Me ei haluttu viedä huomiota ekaluokkalaisen koulun aloituksesta, koska onhan se nyt hurjan iso juttu, joka tapahtuu elämässä vain kerran. Te olette seuranneet meidän esikoisen kasvua täältä vatsasta koululaiseksi, ja halusin koulun aloituspäivänä keskittyä siihen. Kävi kuitenkin sillä tavalla, että kesäkuussa meidän tokana lomapäivänä Kreikassa Otto sai viestin, että hänet on hyväksytty opiskelemaan tietojenkäsittelyn tradenomiksi. Tiistaina meillä aloitti siis kaksi ekaluokkalaista – toinen aamulla, ja toinen illalla.

Ympyrä tavallaan sulkeutuu, sillä samana päivänä kun esikoinen syntyi vuonna 2011, Otto sai vakituisen työpaikan IT-alalta. Hän on ollut samassa firmassa töissä pian siis seitsemän vuotta, ja edennyt sen sisällä super hienosti ja saanut koko ajan enemmän ja enemmän vastuuta. Taustalla on kuitenkin ollut halu opiskella lisää ja syventää tietämystä, ja koettiin, että nyt on sopiva hetki koululle. Otto kävi keväällä pääsykokeissa, ja pääsi heti sisään, vaikka hakijoita oli ollut ennätysmäärä tänä vuonna. Mä olen ihan super ylpeä mun ahkerasta ja taitavasta miehestä.

Tarkoituksena on ainakin alkuun, että Otto käy sekä töissä, että opiskelee. Koulutus on siis monimuotona, eli sitä voi tehdä itselle sopivassa tahdissa työn ohessa. Otolla on kuitenkin takana työelämää niin pitkään, että halutessaan hän voi myös jäädä jopa kahden vuoden opintovapaalle, ja suorittaa opinnot tiheämmässä tahdissa. Me katsotaan nyt, että miten tämä arki lähtee tästä rullaamaan, ja miten Otto jaksaa ja mikä on meidän perheen aikatauluille ja arjelle parasta. Vaihtoehtoja on, ja me tehdään juuri niin kuin Otosta ja meistä tuntuu parhaalta.

On ollut ihan hurjan hienoa nähdä, miten innoissaan Otto on koulusta. Onhan hän jo pitkään tiennyt, mitä haluaa tehdä ja mikä kiinnostaa. Ollaan vain odotettu sopivaa hetkeä, koska me ei haluta kuormittaa arkea liikaa. Onneksi ollaan nuoria, ja Otolla on ollut hyvä työpaikka tähänkin asti, eikä kiirettä ole ollut. On ihan hurjan hienoa, että hän voi nyt opiskella töiden ohessa, ja hän saa varmasti opiskelusta irti todella paljon.

Ollaan yhdessä puhuttu, että kolmen lapsen vanhempana Otto osaa suhtautua nyt opiskeluun ihan eri tavalla, kuin aikoinaan opiskellessaan korkeakoulussa ennen esikoisen syntymää. Silloin koulu jäi kesken, kun oli pakko mennä töihin. Eikä se koulu silloin paljoa kiinnostanutkaan, me oltiin niin nuoria ja keskenkasvuisia. Nyt siihen osaa suhtautua ihan eri tavalla. Varmasti eniten siihen vaikuttaa ikä, ja se, että on ollut monta vuotta aikaa miettiä mitä haluaa. Lapset  ovat myös opettaneet vastuuta.

Otto oli monta vuotta se meidän perheen tukipilari, joka mahdollisti omalla vakaalla työnteollaan sen, että mä pystyin lähtemään ihan nollasta, ja rakentamaan itselleni kaiken sen, mitä olen nyt muutaman vuoden tehnyt. Nyt on mun vuoro olla se vakaa tukipilari, ja joustaa, tukea ja auttaa Ottoa, kun hän jahtaa omia unelmiaan.

