Eilen juhlittiin mun blogin kuusivuotissynttäreitä, tosin ei nyt ihan niin suurten fanfaarien kera, mutta täytekakun jämiä nautiskellen kuitenkin. Se oli hyvä maanantai. Täytyy ihan rehellisesti myöntää että meinasin unohtaa blogisynttärit kokonaan eilen, en olisi muistanut ilman FB:n muistutusta. Tiedän kyllä että blogin syntymäpäivä sijoittuu toukokuun alkuun, mutta loistavasta numeromuististani huolimatta onnistun aina unohtamaan sen tarkan päivän. Muistan meidän vanhan ovikoodinkin 90-luvun lopusta, mutta en blogin syntymäpäivää. Nyt lupaan muistaa sen tästä eteenpäin, kahdeksas toukokuuta.

Blogi kyllä ansaitsisi sen että muistan sen synttärit, onhan blogi iso osa mun elämää ja jopa meidän perhettä. Koko meidän tämänhetkinen perhe-elämä muovautuu tämän blogin mukaan, ja tämä blogi mahdollistaa sen että vietetään elämämme vapainta vuotta kolmen lapsen kanssa. Se on jotain mistä en kuusi vuotta sitten olisi osannut haaveilla. Tai ei se, vaan kaikki tämä, koko meidän elämä. Joka ikinen päivä mun on pakko nipistää henkisesti itseäni ja kysyä onko tämä kaikki totta, onko mun elämä juuri tällaista juuri nyt.

Olen saanut blogata ammatikseni jo useamman vuoden, ensin toisen työn ohessa silti täyttä päivää vääntäen, ja viime elokuusta asti kokopäiväisenä yrittäjänä. Voin oikeasti tulla hyvin toimeen ja olla meidän perheen elättävä osapuoli bloggaamalla, samalla kun mieheni on kotona vanhempainvapaalla. Siitä(kään) en olisi osannut silloin kuusi vuotta sitten haaveilla. Ei varmasti kovin moni sitä uskonut silloin mahdolliseksi muutenkaan, mutta kuten klisee kuuluu: kehitys kehittyy.

Vuonna 2017 sisällöntuotanto on toimialana aivan eri sfääreissä kuin kuusi vuotta sitten. Se on ihan valtavan suuri onni että saa tehdä työkseen kaikkea sitä mistä tykkää, ja joka päivä mä olen siitä kiitollinen. Totta puhuen mua pelotti aivan hitosti vielä elokuussakin kun yritykseni perustin, mutta tämä vuosi on osoittanut että se oli paras siirto mitä olen urallani tehnyt. Yrittäjyydestä huolimatta mun ei tarvitse elää ainakaan toistaiseksi epätietoisuudessa, vaan tiedän että hommat on turvattu pitkälle tulevaisuuteen.

Kulunut vuosi on ollut blogiurani aikana suurin harppaus pitkään aikaan, ja olen ylpeä siitä missä nyt seison. Kuluneen vuoden aikana mun blogiin on löytänyt tiensä kymmeniä tuhansia uusia ihmisiä vanhojen seuraksi kuukausittain, ja tätä nykyä teitä vierailee blogissa lähemmäs sata tuhatta eri ihmistä kuukaudessa. Se on aivan järjettömän suuri määrä, vaikka suuriin tubetähtiin verrattuna olen toki kuudenkin vuoden jälkeen vielä aivan lapsen kengissä. Mutta lähemmäs sata tuhatta ihmistä on kuitenkin enemmän kuin vaikkapa Porissa tai Kouvolassa on asukkaita. Olen myös iloinen siitä, että vielä kuuden vuoden jälkeen tänne löytää uusia ihmisiä tasaisena virtana vanhojen vakkareiden seuraksi. Tervetuloa te kaikki uudet ihanat!

Kun katson taaksepäin näitä kuutta vuotta, jokainen vuosi on ollut mulle tärkeä ja opettanut todella paljon. Ensimmäisenä vuonna opettelin aivan perusasioita, kuten edelleen esillä olevista ensimmäisistä postauksistani voi lukea. Opettelin kirjoittamaan vähemmän kirosanoja ja enemmän asiaa, ottamaan oranssien kuvien sijaan vain vähän kellertäviä, ja tähtäämään kameran niin että varpaatkin tulivat mukaan kuvaan. Jostain syystä moni teistä tarttui jo silloin tänne mukaan. Ehkä uteliaisuudesta, osa on kertonut että jopa vahingonilosta sitä kohtaan mitä oletti mullekin tulevan elämässä eteen. Ja moni on näinä vuosina tullut kertomaan ajatuksistaan, ja myöntämään olleensa väärässä. Kiitos siitä.

