Tehtiin Oton kanssa perjantaina Instagramiin Reels-video, jossa 15 sekunnissa pikakelattiin meidän yhteinen tarina. Sen tekeminen Oton kanssa oli ihan hulvatonta. Sovitin mm. hääpukuani ekaa kertaa sitten hääpäivän ja puettiin Baby Born meidän keskimmäiseksi. Hauskuuden lisäksi se oli myös ihan hirveän tunteita herättävää. Vaikka Otolla alkoi kuulemma tulla se biisi jo korvista ulos n. miljoonan kuuntelukerran jälkeen niin muuten hän oli ihan täysillä messissä. “Kosi” mua, vaihtoi vaatteita kolme kertaa ja kuvasi pätkät niin monta kertaa kuin piti, että saatiin ne musan kanssa edes suunnilleen kohdilleen.

Ja olen siitä niin kiitollinen. Olen kiitollinen, että Otto lähtee aina täysillä mukaan kaikkeen mitä keksin tehdä. Hän ei pelkää heittäytyä tai tehdä jotain ihan uutta. Otto ei koskaan nolostele tai mieti mitä muut ajattelevat. Ja kun me tehdään jotain yhdessä, meillä on aina hauskaa. 

Vaikka ihastuttiin ja rakastuttiin toisiimme ja edelleen joka päivä mulla on ihastuksen lepatusta rinnassa ja perhosia mahanpohjassa kun ajattelen Ottoa, ollaan kasvettu ennen kaikkea toistemme parhaiksi ystäviksi. Vaikka romanttiseen rakkauteen kuuluu ehdottomasti intohimo ja halu toista kohtaan, ne eivät mun mielestä sulje kuitenkaan pois sitä, etteikö samalla voisi olla myös oman puolisonsa paras ystävä. 

Parhaan ystävän puolia pidetään aina. Parhaan ystävän kanssa on sellainen me vastaan maailma -mentaliteetti ja toisen puolesta ollaan valmiita tekemään mitä vaan. Parhaalle ystävälle ei nalkuteta, eikä hänestä puhuta koskaan selän takana pahaa toisille. Kaikesta halutaan kertoa ensimmäisenä parhaalle ystävälle ja hänelle voi sanoa kaiken suoraan. Parhaiden ystävien välillä ei ole salaisuuksia. Parhaat ystävät ovat tasavertaisia, eikä heidän tarvitse taistella omasta ajasta tai  ottaa erikseen aikaa ystävyyssuhteelle. Parhaat ystävät haluavat muutenkin viettää toistensa kanssa paljon aikaa ja se on luontevaa. Parhaan ystävän kanssa voi olla aina oma itsensä, juuri sellainen kuin on. Parhaan ystävän kanssa on ne omat inside-läpät ja hän ymmärtää pelkästä katseesta, mitä tarkoitat. 

Parisuhteita ei kuitenkaan ehkä yleisesti kuvailla usein yllämainitulla tavalla. Oikeastaan aika usein parisuhteista puhutaan BFF-suhteen vastakohtina. On yleisesti täysin hyväksyttyä, että puolisolle naureskellaan  tai puolisoiden toiminnasta valitetaan kavereiden kesken tai FB:n Naistenhuoneella. Puolisolle saa nalkuttaa – sehän on vain vitsikästä. Siitäkin vitsaillaan, miten puolisolta voi esimerkiksi salata omia ostoksia tai muita asioita, joista heille ei haluta kertoa. Tai siitä, miten hassun hauskaa on olla mustasukkainen. Sitä pidetään edelleen yleisesti ihan hyväksyttävänä (tai vähintäänkin tavallisena), että velvollisuudet ja oikeudet eivät jakaudu parisuhteessa tasan. Ja siitä puhutaan paljon, miten parisuhteelle täytyy ottaa oikein erikseen aikaa, ettei se jää arjessa kaiken muun jalkoihin, koska se vaara on aina olemassa.

Mä väitän, että jos parisuhteeseen suhtauduttaisiin yleisesti enemmän niin kuin suhteeseen parhaan ystävän kanssa, olisi paljon vähemmän parisuhdeongelmia. Toki voin itse puhua vain omasta puolestani. Itse kaipaan noita luettelemiani asioita parisuhteelta ja olen onnekseni löytänyt itselleni puolison, joka kaipaa samoja asioita. Siksi meillä on helppo olla toistemme kanssa. Ehkä moni hakee parisuhteelta täysin erilaisia asioita kuin ystävyyssuhteelta, mistäpä minä sen tiedän. Mutta uskon silti, että jos parisuhteeseen suhtaudutaan lähtökohtaisesti samanlaisella ilolla ja kiitollisuudella kuin parhaaseen ystävään, suhteessa on hyvä olla. 

Otto aina soittaa mulle vaikka olisi parin minuutin päästä kotona, jos näkee vaikka jotain siistiä/järkyttävää/hauskaa matkalla kotiin.  Koska hän vaan haluaa päästä kertomaan siitä heti. Ja joskus jos mulla on ollut joku pitkä työjuttu, jonka jälkeen käyn vielä nopeasti kaupassa ennen kuin menen kotiin myöhään illalla, ostan Otolle jonkun kivan pienen yllärin. Ihan vaan koska tiedän, että se tekee hänet iloiseksi. Ei sen tarvitse olla mitään ihmeellistä – mutta vaikka jätskiä tai joku tosi kummallisen näköinen pienpanimo-IPA. 

