Monissa blogeissa ja täällä munkin blogissa kiersi jokin aika sitten 33 kysymystä -haaste. Se on saanut nyt seuraajan joka lähti Julia Toivolan blogista, jossa kysymyksiin vastaakin puoliso, ja Otto vastasikin 33 visaiseen kysymykseen minusta! Mä hieman repeilin näille joillekin vastauksille, ja taisin myös tirauttaa muutaman onnenkyyneleen. Ihana Otto.

1. Mitä oikeasti ajattelit minusta ensitreffeillämme?

“Että jos se nyt jää, niin sit se jää”, kun kerroin kiinalaisessa buffetissa tarinaa siitä kuinka kakkasin omalle kädelle.

Huomautan tähän ihan vaan, että Otto ei ollut silloin edes kouluikäinen kun ks. juttu on tapahtunut. 

2. Nauranko vitseille, mitä en oikeasti tajua?

Naurat. Ei sitä muut välttämättä huomaa, mutta itse olen oppinut kysymään minuutin sisään että “ymmärsitsä”.

3. Pidänkö halailusta?

Pidät, paljon.

4. Halusinko pienet vai isot häät?

Sopivan kokoiset. Ei mitään liian mahtipontista, mutta kaikki läheiset paikalle.

5. Olenko koskaan rikkonut lakia?

Keskivertosuomalaisen verran sanoisin, eli et oikeastaan. Vähän liian myöhäiset vihreät suojatiellä joskus jne. Toki siis jalan kuitenkin, kun eihän sulla sitä ajokorttia ole.

6. Millainen on voileipäni?

Vääränlainen. Meidän muksutkin osaavat laittaa kinkun ja juuston oikein päin.

Hei mä OON voileipä. 

7. Millaista musiikkia kuuntelen?

Spotfiyn top 50 listaa lähinnä, ja pop punkia sun muuta mun musaa, kun en anna autossa aina vaihtoehtoa.

8. Mitä pelkään?

Kuolemaa ja oksennustautia.

9. Kestänkö stressiä?

Kestät, sulle on outoa kyllä normaalimpaa stressata jotain (yleensä turhaa) kuin olla stressaamatta.

10. Oudoin tapani?

En oikein osaa paikantaa sitä “outoa” tapaa, kun kaikki sun tavat kalpenee mun juttujen rinnalla, mutta sanoisin, että se että pystyt ongelmitta menemään ensin nukkumaan, mutta et siihen että minä menisin ensin.

Mä en ikinä saa unta jos Otto on jo alkanut tuhisemaan siinä vieressä. Mun pitää nukahtaa ensin, koska oon tottunut siihen, että mä nukahdan aina eka.

11. Mihin työhön et missään nimessä laittaisi minua?

Mun duuniin, teknisen asiantuntijan rooliin. Kiinteät työajat, tietotekniikan parissa tappelu ja armoton googlettelu ei jotenkin istu sun olemukseen millään tapaa.

Mä oon kyllä omasta mielestäni ihan hyvä googlettamaan armottomasti, mutta muuten oot kyllä oikeessa. 

12. Jos saisin viettää päivän jonkun kuuluisan, elävä, kuolleen tai ihan kenen kanssa tahansa. Kuka se olisi?

Coco Chanel?

13. Voittaisin lotossa, mitä tekisin rahoilla?

Riippuu toki summasta, mutta jos oletetaan että paljon niin: ostaisit kämpän, auton, muutaman laukun, sijoittaisit ja lahjoittaisit osan hyväntekeväisyyteen, the basics.

14. Mikä väri vastaisi persoonaani ja miksi?

Ruusukulta, hienostunut mutta söpö.

Aww en kestä, mikä vastaus!

15. Mikä minua ärsyttää eniten muissa ihmisissä?

Kaksinaamaisuus, mun suorapuheisuus on tarttunut suhun, etkä kestä enää yhtään sitä että tarvii arvailla että “tarkoittiko toi nyt tota vai ei”.

16. Mikä on suosikki roskaruokani?

Pizzaan sä et tunnu koskaan kyllästyvän t. hamppariboi_90

17. Rumin vaatteeni mistä minä pidän, mutta sinä et?

Sellaset housut mitkä ei istu yhtään, mutta ovat nyt “trendikkäitä”.

