heinäkuu – elokuu – lokakuu

Kolmeen kuukauteen mahtuu myös treenittömiä viikkoja

Lupasin päivittää treenien tilannetta kun syksy etenee, ja nyt on takana siis kolme kuukautta treeniä personal trainerin opastuksella. Aiempi osa löytyy TÄÄLTÄ. Ollaan vaihdettu kerran jo ohjelmaa haastavampaan, ja pian on edessä uusi taas vähän astetta haastavampi ohjelma. Olen ollut tosi rennolla asenteella, ja tähän kolmeen kuukauteen on mahtunut myös viikkoja jolloin en ole ehtinyt liikkua ollenkaan varsinaisen ohjelman mukaan, ainoastaan hyötyliikuntaa. Onneksi mun PT on kannustanut mua koko ajan, ja kehottanut olemaan armollinen myös niiden huonompien viikkojen kanssa, ei se maailma siihen todellakaan kaadu jos jollain viikolla jää lihaskunto-treenit kokonaan välistä.

Mulle tärkeintä treenaamisessa on että se on mahdollisimman helppoa, matalan kynnyksen liikuntaa. Siksi mä en vieläkään ole siirtynyt kotitreeneistä salille. Ja olen alkanut miettimään, että miksi mun tarvitsee väkisin lähteä sitä salikorttia hommaamaan ainakaan vielä, kun ei siellä välttämättä tulisi käytyä. Kotitreenaaminen on niin paljon enemmän mun juttu. Se että voin herätä aamulla puoli tuntia ennen kaikkia muita ja vetää sen treenin kaikessa rauhassa, ja sen jälkeen käydä omassa suihkussa ja ei tarvitse käyttää aikaa mihinkään paikasta toiseen siirtymiseen, on mulle ihanaa ja käytännöllistä. Voi olla että mulla vähenisi treenien määrä reippaasti, jos pitäisi lähteä muualle treenaamaan, olen liian mukavuudenhaluinen (ja kotihiiri) siihen.

Kotitreenit kuminauhan avulla

Kotitreeneissä mulla on apuna kuminauha, mitään muuta en tarvitse. Kuminauha on yllättävän monipuolinen ja sitä voi hyödyntää kokonaisvaltaisesti koko kropan treenaamisessa. Mun ohjelma on suunniteltu koko kropan treenaamiseen, mutta selkäpainoitteisesti. Mun selkä ja ryhti on ollut tosi huonossa kunnossa, ja tämä kolme kuukautta on tehnyt molemmille ihan taikoja. Lihaskuntotreenin lisäksi olen tehnyt 2-3 reipasta kävelylenkkiä viikottain, yleensä niin että lapset pyöräilevät ja me kävellään Oton kanssa rivakkaa vauhtia.

Ryhti on tärkein treenitavoite

Kun katson noita kahden kuukauden takaisia välivaihekuvia – mun ryhti näyttää suoraan sanoen aivan hirveältä. Ja silloinkin oli jo tapahtunut edistystä aiempaan. Kun katson niitä kuvia, en melkein voi uskoa että silloin mun ryhti oli p-a-r-e-m-p-i kuin aiemmin. Huh! Kun vieressä on nyt kuva tämänhetkisestä tilanteesta, mä näen eron ryhdissä todella selvästi. Se on kirjattu mulle tärkeimmäksi treenitavoitteeksi, että saan selän ja ryhdin parempaan kuntoon, ja siinä olen mielestäni onnistunut hyvin.

Ryhti vaikuttaa ihan kaikkeen, mulla on vähentynyt pää- ja niskakivut todella paljon kun ryhti on parantunut, ja olen muuttanut työasennon kokonaan. Niinkuin viikonlopun faktapläjäyksessä kirjoitin, työskentelen nykyisin mieluiten seisoma-asennossa, ja se on vaikuttanut liikunnan lisäksi kaikkein eniten selän kuntoon. Edelleen mun selkä ja niska rasittuu imetyksestä jonkin verran, onneksi nykyään paljon vähemmän, kun kuopus kannattelee jo itse itseään paljon enemmän ja imetysasentoja on helppoa vaihdella.

