Me tajuttiin tuossa joulun alla Oton kanssa, että vuonna 2019 ei annettu toisillemme synttärilahjoja, ei äitienpäivä- eikä isänpäivälahjoja, ei hääpäivälahjoja eikä meillä oikein ollut mitään joululahjatoiveitakaan. Ei vaan keksitty mitään kumpikaan, ei saajan roolissa omia toiveita, eikä antajan roolissa omia ideoita. Ollaanko vähän tylsiä? Jep. Ollaan me, mutta turha sitä on väkisinkään mitään alkaa keksimään, vai mitä. 

Mietittiin yhdessä, että mistä “hemmottelusta” me molemmat ollaan nautittu viime vuosina kaikkein eniten? Yhteisestä ajasta ja uusista kokemuksista. Olivat ne sitten rauhallista rentoilua lähellä tai uusien paikkojen valloittamista kauempana. 

Heitin oikeasti ihan vitsillä Otolle, että “no mennään sinne New Yorkiin, kun munhan piti käydä siellä ennen kuin täytän 30”. Ajattelin, että Oton mielestä se olisi too much, eikä mun kolmekymppiset nyt vielä niin lähellä ole, mutta mun yllätykseksi Otto sanoikin, että “no mennään!” Ja hitto, siitä se ajatus sitten lähti. Ostettiin samalta istumalta New Yorkin matka tälle keväälle meille kahdelle. Se on meidän kaikki viime vuoden lahjat ja tämän vuoden seurustelun 9. vuosipäivän lahja ja hääpäivälahja. 

Se on myös meidän ensimmäinen kahdenkeskinen ulkomaanreissu sitten vuoden 2015, jolloin käytiin Lontoossa kahdestaan. Se on myös mun ensimmäinen reissu mihinkään Euroopan ulkopuolelle koskaan. Ja mä olen niin innoissani! 

Se on ollut pikkutytöstä asti yksi mun suurimpia haaveita, että pääsen joskus käymään New Yorkissa.  Ja nyt mun unelma toteutuu, mä en kestä! Yksi mulle rakkaimmista biiseistä on Empire state of mind. Rakastan kaikkia leffoja ja sarjoja, joiden miljöönä toimii New York. Rakastan kirjoja, jotka kertovat New Yorkista. Rakastan Humans of New Yorkia. Joskus lapsena en olisi ikinä uskonut, että joskus oikeasti lähden vielä New Yorkiin. Mulle matkustelu ei ole koskaan ollut itsestäänselvyys, vaan etenkin lapsena vain kaukainen haave. Mutta nyt mun suuri unelma toteutuu ja en voisi olla enemmän innoissani. Parasta on se, että saan kokea sen yhdessä Oton kanssa. 

Siitä asti kun me ostettiin reissu, mä olen kiljaissut  aina meidän katsoessa Gossip Girliä iltaisin, että “IIIK TONNE ME MENNÄÄN!”. En tajua miten Otto kestää vielä reissuun asti, koska Gossip Girliä riittää katseltavaksi vielä viikkojen ajan. Aina kun näkyy New Yorkin siluetti jossain, mä voisin vaan kiljua innosta. 

Me ollaan reissussa neljä yötä, mikä on myös meidän pisin kahdenkeskinen reissu ikinä. Siitä tulee varmasti ihan kreisiä, intensiivistä, maailman siisteintä ja niin hauskaa. Lapset ovat sen aikaa mun äidin kanssa, mikä menee varmasti oikein hyvin. Mun äiti on heille rakas, tuttu ja turvallinen aikuinen ja onneksi on Armas-koirakin vielä seurana. Jotenkin naurattaa, että olin itse jo kolmevuotiaana mummolassa kesällä parikin viikkoa ilman äitiä, mutta meidän lapsille pisin aika tähän mennessä on ollut (isommille) kolme yötä ja pienimmälle kaksi. Mä rakastin mun mummola-kesiä pienenä, ne oli ihan best. 

Mutta nyt tulee sitten uusi kokemus meille kaikille. Tiedän jo valmiiksi, että meille aikuisille tulee ihan jäätävä ikävä ja lapset eivät luultavasti ehdi ikävöidä, kun on niin paljon kaikkea kivaa tekemistä. Ainakin aiemmin se on mennyt juuri niin. Onneksi melko pian reissun jälkeen on hiihtoloma, niin ehditään tankata läheisyyttä sitten ekstra paljon heidänkin kanssa. Ja me todellakin tullaan tekemään reissu joskus New Yorkiin myös lasten kanssa, mutta vasta sitten, kun he ovat niin isoja, että reissusta jää heille (kaikille) oikeasti paljon muistoja ja he saavat siitä kaiken irti. 

Mutta nyt! Nyt mä haluaisin kuulla teiltä muilta, jotka olette käyneet New Yorkissa, että mitä siellä kannattaa tehdä? Mitä ehdottomasti EI kannata tehdä? Olen ainakin kuullut, että moni sanoo että Empire State Buildingin sijaan kannattaisi käydä Top of The Rockissa? Ja olen kuullut, että Times Squaren ravintoloissa on ylikallista ja ei-niin-hyvää ruokaa, mutta muutaman korttelin päässä sieltä olisi tosi kivoja ravintoloita? Neljä päivää on niin valtavan kaupungin kokemiseen tosi lyhyt aika ja siksi haluttaisiin kokea vain ne kaikkein siisteimmät jutut, joita siinä ajassa ehtii kokea. Me rakastetaan kokea paikkoja kävellen, joten tiedän jo valmiiksi sen, että tullaan kävelemään siellä ihan liikaa. Varmasti liikutaan myös metrolla, mutta mahdollisimman paljon kävellään. 