Myös mulla on tavoitteena lähteä opiskelemaan vielä jossain vaiheessa, mutta juuri nyt ei ole mulle vielä oikea hetki. Mulla on niin paljon töitä, enkä koe että saisin koulusta juuri nyt mitään suurta hyötyä, kun töitä on enemmän kuin tarpeeksi ilman sitäkin. Mä teen työkseni juuri nyt juuri sitä mitä haluankin tehdä, eikä tällä hetkellä ole suunnitelmissa tehdä siihen muutoksia. Mä kuitenkin ehdottomasti haluan vielä joskus korkeakoulututkinnon, ja tulen sen myös hankkimaan sitten kun on sille sopiva hetki. Sitä, milloin se on, en vielä tiedä. Onneksi mäkin olen vasta 26, että on tässä ihan hyvin koko elämä aikaa oppia uutta.

Nyt keskitytään meidän perheen kahden koululaisen opintojen tukemiseen, ja tietysti keskimmäisen varhaiskasvatukseen, ja kuopukseen, joka saa olla vielä tammikuuhun asti kotona. Aikamoista sumplimista tästä töiden, opintojen ja perheen yhdistämisestä varmasti tulee, mutta se nyt ei ole mitään uutta. Sumplimista meillä on ollut ennenkin, ja hyvin ollaan pärjätty aina. Puhalletaan yhteen hiileen ja tuetaan toisiamme, niin hyvä tulee.

Sanoinko jo, että olen haljeta ylpeydestä. Otto, kiitos kun olet juuri sinä. Oot ihan paras. Onnea vielä kerran, tästä tulee ihan mielettömän hienoa. Mä tuen sua ja seison sun rinnalla niinä päivinä kun tulet koulusta intoa puhkuen, ja niinä päivinä kun teet viimeisellä minuutilla koulutehtävää hikikarpalot otsalla. Silloin mä luen lapsille pitkän iltasadun ja vien ne nukkumaan, ja sen jälkeen teen sulle iltapalaa, tai rahtaan energiajuomaa kaupasta, ihan miten haluat. Mä tiedän, että sä pystyt tähän.

Oulussa on ollut viileää nämä päivät kun ollaan oltu täällä, ja takki ei ole ollut ollenkaan liikaa. Onneksi ollaan kuitenkin nautittu auringosta, ei se viileys mitään haittaa. Me käytiin yhtenä päivänä Oton kanssa treffeillä, ja napattiin samalla nämä asukuvat Oulun keskustassa. Sen olen huomannut, että viisi minuuttia enemmän aikaa tekee asukuvissa mulla super ison eron. Jos yritetään ottaa kuvat vaan äkkiä viidessä minuutissa, niistä ei tule mitään. Jos taas otetaan ne kaikessa rauhassa, meillä menee maksimissaan kymmenen minuuttia, ja kuvissa on paljon suurempi onnistumisprosentti. Kai se on vaan se kiireen tuntu joka häiritsee. Jos tuntuu siltä, että olisi ”pakko” saada kuvat otettua nopeasti, ei pysty rentoutumaan kameran edessä, jolloin kuvien ottaminen on ihan turhaa.

Näihin kuviin me käytettiin varmaan se lähemmäs kymmenen minuuttia, ja otettuja kuvia selatessa mua hymyilytti. Musta tuntui kerrankin, että suurimmassa osassa kuvia näytän siltä, miten itse näen itseni peilistä. Se oli ihanaa, koska joskus epäonnistuneita kuvia katsellessa tulee sellainen ”näytänkö mä oikeasti tuolta, ja näenkö itseni peilistä väärin?” -fiilis. Kuvakulmat ja kiireetön fiilis vaikuttaa vaan niin paljon siihen lopputulokseen.

Niillä kuvakulmilla on oikeasti ihan jäätävän suuri merkitys, ja joku kerta kun uskallan, voisin tehdä postauksen niiden vaikutuksista omaan ulkonäkööni kuvissa. Mitä olette mieltä? Sellainen ”Iinan pahimmat vs. Iinan parhaat kuvakulmat”. Kaikki nyt oikeasti tietää sen, että etukameralla alhaalta päin otetussa kuvassa lähes jokaisella on enemmän kuin yksi leuka. Mutta mikä merkitys on kameran korkeudella ja linssin asennolla? No paljonkin. Mä olen vuosien varrella kerännyt varmasti paljon tähän sopivaa materiaalia, sillä joka kerta kun kuvia otetaan, on siellä joukossa niitä huonoja kuvakulmia ja hyviä kuvakulmia.