Tämä viime vuosi on opettanut mulle näistä kaikista vuosista kuitenkin eniten. Olen oppinut oman tyylini, omat voimavarani ja sen mihin pystyn kun mulla on käytettävissä kokonainen työpäivä blogia varten. Mun blogi ei ole ammattimaistunut naistenlehtimäiselle tasolle, mutta se on näyte mun tyylistä. En varmasti koskaan tule yltämäänkään naistenlehtitasoon – mun juttua on kotikutoisuus. Haluan että mun blogiin voi samaistua, ja sieltä nähdä meidät ihan tällaisina kuin me ollaan. Joskus verkkareissa ilman meikkiä tukka sekaisin, joskus vasta synnyttäneenä (okei ei kyllä varmaan enää) ja joskus sitten juhliin laittautuneena. Sellaisina kuin me ollaan.

Kuuden vuoden aikana mun blogissa on käyty pitkiä, rönsyileviä keskusteluita, vaihdettu ajatuksia, vinkattu puolin ja toisin. Koettu suuria tunteita, itketty ja naurettu. Blogi on seurannut mukana kaikki meidän elämän suurimmat hetket, viimeisimpänä meidän rakkaan kolmannen tyttären syntymän. Tämä blogi on mulle maailman arvokkain muistojen kirja, josta löydän ajatuksia joita en varmasti olisi muuten osannut kirjoittaa ylös tai ehkä edes löytänyt pääkopastani.

Te olette jättäneet tänne blogiin kuuden vuoden aikana yli 80 000 kommenttia. Se on aivan valtava määrä! Ja jos mukaan lasketaan kaikki ne jotka höpöttelevät muissa somekanavissa, me ollaan vaihdettu ihan hurja määrä ajatuksia yhdessä. Kiitos niistä, kiitos jokaisesta rohkaisevasta sanasta ja kauniista asioista joita olette meille toivoneet.

Takki Shein (saatu) / Paita H&M / Housut BIKBOK / Kengät Flattered (saatu)

Mä toivon blogille antoisia tulevia vuosia, ja kiitän teitä kaikkia näistä yhteisistä vuosista. Mä aion jatkaa samaan malliin kuin tähänkin asti, iloisena ja lörpöttelevänä omana itsenäni. Kiitos ja kumarrus!

Ja koska olen ottanut tavaksi tehdä joka vuosi tällaisen pienen katsauksen myös teihin lukijoihin niin aion sen tehdä tänäkin vuonna. Eli sana on vapaa! Jos haluatte niin kertokaa kommenttiboksiin keitä olette, kauanko olette lukeneet mun blogia ja miten löytäneet tienne tänne. Musta on aina ihan huikeaa lukea kuinka eri tavoin olette löytäneet tänne ja kauanko olette olleet mukana. Ja hei, saa myös toivoa postausta jos teillä on joku tietty postaus toive. Kiitos jo hurjasti etukäteen kaikille jotka jaksavat kommentin jättää <3

Eilen kotiuduttiin risteilyltä Tukholmasta lasten kanssa ja nyt ollaankin useampi viikko kotona ennen seuraavaa reissua. Meillä oli ihana ja touhukas reissu länsinaapuriin, mutta oli kyllä ihana palata kotiinkin. Vaikka matkustaminen on mahtavaa ja on kiva tehdä kaikkea arjesta poikkeavaa, kerkesi tässä toisaalta tulla jo vähän ikäväkin sitä omaa perusarkea. Ollaan kuitenkin oltu enemmän tai vähemmän liikkeellä pääsiäisestä asti. Nyt kuitenkin luvassa katsaus meidän reissuun jonka aikana kyllä tuli räpsittyä paljon paljon kuvia!