Mitä tehdä New Yorkissa neljässä päivässä? Paras rento ravintola? Paras fine dining -ravintola? Paras aamiainen? Paras näköala? Kannattaako käydä katsomassa Vapauden patsasta? Paras vinkki New Yorkiin?

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Lomarenkaan & Indieplacen kanssa. 

Joulukuu ja vuosikymmen lähenee loppuaan, mutta palataan vielä hetkeksi siihen, mistä meidän joulukuu alkoi. Me aloitettiin Oton kanssa joulukuu pienellä rakkauslomalla Kemiönsaaressa, jonne lähdimme tämän Lomarenkaan kaupallisen yhteistyön myötä. Se oli aivan täydellinen aloitus tälle toiminnan täyteiselle kuukaudelle. Ennen tätä reissua oltiin edellisen kerran oltu yhtä yötä pidempään kahdestaan vuonna 2016, kun odotettiin meidän kuopusta. Oli siis jo aikakin nautiskella rauhallisesta kahdenkeskisestä viikonlopusta. Lapset olivat sen aikaa kotona Oton siskon ja isoisänsä kanssa, joten heillä riitti turvallista ja rakasta seuraa ja kaikki oli onneksi mennyt super hyvin.

Meidän upea mökki sijaitsi Kemiönsaaren Kasnäsissa, jonne ajomatka kesti noin kaksi ja puoli tuntia. Mökki oli sopivan kaukana kotoa, jotta oikeasti tuntui siltä, että lähdettiin rauhalliselle lomalle. Ajettiin aivan älyttömässä lumituiskussa, mutta päästiin kuin päästiinkin Kemiön ruokakaupan kautta perille Kasnäs Marinaan. 

Tehtiin illalliseksi fajitaksia kun meillä oli ihan sudennälkä perille päästessä. Muistan kun siinä syödessä meillä tuli heti lapset puheeksi ja molemmat todettiin, että vitsit kun on kauhea ikävä ja tosi outoa olla ilman lapsia. Se ikävä meni siinä kuitenkin ohi ja osattiin nauttia kahdenkeskisestä ajasta, kun saatiin vähän ruokaa ja rentouduttiin.

Ensimmäisenä iltana me pidettiin kaikki laitteet äänettömällä ja kamera kiinni ja vain nautittiin toistemme seurasta ja rauhasta.  Puhelimia ei juuri tullut tuijoteltua viikonloppuna, kun kaikki aika meni höpöttelyyn ja kirjojen lukemiseen. Siis me vaan tuijotettiin välillä toisiamme ja juteltiin keskeytyksettä tuntikausia. Jossain vaiheessa mulla pääsi oikeasti itku silkasta onnesta, olin vaan jotenkin niin onnellinen, kaikki oli siinä ja nyt. Ollaan me ennenkin oltu kahdestaan lomalla, mutta ei koskaan näin rauhassa. 

Yleensä meidän lomat on olleet muotoa “mennään jonnekin missä ollaan aina haluttu käydä ja yritetään kokea mahdollisimman paljon kolmessa vuorokaudessa ja käydään hotellilla vain nukkumassa muutama tunti”. Arvatenkaan sellaisilla lomilla ei pääse ehkä parisuhdeajan osalta samanlaisiin sfääreihin kuin tällaisella rauhallisella mökkiviikonlopulla. Tämä mökkiviikonloppu oli vaan täydellinen, ihan naurettavan täydellinen loma aurinkoista säätä ja lunta myöten. 

Mökin terassilla sijainnut poreallas osoittautui aivan nappivalinnaksi. Me käytiin poreissa kolme kertaa viikonlopun aikana ja saunottiin neljästi. Ulkona oli ihana pikkupakkanen ja auringonpaiste päivällä, joten sää todella suosi meitä. Kuunneltiin musiikkia ja nautittiin rauhasta ja hiljaisuudesta ja ihanan lämpimästä poreilevasta vedestä. Mökin saunassa oli muuten jopa löylyautomaatti, joka siis toimi niin, että painettiin nappia ja hanasta tuli suoraan oikea määrä vettä kiukaalle. Goals! Poreallas oli heti valmiina, eli sitä ei tarvinnut mitenkään muuten valmistella kuin ottaa vaan kansi pois. Helppoa jopa tällaisille ensikertalaisillekin (kehtaako sitä edes tunnustaa, ettei koskaan ole käynyt ennen tätä ulkoporealtaassa?).

Moderni mökki oli tosi hyvin varusteltu, sillä mahtavien kylpemismahdollisuuksien lisäksi siellä oli tosi hyvä keittiö ja laadukkaat välineet, joilla kokkailu onnistui todella hyvin. Etukäteen juuri mietittiin, että mitähän ruuanlaitosta tulee vieraassa paikassa, mutta siis sehän onnistui vähintään yhtä hyvin kuin kotona, ellei paremminkin. Mökillä oli myös astianpesukone sekä pyykinpesukone, joista jälkimmäistä ei kyllä tarvittu. Pidemmällä mökkilomalla ja etenkin lasten kanssa se varmasti tulisi tarpeeseen. 

Tutustuimme Lomarenkaan valtavaan mökkitarjontaan ja valitsimme sieltä mieluisan mökin kohteeksi. Meillä oli kriteereinä se, että mökille olisi alle 3h ajomatka (koska vain viikonloppureissu) sekä palju tai ulkoporeallas ja sauna. Haluttiin pientä luksusta, jotain vähän spesiaalimpaa, mistä ei joka päivä pääse nauttimaan. Lomarenkaan sivuilta oli helppo etsiä mökkiä haluamaltaan alueelta, haluamassaan koossa ja haluamillaan kriteereillä. Mökeistä oli tosi hyvät kuvaukset ja luettiin myös muiden asiakkaiden kokemuksia Lomarenkaan mökeistä. 