Hah! Mom jeansit! 

18. Mikä oli viimeisin tekstiviesti minkä lähetin sinulle?

“Takas!”

19. Kun olen kipeä, haluanko että minua hoidetaan?

No aika 50/50. Toki kaipaat apua silloin kuin et itse jaksa nousta, mutta enemmän se varmaan auttaa, että otan vastuun lapsista.

20. Kun riitelemme miten käyttäydyn?

Riippuu oletko väsynyt vai et. Jos olet väsynyt, saatat olla aika kiukkuinen. Muuten vähän turhankin rationaalisesti. Toki me vängätään useimmiten niin turhista asioista että eipä tuohon touhuun niin paljon aikaa/energiaa mene. 

Haha, ihana Otto. Ellen oo tosi väsynyt tai pahin PMS meneillään, niin en yleensä jaksa vängätä vaan oon just aika rationaalinen. Varmaan siis myös joskus turhauttava riitelykaveri, koska hyvin harvoin olen riitelyfiiliksellä.

21. Menemme ravintolaan, mitä tilaan?

Kalaa, varmaan aikalailla periaatteesta. Usein kuitenkin maistelet multa ja harmittelet sitä omaa kalaasi.

Hei, viimeksi kun mä otin kalaa mä huokailin onnesta jokaisen suupalan kohdalla, eikä sun lammas ollut mun kalaan verrattuna niin ihmeellistä! Niin kerta!

22. Minkä asian äärellä voisin viettää tuntikausia?

Jos ei sitä suhteellisen ilmiselvää “lasten” lasketa, niin sosiaalisen median ja Harry Potterin.

No sun kanssa voisin myös viettää tuntikausia, ja vietänkin aina silloin kun se on mahdollista. 

23. Mikä saa minut todella vihastumaan?

Paska maailma ja epäoikeudenmukaisuus.

24. Entäs piristymään?

Lapset, sohva, suklaa ja torkkupeitto.

Ja SINÄ.

25. Millainen olen vaimona?

Rakastava, vastuuntuntoinen, perhekeskeinen ja mun ja lasten esikuva.

En kyllä kestä. 

26. Kumpi sanoi ensin “rakastan sinua” ja missä se tapahtui?

Mun on ihan rehellisesti tunnustettava että mä en tarkalleen muista, se on kuitenkin sanottu meidän suhteessa noin biljardi kertaa. Mututuntumalla sanoisin että minä, “meidän” pienessä opiskelijasolussa Kannelmäessä.

Se olit sinä, ja just siellä Kantsun pikkuisessa huoneessa. Mä muistan vielä päivänkin. Tai no se oli kyllä yö, mutta anyway. Ja vastasin sulle heti samoilla sanoilla. 

27. Mitä teen heti ekana aamulla?

Napsautat kahvinkeittimen päälle.

28. Millaisia vaatteita käytän kotona?

Rentoja ja mukavia, yleensä toppia/paitaa ja verkkareita. Talvisin pukeudut torkkupeittoon.

Torkkupeitto on paras vaate ikinä!

29. Mitä kotiaskaretta en osaa hoitaa?

Mä en usko että sä edes tiedät missä meidän taloyhtiön jäteastiat on.

No tiedän kyllä! Mutta oot oikeessa, mä inhoan viedä roskia. Sisällä kotona jätteiden lajittelussa mä oon kuitenkin ykkönen, vai mitä?

30. Kumpi määrää kaapin paikan?

Ei kumpikaan oikeastaan, yhdessä tehdään ainakin kaikki isot päätökset.

31. Mikä on paras luonteenpiirteeni?

Ymmärtäväisyytesi, ylivoimaisesti. Pätee kaikkiin elämän osa-alueisiin.

Voi rakas. Oot ihana. 

32. Entä paras piirre ulkoisesti?

Silmät ja tissit. Sun silmät paljastaa susta kaiken, ja rakastan sitä miten katsot mua ihmisenä, aviomiehen ja isinä. Sun tissit taas istuu kivasti käteen.

Mä kuolen. Molemmille vastauksen osille. 

