Kaupallinen yhteistyö WSOY & TAMMI

Niin vaan tämä syksy on vierähtänyt jo siihen pisteeseen, että ensi viikolla me vietetään syyslomaa! Ihan älyttömän siistiä päästä lomailemaan ja ihan kreisiä, että ollaan jo parin viikon päässä lempijuhlastani heti joulun jälkeen, eli halloweenista. Nyt on juuri se täydellinen aika vuodesta kääriytyä kliseisesti viltin alle, kynttilät palamaan ja lempikirja käteen. Viime viikot vauvan kanssa ovat olleet melko intensiivisiä, etenkin kun hän on alkanut olla jo paljon enemmän hereillä. Siksi välillä tekee ihan älyttömän hyvää uppoutua imetyksen lomassa kirjaan, samalla kun vauva nukkuu rinnalla. Se nollaa aivoja, rentouttaa ja virkistää. Varsinkin näin syystunnelmissa mun dekkarihulluus nostelee päätään, syksy on vaan jotenkin ihan täydellisen mystistä dekkariaikaa.

Tässä postauksessa minun vinkit tämän hetken lempparikirjoista, sekä alempaa löydät myös meidän lasten tämän syksyn lastenkirjasuosikkeja vauvasta esiteiniin.

Aikuisten kirjat syksyyn

Sofie Sarenbrant: Valheenpunoja

Mun suosikkidekkaristin uutuus! Rakastan Sofie Sarenbrantin Emma Sköld -sarjaa, vaikka välillä Emman elämän valinnat ajavatkin melkein hulluuden partaalle. Valheenpunoja alkaa siitä, kun koulun suunnistuspäivän jälkeen metsästä löytyy kuollut teinipoika. Hänet on pahoinpidelty ja arvoesineet ovat kadoksissa. Epäilykset suuntautuvat Brommassa liikkuvaan välivaltaiseen nuorisojengiin, mutta ovatko he sittenkään syyllisiä teinipojan kuolemaan? Emman täytyy löytää oikea syyllinen ennen kuin seuraava murha tapahtuu. Sofie Sarenbrant on juri nimetty vuoden parhaaksi dekkarikirjailijaksi kotimaassaan Ruotsissa, enkä kyllä ihmettele ollenkaan. Emma Sköld -kirjat vain paranevat kirja kirjalta!

Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu

Yksi meidän tämän syksyn lukupiirikirjoista, joka teki muhun lähtemättömän vaikutuksen. Niin kaunista, raastavaa, pysäyttävää ja ajankohtaista kuvausta luonnosta ja sen tuhosta, jota kohti ollaan matkalla juuri nyt. Franny lähtee seuraamaan maailman viimeisen lapintiiraparven muuttomatkaa. Hän puhuu itsensä mukaan kalastusaluksen kyytiin Grönlannista Antarktikselle. Matkan aikana Franny kohtaa joutuu kohtaamaan oman historiansa, väkivallan ja rakkauden. Vaikka kirjassa käsitellään rankkoja aiheita, siinä on silti myös toivoa. Suosittelen Viimeistä muuttolintua jokaiselle luettavaksi! Kuvassa maalaus, jonka tein tämän upean teoksen pohjalta.

Suvi Auvinen: Kaltainen valmiste

Tässä vauva-arjen keskellä olen keskittynyt erityisesti lukemaan meidän lukupiirikirjoja, ja tämä Suvi Auvisen tämän syksyn uutuus Kaltainen valmiste oli yksi niistä. Kaltainen valmiste on esseekokoelma, joka kertoo ihmisistä, eläimistä ja anarkismista. Kirja herätti valtavasti ajatuksia esimerkiksi roskisdyykkauksesta ja ylipäätään ruokahävikistä, sekä kansalaisten keinoista vaikuttaa asioihin. Kirjassa puhutaan karismaattisista seurakunnista, talon valtauksesta ja poliiseista. Se sai mut ajattelemaan ihan uusia asioita, mihin en ollut koskaan aiemmin edes kiinnittänyt huomiota, joten olen iloinen, että luin kirjan. Kaikesta en ole samaa mieltä, mutta mun mielestä on hyvä lukea ja ymmärtää myös erilaisista mielipiteistä ja niiden syistä.

Viveca Sten: Lumen uhrit

Ruotsalaiset naisdekkaristit vaan osaavat, sillä Viveca Sten on mun toinen lemppari Sarenbrantin lisäksi! Viveca Stenin uutuus Lumen uhrit vie lukijat Åren maisemiin. Åressa on Länsi-Ruotsin suosittu hiihtokeskus, jonka rinteestä löytyy ruumis. Merkit viittaavat siihen, että kyseessä ei ollut onnettomuus. Årelainen poliisi Daniel Lindskog ryhtyy selvittämään kuolemaa, ja saa seurakseen Tukholmasta Hanna Ahlanderin, joka pakenee eroa ja potkuja.

Brit Bennett: Mikä meidät erottaa

Kolmas meidän tämän syksyn lukupiirikirjoista, joka löytyy Keltaisen kirjaston valikoimasta. Tämä on ehkä mun koko syksyn lempparikirja, koska se kertoo niin käsittämättömän uniikkia tarinaa. Kirja kertoo nimittäin identtisistä kaksosista, joista toinen päättää elää elämänsä mustana ja toinen valkoisena. Identtiset kaksoset Stella ja Desiree Vignes syntyvät 1930-luvulla yhdysvaltalaiseen pikkukaupunkiin, jonka mustat asukkaat haluavat olla mahdollisimman vaaleita. Elämä kuljettaa kaksoset aivan eri suuntiin: toinen heistä päättää elää elämänsä valkoisena ja toinen saa lapsen itseään tummemman miehen kanssa. 50 vuotta myöhemmin Stellan ja Desireen tyttäret joutuvat kohtaamaan äitiensä tekemät valinnat ja virheet. Mikä meidät erottaa, mikä meidät tuo yhteen? Kirja kysyy tärkeitä kysymyksiä ja nostaa esiin tärkeitä teemoja. Tämä oli vaikuttava kirja!

