sä et vielä tunne meitä, eikä me sua, mutta mä ajattelin kirjoittaa sulle kirjeen siitä ketkä täällä sua odottavat. Varmasti olet kuullut meidän äänet, sen millainen nauruhepulikohtaus me saadaan välillä yhtäaikaa koko perhe ja miten sun isosiskot laulaa sulle aina välillä. Olet ehkä tuntenut miten sun isi on paijannut sun selkää, ja nähnyt valoa mahaan kun asennettiin uudet yölamput meidän makuuhuoneeseen ja ne olikin ”vähän” liian kirkkaat ja juuri sopivasti mahan korkeudella.
Mä olen sun äiti, Iina, 25 vuotta. Mä rakastan hassutella lasten kanssa, tanssin välillä villisti ja tykkään kokata. Ehkä säkin olet saanut vähän maistaa lempiruokia, olen nimittäin lukenut että se mitä äiti syö vaikuttaa myös siihen miltä lapsivesi maistuu. Hassua, eikö? Odotan ihan hirveästi että saan tavata sinut, koska olen kesäkuusta asti ajatellut sua ja miettinyt millainen tyyppi sä olet.
Tiedän jo valmiiksi että olet ihana, ja ihan hurjan aktiivinen. Sinulla on samanlainen nenä kuin siskollasi, ja olet kova liikkumaan. Innostut aina kun kuulet musiikkia autossa, mitä kovempi basso sitä hurjemmat bileet. Musta tuntuu että sun kanssa pidetään vielä vähintään yhtä kovia diskohetkiä kotona kuin isosiskojesi kanssa, ainakin jos se on musta kiinni. Kunhan sä vähän kasvat, mä otan sut mun mukaan kahviloihin, tapahtumiin, ravintoloihin ja ostoksille. Tulet tapaamaan paljon ihmisiä, ja näkemään vaikka mitä kivaa jo ihan pienestä asti niinkuin siskosikin.
Sun isi Otto on 26-vuotias. Se on maailman paras isi, voin luvata sen sulle ihan helposti. Se leikkii sun kanssa, kutittaa sua, juoksee sun kanssa leikkipuistossa hiestä märkänä ja kuskaa sua harrastuksiin sitten kun olet isompi ja keksit mitä haluat tehdä. Tiedän jo valmiiksi että isi tulee saamaan sut nauramaan ekaa kertaa, ja varmaan kiljumaankin, se on nimittäin vähän sellainen naurattaja.
Sä olet siitä onnekas että saat viettää isin kanssa paljon aikaa jo alusta asti, isi nimittäin jää sun kanssa kotiin kunhan äidin vapaa loppuu. Siitä tulee varmasti ihanaa aikaa niin teille, kuin meidän koko perheelle. Isi opettaa sut pelaamaan jos vaan itse haluat, ja se hihittää kun sun ukkeli lähtee ihan väärään suuntaan. Isi ei tykkää leikkiä barbeilla, mutta se vaihtaa kyllä niille kiltisti vaatteita jos haluat. Ja se suojelee sua ihan kaikelta ja rakastaa sua aina.
Sun vanhempi isosisko Tiara on viisivuotias. Sillä alkaa syksyllä eskari ja se on jo iso tyttö. Se odottaa sua tosi kovasti, ja se on luvannut opettaa sut pyöräilemään ja uimaan ja laulamaan. Se voi myös lukea sulle iltasatuja tai muitakin satuja, se lukee nimittäin Zeldallekin. Tiara tykkää tosi paljon My Little Ponyista ja Lego Friendseistä, joilla on paljon paljon pikkutavaroita. Se on kuitenkin luvannut pitää ne piilossa sinulta sitten kun alat ryömimään ja laittamaan asioita suuhun.
Teistä tulee varmasti hyvät kaverit sitten kun säkin vähän kasvat. Tiara on luvannut auttaa vaihtamaan sulta vaippaa ja syöttämään sua, ja hän on niin hienosti järjestänyt kaikki sun vaipat kauniisti koreihin ja pinoihin värien ja koon mukaan. Tulet ehkä huomaamaan että hän on aika tarkka tyyppi, mutta se on vaan hyvä. Tiara rakastaa sua, ja kunhan olette molemmat isoja, se pitää susta varmasti hyvin huolta jos jää lapsenvahdiksi.