En usko, että kumpikaan meistä on koskaan haukkunut toista ystäville selän takana. Jos meillä on jotain sanottavaa toisen toiminnasta, sanotaan siitä suoraan toisillemme. Me odotetaan joka päivä innolla sitä, että saadaan olla kahdestaan illalla. Mutta kumpikaan ei ole ikinä mustasukkainen tai valita, jos toinen tekee jotain omaa tai näkee kavereita. Meillä on pilkettä silmäkulmassa. Höpötellään, vitsaillaan, vihjaillaan ja nauretaan, ihan joka päivä. Mutta jos mulla on paha mieli, saan aina näyttää sen. Ja Otto lohduttaa. Mulla ei koskaan ole sellainen olo, että mun pitäisi tehdä vaikutus Ottoon. Toki usein mielelläni sen teen – ja Otto kehuu aina vuolaasti jos kehuttavaa on. Tai ihan muuten vaan. Mulla ei koskaan ole sellainen olo, etten riittäisi omana itsenäni. Ja sama toisinpäin. 

Tärkeimmät sanat meidän suhteessa on “Mä rakastan sua”, “kiitos” ja “anteeksi”. Niillä pääsee todella pitkälle. Ja se, mikä tuo meille molemmille iloa ja onnea, on toisen tarpeiden huomioiminen ja toisen haaveiden mahdollistaminen. Omia haaveita ja unelmia ei tarvitse unohtaa parisuhteessa, päin vastoin. Mutta molemmat suhteen osapuolet voivat toimia toistensa parhaina sparraajina ja tsemppareina, unelmien mahdollistajina, jotka puskevat toisiaan  eteenpäin.

Multa toivottiin Instagramin puolella enemmän parisuhdepostauksia ja että jakaisin vinkkejä, miten saa arjessa enemmän parisuhdeaikaa. Mun mielestä se, että kaipaa enemmän yhteistä aikaa on jo hyvä lähtökohta. Ja sitten sitä ei saa kuin ottamalla ja keskustelemalla. Laittamalla parisuhteen ykköseksi, niiden omien juttujen yli. Tietenkin on joskus myös vaiheita, jolloin aikaa vaan lähtökohtaisesti on vähemmän, eikä sille voi mitään. Väliaikaisessa tilanteessa ei auta kuin ottaa mahdollisimman paljon iloa irti niistä pienistä yhteisistä hetkistä joita saa. Mutta jos yhteistä aikaa ei tunnu olevan ikinä tarpeeksi ja se häiritsee, silloin jotain täytyy muuttaa. 

Kaikelle ei aina ole aikaa – ei ainakaan meillä. Joitakin valintoja on tehtävä. Me ollaan valittu parisuhde ykköseksi heti yhteisen perheajan jälkeen. Itse koen välillä omantunnontuskia ystävänä, vaikka ystäviäni tapaankin, eikä meillä ole koiraa tai muita lemmikkejä, tai aikuisilla useita pitkiä viikottaisia treenikertoja vaativia harrastuksia, jotka toisivat oman lisämausteensa ajanhallintaan. Me harrastetaan lenkkeilyä ja kiipeilyä, omien aikataulujen mukaan. Sekin helpottaa, että lapset ovat jo isompia ja meillä on nykyisin mahtava tukiverkko ja joustava arki. Näistä lähtökohdista yhteistä aikaa on melko helppo ottaa. Mutta aina niin ei ole ollut.

Niissä tilanteissa kun meillä on ollut vähemmän yhteistä aikaa (esim. kahden alle 2-vuotiaan vanhempina, joista toinen teki 7-päiväistä työviikkoa), on huumori, pusut ja me-henki pelastanut aika paljon. Se fiilis, että tässä mä jaan mun arkea mun parhaan ystävän kanssa ja teen töitä meidän yhteisten tavoitteiden eteen, ja vaikka välillä on rankkaa, olen etuoikeutettu, kun saan tehdä ja kokea sen kaiken rakastamani ihmisen kanssa. 

Nykyään me pystytään pitämään kahdenkeskisiä lounastreffejä lähes joka viikko, ja aina välillä käydään ihan kunnon deiteillä vaikka yön ylikin. Se on ihan parasta! Mutta eniten meidän yhteistä aikaa on ne pienet hetket arjessa: Kun tehdään yhdessä ruokaa, jutellaan autossa matkalla jonnekin, lajitellaan yhdessä pyykkejä tai käydään saunassa pitkän päivän jälkeen.

Yhteistä aikaakin tärkeämpää on rakkaus ja avoimuus ja se, ettei kadota yhteyttä toisiinsa. Että silloinkin jos yhteistä aikaa ei ole tarpeeksi, yrittää muistaa antaa pusuja, kuunnella ja sanoa, että rakastaa ja arvostaa. Niin ainakin meillä. <3

Sori Otto, koska olet nyt 30 niin saat kestää mun ällösöpön listauksen kaikesta siitä, mitä rakastan sinussa. Voit lukea tämän korvat punoittaen tai olla lukematta jos ahdistaa liikaa, mutta kirjoitan tämän silti nyt. Koska rakastan maailman eniten.

1. Otto on ihan pähkähullu. Hän oli 20-vuotias, elämänsä parhaassa seikkailuiässä ja päätti alkaa rakentaa toimivaa perhe-elämää mun kanssa 5 viikon tuntemisen jälkeen. 

2. Otto on maailman paras isä. Mulla ei ole kokemusta omasta isästä, mutta jos olisi, toivoisin, että mun isä olisi samanlainen kuin Otto on meidän lapsille. Aina valmis auttamaan, rakastava, läsnäoleva ja sopivasti lasten pikkusormen ympärille kiedottu. Vaikka mä olen se good cop meistä vanhemmista niin kyllä on Ottokin sopivissa määrin. 

