Tällaisina aikoina on hyvä kiinnittää oikein erikseen huomiota niihin asioihin, jotka ovat hyvin ja joista voi olla kiitollinen. Tällä hetkellä olen vielä tavallistakin enemmän kiitollinen siitä, että saamme olla terveitä ja meillä on toisemme. Se on kaikki. Halusin kuitenkin listata sellaisia muita vähän pienempiä juttuja, joista olen juuri tällä viikolla ollut kiitollinen, joten tässä tulisi kymmenen sellaista.

1. Kuopuksen innostus potkupyöräilyyn. Vihdoinkin, oi vihdoinkin hän on innostunut siitä. Viime kesänä ei kiinnostanut ollenkaan, vaikka hän itse kuitenkin halusi potkupyörän ja kokeiltiin monta kertaa. Nyt hän on innostunut potkupyöräilystä oikein toden teolla ja haluaa joka päivä pyöräillä. Hän ajelee tosin liian pienellä viime vuonna ostetulla potkupyörällä. Meidän pitäisi käyttää perusteellisessa huollossa isosiskon monta vuotta vanha isompi Puky, jotta kuopus saisi sen käyttöön. Mutta tässä tilanteessa se on vähän haastavaa. Toistaiseksi hän siis potkuttelee menemään tuolla pikkupyörällä.  Vitsi kun olis sellainen polkupyörähuollon noutopalvelu, että se pyörä haettaisiin tuosta pihalta ja tuotaisiin siihen takaisin huollettuna, niin onnistuisi tässäkin tilanteessa hyvin ja turvallisesti. Jos sellainen on jo olemassa niin saa vinkata!

2. Oton rautaiset hermot ja arjen aikataulujen hallinta. Siinä missä mä olen se boheemi koheltaja, Otto on se, joka pitää meidän arjen aikataulut kunnossa. Vaikka mä askartelin lukujärjestyksen koko porukalle, niin Otto on se, joka pitää huolen, että sen aikatauluja noudatetaan. Otto pitää huolen siitä, että meidän päivissä on fiksut rutiinit ja mä taas olen se, joka keksii niiden lisäksi muuta hauskaa ja piristävää, ettei koti-arki ala puuduttaa. Me toimitaan tiiminä todella hyvin yhdessä, koska mä keksin kaikkea hauskaa ja hömppää ja Otto pitää huolen, että hommat tulee tehtyä.

3. Mielenkiintoiset työt. Juuri nyt olen vielä tavallistakin kiitollisempi jokaisesta uudesta työprojektista, jonka saan, kun markkinoiden tilanne on niin epävarma. Tällä viikolla on vahvistunut useampi kiinnostava juttu lähikuukausille, joista olen ihan valtavan kiitollinen. Voin vain toivoa sormet ristissä, että tilanne jatkuu yhtä hyvänä.

4. Mun sisustussuunnittelijana työskentelevä täti, joka on auttanut mua suunnittelemaan meidän tulevan kodin keittiötä. Pian alan tuumasta toimeen ja otan yhteyttä eri keittiöfirmoihin! Saa suositella!

5. Uuden kodin edelliset omistajat. Maailman mukavimpia ihmisiä, joiden kanssa kaikki on sujunut jopa meiltä ensiasunnon ostajilta tosi jouhevasti ja ollaan saatu kultaakin kalliimpia neuvoja (sähköpostitse ja puhelimitse tässä tilanteessa). Onneksi sattui niin hyvä tuuri, että kävi näin. Ja toki olemme kiitollisia koko uudesta kodista ylipäätään, vaikka se tuntuukin niin hitsin epätodelliselta, kun ei olla käyty siellä ekan näytön jälkeen kertaakaan! Vieläkin vaikea käsittää, että me omistetaan se koti nyt, kun mikään ei vielä asumisen osalta ole muuttunut mitenkään.

6. Kirjat ja lukeminen. Ne ovat läpi elämän olleet mulle tosi iso voimavara, mutta nyt oikein korostetusti, kun ollaan niin paljon kotona. Lenkillä kuuntelen äänikirjoja ja kotona luen painettuja kirjoja. Lukemiseen uppoutuminen on ihan älyttömän terapeuttista ja rakastan sitä, miten paljon inspiraatiota kirjoista voi saada.

7. Lönkan lukupiiri. Koronan takia lukupiirin tapaaminen vaihtui tällä viikolla virtuaaliseksi, mutta meillä oli niin mielenkiintoista keskustelua ja muutenkin kivaa! Ihan oikeasti, olen niin iloinen uudesta harrastuksesta, uusista ajatuksista ja näkökulmista ja uusista tuttavuuksista, joita olen lukupiirin kautta saanut. Ihan super voimaannuttavaa löytää uusi kiinnostava harrastus vielä aikuisena.

8. Aurinko ja lämpenevä sää. Kevät tuntuu oikeasti olevan täällä! Juoksulenkillä mulla tulee hiki paljon nopeammin kuin vielä viime viikolla, ohut merinovillapaita juoksutakin alla alkaa olla liikaa. Auringosta tulee niin hyvä fiilis ja rakastan sitä, kuinka valon määrä lisääntyy joka päivä. Ollaan pakattu suurin osa talvikamppeista pois ja otettu välikausivaatteet käyttöön.