Lomarengas tarjosi meille lakanat ja pyyhkeet sekä loppusiivouksen mukaan mökkilomaan, eli niistäkään ei tarvinnut huolehtia. Samalla kun mökin varaa Lomarenkaan sivuilta, voi ostaa lisäpalveluna lakanat ja pyyhkeet sekä loppusiivouksen, niin ei tarvitse itse siivota mökkireissun päätteeksi, eikä pakata liinavaatteita mukaan.

Parasta meidän mökkilomassa oli oikeasti se juttelu. Se, kun sai sanottua toiselle kaikkea ihanaa niin paljon. Me myhäiltiiin kahdestaan poreammeessa just sitä, että hitto me ollaan kohta oltu 9 vuotta yhdessä ja rakastutaan vaan koko ajan enemmän. Ollaan toistemme parhaat ystävät. Kumpikaan ei koskaan pakota toista olemaan toisen kanssa tai kotona, kumpikin saa mennä ja tehdä just niinkuin haluaa, mutta usein me vaan halutaan olla toistemme kanssa, koska nautitaan siitä nii paljon. Se on ihanaa. Onneksi kukaan ei nähnyt meitä tai kuullut meidän juttuja, kun ne oli niin ällösöpöjä. 

Pitää ehdottomasti tehdä useamminkin tällainen reissu ja nimenomaan mökille, ilman mitään sen suurempaa tekemistä. Innostuttiin itse asiassa mökkilomista niin paljon, että Otto antoi isälleen joululahjaksi poikien mökkireissun ja suunnitteilla on mökkiloma myös isommalla porukalla ensi vuodelle. Mä en usko, että meistä tulee koskaan sellaisia oman mökin omistajia, koska meillä ei riitä aika eikä sitoutuminen. Mutta mökin säännöllisiä vuokraajia? Hell yes! 

Lomarenkaan kautta mökin varaaminen on turvallista, sillä kaikki mökit ovat laatutarkastettuja. Yli 4000 mökkiä yhdellä sivulla, joista voi lukea myös muiden asiakkaiden arvioita ja kokemuksia. Mökkivarauksen hintaan sisältyy myös If-peruutusturvavakuutus sairaus-, tapaturma tai kuolemantapauksissa. 

Me ollaan aivan älyttömän kiitollisia siitä, että saatiin viettää näin ihana loma yhdessä. Kiitos Lomarengas kun annoitte meille mahdollisuuden tehdä jotain näin upeaa kahdestaan, se oli korvaamattoman arvokasta meille. 

ARVONTA: VOITA 500€ LAHJAKORTTI LOMARENKAALLE!

Minkä mökin sinä vuokraisit Lomarenkaan kautta, jos voittaisit 500€ lahjakortin? Käy tutustumassa Lomarenkaan sivuilla, kommentoi vastauksesi ja jätä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, niin olet mukana arvonnassa, jossa palkintona on ihan mieletön 500€ lahjakortti Lomarenkaalle! Arvonta-aikaa on 5.1.2020 klo 23.59 asti ja arvonnan tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ. 

Tämä on kyllä ihan mieletön arvonta, olen tosi iloinen, että saan arpoa toivottavasti ihanan rakkausloman jollekin toisellekin parille tai mahtavan reissun kaveriporukalle! 

Tänään kun mä olin viettänyt aamun Oton kanssa vieraana Puhu Muru -podcastin nauhoituksissa ja syötiin kahdestaan lounasta sen jälkeen, mä huokaisin onnesta. Arki. Se on niin parasta. Meidän arki ei ole mitenkään erityisen rauhallista tai välttämättä tasaistakaan, mutta se on ihan parasta. Se on niin me. Aina välillä on hyvä pysähtyä hetkeksi miettimään sitä, miten onnekkaita ollaan, kun saadaan viettää meidän arkea yhdessä.

Otto on ollut nyt opintovapaalla kymmenen kuukautta ja ne kuukaudet on olleet ihan mahtavia. Me ollaan saatu kokeilla täysillä sitä, millaista me toivotaan, että se meidän arki on nyt ja aina. Paljon yhteistä aikaa ja vapautta tehdä kaikki omassa tahdissa. Yhteisiä lounaita, yhteisiä projekteja. Kummatkin auttavat toisiaan aina tarvittaessa, kummatkin joustavat ja mahdollistavat toiselle asioita. Välillä tehdään töitä (Otto opiskelee) hiljaa koneitamme naputellen kahdeksan tuntia sanomatta melkein sanaakaan, mutta mun ohi keittiöön lounasta hakemaan kävellessään Otto antaa mulle halin. Ja välillä saadaan viettää koko päivä yhteisten juttujen parissa työn puolesta. Meidän arki on ihanan vaihtelevaa ja sekavaa ja meidän näköistä. Lapsilla on ne omat tietyt rutiinit, mutta meillä on meidän joka päivä erilaiset päivät.