Sun toinen isosisko Zelda on odottanut sua aivan hurjasti siitä asti kun sai kuulla että hänestä tulee isosisko. Aluksi hän kysyi joka päivä, joko vauva tänään syntyy. Pikkuhiljaa hän ymmärsi että ei vauva synny ihan niin nopeasti vaan mahan pitää ensin kasvaa tooooooooosi isoksi ja joulun ja uuden vuodenkin mennä ohitse. Välillä hän on odottanut kärsivällisemmin, välillä vähemmän kärsivällisesti. Viime aikoina hän on huokaillut syvään ja pyytänyt että sinä tulisit jo, aina samalla kun on selittänyt sulle kaiken maailman asioita. Hän on hellä ja empaattinen ja antaa sulle varmasti ihan super määrän pusuja ja haleja heti kun olet syntynyt. Hän ei koskaan unohda sanoa että rakastaa sua, ja antaa sun varmasti leikkiä kaikilla leluillaan.
Me kaikki odotetaan sua ihan ylipaljon täällä, koska tiedetään miten ihana sä olet ja miten sä tulet muuttamaan meidän perhettä. Vaikka susta tuleekin osa meidän perhettä, myös meidän perheestä tulee osa sua. Sä muutat meidän koko elämää, ja toisaalta sulaudut osaksi sitä, juuri niinkuin kuuluukin. Täydennät meitä ihan omalla tavallasi. Sä tunnut jo niin omalta, vaikka ei olla koskaan nähty. Tiedän että kun saan sut ensimmäistä kertaa syliin, tuntuu siltä kuin olisit ollut meidän kanssa aina. Ja siitä meidän yhteinen taival vasta alkaa.
Onnea meidän mahatyyppi, olet voittanut molemmat siskosi jo ennen kuin edes olet syntynyt! Olet nimittäin ollut kaikkein pisimpään mahassa, sillä tänään olet täysiaikainen, tänään on raskausviikko 37+0. Toki nuorempi isosiskosikin pääsi täysiaikaiseksi asti, mutta vain nippanappa – muutamalla tunnilla. Sinä olet ihan oikea täysiaikainen vauva, meidän ennätysvauva.
Olen aika ylpeä siitä että olet viihtynyt mahassa näinkin pitkään ja näin hyvin, sillä en osannut kuvitellakaan että sinun odotusaikasi voisi sujua näin hienosti ja näin normaalisti, vaan pelkäsin kaikkea mahdollista. Kivaa että mun maha on ollut susta niin hyvä paikka hengailla että sulla ei ole kiire pois. Vaikka me kovasti sua odotetaankin niin kyllä me jaksetaan vielä odottaa jos viihdyt mahassa noin hyvin, tule sitten kun sinusta tuntuu että maha käy liian ahtaaksi. Me rakastetaan sua jo nyt ihan järjettömän paljon <3
Joo, tosiaankin tänään tuli täyteen 37+0. Nyt mennään siis jo raskausviikolla nro. 38! Näille viikoille en aiemmin ole päässytkään, aika siistiä olla täällä. Maha on ihan uskomaton pallo ja niin alhaalla, että en todellakaan voi kuvitella istuvani jalat yhdessä tai laittavani jalkoja ristiin. Mitään vaivoja mulla ei kuitenkaan ole vaan olo on edelleen hyvä ja energinen vaikka nukkuminen toki on vähän hankalaa.
Vauva liikkuu hurjasti ja potkujen lisäksi pyörittelee päätään mun lantiossa. Uskoisin että hän saattaa olla jo kiinnittynytkin, ainakaan mitään suurensuuria kääntöliikkeitä en ole enää havainnut ja tosiaan maha on valunut aivan alas, siinä missä aiemmin se oli joka toinen päivä alhaalla ja jokatoinen päivä tyyppi hengasi mun keuhkoissa kiinni.