Lähdettiin laivalle tiistai-iltapäivällä ja melkein heti hyttiin asettumisen jälkeen meillä olikin jo pöytävaraus buffettiin. Saatiin buffassa kulumaan pari tuntia kuin siivillä, syötiin ja juteltiin ihan kaikessa rauhassa. Nova nukkui osan ajasta ja mä kerkesin hyvin nautiskella himoitsemastani buffetin kalavalikoimasta. Buffetissa oli hyvin erilaisia herkkuja tarjolla ja olen kyllä iloinen että otettiin yhdelle illalle se buffa. Kahta kertaa en kuitenkaan olisi jaksanut ruokailla samasta valikoimasta, ja tokana iltana syötiinkin pikaruokatyyppisessä Fast Lanessa laivalla.

En ole moneen vuoteen ollut risteilyllä arkiviikolla ei-sesonkiaikaan, joten yllätyin siitä miten rauhallinen meno laivalla oli. Kaikkialla oli suht väljää, leikkipaikalla mahtui hyvin leikkimään eikä mihinkään tarvinnut jonotella. Toisaalta lasten rakastamaa muumidiskoa ei ollut, koska sesonkien ulkopuolella niitä järjestetään vain viikonloppuisin. Mutta se ei tuntunut lapsia harmittavan, he nauttivat leikkipaikasta ja merirosvobingosta ja hauskasta esityksestä joka käytiin ensimmäisenä iltana katsomassa valotikku-mehudrinkkejä nautiskellen.

Päivä Tukholmassa oli hauska, joskin mun on myönnettävä että tällä hetkellä nautin kovasti enemmän auto+kauppakeskus -yhdistelmästä kuin julkiset+keskusta -yhdistelmästä. Vaikka keskustassa on aina ihana tunnelma, ja on kiva nähdä sitä aitoa kaupunkimeininkiä kauppakeskusten sijaan, on pienen vauvan kanssa vaan niin paljon helpompi hurauttaa autolla johonkin tilavaan, esteettömään kauppakeskukseen ja olla pelkissä sisävaatteissa rattaat+turvakaukaloyhdistelmällä.

Onneksi meillä oli kuitenkin kantoreppu mukana, ja Nova viihtyi koko päivän kaupungilla aina joko kantorepussa ympärilleen katsellen tai vaunuissa nukkuen. Loppumatkasta vaunut toimivat hyvin ostoskärryinä ja neiti tsiigaili Tukholmaa repusta. Me käytiin NK:lla, Gallerianissa ja Drottninggatanilla, eikä yritettykään minnekään kauemmas. Ostettiin muutamat vaatteet River Islandista ja Bik Bokista, ja tytöille arskat H&M:ltä kun unohdettiin neitien babiatorsit auton hanskalokeroon ennen reissua.

Tukholmassa oli ihan kevät ja kirsikkapuut ja muut kukkivat upeasti. Oli ihanaa kokea kevät siellä viime viikonlopun lumimyrskyn jälkeen, onneksi kotiin palatessa Helsinkikin kylpi auringossa ja varmasti täälläkin pian puut puhkeavat kukkaan.

Toka ilta laivalla meni pitkälti leikkipaikalla ja laivan kauppoja kierrellen. Tytöt ostivat itselleen laivalta hauskat tarrakirjat joissa erilaisia ukkeleita voi stailata vaate- ja kampaustarroilla minkä näköiseksi haluaa. Niitä kirjoja on täytetty ahkeraan jo monta päivää. Siinäpä loistovinkki vaikka automatkalle, tarrat kun eivät putoile samalla tavalla kuin vaikka värikynät, koska ne ovat kirjassa kiinni.

*Kantoreppu ja osa tyttöjen vaatteista saatu blogin kautta. 

Mahtava reissu takana, mutta kiva olla siis kotonakin. Nyt meillä alkaa täällä kunnon siivous- ja pyykinpesurumba sekä leipominen, sillä ylihuomenna on viimein Zeldan synttärijuhlien aika. Nyt täytyy lähteä kauppaan ostamaan koristeita ja kakkutarvikkeita, aion yrittää leipoa itse Star Wars -tyylisen  kakun.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Takana on kolme kuukautta kolmen lapsen vanhemmuutta. Vastaanotin postaustoiveen siitä, millaista se on ollut ja mitä haasteita on tullut vastaan.  Tämä on tosi mielenkiintoinen aihe josta mulla on paljon sanottavaa. Tarkka postaustoive kuului näin:

