Vuoden viimeinen asu

29.12.2015

Ostin tuossa vähän ennen joulua itselleni Over The Knee -bootsit, eli tuttavallisemmin OTK-bootsit.  Olen harkinnut niitä jo monta vuotta, mutta olen jotenkin aiemmin kokenut ne liian övereinä, ehkä siksi että olen ollut niin paljon epävarmempi pukeutujana. Kyllähän ne voivat olla tosi överit, laitapa saappaisiin platform-korot, nyöritettävä varsi ja kantajalle päälle napaan asti avonainen yläosa ja olematon alaosa.  Silloin ne ovat varmaan överit. Mutta saappaitakin on erilaisia, nämä jotka nyt ostin ovat hillittyä mustaa tekomokkaa, maltillisella korolla ja terävähköllä kärjellä.

Mä olen yhdistänyt niitä sekä hameiden että housujen tai legginssien kanssa. Kaikkein eniten tarkka olen ollut siitä, että pidän yläosan yksinkertaisena, kun jaloissa on kuitenkin aika huomiotaherättävät kengät. Mä tykkään näistä saappaista tosi paljon, sillä niillä on hyvä kävellä ja olen ne jalassa ollut töissäkin (farkuissa ja neuleessa).

Ainoa miinus kenkiin tulee siitä että mun kilometrikoiville ne ovat hädintuskin ylipolven saappaat. Polven yläreuna jää näkyviin, ja mun mielestä pituus ei ole ehkä se kaikkein imartelevin. Siksi usein yhdistän saappaat vielä ylipolven sukkiin, jos olen liikkeellä hameessa, sillä muuten varsi näyttää jotenkin vaan liian lyhyeltä mun silmään. Haaveilin juuri siitä että saappaan varsi nousisi edes 1/3 reiteen asti mutta nämä(kin) useiden muiden kokelemieni lisäksi jäivät himppusen liian lyhyiksi.

Yhdistin saappaat mun lempparimekkoon joka bannerissakin vilkkuu, sekä vyöhön jonka olen ostanut jo joskus lukioaikoina. Jotenkin tuo mekko kaipasi vähän ryhdistystä näin talvella. Mun mielestä asu oli kivan boheemi, vähän erilainen kuin mitä yleensä pidän. Meikin ja hiukset yritin pitää mahdollisimman raikkaana, ja luotin punaiseen huulipunaan. Näin jälkeenpäin vaan harmittaa että ei ollut joululahjaksi saamaani laukkua vielä näiden kuvien aikaan, se olisi nimittäin sopinut tähän asuun täydellisesti!

Takki Sheinside* / Mekko BIKBOK / Vyö H&M / Saappaat Nelly.com / Kello Marc by Marc Jacobs* / Koru Marc by Marc Jacobs / Sukat H&M / Laukku Coach / *saatu blogin kautta.

Mitä mieltä OTK-bootseista? Hot or not? Löytyykö teidän kaapeista?

EDIT: Tajusin tuossa juuri että Vuoden viimeinen asu kuulostaa aika dramaattiselta, haha! En aio siis kulkea tässä asussa vuoden viimeisiä kolmea päivää, mutta tämä jäänee viimeiseksi asupostaukseksi blogissa vuoden 2015 puolella.


Holiday chill

26.12.2015

Niin ihanaa hiljentyä joulun viettoon ihan rauhassa! Kuluneet pari päivää ollaan öllötelty kotivaatteissa, luettu kirjoja, syöty kinkkua niin että napa ruskaa ja leikitty ja pelattu uusilla jutuilla. Käytiin myös Oton tädin luona kylässä ja syömässä Tapaninpäivän lounas.

Joululahjapeleistä varsinkin Junior Alias on noussut nopeasti meidän pelisuosikiksi, etenkin kun esikoinen osoittautui ihan mestariksi siinä pelissä, päihittää mut ja Oton selittämisessä ihan 6-0. Jotenkin 4-vuotiaalla on taito selittää mahdollisimman selkeästi mutta kuitenkin nopeasti ja yksinkertaisesti kaikki sanat, me aikuiset ollaan liian monimutkaisia.