Vetreyttä venyttelystä

Mä nautin liikunnasta ja treenaamisesta tosi paljon, ja eniten nautin siitä kun huomaan kuinka oma fiilis paranee koko ajan. On ihanaa huomata pystyvänsä liikkumaan monipuolisemmin ja helpommin. Olen ottanut myös säännölliset venyttelyt tavaksi, ja on ihanaa huomata että kroppa tulee koko ajan notkeammaksi. Notkeaa musta ei saa tekemälläkään, mutta ainakaan en ole enää ihan niin jäykkä kuin aiemmin.

Suoria vatsalihaksia en ole treenannut vielä ollenkaan, koska odotettiin että se pieni rako vatsalihasten välissä menee raskauden jäljiltä umpeen. Uskoisin että nyt se alkaa olla poissa, ja ehkä seuraavassa treeniohjelmassa otetaan nekin mukaan. Toistaiseksi mun ohjelma on sisältänyt siis eniten selkää ja alavartaloa vahvistavia liikkeitä, vaikka toki keskivartalo ja vatsakin on siinä samalla saanut voimaa.

Tavoitteena vahva vartalo

Olen tosi tyytyväinen tämänhetkiseen tilanteeseen ja samalla linjalla jatketaan. Tavoitteena mulla on vahva ja hyvinvoiva vartalo. Kävin neuvolan aulassa vaa’alla ekaa kertaa kesäkuun jälkeen tällä viikolla, ja kiloja mulla on lähtenyt kesäkuusta kolme. Eli noiden kolmen kuvan välillä on eroa siis vain kolme kiloa, mikä mun mielestä aika hyvin todistaa sen että ei ne kilot vaan se mistä ne kilot koostuvat. Raskauskiloja mulla on jäljellä vielä neljä. Toisaalta en kyllä tavoittele painon pudotusta, tai ole tavoitellut sitä missään vaiheessa. Itse asiassa tämän hetkinen paino tuntuu oikein sopivalta, ainoastaan haluan edelleen jatkaa vartalon voimistamista ja lihasten harjoittamista, ja lihas painaa enemmän kuin rasva, eli saattaa olla että joskus paino vielä tästä nousee (ei tosin tällä kehon painoon pohjautuvalla treeniohjelmalla, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa), eikä se mua ollenkaan haittaa.

Ihanaa torstaita kaikille <3

En ole moneen vuoteen tehnyt tällaista faktapostausta itsestäni, ja ajattelin että nyt olisi sille sopiva hetki! Tässähän nimittäin oppii itsestään vaikka mitä uutta kun vuodet vierivät eteenpäin. Aina huomaa kaikkea hassua ja tulee miettineeksi, että tekeeköhän kukaan muu koskaan samalla tavalla, tai ajatteleeko. On aina kivaa saada sellaista vertaistukea tai ihan vaan kohtalotovereita joillekin hassuille asioille joiden kanssa ajattelee olevansa yksin tai vähemmistössä.

1. En osaa katsoa yksin telkkaria tai leffoja

Jos vaikka Otto pelaa illalla, ja laitan Netflixin tai jonkun  telkkarista tallennetun sarjan jakson päälle vain itseäni varten, huomaan tunnin päästä että en ole katsonut koko ohjelmaa. Mä selaan puhelinta, lajittelen pyykkejä tai luen lehteä, mutta en katso sitä ohjelmaa kuin hetkittäin, jolloin suurin osa asioista menee ohi. En vaan osaa tai jaksa keskittyä. Seurassa taas laitan puhelimen aina pois, ja keskityn täysillä leffaan/sarjaan, eikä ole mitään ongelmaa seurata kunnolla.

2. Olen 100% aamuihminen

Herään joka aamu seitsemältä tai ihan viimeistään puoli kahdeksalta, vaikka kello ei olisi soimassa, tai vaikka menisin myöhään nukkumaan. Aamuisin olen parhaimmillani, saan eniten aikaiseksi ja olen pirteä. Ei illoissakaan mitään vikaa ole, mutta en vaan yleensä jaksa valvoa kovinkaan myöhään.