9. Pimennysverhot. Me pidettiin viime viikonloppuna lasten kanssa pyjamabileet, joiden jälkeen lapset nukkuivat olkkarissa yön, missä ei ole pimennysverhoja kaikissa ikkunoissa. Tämän seurauksena he heräsivät kaikki seuraavana aamuna k u u d e l t a, vaikka valvoivat vähän tavallista myöhempään. Lastenhuoneissa meillä onneksi on tehokkaat pimennysverhot, joiden ansiosta me ollaan nyt tämän etäopetuksen aikana nukuttu joka aamu noin puoli yhdeksään, vaikka valoisaa on jo silloin kuuden-seitsemän aikaan. Pimennysverhojen ansiosta lapset pystyvät nukkumaan normaaleja 11-12h yöunia nytkin. Olen kyllä kiitollinen myös näistä vähän normiarkea myöhäisemmistä aamuista. On ihanaa nukkua ”pitkään” joka aamu, kun mulle 8.30 on varmaan myöhäisin mihin edes pystyn nukkumaan, vaikka valvoisin kuinka myöhään.

10. Better Call Saul -sarja. Meillä loppui kaikki sellaiset vakkarikatsottavat peräkanaa ja hetken aikaa oltiin ihan huuli pyöreänä, että mitäs me nyt katsellaan iltaisin. Luettiin Oton kanssa molemmat Better Call Saulista joku artikkeli toisistamme tietämättä samalla viikolla ja kun mä ehdotin Otolle, että annetaan sille uusi mahdollisuus, Otto innostui heti. Me siis joskus muutama vuosi sitten yritettiin alkaa katsoa sitä, mutta jätettiin kesken 5. jakson jälkeen, kun se ei vaan tuntunut lähtevän käyntiin. Nyt kun ollaan aloitettu uudelleen, niin se onkin todella hyvä ja koukuttava ja ollaan jo paljon pidemmällä kuin 5. jaksossa. Onneksi annettiin uusi mahdollisuus ja ihanaa kun meillä on vielä paljon katsottavaa!

Siinä mun kymmenen kivaa juttua tähän torstaihin! Mistä ihanista jutuista te olette kiitollisia juuri nyt niiden isojen ja merkittävien lisäksi?

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Polarn O. Pyretin kanssa.

Meidän lapset tuntuvat kaikki perineen mun pitkät jalat, sillä heillä jää jatkuvasti housut lahkeista lyhyeksi. Jotenkin viimeisen vuoden aikana tuntuu, että meidän vanhimmat ovat kasvaneet ainakin kilometrin jaloista ja esimerkiksi ne housut, joita esikoinen käytti vielä viime keväänä, ovat nyt jo lyhyitä jopa meidän keskimmäiselle. Yläosat toki menevät onneksi pidempään molemmilla. 

Lapset saivat valita itselleen uusia kevätvaatteita Polarn O. Pyretin kevään ihanista ja värikkäistä uutuuksista. Mua on aina viehättänyt PO.Pin iloinen ja omintakeinen tyyli ja meidän lapsetkin tykkäävät siitä. Mun mielestä Polarn O. Pyret on myös hienosti uudistanut tyyliä ja pysynyt mukana siinä, mitä lapset ja perheet vaatteilta toivovat.

Meidän kolmella lapsella vaatteet siirtyvät melko paljon käyttäjältä toiselle ja vielä kolmannelle. Siksi mä arvostan vaatteissa erityisesti kestävyyttä ja ajattomuutta, sekä säädeltävyyttä. Me pidetään vaatteista hyvää huolta ja esimerkiksi pestään niitä mahdollisimman harvoin ja mahdollisimman hellävaraisesti. 

Olen iloinen siitä, että niin monet jo esikoisella käytössä olleet vaatteet ovat nyt meidän kuopuksen kaapissa. Vaikka vaatteista monet ovat meillä käytettyjä, jokainen lapsista saa silloin tällöin vaatteita myös uutena. Jokainen saa ilmaista itseään vaatteilla parhaaksi katsomallaan tavalla ja valita sellaisia vaatteita, joista itse tykkää, niin siskojen vanhoista kuin uutena kaupastakin. Mitään lastenvaatteita ei meillä laiteta roskiin, vaan ne siirtyvät sitten vielä sukulaislapsille, kirppikselle ja loput lahjoitettavaksi esim. Hopelle, jonne ollaan aktiivisesti lahjoitettu. 

Meidän esikoinen valitsi itselleen koululaisten mallistosta ihanan pirteän vaaleankeltaisen GOTS-sertifioitua puuvillaa olevan ribbi t-paidan, sekä iloisen pinkit Slim-malliset luomupuuvillaiset farkut. Tämä asu oikein hehkuu kevättä, niin ihania värejä. Farkuissa on säädettävä vyötärö, mikä on super hyvä. 

Tällä hetkellä esikoinen tykkää kääntää farkkujen lahkeita, koska se näyttää hänen mielestä kivalta. Sen ansiosta voi myös ostaa vähän pidempi-lahkeiset housut, jotka sitten kestävät käytössä vieläkin pidempään, kun lahkeet voi olla ostettaessa reilut. Se on tosi hyvä, sillä ihan oikeasti meillä muuten ostettaisiin uusia farkkuja varmaan kolmen kuukauden välein. Tämä antaa edes hieman lisää käyttöaikaa per lapsi.