Olen niin onnellinen siitä, että ollaan uskallettu tehdä poikkeavia ratkaisuja ja hypätä pois oravanpyörästä. Arjen kiireettömyys (silloinkin kun on vuoden työntäyteisin aika ja päivät on täynnä ohjelmaa) on parasta. Se kiireettömyyden tunne syntyy siitä, kun asiat saa tehdä silloinkin omassa tahdissa. Vaikka olisi paljon tehtävää, ei tunnu siltä että nääntyy kiireen alle, koska kukaan ei hengitä niskaan. Vaikka kolmen lapsen vanhempina meidänkin arki on täynnä aikatauluja eskarin alkamisajoista harrastuksiin ja Oton lähiopetuspäivistä mun tapaamisiin, meidän kiire ei ole jokapäiväistä. Paljon tekemistä ei tunnu kiireeltä, kun ne tekemiset koostuu pääosin kivoista asioista.

Meillä on mahdollisuus ottaa aikaa itsellemme ja höllätä silloin kun tuntuu siltä. Välillä voi viettää rokulipäivän keskellä viikkoa jos siltä tuntuu ja paikata sitten viikonloppuna. Tai yöllä, milloin nyt inspiraatio sattuukaan iskemään.

On helppoa tehdä parhaansa kun saa itse päättää milloin tekee, mitä tekee. Voi tehdä töitä juuri siihen aikaan kun on itse kaikkein tehokkaimmillaan. Mulle ne on yleensä aamun tunteja, kun olen kaikkein skarpeimmillani. Voin kirjoittaa silloin ja hoitaa vähemmän keskittymistä vaativia työtehtäviä iltapäivällä. Otto taas aamuisin heräilee rauhassa ja tekee ne tärkeimmät hommat iltapäivällä. Kummatkin annetaan toisillemme täysi työrauha, mutta nautitaan molemmat yhtälailla niistä päivistä, kun on yhteisiä projekteja ja saadaan työn varjolla varastaa toisillemme yhteistä aikaa koko päiväksi. Se on ihan mieletöntä luksusta.

Mä rakastan sitä, että voidaan lasten kanssa tehdä välillä keskellä viikkoakin jotain tavallisesta poikkeavaa ja hauskaa. Rakastan sitä, että meidän kuopuksella on perjantait vapaat ja saadaan viettää silloin ihanaa taaperoaikaa ja heittäytyä täysillä Ryhmä Hau-leikkeihin. Rakastan sitä, että voin minä tahansa päivänä hakea lapsen heti koulun/eskarin jälkeen ja viettää yhteistä aikaa.

Kun kenenkään toisen kello ei määrittele meidän vuorokausirytmiä, me voidaan itse hyödyntää meidän voimavaroja parhaalla mahdollisella tavalla. Sen takia me jaksetaan arjessa hyvin ja on helppoa keksiä kaikkea hauskaa lastenkin kanssa. Ollaan koettu myös ihan toisenlainen arki. Sellainen, jossa molemmat ovat töissä vähintään 8h päivässä (usein 12h), lapsia ehtii nähdä illalla vain hetken ennen kun he menevät nukkumaan ja viikonloppuihin kohdistuu hirveästi odotuksia, koska se on sitä yhteistä ”laatuaikaa”. Se oli paljon kuormittavampaa kuin tämä nykyinen arki. Se oli meille sitä arkea, jossa me yritettiin räpiköiden tankata läheisyyttä ja ihania kokemuksia niinä viikonlopun päivinä. Välillä petyttiin, kun toinen ei olisikaan jaksanut tehdä mitään maailmaa mullistavaa niinä viikon ainoina oikeasti vapaina hetkinä.

Nykyisessä arjessa mihinkään päivään ei tarvitse ladata mitään valtavia odotuksia laatuajasta. Arki on meidän laatuaikaa kokonaisuudessaan ja ollaan siitä valtavan kiitollisia. On suuri rikkaus, että ollaan voitu elää meidän oman näköistä arkea täysin omilla ehdoilla. Oton tuettua opintovapaata on tässä vaiheessa jäljellä vielä viisi kuukautta ja me aiotaan ottaa siitä kaikki irti. Katsotaan mitä elämä tuo tullessaan kevään aikana ja millaisena meidän arki jatkuu sen jälkeen. Vapaata Otolla on halutessaan vielä yli vuosi, mutta toukokuun jälkeen aikuiskoulutustuki lakkaa, koska sitä saa nykyisin vain 15 kuukauden ajan. Yksi vaihtoehto on sekin, että Otto työllistyy opintojen ohessa meidän yhteisillä jutuilla, kuten podcastilla tai muilla projekteilla sen aikaa, että saa koulun käytyä loppuun ja katsoo sitten sen jälkeen, palaako takaisin vanhaan työhön vai mitä tapahtuu. Vain aika näyttää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Siihen asti me fiilistellään ihan täysillä meidän yhteistä arkea just sellaisena kuin se on.

Postauksen kuvat on muuten ottanut meidän 8v <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Sokoksen ja Indieplacen kanssa.

Sokokselta pyydettiin mua jälleen valitsemaan suosikkiasuja syksyn valikoimasta lainaan ja kuvattavaksi. Tällä kertaa kuitenkin toivottiin myös miesten muotia ja onneksi Otto lähti mukaan ilomielin. Me saatiin Oton kanssa sellainen hauska idea, että tehtiin tästä kamppiksesta toisillemme stailaushaaste: Molemmat saivat valita yhden asun itselleen ja yhden asun toiselle. Vitsit jo pelkkä idea tuntui niin hauskalta, että nauraa kiherrettiin matkalla Sokokselle. Sen toteuttaminen oli vieläkin hauskempaa. Kerrankin kummatkin saivat valita toisilleen juuri tismalleen oman mielensä mukaiset vaatteet ja nähdä, miltä toinen näyttää niissä.