3. Teen yleensä töitä seisten

Jotenkin tuntuu että pystyn keskittymään paremmin, kun seison koneeni ääressä enkä istu tai löhöä. Sohvalla koneen kanssa menee helposti työntekokin sellaiseksi turhaksi vellomiseksi ja ajatukset harhailee, ja sama työpöydän ääressä. Kun taas seisoo, on paljon skarpimpi ja saan samat työt tehtyä nopeammin kuin istuskellen. Mulla onkin etsinnässä korkea ja liikuteltava seisomatyöpöytä, sillä tällä hetkellä teen töitä seisten meidän keittiön työtasolla joka on ihan aavistuksen liian matala siihen puuhaan. Seistessä saa vaihdeltua helposti asentoa, ryhti on parempi ja ei ”väsähdä” samalla tavalla. Oman työpisteeni olen luovuttanut toistaiseksi Oton pelailupisteeksi, kun en siinä kuitenkaan ole.

4. En käytä sukkia ellei ole ihan pakko

Laitan sukat jalkaan vasta kun lämpöasteita ei ole enää kuin yhden käden sormilla laskettava määrä. En mitenkään inhoa sukkia, mutta niitä ei vaan tule käytettyä, ei sisällä eikä ulkona. Kuljen siis ulkona välillä edelleen ilman sukkia, vaikka on jo tosi syksyiset ilmat. Saatan laittaa nilkkurit tai saappaatkin jalkaan vielä ilman sukkia, eikä se tunnu mitenkään oudolta musta. Tästä on haittaa ainoastaan silloin kun tulee mentyä sisäleikkipuistoon ja joutuu aina ostamaan sukat sieltä, kun ei muista laittaa kotona jalkaan. Viimeksi onneksi muistin ottaa omat sukat puistoon. Riisuin ne heti kun lähdettiin sieltä pois, hah. Lapsilla taas on lähes aina sukat jalassa, samoin kuin Otolla. En tiedä mistä tämä  mun sukattomuus oikein kumpuaa!

5. Syön kaikki valmisruuat aina vegenä

Ensin ajattelin, että silloin jos joskus syön vaikka lounaaksi valmisruokaa, on parempi ostaa se vegevaihtoehto, joka on ainakin teoriassa terveellisempi (vaikka ei oikeasti olisikaan). Mutta näin jo pitkään toimittuani olen huomannut, että esimerkiksi vegemakaronilaatikko on ihan super paljon paremman makuista, kuin lihaa sisältävä kaverinsa, koska se on tehty uudemman ja modernimman reseptin mukaan ja kehitetty tiedostavien kasvissyöjien makuhermoja ajatellen. Siinä on tosi paljon  enemmän makua. Sama pakastepizzan kanssa, vegepakastepizza on ihan täynnä makua. Ei se luultavasti ole kovin paljoa terveellisempää syödä vegevalmisruokaa, mutta mä ostan niitä nykyään ihan maun takia, silloin jos joskus valmisruokaa ostan itselleni.

6. Mulla on ”hauskoja päiviä”

Mä en ole ihmisenä sellainen supliikkityyppi tai naurattaja, jolla on aina tilanteeseen sopiva letkautus, tai joka olisi muuten nauruhermoja kutkuttavan hauska. Se ei vaan ole mun juttu. Koen olevani kyllä ihan mukava tyyppi ja välillä heitän läppääkin, mutta stand up -koomikkoa musta ei saisi vaikka kuinka yrittäisi. Mun vahvuudet on jossain muulla kuin läpän heitossa. Ihailen silti ihan suunnattomasti niitä ihmisiä jotka tietävät aina mitä sanoa. Meillä on kuitenkin Oton kanssa sellainen kestoläppä, että aina välillä mulla on ”hauska päivä”. Saatan joskus heittää vahingossa jonkun tilanteeseen sopivan jutun, jolle Otto nauraa vedet silmissä ja suunnilleen kierii lattialla. Ja yleensä ne tällaiset jutut kasaantuu jotenkin samalle päivälle, ja sitten taas saattaa mennä viikko tai kaksi että ei tule mitään nokkelia sutkautuksia mun suusta. Vaikka mä en supliikki-iina olekaan, niin nauretaan silti joka päivä paljon ja meillä on melko samanlainen huumorintaju. Otto on meistä kuitenkin pääosin se hauska tyyppi.