Tästä tietty päästäänkin siihen aiheeseen, että kummat kuvat ovat lähempänä todellisuuttta? Ne omasta mielestä parhaat, vai ne omasta mielestä kauheimmat? Mitä mieltä te olette? Mä itse haluan ainakin uskoa, että kun olen ihan tavallinen oma itseni, olen lähempänä niitä mun mielestä hyviä kuvakulmia. Toki silloin kun röhnötän sohvalla selaamassa puhelinta, olen varmasti lähempänä sitä etukameran vahinkolaukausta, ja olen silloinkin oma itseni. Voihan se olla että mun käsitykseni omasta itsestäni on ihan virheellinen, ja oikeasti näytän 90% ajasta siltä, kuin niissä ”huonoissa” kuvissa. Miten te näette itsenne? Järkytyttekö joskus, jos näette itsenne vaikka jonkun toisen ottamassa kuvassa?

Treffien asu koostui mun lempparifarkuista, Rodokselta ostetusta pellavatopista, tekonahkarotsista ja luottokengistä, eli Vanseista. Ihanan rento ja mukava treffiasu viileään kesäpäivään. Pellava on materiaalina aivan ihana, ja kesällä niin kevyt ja hengittävä, sekä kuumempina että viileämpinä päivinä. Mä en shoppaillut Rodoksella mitenkään super paljon, mutta kävin tsekkaamassa Sephoran, Bershkan, Pull & Bearin sekä Stradivariuksen, joita ei meiltä Suomesta löydy. Kahdesta jälkimmäisestä ostin yhteensä kaksi toppia ja yhdet housut, ja Sephorasta ostin muutaman loppuneen tuotteen tilalle uudet, mutta muuten ei tullut ostosteltua juurikaan, kun ei mitään erityisempää tarvetta ollut.

Toppi Pull & Bear | Takki Lindex | Farkut Gina Tricot | Vyö Gucci | Kengät Vans | Laukku Rebecca Minkoff | Laukkukoru Coach | Aurinkolasit H&M | Kaulakoru H&M | Kello Daniel Wellington (saatu)

Kuvista vielä sen verran, että pakko kyllä antaa PALJON krediittiä Otolle kaikesta siitä kärsivällisyydestä, mitä hän on näiden reilun seitsemän vuoden aikana osoittanut asukuvauksessa. Hän on kaikki nämä vuodet räpsinyt kuvia, opetellut, auttanut mua ja kehittynyt ihan huiman paljon kuvaajana, vaikka lähdettiin aivan nollasta. Jos näitä kuvia vertaa blogin ekojen postausten asukuviin, on kehitys aivan uskomaton. Kiitos Otto <3

Mä rakastan Ottoa siksi, että jos mä pyydän sitä laittamaan mun puhelimen lataukseen, se ei koskaan kysy multa missä mun puhelin on, vaan etsii sen itse. Koska se tietää, että mä en tiedä, ikinä. Mä rakastan Ottoa, koska se laittaa aina illalla kahvinkeittimen valmiiksi, että mä saan aamulla kuumaa kahvia heti herättyäni. Mä rakastan Ottoa, koska se auttaa mua aina kun tarvitsen apua, oli kyse pienestä tai isosta asiasta. Mä rakastan Ottoa, koska se kuskaa meitä joka paikkaan, eikä koskaan valita, vaikka ei sitä aina varmasti kiinnostaisi lähteä mukaan johonkin mun hömpötykseen. Mä rakastan Ottoa, koska se tuntee mut niin täydellisesti ja osaa lukea mua kuin avointa kirjaa.