Eskarilainen on siirtynyt myös vaatekoossa koululaisten malliston puolelle ja hän valitsi itselleen GOTS-sertifioidusta puuvillasta valmistetut ihanat kirkkaan siniset klassikkoleggarit säädettävällä vyötäröllä, sekä suloisen kukkakuvioisen lyhythihaisen mekon, sekin GOTS-sertifioitua puuvillaa. 

3-vuotias rakastui vaaleanpunaisiin luomupuuvillaisiin dinosaurus-kuvioisiin leggingsseihin ja niin tein kyllä minäkin! Dinosaurus-kuvioisia vaatteita harvemmin löytää muussa värissä kuin tummansinisenä, mustana tai vihreänä, mikä on harmi, sillä meillä asuu pieni dinosaurus-lover, joka rakastaa vaaleanpunaista. Onneksi PO.Pilla on pelisilmää enemmän kuin monella muulla ja tämän kevään mallistossa vaaleanpunaisella pohjalla olevia dinoja löytyy leggareiden lisäksi myös mekoista ja paidoista ja collegeista! Ne ovat aivan hurmaavia.

Hän yhdisti dino-leggareihin keltaisen GOTS-sertifioidun puuvillaisen röyhelöpaidan ja ihanan pastellivärisen luomupuuvillaisen bomberin. Asu on niin suloinen ja hänen näköinen! Siitä asti kun dinosaurukset tulivat kotiin, hän on valinnut ne aina päälle jos vain ovat puhtaana kaapissa. Ne päällä onnistuvat niin spiraalit kuin takaperin kuperkeikat ja muutkin sirkustemput. 

Nyt keväällä 2020 jo 100% Polarn O. Pyretin vaatteissa käytetystä puuvillasta on luomua ja vähintään puolet siitä on vieläpä GOTS-sertifioitua. PO.Pin kunnianhimoisena tavoitteena on, että vuoteen 2025 jokainen heidän tuottama vaate on vastuullista tuotantoa, myös ne tuotteet, jotka eivät ole puuvillaa. 

Polarn O. Pyret on toiminut ketjuliikkeiden vastuullisuudessa edelläkävijänä jo vuosikaudet. Jo vuodesta 1976 lähtien PO.P on halunnut valmistaa erittäin laadukkaita vaatteita, joilla on pitkä elinkaari ja sen aikana mahdollisimman monta käyttäjää. Jo yli 30 vuotta sitten, vuonna 1987 PO.P otti ensiaskeleet kohti vastuullisempaa tuotantoa, kun he lanseerasivat ensimmäiset luomupuuvillaiset tuotteet. 

PO.Pin tavoitteena on puolittaa kausialennusmyyntiin menevien tuotteiden määrä syksyllä 2020. Se tapahtuu vähentämällä valmistettavien vaatteiden määrää ja pitämällä uutuudet mallistossa pidempään. Vuoden 2020 aikana Polarn O. Pyret on myös lopettanut lentorahdit kokonaan, eli kaikki vaatteet kuljetetaan laivarahdilla tai junalla. PO.P on myös vähentänyt tänä vuonna lentokoneella tehtyjä työmatkoja 50%. 

Nämä ovat todella isoja juttuja! Arvostan näitä hienoja tavoitteita tosi paljon ja olen kiitollinen siitä, että olen saanut tehdä PO.Pin kanssa yhteistyötä jo vuosien ajan. Lisää Polarn O. Pyretin ilmastotavoitteista ja -teoista voi lukea heidän sivuiltaan, mistä tietoa löytyy todella kattavasti.

 

Tämänhetkisessä maailmantilanteessa on erityisen tärkeää tukea niitä yrityksiä, joiden arvojen takana voi seisoa. Polarn O. Pyret on ehdottomasti mulle yksi niistä yrityksistä, joiden tarinaa haluaisin seurata vielä vuosikymmenten kuluttua. Jos teillä on tarvetta laadukkaille ja kauniille sisävaatteille tai välikausivaatteille, nyt kannattaa suunnata ostoksille Polarn O. Pyretin verkkosivuille. Siellä on kevään tarjonta laajimmillaan ja niin ihania juttuja kaikissa mahdollisissa väreissä!

Tehtiin muuten Polarn O. Pyretin kanssa kaupallisessa yhteistyössä myös meidän Yhdessä-podcastiin jakso, jossa meidän 8-vuotias pääsi studioon vastaamaan kuuntelijoiden lähettämiin kysymyksiin. Jakso on kuunneltavissa tuttuun tapaan Spotifyssa, Soundcloudissa ja Apple Podcasteista. Käykää ihmeessä kuuntelemassa jos kiinnostaa hänen ajatukset esimerkiksi mun työstä, meidän perheestä tai vaikkapa tämän postauksen aiheista.

Ja kaikista muista, jotka voivat kuolla koronavirukseen. Näkeekö sen päällepäin, että joku kuuluu riskiryhmään? EI. Pysy siis kaukana kaikista ihmisistä juuri nyt. 