Mulla ei ole yhtään sellainen fiilis että hän olisi syntymässä pian, oikeastaan päin vastoin. Ehkä me tällä kertaa päästäänkin lähelle laskettua aikaa. Seuraavat päivät ja viikot sen näyttävät. Tai ehkä me saadaan hääpäivävauva tai ystävänpäivävauva, mistäs sitä tietää. Vaikka mua supistelee päivittäin paljonkin niin ei ole tullut nyt hetkeen sellaista oloa että pitäisi kellottaa supistuksia tai muutenkaan mitään synnytysfiilistä. Hormonit tosin alkavat käydä ehkä jo vähän ylikierroksilla ja viime päivinä olen ollut ihan älyttömän itkuherkkä, mitä en normaalisti ole yhtään. Onneksi Otto mua täällä lohduttaa kun nyyhkin milloin mitäkin asiaa.
Kiitos hurjasti teille kaikille mielettömille tyypeille siellä jotka tsemppaatte ja jännäätte meidän kanssa! Olen saanut teidän viesteistä ja kommenteista ihan hurjasti hyvää mieltä ja energiaa, ihanaa kun te ootte olemassa! <3
Suunnattiin eilen aamupäivällä nauttimaan ihanasta lämpimästä ja aurinkoisesta talvipäivästä Kaivopuistoon. Tehtiin pieni lenkki siinä rannassa ja lapset leikkivät lumessa, käytiin ihmettelemässä joutsenia jotka tulivat katsomaan onko meillä leipää – ja lopuksi istahdettiin Cafe Ursulaan pullalle ja kaakaolle. Vaikka aina vähät väliä pintaan puskee se turhautunut ja malttamaton fiilis niin helpompaa tämä on meille kaikille kun vaan yrittää rentoutua ja tekee kivoja asioita ja nauttii vielä tästä ajasta. Ei se synnytys käynnisty ainakaan stressaamalla, päin vastoin.
Lapset olivat aivan innoissaan kun aurinko paistoi ja ilmassa oli ehkä jopa sellaista kevään tuntua, vaikka tokihan talvi saattaa iskeä voimalla päälle vielä monta kertaa ennen kuin oikea kevät alkaa. Lämpöä oli kolme astetta ja meitä ei palellut ollenkaan istuskella siinä Cafe Ursulan terassilla kaakaoiden ja munkkien kanssa. Oli mahtavan lämmintä ja istuttiin siinä hyvä tovi. Kaivopuisto on ehdottomasti yksi Helsingin ihanimpia paikkoja oli sitten kesä tai talvi. Tytöt olivat tohkeissaan kun saivat kaakaot oikein kermavaahdolla, ja hihittelivät toistensa kaakaoviiksille. Siinä hetkessä tiivistyi sellainen ihana perheonni, se oli vaan jotenkin niin parasta. Miten onnekas olenkaan kun saan nauttia tuollaisista iloa kuplivista hetkistä juuri näiden tyyppien kanssa!
Otto on tsempannut mua ihan hulluna, vaikka toki meitä molempia jännittää tulevat päivät. Se käy välillä turhauttamaan kun säännöllisiä supistuksia tulee tuntikausia putkeen kahden minuutin välein ja 90sek kestoltaan, ja silti mitään ei tapahdu. Kokoajan ollaan valmiudessa. Onneksi tämä on tuttua jo Tiaran ja Zeldan raskausajoilta, ja kun ”alkujärkytyksestä” on selvitty niin tässä sitä taas yritetään jatkaa arkea ihan niinkuin niillä kahdella aiemmallakin kerralla. Kai se joku vaisto sen sitten jälleen kertoo kun on aika toimia. Ainakin toistaiseksi vaisto on ollut oikeassa ja ollaan vältytty lähtemästä väärän hälytyksen takia sairaalaan. Vaikka eihän siinäkään tietysti mitään pahaa olisi, se vaan saattaisi turhauttaa entisestään.
Mä uskon että saan parhaimman synnytyskokemuksen kun olen onnellinen, rentoutunut ja hyvinvoiva ja siksi aion täyttää kaikki jäljellä olevat hetket vaan kivoilla asioilla, lasten kanssa hengailulla, ulkoilulla, levolla, leffoilla, halauksilla ja rakkaudella, lempiruuilla ja ilolla. Uskon että ne toimivat paremmin kuin se että väsyttäisin itseni vaikka ramppaamalla portaita. Ja kotikin on jo suursiivottu siinä turhautumisvimmassa pariinkin kertaan että ei täällä oikeasti mitään sen suurempia velvollisuuksiakaan ole hoidettavana.