Koululaisten kirjat syksyyn

Paula Noronen: Supermarsu palaa tulevaisuuteen

Supersuosittu kirjasarja on saanut jo seitsemännen osan! Itse Paula Norosen suurena fanina tykkään kovasti myös Supermarsusta. Supermarsussa pääosassa on mahtava 11-vuotias Emilia, jolla on melko jännä kyky: hörppäämällä marsunsa juomapullosta hän muuntautuu Supermarsuksi, joka taistelee hyvän puolesta ja vääryyttä vastaan. Supermarsut sopivat mainiosti myös ääneen luettavaksi, jos perheessä ei ole vielä kouluikäisiä, jotka lukisivat itse. Ja aikuisellakin lukijalla on taatusti hauskaa, sillä kirjojen huumori on taattua Paula Norosta: älykästä ja ihan hullua samaan aikaan.

Sarjan seitsemännessä osassa Emilia löytää söpön kulkukoiran, jonka he Simon kanssa ottavat hoiviinsa. Kummankaan kotiin ei kulkukoiraa haluta. Emilian äitiä muka haittaa koiran haju, vaikka kyllähän isäpuoli Pertinkin sukat haisevat ja sekin tykkää haukkua tv-ohjelmia! Kirjassa Jättiläismarsu vie Emilian aikakoneella tulevaisuuteen 3000-luvulle. 3000-luvulla ihan tavalliset haisevat ja haukkuvat lemmikkikoirat ovat kuolleet sukupuuttoon, ja tilalla on pitkälle jalostettuja koiria jotka ovathajuttomia ja haukuttomia olioita, jotka eivät ärsytä ketään. Supermarsun tehtävänä on selvittää, kuka aloitti koirien jalostamisen nykyisyydessä ja estää hänen puuhansa! Ihan mielettömän hauska asetelma tarinalle ja voin kertoa, että tästä ei naurua puutu.

Paula Noronen: Yökoulu ja hyytävä home

Toinen Paula Norosen mahtava kirjasarja eli Yökoulu on myös saanut uuden osan! Helppolukuista Yökoulua meillä on luettu erityisesti 7-8-vuotiaana ja se on Norosen tyyliin hulvattoman hauska sarja. Uusimmassa osassa yökoululaiset ovat joutuneet evakkoon kauhujen taloon. Yökoulun Home, Tähtisädesieni Antti Huisku on kadonnut ja homeen puutoksen vuoksi opettajat ja oppilaat alkavat oireilla. Paavon nenästä alkaa valua sinistä limaa ja Pihla Käpy kärsii silmätulehduksesta. Yökoululaiset joutuvat kohtaamaan pahimman painajaisensa – ihan tavallisen koulun, jossa he joutuvat naamioitumaan ihan tavallisiksi lapsiksi.

Pahinta muutenkin tylsässä koulussa on se, että sitä käy myös yökoululaisille kaunaa kantava Kleopatra Rouhiainen, joka aikoo paljastaa heidät kaikki! Paljastuvatko yökoululaiset, vai löytävätkö he Antin ajoissa?

ElinaAlien & Tiedenaiset: Isosisko – Kaikki muuttuu

Ajankohtainen ja lempeä kirja murrosiästä, johon on koottu Elina Sofia -YouTube-kanavalta tutun Elinan seuraajien kysymyksiä murrosiästä, sekä Tiedenaiset-yhteisön asiantuntijoiden ja Elinan vastauksia niihin. Elina selvittää murrosiän mysteereitä turvallisten Tiedenaisten avulla, tutkittuun tietoon pohjautuen. Kirjassa on huumoria ja juuri sellainen lämmin isosiskomainen ote, jollaista ainakin itse olisin kaivannut murrosiässä. Mulla on tallessa omat murrosikä-opukseni, mutta ovathan ne nyt täynnä aivan auttamattoman vanhenutunutta tietoa ja haitallisiakin näkemyksiä. Jos tiellä on siellä esiteinejä, niin suosittelen ehdottomasti tätä kirjaa, sillä tämä opettaa murrosiästä nuoria kiinnostavalla tavalla, innostaen, ilahduttaen ja turvallisesti.

Christal Snow: Penni Pähkinäsydän ja mörkökuumeen kirous

Rakastan Penni Pähkinäsydäntä! Hän on maailman sympaattisin keiju! Sarjan toisessa osassa Penni on ihan satavarma, että hänen epäkaveristaan Hilda Siukusta tulee aikuisena mörkö. Kun Tuulenpesän metsässä puhkeaa mörkökuume, Pennistä vaikuttaa siltä, että Hildakin on saanut tartunnan. Mikä on tämä eriskummallinen tauti ja sitä ympäröivä salaisuuksien verho? Penni Pähkinäsydän on Christal Snown kirjoittama ja Kati Vuorenton upeasti kuvittama ihana kirjasarja, jonka edellinen osa Penni Pähkinäsydän ja kauhea kadotuskakku kannattaa ehdottomasti myös lukea! Sarja sopii hyvin 7-vuotiaasta ylöspäin itsenäisesti luettavaksi, tai jo aiemmin yhdessä aikuisen kanssa.

Nolo elämäni: Olisinpa jäätanssija

Tästä sarjasta olen kirjoittanutkin jo aiemmin, ja se on edelleen meillä yksi koululaisten suosikeista. Nolo elämäni -sarjassa seurataan 14-vuotiaan Nikkin elämää, ja Olisinpa jäätanssija on sarjan neljäs suomennettu osa. Uusimmassa kirjassa Nikkin ihastus Brandon haluaa pelastaa sulkemisvaarassa olevan löytöeläinkodin, ja Nikki rientää tietenkin apuun. Rahaa kerätäkseen Nikki ilmoittautuu luistelukilpailuun, mutta ilkeä MacKenzie yrittää jälleen kerran sotkea suunnitelmat. Onnistuuko Nikki loistamaan kilpailussa ja auttamaan suloisia eläimiä?

Nolo elämäni on vähän kuin glitterillä kuorrutettu versio Neropatin päiväkirjoista. Kirjoissa on paljon hauskaa kuvitusta, huumoria ja draamaa juuri sopivasti. Viihdyttäviä kirjoja esiteini-ikäisille.

