Rakkaimman mummuni muistolle

19.11.2017

Eilen me hyvästeltiin mun mummu haudan lepoon, ja nyt musta tuntuu siltä että pystyn viimein kirjoittamaan ne asiat mitä halusin sanoa, tai ainakin voin yrittää. Alle kaksi viikkoa sitten tuntui, että maailma pysähtyi, ja sieltä katosi järjetön määrä iloa, valoa, lämpöä ja rakkautta, kun mun rakas mummu menehtyi. Vaikka pitkään oltiin jo valmistauduttu siihen mitä tulossa oli, se tuntui silti niin syvällä, ja tuntuu edelleen. Hän oli mulle niin rakas, ja niin tärkeä, vaikka nämä sanat tuntuvatkin latteilta kun niitä tähän yritän asetella. Kyllä te tiedätte, kun joku ihminen on ihan mielettömän tärkeä, ei sitä riitä mikään sana kuvaamaan tarpeeksi hyvin.

Vietin ensimmäisen kerran yksin aikaa mummulassa kolmevuotiaana, kun menin sinne yksin kesäloman viettoon, äitini tehdessä vielä pari viikkoa töitä ennen oman kesälomansa alkua. Näin mä sain pidemmän kesäloman pois päiväkodista, ja viettää aikaa rakkailla sukulaisilla Oulussa. Siitä kesästä lähtien vietin joka kesä aikaa mummulassa sekä ilman äitiä, että äidin kanssa. Toki oltiin siellä aina kaikki muutkin lomat, mutta aina kesäisin sain pitkän loman mummun ja papan luona, ja pisimmillään taisin olla siellä kuusi viikkoa ilman äitiä ekaluokan jälkeisenä kesänä, kun äiti ei halunnut että joudun olemaan niin paljon yksin kotona äidin ollessa töissä, kun olin vielä niin pieni. Mummun kanssa hoidettiin kasvimaata, ja talvella opettelin mummulan pihalla hiihtämään.

Mulla oli todella läheinen suhde isovanhempiini jo ihan pienestä asti, kun mummula oli mun kesäkoti, ja rakas paikka. Mummu jaksoi aina touhuta mun kanssa, leipoa ja kokata, tehdä puutarhahommia, opettaa mua ompelemaan ompelukoneella, pelata pasianssia, leikkiä barbeilla ja piirtää.

Me käytiin piknikeillä, kirjastossa, taidenäyttelyissä ja pelattiin jalkapalloa. Mun opittua lukemaan, mummu raahasi mun kanssa kassikaupalla muotiaiheisia kirjoja joka kesä kirjastosta heille, ja yhdessä luettiin Christian Diorin New Lookista, Elsa Shiaparellista ja Yves Saint Laurentista. Hän muisti kehua jokaista mun seitsenvuotiaan innolla piirtämää ”muotikuvaa”, vaikka niistä varmasti puolet näytti ihan samalta.

Teini-iässä mummu oli mulle vielä läheisempi kuin aiemmin. Kun mun äiti sairastui, mummu oli mun tukena, ja sain aina soittaa mummulle kun tuntui siltä. Sinä päivänä kun äiti joutui sairaalaan, mä yritin olla reipas ja rohkea, vaikka pelkäsin jokaisella solullani. Siinä vaiheessa kun vihdoin näin mun mummun, mä uskalsin itkeä ja päästää ne kaikki tunteet ja pelot ulos. Hän tuli meille kotiinkin auttamaan, ekoina päivinä ja viikkoina, kun äiti pääsi kotiin sairaalasta. Turvauduin mummuun kun mua pelotti, ja hän jaksoi aina tsempata ja lohduttaa, ja auttaa.

Vähän ennen täysi-ikäistymistäni kun etsin itseäni ja mulla oli kaikkein pahin biletys- ja teinivaihe päällä, mummu ei koskaan tuominnut mua. Hän ei ikinä valittanut mulle mistään tai kommentoinut ulkonäköä ikävästi, tai millään muullakaan tavalla osoittanut sitä, jos ajatteli jotain negatiivista. Me juteltiin ihan muista jutuista, ja keskityttiin olennaiseen: eli kahvin juontiin, pullan leipomiseen & kortin pelaamiseen.

Mun mummu tuli äidiksi samassa iässä kuin minäkin, parikymppisenä nuorena tyttönä, ja se yhdisti meitä. Mummu oli yksi ensimmäisiä ihmisiä joille kerroin Otosta, ja raskaudesta. Hän onnitteli ja iloitsi, ja alkoi heti neulomaan meidän esikoisvauvalle villapukua. Kertaakaan hän ei epäillyt pärjättäisiinkö me, hän tiesi että kyllä me pärjätään. Tai jos epäilikin, hän ei epäillyt mulle. Mua hän vaan kannusti ja tsemppasi, ja oli iloinen meidän puolesta. Siitä tulee helmikuussa seitsemän vuotta, kun hänelle kerroin.