7. Inhoan pyykinpesua ja pesen tosi harvoin pyykkiä

Pesen pyykkiä maksimissaan yhtenä päivänä viikossa, ja silloinkin enintään kaksi tai kolme koneellista. Pyykinpesu ei vaan ole mun juttu, se on sellainen välttämätön paha. Mun tärkein ase on kolmen euron palasappisaippua, jota hieron pahimpiin tahroihin, ja se tehoaa melkein aina, vaikka joku jäätävä oranssi vauvanruokatahra olisi saanut imeytyä sen viikonkin vaatteeseen. Ilman sappisaippuaa meidän vaatteet ei varmaan kestäisi kauniina tätä mun harvaa pyykinpesutahtia. En jaksa ikinä pestä pyykkiä, jos ei pyykkiä ole täyttä koneellista, vaikka joku mun lempivaate olisi likaisena. Ja koska meillä on iso pyykinpesukone, se vetää paljon pyykkiä kerralla. Nautin tästä niin kauan kuin voin, sitten kun tyttöjen vaatteet on isompia ja vie enemmän tilaa pyykkikoneesta, ei riitä enää tämä tahti varmasti kolmen lapsen kanssa.

8. Yritin käyttää Snapchatia, mutta en vaan koskaan päässyt siihen sisään.

Mulla ei edes ole sitä puhelimessa, ei ole ollut koko tänä vuonna. Jotenkin koen IG Storiesin helpompana, kun Instaa tulee muutenkin käytettyä. Snapissa en koskaan jaksanut katsoa myöskään muiden storyja, mutta instassa ne tulee katsottua helposti. Jotenkin se käyttöliittymä sopii enemmän mulle, en tiedä miksi. Mutta tosiaan snapissa mua ei kantsi seurata, sillä en käytä sitä enää.

Kahdeksan faktaa vuodelta 2015 löytyy TÄÄLTÄ.

Sellaisia juttuja! Nyt mua kiinnostaa, löytyykö sieltä ruutujen takaa samaistuja tai täysiä vastakohtia mulle? Miten on?

Aivan ihanaa viikonloppua kaikille <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Kalevan kanssa.

No en ihan, mutta oon mää sielä asunu muutaman vuojen ja kyllä mää Oulun murretta ossaan, ja palijo käytänki aina ko mää puhun mun suvun tai kavereitten kans puhelimesa tai muutevvaa. Se tullee ihan heti ko puhhuu oikian ihimisen kans, vaikka mää muuten stadia puhunkin, ja blogisaki kirijotan. Ja luppaan kirijottaa tulevaisuuvessaki, eihän tästä ymmärrä kukkaan mittään.

Moni mieltää mut oululaisena, vaikka oikeasti olen asunut siellä vain pienen osan, muutaman vuoden, mun elämästä, ja Helsingissä olen syntynyt. Se on jännää että tällainen mielikuva on syntynyt, sillä enhän mä ole edes blogin aikana siellä enää asunut. Mutta kai ne oululaiset juuret on mussa aika vahvana, tai no ei ”kai” vaan ON.  Enkä ole niitä koskaan piilotellut täällä blogissa, vaan tuonut innokkaasti esiin, sillä olen niistä ylpeä. Oulu on mulle ihan superrakas ja tärkeä kaupunki, ja tästäkin vuodesta 2017 me ollaan vietetty yli kuukausi yhteensä Oulussa. Että kyllä se on meidän koko perheelle toinen koti Helsingin lisäksi.

Tärkein syy siihen on tietenkin se, että koko mun suku asuu siellä äitiä myöden, ja halutaan viettää aikaa mun suvun kanssa niin paljon kuin mahdollista. Mutta kyllä Oulu on muutenkin upea kaupunki, kuin vain siksi. Mä viihdyn Oulussa, rakastan Oulun keskustaa ja sen tunnelmaa, ja tykkään käydä siellä tapahtumissa, ja eri paikoissa. Jos me ei oltaisi rakennettu koko meidän elämää Helsinkiin, se voisi ihan hyvin olla Oulussa. Myös Otto ja lapset viihtyvät Oulussa tosi hyvin, eihän se muuten onnistuisikaan että siellä paljon aikaa vietetään.