3. Saan toteuttaa salaisia parturi-kampaajahimojani Oton päähän. 9,5 vuoden ajan olen toiminut Oton parturina. Rakastan sitä, kun Otto saa jonkun uuden idean (vaikka vihreän tai turkoosin tukan tai leikata pitkät hiukset sivuilta kokonaan lyhyeksi) ja sitten saan toteuttaa sen heti.

4. Otto on hauskin tyyppi kenet tunnen. Hän naurattaa mua joka ikinen päivä ja lapsia myös. Meidän huumorintajut kohtaavat loistavasti, mutta on Otto muutenkin hauska. Hän tietää aina hauskimmat meemit, heittää aina tilanteeseen sopivaa läppää ja tietää tasan miten mut saa nauramaan milloinkin. Otto osaa nauraa itselleen eikä vierasta mustaa huumoria.

5. Otto on kokenut elämässä paljon jo nuorena ja ehkä siksi hän on niin hyvä olemaan läsnä ja elämään hetkessä. Jokaikinen päivä jonka saan viettää Oton kanssa, tuntuu siltä, että olen ottanut kaiken irti siitä päivästä. Tiedättekö mitä tarkoitan? Otto osaa elää niin, että jokaisesta päivästä löytyy jotain hyvää, jotain jonka haluaa muistaa ja painaa sydämeen, vaikka päivä olisi muuten ihan pepusta. 

6. Hän kannustaa aina, eikä koskaan lannista. Hän ei ikinä ole lytännyt mun unelmia vaan aina puskenut eteenpäin ja mahdollistanut unelmien tavoittelun niin mulle kuin lapsillekin. Hän tietää, että unelmat ja tavoitteet ovat arvokkaita ja uskoo muhun ja meihin. Otto osaa aina kannustaa, esittää relevantteja kysymyksiä ja huomioita ja tsempata jos tuntuu, että asiat eivät etene.

7. Otto innostuu helposti. Rakastan sitä, kuinka hän innostuu uusista asioista silminnähden ja jotain siistiä kokiessamme olemme molemmat yhtä innoissaan kun lapset karkkikaupassa. Hän saattaa innostua jostain pienestäkin asiasta ja haluaa ottaa kaiken selvää silloin, kun oppii jotain uutta ja kiinnostavaa. Hän osaa innostua lasten jutuista ja hän on aina innoissaan mun puolesta silloin kun minäkin olen. Paitsi uusista huulipunista. Tahmaisia huulipunia Otto inhoaa.

8. Otto kuuntelee aina aidosti. Hän ei koskaan esitä kuuntelevansa tai keskity vahingossa puhelimeensa kun hänelle puhuu. Jos kerron hänelle jotain, hän oikeasti muistaa sen myöhemminkin ja osallistuu keskusteluun aktiivisesti. Otto ei koskaan odota kärsimättömänä, että hän pääsee sanomaan ovat sanottavansa, vaan kuuntelee ensin rauhassa, mitä toinen sanoo.

9. Otolla on aina joku “kuukauden sana”. Joku sana, joka hänellä jää mieleen ja jota hän aktiivisesti käyttää muutaman viikon niin, että sen selvästi huomaa. Sitten se sana unohtuu ja tilalle tulee joku toinen. On niin huvittavaa bongailla aina näitä kuukauden sanoja! Mulla on jäänyt niin monet niistä mieleen.

10. Otto piti puoli vuotta vanhempainvapaata ja pitkällä opintovapaallakin hän on sopeutunut paremmin kuin hyvin kotifaijan rooliin. Oton kanssa vanhemmuus on aina ollut tasa-arvoista ja arvostan sitä niin paljon. Se, että olemme molemmat vuorollamme olleet niitä kotivanhempia on tuonut molemmille syvän ymmärryksen siitä mitä se vaatii ja arvostuksen kotivanhemman roolia kohtaan.

11. Otto ymmärtää mistä feminismissä on oikeasti kyse ja on valmis edistämään tasa-arvoa kaikessa mahdollisessa. Hän on kiinnostunut naisten aseman parantamisesta ja aidosti ymmärtää, miten paljon vielä on parannettavaa. Hänellä ei ole ikinä mitään tarvetta pönkittää miehistä egoa tai tuoda feminismi-keskusteluun “mutta kyllä miehetkin” -argumentteja.

12. Otto ei yhtään tykkää suklaasta, joten mun suklaat ja jäätelöt ovat aina turvassa. Ei ikinä tarvitse pelätä, että Otto söisi ne suklaanhimoissaan, koska hänellä on ihan eri karkkimaku kuin mulla.

13. Otolla on aivan lyömätön looginen päättelykyky ja hän on matemaattisesti lahjakas. Tiedän siis kuka lapsia auttaa tulevaisuudessa kaikissa fysiikan ja kemian (ja mahdollisen lukiomatematiikan)  jutuissa, jotka olivat itselleni koulussa haastavia.

14. Ottoon voi aina luottaa. Hän ei koskaan tee tyhjiä lupauksia tai syö sanojaan. Jos hän sanoo tekevänsä jotain, hän taatusti tekee sen.

15. Otto seuraa tarkasti mitä maailmalla tapahtuu ja hänen kanssa voi käydä pitkiä keskusteluita maailman tilanteesta. Meillä on ehkä eri kanavat joista asioita seuraamme (minä hesarista ja Otto redditistä), mutta kummatkin seuraamme ja keskustelemme ja muodostamme omat näkemyksemme.