Kirjat pienille:

Muumi ja kultainen lehti

Täydellinen kirja syksyyn 3-6-vuotiaille. Muumipeikko ja Nipsu löytävät metsästä kultaisena kimaltavan lehden ja päättelevät, että jossain täytyy siis olla puu täynnä samanlaisia kultaisia lehtiä. Muumipeikko ja Nipsu lähtevät etsimään tuota maagista puuta, jotta voisivat antaa ystävilleen upeat lahjat syysjuhlassa. Kultaa ja kimallustakin tärkeämpää on kuitenkin ystävät, minkä Muumipeikkokin kirjassa  lopulta ymmärtää. Muumipeikko ja kultainen lehti pohjautuu Tove Janssonin originaalikuvituksiin ja on jokaisen pienen Muumi-fanin must have! 

Muumi vauvapörinää

Meidän vauva sai Vauvapörinää vauvalahjaksi ja se on ollut hänen lemppari since day one. Kirjassa on vahvoja kontrasteja ja se pörisee ihanasti kun vetää narusta. En malta odottaa, että meidän vauva oppii tarttumaan kirjaan itse. Vauvan ensimmäinen oma muumikirja on super suloinen lahja lähipiirin tai omalle vauvalle, suosittelen!

Tästä listasta löytyy iso satsi luettavaa koko perheelle! Kaikki kirjat löytyvät esimerkiksi Suomalaisen kirjakaupan valikoimista, joten miten olisi ihana syysloman alkajaisiksi ihana reissu kirjakauppaan? Me tykätään lasten kanssa aloittaa monet yhteiset lomat lomakirjalla, jonka avulla on ihana rentoutua ja virittäytyä lomatunnelmiin.

Meidän kuopuksen kanssa imetystaivalta on takana nyt reilut yhdeksän viikkoa. Imetys lähti heti alusta asti sujumaan hänen kanssa ihan valtavan hienosti, vaikka sitä jännitin pienten viikkojen takia. Kun takana oli yksi aiempi kokemus ennenaikaisesta samoilla viikoilla syntyneestä vauvasta, tiesin mikä kaikki voi mennä imetyksessä pieleen jo heti kättelyssä. Vauva saattaa olla liian väsynyt jaksaakseen olla rinnalla, nopea painon lasku ja sen vuoksi lisämaidon antaminen voi saada hylkimään rintaa, vauva voi kellastua ja joutua valohoitoon, joka vähentää ihokontaktia ja vaikeuttaa maidon nousua, jatkuva sokeriseuranta ja äidin katkonaiset unet sairaalassa vain muutamia juttuja mainitakseni.

Vastapainoksi mulla oli kaksi onnistunutta pitkää imetystä täysiaikaisten vauvojen kanssa taustalla, joiden tuoma kokemus antoi varmuutta ja tietoa siitä, miten oma kroppa toimii. Tiesin, että pystyn imettämään, tiesin että multa tulee maitoa (ja millaisella aikataululla se nousee) ja tiesin, että mun maito riittää hyvin täyttämään vauvan tarpeet, jos vauva vaan jaksaa olla rinnalla. Ja vauvahan jaksoi, ihan mielettömän hienosti heti synnytyssalista asti.

Tämän vuoden imetysviikon teemana on nostaa esiin imetys- ja perhemyönteisyyden vaatimia tekoja yhteiskunnan eri sektoreilla. Vaikka koen, että 10 vuoden äitiyteni aikana imetys on tullut paljon näkyvämmäksi ja tietoa ja tukea on enemmän ja paremmin saatavilla, ennenaikaisen ja pienipainoisen vauvan kohdalla ei silti ollut muuttunut mikään kymmenessä vuodessa. Vaikka sain synnytyksessä uskomattoman hyvää, lämmintä ja asiantuntevaa hoitoa Naistenklinikalla, lapsivuodeosastolla en kokenut tulevani täysin kuulluksi ennenaikaisen vauvan imetyksen osalta.

Mun omaan kokemukseen ja sanaan ei luotettu, vaan mua painostettiin esimerkiksi syöttöpunnitukseen keskellä yötä 1,5h sen jälkeen kun vauva oli syönyt rinnalla mahan täyteen, vaikka kerroin, että hänellä ei luultavasti ole nälkä silloin, koska oli juuri ollut tunnin rinnalla. Kun vauva sitten kesken unilta herätettynä syöttöpunnituksessa söi vain 5ml (todella yllättävää), tätä pidettiin perusteena lisämaidon antamiselle.

Kerroin etten halua pumpata, koska en heru sairaalan pumpulle. Mua painostettiin pumppaamaan silti. Vauvalle yritettiin tarjota pulloa, josta kieltäydyin. Jouduin antamaan toisen äidin pumppaamaa lisämaitoa vauvalle imetysapulaitteella ja sormisyötöllä, vaikka vauva söi riittävästi mun maitoa ja puklasi heti kaiken lisämaidon pois. Kahden vuorokauden ikäiselle piti pakkosyöttää 20ml lisämaitoa mun maidon päälle, vaikka hänellä oli jo maha täynnä. Imetykseen ja vauvan syömiseen puututtiin useita kertoja, vaikka vauva jaksoi olla hienosti rinnalla kuten meidän täysiaikaiset vauvat, ja kaikki imetyksen turvamerkit täyttyivät. Pidin vauvaa 24/7 ihokontaktissa ja maito nousi hienosti.

Ymmärrän, että ennenaikaisena syntyneen kanssa esimerkiksi sokereiden tarkempi seuranta on tarpeen, mutta kontrasti oli silti valtava. Siinä missä viikkoa myöhemmin 37+0 syntyneen vauvan kanssa on täysi rauha imetykselle ja pesimiselle, eikä kukaan kysele mitään tai tule häiritsemään jatkuvilla punnituksilla ja pistelyillä, viikkoa aiemmin syntyneen kanssa rauhaa ei ollut kolmea tuntia kauempaa, eikä usein edes sitä. Siinä on aika vaikea saavuttaa sellaista rentoa ja onnellista olotilaa jossa maito nousee, jos joutuu monta kertaa vahvojen hormonien kanssa vielä puolustelemaan omaa imetystä.