Mulla on oululaiset juuret äitini puolelta, ja varmasti pohjoissuomalaisuus näkyy mun luonteessa ja persoonassa. Olen sellainen rempseä enkä turhia jaksa häpeillä, tai pelkää tabuja. Puhun asioista niiden oikeilla nimillä, ja rakastan rieskaa. Toisaalta varmasti myös helsinkiläisyys on tuonut mun persoonaan oman lisänsä. Ja Oulun kansallisruoka rössypottu ei mun suosikkeihin kuulu, vaikka sillä hieno nimi onkin. Koen että Oulussa asutut vuodet ovat olleet tosi hyvä ja opettava juttu, se aina avartaa maailmankuvaa kun oma elämä ei keskity yhteen ja samaan pieneen kuplaan.

Vaikka en itse enää Oulussa asukaan, mä haluan pysyä kiinni siinä mitä entisessä kotikaupungissani tapahtuu, ja siksi luen mielelläni sanomalehti Kalevaa, Oulun omaa paikallislehteä. Koko mun suku kuitenkin asuu siellä päin, ja esimerkiksi mun isovanhempien kannalta mulle on tärkeää ja mielenkiintoista tietää kuinka kaupungin infrastruktuuri toimii. Kaleva tavoittaa päivittäin 142 000 sitoutunutta lukijaa, ja mä olen yksi heistä. Meille tulee paperinen Kaleva joka päivä, ja lisäksi mulla on käytössä Kalevan digipalvelu. Sieltä näen ajantasaisesti kaikki uutiset, vaikka kaukana Oulusta asutaankin, ja paperilehti tulee siksi meille päivän myöhässä.

DigiKalevan oma sovellus eKaleva toimii hyvin mun puhelimessa, ja luenkin aina uutiset sieltä, kun uutisia lähden varta vasten lukemaan. Mä seuraan tosi paljon sekä kotimaan, että kansainvälisiä uutisia ja tapahtumia, ja mieluiten haluan pysyä niistä kärryillä laadukkaasti. Monet sensaatiolehdetkin uutisoivat ja ihan ilmaiseksi, mutta jos haluaa journalistista näkökulmaa ja laadukkaita tyylikkäästi toteutettuja artikkeleita, niitä löytää helpommin Kalevasta.

Nykypäivän tietotulvassa ainakin mulle itselleni laadukkaan ja oikeellisen tiedon merkitys on vaan korostunut, ja lähdekriittisyys on ihan uskomattoman tärkeää. Varsinkin ollessani itse julkisessa asemassa, mun on pakko pitää 100% huoli siitä että esimerkiksi mun jakama tieto on oikeaa tietoa, ja lähteet kestävät kriittisen tarkastelun. En voi jakaa mitään höpöhöpöuutisia totena, enkä missään nimessä haluakaan. Siksi valitsen tarkkaan mistä uutiseni luen, ja mielelläni luen ne tuoreeltaan. Kalevan digipalvelu kulkee kätevästi puhelimessa, ja vaikka Kaleva on Oulun paikallislehti, niin kyllä sieltä löytää relevanttia tietoa maailman ja Suomen tapahtumista muutenkin.

Oululaisille Kaleva on tietysti ihan lehti numero 1, ja siellä mä olen jo pitkään lukenut Kalevan joka aamu kahvikupin äärellä, sillä mun tädille se on tullut niin kauan kuin mä jaksan muistaa, ja siellä me aina Oulussa ollessamme yövytään. Tai oikeastaan mun kaikille sukulaisille se tulee joka aamu. Sanomalehti tuo sellaista ihanaa rauhaa ja luksusta aamuun, ja on parasta hengailla aamutakissa kahvikupin kanssa ja lukea lehteä.

En ole varma tiedänkö ketään oululaista jolle Kaleva EI tule. Eli jos sinä olet oululainen eikä sulle tule vielä Kaleva, kannattaa testata Kalevaa seuraavat kaksi viikkoa ilmaiseksi paperisena ja diginä, tai pelkkänä digiversiona. Luulen että sitten sustakin tulee oululainen jolle tulee Kaleva. Tarjoukseen pääset TÄSTÄ, ja se ei velvoita mihinkään jatkositoumuksiin. Tai jos sulle tulee jo Kaleva mutta kaverille ei, niin vinkkaa ihmeessä hänelle.