16. Otto ei pelkää. Meidän yhteisen taipaleen aikana olen pelännyt lukuisia asioita vauvan kuolemasta koronavirukseen ja syövästä täydelliseen taloudelliseen epäonnistumiseen. Otto ei. Hän on aina se vankkumaton kivi, joka muistuttaa, että pelkäämällä ei saavuta mitään, eikä pelko auta mihinkään vaikka paska osuisikin tuulettimeen. Joten eteenpäin vaan. Vaikka sattuisikin sairastumaan syöpään, ei siinä varmasti itseään kiittele, että olipa hyvä kun tuhlasin kymmenen vuotta elämästäni syöpää peläten joka päivä ja sitten sairastuin.

17. Otto osaa puhua. Se oli yksi niistä monista asioista, miksi rakastuin Ottoon. Hän puhuu. Hän sanoittaa tunteensa eikä panttaa niitä sisällään. Meillä ei pääse syntymään mitään konflikteja tai mykkäkouluja, koska me puhumme asiat aina ajoissa auki.

18. Otto ei ole ehdoton. Vaikka hän olisi vahvasti jotain mieltä, hän on aina valmis kuuntelemaan myös toisenlaisen näkökulman ja pohtimaan sitä. Jos joku onnistuu esittämään tarpeeksi vahvat perustelut, hän voi myös muuttaa mieltään tärkeissäkin kysymyksissä. Arvostan sitä ihan valtavasti.

19. Otto halaa ja pussaa joka päivä. Hän muistaa aina antaa juuri niitä pieniä huomionosoituksia, joiden tärkeydestä puhutaan. Hän on tässä huomattavasti parempi kuin minä, mutta yritän joka päivä oppia olemaan itsekin vielä huomaavaisempi.

20. Otto juo samaa kahvia kuin minä (joka on kaikkien muiden mielestä pahaa). Ja hän myös laittaa kahvit aina valmiiksi, jotta voin vaan napsauttaa napista kun herään.

21. Otto tietää ihan valtavan paljon ja hän on tosi fiksu. Otto ei koskaan luota pelkkään mututuntumaan, vaan hän perustaa mielipiteensä faktoille.

22. Otolla on perhostatuointi alaselässä. Sitä on pakko rakastaa.

23. Otto osaa ja tykkää juhlia. Hän ei koskaan pidä hömppänä mun juhlaideoita, kuten hääpäiväbileitä vaan on aina innolla messissä. Me ollaan samanlaisia rentoja juhlien järjestäjiä ja tykätään kerätä ihmisiä yhteen ja pitää hauskaa.

24. Oton mielestä on tärkeää auttaa muita, jos siihen on itsellä mahdollisuus. Otto nauttii sitä, että saa antaa takaisin ja olla tekemässä hyvää. Otolla on hyvä sydän.

25. Otto tykkää pinkistä sisustuksessa ja pinkki on mun lempiväri. Me ollaan match made in heaven eikö vain?

26. Otolla ei ole ikinä ollut tarvetta olla mikään perinteinen mies, eikä hän ikinä viljele sellaisia sanontoja kuin “pojat on poikia”, “miehet ei itke” tai “nainen keittiöön”. Hän ei koskaan pelkää miehisyytensä puolesta tehdessään jotain normeista poikkeavaa. Ja se jos mikä on mun mielestä miehekästä.

27. Otto on kunnianhimoinen. Hän on etsinyt rauhassa oman juttunsa ja on valmis tekemään täysillä töitä sen eteen (ja on tehnytkin jo paljon).

28. Perheaika on Otolle tärkeää. Hän arvostaa perheen yhteisen ajan ja parisuhdeajan todella korkealle, eikä ikinä tarvitse ajatella, että hänen pitäisi olla enemmän mun tai lasten kanssa.

29. Hänellä on läheiset välit kaikkiin meidän perheenjäseniin ja sukulaisiin. Koska olen itse niin perhe- ja sukukeskeinen, mulle on tosi tärkeää että se on Otolle ok. Ja se on aina ollut. Viihdytään niin yhteisillä perhelomilla Oton puolen perheen kanssa kuin kaksi viikkoa Oulussa mun suvun kanssa saman katon alla. Ja mun äiti on aina meille tervetullut.

30. Otto on herkkä, komea, mahtava, cool, kohtelias, ihana, söpö, hassu, pönttö ja miljoona muuta asiaa. Hän on vaan maailman ihanin tyyppi kenet tunnen ja olen onnekas, kun saan jakaa mun elämän hänen kanssaan.

Olisin voinut jatkaa tätä listaa loputtomiin, kirjoitin tämän alle tunnissa. Mulle ei tuota mitään vaikeuksia ylistää Ottoa, koska joka ikinen sana on totta. Kun mä mietin millainen Otto on, mun pää täyttyy ylisanoista ja kehuista. Olen niin valtavan ylpeä Otosta ja siitä, miten pitkälle hän on päässyt meidän yhteisen taipaleen aikana. 

30-vuotiaana Otto on kypsempi kuin moni muu viisikymppisenä. Olen maailman onnekkain, kun Otto on mun rinnalla, eikä mun koskaan tarvitse kyseenalaistaa sitä. Rakastan sua Otto, maailman ihaninta synttäripäivää ja toivottavasti olet nauttinut sun synttäriylläreistä tähän asti <3

Törmäsin Annika Ollilan blogissa tähän hauskaan kumpi todennäköisemmin -haasteeseen, joka ilmeisesti on kiertänyt jo monissa blogeissa. Lisäsin tähän lisäksi vielä muutaman oman kysymyksen loppuun, koska näihin oli niin hauska vastailla. Ideana tässä on siis se, että vastattiin yhdessä Oton kanssa kysymyksiin, että kumpi meistä kahdesta todennäköisemmin tekee asian X.  Esimerkiksi kumpi on todennäköisemmin myöhässä, kumpi nukahtaa ensin yms. Olisi tosi hauska kuulla teiltäkin vastauksia näihin joihinkin!