”Voisitko kirjoittaa joskus postausta siitä, millaisia ns. hankaluuksia teillä tulee vastaan kolmen lapsen kanssa. Lapset ja perhe-elämä näkyy vahvasti blogissasi ja olen saanut postaustesi perusteella sellaisen kuvan, että lapsenne ovat varsin hyväkäytöksisiä. Olisi mielenkiintoista kuulla näistäkin puolista teidän arjessa, kun kaikki ei aina menekään ihan putkeen. Ainakin olettaisi, että kolmen lapsen perheessä tällaista esiintyisi jonkin verran. Lähinnä siis siitä näkökulmasta, että miten sinä ja Otto vanhempina reagoitte/toimitte niissä tilanteissa, jos lapset esim. riehuvat tai kiukuttelevat kauppareissulla tmv. Myöskin miten vanhemmuus ja lasten kasvattaminen on vaikuttanut sinuun/teihin ja miten se on muuttanut ajatus- ja arvomaailmaa.”

Lähtökohtaisesti kolmen lapsen kanssa ei mielestäni ole tullut mitään sellaisia hankaluuksia vastaan mitkä johtuisivat nimenomaan siitä että lapsia on kolme. Ellei sitä lasketa että meidän auton kyytiin ei enää mahdu muita kun oman perheen jäseniä. Mutta se ei liity taas kasvatukseen mitenkään. Joskus on tietysti kädet täynnä, eikä aina kerkeä vaikka osallistumaan isompien leikkiin silloin kun haluaisi, koska vauva tarvitsee jotain. Mutta noin muuten en koe että kolmen lapsen perheessä olisi sen enempää hankaluuksia kuin kahden lapsen perheessäkään, ainakaan toistaiseksi.

Oikeastaan eipä tuohon tarvitsisi laittaa tuota ”ainakaan toistaiseksi” perään. Olen tässä melkein kuuden blogivuoden aikana saanut oman osani ”odotappa vaan” -kommenteista. Kyllä te äidit tai tulevat äidit tiedätte: aina kun iloitsee jostain mikä on sujunut hyvin, joku tulee sanomaan että on sulla nyt helppoa mutta odotappa vaan kun sitä ja tätä. Ei, ei ja ei. Olen nyt kuusi vuotta odottanut vaan ja kyllä voin sanoa että on vieläkin ihanaa, mahtavaa ja helppoa. Joo, joskus on väsyttävämpiä päiviä ja joskus on hetkiä kun riittämättömyyden tunne iskee, kun kaikki haluavat jotain yhtäaikaa, mutta pääpiirteittäin kolmen lapsen vanhemmuus on ihan samanlaista kuin kahdenkin.

Luotan meihin vanhempina, ja uskon että mun ei tarvitse tuota ”ainakaan toistaiseksi” lisätä tuohon lauseen perään. Me jatketaan samalla kaavalla kuin tähänkin asti, se toimii meillä. Kasvatetaan sellaisia muksuja joiden kanssa meidän itsemme on kiva hengata, ja joiden kasvatukseen voidaan itse olla tyytyväisiä.

Tuo kaupassa riehuminen tai kiukuttelu on mulle sellainen vähän absurdi ongelma. Se on meillä nimittäin todella harvinaista, olen joskus aiemminkin kertonut täällä että meidän lasten kauppakiukuttelut on laskettavissa yhden käden sormilla. Siis kaikkien kolmen yhteensä. Nämä eivät sisällä yhtäkään lattialle heittäytymistä tai kaupasta kesken poistumista, sillä sellaista ei ole koskaan tapahtunut. Toki lapset joskus ovat kaupassa riehakkaita tai huonolla tuulella, mutta eivät niin että se häiritsisi muita asiakkaita tai että itse menettäisin malttini. Yleensä vaan kehoitan rauhoittumaan jos lapset ”riehuvat”, tai ohjaan huomion muualle. Lähtökohtaisesti lapset kuitenkin ovat mukana punnitsemassa hedelmiä, vetämässä ostoskoria perässä ja valitsemassa jugurtteja. Näin oli ennen Novaa ja näin on nytkin. Kauppareissuja ei kannata tehdä väsyneiden tai nälkäisten lasten kanssa pitkän päivän jälkeen, silloin niitä huonon tuulen hetkiä tulee kaikille helpommin.

