Hei hei vanha koti

08.06.2020

Tänään painoimme vanhan kodin oven kiinni viimeisen kerran. Olihan tämä hemmetti soikoon yksi työmaa, olla kahden kodin välillä kolme kuukautta. Kolmen kuukauden aika antoi toki ihanan vapauden tunteen, että “meillähän on vielä hyvin aikaa tyhjentää asunto ja varasto, purkaa aita ja paviljonki, maalata seinät takaisin valkoiseksi, tilata hälytysjärjestelmän purku, paikata kolot seinissä, viimeistellä aulan lattia ja kodin lattialistat ja myydä tarpeettomat tavarat”. Samalla se ei sopinut kyllä yhtään meidän viime tippaan asiat jättäville luonteille, eikä mun stressinsietokyvylle. Meille sopii paremmin sellainen muutaman päivän rykäisy, jollaisia muutot ovat aiemmin olleet.

Aloitettiin melko aikaisin kyllä tyhjentämällä varasto ja alkamalla myydä tavaraa pois huhtikuun alussa. Ne puuhat sujuivat sutjakasti ja moni tavara sai uuden hyvän kodin. Palkattiin ammattilainen tekemään ne lattiat loppuun, joita ei itse koskaan saatu valmiiksi. Ja hitsi, niistähän tuli ihan super hienot. Juuri sellaiset kuin mun visio alunperin 3,5 vuotta sitten olikin. Otto sai maalattua ja paikattua seinät ja purettua pihalta kaiken ja hälytysjärjestelmäkin käytiin jo purkamassa. Jäljelle jäi siivous, koska sitä ei kannattanut lattiarempan aikana tehdä. Ja siivous tehtiin toki hyvin perusteellisesti, koska tottakai haluttiin jättää uusi koti uusille asukkaille mahdollisimman siistiin kuntoon. Saimme siihen kulumaan kaksi kokonaista sunnuntaita. 

Vanhan asunnon huolehdittavat asiat ovat kolkuttaneet takaraivossa nyt kolme kuukautta, että tuo pitäisi vielä tehdä ja tämä ja tuo. Siellä on rampattu esittelemässä asuntoa potentiaalisille muuttajille useampaan kertaan (asokoteja tarjotaan yleensä monelle ihmiselle yhtäaikaa) ja seisottu muutama tovi tyhjällä terassilla odottelemassa kun ihmiset tutustuvat asuntoon, sekä sovittu kontaktittomia treffejä tavaroiden ostajien kanssa ulos niin ikään. 

Nyt saadaan jättää se osa taakse elämässä ja siirtyä täysin uudelle sivulle. Enää ei tarvitse stressata vanhan kodin asioita, vaan voi keskittyä rauhassa tähän uuteen. 

 

 

Vanhasta kodista jää niin paljon rakkaita muistoja. Se on se koti, jonka lattialle mulla meni lapsivedet kuin elokuvissa. Koti, jonne toimme meidän vastasyntyneen kuopuksen Naistenklinikalta. Se on se koti, jossa esikoinen aloitti koulutiensä ja keskimmäinen kasvoi päiväkotilaisesta eskarilaiseksi. Siellä jännättiin Oton pääsykokeiden tuloksia ja juhlittiin monet synttärit rakkaiden kanssa. Siellä kokattiin ihanat jouluruuat monena vuonna ja vietettiin isoja perhejouluja täynnä hersyvää naurua. Siellä ihmeteltiin toukokuista lumisadetta, helteisintä heinäkuuta ikinä ja järjestettiin grillijuhlia pihalla. 

Se, mitä jään tuosta kodista kaipaamaan ovat mielettömän upeat auringonlaskut sekä maailman mukavimmat naapurit. Onneksi täällä uudessakin kodissa on mielettömän mukavat naapurit. Auringonlaskuja ei ehkä samalla tavalla näe ainakaan kesäisin, kun pihan edessä on niin valtavan paljon korkeita puita. Mutta meille paistaa maailman kaunein aamu- ja päiväaurinko ja rakastan korkeiden puiden tuomaa yksityisyyttä ja rauhaa. Puolensa kaikessa.

Jokainen koti, jossa olen asunut, on jättänyt omat jälkensä elämään. Tämä koti, johon me nyt muutimme, on mun elämän viidestoista koti. Toivon, että siitä tulee myös pitkäaikaisin koti, jonka tarinaa saamme kirjoittaa monen luvun verran. Ainakin tarinan alku jää mieleen. Emme tule koskaan unohtamaan muuttoa tänne. Sisäänmuuttoa, jonka järjestimme kahdestaan kolmen lapsen kanssa muutamassa päivässä koronan takia. Toki kokonaisuutena muutto pitkittyi sen kolme kuukautta vielä – muuten ei tällainen olisi meiltä onnistunutkaan. 