Kuinka vaikeaa sitä on joidenkin käsittää?

Kuulin äidiltä viikonloppuna, että kun hän oli käymässä ulkona Armas-koiransa kanssa, joku tuntematon ihminen lähestyi ja tuli juttelemaan ja alkoi rapsuttamaan hänen koiraa. Äiti ei uskaltanut sanoa, että mene pois tai pysy kaukana, koska ei halunnut olla epäkohtelias. Mä tulin niin vihaiseksi kun kuulin tästä! Miten joku kehtaa tässä tilanteessa tulla lähelle ja koskemaan toisen koiraan, kun jokaiseen ihmiseen pitäisi pitää vähintään 1,5 metrin turvaväli. Oli tuttu tai tuntematon, nyt ei lähestytä ketään!

Mulla on vain yksi vanhempi ja meidän lapsilla on yhteensä kaksi elossa olevaa isovanhempaa. Mä mielelläni pitäisin heidät jatkossakin. Toivon niin hirveän kovasti, että myös tämän pandemian jälkeen meidän lapsilla on vielä mummu. Kuulostaa ehkä dramaattiselta sanoa näin, mutta kun ennustetaan, että vähintään 20% ja pahimmillaan jopa 60% suomalaisista tulee sairastamaan koronaviruksen, on hyvin todennäköistä, että myös mun äiti voi sen saada tulevina kuukausina. Varsinkin, jos hän kohtaa kovin monta koiran rapsuttajaa, joista yksikin sattuu aivastamaan tai yskäisemään, tai on juuri ennen rapsutusta tehnyt niin.

Mun äiti kuuluu riskiryhmään. Aivoinfarktin ja keuhkoembolian jäljiltä hänellä on useampi perussairaus ja jatkuva lääkitys ja syksyllä vietetään toivottavasti jo äidin kuusikymppisiä. Äiti on selvinnyt paljosta ja hän jaksaa normaalissa arjessa kaiken huomioon ottaen ihan älyttömän hienosti.  Mutta koronavirus voisi muuttaa kaiken.

Koronavirus voi olla kohtalokas, vaikka ei olisi perussairauksia ollenkaan. Se voi olla kohtalokas, vaikka olisi vain yksi lievä perussairaus. Ja se voi olla erityisen kohtalokas, jos on useampi perussairaus ja reippaammin ikää. Ja vaikka siihen ei kuolisi, siitä voi jäädä vakavia jälkioireita, kuten huomattavasti alentunut keuhkojen toimintakyky. En toivoisi äidille enää yhtään enempää fyysisiä haasteita, kuin hän on tähän mennessä jo saanut kantaakseen, vaikka toki nekin ovat pienempi paha kuin se pahin vaihtoehto.

Suoraan sanottuna olen ollut aivan kauhusta kankeana, kun olen ajatellut sitä, että mun äiti yksin asuvana ihmisenä hoitaa omat kauppa-asiansa täysin yksin tässäkin tilanteessa. Kotiinkuljetuspalvelut olivat ruuhkautuneet eikä toimituksia saanut, äidillä ei ole autoa, eikä äiti jaksa itse kantaa kerralla paljoa ostoksia. Kaupassa oli siis käytävä usein, kun ei voinut tehdä mitään kahden viikon kotivaraostoksia, kuten me omalla autolla voidaan. Joka ikinen kerta kun äiti kävi kaupassa, hän altistui mahdolliselle tartunnalle. Ihmiset eivät pidä turvavälejä kassajonossa, tulevat juttelemaan ja rapsuttamaan koiraa, eivätkä vieläkään edes osaa aivastaa tai yskiä sinne hihaan.

Onneksi saimme äidille järjestettyä kauppa-apua, kun Oton ystävällinen sukulainen tarjoutui auttamaan heti kun kuuli tästä. Ollaan ihan valtavan kiitollisia siitä, että apua löytyy ja äiti on toivottavasti edes vähän paremmassa turvassa, kun ei tarvitse juosta itse kaupassa. Koiraa hän kuitenkin ulkoiluttaa monta kertaa joka päivä. Ja koronavirus voi levitä myös ulkona, siksi ne turvavälit on pidettävä siellä ulkonakin. Vaikka Oulun seudulla tilanne ei vielä ole niin paha kuin täällä Uudellamaalla, tilanne voi muuttua ihan milloin tahansa. Ei ole kauaa siitä, kun Helsingissäkin oli vain 29 koronaviruspotilasta, kuten Oulussa nyt.

Jos joku koronavirukseen sairastunut yskii tai aivastaa suoraan ilmaan mun äidin tai kenen tahansa lähellä, pisarat leviävät 1,5-2 metrin säteellä joka puolelle, myös lähellä olevien suuhun, silmiin, nenään ja lopulta keuhkoihin. Asettuvat sinne. Alkavat lisääntymään ja sairastuttavat. Jos mun äiti sairastuu, on hyvin todennäköistä, että hän joutuu sairaalahoitoon. Hän voi myös joutua tehohoitoon tai kuolla. Mun mielestä on aivan helvetin hirveä ajatus, että siinä tilanteessa me ei edes päästä katsomaan äitiä. Me ei voida tehdä _MITÄÄN_ täältä käsin, muuta kuin odottaa ja pelätä.