Kumpi todennäköisemmin…

…pyytää ensin anteeksi?  Molemmat

Oltiin tästä sitä mieltä, että menee aika fifty-fifty. Varmaan se pyytää ensin anteeksi, joka ensin kiukutteli.

…nukahtaa ensin? Iina 

Mä nukahdan aina ensin, ehkä kerran puolessa vuodessa Otto nukahtaa ennen mua ja sitten mä en saa unta, koska en ole tottunut kuuntelemaan kenenkään toisen unituhinaa ja mietin, että miksi se nukahti ennen mua ja nukunkohan mä koko yönä nyt. 

…puhuu unissaan? Ei kumpikaan

Me ei olla kumpikaan muistaaksemme puhuttu kertaakaan unissaan. Mutta mä tuhisen joskus ja Otto kuorsaa joskus, jos sillä on nuha ja se nukkuu selällään. 

…suuttuu hävitessään lautapelin? Ei kumpikaan. 

Meillä ei mene pelit tunteisiin. Lasten kanssa pelatessa yleensäkään ei ole itsellä kauheasti mielessä oma voitto ja yhdessä taas pelataan enemmän sellaisia pelejä, joissa peli itsessään on super hauska, eikä voittajalla ole mitään väliä. Esim. Cards against humanity tai Alias. 

…tarjoaa kahvilassa?  Molemmat

Meillä on yhteinen talous, se maksaa kenellä on vaikka kädet vapaana, lompakko helpommin käden ulottuvilla tms. 

…valitsee huonon leffan? Iina

Minä! Ehdottomasti minä. Otto tietää aina parhaat leffat ja yleensä jos katsotaan joku huono leffa, niin se on sitten mun valitsema. Kerran halusin katsoa Bling Ringin ja Otolle jäi siitä varmaan traumoja, kun se oli hänen mielestä niin surkea leffa. 

…ostaa toisen lempiherkkuja kaupasta? Molemmat

Yleensä tämä menee aika fifty-fifty, mutta nyt koronan aikaan Otto tietysti hoitaa kaikki ostokset, joten se herkkujen ostaminenkin on hänen vastuulla. 

…unohtaa ostaa sen, mitä meni ostamaan?  Otto

Otto ehdottomasti! Ilman listaa Otolla ei ole kauppaan menemistä. Otto ei myöskään yleensä mieti kaupassa, että tarvitseeko jotain muuta kuin vaikkapa saman illan ruuan, ellei siitä ole erikseen tehty listaa. Mulla taas on yleensä niin, että jos menen vaikka ostamaan kolmen päivän päivällistarpeet, ostan samalla myös kaikkia tarvittavia välipaloja, juotavaa, leipää, jugurttia ja hedelmiä yms, vaikka niistä ei olisi ennen kauppaan menoa puhuttukaan mitään. Mutta toki tällä hetkellä Otto hoitaa kaikki kauppareissut ja pyritään tekemään koko viikon ostokset kerralla, joten tehdään yhdessä aina kunnon lista, joka kattaa aivan kaiken. 

…kieltäytyy kutsusta ollakseen vaan kotona? Otto

Otto vastaa että Otto, mä vastaan että minä. Mutta tämä johtuu siitä, että mulle tulee enemmän kutsuja. Jos meille tulisi yhtä paljon, niin varmaan sitten Otto kieltäytyisi useammin. 

…on myöhässä sovitusta? Iina 

Minä! Olen liian optimistinen ja usein lähden ihan viimetingassa. Yleensä ehdin juuri ja juuri paikalle, mutta jos joskus joku meidän perheestä myöhästyy niin se olen kyllä minä. 

…siivoaa tarkemmin?  Iina

Minä! Vaikka muuten minä olen meidän suhteessa se suurpiirteisempi, niin siivouksessa minä olen tarkempi. Otto siivoaa ennemmin ns. “pahimmat pois” ja mun mielestä pitää siivota kunnolla jos siihen ryhtyy. Siksi Otto siivoaa useammin ja minä perusteellisemmin, toimii meillä. 

…kehuu herkemmin? Otto

Luulen, että Otto. Vaikka yritän itsekin kehua Ottoa usein ja paljon, niin kyllä fakta on se, että Otto kehuu mua useammin. Muistan aina kiittää tarvittaessa ja sanoa usein, että rakastan  ja kyllä myös kehun Ottoa, mutta voisin kyllä kehua vieläkin enemmän. Otan tavoitteeksi, että muistaisin kehua vieläkin enemmän, koska Otto kyllä ansaitsee kaikki kehut mitä vaan voin keksiä.

…huomauttelee pienistä asioista? Otto

Tässä kyllä Otto! Juuri niinkuin ollaan meidän podissakin puhuttu, Otto on pikkutarkempi ja minä olen suurpiirteisempi. Mutta Otto ei silti onneksi ole mikään ärsyttävä nalkuttaja, eikä hän jatkuvasti huomauttele mistään.