Kuopus sen sijaan viihdyttää ihanilla vastauksillaan ja täydellisellä piittaamattomuudellaan pelin kulusta tai voittamisesta. Hän vastaa ihan mitä mieleen juolahtaa, ja selityksistä ja hänen vastauksistaan tulee välillä aika hauskoja yhdistelmiä. Silti tuntuu että nuorempi neiti on yhtäkkiä kasvanut parissa päivässä ainakin puoli vuotta, hän on oppinut L-kirjaimen ja alkanut käyttää aiemmin oppimaansa S-kirjainta. On niin outoa, kun on tottunut siihen että toinen kuulostaa miltä kuulostaa, samalta kuin minä pienenä, ja yhtäkkiä hän alkaakin puhumaan ihan tavallisesti ärrää lukuunottamatta. Joka päivä hän on vähemmän ja vähemmän vauva, vaikka aina mun vauva onkin.

Ollaan katseltu leffoja ja vaan oltu ja ulkoiltu, niin parasta. Ihanaa on myös ajatella että vielä seuraavat kolme viikkoa me saadaan Oton kanssa viettää joka viikko pitkä viikonloppu yhdessä, se tekee oikeasti tosi paljon ja auttaa varmasti jaksamaan koko kevään. Ja sekin on kiva että auringonvalo lisääntyy tästä viikosta eteenpäin ainakin minuutin joka päivä (tai jotain sinne päin), ja kolmen viikon kuluttua sitä valoa on jo melkein puoli tuntia enemmän päivässä.

Meillä on ollut mahtava joulu, ja on ihanaa kun Armas ja mun äitikin ovat olleet pitkästä aikaa täällä. Tytöillä oli mummuaan tosi tosi kova ikävä, ja he ovatkin nyt olleet tosi iloisia siitä että mummu on vihdoin täällä.

Tämä hiljentyminen, todellinen joulunviettoon rauhoittuminen on tehnyt niin hyvää touhukkaan syksyn jälkeen. Näiden päivien jälkeen on hyvä käynnistellä pian vaihtuva vuosi vähän rennompaan tahtiin ja uudella puhdilla. Tytöt ovat lomalla ensi viikon päiväkodista, joten heillekin tulee nyt vähän pidempi joululomatauko ja varmasti loman jälkeen menevät jo ihan innoissaan hoitoon.

Mä lähden tänään viettämään tyttöjeniltaa Julian kanssa ja odotan sitä jo tosi innolla! Ihan huippua päästä vähän ulos, kun en ole moneen kuukauteen käynyt missään! Mennään jonnekin Tapsan Tansseihin ja pidetään hauska ilta.

Ihanaa Tapaninpäivää kaikille <3


Jouluaaton riemua

25.12.2015

Joulu 2015 on ollut juuri sitä mitä me ollaan kaivattukin, rentoa yhdessäoloa aamusta iltaan. Pakko tosin myöntää että se suurin rentoutumisen tunne tulee joka vuosi siinä vaiheessa, kun jouluaaton päivällinen on syöty ja lahjat on jaettu. Sitten ei ole enää mitään mitä jännittää, on vaan jääkaappi täynnä valmista ruokaa useammalle päivälle, tekemistä kaikille ja yleensä uudet pehmeät housut ja sukat joihin sujahtaa.

Aamuiset riisipuurot, kinkunpaisto Oton kanssa ja perinteinen joulusauna olivat yhtä ihania hetkiä kuin aina ennenkin. Saunan jälkeen katseltiin lumiukkoa, kuorruteltiin kinkkua ja pukeuduttiin jouluvaatteisiin.

Tytöt saivat avata aamulla omat aamupakettinsa ja ihastuivat kovasti sekä kirjoihin että jouluasuihinsa. Tiaran mekko Zarasta, Zeldan paita Zarasta ja hame Kappahlista.