Otto tietää usein millä fiiliksellä mä oon ennen kun ees itse tiedän sitä. Ja ei, tää ei oo nyt mikään ”mulla on ne mielipiteet ja Otolla ne faktat” -juttu jos ootte Temppareita katellut. Vaan jos mä vaikka stressaan jotain, ja yritän väittää itselleni että en muka stressaa, niin Otto kyllä näkee mun läpi. Ja sitten me puhutaan, ja sitten mä en oikeesti stressaa enää. Ja jos mielipiteistä ja faktoista puhutaan, niin niistä me keskustellaan tosi usein.

Sitäkin mä rakastan, että Oton kanssa voi oikeesti keskustella ihan mistä vaan. Otto ei oo tyyppinä sellainen, joka perustaisi ajatuksensa mielipiteille tai stereotypioille, vaan faktoille. Se ei jää jumittamaan ennakkokäsityksiin, vaan on valmis muuttamaan ajatuksiaan paremman tiedon perusteella. Sitä mä arvostan, enkä voisi kuvitella olevani minkään muunlaisen ihmisen kanssa yhdessä. Viisi vuotta sitten oltiin molemmat vielä jääräpäisempiä, mutta onneksi ollaan molemmat opittu, että se oma mielipide ei aina ole se oikea.

Me luetaan molemmat tosi paljon, ja keskustellaan siitä mitä me luetaan. Joskus luetaan samoja juttuja, mutta yleensä aivan eri asioita. Se on tosi piristävää, kun sitten molemmat voi kertoa toisilleen ihan erilaisia asioita. Mun maailmankuva on avartunut ihan uskomattoman paljon sinä aikana kun me ollaan seurusteltu. Toki siihen vaikuttaa paljon se, että ikää on tullut tässä samalla seitsemän vuotta lisää, ja lapsia kolme. Mutta väitän, että suuri osa on myös sillä, että me ollaan aina juteltu niin paljon, ja myöskin tultu tähän parisuhteeseen ja vanhemmuuteen aivan erilaisista lähtökohdista. Meillä on ollut paljon erilaisia näkemyksiä ja keskusteltavaa. Niiden näkemysten pohjalta me ollaan luotu meidän parisuhde ja vanhemmuus sellaiseksi kuin se nyt on, yhdessä. Me ollaan yhdistetty meidän kokemukset ja arvot, ja luotu ne omat tavat toimia, jotka sopii just meille.

Mä rakastan Ottoa, koska se puhuu niin kauniisti meidän lapsille ja mulle, ja tekee aina parhaansa sekä isänä, että puolisona. Siihen voi aina luottaa, jos se jotain lupaa niin se myös pitää sen. Mua ei oo ensimmäisten viikkojen jälkeen jännittänyt koskaan kertoa Otolle mitään. Silloin kyllä jännitti, kun ekan kerran kerroin olevani raskaana, mutta se olikin ensimmäisten viikkojen aikana. Sen jälkeen ihan sama mistä asiasta on ollut kyse, mä oon tiennyt että voin sanoa sen ihan milloin vaan.

Eniten mä rakastan Ottoa siksi, että se on aina uskonut meihin kahteen. Se ei koskaan ole kuitannut mitään sillä, että ”tää nyt vaan on tällasta tää pikkulapsiaika ja ehditään me olla yhdessä sitten myöhemmin”.  Me ollaan aina pyritty aktiivisesti viettämään aikaa toistemme kanssa ja huomioimaan toisiamme, oli tilanne siinä ympärillä mikä hyvänsä. Otto ei koskaan ole antanut meidän unohtaa toisiamme, ei väsyneenä vastasyntyneen vanhempina, ei ruuhkavuosien keskellä, eikä tänä maanantaina kun aloitettiin yhdessä työpäivä seitsemältä aamulla, ja mun työpäivä loppuu tänään illalla klo 23 siihen että en jaksa enää naputella. Enkä ole mäkään. Tänäänkin me otetaan iltapalaa, katsotaan jakso Brooklyn 99:a, halitaan ja nauretaan yhdessä huonoille vitseille. Sitten me pestään yhdessä hampaat, kiivetään yhdessä portaat ylös yläkertaan, ja sanotaan toisillemme, että rakastetaan.