…sanoo lapsille joo? Iina 

Minä! Mulla on vahvana se periaate, että kiellän vain ne asiat, joista voisi olla haittaa lapsille tai jollekin toiselle. En kiellä siksi, että en jaksaisi sotkua askartelusta, tai en kiellä siksi, että lapsen pilkkoma salaatti valmistuisi hitaammmin kuin aikuisen pilkkoma. 

…herää aikaisemmin? Iina 

Minä! Olen ehdottomasti meistä kahdesta enemmän aamuihminen. Otto taas jaksaa helpommin valvoa myöhään. 

…laittaa pyykkikoneen päälle? Iina 

Minä! Pyykkien lajittelu ja pyykkikoneen päälle laittaminen on mun hommaa. 

…siivoaa keittiön? Otto

Otto! Otto siivoaa keittiön ehkä 90% ajasta. 

…sotkee? Iina 

Minä! Olen tehokas siivoamaan ja perusteellinenkin, mutta osaan kyllä myös sotkea. 

…valitsee musiikin, mitä kuunnellaan autossa? Iina 

Minä! Koska Otto ajaa, niin mä toimin DJ:nä. Mutta en ole mikään diktaattori, vaan kyllä muutkin saa päättää mitä me kuunnellaan. Tähän muuten pakko sanoa (koska joku kuitenkin kysyy aiheeseen liittyen), että en ole vielä aloittanut ajotunteja, koska koronan takia meillä ei ole mahdollisuutta harjoitella niin, että lapset olisivat hoidossa. Heti, kun vaan on turvallista, niin aloitetaan harjoitukset! 

…lämmittää saunan?  Otto

Otto! Täällä uudessa kodissa meistä on kuoriutunut kyllä oikein saunahirmuja ja sauna lämpiää paljon useammin kuin vanhassa kodissa. Saunaan tekee mieli lenkin jälkeen, lauantaisin ja ihan muuten vaan, jos on ollut pitkä päivä.

Olipa hauskaa tehdä tällainen pariskuntakysely pitkästä aikaa! Ihanaa iltaa kaikille <3

Eilen oli meidän kuudes hääpäivä ja tänään on meidän yhdeksäs vuosipäivä. Tänään on yhdeksän vuotta siitä, kun oltiin Oton opiskelijasolussa Kannelmäessä pienellä porukalla viettämässä pikkulauantaita ja päätettiin, että nyt kerrotaan kaikille ihan Facebookissa, että meistä on tullut Iina ja Otto. Aika paljon olen kirjoittanut siitä hetkestä, kun me saatiin tietää, että meille tulee  vauva, mutta seurustelemaan alkamisen olen kuitannut lähinnä sanoilla ”ilmoitettiin siitä Facebookissa”.

Haluatteko tietää mitä muuta sinä iltana tapahtui? No ainakin puhuin paljon kaverin kanssa vessassa. Perus illanvietot teinivuosina, mulla ainakin oli tapana käydä kavereiden kanssa vessassa kikattamassa ja höpöttämässä. Siellä vessassa mä muun muassa mietin, että uskallanko oikeasti heittäytyä tähän täysillä, uskallanko jakaa itsestäni Otolle kaiken ja tykkäisiköhän se Otto silti vielä musta, jos kertoisin sille millainen ”oikeasti olen”. Näin vuosia myöhemmin ymmärrän, että ei mussa ollut mitään vikaa, enkä oikeasti ollut yhtään minkäänlainen, olin ihan tavallinen teini. Mutta omassa päässä kaikki omat teinivuosien kokemukset tuntuivat tosi dramaattisilta silloin. Ajattelin, että jos Otto tietäisi musta ”ihan kaiken”, hän ei enää haluaisi olla mun kanssa. Päätin kuitenkin ottaa riskin, koska mulla oli sellainen tunne, että tämän ihmisen kanssa haluan olla joko kokonaan tai en ollenkaan.

Sinä iltana mä kerroin Otolle kaiken, mitä mun elämässä oli siihen mennessä tapahtunut (kaiken mitä muistin tai pidin tärkeänä), mun tyhmimmät teot, noloimmat mokat ja kaiken, mitä musta oli puhuttu. En halunnut, että meidän välillä on mitään salaisuuksia. Odotin, että Otto juoksisi karkuun, mutta vielä mitä. Hän kuittasi mun ”synkimmät salaisuudet” naurahtaen ja kertomalla reteästi olevansa itse ”paljon pahempi”. Ja mä kun odotin jotain suurta reaktiota. En saanut sellaista. Sen sijaan sain yhden meidän suhteen merkittävimmistä keskusteluista, jonka pohjalta oli oikeasti aika hyvä aloittaa suhde. Kun oli kertonut toiselle heti kättelyssä kaikki ne asiat, joita häpesi tai jotka tuntuivat kivuliaalta omassa menneisyydessä, oli aika helppo lähteä rakentamaan suhdetta puhtaalta pöydältä. Olen aika hiton ylpeä 19-vuotiaasta Iinasta ja 20-vuotiaasta Otosta.

Siitä lähti meidän suhde etenemään, viikon kuluttua saatiin raskausuutiset ja hyvin pian sen jälkeen asuttiinkin jo yhdessä.

”Onhan tää kaikki tapahtunu hullun nopeesti mut mitä sitten? Jos meidän suhde toimii ja kaikki on hyvin niin sillä ei mun mielestä oo mitään väliä kauanko ollaan tunnettu, me ollaan kumminkin niin samalla aaltopituudella siinä et mitä halutaan elämältä.” Iina <3 Otto 9.7.2011 

Näin kirjoitin heinäkuussa 2011 mun silloin vain pari kuukautta pystyssä olleeseen blogiini. En ollut väärässä, vaan harvinaisen oikeassa. Se sama tunne on edelleen hyvin vahvana. Me ollaan niin täysin samalla aaltopituudella siinä, mitä halutaan elämältä, että sillä ei ole mitään väliä kuinka nopeasti kaikki alkoi. Se on vaan bonus, hauska tarina. Meidän suhde alkoi vauhdikkaasti ja vauhdikkaasti se on myös jatkunut.