Kerran kun oltiin kaupassa, Novalla oli masuvaivoja, mutta kauppareissu oli vaan ihan pakko hoitaa juuri sillä hetkellä juuri sillä porukalla, kun meillä oli sinä päivänä tiukka aikataulu. Minä juoksin isompien tyttöjen kanssa ympäri markettia etsimässä ostoslistan tarpeita ja Otto käveli Novaa sylissä hytkytellen ympäri kauppaa. Onneksi se oli vaan silloin kerran, ja yleensä ennakoimalla pääsee pitkälle. Nyt kun meillä on Oton vanhempainvapaan ansiosta mahdollisuus tehdä kaikki mahdollisimman helpoksi, ei tehdä kauppareissuja kiireessä tai nälkäisten tai väsyneiden lasten kanssa, ja käydään kaupassa juuri silloin kun sille on sopiva hetki, koska me voidaan.

Musta se on surullista että perusoletus on että lapset kiukuttelevat ja riehuvat päivittäin ja perhe-elämä on raskasta. Sen ei tarvitse olla niin, eikä se kaikilla ole niin. Ei meillä ainakaan. Joskus on toki väsynyttä, mutta mä olen kirjoittanut tänne blogiin esimerkiksi meidän kaikista tämän kevään hankaluuksista. Olen kirjoittanut oksennustaudista, olen kertonut kun meillä oli huono yö vauvan kanssa. Olen kertonut palautuneeni hitaammin tällä kertaa raskaudesta. Olen kirjoittanut kaikista asioista teille, jotka olen kokenut tänä keväänä raskaaksi tai hankalaksi. Olen maailman onnellisin ja kiitollisin siitä että meidän hankaluudet ovat olleet noin pieniä. Ikinä ei tiedä mitä elämässä tulee vastaan ja jokaisesta hyvästä päivästä täytyy olla kiitollinen.

Meidän kummankaan elämä ei ennen lapsia ole tosiaankaan ollut mitään ruusuilla tanssimista. Toinen meistä on elänyt vuosia äidin vakavan sairauden kanssa ja toinen menettänyt äitinsä vakavalle sairaudelle. Ehkä siinä on osasyy sille miksi pyritään nauttimaan jokaisesta päivästä ja elämään täysillä, eikä murehdita tai ärsyynnytä pienistä.

Omasta arjesta ja perhe-elämästä kannattaa tehdä sen näköistä kun itse haluaa, niissä puitteissa mitä itselle on suotu. Näin me ollaan tehty, ja voin selkä suorana sanoa että on todellakin ollut sen arvoista. Meidän lapset on mahtavia tyyppejä kaikki kolme, ja me pelataan perheenä aina kaikki yhteen pussiin. Ollaan tiimi joka toimii. Lasten kanssa on kiva lähteä eri paikkoihin ja tehdä eri asioita, eikä tarvitse murehtia että he eivät osaisi käyttäytyä. Varsinkin kun isommat lapset ovat jo noin isoja, heidän kanssaan on oikeasti hauskaa ja mielenkiintoista hengailla. Heillä on hyviä juttuja, ja he osaavat keskustella ja ottaa toisetkin huomioon.

Vanhemmuus ja lasten kasvattaminen on kasvattanut myös meitä Oton kanssa ihan hurjasti. Meille tärkeyslistan ykkösenä on koko perheen hyvinvointi, ja kun kaikki perheessä pyrkivät siihen että elämä on kollektiivisesti mukavaa, on arki toimivaa. No, Nova nyt pyrkii lähinnä kasvamaan ja opettelee kääntymistä selältä vatsalleen, mutta muuten. Me kaikki puhalletaan yhteen hiileen, ja myös lapsista huomaa että he haluavat että kaikilla on kivaa, ei että vain heillä itsellään on.

Sellaista. En pysty kirjoittamaan mitään paljastuspostausta siitä miten kulissien takana oikeasti on rankkaa, koska näin ei ole. En ”jätä mainitsematta negatiivisia asioita”, olen kyllä kertonut silloin kun joku on tuntunut negatiiviselta. Mun blogi on ihan yhtä elämänmakuinen kuin joku toinenkin perheblogi, tämä vaan maistuu meidän elämältä. Toivoisin että kaikki jotka sitä epäilevät voisivat tulla kärpäsenä kattoon hengailemaan ja kurkistamaan millainen on vaikka meidän yksi arkiviikko. Tämä ei nyt kosketa tätä vastaanottamaani postaustoivetta, vaan monia aiempia kommentteja joissa kyseenalaistetetaan se että voiko perhe-elämä muka olla tällaista. Kyllä se vaan voi ja on. Jokainen tehköön omasta elämästään omansa näköistä.