Kuvat: Oton sisko Edit: minä

Vaikka se täysillä yhdessäolo jää joskus siihen puoleen tuntiin myöhään illalla, me ollaan aina yhdessä. Me ollaan aina ME. Meidän parisuhde ei rakennu unelmatreffeistä fine dining -ravintoloissa, tai kahdenkeskisistä luksuslomista. Se yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tunne syntyy ymmärtävästä katseesta, kun lapsi toteaa ravintolassa kovaan ääneen jotain huvittavaa. Se syntyy siitä tsemppiviestistä, minkä toinen laittaa aamulla, kun olet juuri saanut lapsen puettua ja laitettua rattaisiin ja lapsi ilmoittaa, että ”kakka”. Se syntyy siitä, että saat jakaa jokaisen tunteen toisen kanssa. Ne maailman suurimmat ilot, lapsen uudet taidot, omat haaveet ja saavutukset, niin suuret kuin pienetkin. Se syntyy siitä, että laittaa aina perheen kaiken muun edelle, ja siitä että molemmat tuntevat toisensa yhtä tärkeäksi osaksi perhettä ja parisuhdetta. Ja se syntyy siitä, kun voi sanoa toiselle, että ei jaksa enää, ja toinen ottaa kiinni ja jatkaa siitä mihin toinen on jäänyt. Me rakastetaan molemmat niin lujaa ja täysillä, että en ole koskaan epäillyt sitä sekuntiakaan.

Kiitos Otto kun oot just sä, ja kiitos kun elät tätä hullua elämää just mun kanssa. Mä lähetin viime viikolla yhtenä todella hektisenä päivänä Otolle edellä olevan viestin, ja sain takaisin ”kunhan vaan saan elää sitä sun kanssa.”. Meidän elämä on hullua, koska se on hullun siistiä, hullun täynnä rakkautta, onnea, iloa ja meitä. En vaihtaisi sitä mihinkään muuhun <3

Viimeinkin valmiina on ensimmäinen osa mun ja Oton vastauksia teidän esittämiin kysymyksiin! Me jaettiin kysymykset neljään eri kategoriaan, jotka ovat parisuhde, arki & elämä, vanhemmuus ja kasvatus, sekä random. Siellä on kaikki muut kysymykset, jotka eivät näihin kolmeen kategoriaan sopineet. Ensimmäisenä vuorossa on parisuhde-aiheiset kysymykset. Arki & Elämä -video on myös jo kuvattu, joten se ilmestyy varmaankin kirjallisten vastausten kanssa ensi viikon aikana, kunhan saan sen editoitua ja tekstitettyä.

Videon voi laittaa vaikka taustalle pyörimään ja kuunnella sitä kuin podcastia, samalla kun laittaa pyykkejä tai vaikka laittaa ruokaa. Toisaalta video on myös kokonaisuudessaan tekstitetty, eli sitä voi hyvin katsella vaikka bussissa ilman kuulokkeita. Tai missä nyt ikinä tarvitseekaan olla hipihiljaa. Vastauksia on tulossa myös kirjallisena, mutta yllättäen kaikki nämä parisuhde-kategorian kysymykset oli toivottu vastattavaksi videolla (tai sitten oli ilmoitettu että vastaustavalla ei väliä), joten koettiin helpoimmaksi tosiaankin vastata kaikkiin videomuodossa. Halusin tekstittää videon, jotta mahdollisimman monella on mahdollisuus katsoa se. Muistan ikuisesti kuinka kuuro lukijani laittoi mulle viestiä monta vuotta sitten, että voisinko tekstittää videoni jotta hänkin pystyisi katsomaan ne. Silloin en sitä vielä osannut tehdä, mutta koska nykyään osaan, teen sen mielelläni.