33. Ihanin yhteinen muisto?

Meillä on liian monta muistoa valitakseni vain yhden ihanimman, kun sellaista ei ole. Kärkipaikkaa pitää lasten syntymät, hyvänä kakkosena se kun herättiin yhdessä myöhään aamupäivästä, ensimmäistä kertaa avioparina.

Että sellaisia vastauksia Otolla tällä kertaa. Näitä oli niin hauskaa lukea, ja hieman punastella! Kiitos Otolle kun hän suostui tämän tekemään tänne.

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Polarn O. Pyretin kanssa.

Mielikuvitus on ihmeellinen asia. Sitä tarvitaan ihan kaikessa mitä me tehdään ja mitä me ajatellaan. Mielikuvitus auttaa meitä selviytymään uusista tilanteista aiemmin opitun pohjalta, hahmottamaan ja ymmärtämään elämän eri osa-alueita. Empatia ja myötätunto on mielikuvitusta, tulevaisuuden suunnittelu on mielikuvitusta, kohdussa kasvavan vauvan ajatteleminen on mielikuvitusta, kaiken uuden keksiminen ja luominen on mielikuvitusta. 

Meidän mielikuvitus alkaa kehittyä jo pienenä lapsena, kun me aletaan luomaan mielikuvia. Ensin ihan yksinkertaisista asioista, ja mitä isommiksi kasvetaan, sitä monipuolisemmin me pystytään mielikuvittelemaan. Siksi juuri leikki on lapsille niin uskomattoman tärkeää. Lapsen mielikuvitukselle pitää antaa tilaa, aikaa ja mahdollisuuksia kehittyä. Vaikka on tärkeää, että vanhemmatkin osallistuvat välillä leikkiin ja lukevat säännöllisesti satuja, on myös ihana seurata sitä, kun lapset leikkivät ja lukevat yksin tai toistensa kanssa. Välillä on ihanaa vaan pysähtyä kuuntelemaan lasten juttuja pyykkien laiton lomassa tai samalla kun laittaa ruokaa. Heillä on välillä aivan uskomattomia tarinoita leikkien taustalla.

Rakastan myös sitä, kun lapset kertovat unistaan aamulla. He näkevät välillä niin ihmeellisiä unia, että ei voi kuin ihailla. Toki itsekin tulee nähtyä välillä mitä randomeimpia unia, mutta silti lasten unissa on jotain spesiaalia. Toki aikuistenkin unissa ”kaikki on mahdollista”, mutta lasten alitajunta keksii asioita, joista aikuisilla ei ole mitään hajua. Se on hienoa.

20 vuotta sitten mä olin saman ikäinen, kuin meidän isommat lapset ovat nyt. Muistan vielä elävästi meidän leikkejä kavereiden kanssa. Leikeissä aikuisten maailma ja lasten maailma sekoittui, ja tuotiin leikkeihin joskus esimerkiksi iltauutisissa kuultuja juttuja mukaan. Joskus leikit olivat tosi hurjiakin. Leikki oli kuitenkin tärkeä ja turvallinen tapa käsitellä kuultuja asioita, ristiriitoja ja pelottaviakin juttuja yhdessä kavereiden kanssa. Me leikittiin paljon, ei me muuta iltapäivisin koulun jälkeen tehtykään kun leikittiin.

Musta on ihanaa huomata, että nyt 20 vuotta myöhemmin leikki on ihan älyttömän tärkeää lapsille edelleen, ainakin kaikille niille lapsille jotka tunnen. Vaikka mukaan on tullut paljon uusia leikkejä, ja uusia tapoja leikkiä, myös ne vanhat tutut leikit ovat hittejä. Lapset rakastavat seikkailua, fantasiahahmoja ja heittäytymistä. Lohikäärmeet, ritarit ja prinsessat ovat vieläkin suosikkeja, vaikka välillä lapset haluavatkin kuvata videoita Lol-palloista tai hoitaa virtuaalilemmikkejä, jotka ovat siirtyneet tamagotcheista puhelimiin. Kotileikit, nuket ja autoradat, sekä kaikenlainen rakentelu on vieläkin suosittua. Yksi, joka on meidän lasten erityissuosikki on pukuleikki. Lapset rakastavat pukeutua eri hahmoiksi, ja rakennella erilaisia asuja.