Kun mä kirjoitan tätä sohvalla pötkötellen, mua supistaa jälleen tiheään tahtiin. Vauva tuntuu jakselevan jatkuvia supistuksia onneksi hyvin, ainakin hän liikkuu ihan pirteänä jatkuvasti. Maha on laskeutunut aivan alas ja näyttää ihan hassulta pallolta. Fiilis on hyvä ja vaikka mieli on odottava niin kuitenkin positiivisella tavalla. Maanantai on uusi alku uudelle viikolle, tämä voi hyvinkin olla juuri se viikko joka kolmatta kertaa mullistaa meidän elämän.
Päästiin eilen kurkkimaan meidän vauvaa ultraan kun hänen asentonsa sekä kokonsa tsekattiin vielä viikon 36 täyttymisen kunniaksi. Vauva kasvoi tasan keskikäyrällä, ja syntyessään samoihin aikoihin vaikka Zeldan kanssa tulee luultavasti olemaan myös melko samankokoinen kun hän oli syntyessään. Vauva myös kaikeksi onneksi hengasi siellä pää alaspäin, ja toivottavasti pysyykin niin päin. Lääkärin mukaan vauvalla on nyt lupa tulla ja hänellä oli kaikki oikein hienosti. Kuulemma tilanne on myös edistynyt sen verran että tyyppi voi putkahtaa maailman hetkenä minä hyvänsä, vaikka tiedänkin että se voi tarkoittaa käytännössä kuitenkin päiviä tai viikkoja.
Olen innoissani siitä että sain luvan touhuta rauhassa, sen kunniaksi mä olen _vihdoin_ toteuttanut jo pitkään vaivannutta hillitöntä siivousvimmaani ja olenkin tässä eilisen ja tämän päivän aikana pessyt molemmat kylppärit, siivonnut keittiön, tehnyt inventaarion tyttöjen vaatekaappeihin ja tehnyt perussiivouksen kaikkiin muihinkin huoneisiin. Nyt on mukava sitten tulla kotiin vauvan kanssa kun on siistiä ja kaikki järjestyksessä.
Mulla on ollut paljonkin supistuksia nyt näiden kahden päivän aikana mutta ne ovat rauhoittuneet ainakin toistaiseksi aina välillä ja yönkin nukuin paremmin kuin moneen viikkoon! Siis mulla on ollut tosi katkonaisia öitä viimeisen kuukauden ajan kun olo on aina öisin niin tukala, mutta viime yönä nukuin kahdeksan tuntia putkeen enkä herännyt edes vessaan mikä oli todella kummallista. Mutta en ollenkaan pistä pahitteeksi, hyvät yöunet tulivat tarpeeseen. Fiilis on odottava ja jännittynyt vaikka välillä iskee myös sellainen pieni pelkokin, vaikka tiedän että ihan turhaa se on pelätä ja jännittää etukäteen. Kaikki menee miten menee, eikä siihen vaikuta mun pelot tai jännitykset yhtään. Kannattaa siis vaan pysyä rauhallisena ja kuunnella omaa kroppaa.
Törmäsin FB:ssä ihan mielettömään autosynnytysvideoon, missä mies vaan ajoi siis autoa ja nainen siinä etupenkillä sai juuri housut pois jalasta ennen kuin vauva sitten tuli kokonaan ulos ja kaikki meni hyvin! Siis vaikka tilanne on varmasti maailman pelottavin niin jotenkin se valoi muhun uskoa että kyllä sitä kaikesta vaan selviää. Kahden minuutin leikkaamattoman videon aikana nainen kerkesi siis istua kiemurrellen, vetää housut alas ja synnyttää vauvan, ja siinä he läppäsivät vielä yläfemmat miehen kanssa ennen kuin video loppui. Ihan uskomaton juttu, huikeaa että kaikki meni hyvin. Toivon toki ehtiväni sairaalaan, mutta ainakin nyt tiedän kenestä ottaa mallia jos alkaa näyttää uhkaavalta, hah!
