Tänään sinä täytät viisi vuotta. Se on hieno päivä meille kaikille. Sinä tulit maailmaan nopeasti ja otit heti oman paikkasi meidän perheessä. Laitoit uusiksi kaiken mitä olimme vauva-arjesta siihen mennessä oppineet, ja opetit meidät arvostamaan saumatonta yhteistyötä ja ymmärtämään erilaisia tarpeita. Vaikka vauvavuotesi ei ollut kaikkein helpoimmasta päästä, ovat kaikki nämä viisi vuotta kanssasi olleet ihania ja täynnä rakkautta. Ei-niin-rauhallisesta alusta huolimatta sinä taidat olla meidän perheestä se rauhallisin, jolla ei ole koskaan kiire, ja joka uppoutuu rauhassa leikkeihin tuntikausiksi.

Keskimmäisen paikka ei aina ole se helpoin, kun ei ole nuorin eikä vanhin. Itsehän en siitä mitään ainoana lapsena tiedä, mutta sivusta seuraavana äitinä näen sen kyllä. Keskimmäiseltä vaaditaan joustavuutta molempiin suuntiin. Sinä hanskaat sen hienosti. Siinä missä sisarukset välillä koettelevat hermoja, toinen isottelullaan ja toinen tuhoamisellaan, sinä pidät omat puolesi, mutta olet aina reilu ja kiva kaveri.

En tunne ketään niin empaattista, kuin sinut. Se on valtavan suuri rikkaus. Äitinä silti haluaisin suojella sinua kaikelta ja toivon, että onnistun antamaan sinulle niin vahvat eväät elämään, että empaattisuutesi ei koskaan asettuisi sinua vastaan. Toivon, että onnistun opettamaan sinulle yhdessä isäsi kanssa, kuinka ainutlaatuisen upea ja ihana tyyppi olet. Toivon, että onnistumme opettamaan, että sinun mielipiteilläsi, arvoillasi ja ajatuksillasi on merkitystä. Toivon, että onnistumme opettamaan miten selvitään pettymyksistä, ja noustaan kaatumisen jälkeen pystyyn. Toivon, että onnistumme opettamaan, että vaikka tiellesi sattuisi mitä tahansa, me ollaan aina täällä, ja meidän luo saa aina tulla juuri sellaisena kuin on.

Viisivuotiaana sinä olet lukenut jo muutaman kuukauden, ja opit koko ajan lisää. Olet taitava ja tunnollinen. Vaikka uppoudut välillä omaan hattaraiseen maailmaasi, muistat myös viedä astiat hienosti astianpesukoneeseen ruuan jälkeen. Sinulla on uskomattoman vilkas mielikuvitus, ja olen kirjoittanut monet hauskat tarinasi ja ajatuksesi ylös vauvakirjaan sinulle luettavaksi. Rakastat tanssia, muotia, prinsessoja, hirviöitä, supersankareita ja Star Warsia. Olet määrätietoinen, ja kun jotain päätät, sinä myös pysyt siinä.

Tuntuu että se oli vasta eilen, kun kirjoitin viisivuotiaasta isosiskostasi, mutta niin vaan siitäkin on jo puolitoista vuotta, ja pian hän meneekin jo kouluun. Tiedän että ei kulu kuin silmänräpäys, ja sitten sinäkin olet menossa kouluun, niin nopeasti aika menee. Aion nauttia täysillä siitä, kun olet vielä äidin pieni, etkä iso ja omatoiminen koululainen. On ihanaa kun olet vielä tässä ihan lähellä, ja vaikka sinulla onkin jo omia juttuja, on vielä enemmän meidän juttuja.

Syntymäpäivälahjaksi sait valitsemasi Barbietalon, vähän etuajassa. Oikeana päivänäsi aiomme antaa sinulle vielä aineettoman lahjan: paljon yhteistä tekemistä. Materiaa tärkeämpää on se, että mennään, tehdään ja koetaan yhdessä.

”Lasten kasvua on mieletöntä seurata, ja parasta on huomata se miten lapsi itse muovaa itsestään juuri sellaisen tyypin kuin hänen kuuluukin olla. Usein saa huomata että oma lapsi kasvoikin jossain asiassa ihan toisenlaiseksi kuin alunperin itse ajatteli, ja se on just vaan hyvä. Koskaan ei voi tietää etukäteen, voi vaan seurata ja ihastella, ja tehdä kasvattajana parhaansa tukeakseen lasta kaikissa mahdollisissa elämänvaiheissa ja tilanteissa.”