Meillä on iso laatikollinen roolivaatteita, mutta on myös ihanaa, että arkisissakin vaatteissa voi olla saduista tuttuja elementtejä, jotka kannustavat leikin ja mielikuvituksen maailmaan. Polarn O. Pyretillä on juuri nyt myynnissä aivan ihania satuaiheisia vaatteita, jotka inspiroivat leikkimään. Ihanat hupparit lohikäärmeen harjalla tai kiiluvilla silmillä, prinsessamekot rimpsuhelmoineen ja pehmeät materiaalit joissa on mukavaa liikkua ja heittäytyä mielikuvituksen maailmaan. Lasten vaatteissa kaikkein tärkeintä on mukavuus ja turvallisuus, ja Polarn O. Pyretin ihanissa satuvaatteissa on todellakin mukavaa ja turvallista leikkiä.

Vaatteet ovat saatavilla juuri nyt myymälöissä ja verkossa, kaikissa mallistoissa. Taaperolla on taaperomalliston ihana lohikäärmepaita, lohikäärmehuppari ja upeat velourhousut röyhelöillä. 5-vuotiaalla on kaunis tyllihame, ritarin huppari kruunulla, sekä valkoinen t-paita. Hän olikin kuulemma ”ritariprinsessa”. Koululaismallistossa satuaihe on ehkä hieman hillitymmin esillä, mikä ainakin meidän koululaista miellytti. Hänellä oli ihanan pehmeä velourmekko, jossa prinsessamaisuutta toivat lähinnä hihojen leikkaukset. Hupparissa taas oli hillitty kiiluvasilmäinen lohikäärmekuvio selässä. Isoilla tytöillä ihanat vihreät ja navyn väriset pallosukkikset, ja minillä meidän lemppari jarrusukat matchaavassa värissä. Huppareissa on muuten irrotettavat vetskarikiinnitteiset huput, jolloin ne muuttuvat ilman huppua bombereiksi. Super kätevää että ne saa irti näin talvivaatekaudella, kun huput ovat toppavaatteiden kanssa välillä hankalia.

 

Parin viikon takainen positiivisen psykologian luento herätteli mua monella tapaa, ja toinen asia, joka siitä konkreettisesti on jäänyt käteen, on arkinen kiitollisuus. Mä tunnen sellaista syvää kiitollisuutta perheestä, terveydestä, kodista ja töistä ja kaikista muista ”isoista” asioista ihan joka päivä. Se on mulle helppoa ja luontaistakin, enkä usko, että menee päivääkään etten ajattelisi sitä, miten kiitollinen olen kaikesta siitä hyvästä mitä meillä on. Osaan myös olla kiitollinen Otolle tai lapsille konkreettisista sanoista tai teoista, ja ilmaisen kiitollisuuttani usein. Arjessa on kuitenkin myös paljon sellaista hyvää ja ihanaa, joka saattaa vaan mennä ohi, ellei sitä erikseen pysähdy ajattelemaan. Siksi ajattelin listata muutaman asian, joista olen kiitollinen juuri tänään (niiden ilmiselvien ensimmäiseksi mainittujen isojen asioiden lisäksi).

1. Olen kiitollinen siitä, että saatiin niin ihanaa asiakaspalvelua apteekissa. Yhdellä meidän mineistä on yhtäaikaa useampi afta suussa, ja se on tietysti tosi ikävän tuntuista. Käytiin hakemassa apteekista helpotusta, ja saatiin tosi asiantuntevaa apua, ja lisäksi lapsi sai vielä työntekijältä kehuja hienosta käytöksestä, joista selkeästi ilahtui. Olen myös kiitollinen siitä, että aftasuihke auttoi nopeasti.

2. Olen kiitollinen Ilmastonmuutosta käsittelevän postauksen kommenteista. Ihan älyttömän ihania kommentteja, asiallista keskustelua, pitkiä tekstejä ja hienoja ajatuksia. Mua jännitti ihan super paljon tarttua polttavaan aiheeseen, mutta jälleen te osoititte, miten upeita tyyppejä olette, ja miten hienosti ja monimuotoisesti osaatte ajatella ja perustella näkemyksiänne.