Moni mun lukija on ainakin teidän kertoman (ja tilastojen) perusteella Oulusta, ja se on musta hurjan hauskaa. Kommenttiboksissa on tullut vuosien varrella vaihdettua kuulumisia vaikka kuinka monen vanhan tutun ja tutuntutun kanssa, ja tulee teihin törmättyä aina Oulun keskustassa liikkuessakin. Mutta hei, huikatkaa ihmeessä tähän jos ootte Oulusta! Olis hauskaa tietää ihan muutenkin että kuinka paljon oululaisia mun lukijoista löytyy!

Ihanaa päivää kaikille <3

Vauva on nyt reilut viisi viikkoa vanha, ja musta tuntuu että alan viimeinkin löytää itseni raskauden, synnytyksen ja vauvakuplan jäljiltä. Olo alkaa tuntua omalta: kun katson peiliin näen itseni, ja kun kävelen ulkona mulla on hyvä olo. Tästä raskaudesta palautuminen on ollut siinä mielessä hitaampaa kuin kahdesta aiemmasta, että siinä kesti hetkinen pidempään että olo alkoi olla oikeasti hyvä.

Toki siis mulla ei mitään kipuja ollut eikä synnytyksessä tullut mitään haavoja tai vaivoja mulle. Loppuraskauden levon takia pääsin kuitenkin fyysisesti aika huonoon kuntoon ja tuntuu myös että nivelillä oli tekemistä synnytyksestä toipumisessa. Ensimmäisinä viikkoina synnytyksen jälkeen mulla oli liitoskipuja ja oikein tunsin miten kaikki lantioluut oli aivan väärässä paikassa. Mun tasapaino oli jotenkin ihan hakusessa kun kropan painopiste muuttui täysin yhdessä yössä.

Eihän nuo sillä tavalla mitään isoja vaivoja ollut enkä joutunut mitään särkylääkettä niihin syömään, mutta siinä vaan kesti hetki että kroppa alkoi taas tuntua siltä niinkuin muistan sen joskus tuntuneen, silloin ennen kaikkia raskausvaivoja ja synnytystä. Viisi viikkoa on lyhyt aika ja synnytyksestä ja raskaudesta kokonaan toipuminen kestää tietysti kuukausia, mutta nyt alkaa olla jo hyvä olla, eikä ole mitään tuntemuksia enää siitä että on ollut raskaana tai synnyttänyt. Ulkona jaksaa kävellä kunnolla ja reipasta vauhtia, eikä se tunnu enää rankalta tai tule mitään liitoskipujakaan.

Tosi hyvä fiilis kyllä tämä, en malta odottaa että pääsen oikein kunnolla liikkumaan sitten kun jälkitarkastus on tehty ja joku on todennut että mun kroppa on liikuntaan valmis. Siihen asti käyn mieluusti vaunulenkeillä ja nautin yhä enemmän ja enemmän lämmittävästä kevätauringosta täysillä.

Vaikka mulla ei vieläkään ole synnyttäjäksi kovin paljoa ikää, niin kyllä ne vuodet huomasi tällä kertaa. Tai siis että on hitaampaa nyt 25-vuotiaana kuin mitä se oli 20- tai 21-vuotiaana. Enhän mä tietenkään voi varmuudella tietää että johtuuko se iästä vai mistä mutta näin luulisin, tai se tuntuu loogiselta.

Mutta kuka sieltä raskauden ja synnytyksen alta on sitten paljastunut? Minä. Muutamaa arpea rikkaampana, uusilla muodoilla varustettuna ja omaan silmääni ainakin ihan minuna itsenäni. Vaikka jokaisen raskauden myötä olen muuttunut enemmän tai vähemmän, mä tykkään niistä muutoksista. Tiedän myös että arpia lukuunottamatta nämä muutokset eivät välttämättä ole pysyviä, mutta nautin niistä niin kauan kuin niitä kestää. Rakastan sitä kuinka raskauden ja synnytyksen jälkeen tunnen oloni naiselliseksi.