Me ei ikinä olla uskottu kuherruskuukauden olemassaoloon tai sen loppumiseen meidän kohdalla, siinä on meidän salaisuus. Elämässä tulee erilaisia tapahtumia ja vaiheita, jotka vaikuttaa toki välillä myös parisuhteeseen, kuten kaikkeen muuhunkin. Mutta se meidän parisuhteen pohja on aina sama. Palava rakkaus toista kohtaan, täysi luottamus, halu tehdä toinen onnelliseksi ja halu kuherrella, miksi kuherrella saisi vain kuukauden kun sehän on ihan parasta parisuhteessa? Ei kai ole mitään ihanampaa kuin pussailla ja kikatella ja halailla ja sanoa toiselle ihania asioita ja pitää toista hyvänä. Ei ainakaan meidän mielestä ole. Silloin kun elämässä tulee eteen vaikeampia hetkiä, parasta lääkettä on puhua ja käpertyä toisen kainaloon ja antaa kaikkien tunteiden tulla. Silloin kun olen onneni kukkuloilla, ihaninta on jakaa se toisen kanssa ja hypätä syliin pussailemaan. En keksi tilannetta, jossa haluaisin kauemmas Otosta. Kaikki tapahtumat meidän elämässä ovat sitoneet meitä tiiviimmin yhteen.

 

Me ollaan ihan pirun onnekkaita, kun meillä on toisemme. Jotkut maailmankaikkeuden kappaleet olivat oikeilla paikoilla silloin kun me ollaan tavattu, puhuttu ja rakastuttu. Siitä huolimatta, että oltiin aivan kokemattomia teinejä, epävarmoja ja molemmat ihan pihalla siitä mitä halutaan elämältä, me tiedettiin mitä haluttiin toisiltamme. Ja me haluttiin samoja asioita. Turvaa, tasaisuutta, luottamusta, lämpöä, huolenpitoa ja elämää suurempaa rakkautta. Olen varma, että niitä tullaan antamaan toisillemme joka päivä niin kauan kuin meissä henki pihisee, tapahtui mitä tapahtui.

Kiitos Otto, kun sä saat mut joka ikinen päivä tuntemaan itseni tärkeäksi, rakastetuksi ja kuulluksi. Enempää en voisi toivoa, enkä malta odottaa mitä seuraavat yhdeksän vuotta tuo meille tullessaan. Olen varma, että paljon ihania ja hienoja seikkailuja, odottamattomia tilanteita, rakkautta ja voimaa. On maailman siisteintä saada jakaa elämä just sun kanssa. Hyvää hääpäivää ja vuosipäivää meille rakas!

PS: Kirjoitin muuten eilen hääpäivän kunniaksi Otolle rakkauskirjeen. Just sellaisen vähän kiusallisen, liian pitkän ja imelän, jota lukiessaan Otto kuitenkin hymyili ja sen jälkeen kiitteli vuolaasti. Aion tallettaa sen samaan muistolaatikkoon, jossa säilytän mm. kiusallisen imeliä kuukausipäiväkirjeitä (nrot 1-12), ultrakuvia, lasten sairaalarannekkeita synnytysosastolta, Otolle tekemiäni lahjakortteja ja muita rakkaita juttuja.

PPS: Meidän Yhdessä-podcast jatkuu tänä yönä klo 00.00! Muistakaa ottaa uudet jaksot kuunteluun Spotifyssa, Soundcloudissa tai Apple Podcasteissa! 

Me tultiin kaksi päivää sitten takaisin ja New Yorkin matka tuntuu kuin unelta! Se oli kuin neljän päivän mittainen uni, jonka jokainen sekunti oli mieletöntä seikkailua. New York. En edes tiedä mistä aloittaisin. Tiedättekö sen tunteen, kun joku asia josta olet haaveillut koko elämäsi toteutuu vihdoin? Ei tiedä miten päin olisi, mitä sanoisi, miten edes hengittäisi. Poskiin sattuu kun hymyilyttää niin paljon. Suusta ei pääse muuta kuin WAU. Mihin tahansa katseen kääntää: WAU. Ensimmäisen illan Otto vaan nauroi mulle, koska hän ei ollut koskaan ikinä kuullut mun sanovan niin monta kertaa wau. Se oli mulle niin valtavan iso juttu, että ylipäätään sain olla siellä, kävellä niillä kaduilla, nähdä niitä rakennuksia ja ihmisiä.

Mulla on reissusta ihan älyttömän paljon kerrottavaa, mutta nämä ekat kaksi päivää reissun jälkeen on mennyt ihan vaan siinä, että olen koittanut prosessoida sitä kaikkea mitä me nähtiin ja koettiin. New York on niin erilainen kuin Helsinki, niin erilainen kuin Lontoo tai Berliini tai mikään paikka missä olen koskaan ennen vieraillut. Se on niin v-a-l-t-a-v-a. Mihin tahansa katseen kääntää Manhattanilla, kaikki on suurta ja aivan hemmetin näyttävää.