Mä tykkään hirveästi tästä Sokoksen kamppiksen konseptista, jossa vaatteet lainataan. Saa kokeilla juuri niitä vaatteita ja ideoita, joita on omissa villeimmissä unelmissa, eikä tarvitse miettiä, tulisiko niille vaatteille ne 30 käyttökertaa vai ei. Se huono juttu tässä kyllä on, että lainavaatteita estotttomasti sovitellessa saattaa käydä niin kuin mulle, että ne villeimmät unelmat osoittautuvatkin päällä uskomattoman toimiviksi vaatekaapin mahdollisiksi arjen kulmakiviksi. Mä esimerkiksi päädyin lopulta ostamaan yhden lainaamistani vaatteista ja olisin halunnut ostaa ne kaikki. Mutta eipäs mennä asioiden edelle vielä.

Me valittiin vaatteita ja asusteita itsellemme ja toisillemme Sokoksen syksyn uutuuksista. Sokoksella on nyt tosi laajasti esillä kaikki syksyn uudet mallistot ja monelta merkiltä löytyy kauneimpia syksyn sävyjä. Ruskeaa, oranssia, okraa, viininpunaista ja mitä pehmeimpiä ja ihanimpia materiaaleja. Sokos on täynnä vaatteita ihan oikeaan elämään. Vaatteiden lisäksi Sokokselle oli tullut myös aivan ihania uutuus-asusteita, kuten pipoja, huiveja ja laukkuja. Mä lainasin esimerkiksi yhden mun syksyn suurimmista himotuksista, joka sattuu olemaan juuri laukku.

Mennään haasteen tuloksiin. Ensin mun valitsemat asut itselleni ja Otolle.

IINAN VALINNAT:

Mä lähdin miettimään asuja syksyn sävyjen lisäksi vaatekaapin kulmakivien kannalta: mitä meidän molempien kaapista vielä puuttuu, mitä sinne ehdottomasti tarvittaisiin? Villakangastakit. Laadukkaat, tyylikkäät villakangastakit. Siispä valitsin meille molemmille Sokoksen miesten ja naisten valikoimasta Tiger Of Swedenin ajattoman kauniit ja upeat kamelin väriset villakangastakit. Naisten mallissa on ihana vyö, sekä piilonapit. Se on niin kaunis! Miesten mallissa on kauniit ruskeat napit, jotka jäävät esille ja näyttävät upealta. Sokoksella on sekä naisille että miehille tosi hyvä ja laaja valikoima Tiger Of Swedenin vaatteita.

 Takkien kaveriksi halusin syksyyn sopivat neuleet. Olen aina halunnut nähdä, miltä pooloneule näyttää Otolla. Nyt oli siis todella oiva tilaisuus lähteä kokeilemaan. Valitsin Otolle J. Lindebergin harmaan villaneuleen poolokauluksella ja sehän näytti ihan älyttömän hyvältä yhdistettynä kamelinväriseen villakangastakkiin. Yksinkertaisen asun alaosaksi valitsin Makian mustat slim fit -farkut. Kolme hyvin simppeliä ja tyylikästä vaatetta, jotka sopivat mun mielestä upeasti yhteen.

Itselleni valitsin Piecesin tekonahkajeggingssit sekä mielettömän kauniin vaalean beigen neuleen. Viimeistelin oman asuni Marimekon Solima-laukulla, joka on juuri se yksi ihana laukku, jota mä himoitsen niin paljon. Se on niin uskomattoman kaunis ja erilainen ja simppeli ja jännittävä. Sanoinko jo ihana!

Mä rakastin näitä asuja meidän päällä, siinä yhdistyi niin monta sellaista vaatetta, jotka juuri meidän vaatekaappeihin haluaisin ja, jotka me tarvittaisiin. Oli myös kivaa nähdä, että nämä vaatteet sopivat meille ihan oikeasti, eikä vain mun ajatuksissa. Mun mielestä myös Otolle sopi hyvin tämä klassisen simppeli asu, vaikka hän ei itse sitä ikinä ensimmäisenä valitsisi kaupasta. Ottokin totesi takki päällä, että yksinkertaisen tyylikkäälle villakangastakille olisi kyllä sopiva kolo hänen kaapissaan.

OTON VALINNAT:

Otto lähti miettimään vaatevalintoja omista lähtökohdistaan. Mistä hän tykkää? Mikä on mukavaa? Mitkä ovat tuttuja merkkejä? Otto tykkää rennoista, mutta tyylikkäistä vaatteista. Hän valitsi ensimmäisenä itselleen ja minulle Makian colleget. Oton laulujoutsen-college oli tosi hauska, mutta ihastuin aivan täysillä Oton minulle valitsemaan Makian collegeen, jossa oli jännät halkiot helmassa ja niin mielettömän kaunis ruskean sävy. Otto valitsi itselleen myös keltaisen Makia x Tretorn -pipon, joka oli tosi hieno ja hyvännäköinen. Makia taitaa olla Oton lempparimerkki, ihme kun ei aivan kaikki ollut Makiaa.

Otto lisäsi asuunsa myös viininpunaisen Dieselin puffer-takin, joka oli ihan älyttömän siisti! Heti kun Otolla oli se päällä, hän totesi, että sen malli on tosi kiva ja hän tarvitsee sellaisen talveksi. Mulle hän ei valinnut takkia, mistä olin kyllä ihan kiitollinen seisoskeltuani kuvattavana tovin jo itse valitsemassani villakangastakissa 18 asteen lämpimässä syysilmassa.