Joulupukkikin kävi, tytöt eivät juuri edes jännittäneet mutta joululauluja lauloivat ainoastaan minä, joulupukki ja mun äiti. Olisi pitänyt harjoitella suomenkielisiä joululauluja vielä enemmän etukäteen, vaan ei se ole niin justiinsa! Ruokien kanssa venähti sen verran että pukki kävi jo ennen päivällistä, ja me tehtiinkin niin että jaettiin pukin kanssa yksi säkillinen, pidettiin ruokatauko ja  jaettiin ja availtiin sitten kaikki loput lahjat vasta ruokailun jälkeen.

Joulupöydässä kokeiltiin tuttujen laatikoiden, kinkun, lohen ja mädin lisäksi tänä vuonna savuporoterriiniä ja granaattiomena-briejuustosalaattia. Molemmat olivat aivan superhittejä, nam! Illalla lasten mentyä nukkumaan maisteltiin lasilliset punaviiniglögiä ja hyvää oli. Jouluaaton perinteeni, uuden kirjan lukeminen kinkkuleipien kera, vaihtui tänä vuonna leffan katseluun Oton kanssa. Jotenkin vaan tuntui siltä. Kirjakin on tullut tänään avattua tosin, ai että ne Beckyn sekoilut vaan jaksaa hihityttää tässä uudessakin Himoshoppaaja-kirjassa!

Parasta on ollut yhteinen tekeminen.  Ollaan koottu legotaloja, pelattu Junior Aliasta ja Spitting Camelia (kyllä, se tuli kummitädiltä Tipalle ja on aivan älytön ja hauska), katsottu Risto Räppääjää, Niko Lentäjänpoikaa ja joulupiirrettyjä, sekä nautittu ruuasta. Armas-koira on niin ihastunut uusiin minitennispalloihinsa että niitäkin on saanut villille ja leikkisälle 10-kuukautiselle heitellä jatkuvasti.

Oi joulu, voisitko jatkua vielä ainakin kaksi viikkoa? <3 Ihanaa ja rauhaisaa joulupäivän iltaa vielä kaikille!


Viimeinen adventti

20.12.2015

Moikka! Huhhuh mikä viikonloppu etten sano! Perjantaina hoidettiin viimeiset jouluostokset Oton kanssa, kun Oton ihana täti tuli katsomaan meidän tyttöjä siksi aikaa. Saatiin melkein kaikki tehtyä onneksi, ja illalla ajeltiin keskustasta rättipoikkipuhkiväsyneinä kotiin. Eilen oli ihan mielettömän ihana sää päivällä, oli mahtavaa nähdä aurinkoakin pitkästä aikaa, vaikka tänään taas satoi. Pääsin eka kertaa ulkoiluttamaan mun uusia Ray Banin Clubmastereitakin kun arska vihdoin näyttäytyi.

Takki H&M / T-Paita Gina Tricot / Hame H&M / Aurinkolasit Ray Ban / Sukat H&M / Kengät Nike / Laukku Marc by Marc Jacobs / Kaulakoru Marc by Marc Jacobs

Iltapäivällä tehtiin vielä joulun ruokaostokset, ja illalla olikin meidän esikoisen ensimmäinen tanssiesitys jonne hän onneksi pääsi vaikka alkuun näytti siltä että ei mitenkään voisi mennä kun oli niin kovasti kipeä.

Tanssiesitys sujui mahtavan hienosti ja vaikka katsomo oli loppuunmyyty ja paikalla satoja ihmisiä ei meidän pikkusintti jännittänyt ollenkaan. Hän veti aivan täysillä sekä kenraaliharjoituksen että esityksen, ja vielä yhteisen lopputanssin joka oli Antti Tuiskun Keinutaan. Kuvasin kaikki tanssit videolle joten kuvia mulla ei itse tansseista ole vaan nämä ovat kaikki esitysten välistä!

Olipa kyllä ihanaa olla katsomassa tanssinäytöstä, viimeksi olen ollut tanssikoulun näytöksessä silloin kun vielä itse tanssin 16-vuotiaana. Muistan kuinka ihanan kutkuttavan jännittävää se oli ja samaa ihanaa jännitystä oli aistittavissa meidänkin pikkuneidissä.