Loppuraskaudessa olo oli niin ryytynyt että ei paljoa kiinnostanut vaatteet tai meikit tai hiustenlaitto. Nyt olen nauttinut ihan mielettömän paljon shoppailusta, meikkaamisesta ja hiustenlaitosta. Musta on ihanaa aamulla kuunnella musiikkia ja meikkailla kun vauva nukkuu, ja vauva viihtyy hyvin sitterissä sillä aikaa kun käyn suihkussa. Hän juttelee värikkäille pyyhkeille ja välillä mä laulelen hänelle. Kerrankin joku tykkää kun laulan suihkussa, hah!

Moi, olen Iina ja olen kolmen lapsen äiti. Tykkään tanssittavasta musiikista, pinkistä, suklaasta maitotäytteellä ja erityisen paljon tykkään mun kolmesta tytöstä ja miehestä (hah, tiedättekö sen sarjan kolme miestä ja tyttö, mulla onkin kolme tyttöä ja mies!). En tiedä vielä ihan täysin kuka olen tämän kolmannen raskauden jälkeen, mutta tiedän tärkeimmät, ja tiedän että tykkään itsestäni ja mun perheestä!

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille <3

Selailin vanhoja postauksia nostalgiamielessä eräänä lomapäivänä, ja tuli mieleen että olisi hauska toteuttaa katsaus heinäkuiseen Iinaan blogihistorian koko ajalta, eli 6x minä heinäkuussa. Aika paljon on look ja meininki vaihdellut tässä vuosien aikana, ja oli hauskaa katsoa miten erilaisia tyylejä mulla on ollutkaan. Ja miten paljon tukka tai vaikka paidan väri vaikuttaa koko olemukseen! Tämän postauksen tekemisen myötä opin ainakin sen että hitsi mulla on ikävä punaista väriä, miksi sitä ei löydy mun tämänhetkisestä vaatekaapista? Sitä on pakko hankkia koska se jos mikä tuo hehkua kasvoille! Sen pidemmittä puheitta, aloitetaan vuodesta 2011 kun kannoin mukanani jo muhkeankokoista masupalloa.

Heinäkuu 2011

Musta tukka ei sopinut sitten ollenkaan, ei edes ”rusketuksen” kanssa. Ja meikkiä on ainakin kolme kiloa, tulee mieleen tämänhetkiset 100 layers of makeup -haasteet apua! Mutta maiharit ja mustat farkut laittaisin jatkoon edelleen, ja onhan toi toppikin ihan symppis, tosin nykyään käyttäisin enemmän kotitoppina tai yöpaitana. Silloin se oli ihan mun lemppari. Tuo on ihan heinäkuun loppua eli taisi olla lähemmäs 30 viikkoa raskautta täynnä tuossa vaiheessa.

Heinäkuu 2012

Antakaa anteeksi tämä järkyttävä kollaasikuva! Heinäkuu 2012 oli sitä aikaa kun etsin todella itseäni ja omaa tyyliäni bloggaajana, ja silloin hairahduin tähän jäätävään kollaasityyliin, jota kadun joka kerta kun tarvitsen johonkin postaukseen kuvaa kesältä 2012. No mutta, onneksi se oli vain tämä yksi ohikiitävä hetki. Katsokaa nyt, punaista tässäkin: paidassa, arskoissa ja kengissä. Se näyttää niin ihanan pirteältä, punainen takaisin vaatekaappiin. Asu on rönttöinen joo, mutta kyseessä taisikin olla joku hellepäivä niin siihenhän se oli ihan passeli. Myös tuota pitkää hyväkuntoista ja tuuheaa polkkaa on ikävä, silloin se tosin tuntui ihan väärän mittaiselta kun long bob ei ollut vielä muotia. Ei ollut tarpeeksi lyhyt eikä pitkä.