Mä pelkään joka päivä, että äidillä alkaa hengenahdistus, yskä, lihaskipu tai kuume. Tällä hetkellä kukaan ei enää tunne kaikkien sairastuneiden tartuntaketjuja, vaan koronavirus voi olla ihan kenellä tahansa, ihan missä tahansa. Oulussa, Jyväskylässä, Helsingissä tai Äkäslompololla. Ihan missä tahansa. Kukaan ei voi sanoa omista oireistaan, että tämä on vain tavallista flunssaa. Koska sitä ei voi enää varmuudella tietää.

Tällä hetkellä hallitus valmistelee jo kovempia liikkumisrajoituksia, koska nykyisiä ei edelleenkään uskota riittävästi. En voi käsittää sitä, että vielä viime viikonloppuna ihmiset ryntäsivät sankoin joukoin mökkeilemään ja laskettelemaan, vaikka tieto tämänhetkisestä tilanteesta on ihan kaikille saatavilla. Nuoret päästettiin hengaamaan isoissa porukoissa ja potkimaan palloa. Ihmiset tungeksivat kauppakeskuksen avajaisiin Herttoniemessä. Sunnuntaina uutisoitiin, kuinka jengi oli laulamassa karaokea.

Mä toivon ihan hirveän kovasti, että meille ei tarvitsisi laittaa ulkonaliikkumiskieltoa. Että edelleen olisi mahdollisuus poistua täältä neljän seinän sisältä edes yksin lenkkipolulle tai lasten kanssa metsään. Ne ovat älyttömän tärkeitä henkireikiä tässä muuten niin hankalassa tilanteessa. Mikäli ihmiset eivät noudata tämänhetkisiä suosituksia ja kehotuksia, niin pelkään pahoin, että se ulkonaliikkumiskielto tulee. Sitten ollaan kaikki ihan oikeasti jumissa kotona, eikä päästä mihinkään. Vain siksi, että osa ihmisistä ei ottanut tätä tosissaan. Toki sekin on parempi vaihtoehto kuin se, että liikkuminen saa jatkua entiseen malliin ja liian moni sairastuu, eikä terveydenhuollon kapasiteetti riitä. Mutta se tulee olemaan entistä rankempaa ihan kaikille.

Tuntuu niin pahalta, että tämä asia ei ole jokaiselle itsestäänselvyys. Että kaikki eivät koe tärkeänä suojata riskiryhmiä ja terveydenhuollon sekä yhteiskunnan toimivuuden kannalta kriittisten alojen työntekijöitä, jotka tilanteesta huolimatta joutuvat käymään töissä ja altistamaan itsensä joka päivä. Ne kymmenet, sadat ja ehkä jopa tuhannet ihmiset, jotka Suomessakin tulevat sairastumaan vakavasti ja kuolemaan ovat kaikki jonkun läheisiä, puolisoita, äitejä, isiä, mummoja, pappoja, opettajia, ystäviä, kollegoita, sisaruksia. Vaikka koronaviruksen leviäminen on väistämätöntä, me kaikki voidaan vielä vaikuttaa siihen, kuinka nopeasti se etenee. Me kaikki voidaan omalla toiminnallamme hidastaa etenemistä ja pelastaa ihmishenkiä. Tehdään se yhdessä!

Vielä viikko sitten koronasta kirjoittaessani sain useamman välinpitämättömän kommentin, kuinka kommentoija ainakin aikoo jatkaa ihan normaalia elämää koronasta välittämättä ja käydä edelleen siellä ja täällä ja tuolla. Tiedän, että suurin osa teistä ihmisistä välittää ja ymmärtää täysin, miten vakavasta asiasta on kyse, mutta niin kauan kuin on yksikin ihminen joka huolettomana jatkaa samalla tavalla kuin ennenkin, liian moni ihminen on vaarassa. Siksi en voi, enkä aio olla tästä hiljaa, enkä puhua tästä kauniisti ja rauhoitellen. Nyt on tärkeää saada ihan jokainen ymmärtämään, että vaikka omasta puolesta ei korona pelottaisi, niin muita täytyy suojella. 

Lähteet:

https://yle.fi/uutiset/3-11262015

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006449562.html

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000006444843.html

https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19

https://yle.fi/uutiset/3-11261761

https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000006445498.html

Kirjoitin reilu vuosi sitten tammikuussa blogiin postauksen, jossa listasin meidän toiveita uudelle kodille. Sen jälkeenhän toiveista on toki joustettu ja esimerkiksi meidän 2. kauden ekassa podijaksossa puhuttiinkin tarkemmin niistä jutuista, mistä ollaan jo lakattu haaveilemasta ja mitkä on vielä niitä, mitkä meille merkitsee ja joiden haluttiin toteutuvan. Moni on kysynyt, että kuinka moni meidän toiveista tulevalle kodille lopulta toteutui ja ajattelinkin, että olisi aika hauskaa tehdä tällainen vertailupostaus niistä alkuperäisen toivelistan kohdista. Kuinka moni toive lopulta toteutui tässä uudessa kodissa, jonka ostimme?

Aloitetaan niistä silloin tärkeimmiksi määrittelemistäni deal breakereista asunnon suhteen:

Sijainti: Check!