Meidän ekana iltana suunnattiin ekaksi syömään lähimpään Shake Shackiin (kiitos suosituksista, se oli täydellinen rento ja helppo vaihtoehto lentorumban jälkeen) ja sen jälkeen käveltiin parin sadan metrin päähän Times Squarelle. Se oli lauantai-ilta, meno oli ylimmillään. Siellä oli ihmisiä, esityksiä, musiikkia, valoja, ääntä ja autoja. Superautoja, jotka soittivat musiikkia ikkunat auki ja kisailivat. Ihmisiä, jotka taputtivat ja valokuvasivat. Niin paljon erilaisia ihmisiä, enemmän erilaisia ihmisiä sillä pienellä alueella kuin Helsingissä näkee viikossa. Kysyin Otolta monta kertaa, että onko tää oikeesti totta, ollaanko me ihan oikeasti täällä? Oltiin me. En kestä!

Neljä päivää oli näin jälkikäteen ajateltuna aivan täydellinen pituus meidän reissulle. Me käveltiin New Yorkissa yhteensä 102 149 askelta noiden päivien aikana, mikä kertoo varmaan jo aika paljon siitä, kuinka paljon ehdittiin nähdä ja kokea (ja kävellä). Aivan hiton paljon. Varsinkin jos miettii, että ekana päivänä oltiin perillä vasta iltakuudelta ja vikana päivänä me lähdettiin lentokentälle kolmen jälkeen. Aikaeron kanssa meillä sujui mainiosti. Mennessä oltiin kyllä aika poikki silloin illalla, mutta aamulla heräsin pirteänä kuin peipponen jo kello 3.45. Istuin vessassa syömässä amerikkalaisia Pizza-Pringlesejä tunnin ja kävin suihkussa ja meikkasin, ennen kuin herätin Oton aamupalalle vähän ennen kuutta. Mä heräsin joka aamu siinä 4-5 maissa ja Otto 6-7 maissa, joten päästiin aina tosi aikaisin liikkeelle ja meillä oli aina hyvin koko päivä aikaa touhuta.

Ei kaikki reissulla ollut pelkkää onnea ja ilotulitusta, moni asia sai myös leuan loksahtamaan auki ja nosti kyyneleet silmiin. Olisi tehnyt mieli pysähtyä auttamaan jokaista koditonta, joita siellä oli paljon. Ne kyltit joita he olivat kirjoittaneet elämästään ja tilanteistaan särkivät mun sydämen. Ihmisten ahdinko tuli siellä niin järjettömän lähelle ja avasi silmiä. Se miksi sanon, että neljä päivää oli täydellinen pituus johtuu osin siitä, ja osin siitä, että oleskelu suurkaupungissa ensimmäistä kertaa oli ihan valtavan jännittävää ja myös uuvuttavaa. Ja tietenkin mulla oli kauhea ikävä lapsia, en olisi varmasti voinut olla kauempaa erossa, vaikka heillä kaikki olikin mennyt aivan 5/5 meidän reissun ajan täällä.

Ihmispaljous, jatkuva pieni jännityksen tunne, se kaikki oli mulle ihan uutta. Myös se kulttuuri, että joka puolella on kylttejä, joissa käsketään tarkkailemaan kanssaihmisiä ja kertomaan epäilyttävistä asioista heti poliisille (joita siellä myös oli ihan joka nurkalla) oli ajoittain aika ahdistavaa. Sellainen tunne, että kaikkia ihmisiä pitää vähän pelätä. Ainakaan itseni kohdalla rynnäkkökivääreillä varustettujen anti-terrorismi-joukkojen näkeminen ruokamarketissa tai edes perus rivipoliisien läsnäolo joka paikassa ei todellakaan lisännyt turvallisuuden tunnetta, päinvastoin. Nämä olivatkin kyllä sellaisia asioita, jotka tavallaan mietityttivät jo etukäteen. Ei me onneksi nähty mitään oikeasti super pelottavaa, mutta sellainen julkinen jatkuvan epäilyksen kulttuuri oli ensikertalaiselle hurja kokemus.

Me nautittiin siitä huolimatta reissusta ihan älyttömän paljon ja mä haluan aivan varmasti takaisin New Yorkiin vielä, tutustumaan siihen vielä enemmän ja vielä paremmin. Nyt kun ollaan kävelty yli 100 000 askelta NYCissä, ollaan kierretty jo monen monta aluetta ja naapurustoa, tiedetään mikä kiinnostaa, tiedetään mitä ehdottomasti halutaan ensi kerralla nähdä ja kokea. Ollaan myös älyttömän tyytyväisiä kaikkeen mitä ensimmäisellä kerralla nähtiin, kuten Brooklyniin, Rockefeller Centeriin, Top Of The Rockiin, 911 memorialiin, 5th avenuehen, Sohoon, Central Parkiin, Little Italyyn, The Vesseliin ja kaikkeen mahdolliseen muuhun, mitä tulette vielä näkemään täällä! Me kuvattiin koko reissun ajan videopäiväkirjaa ja tulen tekemään IG TV-videon reissusta, jonka toki jaan myös blogissa, jotta kaikki hekin halukkaat sen näkevät, joilla ei instatiliä ole.

Kiitos vielä ihan mielettömän paljon kaikista vinkeistä ja ihanista sanoista, joita laitoitte. Meillä oli ihan mieletön reissu kertakaikkiaan, enkä malta odottaa, että pääsen jakamaan kaiken mitä me koettiin! New York vei mun sydämen, enkä ikinä tule unohtamaan sitä hetkeä kun seisoin Brookyln Bridgellä New Yorkin skylinea katsellen ja tajusin, että mä ihan oikeasti seison siinä just nyt Oton kanssa ja mun unelma toteutui.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3