Mä niin kovasti toivon että nämä tämän postauksen kuvat nyt ovat ne ihan viimeiset mahakuvat, niinkuin olivat 36+0 viime raskaudessakin, ja Tiarankin raskaudessa vikat otettiin 35+6. Alla löytyy mahavertaus näiltä viikoilta:
Saa nähdä kuinka käy! Nyt mä menen jatkamaan leikkiä tyttöjen kanssa, meillä on legolinnan rakennus kesken yläkerrassa.<3
Aika toiselle mun ja Oton yhteiselle Q & A -postaukselle! Kuvattiin teille sekä video, että vastattiin myös kirjallisena niinkuin viimeksikin. Kiitos hurjasti teille kaikille hauskoista ja mielenkiintoisista kysymyksistä! Vieläkin jäi materiaalia yhteen videoon mutta se saa luultavasti odottaa sinne asti että meidän perheen vauvavahvistus on syntynyt.
Jos videon upotus ei näy, näette videon myös TÄSTÄ. Muistakaa myös tilata mun kanava jos haluatte nähdä videot aina heti kun ne ilmestyy!
Onko teidän lasten joulu vain Joulupukin odottamista vai kokevatko he myös joulun uskonnollisen puolen?
Iina: Mä en vastakkainasettelisi noin rajusti, joulussahan on monta muutakin merkityksellistä asiaa kuin uskonnollisuus tai joulupukki. Meidän joulussa tärkeintä on aina yhdessäolo ja perhekeskeisyys, se että rauhoitutaan yhdessä viettämään aikaa, syömään hyvin, hassuttelemaan ja vähän odottamaan sitä joulupukkiakin. Uskonto ei ole meillä mitenkään suuremmin arjessa läsnä, mutta käytiin kirkossa laulamassa Kauneimpia joululauluja, ja myös päiväkodin kautta lapset osallistuivat Julvandringeniin jossa jouluevankeliumi tulee tutuksi.
Otto:Lähinnä pukin venailua.
Mikä on paras joululahja minkä olette toiselta ikinä saaneet?
Iina:Sain yhtenä jouluna Otolta maailman ihanimman rakkauskirjeen, joka oli ehkä kaikkein ihanin. Vaikka tykkään mä kaikista laukuista ja kirjoista ja muistakin.
Otto: Ehkä tämän vuoden yllättäjä, Cards Against Humanity-seurapeli hirveille ihmisille jonka Iina mystisesti onnistui repimään jostain. Vielä kun pelaamaan pääsisi.
Kuinka usein värjäätte hiukset? Onko teillä luottokampaaja vai värjäättekö itse?
Iina: Mä käyn Salon Pepe Åhmanilla, joka on mun pitkäaikainen yhteistyökumppani. En tee juuri itse omille hiuksilleni mitään radikaalia, paitsi ylläpidän sävyä oikeilla tuotteilla. Silloin kun en ole raskaana, käyn kampaajalla n. 2kk välein. Nyt olen raskausaikana ainoastaan raidoittanut hiuksia kaksi kertaa.
Otto:Iina leikkaa ja värjää mun hiukset aina kun musta siltä tuntuu.
Mikä on kengänkokonne?
Iina:36 tai 37 kengästä riippuen
Otto: 42
Iina:Minkälaisista asioista et kerro blogissa, kerro esimerkkejä? Oletteko yhdessä päättäneet olla kertomatta jostain tietystä?
No en koskaan kerro mitään tarkkoja kuvauksia meidän päivistä tai aikatauluista etukäteen, ja harvoin muutenkaan ellei kyseessä ole joku päivä kuvina -tyyppinen juttu. Suurin osa meidän läheisistä pysyy myös pois blogista, ja heistä en myöskään kerro koskaan mitään sen suurempaa. Monista asioista puhun yleisellä tasolla, mutta en kerro kuitenkaan mitään henkilökohtaista. Esimerkiksi taloudesta puhun mielelläni, mutta en kuitenkaan kerro pankkitilin saldoa. Tai kirjoitan mielelläni vaikka rakkaudesta ja tunteista, mutta intiimiasiat eivät tosiaankaan kuulu blogiin. Lapsista olen kertonut yhä vähemmän henkilökohtaisia asioita sitä mukaa kun he kasvavat ja kehittyvät enemmän omiksi persoonikseen, enkä koskaan jaa tai ole jakanut lapsista mitään mikä voisi heidät oikeasti nolata tai haitata heidän elämäänsä jotenkin.
Otto: Unelma-autosi?