3. Olen kiitollinen siitä, että sain viime viikonloppuna saanut sovittua kolmen ystävän kanssa vihdoin treffit! Ollaan taas puhuttu vaikka kuinka kauan, että ”pitäisi” nähdä, mutta aina se vaan on jäänyt. Mutta nyt on tärskyt merkitty kalenteriin, joten vihdoin nähdään. Miten se onkin aina niin hankalaa saada sovittua.

4. Olen kiitollinen siitä, että päästiin lasten kanssa näkemään kirjamessuilla Antti Tuisku! Antti oli signeeraamassa kirjoja, juuri kun käveltiin siitä ohi. En mennyt kilometrin mittaiseen jonoon kirja kourassa, sillä mä kuuntelin kirjan äänikirjana silloin, kun mun toinen silmä oli silmälapun takana ja tuskat olivat kovat. Antti Tapani pelasti sen sunnuntain, kun taapero tökkäsi mulle silmään kivuliaan haavan. Makasin vain pimeässä ja kuuntelin tuntikausia Antin vaikuttavaa tarinaa. Kirjamessut olivat muutenkin hieno kokemus tänä vuonna, vaikka eloisa taaperomme pitikin koko perheen jatkuvassa liikkeessä.

5. Olen kiitollinen hienoista työmahdollisuuksista. Pääsen tällä viikolla tekemään jotain, mikä jännittää ja pelottaa mua hirveästi, mutta samalla on ihan älyttömän hienoa ja tärkeää. IIK mua jännittää niin paljon. Jollekin toiselle sama voisi olla pieni juttu ja ihan perus kauraa, mutta mulle se on ensimmäinen kerta ja siksi jännitän etukäteen.

6. Olen kiitollinen ihanista sukulaisista, jotka auttavat ja välittävät. Oton enon perhe poimi meille suppilovahveroita valmiiksi, ja saatiin käydä hakemassa ne valmiiksi käsiteltynä ja pakastettuna. Alunperin meidän piti mennä mökille poimimaan itse, mutta ei saatu sopivaa viikonloppua sovittua. Ihanan sydämellistä, ja olen niin iloinen sienistä, joita meillä on nyt pakkanen täynnä. Ensi viikonloppuna taas päästään kahdestaan Oton kanssa treffeille, kun Oton sisko tulee meille lasten kaveriksi. Ja viikko sitten oltiin juuri Oulussa mun rakkaiden sukulaisten luona.

7. Olen kiitollinen tänä vuonna n. 173663484% parantuneista ajanhallinnan taidoista meidän perheessä. Monta vuotta mentiin erilaisilla listoilla, paperilippusilla ja lappusilla, ja oltiin aina ihan pihalla koko perheen aikatauluista. Nyt ollaan pidetty jo puolisen vuotta google-kalenteri 100% ajantasalla Oton kanssa, ja sinne merkitään ihan_kaikki. Siis ihan kaikki. Ehkä tämä on osasyy siihen, miksi treffejä kavereiden kanssa on nykyään helpompi sopia, kun näkee paljon paremmin, mitkä hetket ovat oikeasti vapaana, eikä tarvitse vaan arvailla. Kun molemmat pysyy menoista perillä, arki ei myöskään tunnu niin kiireiseltä, kun konkreettisesti näkee mitä on milloinkin.

8. Olen kiitollinen siitä, että taaperon kaksi poskihammasta ja yksi kulmahammas tulivat viimein läpi, ja ollaan saatu taas nukkua viimeiset pari yötä. Sitä edeltävät yöt olivat pitkästä aikaa herätyksiä täynnä. Sitä ehtii aina unohtaa kun saa nukkua hyvin, että miten rankkaa se väsymys on useamman katkonaisen yön jälkeen. Mutta onhan se hampaiden tulo kaikkein rankinta taaperolle itselleen, onneksi pienenkään ei nyt tarvitse kärsiä kutittavista ja aroista ikenistä.

9. Olen kiitollinen siitä, että saatiin  viikonloppuna oikeasti levättyä kunnolla ja ladattua akkuja. Kirjamessujen lisäksi lapset kävivät lauantaina karkki vai keppostelemassa, ja tulivat sitten naapurin tytön kanssa meille katsomaan Putousta. Sunnuntaina tavattiin ystäväperhettä, ja illalla vielä Oton perhe tuli meille extempore-piipahdukselle. Sen jälkeen pelattiin yhdessä Kimbleä, ja se oli niin rentoa ja kivaa. Tuntui siltä, kuin kellojen siirto olisi antanut yhden ekstratunnin päivään, kun me herättiin kellon mukaan 7.25 mutta fiilis oli yhtä pirteä kuin olisi nukkunut puoli ysiin.