En ihmettele enää lainkaan, että esikoisen kanssa mun imetys ei onnistunut ollenkaan, kun ne olosuhteet olivat juuri nämä samat, mutta se mun oma kokemus ja tieto puuttui ja suostuin kaikkeen. Imetystä ja sen jatkuvaa tarkkailua, painostusta, tuloksetonta pumppausta, lisämaitoa, pulloa ja tuttia heti sairaalassa ja lopulta kaupan päälle vielä valohoito, jonka vuoksi esikoinen oli jatkuvasti ensipäivinä sinivalossa, eikä ihokontaktissa.

Saan olla kiitollinen siitä, että tällä kertaa taustalla oli kaksi onnistunutta imetystä ja kaikki se tieto. Ilman niitä olisin uskonut, että oma maitoni ei riitä. Olisin antanut pullosta lisämaitoa heti sairaalassa, ja oltaisiin luultavasti ajauduttu lopulta antamaan korviketta pullosta, kuten esikoisen kanssa kävi. Korvikkeen antamisessa ei ole mitään pahaa ja lapsi kasvoi mainiosti silläkin, mutta kun oma toiveeni oli nimenomaan imetys, se olisi ollut nyt itselleni iso suru jos se ei olisi onnistunut.

Tässä on mielestäni iso ristiriita imetysmyönteisyyden ja ennenaikaisena syntyneiden vauvojen hoidossa. Sairaalassa tulisi pohtia sitä, miten imetyksen voisi turvata ja siihen kannustaa (mikäli se on äidin toiveena) myös ennenaikaisena syntyneiden vauvojen hoidossa mahdollisimman hyvin, sillä tällä hetkellä olosuhteet ennenaikaisen vauvan imetykselle olivat osastolla ajoittain todella haastavat. Mielestäni se ei saa mennä enää vuonna 2021 niin, että äiti joutuu jatkuvasti puolustelemaan imetystä ja sen onnistuminen on äidin tiedon ja taidon varassa.

Se olisi nimenomaan henkilökunnan tehtävä ohjata ja kannustaa imetyksen onnistumiseen aina jos se on äidin toiveena, eikä hankaloittaa sitä toimimalla täysin esimerkiksi imetyksen tue ohjeiden vastaisesti. Sairaalassa on keinoja käytettävissä, kuten se imetysapulaite ja sormisyöttö – eikä pullon pitäisi olla eka jota tarjotaan. Vielä välineitäkin tärkeämpää on kuitenkin se, että äiti voisi kokea tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi ja saavansa tukea painostuksen ja kyttäämisen sijaan, tilanteessa kuin tilanteessa.

Esikoisen kanssa koetun sairaala-ajan vuoksi mulla on aina ollut toiveena mahdollisimman varhainen kotiutuminen synnytyksen jälkeen (koska ajatus sairaalassa olosta on ahdistanut niin paljon) ja täysiaikaisten vauvojen kanssa ollaankin onneksi päästy nopeasti kotiin. Mulle jäi esikoisen synnytyksen sairaala-ajasta ajasta tosi kurjat fiilikset ja olen tajunnut vasta nyt näin kymmenen vuoden jälkeen, että en koskaan saanut käsitellä niitä kenenkään kanssa. Ne kaikki tunteet nousivat pintaan nyt kun kuopus syntyi samoilla viikoilla ja jouduin kohtaamaan niitä samoja asioita uudelleen. Siksi mulle oli oikeasti todella vaikeaa olla sairaalassa, varsinkin kun Otto ei siellä koronan vuoksi saanut olla kuin sen yhden tunnin vuorokaudessa.

Onneksi lapsivuodeosastolla mulla oli kolmen päivän aikana myös useampi ihana kätilö, joilta sain kannustusta, luottamusta, empatiaa ja ymmärrystä ja jotka nimenomaan toimivat imetysohjeiden mukaan. Heille olen valtavan kiitollinen siitä, että he saivat mulle paremman olon ja uskalsin luottaa itseeni. Mutta yksikin ihminen, joka kylvää epäilyksen siemeniä äidin imetys-itseluottamukseen ja vaikeuttaa hommaa tarpeettomasti myös käytännössä, on liikaa. Ne ensimmäiset päivät ovat valtavan tärkeitä imetyksen onnistumiselle ja sitä pitäisi suojata kaikin keinoin, jos se perheen toiveena on.  Pitäisi huolehtia, että ihan jokaisella hoitohenkilökunnan jäsenellä on imetystietämys ajan tasalla.

Yhdeksän viikkoa imetystä on sujunut kuin unelma. Vauva kasvaa hienosti ja imetys on juuri sitä, mitä se parhaimmillaan voi olla: helppoa, ilmaista, hauskaa, ihanaa, rakastavaa, täynnä läheisyyttä ja ihania hetkiä. Olen maailman kiitollisin, että saan kokea tämän tälläkin kertaa. <3

Suosittelen jokaista, jolla imetys on toiveissa, tutustumaan Imetyksen tuen sivuihin. Sieltä löytyy tukea ja neuvoja melkeinpä jokaiseen tilanteeseen, mikä voi tulla vastaan! En olisi uskaltanut luottaa omaan kokemukseeni yhtä paljon ellen olisi tankannut itseeni kaikkea sitä tietoa, minkä sieltä löytää.

…onneksi vielä monta kuukautta edessä! Meidän bebbe täytti jo kaksi kuukautta ja kyllähän se aika on taas rientänyt siihen malliin, että ei meinaa pää pysyä mukana. Tuntuu, että viimeisen parin viikon aikana ollaan alettu löytää jonkinlaista rytmiä jo päiviin ja muutenkin tähän on ns. tottunut. Edelleen silti joka ikinen päivä on sellainen fiilis, että OMG meillä on tällainen ihana pieni pallero täällä, kuinka onnekkaita me ollaan! Mutta arjesta vauvan kanssa on tullut taas ihan sellainen normijuttu, eikä tunnu enää esim. jännittävältä lähteä vauvan kanssa jonnekin kauemmas kuin lähikauppaan tai muutenkaan, vaan se on ihan perus. Ja mitäpä sitä turhia jännittämään muutenkaan, rennolla asenteella pääsee pitkälle.