Mä suorastaan rakastuin Oton mulle valitsemaan alaosaan: Vajaamittaisiin Objectin leveälahkeisiin farkkuihin! Ne oli niiiin mukavat jalassa ja ne näyttivät niin hyvältä ja rennolta ja sopivat loistavasti asuun. Siis miten Otto osasikin valita ne. Kai hän on tuijotellut mun culottes-housuja nyt pari vuotta ja huomannut, että tykkään siitä mallista. Toimi tosi hyvin myös farkuissa.  Nämä ihanat farkut on juuri se vaate, jonka mä ostin itselleni omaksi. Ne oli niin uskomattoman mukavat ja keksin niille niin monta eri käyttötarkoitusta, että olisin vaan harmitellut, jos ne olisivat jääneet kauppaan.

Otto oli valinnut itse itselleen ne samat Makian mustat slim fit -housut, jotka mäkin valitsin hänelle asukokonaisuuteen. Aika hauskaa, että valittiin ihan samat.

Mun asuun Otto lisäsi vielä Objectin konjakinruskean vyölaukun, jossa oli koristeena tupsut. Se oli aivan ihana! Otto tykkää vyölaukuista, hänellä on itselläänkin vyölaukku, joten se ei yllättänyt mua valintana.

Mä tykkäsin ihan hirveästi kokonaisuudessaan Oton mulle valitsemasta asusta. Vaikka tykkäsin tosi paljon siitä mun itse valitsemastakin asusta, Oton valitsema tuntui jopa enemmän omalta. Ihan hassua, miten toinen voi osata valita mulle vielä enemmän mun näköiset vaatteet kuin minä itse. Tykkäsin kovasti myös Oton itse itselleen valitsemasta asusta, siinäkin kaikki oli sellaisia juttuja, jotka mielelläni näkisin hänen vaatekaapissaan. Mutta kyllä hän näytti tosi komealta myös mun stailaamassa asussa, oli ihana nähdä hänellä skarpit ja klassiset vaatteet perusrennon arkityylin vastapainoksi.

Me laitettiin Oton kanssa pieni leikkimielinen kisa pystyyn toistemme kanssa! Kertokaa ihmeessä kumman stailaamat asut on teidän suosikkeja, niin se kumpi meistä saa enemmän teidän ääniä saa päättää mihin ravintolaan me mennään seuraavaksi syömään treffeillä. (PLIIS ÄÄNESTÄKÄÄ MUA, OTTO VALITSI VIIMEKSI ENKÄ HALUA TAAS HAMPPARIA!).

Sokoksella alkaa muotiviikot 9.9.2019 ja ne kestävät aina 6.10.2019 asti. Osana muotiviikkoja järjestetään myös huikea muotinäytös lauantaina 14.9. Tampereen Sokoksella, joka streamataan kaikkiin muihinkin Sokos-tavarataloihin. Kaikissa Sokoksissa siis tapahtuu ensi viikon lauantaina. Muotiviikkojen ensimmäisen viikon ajan (9.9.-15.9.) Sokoksella on normaalihintaiset paidat, neuleet ja bleiserit -20%. Jos siis ihastuit joihinkin tämän postauksen yläosiin, niin nyt kannattaa suunnata ostoksille. Mäkin vielä pohdiskelen, että pitäisikö mun ostaa vielä joku muu näistä ihanista vaatteista, esimerkiksi tuo Makian mieletön college, josta 20% olisi jo tosi mukava alennus. Kannattaa käydä tutustumassa syysvalikoimaan Sokoksen tavarataloissa tai Sokoksen verkkokaupassa.

Oton valinnat vai Iinan valinnat? Nyt saatte äänestää jos haluatte!

Moikka, tänään äänessä Otto ja Iina (heh, sori oli pakko). Mutta joo kyllä, tänään tapahtuu jotain niinkin harvinaislaatuista, että sain houkuteltua vanhan mr. bloggaajan itsensä kirjoittamaan muutaman ajatuksen tänne mun blogiin, mitä hän ei enää nykyisin kovin usein tee. Kirjoitimme kumpikin vuorollamme samasta aiheesta pätkän tekstiä näyttämättä tekstejämme kesken kaiken toisillemme. Pääsette siis lukemaan molempien näkökulman. Ensimmäiseksi Oton teksti:

Minulla on pointti, jonka haluaisin tuoda esille, joten hypätäänpä hetkeksi muka-syvällisen keittiöpsykologian pariin.

Jokainen ihminen on jonkun muotoinen. Tässä tapauksessa en tarkoita fyysisesti, vaan ihmisenä. Omat tottumukset, mielenkiinnon kohteet, näkemykset ja periaatteet muiden asioiden ohessa päättävät sen muodon. Maailma muokkaa ihmistä ja ihminen puolestaan maailmaa ympärillään. Siellä sitten pyöritään kaikki yhdessä kuin ruotsalainen asuntoauto keskellä risteystä (muutenkin sekavan Redin edustalla tuossa viime viikolla) ja koitetaan löytää sopivaa koloa, mihin tunkea se oma muoto. Toivottavasti myös löydetään se, edes etäisesti sopiva.

Muodot tekevät tekee parisuhteista erityisen mielenkiintoisia. Mitä tehdään sitten, kun kaksi eri muotoista ihmistä päättää lyöttäytyä yhteen? Koitetaanko sitä omaa muotoa muokata, että toinen mahtuu sinne, vai tungetaanko väkisin samaan koloon ja toivotaan, ettei purskahdeta ulos? Vai poistutaanko kenties niistä omista koloista, ja lähdetään uudestaan maailmalle etsimään koloa, johon molemmat mahtuvat?