Kysyin vielä Otolta, mistä arkisesta asiasta hän on juuri tänään kiitollinen. Vastaukseksi sain:

”Siitä, että meillä on vieläkin ”lihapullia”.”

Lihapullat ovat siis meidän perheen höpsö vitsi, kun taapero kutsuu ihan kaikkia pullia lihapulliksi. Oikeasti meillä ei ole lihapullia vaan korvapuusteja, joita Otto käy ei-niin-salaa hakemassa keittiöstä aina kun silmä välttää.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3 Mistä te olette tänään kiitollisia?

PS: Mitä olette mieltä sellaisesta, että listaisin esim. kerran viikossa insta storiesin puolella mun @iinalaura-tilillä vaikka 7 asiaa joista olen siinä viikossa kiitollinen? Jos alkaisin pitämään vähän sellaista ”kiitollisuuspäiväkirjaa” vaikka sunnuntaisin?

Viime aikoina on ollut jotenkin tavallistakin rakastuneempi ja ihastuneempi olo, ja se on ihanaa. Huomaan, että ollaan tämän vuoden aikana lisääntyneen yhteisen ajan myötä Oton kanssa taas löydetty vielä enemmän toisistamme. Ollaan jotenkin lähennytty entisestään, vaikka en ajatellut, että se voisi olla edes mahdollistakaan, koska ainahan me nyt ollaan oltu läheisiä ja rakastuneita ja puhallettu yhteen hiileen. Vaikka me yritettiin vauvavuoden aikanakin ottaa sitä kahdenkeskistä aikaa aina kun sitä saatiin, on fakta se, että vauvavuonna parisuhde kuitenkin jäi enemmän taka-alalle vauva-arjen vallatessa suurimman osan ajasta. Ja se oli ihan okei. Oli aivan ihanaa oman aikansa olla yhdessä siellä vauvakuplassa ja unohtaa kaikki muu.

Kuva: @erinacarolinaphoto

Nyt on kuitenkin ihanaa taas antaa enemmänkin huomiota parisuhteelle, ja pysähtyä fiilistelemään sitä, miten parasta toisen kanssa on olla. Ei meidän tarvitse tehdä mitään ihmeellistä, ja tällä hetkellä arki on muutenkin tosi toiminnantäyteistä, eikä sitä yhteistä aikaa tunneissa ole välttämättä yhtään sen enempää kuin viime vuonnakaan. Fiilis on kuitenkin erilainen, koska nyt tietää, että kun lapset menee nukkumaan, ne on nukkumassa aamuun asti. Silloin voi kunnolla rentotua ja olla sen toisen kanssa ja keskittyä vain siihen hetkeen.

Kuva: @erinacarolinaphoto

Uskon oman osansa olevan myös hormoneilla. Kun imetyshormonit ovat väistyneet ja olen alkanut palautua imettävästä äidistä ihan vaan Iinaksi, olen huomannut, että ajatuksistakin on löytynyt enemmän tilaa sille kutkuttavalle rakastumisen ja ihastumisen tunteelle, ja niille perhosille vatsassa silloin kun Otto tulee töistä kotiin. Ei sitä edes huomannut silloin imetysaikana, enkä kokenut olevani mitenkään ”vähemmän” rakastunut, mutta näin jälkeenpäin huomaan eron. Huomaan sen, että hormonit sai mut keskittämään suurimman osan ajatuksista siihen pieneen vauvaan ja hänen tarpeisiinsa. Meidän rakkaus oli viime vuonna arjessa useammin sellaista toista ymmärtävää ja tsemppaavaa yhteistä vanhemmuus-rakkautta. Nyt se taas on enemmän  arjessakin intohimoa ja pilkettä silmäkulmassa, tsemppiä ja ymmärrystä unohtamatta.