En tiedä johtuuko kokemuksen tuomasta varmuudesta vai onko meidän vauva vaan sellainen tyyppi, mutta jotenkin tuntuu, että häntä on tosi helppo lukea ja ymmärtää. Hänellä on tosi selkeät merkit kaikesta jo ennen itkua (nälästä, väsystä, märästä vaipasta yms) ja kun ne merkit vaan itse huomioi, niin päivät on pääosin todella helppoja. Ei juurikaan tule sellaisia tilanteita, että ei tietäisi mitä tehdä tai miten hänet saisi tyytyväiseksi, vaan hän on lähestulkoon aina tyytyväinen. Toki tässä vaikuttaa suuresti myös se, että ei ole ollut onneksi masuvaivoja, refluksia, allergioita tai muitakaan vaivoja, vaan meillä on hyvinvoiva ja perusterve vauva. Siinä on todellakin aihetta kiitollisuuteen.

 

Hän on kertakaikkisen ihana tyyppi ja näin parin kuukauden jälkeen hänen persoonaansa on saanut tutustua jo paljon enemmän. Se on vaan niin siistiä, kun joka päivä me saadaan oppia lisää hänestä. Ja miten järisyttävän suloinen ja hurmaava pieni hän onkaan!

Mitään tiettyä kellontarkkaa rytmiä meillä ei vielä ole (eikä luultavasti tulekaan), mutta esimerkiksi iltaisin tehdään asiat samassa järjestyksessä, jotta vauva jossain vaiheessa ymmärtää sitten yön ja päivän eron. Ainakin toistaiseksi se tuntuu hyvin toimivan, sillä yöt meillä nukutaan hyvin ja päivisin seurustellaan ja ollaan hereillä päiväunien välissä.

Me ollaan ihmisinä melko meneviä ja spontaaneja, ja kun lapsia on vauvan lisäksi kolme muutakin, ei koko elämää voi järjestää pelkästään vauvan rytmissä. Siksi itse pidän joustavaa rytmiä meille helpompana arjessa. Mutta ne tietyt samanlaisina toistuvat rutiinit ovat niitä, jotka tuovat vauvalle turvaa ja kertovat siitä, mitä vuorokaudenaikaa milloinkin eletään. Siksi yritän tuoda niitä luontevasti osaksi meidän päiviä. Erityisesti hyvien yöunien kannalta koen tietyt rutiinit tärkeäksi.

 

 

 

Käytiin tällä viikolla neuvolassa ja mini on kasvanut ihan hurjasti. Ja mitä olen meidän kuukausiryhmää seurannut, niin hienosti on ottanut ikätoverit kiinni ennenaikaisuudesta huolimatta niin kasvussa kuin kaikessa muussakin. Hän kovasti juttelee ja hymyilee kaikille perheenjäsenille ja selkeästi näkee jo paljon kauemmas ja tarkemmin kun vielä muutama viikko sitten. Ihanaa kun hän on päivä päivältä enemmän mukana kaikessa mitä me perheenä puuhaillaan. Sitä meillä varsinkin isommat on odottaneetkin, että vauveli on enemmän ja enemmän mukana leikeissä ja reagoi heidän höpötyksiin. Voi sitä onnellista hymyä isosiskojen kasvoilla kun pikkusisko hymyilee, jokeltaa tai puristaa sormesta.

 

Kyllä me ollaan kaikki niin kiitollisia, että ollaan saatu tämä pieni ihminen osaksi meidän perhettä. Hän on niin mainio ja hauska pikkutyyppi, että sydän pakahtuu joka kerta kun häneen katsoo. Kiitos ihana rakas, että saadaan olla sun perhe <3

Tällaista on moni pyytänyt multa Instagramissa postaustoiveena ja päätin tämän toteuttaa! Tai on pyydetty siis sellaisia vauva-arkea helpottavia vinkkejä. Nämä ovat meillä niitä, joiden avulla päivät ovat pääosin melko helppoja. Aina joku näistä toimii. En missään nimessä koe olevani mikään ammattilainen ja minulla on hyvin rajattu neljän lapsen testiryhmä taustalla, joten en voi luvata vinkkien toimivan kaikilla. Kaikkia vinkkejä en myöskään ole tajunnut kokeilla ekoina vuosina, vaan oppinut vasta myöhemmin ja kokeillut vasta kolmannella tai neljännellä vauvalla ekan kerran.

Mutta tässä tulee listattuna muutamia sellaisia hyödyllisiä juttuja, jotka meillä ovat toimineet ainakin jollain. Nämä eivät ole mitään yleispäteviä ”nuku kun vauvakin nukkuu”- tai ”Älä stressaa, stressi tarttuu vauvaan” -vinkkejä, vaan ihan konkreettisia juttuja, jotka itse olen kokenut hyödyllisiksi. Nämä ovat aidosti auttaneet eri tilanteissa. Kaikki ei tosiaankaan toimi kaikilla, mutta jollekin voi joku vaikka toimia.

1. Riisu itkuinen (mutta ei nälkäinen) vauva alasti ja anna olla lattialla vaikka pyyhkeen päällä.

Olen oppinut tämän vinkin jo teininä sukulaisvauvojen vanhemmilta.  Ihan vastasyntyneenä moni vauva inhoaa olla alasti, koska tulee kylmä. Mutta jo muutaman viikon ikäisestä lähtien tämä on usein ihan hitti. Kun vauva saa olla kokonaan ilman vaippaa ja ilman vaatteita, se tuntuu niin mukavalta, että väkisinkin rauhoittuu ja tulee parempi mieli silloin kun muuten itkettää. Toimii hyvin myös jos haluaa käydä rauhassa esim. suihkussa. Ottaa vauvan kylppärin lattialle alasti pötköttelemään pyyhkeen päälle ja laittaa oven kiinni, niin ilma pysyy lämpimänä.

Suihkun rauhoittava ääni myös toimii hyvin, kun se kuulostaa valkoiselta kohinalta. Eli mun numero 1 vinkki: jos vauva on itkuinen ja on esim. masuvaivoja, kannattaa kokeilla tätä!

2. Ihokontakti.

Auttaa maidon nousuun, maidon määrän lisäämiseen ja vauvan yleiseen rauhallisuuteen. Kun vauva saa olla ihokontaktissa vanhemman kanssa, hänen ei tarvitse itse keskittyä mihinkään muuhun kuin olemiseen. Vanhemman keho lämmittää vauvaa ja vanhemman hengitys muistuttaa vauvaa hengittämään. Vanhemman kehon äänet tuovat turvaa, kun ne muistuttavat ajasta kohdussa. Samalla vauvaa voi kevyesti hieroa ja silitellä. Moni isompikin vauva nauttii tästä vielä.