Kysymyksiin oli jälleen kerran ihan super hauskaa vastata Oton kanssa. Tulipahan opittua, että meille saattaa ehkä sittenkin tänä vuonna tulla siivooja ainakin pesemään ikkunat. Vaikka sitä arjessa höpöttää koko ajan ja juttelee kaikesta mitä mieleen tulee, niin aina on myös paljon asioita joista ei vaan muista tai tajua jutella. Nämä videot on loistava keino kuulla puolison mielipidettä asioihin, joita ei muuten tule edes ajatelleeksi välttämättä. Hauskaa on myös se, kun saa kuulla mikä teitä mietityttää! Jälleen kerran kysymyspostaukseen tuli ihan valtava määrä mielenkiintoisia, hauskoja, kiperiä, jännittäviä ja upeita kysymyksiä. Ihan mieletöntä kuulla mitä te mietitte, ja päästä kertomaan oma näkökulma niihin asioihin.

Käykää ihmeessä tilaamassa kanava jos haluatte nähdä videot heti kun ne on YouTubeen ladattu. Mun kanavalla on paljon kaikkea muutakin kivaa ja mm. raskausvideoita joita kuvasin silloin kun odotin vielä meidän kuopusta.

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Offerillan kanssa.

Vietettiin viime viikon torstaina meidän 4. hääpäivää Oton kanssa, ja päästiin ekaa kertaa yli vuoteen ihan kunnon treffeille. Mun äiti jai kotiin lasten kanssa, ja me otettiin auton nokka kohti Vantaata. Käytiin ensin kahdestaan kiertelemässä kaupoissa, ja ostettiin toisillemme pienet hääpäivälahjat. Mä ostin Otolle korun, ja hän osti mulle yksisarvisen. Ei ihan oikeaa, mutta sellaisen ihanan glitterisen laukkuun kiinnitettävän Coachin yksisarvisen, joka toi ison korvasta korvaan -hymyn mun kasvoille.

Sen jälkeen mentiin illalliselle, rennosti ja reteästi Classic American Dineriin hamppareille. Ollaan käyty American Dinerissa pari kertaa ennenkin syömässä, koska tykätään rennosta meiningistä ja hamppareista. Tähän mennessä oltiin testattu Lahden ja Turun Classic American Dinereitä, ja tykätty. Aina välillä on kiva käydä jossain fine dining -ravintolassa esimerkiksi ystävien kanssa, mutta yleensä jos kahdestaan mennään niin meidän valinta on laadukas mättö, ennemmin kuin maistelumenut.

Mahat täynnä ja sopivasti vähän pömpöttäen suunnattiin sitten Jumbosta Flamingoon, ja kohti Flamingo Spata. Mä en ollut koskaan aiemmin käynyt Flamingo Spassa, eikä ollut Ottokaan. Myöskään vesipuisto ei ollut meille entuudestaan tuttu, joten ei oikein edes tiedetty mitä odottaa. Meidän leuat suunnilleen loksahti, kun käveltiin Spahan. Siellä oli niin rentoa, tunnelmallista, hämärää ja ihanaa rentouttavaa musiikkia. Kukaan ei juossut tai huutanut, ei ollut kirkkaita valoja ja vesi oli uskomattoman lämmintä ja ihanaa.

Spa-osastolla nautin yhden mojiton uima-altaassa, ja se oli varmaan yksi tähänastisen elämäni parhaita mojitoja. Oli niin luksusta vaan hengailla kuumassa altaassa Oton kanssa, ihan kahdestaan ja jutella kaikessa rauhassa ilman keskeytyksiä. Käytiin testaamassa myös mineraalivesiallas, ja muutama erilainen sauna johon Spassa miehet ja naiset pääsevät yhdessä. Tehtiin myös pikapyörähdys vesipuiston puolelle, jonne pääsi samoilla lipuilla. Sielläkin oli aika ihanaa, ja päätettiin heti että sinne on pakko tulla pian lasten kanssa. Sitten suunnattiin äkkiä takaisin Spa:n puolelle.