Ihanaa Vappupäivän iltaa kaikki! Täällä kirjoittelee puhelimella yksi iloinen tyyppi jolla on takana aika ihana vappu 2017. Me mentiin tämä koko vappu ihan extempore-meiningillä, eikä tehty sen suurempia suunnitelmia. Katseet olivat jo huomisessa risteilyssä ja ajateltiin että ei tarvita mitään sen ihmeellisempää tekemistä. Tällainen rennon meiningin vappu taitaa olla meidän juttu, tämä nimittäin oli yksi kivoimpia vappuja pitkään aikaan. Napsittiin ne parhaat palat vappuperinteistä joita teki mieli toteuttaa, ja ei otettu stressiä sellaisista mitä ei jaksettu tehdä.

Eilinen sateinen ja tuulinen vappuaatto me vietettiin ihan kotiympäristössä. Käytiin tyttöjen kanssa pyöräretkellä tihkusateessa, laitettiin glitteriä poskipäihin ja herkuteltiin itsetehdyillä hampurilaisilla. Illalla vuokrattiin SING-leffa ja naurettiin kippurassa sille koko perhe, se oli tosi hauska. Tytöt intoutuivat tanssimaankin täällä musikaalipiirretyn hittien tahtiin. Leffan jälkeen alettiin vielä paistamaan vohveleita iltapalaksi ja niistä tuli ihan superhyviä.

Tämä päivä alkoikin sitten upealla auringonpaisteella ja meidän uudet pimennysverhot pääsivät tositoimiin. Saatiin niiden avulla aamulla nukuttua melkein yhdeksään asti aamulla, vaikka heti verhot avattua tuntui että sokaistuu siitä kirkkaasta auringosta. Olivat siis aivan loistava ostos. Syötiin myös aamupalaksi eilisiä vohveleita, nehän oli aivan just hyviä kun vähän mikrossa lämmitti. Ei ehkä niin hehkeää kuin vastapaistetut, mutta hyvää kuitenkin.

Aamupäivällä ajeltiin keskustaan kiertelemään vappuhulinassa. Jonotettiin ruuhkassa melkein 45 minuuttia vaikka yleensä ajomatkaan ei mene kuin reilu vartti. Onneksi tytöt bongailivat innoissaan ohikulkijoiden ilmapalloja, ja Novakin nukkui aivan koko reissun ajan. Keskustassa oli hulluna ihmisiä ja ihanan lämmintä. Tänään eilisen räntäsade oli niin poissa ja meininki ihanan keväinen.

Kauppatorilla kierrellessä ostettiin perinteiset vapun metrilakut ja tytöille vapputorvet joilla he tööttäilivät menemään into piukassa. Ohikulkijoitakin nauratti kun tytöt vaan tööttäilivät kokoajan. Onneksi ostettiin vaan sellaiset pienet mistä ei tullut niin paha ääni, mulla oli pienenä sellainen iso ja siihen ei saanut puhaltaa jatkuvalla soitolla kun tuli niin kova mekkala. Käytiin vielä ostamassa kaupasta jäätelöt ja syötiin ne Kasarmitorilla mielettömässä auringonpaisteessa. Mulle tuli ihan hiki siinä syödessä, moi kevät älä pliis mene enää pois!

Kotona me pyöräytettiin pikainen peruna-ravunpyrstösalaatti IS:n ohjeella, ja sen kaveriksi currywurstia ja nauravia nakkeja. Eli nakit ja perunasalaatti meidän tyyliin. Ei viitsitty värkätä mitään hurjaa brunssikimaraa kun huomenna kuitenkin lähdetään risteilylle ja suuri määrä ruokaa olisi vain mennyt pilalle sillä aikaa kun me ollaan reissussa. Perunasalaattia jäi juuri sopivasti tämän päivän iltapalaksi, niin ei jää jääkaappiin pilaantumaan reissun ajaksi mitään.