Silloin kun me oltiin sairaalassa ja vauva oli juuri syntynyt, pidin häntä ihokontaktissa mun paidan sisällä 24/7 ne kolme päivää. Uskon sen olleen apuna siihen, että ennenaikainen vauva ei kellastunut liikaa ja paino ei päässyt laskemaan liikaa, kun maito alkoi nousta nopeasti. En pitänyt vauvaa lainkaan siellä läpinäkyvässä ensisängyssä, vaan hän todella oli kokoajan mun rinnalla (tai Oton). Ihokontaktissa voi pitää myös esim kantoliinassa, jos samalla pitää saada tehtyä asioita (ks. kohta 7).

3. Joskus vauva kaipaa omaa tilaa ja haluaa olla lattialla mieluummin kuin sylissä.

Tämä riippuu vähän vauvan persoonasta, mutta välillä joku vauva saattaa rauhoittua, kun saa olla rauhassa lattialla tai vieressä sohvalla. Meillä esim. nelonen nukkuu tosi mielellään rinnalla ja tykkää olla sylissä, mutta välillä hän taas ähisee, kitisee ja on sylissä tyytymätön, mutta kun kokeilee laittaa leikkimatolle, hän onkin siinä ihan rauhallinen ja katselee  leluja/kattolamppua/seinää tyytyväisenä. Joskus tyytymätön vauva saattaa siis rauhoittua, kun pääsee hetkeksi liikkumaan vapaasti. Ja toki vauvan sitten voi heti nostaa takaisin syliin, jos ei viihdykään, mutta tätä kannattaa ainakin kokeilla (ei kipuitkuun tai nälkään, vaan sellaiseen yleiseen tyytymättömyyteen).

Itse en ainakaan heti ekana ole tullut ajatelleeksi vauvan ollessa kitiseväisenä ja tyytymättömänä sylissä, että voisin kokeilla laskea hänet sylistä pois. Mutta niin vaan se on toiminut monesti! Luulen, että se liittyy siihenkin, että jos vauva kovasti kätisee sylissä, itsellekin tulee helposti hiki ja vähän tuskainen fiilis, joka sitten tarttuu vauvaan ja lisää hänenkin ahdinkoa. Kun hän pääsee hetkeksi pois sylistä, hän huomaakin, että hei ei mulla olekaan enää mikään huonosti, elämähän on ihan kivaa. 

4. Toisaalta taas: sylissä ei voi olla liikaa.

Vauva ei opi huonoille tavoille tai ”liian hyvälle” vaikka saisi nukkua kaikki päikkärit sylissä. Syli on vauvalle turvallinen ja ihana paikka ja jos hän siinä viihtyy ja nukkuu hyvin, niin antaa nukkua (mahdollisuuksien ja omien toiveiden mukaan toki). Itse koen esim. paljon helpommaksi antaa alle 3kk ikäisen vauvan nukkua iltaisin sylissä ja rinnalla ja tulla sitten yhtäaikaa meidän kanssa nukkumaan, kuin sen, että yrittäisin väkisin esim. nukuttaa näin pientä omaan sänkyyn, kun hän vielä kaipaa turvaa ja läheisyyttä.

Toisaalta, meillä yksi vauvoista nukkui omassa sängyssä yöt jo heti sairaalasta tullessa – ja se kävi todella helposti. Laskettiin hänet vain hereillä sänkyyn ja hän alkoi nukkumaan siellä, eikä ollut koskaan itkuinen. Pointti tässä onkin se, että JOS vauva selkeästi kaipaa syliä ja turvaa, sitä kannattaa antaa. Jos hän taas tyytyväisenä jää itsekseen sänkyyn, niin mikäs siinä. Kokeilemalla selviää mikä on omalle vauvalle oikea tapa.

5. Suihku voi joskus olla pienen vauvan kanssa kylpyä helpompi.

Kun ekoista viikoista vastasyntyneen kanssa on menty eteenpäin, olen kokenut suihkun paljon helpommaksi vauvojen kanssa kuin kylvyn. Suihkussa vauva nostaa päätä eikä ole kurtussa, niin kaulapoimutkin saa hyvin putsattua maidosta ja puklusta. Meillä vauvat ovat tykänneet kovasti lämpimästä suihkusta ja se on myös ollut sellainen kikkakolmonen, joka voi rauhoittaa tyytymättömän vauvan tehokkaasti. Meillä vauva käy aina illalla suihkussa ennen nukkumaanmenoa, se on ihana ja rauhoittava iltarutiini. Suihkun/kylvyn jälkeen voi tehdä myös vauvahierontaa, johon löytyy paljon ohjeita netistä (tai voi kysäistä neuvolasta).

 6. Imetetylle vauvalle tissi toimii usein lohtuna lähes mihin tahansa.

Jos vauva on itkuinen, tarjoan aina ekana rintaa. Ihan sama vaikka hän olisi juuri syönyt, tarjoan silti. Hän kyllä kertoo senkin, jos ei sitä juuri silloin halua. Usein vauva haluaa olla rinnalla ihan vaan lohdun ja turvan vuoksi. Rintamaidolla kasvavaa vauvaa ei voi imettää liikaa. Vaikka vauva olisi koko illan tissillä, se on normaalia. Pieni vauva voi syödä tuntikausia putkeen. Itselleni ainakin tuli ekassa imetyksessä yllärinä se, että vauvat eivät syö mitenkään säännöllisesti välttämättä, että 3h välein 10min per tissi. Vaan vauva voi välillä olla rinnalla vaikka koko päivän ja se on ihan normaalia.

Silloin kannattaa vaan mahdollisuuksien mukaan linnoittautua sohvan nurkkaan imettämään ja muistaa pitää välipalat ja vesipullo lähellä ja katsoa vaikka samalla hyvää sarjaa. Ja kokemuksen syvällä rintaäänellä: yllättävän montaa asiaa pystyy tekemään samalla kun imettää, esim. käymään vessassa tai jääkaapilla (onnistuu yhdellä kädellä), leikkimään legoilla tai tilaamaan vaikka ruokaostokset netistä. T. Olen ollut myös yksin kahden alle 2-vuotiaan kanssa suurimman osan päivistä Oton tehdessä 6-7 -päiväistä työviikkoa melkein vuoden ajan meidän kakkosen vauvavuonna ilman etätyömahiksia.