No tämä toteutui ihan 100%. Meillä oli aika iso alue, mistä asuntoja katseltiin. Tyyliin neljäsosa Helsingistä, sitten koko Helsinki. Jossain vaiheessa siirryttiin jo  katselemaan kämppiä Granista, Espoosta, Tuusulasta ja Porvoostakin, kun tuntui, että ei me vaan Helsingistä löydetä sitä sopivaa unelmakotia. Onneksi kuitenkin maltoimme mielemme, sillä lopulta asunto löytyi Helsingistä, juuri sieltä, mistä kaikkein eniten sen toivoimme löytävämme alunperinkin. Sijainti on aivan täydellinen meille. Siellä on rauhallista, mutta silti hyvät kulkuyhteydet. Pääosin pientaloja, ei turhaa läpikulkuliikennettä, palvelut silti lähellä ja paljon kivaa tekemistä lapsiperheelle lähistöllä.

Koko: Check & Noup!

Alunperin me lähdettiin etsimään kotia, joka olisi n. 130m2, mutta määrittelimme neliöiden ehdottomaksi alarajaksi 110m2, jonka arvelimme olevan meille pienin sopiva koko kodille. Lopulta kun aikaa kului, päätettiin, että 100m2 on vielä meille ihan riittävä neliömäärä. Sitten alettiin katsomaan myös alle sadan neliön asuntoja,  koska haluttiin laajentaa reviiriä. Joka kerta todettiin alle sadan neliön asunnot kuitenkin liian pieniksi meille viimeistään näytössä. Onneksi maltoimme tässäkin mielemme, sillä meille löytyi kuin löytyikin sopiva koti, jossa on myös riittävästi neliöitä.

Meidän tuleva koti on juuri yli 100m2, mutta ei kuitenkaan niin paljoa yli, kuin alunperin toivoimme. Siinä on silti sopivasti lisää tilaa nykyiseen asuntoon verrattuna. Meidän tulevassa kodissa on kolme makuuhuonetta, eli kaikille lapsille ei ole omaa huonetta, kuten meillä ei nytkään ole. Toisaalta, kaikki makuuhuoneet ovat melkein tuplasti sen kokoisia, mitä meidän nykyisessä kodissa lastenhuoneet ovat. Pohja on myös sellainen, että mahdollisesti voisimme saada huonejärjestystä muokattua. Toistaiseksi sille ei kuitenkaan ole tarvetta. Keskustelimme lasten kanssa n. miljoona kertaa tämän asunnon etsintä -prosessin aikana ja ennen asunnon ostamista, että sopiiko heille se, jos heillä ei ole omia huoneita, mutta huoneet ovat isompia kuin nykyisin. Se oli 100% ok.

Kodinhoitohuone erillisellä sisäänkäynnillä tai kodinhoitohuone ja kuraeteinen erillisellä sisäänkäynnillä: Noup!

Tässäkin tulimme vuoden aikana vaatimuksissa vastaan ja päädyimme siihen, että kunhan edes olisi se kodinhoitohuone ylipäätään, niin olisimme tyytyväisiä. Alkoi nimittäin tuntua, että se kodinhoitohuone omalla sisäänkäynnillä oli liikaa vaadittu. Kodinhoitohuoneen täydellisen puuttumisen vuoksi sanottiin ei todella monelle muuten aivan mielettömän kauniille asunnolle. Ja hyvä että sanottiin, sillä tämä pyykkirumba pitkin asuntoa ei vaan tunnu hyvältä enää. Tulevassa kodissa meillä on tilava kodinhoitohuone vesipisteellä ja kunnolla kaappitilaa. Kodinhoitohuoneessa ei ole omaa sisäänkäyntiä, mutta eteisestä pääsee kuitenkin hyvin nopeasti sinne suoraan, eikä tarvitse kulkea koko kodin poikki kuraisissa vaatteissa, kuten meidän nykyisin täytyy, jos haluamme saada märät ulkovaatteet kylppäriin kuivumaan.

Korkea huonekorkeus olohuoneessa: Check!

Mua oikeasti naurattaa tämä kohta. Ja niin nauratti montaa muutakin tämän meidän etsinnän aikana. Arvatkaa kuinka monelle muuten upealle asunnolle me ollaan sanottu ei korkean huonekorkeuden puutteen takia? Aika monelle. Toki ollaan sanottu myös ei upealle asunnolle, jossa oli korkea huonekorkeus mutta ei kodinhoitohuonetta (ja vain yksi suihku koko asunnossa). Mä ymmärrän, että korkea huonekorkeus ei ole mikään asumismukavuutta suoraan lisäävä asia. Ymmärrän, että monesta se tuntuu ihan turhalta ja naurettavalta vaatimukselta asunnolle. Mulle se oli kuitenkin tärkeä juttu, olin haaveillut siitä niin pitkään. Mä tiesin, että jos ei sitä ole, en lakkaa haaveilemasta siitä. Ja nyt kun se on, niin ai hitsi se on mahtava! Ja Ottokin on myhäillyt, että onneksi ei joustettu siitä, kun se on niin upea. Ja se on myös se tekijä, joka tekee meidän uudesta kodista tosi paljon neliöitään suuremman ja avaramman tuntuisen.