Autojen suhteen olen aika kaikkiruokainen, riippuu vähän mihin tarkoitukseen. Ariel Atom ja Tesla ovat tällä hetkellä aika korkealla. Mönkijän olen aina halunnut mutta sitä nyt ei ihan autoksi lasketa.
Otto: Koetko elämääsi ikinä liian julkiseksi, kun elämänne on blogin vuoksi niin avointa ja julkista?
En oikeastaan, olen todella passiivinen somen käyttäjä nykyään niin eipä nämä asiat minua kotisohvalla silmään pistä.
Otto: Mikä puhelin sinulla on?
Duunista saatu iPhone joku. Teknologiaintoni ei ole hiipunut mihinkään, on vain niin hyvä Asuksen tabletti tällä hetkellä ettei kiinnosta kahta samankaltaista laitetta ylläpitää. Apple on ihan kiva jos lähinnä soittaa ja käyttää WhatsApp.
Jos teidän tytöt haluaisivat teineinä alkaa bloggaamaan tai vloggaamaan (tai mikä nyt silloin olisikaan se ykkösjuttu, tällanen vastaava kuitenkin), antaisitteko luvan?
Iina:Antaisin kyllä, tietenkin ikää pitäisi olla ainakin sen verran kuin yhteisöpalveluiden ikärajat vaativat. Ja ainakin aluksi mä haluaisin tarkistaa minkälaista sisältöä jaetaan. Uskon että lapset saavat hyvät lähtökohdat siihen mitä on ok jakaa, kun he ovat pienestä asti seuranneet miten minä toimin somessa. Ja aion kyllä opastaa heitä siitä mikä on ok ja mikä ei. Toivon silti että kouluissa esimerkiksi lapset saisivat laadukkaampaa ja monipuolisempaa media- ja markkinointikasvatusta, koska niin monista varhaisteineistä ja vielä vanhemmistakin huomaa että heillä ei ole mitään hajua miten blogi- tai vlogimaailma esimerkiksi toimii, tai miten markkinointi niiden taustalla toimii, ja sitten tulee kaikenlaisia väärinkäsityksiä ja ylilyöntejä ja noloja tilanteita.
Otto: En näe ongalmana, Iina varmasti auttaisi alkuun/rajojen kanssa.
Miten vanhemmuus ja lapset on vaikuttanut teidän ystävyyssuhteisiin tai kaveriporukkaan?
Iina:Sellaiset ystävät ovat edelleen läheisiä, joiden kuuluukin olla. Paljon ollaan saatu myös uusia ihania ystäviä vanhemmuuden myötä. Toki se on vaikuttanut myös niin että sellaista ”aikuisten aikaa” on vähemmän ystävyyssuhteissa, mutta sitten taas on ollut ihana huomata miten ihania kummeja esimerkiksi meidän tytöillä on ja miten he ovat tyttöjä huomioineet ja viettäneet heidän kanssa aikaa.
Otto: Hyvästi. Oikeat kaverit jäi kun taas puolitutut vetäytyivät jonnekin taka-alalle. Jyvät akanoista jne.
Mitä mieltä olette siitä, että lapsille ”valehdellaan” joulupukista, hammaskeijusta ja muista vastaavista satuolennoista?
Iina: Kirjoitin joulupukkiasiasta joulukalenteriin postauksen josta käy hyvin ilmi suhtautumiseni kaikkiin satuolentoihin ja niistä lapsille satuilemiseen.
Otto:Se on ihan fine kunhan ei liian vanhana jatku.
Mihin haluaisitte matkustaa seuraavaksi?
Iina: Olen jo pitkään halunnut Tukholmaan, koska se on yksi mun lempikaupunkeja ja sinne on helppo lähteä ihan pientenkin kanssa! Ja toinen minne haluaisin viikonloppureissulle perheen kesken on Berliini, siellä oli huikeaa Oton kanssa mutta paljon jäi sellaista käymättä mitä haluaisin kokea lasten kanssa. Haluaisin myös myöhemmin tänä vuonna pidemmälle reissulle jonnekin lämpimään koko perheen kesken.
Otto:Berliinin voisi käydä uudestaa katsomassa lasten kanssa, tai vaihtoehtoisesti jonnekin lämpimään.
Halailetteko paljon toisianne ja lapsia?
Iina: No kyllä halitaan, ihan tosi paljon.
Otto: Kyllä.