Ajattelin tehdä pitkästä aikaa tällaisen megapläjäyksen kuvia, näitä on hauska katsella varsinkin juhlapäivistä. Huomenna tosiaankin me lähdetään sinne Tukholmaan, mutta blogi päivittyy myös huomenna ja torstaina ihan tavalliseen tapaan. Ihanaa toukokuuta kaikille ja hyvää yötä <3

Iltaa ihanat! Ollaan oltu nyt pari päivää kotona reissun jälkeen ja pesty ahkerasti pyykkiä. Eilen piipahdettiin Ikeassa hakemassa parit pimennysverhot, sillä totuttiin mun tädin luona siihen että aamullakin saa nukkua pimeässä, kun meidän huoneessa oli pimennysverhot. Eka yönä kotona Nova yrittikin heräillä jo siinä ennen aamuviittä, kun makkari kylpi auringossa. Viime yö sujui kuitenkin taas ihan normaalisti ja kyllä sitä itselläkin on mukavampi ja helpompi nukahtaa aamuyöimetyksen jälkeen uudelleen kun on pimeää.

Tänään ollaan touhuttu vaikka ja mitä aamusta alkaen. Vaikka sää ei ole niin suosinut niin muuten ollaan kyllä otettu Helsingistä kaikki irti. Ajeltiin aamupäivällä keskustaan kahville ja istuskeltiin ja syötiin ja höpöteltiin ihan rauhassa hyvä tovi. Vieläkin tuntuu yhtä luksukselta tilata bagel tuorejuustolla ja mozzarellalla, kuin heti synnytyksen jälkeen. Ah ihanaa ihanaa kun voi taas nauttia pehmeistä juustoista hyvillä mielin. Luulin että eniten nauttisin siitä että saa syödä taas graavilohta mutta ei, tällä kertaa juustot on olleet kyllä se juttu mitä kaipasin kaikkien muiden yli.

Mun oli tarkoitus ottaa jotain ihania kuvia ulkona keskustassa, vaan eipä tuolla räntäsateessa ja tuulessa viitsinyt sen kauempaa olla kuin mitä oli liikkumisen kannalta pakko. Niin me kipaistiin Kluuvista pikavauhtia Helsingin Kaupungin Museoon ja Lasten Kaupunkiin eikä pysähdytty kuvaamaan. Me haluttiin tehdä jotain kivaa ja tuli heti mieleen Lasten Kaupunki jossa käytiin ekan kerran tyttöjen kanssa viime vuonna alkukesästä. Mulla taisi olla silloin meneillään joku raskausviikko 7 tai 8, ja aivan hirveä pahoinvointi ja väsymys. Muistan sieltä museosta viime kesältä vaan kuinka istuin mummolan sohvalla ja join vettä ja mulla oli niin huonovointinen olo, mutta koitin vaan tsempata kun lapsilla oli siellä niin hauskaa enkä halunnut lähteä kotiin.

Kaukalo saatu blogin kautta*

Tänään ei onneksi ollut mitään raskausoireita kiusana niin me viihdyttiin museossa useampi tunti. Ensin lapset kokeilivat roolivaatteita mutta aika nopeasti he muistivat että yläkerrassa on juurikin se mummola, ja sinne oli päästävä. Siellä oltiin vaikka kuinka kauan, ja tänään oli vielä lauantain kunniaksi mummolassa ihan oikea museo-mummo joka oli tosi hauska. Lapset juttelivat museo-mummon kanssa ja leikkivät mummolan keittiössä vaikka kuinka kauan. Oli ihana päivä kyllä, ja kiva tehdä lasten kanssa yhdessä.

Museoreissun jälkeen tultiin kotiin ja ollaan askarreltu tyttöjen kanssa, ja kokattiin Oton kanssa uutta ruokaa joka maistui koko perheelle. Ihan tämmöinen leppoisa lauantai. Huomenna suunnitelmissa ei ole mitään sen erityisempää vappuaaton juhlintaa, sillä säät eivät ilmeisesti vielä huomennakaan ole hirveän vappuisat. Mutta jos nyt sipaisisi vähän glitteriä tytöille kasvoille ja heiluttelisi ilmapalloja Novan kanssa, kannattaa tsekata neidin kiljaisut mun insta storiesista (@iinalaura), joku ihana on nimittäin ”vähän” innoissaan omista vappupalloistaan.

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3