Sauna: Check!

Ja ihana ja tunnelmallinen ja tilava sauna onkin. Tästä ei vaan mitenkään olisi voinut joustaa, oma sauna on oltava meillä.

Tuplasuihkut kylppärissä (tai ainakin tilaa laittaa sinne tuplasuihkut): Check!

Meidän tulevassa kodissa on ihanat tuplasuihkut saunan yhteydessä olevassa kylpyhuoneessa ja lisäksi siellä on vielä erillinen yksittäinen suihku yläkerran kylpyhuoneessa. Juuri niinkuin toivottiin! Me tullaan olemaan niin fiiliksissä kun ekan kerran käydään saunassa uudessa kodissa ja on kaksi suihkua!

Haaveilin myös keittiön ja olohuoneen suuresta avoimesta tilasta ja sekin nyt toteutui. Se ei ollut varsinainen dealbreaker, mutta kyllä mä huomasin kiintyväni aina enemmän sellaisiin asuntoihin, joista se löytyi. Ihanaa, kun keittiö ja olohuone ovat yhtä avaraa tilaa!

Nämä olivat ne kaikkein tärkeimmät kohdat. Lisäksi kirjoitin vuosi sitten näin:

”Näiden lisäksi asunnon pitää olla turvallinen asua ja kaikki mahdolliset todistukset olemassa ja tarkastukset tehtynä, sekä mahdollisimman ekologinen lämmitysmuodoltaan. Ollaan valmiita kyllä tekemään keittiö- tai kylppäriremppaa ja pintaremonttia, eli kodin ei tarvitse olla mitenkään priimakunnossa. Mulla on paljon haaveita keittiön ja kylppärin suhteen, ja olen aika varma, että kun me löydetään koti, ei monetkaan niistä haaveista täyty valmiiksi. Mutta onneksi sitten kun koti on oma, sitä voi alkaa pikkuhiljaa muuttamaan enemmän itseä miellyttäväksi (tai jos se pinnat on huonossa kunnossa, voi rempata sen  jo ennen muuttoa).”

Tämä koti, joka me ostettiin on kyllä ehdottomasti turvallinen ja ihan priimakunnossa, sillä se on melko uusi. Lämmitysmuotona on ekologinen maalämpö ja vesikiertoinen lattialämmitys. Kyseessä ei ole uudiskohde, mutta talo on vain joitakin vuosia vanha, eli käytännössä siellä ei ole vielä vuosiin mitään remppahuolia. Keittiön suhteen mulla on kuitenkin ollut haaveita niin pitkään, että se meillä on tarkoitus remontoida mun haaveita vastaavaksi. Se on kyllä kaunis ja hyväkuntoinen nytkin, mutta erilainen kuin se mun haaveiden keittiö. Olen haaveillut niin kauan siitä, että pääsen kokkaamaan itse suunnittelemassani unelmakeittiössä, että nyt kun se on vihdoinkin mahdollista, niin me aiotaan toteuttaa se. Vanhoja keittiökalusteita ei ole todellakaan tarkoitus heittää roskiin, vaan myydä eteenpäin, koska niistä joku saa vielä aivan upean, ajattoman ja toimivan keittiön vuosikymmeniksi eteenpäin.

Pintaremppaa aiotaan myös tehdä, eli esimerkiksi seiniä maalataan ja tapetoidaan yms. Saatetaan tehdä jotain muutakin vielä, mutta katsotaan nyt miten tässä menee aikataulut ja muut ja tämänhetkinen korona-pandemia toki varmasti vaikuttaa jonkin verran myös siihen, miten meidän remppa ja muutto edistyy. Voi olla, että joitakin suunnitelmia täytyy lykätä eteenpäin, tai sitten ei. Kaikki on vielä ihan auki. Mutta kuten jo vuosi sitten totesinkin, niin nyt kun koti on oma, on parasta se, että sitä kotia voi pikkuhiljaa muuttaa omannäköiseksi.

*Postauksen kuvat on kuvakaappauksia mun Pinterest-taulusta.

En malta odottaa, että pääsen näyttämään teille lisää! <3 

Arki on muuttunut ihan valtavan paljon koronaviruksen ja fyysisen etäisyyden ottamisen takia. Lapset opiskelevat etänä, ollaan koko perhe 24/7 yhdessä, ei nähdä ketään eikä käydä missään muualla kuin ulkoilemassa. Toisaalta, tiedostan sen, että me ollaan päästy niin helpolla kuin tässä tilanteessa voi päästä ja siitä saan olla ihan älyttömän kiitollinen. Mun sydän on kaikkien teidän kanssa, jotka kärsitte tässä tilanteessa ja joiden elämää tämä kuormittaa ihan älyttömän paljon monilla eri tavoilla. Kiitos jokaiselle, joka tällä hetkellä pitää huolta yhteiskunnan kriittisistä toimista tai auttaa hoitamaan ja pelastamaan sairastuneita. <3

Viikon arkikuvassa tällä viikolla on meidän lapset piirtämässä sateenkaaria ikkunaan. Irene Naakka haastoi meidät Instagramissa piirtämään lasten kanssa sateenkaaret ja kiinnittämään ne ikkunaan, jotta ulkona liikkuvat voivat bongailla sateenkaaria. Niin pieni, mutta iso juttu, joka voi yhdistää ihmisiä tänä vaikeana aikana. Haastan siis kaikki tämän lukevat piirtämään oman sateenkaaren ja kiinnittämään sen ikkunaan!