Heinäkuu 2013

Tässäkin: punaista! Ihana ihana pirteä punainen. Muistan kun olin juuri ostanut tuon topin ja kaulakorun, ja toppi mätsäsi täydellisesti mun kenkiin, ja olin niin tyytyväinen. Tässä Zelda oli kolmen kuukauden ikäinen ja siihen nähden näytän kyllä yllättävän pirteältä, kai se oli tuo kesä ja rusketus. Tämä asu on kyllä tähänastisista ehdoton suosikki, ja look muutenkin. Voisin pukeutua tähän asuun vaikka huomenna, ellei oltaisi menossa ristiäisjuhliin joihin laitan kyllä ihan juhlavaatteet. Ja sekin taitaa olla ongelma että olen luopunut tuosta topistakin jo.

Heinäkuu 2014

Tämä kuva on otettu meidän häämatkalla Berliinissä, ja voi vitsi mä olen miettinyt sitä ihanaa reissua viime viikkoina. Jostain syystä Facebook kokoajan tarjoaa mulle Berliinin lentoja tai pakettimatkoja ja mietin vaan meidän ihanaa reissua ja sitä että tuonne lempparikaupunkiin on kyllä päästävä uudelleen vielä. Tuo raitamekko oli mulla päällä viimeksi eilen kun oltiin ostoksilla, joten siinä mielessä sama tyyli iskee edelleen. Mun suoran muotoiselle kropalle vyötäröltä alaspäin levenevät helmat sopivat kivasti, kun ne luovat illuusion tiimalasivartalosta jota mulla ei muuten olisi. Tuota ultravaaleaa tukkaa ei ole ikävä, luulin pitkään että se on mun juttu mutta ei se ole. Jokin luonnollisempi on enemmän mua.

Heinäkuu 2015

Tämä asu on ystäviemme häistä viime vuoden heinäkuulta. Huomenna mennään vuosi sitten naimisiin menneen ihanan parin tyttären ristiäisiin, ja mä olen huomisesta asustani yhtä innoissani kun olin viime kesänä tästä vaaleansinisestä yhdistelmästä. Pastellia on luvassa tälläkin kertaa. Näitäkin kuvia katsoessa se tunne vaan vahvistuu, että kun valitsee klassisia muotoja ja värejä ja kuoseja, voi katsoa kuvia myöhemminkin ihan semiok fiiliksellä. Nuo kengät on niin ihanat, jos niistä ei olisi korkolappu sökönä niin laittaisin ne huomennakin, mutta nyt pitää ehkä turvautua baltsuihin. Vaaleansininen on kyllä ihana väri, sitäkin saisi olla kaapissa enemmän, vaikka osansa saattoi kyllä tehdä tuo vaalea tukkakin jonka kanssa sininen sopi niin kivasti. Ehkä tumman kanssa se ei olekaan niin hyvä, vai mitä olette mieltä?

Heinäkuu 2016

Tämä kuva on otettu kuluneella viikolla. Mä tykkään tästä asusta kuin hullu puurosta, mutta jotain kuvasta puuttuu nyt kun vertaan edellisiin: rusketus. Mä olen ollut niin lomalla että en ole jaksanut edes käyttää itseruskettavaa varmaan kahteen viikkoon, sen sijaan olen ollut paljon ulkona. Rusketusrajatkin olen saanut, jalkapöytiin. Sellaiset tosi coolit neliön malliset superselkeät rusketusrajat joita mun pitäis varmaan esitellä jossain Snapchatissa. No mutta, niistä ainakin tietää että olen ollut ulkona touhuamassa enkä makaamassa auringossa. Tästä asusta puuttuu väriä, se on jotain mitä kaikissa aiemmissa melkeinpä oli. Ja nyt lupaan kiltisti että käytän lisää värejä loppukesän ajan, koska hitsi vie että tämä asu näyttää tämän jonon jatkona tylsältä ja synkältä vaikka olo ei ole yhtään tylsä eikä synkkä.

Sellaisia Iinoja kuusi kappaletta, minkä vuoden Iina oli teidän suosikki tai inhokki? 

Huomenna tosiaan me suunnataan ihanan pienen neidin kastejuhlaan, ja mä päivitän varmaankin ainakin juhla-asuja heti kunhan pääsen juhlan jälkeen koneelle! Olen ihan innoissani mun ja tyttöjen asuista, kun on kerrankin tullut mietittyä ja valmistauduttua etukäteen eikä ole mitään asukriisiä tiedossa. Aivan ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3