Vastaustahan minulla ei tähän ole, enkä ole edes täysin varma siitä oliko tämä jokseenkin seksuaalisesti latautunut selitykseni koloista ja muodoista paras keinoni tuoda tämä asia esille. Se mitä yritän sanoa on, että maailmassa on parisuhteita yhtä paljon kuin Tubeconissa on valvojaksi lähteneitä vanhempia kyseenalaistamassa omaa olemustaan. Siksi on tärkeää, että pyritään löytämään ne omat tavat ja käytännöt, jotka toimivat juuri siinä omassa parisuhteessa.

Näin me teimme vaimoni kanssa. Kun me tapasimme, me emme edes tienneet minkä muotoisia olimme. Vähän tapaamisemme jälkeen Iina toki oli pyöreä, mutta se nyt on asia erikseen. Monta iltaa meni siihen, kun puoliksi vitsillä kerroimme toisillemme jotain menneisyyden järkyttäviä juttuja ja sitten pysähdymme jälkeenpäin miettimään, että mitäs helvettiä, kun toisen reaktio olikin että ”ai kauhea, ootsä kunnossa”, eikä se alkanutkaan nauramaan.

Varsinkin meidän suhteen alkuaikoina, kun en ollut kovin tottunut puhumaan tunteistani, oli Iinalla tapana joskus tarkoituksella ärsyttää minua siihen pisteeseen asti, että en vain pystynyt enää pitämään suutani kiinni. Kahden viikon ”ei mul oo mikään” kääntyi silmänräpäyksessä viiden minuutin itkuksi käsittelemättömistä menneisyyden ongelmista, joista en ollut koskaan uskaltanut puhua kenellekään. Aika radikaali ratkaisu ehkä, mutta meillä se toimi.

En nyt tosin lähtisi heti kokeilemaan tätä ratkaisua näin yleisenä neuvona. Meilläkin Iina olisi välillä voinut ajoittaa nämä hetket paremmin. Kerran tämmöinen episodi esimerkiksi syntyi matkalla kauppaan, mikä ei ollut ehkä paras mahdollinen ajankohta. Mutta se nyt oli pitkällä tähtäimellä sivuseikka. Jälkeenpäin meillä molemmilla oli parempi olo ja elämä jatkui taas.

Välillä elämä vaan on aikamoista ruusuilla tanssimista. Enkä nyt tarkoita helppoa ja mukavaa. Ne, jotka blogiani Akkavaltaa joskus lukivat, saattavat muistaa avautumiseni suomalaisista sanonnoista. Esimerkiksi juuri tästä ruusuilla tanssimisesta. En vain saa päähäni, kuinka ruusujen piikkien päällä tanssimisessa on kenenkään mielestä mitään kivaa. Tarkoitan sitä, että meilläkin on ollut omat haasteemme, niin yksin kuin yhdessäkin. Iinan vuodelepo toisen raskauden aikana, molempien yhtäaikaiset isovanhempien poismenot kuopuksen vauvavuonna, yhteisen kahdenkeskisen ajan puute niin suhteemme alussa kuin välillä nykyäänkin, sekä omat henkiset pullonkaulamme ja stressin aiheemme.

Parisuhteet vaativat työtä, eikä se aina ole helppoa. Joskus joudutaan siinä yhteisessä kolossa antamaan periksi, muuttamaan sitä omaa muotoa ja tekemään kompromisseja. Joskus taas otetaan yhteen, kun oma muoto ei vaan taivu enempää. Tämähän ei ole ainoastaan normaalia, vaan jopa vaadittua. Itse en ole ainakaan koskaan törmännyt pariin, joka ei olisi koskaan tehnyt kompromissia missään asiassa, tai pariin, joka ei olisi koskaan keskustellut normaalia korkeammalla tunnelatauksella.

Ihmiset kehittyvät ja parisuhteet kehittyvät. Jos on onni matkassa ja töitä on tehty tarpeeksi, saattaa sitä joku aamu havahtua siihen, että hei, ”nyt on hyvä kolo”, ja myös siihen, että nyt on hyvä kolo. Sehän se tavoite on.

Joskus ihmisille käy niin, että he toteavat ettei tämä nyt istu yhtään, vaikka kaikkensa on tehty. Ja jos loppujen lopuksi on sanottu ja tehty kaikki mitä voi, on enemmän kuin sallittua todeta, että tämä ei nyt vaan toimi. Jos on kurkkuaan myöten täynnä ja kyllästyminen iskee. Se on fine, ja se on jopa tilastollisesti todennäköisempää kuin se yhdessä hautaan asti kulkeminen. Minullakin on takana useampi eroon päätynyt parisuhde kuin sellainen, jossa vielä olen, yllättävää sinänsä.

Meillä kaikki se, mitä ollaan koettu niin yhdessä kuin erikseen, ja kaikki se mitä ollaan yhdessä tehty, on tuonut meitä lähemmäs toisiamme. Olemme sopeutuneet toistemme puutteiden ympärille. Autamme toisiamme ja pidämme yhdessä huolen siitä, että ylläpidämme toistemme standardeja. Silloinkin kun meidän häiden aikaan hädin tuskin ehdimme juttelemaan, kun kaikkien muiden arjen touhujen ohessa vietin vielä viikonloputkin töissä hääbudjetin kasvattamiseksi, pidimme huolen siitä, että menimme edes yhdessä nukkumaan, ja heräsimme yhdessä joka aamu. Ja nyt edelleen olemme onnellisia siitä, mitä meillä tällä hetkellä on.

Meidän muodot ovat muuttuneet miljoona kertaa tässä matkan aikana, ja tulevat varmasti tulevaisuudessakin muuttumaan. En kuitenkaan epäröi sekuntiakaan, ettemmekö yhdessä tulisi mahtumaan meille jo hyväksi todettuun koloon. 