Kuva: @erinacarolinaphoto

Vauvavuoden aikana me ei kovin usein treffeillä käyty, koska oltiin niin vauvakuplassa, tai jos käytiin niin mulla oli huono omatunto siitä, että olin pois vauvan luota. Tänä vuonna taas ollaan käyty jo useamman kerran, eikä mulla ole ollut kertaakaan huono omatunto. Ollaan vaan keskitytty toisiimme ja oltu siinä hetkessä läsnä, vain me kaksi. Onneksi pystyttiin molemmat ymmärtämään se, että se vauvavuosi on vain se vauvavuosi, ja siihen voi heittäytyä täysillä, ja se on ihan fine. Ei me silloin vauvakuplaan heittäytyessäkään unohdettu sanoa, että rakastetaan tai unohdettu läheisyyttä.

Kuva: @erinacarolinaphoto

Meidän parisuhde voi hyvin silloinkin, mutta tällä hetkellä mulla on ainakin ihan sellainen kuherruskuukausi-olo, vähän kuin oltaisiin vasta tavattu. On ihanaa suunnitella kaikkea yhteistä tekemistä, eikä tarvitse yhtään miettiä miten lapset pärjäävät, kun he itse oikein pyytävät päästä kyläilemään isovanhemmille tai että joku kummeista tulee meille yökylään hoitajaksi. Odotetaan ihan hulluna ensi kesän Ed Sheeran -keikkaa, ja jo ennen sitä me ajateltiin tehdä muutaman vuoden tauon jälkeen joku kahdenkeskinen viikonloppureissu johonkin.

Kuva: @erinacarolinaphoto

Lisäksi odotan ihan sikana helmikuuta ja meidän hääpäivää, koska silloin tarkoituksena on juhlistaa viidettä hääpäivää yhdessä toistemme ja kaikkien rakkaiden ihmisten kanssa. Silloin meillä tulee täyteen viisi vuotta naimisissa ja kahdeksan vuotta yhdessä, ja sitä saa todellakin juhlia. Kun miettii meidänkin lähtökohtia parisuhteeseen ja avioliittoon, on mun mielestä aika hieno juttu, että tässä me seistään (melkein) kahdeksan vuotta myöhemmin rinta rinnan, yhä edelleen päivä päivältä enemmän toisiimme ihastuen ja rakastuen. Ei ole mitään asiaa mitä en voisi Otolle sanoa, eikä mitään asiaa mistä en tietäisi selviäväni yhdessä Oton kanssa.

Postauksen kuvat on ottanut ja editoinut ihana ja lahjakas @erinacarolinaphoto.

Me toimitaan rakkaudessa ja parisuhteessa aika samalla tavalla, ja se sopii meille hyvin. Yleensä meidän toiveet, halut ja tarpeet parisuhteessa on aika synkassa keskenään ja ymmärretään toisiamme ilman sanojakin. Kiitos Otto, että olet mun paras ystävä ja elämäni ensimmäinen ja viimeinen rakkaus <3

Oletteko te huomanneet samaa parisuhteessa, että vauvavuosi tai imetys olisi vaikuttanut siihen jotenkin? 

 

En arvannut vielä maanantaina julkaistessani postausta lapsiperhe-arjen ”maineesta” mediassa, että postauksen pohjalta syntyisi jokin näin mieleniintoinen ja hieno juttu. Mutta niin vaan kävi, että ihana lukijani sanoi ääneen sen, mitä olin ehkä joskus salaa haaveillut, mutta en ollut koskaan vienyt sen pidemmälle tai sanonut edes ääneen: ”Miksi et tekisi postaussarjaa erilaisista perheistä, joita haastattelisit ja esittelisit blogissasi?”. Ja näin mä päätin tehdä, koska ideahan on aivan loistava. Olen siis ikuisesti kiitollinen lukijalleni tästä kommentista. Mä pyöritän tässä näin omaa mediaani, ja mulla on todellakin mahdollisuus tuoda esiin sitä perheiden erilaisuutta, yksilöllisyyttä ja ihanuutta ihan itse. Miksi ihmeessä siis en tekisi sitä?!