Kuopuskin jaksoi katsoa kaikki esitykset hienosti ja huudahteli välillä että ”Hyvä Tipa hyvä Tipa!”.  Ai että, oon kyllä niin ylpeä meidän tytöistä. Tiara tanssi ihan superhienosti! Ehkä ensi keväänä me Oton kanssa paimennetaan backstagella jo molempia neitejä, jos kuopuskin aloittaa tanssin niinkuin hän itse on ainakin kovasti suunnitellut.

Eilisilta ja osa yöstä vietettiin eilen paketoiden Oton kanssa, mutta ei saatu kaikkea valmiiksi. Pitäisi vielä jatkaa tänään jos vain jaksetaan! Tänään me jouduttiin sitten uudelleen lääkäriin kun Tipalla tuli korvat kipeäksi, ja korvatulehdushan siellä oli flunssan jälkitautina. Tosi inhottavaa! Mutta onneksi ei sentään mitään sen pahempaa, toivottavasti lääke puree nopeasti ja päästään nauttimaan joulusta terveenä koko perhe.

Jouluun on enää neljä yötä, ja joulukalenteria jäljellä enää neljä luukkua! Huomenna on ainakin luvassa tosi herkullinen luukku, sen voin kertoa. Pysykää siis kuulolla! Hyvää yötä ihanat <3


Jouluinen Haltiala

14.12.2015

Käytiin eilen Oton ja lasten kanssa Haltialan tilan joulutapahtumassa moikkaamassa lampaita, lehmiä, vuohea, ponia sekä joulupukkia. Paikka oli aivan tupaten täynnä lapsiperheitä, mutta jotenkin tilaa riitti kaikille silti tosi hyvin. Siis kaikki antoivat toisilleen tilaa, lampaitakin pääsi katsomaan ja vieläpä ihan rauhassa ja läheltä vaikka ihmisiä oli paljon. Joulupukin luokse ei joutunut jonottelemaan kuin puoli minuuttia ja myyjäisissä oli vaikka mitä ihania herkkuja tarjolla.

Jouluevankeliumi ja poniratsastus me jätettiin väliin, evankeliumi alkoi juuri hieman ennen kuin oltiin perillä ja poniratsastus taisi olla se ainoa juttu johon oikeasti oli ihan elämänpituinen jono ja ei vaan haluttu jonottaa kun siihen olisi mennyt yli tunti. Kesälläkin ehtii poniratsastaa sitten! Käytiin ihan kaikessa rauhassa katselemassa eläimiä ja niitä myyjäisiä, ja lopuksi viihdyttiin tovi Haltialan ihanassa leikkipuistossa.

Lapset olivat aivan innoissaan eläimistä ja me Oton kanssa hihiteltiin symppikselle sonnille(?) vaikka kuinka kauan, tyyppi vaan möyhensi heinää ja hengaili, eikä varmana nähnyt otsatukan alta yhtään mitään mutta vaikutti silti oikein tyytyväiseltä ja lupsakalta. Ihan huippu! Joulupukkikin oli kerrankin niin joulupukin näköinen kuin olla ja voi. Oli hauskaa kun me mentiin vielä joulutapahtuman jälkeen itikseen ostamaan lahjapaperia, niin sielläkin oli joulupukki. Lapset totesivat tyynen rauhallisesti vaan että ”Ehkä pukillakin on auto niinku meillä, niin se kerkesi sieltä Haltialasta tänne Itikseen yhtä nopeesti!”

Kyllä se joulufiilis alkaa olla niin vahvana läsnä jo, en malta odottaa jouluaattoa! Tosin meillä on vielä kaikki jouluostokset lasten lahjoja lukuunottamatta tekemättä, että kyllä tässä saa vielä vähän rampata ennenkuin pääsee rauhoittumaan. Onneksi jouluostokset ovat ostoksista niitä mukavimpia, ja parasta on se että kaikissa kaupoissa on kaunis joulutunnelma ja taustalla soivat joululaulut! Kymmenen yötä ja sitten on joulu, iik!

Ihanaa iltaa kaikille! Huomenna joulukalenterissa luvassa jotain kivaa!