Vaikka hän tuli äidiksi saman ikäisenä kuin minä, ja sai yhteensä neljä lasta, hän teki silti pitkän uran töissä. Mun mummu oli aikansa edelläkävijöitä, kunnon bisnesnainen nimittäin. Hänen ja mun papan avioliitosta olenkin saanut loistavan tasa-arvoisen avioliiton mallin, sillä mun pappa on huolehtinut arjesta ihan siinä missä mummukin. Mummu osasi yhdistää pikkulapsiarjen ja työnteon, ja hurjasta työtahdista huolimatta hän oli myös lämmin ja rakastava äiti. Eläköidyttyään mummu keskittyi auttamaan toisia, tekemään järjestö-, yhdistys- ja vapaaehtoistyötä, ja sen lisäksi olemaan mummu meille kaikille lapsenlapsille, ja lapsenlapsenlapsille. Hänestä olen saanut upean mallin siihen miten työ ja perhe yhdistetään, ja miten kannetaan oma kortensa kekoon ja huolehditaan toisista parhaansa mukaan.

Onneksi meidän lapset ehtivät tavata hänet, ja isommat oppia myös kunnolla tuntemaan. He saivat kastella hänen kanssa kukkia, katsoa valokuvia, syödä tiikerikakkua, kiivetä syliin ja pelata dominoa.

Vaikka mummua ei enää ole, kaikki mitä hän on tehnyt ja sanonut, ja mihin koskettanut, elää meidän mukana, ja on läsnä meidän elämässä joka päivä edelleen. Hän on vaikuttanut mun elämään pienestä asti, ja hänen elämänohjeensa ja rakkautensa säilyvät aina mun sydämessä. Hän oli ihan mielettömän ihana puoliso, äiti, mummu ja isomummu, ja hän jätti jälkeensä suuren ja rakastavan perheen, jossa toisista pidetään huolta ja rakastetaan.

Lepää rauhassa maailman rakkain mummu <3


Tuoksut tunnelmanluojina

20.11.2016

 

Postaus on osa Gladen ja Lifien yhteistyökampanjaa. Minulle tuoksut ovat aina olleet isossa roolissa niin kotona kuin muuallakin. Moneen tuoksuun liittyy todella vahvoja muistoja, ja sitähän sanotaan että tuoksut nimenomaan palauttavat mieleemme monia sellaisiakin muistoja jotka muuten unohtaisimme. Tuoksumuistot jättävät vahvan muistijäljen, ja joku tuttu tuoksu voi tuoda mieleen muistoja vuosikymmenienkin takaa. Kampanjassa saimme testattavaksi Gladen tuoksutuotteita kotiin, ja ne ovatkin auttaneet luomaan sitä kodin tuntua tänne ihan uuteen kotiin jo ekasta illasta lähtien.

Mulle tunne kodista on todella tärkeä, kodin pitää tuntua kotoisalta, eikä vaan katolta pään päällä. Muuttolaatikoidenkin keskellä halusin luoda meille edes yhden kotoisan nurkan johon käpertyä illalla, ja sellainen me luotiin olkkariin. Vaikka kaikki muu oli vielä kesken, olkkarin sohvan nurkassa näytti valmiilta ja tuoksui omena ja kaneli, sopivasti vähän jouluiselta. Siinä on ollut hyvä loikoilla, ja muu koti on rakentunut tämän turvallisen nurkan ympärille. Jouluihmisenä kanelin tuoksu on mulle äärimmäisen rakas, ja tuo mieleen kaikki lapsuuden joulut. Riisipuuron mummolassa, mantelin etsinnän jouluaamuna ja ihanan jouluisen kiisselin jota saatiin aina ruuan jälkeen jälkkäriksi. Nyt se sama tuoksu tuo mulle mieleen myös tämän ihanan turvallisen nurkan.

Gladen tuoksukynttilöissä on mun mielestä ihanan mieto tuoksu, sellainen joka ei hyökkää päälle mutta luo ihanaa tunnelmaa silloin kun kynttilää polttaa. Mä olen herkkä tuoksuille enkä itse käytä tai omista esimerkiksi hajuvesiä ollenkaan. Tuoksukynttilöillä on kuitenkin ihana luoda tunnelmaa kotiin, kunhan ne eivät ole liian päällekäyviä tuoksuja, ja nämä eivät ole. 30h palava Cozy Apple & Cinnamon kynttilä sopii ihanasti yhteen isomman punaisen 52h Apple & Cinnamon -kynttilän kanssa. Molempien kaunis joulunpunainen väri luo myös jo itsessään tunnelmaa.

Valikoimasta löytyy monenlaisia tuoksuja erilaisiin tunnelmiin, ja esimerkiksi Honey & Chocolate muistuttaa mua yhden lapsuuden kaverini kodista. Heillä tuoksui aina hauskat potpourrit kulhoissa, ja niissä oli ihan tismalleen samanlainen tuoksu kuin näissä Honey & Chocolate -kynttilöissä. Ehkä annan joululajaksi tuoksukynttilän ystävälleni, niin hänkin muistaa saman ihanan tuoksumuiston lapsuudestaan.

Musta on ihana tulla kotiin, istahtaa alas sohvalle ja sytyttää tuoksuvat kynttilät luomaan kotoisaa fiilistä. Sohvan lämmöstä on hyvä katsella ulkona hiljalleen satavaa lunta ja joka ilta kynttilöiden takana ikkunalla kasvavaa lumikinosta. Meidän talvipesä on valmis <3

Mulla on instassa kisa meneillään, jossa voi voittaa Gladen tunnelmallisen tuotepaketin! Käy kommentoimassa mun (@iinalaura) kuvaa instagramissa jossa Gladen tuotteet näkyvät, ja kerro mihin tilanteeseen sä yhdistäisit Gladen tuoksuvia tuotteita.

Ihanaa talvipäivää kaikille <3