TL;DR: Yhteen ottaminen on normaalia, kompromissit ovat vaadittuja ja joskus sitä vaan erotaan. 

– Otto

Kun me alettiin seurustelemaan Oton kanssa, ei tunnettu edes toisiamme kunnolla. Se ei ollut meille mikään este seurustelun onnistumiselle, mutta se oli ehdottomasti sellainen asia, joka olisi voinut muodostua suureksi kompastuskiveksi. Onneksi tutustuessamme saatiin huomata, että sen ensihuuman ja pintakerroksen alla molemmilla oli jotain sellaista, mitä toinen pystyi rakastamaan täydestä sydämestään.

Se on vaatinut paljon puhumista, se on selvä. Alkuun se olin minä, joka sitä puhumista vaadin. Muustakin kuin 2010-luvun alun tyhmistä meemeistä, wowista ja meistä. Se olin minä, joka kyselin ja kaivelin. Halusin tietää kaiken Otosta, Oton historiasta, Oton virheistä ja vaikeimmista kokemuksista. Oli ehkä hyväkin, ettei me tunnettu niin hyvin.

Jos olisin tiennyt Otosta enemmän, olisin pelännyt, että Otto menee rikki mun kysymyksistä. En olisi halunnut nostaa kaikkia niitä tunteita pintaan tieten tahtoen, joita tietämättäni nostin. Ne olisivat jääneet käsittelemättä, kytemään jonnekin sinne syvälle. Ehkä vaivaamaan meitä myöhemmin. Vanhat totutut käytösmallit, pelot joita oli jäänyt aiemmista kokemuksista, oletukset toisen ajatuksista jotain asiaa kohtaan.

Koska en tiennyt mistään mitään, en osannut myöskään varoa tai käsitellä silkkihansikkain. Kysyin historiasta, lapsuudesta, koulusta, kavereista, eksistä, perheestä. Joskus Otto sanoi, ettei halua puhua, pitkäänkin, vaikka ilmeet ja eleet kertoivat muuta. Silloin oikein tarkoituksella ärsytin sen kaiken ulos. Näin, että toisella on tunteita, joiden on pakko päästä ulos. Kysyin ja kysyin. Ja lopulta sain vastauksia. Otto sanoi joitakin asioita ääneen ensimmäistä kertaa elämässä. Samoin minä.

Samalla kun pyysin toista kertomaan, kerroin itsekin. Koska kysyin vaikeita kysymyksiä, sain samanlaisia takaisin. Kerroin ensimmäistä kertaa jollekin muulle asioista, joita olin kokenut ja jotka vaikuttivat muhun enemmän, kuin halusin myöntää. Meidän keskustelut eivät ensimmäisinä kuukausina aina olleet mitään söpöä small talkia. Me puhuttiin siitä, miltä tuntuu kertoa pikkusiskolle, että äiti on kuollut ja siitä, miltä tuntuuu kun oma vanhempi makaa sängyssä masentuneena vuosia. Puhuttiin kiusaamisesta, henkisestä väkivallasta  ja meidän elämän hirveimmistä hetkistä. Usein meidän keskustelut lähtivät läpänheitosta ja jostain huvittavista muistoista, mutta ajautuivat vaan yhtäkkiä niihin vakavampiin asioihin kuin huomaamatta.

Puhuminen. Se on meidän tärkein vahvuus, jolla me pidetään huolta itsestämme ja toisistamme. Meidän perheessä ei ole asioita eikä tunteita, joita ei voisi sanoa ääneen. Se tapa on jäänyt alusta asti. Nykyisin Ottoa ei juuri tarvitse houkutella tai ärsyttää puhumaan. Me kummatkin kaadetaan kaikki ulos heti kun on jotain kaadettavaa. Ja uskon, että siinä piilee syy siihen, miksi me ei voida kuvitella eroavamme, vaikka tilastollisesti se on todennäköistä tutkimustenkin mukaan. Etenkin, kun olemme pariutuneet niin nuorena.

Kaadettiin ulos kaikki loput, mitä tästä aiheesta tuli mieleen meidän uusimmassa podcast-jaksossa. Yhdessä-podissa me jatketaan siitä, mihin jutut kotona jäävät. Tehdään sitä, mitä parhaiten yhdessä osataan. Puhutaan, mutta vaan mikit päällä. Kolmas jakso käsittelee pitkässä parisuhteessa elämistä. Sitä, mikä toisessa ärsyttää ja mikä toisessa yllättää. Tuleeko vilkuiltua muita? Voiko toiseen kyllästyä? Miten se vaikuttaa parisuhteeseen, että suhde on alkanut tosi nopeasti ilman, että tuntee edes toisiaan kunnolla? Mistä meillä oikein riittää puhuttavaa vielä 8 vuoden jälkeen toisillemme ja mikä pitää suhteen mielenkiintoisena? Puhutaan parisuhteen erilaisista vaiheista ja siitä, miten ne ovat menneet meillä. 

Uusimman Yhdessä -podcastin 3. jakson ”Voiko toiseen kyllästyä pitkässä parisuhteessa?” voi kuunnella Spotifyssa TÄSTÄ ja Soundcloudissa TÄSTÄ. Podcastin kaikki kolme ensimmäistä jaksoa tulevat kuunneltavaksi myös Apple Podcast -sovellukseen tällä viikolla, kunhan Apple saa käsiteltyä hakemuksen (missä voi ilmeisesti kestää jopa kolme vuorokautta toisin kuin luultiin).