Offerilla -kamppis tuli mahtavaan saumaan, meillä ei nimittäin ollut vielä mitään suunnitelmia hääpäiväksi, ja kamppiksen myötä tuli tutkittua vaikka ja mitä eri vaihtoehtoja yhteiseksi treffitekemiseksi. Olin ostanut aiemmin vain kerran diilisivustolta, silloin kun odotin meidän keskimmäistä. Sain silloin todella huonon kokemuksen eräästä sen ajan sivuston tarjoamasta palvelusta, ja olin onnistunut monessa vuodessa oikeastaan unohtamaan diilisivustojen olemassaolon kokonaan, kun se jäi niin harmittamaan mua. Nyt mulle tarjoutui kuitenkin mahdollisuus kokeilla Offerillaa tämän yhteistyön myötä, ja näin oli helppo antaa uusi mahdollisuus diilisivustoille.

Tämän kokemuksen jälkeen täytyy sanoa, että sivuston käyttö oli todella helppoa, ja tarjonta uskomattoman monipuolinen, eri diilejä on tarjolla yli 1300! Viiden vuoden takaisesta kokemuksestani ajattelin ensin, että saapa nähdä millaisia juttuja oikein on tarjolla. Yllätyin todella positiivisesti siitä, miten Offerillan sivuilta löytyi hurjasti diilejä sellaisiin firmoihin ja palveluihin joita olen muutenkin jo käyttänyt. Alkuperäinen mielikuvani diilisivustojen tarjonnasta oli siis aivan väärä. Sieltä löytyi Subwayta, Robert’s Coffeeta ja Flamingo Spata. Paljon hienoja ravintoloita hienoilla paikoilla, ja sisäleikkipuisto jossa esikoisemme piti 6v-kaverisynttärinsä.

Me pohdittiin ensin että lähdetään japanilaiseen ravintolaan illalliselle Helsingin keskustaan, mutta onneksi huomattiin Flamingo Spa:n huikea diili ja mentiin rentoutumaan ihanaan K-18-kylpylään oikein ajan kanssa. Se tuli todella tarpeeseen. Spa-diiliä ostaessamme tsekkasimme samalla, jos kylpylän kanssa samalta suunnalta löytyisi vielä ravintoladiili, ja löytyihän sieltä: Jumbon Classic American Dinerista kaksi burgeria yhden hinnalla. Hääpäivän suunnitelmat tehtiin ihan extempore vain pari päivää etukäteen, ja ne onnistuivat mainiosti. Kahden hengen luksus- spareissulle ja ravintolaillalliselle tuli yhteishinnaksi 58,90. Ei paha, sanon minä. Ilman diilejä sama setti olisi maksanut 112,60€, eli kyseessä oli aika iso säästö.

Jos haluaa vaikkapa kokeilla jotain uutta hauskaa tekemistä, on tosi hyvä vaihtoehto katsoa löytyisikö siihen diili Offerillasta. Siellä on pakohuonepelejä, joogaa, VR-pelikokemuksia, hemmotteluhoitoja, ja useampia sisäleikkipuistoja. Ja yli tuhat muuta diiliä. Sama juttu ravintoloiden kanssa, paljon pienempi kynnys lähteä kokeilemaan entuudestaan tuntematonta raflaa, kun siihen on diili jonka avulla se tulee edulliseksi. Silloin ei niin paljoa harmittaisi vaikka ruoka ei olisikaan niin hyvää. Diilejä löytyy Helsingin, Turun, Tampereen, Jyväskylän ja Oulun seuduilla.Palvelulahjakorttien lisäksi myynnissä on myös elämää piristäviä tuotteita. Alennusprosentti on yleisesti 50-90%. Offerillan uutiskirjeen tilaamalla pysyy helposti kärryillä kaikista sivuston tarjoamista diileistä.

Meillä oli kyllä ihan huippu hääpäivä, ja diilin myötä tuli todettua miten mahtava paikka se Flamingo Spa oli. Jatkossa voi sitten hyvällä mielellä ostaa ne liput myös ihan täyteen hintaan, kun on kerran käynyt kokeilemassa.