Meillä jopa 3-vuotias yllätti piirtämällä upean sateenkaaren, en edes tiennyt, että hän osaa jo piirtää muutakin kuin pääjalkaisia. Hän selvästi koki tärkeäksi piirtää oman sateenkaaren yhdessä siskojen kanssa. Lisäksi hän osasi ensimmäistä kertaa kirjoittaa oman nimensä piirustukseen, se oli niin hieno nimmari. Ihanaa, miten lapset heti innostuivat ideasta ja tekivät parhaansa. Me ripustettiin kaikkien lasten sateenkaaret ikkunoihin ja toivottavasti mahdollisimman moni on kuullut tästä ideasta ja ilahtuu bongatessaan meidän sateenkaaret!

Tämä idea on alunperin lähtöisin kai Italiasta, jossa tilanne on ollut kaikkein pahin jo viikkojen ajan ja ihmiset ovat eristäytyneet jo paljon pidempään kuin me täällä. Italiassa ihmiset myös laulavat iltaisin kello kuudelta Italian kansallislaulun parvekkeella. Niin ihana ja yhteisöllinen idea sekin. Suomessa on monin paikoin vähän harvempaan asuttua, mutta luin, että täälläkin ainakin yhdessä senioritalossa pidetään joka ilta ”iltahuuto” -laulutuokio, jossa lauletaan yhdessä parvekkeilla ja perjantaina oli ollut Sandstorm-tuokio.

Mä toivon, että tästä poikkeuksellisesta, pelottavasta ajanjaksosta jäisi käteen ainakin sitä henkistä läheisyyttä, mistä presidentti Sauli Niinistökin puhui. Että kaikki ihmiset rakastaisivat toisiaan vähän enemmän, ymmärtäisivät toisiaan vähän enemmän, kuuntelisivat ja kunnioittaisivat toisiaan vähän enemmän. Vaikka juuri nyt tilanne tuntuu monelle toivottomalta, on vain pakko yrittää luottaa siihen, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, tämä menee ohi, kaikki selviää ja me selvitään tästä yhdessä. Ei jätetä ketään yksin vaan autetaan toinen toisiamme missä vaan voidaan – mutta etäisyyttä pitäen.

Meillä työnjako on arkipäivinä mennyt niin, että mä askartelin lukujärjestyksen ja Otto on toiminut opettajana esikoiselle. Mä olen yrittänyt keksiä pienemmille tekemistä. Jako meni luontevasti näin, koska Otto osasi laittaa kaikki virtuaaliset etäopetushommelit toimimaan ja hän seuraa aktiivisesti Wilma-viestejä muutenkin. Otto opettaa esikoista ja mä viihdytään kahta pienempää ja annan heille omia tehtäviä. Toki meidän roolit välillä sekoittuu ja joissain jutuissa mä neuvon esikoista ja välillä Otto taas leikkii pienempien kanssa, mutta pääosin ollaan menty näin.

Ei voi kuin olla kiitollinen myös meidän lapsille, miten hienosti he ovat sopeutuneet tilanteeseen. Vaikka heillä on ikävä kavereita, kukaan ei ole kertaakaan edes vielä valittanut tylsyyttä tai mitään muutakaan! Ja hienosti ovat ymmärtäneet sen, että nyt ei  todellakaan pidetä leikkitreffejä tai lähdetä puistoon tai kentälle pelailemaan porukalla.  Vielä ei ole tullut sitä hetkeä, että mikään ei huvittaisi tai tuntuisi mukavalta. Sekin voi olla edessä, koska tämä tilanne tulee kestämään vielä pitkään, mutta ainakin toistaiseksi näin. Ollaan saatu voimaa ulkoilusta, yhteisestä tekemisestä ja hyvästä ruuasta. Aiotaan jatkaa samalla tiellä.

Eniten tässä tilanteessa on huoli niistä läheisistä, jotka kuuluvat riskiryhmiin. Erityisesti mun äidistä, joka on kaukana meistä ja joutuu huolehtimaan omasta arjestaan ja ruokaostoksistaan ihan yksin tässäkin tilanteessa. Tuntuu aivan hirveältä, että meidän pitää pysyä kaukana äidistä tässä tilanteessa, vaikka toki sen ymmärrän ja hyväksyn. Toivon vaan, että äiti pysyy terveenä kaikesta huolimatta. Täytyy soitella mahdollisimman paljon videopuheluita ja toivoa parasta sormet ristissä.

Halusin vielä kiittää ihan älyttömän paljon teitä kaikkia asuntouutisiin liittyen kauniista sanoista ja viesteistä ja myötäelämisestä. En voi sanoin kuvailla miten paljon merkitsee se, että olette halunneet ilahduttaa ja tukea meitä sanoillanne ja moni on jopa itkenyt ilosta meidän puolesta. Kiitos oikeasti niin paljon, te olette maailman siisteimpiä tyyppejä <3