7. Kantoreppu tai liina voi olla todella kätevä.

Kantoreppu tai liina on itselleni korvaamaton apu, kun haluan pitää vauvaa lähellä (tai vauva haluaa olla lähellä), mutta haluan myös samalla tehdä asioita. Meillä on ollut vauvoja, jotka eivät viihdy lainkaan vaunuissa, ja myös silloin kantoreppu on ollut ihan ässä. Mulla on yleensä rreppu tai liina aina mukana jos lähden jonnekin pidemmälle, se kulkee helposti vaunujen korissa ja jos vauva ei sitten viihtyisikään vaunuissa, hänet voi nostaa kantoreppuun. Myös kotona kantovälineet on super, koska niiden avulla pystyy hyvin siivoamaan, kokkaamaan ja touhuamaan lasten kanssa, vaikka vauvalla olisi sylittelypäivä.

Kantamiselle ja vauvalle kannattaa antaa myös aikaa ja kokeilla pienissä erissä. Kaikki vauvat eivät heti rakasta reppua/liinaa, mutta kun he tottuvat siihen ja itsekin uskaltaa rentoutua, se usein alkaa toimia. Eli jos vauva huutaa kuin syötävä ekalla kerralla, ei kannata heti luovuttaa, vaan kokeilla uudelleen ja uudelleen silloin kun molemmilla on mahd. hyvä fiilis muuten. Säädöissä kannattaa myös olla tarkkana ja siinä, että vauvalla on oikea turvallinen M-asento, eli peppu alempana kuin polvet. Bonus: kantoliina/reppu saa vauvan sellaiseen asentoon, joka saattaa auttaa masuvaivoihin ja/tai esim. ummetukseen. 

8. Vauvat tykkäävät usein nukkua pienessä kolossa tai pesässä.

Monet vauvat tykkäävät siitä, kun ympärillä on turvallinen syli tai pesä. Joskus on kuitenkin kätevää, että sylimäisen tunteen saa välitettyä muutenkin kuin oikeassa sylissä. Itse saatan usein laittaa vauvan ympärille imetystyynyn ”syliksi” jos vauva nukkuu vaikkapa sohvalla mun vieressä. Se tuntuu turvalliselta siinä ympärillä ja vauva nukkuu rauhallisemmin ja pidempään. Tällöin on toki tärkeää, että itsellä on näköyhteys vauvaan kokoajan, ilman valvontaa ei saa olla vauvan ympärillä mitään ylimääräistä pehmustetta nukkuessa.

9. Vauvan jalkoja kannattaa jumpata päiväunien jälkeen.

Kun uninen vauva heräilee, niin kroppa on yleensä rentona ja silloin jos jumppaa ja pumppaa vauvan jalkoja, niin ylimääräiset ilmat tulee helpommin ulos. Tämä saattaa auttaa ehkäisemään masuvaivoja.

10. Moni vauva on onnellisempi ilman housuja.

Tähän on hyvä lopettaa. Ja siis on kyllä sanottava, että itsekin olen onnellisempi ilman housuja kotioloissa. Olen tosi tarkka pienen vauvan housuissa, ostan vain sellaisia, jotka on masun kohdalta tosi pehmeitä ja löysiä (vaikka ei edes olisi masuvaivoja). Joskus sellaiseen yleiseen tyytymättömyyteen on nimittäin paljastunut syyksi ihan vain se, että housut alkaa päivän mittaan puristaa, ihan niinkuin meillä aikuisillakin joskus. Sitten kun ottaa ne housut pois ja jättää pelkän bodyn, niin elämä tuntuu paljon helpommalta. Harmillisesti monella valmistajalla vastasyntyneiden housut on muuten löysät ja mukavat, mutta jostain syystä niihin on laitettu tosi kiristävä kuminauha. Jos joku pienen vauvan vaatteita valmistava taho sattuu tätä lukemaan niin pyydän: laittakaa ennemmin pehmeä ja löysä ja leveä resori kuin sellainen kiristyspanta. Monet kivat housut jää ostamatta (tai saadut käyttämättä), kun niissä on liian kireä vyötärö.

Toivottavasti näistä vinkeistä on iloa jollekin! Itselleni tämä on aika hyvä lista, jossa on kymmenen keinoa silloin kun tuntuu, että vauvalla on hankala olo (tai jonka keinoja ennaltaehkäisevästi noudattamalla sitä hankalaa oloa ei yleensä edes tule). Tästä voi tulla tsekkaamaan, että hei, tuota ei vielä kokeiltukaan, jos tuntuu, että mikään ei oikein ole hyvä. Meidän nelonen on kyllä yleisesti ottaen tosi tyytyväinen vauva ja päästänyt meidät vanhemmat helpolla, siksi jaksoinkin hyvin miettiä, että mitkä on kautta vuosien ollut niitä toimivia juttuja. Saa jakaa muuten instassa omat vinkit vauvan tyytyväiseksi saamiseen, jaan niitä storyssa!

Ja sitten loppuun haluan vielä sanoa, että tiedostan täysin, että joskus on myös tilanteita, että aidosti ja oikeasti mikään ei tunnu auttavan ja itku vain jatkuu ja jatkuu, eikä ole kyse mistään pienestä tyytymättömyydestä. Siinä tilanteessa oleville vanhemmille lähetän mahdottomasti voimia ja jaksamista ja halauksia. Ja jos oikeasti mikään ei auta, niin kannattaa hakea neuvolasta apua rohkeasti ennen kuin alkaa tuntua, että voimat loppuu. Neuvolassa ollaan juuri sitä varten, eikä avun pyytämisessä ole ikinä mitään väärää. <3

Syksy on meillä aina alkuun tätä synttäritykitystä, etenkin jatkossa, kun nuorinkin sattui syntymään elokuussa. Mutta ei se mitään, mä rakastan juhlia ja synttäreitä. Tänään on esikoiseni 10-vuotispäivä – nyt on eka lapsi siirtynyt kahteen numeroon. 10 vuotta on kulunut kuin silmänräpäys. Olen kokenut nämä äitiyteni ensimmäiset 10 vuotta ihan äärimmäisen ihaniksi ja antoisiksi ja musta on vaan niin siistiä, miten upeita lapsia meillä on. Sen ajatuksen äärelle tulee usein pysähdyttyä.