Mitä arvoja haluatte antaa lapsillenne?
Iina: Muiden kunnioittaminen on tärkeää, ja toisista välittäminen. Haluan opettaa tytöt rakastamaan ja välittämään, ja olemaan toisille kohteliaita. Haluan opettaa myös omanarvontuntoa ja tervettä itsensä rakastamista, sitä että he tietävät olevansa arvokkaita omana itsenään eivätkä anna kenenkään kävellä heidän ylitse. Toivon että he jatkossakin ovat oikeudenmukaisia ja rehellisiä, ja puuttuvat siihen jos huomaavat epäoikeudenmukaisuutta ympärillään. Kunnianhimo ja määrätietoisuus ovat myös musta hienoja juttuja, ja toivon että he rohkeasti tavoittelevat omia unelmiaan.
Otto: “Oikeat”, näin pähkinänkuoressa. En oikein osaa vastata tähän kirjoittamatta aiheesta kokonaista postausta.
Oletteko enemmän ylihuolehtivaisia vai rentoja vanhempia?
Iina:Mä olen varmaan aika rento, Otto on vähän ylihuolehtivaisempi. Molempia sopivassa suhteessa, veikkaisin. Tunnen kyllä meitä rennompiakin vanhempia koska joissain asioissa me ollaan vähän nipoja, esimerkiksi siinä että portaissa ei saa leikkiä ja sohvalla ei saa hyppiä. Toisissa asioissa taas ollaan tosi rentoja, lapset saavat pelata konsoleilla ja heillä on oma Wii ja meidän sängyllä saa hyppiä.
Otto: Vähän sekä että, riippuu mistä kyse. Yleisesti ottaen minä ehkä asetan enemmän rajoja, mutta vastapainoksi stressaan muista jutuista vähemmän.
Onko teidän suhdetta epäilty ja sanottu, että eroatte pian? Mitä vastaatte sellaisiin?
Iina: No ei oikeastaan enää moneen vuoteen, mutta alkuaikoina sitäkin enemmän. En mä vastaa mitään, jokainen saa luulla mitä ikinä haluaa, tärkeintähän on se että itse tietää mikä on totta.
Otto:Emme vastaa, kun ei kiinnosta.
Tuletteko toimeen toistenne sukulaisten ja kavereiden kanssa, onko teillä yhteisiä kavereita?
Iina: Tullaan tosi hyvin toimeen ja meillä on paljon yhteisiä kavereita. Monesta Oton sukulaisesta on myös tullut mulle tosi läheisiä ystäviä, ja myös toisinpäin. Kyllä mä uskallan väittää että meidän koko perheellä on kotoisa ja hyvä olo, matkattiin me sitten Ouluun mun suvun luokse tai Pk-seudulla Oton suvun luokse.
Otto: Tulemme ja on. Kutakuinkin jokaikinen “oma” kaveri on nykyään yhteinen kaveri, olemme onnistuneet ympäröimään itsenne hyvillä tyypeillä.
Viihdyttekö perheen kesken vai isommalla porukalla?
Iina: Riippuu tilanteesta. Jouluaattona on kivaa olla perheen kesken ja sitten taas monissa muissa juhlissa on ihanaa että on koko suku ja kaikki läheiset ympärillä. Toisaalta joskus kaipaan mun isoja sukujoulujakin, vaikka samaan aikaan rakastan meidän omia jouluperinteitä. Kummassakin on puolensa ja puolensa.
Otto:Sekä että. Yleisesti ottaen vietämme aikaa enemmän perheen kesken, mutta isompi porukka ei vierasta.
Otto: Mikä tekee Iinasta hyvän äidin?
Iinan rakastava ja huolehtivainen luonne. Hyvä sydän ja rautaiset hermot.
Iina: Mikä tekee Otosta hyvän isän?
Otto on täysillä läsnä lapsille, ja lapsista näkee että isin kanssa he eivät pelkää mitään. Otto on heille maailman suurin turva ja tuki, ja toivon että olen itse samanlainen. Otto ei koskaan unohda sanoa lapsille että rakastaa heitä, ja jokaikisen aamun Otto ja lapset aloittavat aamuhalilla. Otto ei ole sellainen jörö, vaan hän näyttää tunteensa selvästi ja osoittaa rakkauttaan.