Suosittelisinko asokotia muille? Tätä on kysytty moneen kertaan. Ehdottomasti! Minä pidin kovasti siitä, että me saimme samalla säästettyä rahaa itsellemme, kun lyhensimme asokodin lunastusosuuden lainaa. Vuokralla kaikki meni vuokranantajan taskuun, mutta asossa 20% asumiskuluista kuitenkin kertyi lainan lyhennyksenä omaan taskuun. On sekin parempi kuin ei mitään. Se oli oiva siirtymä vuokralta kohti omistuskotia. Siellä oli hyvä ja rauhallinen asua ja sai kuitenkin vaikuttaa vähän enemmän asunnon ulkonäköön kuin vuokralla. Se oli meille täydellinen ratkaisu niiksi vuosiksi, jotka siellä asuimme. 

Nyt oli kuitenkin jo aika sanoa heipat  ja tirauttaa helpotuksen ja haikeuden kyyneleet pihalla vielä viimeisen kerran. En arvannutkaan, että muutto nostaisi näin suuria tunteita vielä pintaan, mutta kai tämä samalla päätti yhden elämäni oudoimmista kolmen kuukauden ajanjaksoista. Kyyneleet olivat paljon muutakin kuin asunnon hyvästelyä ja helpotusta siitä, että kaikki on vihdoin hoidettu. Ne olivat myös kaikkia niitä tunteita tästä keväästä: pelkoa tulevasta, huijarisyndroomaa siitä, että voidaanko me oikeasti muuttaa edes näin upeaan kotiin ja ollaanko me ansaittu se, stressiä kaikista niistä asioista, jotka olivat täysin meidän harteilla toisin kuin normaalissa arjessa. Se kaikki alkaa ainakin toistaiseksi olla takana ja edessä on kesä, joka on vasta aluillaan. 

Nyt on jonkun toisen aika aloittaa seuraava tarinan sivu siinä kodissa, ja meidän jatkaa hyvin alkanutta tarinaa täällä. 

Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3


Luukku 22. Lapsuuden joulut kuvissa

22.12.2019

Tänään on kolmanneksi viimeinen luukku ja tänään me kurkistetaan mun lapsuuskuviin! Mun äiti toi Oulusta pienen pinon kuvia mun lapsuuden jouluista, koska mä halusin ekaa kertaa jakaa niitä täällä. Aina tulee uusia ekoja kertoja, vaikka tätä hommaa on takana jo yli kahdeksan vuotta. Meillä ei ollut omaa kameraa kuin silloin kun olin ihan pieni ja vasta sitten, kun olin jo lukiossa ja pyysin joululahjaksi oman digikameran. Siksi meillä on vain joistakin jouluista kuvia itsellä, kun suurin osa on mummun albumissa tai jonkun tädin tai serkun albumissa, koska ne on otettu heidän kameroilla. Joistain jouluista ollaan saatu kuvia myös itselle, mutta kaikista ei olla varmaan muistettu pyytää, kun tässä on lähes kaikki mun lapsuuden joulukuvat.

1. Mun ensimmäiset päiväkodin joulujuhlat. Olen tässä kaksivuotias ja juuri saanut päiväkodin joulupussukan, josta paljastui virkattu tonttu. Meidän lapsetkin on saaneet päiväkodissa aina joulupussukat, mutta siellä on ollut omena, rusinoita ja pipari. Ihania juttuja nekin. Voisko mun mekko oikeasti olla enää yhtään ysärimpi? Se on huikea! Ja siis en kestä, toi tyyppi tossa oikealla, jonka paita ja housut ja sukat näkyy, voisi olla kuka tahansa 2010-luvun faija tyylikkäissä ysärifarkuissa, ruutupaidassa ja tennissukissa. Niin hauskaa!

2. Minä, mummola ja joulukuusi. Kyllä hymyilyttää, kun kuusen alusta on täynnä paketteja! Tulee niin nostalgiafiilis tästä kuvasta. Muistan hämärästi tuon mummolan olkkarin (tämä oli mummun ja papan eka koti, jossa he asuivat siihen asti, että mä olin 4- tai 5-vuotias muistaakseni. Paremmin muistan keittiön, jossa oli iso leivinuuni ja se oli mun mielestä tosi hieno.

3. Siellä samassa mummolan olkkarissa minä mun tädin ja mummun ja papan koiran Benjin kanssa. Mun täti on tässä kai 13-vuotias ja mä olen 2-vuotias. Benji-koira oli mun paras kaveri, jonka kanssa aina leikin lapsena. Me kasvettiin Benjin kanssa samaa tahtia, kun hän oli vain vähän mua nuorempi.

4. Sama muumimekko päällä, ilmeisesti vuotta myöhemmin, kun näyttää jo paljon lyhyemmältä mulle kuin ylemmässä kuvassa. Olen siis varmaankin kolmevuotias. Mun tukkakin on kasvanut jo hurjasti. Tämä kuva on myös päiväkodin joulujuhlasta, vitsi miten upea seinämaalaus meillä on ollut siellä. Kukahan se on tehnyt?