Mutta täytyy sanoa, että vaikka ikuinen vauvakuumeilija olenkin (trust me, se vauvakuume tuli uudelleen jo raskausaikana), niin nyt esikoisen täyttäessä 10 aletaan päästä siihen osuuteen vanhemmuudesta, mitä olen odottanut alusta asti ihan valtavasti. Teini-ikä alkaa lähestyä, omia mielipiteitä, haaveita ja ajatuksia on yhä enemmän ja ehkä nyt saan vihdoin alkaa haastaa itseäni vanhempana. Ensimmäiset 10 vuotta ovat olleet ihan lasten leikkiä, enkä nyt sinänsä usko, että lastemme persoonat muuttuisivat maagisesti 10-vuotispäivän korvilla ja tekisivät yhtäkkiä vanhemmuudesta tosi haastavaa. Mutta tottakai, mitä enemmän lapselle antaa vapauksia, vastuuta ja velvollisuuksia, sitä enemmän saa myös tehdä ajatustyötä vanhempana. Mikä on sopivasti missäkin iässä, mikä on oikein juuri minun lapselleni. Sitä olen odottanut.

10-vuotiaat eivät ole enää mitään pikkulapsia, vaan aktiivisia toimijoita ja ajattelijoita, joiden kanssa voi käydä keskustelua mistä tahansa ja jotka tekevät jo paljon asioita itsenäisesti. Silti he ovat vielä selkeästi lapsia, vaikka paljon jo tietävät, osaavat ja ymmärtävätkin. Ihana ikä, niinkuin jokainen ikä omalla tavallaan. Ollaan puhuttu niin paljon kaikesta ja minun ja 10-vuotiaani yhteistä lempitekemistä onkin ihan vaan yhdessä hengailu ja jutteleminen. En koskaan kyllästy kuulemaan mitä ajatuksia lasteni päässä liikkuu. Se on ehkä siisteintä vanhemmuudessa, että saa oppia ymmärtämään ja tutustua aitiopaikalla niin mahtavien tyyppien ajatusmaailmaan. Ja tietenkin myös vaikuttaa siihen ainakin jossain määrin. Se jos mikä on ihan valtavan palkitsevaa, kun huomaa lasten itse ajattelevan ja huomioivan arjessa ja elämässä niitä asioita ja arvoja, joita itse pitää tärkeänä ja joita on heille halunnut opettaa.

Edelleen musta tuntuu, että vasta eilen olin itse teini. Muistan niin selvästi millaista oma teini-ikäni oli ja koen, että sen ansiosta mulla on hyvät lähtökohdat näihin vanhemmuuden seuraaviin 10 vuoteen. Uskon, että pystyn hyvin ymmärtämään teinin ajatusmaailmaa, tarpeita ja toiveita ja olemaan silti myös se turvallinen aikuinen, joka asettaa sopivat rajat. Toisaalta, jokainen ihminen on tietysti erilainen, eikä esikoiseni teini-iässä välttämättä ole mitään samaa kuin omassani. Ainakin toivon, että hän saa kasvaa teinivuotensa rauhassa ilman liikaa vastuuta ja velvollisuuksia, joita itselläni oli äidin sairauden vuoksi. Vaikka ne kasvattivat minua ja opettivat tärkeitä taitoja, en silti toivo kenellekään samaa. Onneksi meitä on tässä kaksi vanhempaa ja neljä lasta jakamassa yhdessä tätä elämää, tapahtui mitä tapahtui.

Kun kasvattaa teinityttöjä 2020-luvun Suomessa, on mun mielestä ihan super tärkeää välttää niitä sudenkuoppia, joihin on itse teinityttönä pudonnut. Omassa teini-iässäni koin häpeää monesta asiasta. Menkoista, ulkonäöstä ja siitä millainen olin ja mitä tein. Mun tyttöjen ei tarvitse hävetä eikä potea kiltin tytön syndroomaa tai olla hyviä jätkiä. He ovat tismalleen oikeanlaisia, kuten itsekin olin, vaikka en sitä tiennytkään. Mä opetan mun tytöt kyseenalaistamaan ja haastamaan rohkeasti. Enkä ajattele olevani itse aina oikeassa, koska olen äiti. Tai että opettaja on aina oikeassa, koska on opettaja. Jos ja kun he haastavat mun ja muiden aikuisten ajatuksia ja opettavat vuorostaan itse mua, olen onnistunut.

Uskon, että nämä seuraavat 10 vuotta äitiyttä tulevat olemaan ihan mieletön seikkailu. Edessä on tärkeitä vuosia, jolloin lapseni tulevat ehkä löytämään itsensä ja unelmansa. Seuraavan 10 vuoden aikana lapseni tulevat saamaan yhä enemmän päätösvaltaa omista asioistaan ja vuosikymmenen loppupuolella, täysi-ikäisenä, ehkä jo muuttamaan omilleen, opiskelemaan tai keksimään mitä haluavat tehdä isona. Toisaalta mulle on ihan älyttömän tärkeää opettaa heille, että mikään mitä he tekevät teinivuosina ei määrittele loppuelämän suuntaa. Vaikka he mokailisivat, olisivat keskeneräisiä, eivätkä tietäisi unelma-ammattiaan tai edes sitä, mitä haluavat seuraavan vuoden aikana, he ovat ihania omina itsenään ja heillä on koska tahansa mahdollisuus tehdä mitä vaan ja muuttaa elämän suuntaa.

Joo, tässä nyt mentiin jo melko pitkälle eteenpäin, mutta oikeasti, jos seuraavat 10 vuotta menevät yhtä nopeasti kuin nämä edelliset, niin kyllä, kohta esikoiseni täyttää 20 vuotta.

Kiitos rakas esikoinen siitä, että olen saanut olla äitisi jo 10 vuotta. Ja maailman eniten onnea 10-vuotiaalle <3 Tänään on sun päivä!