No en kyllä keksi yhtäkään syytä, miksi en. Ensimmäinen osallistuva perhe on jo valmiina, ja nyt mä kysynkin teiltä rakkaat mahtavat ihmiset: tiedättekö jonkun ihanan perheen, tai oletteko sellainen perhe itse, joka sopisi tähän postaussarjaan mukaan? Erilaisen perheen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että perheiden pitäisi olla jotenkin huippu-erilaisia välttämättä. Erilainen perhe tarkoittaa mulle sitä, että ei ole olemassa mitään ”tavallista perhettä”, vaan jokainen erilainen perhe on tavallinen perhe, ja jokainen tavallinen perhe on erilainen. Kokoonpanosta ja elämäntilanteesta riippumatta. Nyt mä aion tehdä juuri sitä, mistä puhuin: näyttää millaista on ihan tavallinen lapsiperheiden arki ja elämä Suomessa, ihan kaikenlaisissa perheissä. Millaisia tarinoita perheiden syntyyn liittyy, millaista se arki niiden lasten kanssa on, mikä arjessa on hienoa, mikä kuormittavaa? Mistä syntyvät arjen haasteet, miten niistä selvitään, mikä on kaikkein parasta elämässä lasten kanssa?

Haastattelut aion tehdä omaan positiiviseen tyyliini, 100% perheitä kunnioittaen. Mun blogi ei koskaan ole ollut mikään paljastusblogi, eikä sellaista ole tulossa nytkään. Mitään TV:stä tuttua skandaalihakuisuutta ei siis ole luvassa. Se mitä mä haluan näyttää on rakkaus, välittäminen ja tavallinen arki, ja se miten erilaista tavallista on olemassa. Miten paljon Suomen perheissä on rakkautta ja onnea, ja miten erilaisissa perheissä, erilaisten vanhempien kanssa, kasvaa kaikissa mahtavia lapsia. Mä haluan näyttää sen kaiken hyvän ja ihanan, mitä teissä kaikissa on.

Ensi vuonna luvassa on siis postaussarja, jossa esittelen 12 perhettä. Joka kuukausi kerron yhden perheen tarinan. Toivon, että saan mukaan mahdollisimman monta keskenään erilaista perhettä, jotka ovat valmiita jakamaan oman tarinansa. Jos siis sinä kiiinnostuit tästä, tai tiedät jonkun toisen ihanan perheen, joka voisi olla halukas lähtemään mukaan: vinkkaa itsestäsi, tai vinkkaa toiselle perheelle osallistumisesta. Mukaan voi ilmoittautua lähettämällä mulle sähköpostia osoitteeseen iina.hyttinen@indiedays.fi. Viestissä voi kertoa vähän omasta perheestään, siitä missä kaupungissa asuu ja siitä, miksi haluaisi mukaan. 

Mitään romaania ei tarvitse kirjoittaa, mä kysyn sitten haastatellessa ne kysymykset, joihin toivon saavani vastauksia. Mihinkään kysymykseen ei ole pakko vastata, ja jokainen haastateltu perhe saa lukea julkaistavan tekstin etukäteen, ja vaikuttaa 100% siihen mitä kerrotaan. Kuvaan myös haastateltavat perheet postauksen kuvia varten, ja perheet saavat ottamani kuvat omaan käyttöönsä (kunhan kuvaaja on mainittu käytön yhteydessä). Kuvissa ei näytetä mitään sellaista, mitä perhe ei halua, eikä niissä ole pakko esiintyä omilla kasvoillaan, jos ei halua. Haastattelut toteutan ensi vuoden aikana, eli mikään kiire ei ole. Mukaan voi hakea marraskuun loppuun asti, eli ihan rauhassa voi miettiä, että voisiko tähän osallistua. Uskoisin haastattelun ja kuvauksen kestävän n. 1-2h maksimissaan, joten mistään hirveän aikaa vievästä jutusta ei myöskään ole kyse.

Sellaista! Mua jännittää ihan hirveästi julkaista tämä teksti, ja samalla olen ihan uskomattoman innoissani. Musta tuntuu hurjan hienolta ajatus siitä, että pääsen (toivottavasti) tapaamaan perheitä, kuulemaan erilaisia tarinoita ja ennen kaikkea näyttämään kaikille millaista on arki Suomen lapsiperheissä, ja millaisia perheitä täältä löytyy. Uskon, että ihan valtavan upeita ja ihania. IIIIIIK! Hae mukaan! Pssst! Aion myös järjestää jokaiselle osallistuvalle perheelle pienen lahjan kiitokseksi osallistumisesta. <3