5. Tämä on otettu äidin työpaikan joulujuhlissa, joihin aina myös henkilökunnan lapset olivat tervetulleita. Siellä oli joku valokuvauspiste, missä sai käydä ottamassa jouluisen kuvan. Luulisin, että olen tässä eskarilainen, koska eskari-iässä mulla oli tuollainen long bob (kirjoitin ekana long boob, apua) otsiksella. En kestä tuota mun mekkoa, siis mikä ysäriyden multihuipentuma!

6. Ekaluokan joulu, tunnistan sen siitä, että mulla on sama hiuspanta kuin mun ekaluokan koulukuvassa. Taisi vähän pukki jännittää, kun en uskaltanut edes katsoa kohti. Tämä kuva on otettu mun mummun ja papan luona Rantsilassa, kodissa, jossa vietin kaikki mun lomat 7-vuotiaasta teini-ikään asti. Tuolla keittiössä me kokkailtiin ja leivottiin mummun kanssa ja tuossa, missä mä seison, mä aina istuin tai makasin piirtämässä.

7. Tässä kuvassa pidän tanssiesitystä jouluaattona mun tädin kanssa. Veikkaan, että olen tässä kuvassa kolmosluokalla, koska silloin mulla oli tuollainen lyhyt tukka. Halusin samanlaisen tukan kuin Tiktakin Petralla ja leikkasin lyhyeksi. Ei se ihan samanlainen tainnut olla, kun en osannut laittaa sitä ollenkaan, mutta tykkäsin siitä kovasti. Takana näkyy mun joululahjoja, joita aina säilytin mummun ja papan olkkarissa sitten, kun ne oli jaettu. Kuten sanoin, juuri tuossa kuusen vieressä, ikkunan edessä, oli mun oma nurkkaus. Mä muistan tosi elävästi vielä tuon mun tanssiesityksen, se oli sama tanssi, joka esitettiin tanssikoulun joulunäytöksessä. Opetin sen mun tädille ja pakotin hänet tanssimaan mun kanssa sen. Parikymppinen täti ei varmaan ollut niin innoissaan tanssista, mutta ihana kun suostui esiintymään.

8. Tämä on otettu samalla joululomalla kuin ylempi kuva, mutta teen jotain jumppaliikkeitä. Niin nostalgista oikeasti, tuli hirveä ikävä mun rakasta mummolaa ja mummua.

9. Tässä olen 5. luokalla ja istun äidin kanssa mummolan sohvalla. Mulla oli tuollainen supertyylikäs letti-tonttulakki, jota rakastin. Ihanaa nähdä äidistä näin iloinen hymykuva. Mun mummulla oli aina paljon joulukukkia joka puolella, jouluverhot, joululiinat pöydillä ja kuusen lisäksi paljon muitakin koristeita. Varmasti mun joulurakkaus tulee äidin lisäksi myös mummulta!

10. Tämä kuva on samalta vitosluokan joululta, mutta tässä näkyy myös osa mun joululahjoista. Näköjään olen saanut ainakin Twister-pelin, Bratz-nuken, The Babysitters Club -kirjan ja Helena Meripaasin kirjan, joita meidän esikoinen on lukenut tänä vuonna. Näyttää olevan myös valtava kasa itsetehtyjä barbien vaatteita, jotka on edelleen meidän lapsilla leikeissä. Mikähän tuo askartelujuttu oli, muistan hyvin hämärästi, että sillä ehkä tehtiin jotain sellaisia koruja.

11. Tässä olen 7. luokalla ja ollaan viettämässä joulua mun serkun luona Oulussa. Muistan, miten ihailin valtavasti tuota junarataa, joka heidän joulukuusen ympärillä oli. Kuusen alla näyttää olevan myös mukavasti paketteja, toki meitä oli iso porukka viettämässä joulua. Mulla on päällä aikuisten puolelta ostettu samettinen korsettiyläosalla varustettu minimekko ja punainen jouluneule. Muistan, miten iso juttu se oli, kun vihdoin oli niin iso, että sai shoppailla aikuisten puolella!

Ai vitsi, oli niiiiiin ihana katsella näitä kuvia ja muistella lapsuuden jouluja. Mulla on niin ihania muistoja kaikista lapsuuden ja nuoruuden jouluista. Tuli niin hyvä mieli, kun muistelin. Mä voin vaan toivoa, että meidän lapsille jää yhtä ihania muistoja omista jouluista, kuin itse olen saanut. Olen ihan älyttömän kiitollinen kaikille mun rakkaille sukulaisille ja äidille siitä, miten ihania jouluja ollaan yhdessä vietetty.

Mikä oli teidän lemppari joulukuva? Näkyikö samoja lahjoja, joita itse ootte lapsena saaneet?