Näin kirjoitin syyskuussa 2016, kun siskosi täytti viisi vuotta. En kykene sanomaan sitä tuon paremmin tänäkään päivänä, ja siksi lainaan vanhaa tekstiä. Myös sinusta rakas on kasvanut ihan omanlaisesi tyyppi. Sinussa on paljon sellaista, jota ei ikinä olisi voinut etukäteen arvata edes, olet vain kasvanut sellaiseksi kuin olet. Toisaalta, olet juuri se sama ihana vastasyntynyt, jonka silmiin tuijotin kun sain sinut ensimmäistä kertaa käsivarsilleni. Olet maailman ihanin ja rakkain tyyppi, ihan niin kuin te kaikki lapset olette meille vanhemmille. Me rakastetaan teitä maailman eniten.

Suuren suuret onnittelut äidin ja isin rakkaalle viisivuotiaalle! Sä oot ihan best <3

Meillä on ollut touhun täyteinen viikko, ja se huipentuu mahtavaan juhlaviikonloppuun. Huomenna juhlitaan Inspiration Blog Awards -gaalassa kollegojen ja ystävien kanssa, ja sunnuntaina juhlistetaan meidän ihanaa Zeldaa, joka täyttää (myös huomenna) viisi vuotta. Koko viikko on tehty järjestelyitä neidin hirviöbileitä varten, ja uskon että hän tulee olemaan fiiliksissä juhlistaan. Me aikuisetkin aiotaan pukeutua teeman mukaan, täytyy vaan toivoa että pienimpiä vieraita ei jänskätä liikaa. Koristeiden kanssa yritin valita niitä vähemmän kuumottavia juttuja, ja enemmän vaan hauskoja. Kakku tulee myös olemaan söpö karvainen monsteri kauhujuttujen sijaan, mutta toiveena oli myös haamuja, vampyyreja ja luurankoja, joten niitäkin juhlista löytyy.

Varmasti ei ole jäänyt kenellekään blogia pidempään lukeneelle epäselväksi, että rakastan teemajuhlien järjestämistä, ja musta on ihanaa kun niitä saa järkätä ainakin kolmesti vuodessa lasten synttäreiden ansiosta. Siinä on vaan jotain hauskaa, kun saa miettiä teeman ja koristeet ja tarjottavat ja kaikki,  ja yrittää toteuttaa lasten villeimmät juhlahaaveet. Viimeistä päivää neljävuotiaamme päätti tämän synttäriteeman viime vuonna, viikkoa Star Wars -synttäreidensä jälkeen, ja koko vuoden hän on tasaisesti suunnitellut juhliaan, ja kertonut mitä asuja kenellekin tulee, ja millaisen kakun hän toivoo.

Vaikka Otto ei ehkä itse lähtisi järjestämään ihan yhtä mahtipontisesti juhlia kuin minä, hän on aina innolla mukana auttamassa mua kaiken toteuttamisessa. Se tekee juhlien järjestämisestä tuplasti hauskempaa, ja paljon helpompaa. Otto leipoo ja koristelee ihan siinä missä minäkin, ja kaikki tehdään aina yhdessä. Tytötkin auttavat parhaansa mukaan kattamisessa, koristeiden ripustelussa ja leipomisessa. Juhlien järjestäminen yhdessä on ihan parasta, ja se ilo lasten kasvoilla, kun heidän suunnittelemansa juhlat ovat valmiit, on sanoin kuvailemattoman ihanaa. He ovat aina niin ylpeitä.

Gaalaan löysin asun muutama päivä sitten. Monena aiempana vuonna olen lainannut asun jostain PR-toimistolta, ja niin olin aikeissa nytkin. En kuitenkaan löytänyt nyt sellaista asua joka olisi tuntunut oikealta ja mun näköiseltä. Niinpä päätin ostaa sellaisen asun, jolle on satavarmasti käyttöä myös myöhemmin, ja sellaisen myös löysin, onneksi. Odotan jo innolla että pääsen pukeutumaan siihen, ja esittelemään sen täällä blogissa.

Ollaan tällä viikolla jatkettu pihan laittamista, ja pikkuhiljaa se valmistuu taas kesäkuntoon. En malta odottaa että meidän oma pieni pihakeidas on valmis, ja saadaan istua siinä nauttimassa auringosta. Lapsilla on melko lennokkaat suunnitelmat omien pihajuttujensa suhteen, mutta katsotaan mitä saadaan terassille mahtumaan. Ihana siitä varmasti tulee. Jatketaan pihahommia sitten ensi viikolla, kun nämä juhlat on ensin juhlittu.

Mua jännittää huominen gaala, sillä en ole pariin vuoteen ollut missään niin isossa tapahtumassa! Mutta varmasti siitä tulee kivaa. Haluan jo etukäteen kiittää hurjasti kaikkia äänestäneitä, vaikka ei sijoitusta tulisikaan. Mulle on suuri kunnia saada olla ehdolla, ja jo se itsessään tuntuu upealta palkinnolta tehdystä työstä. Kiitos!

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Evergreenin kanssa.

Olen usein puhunut blogissa arjen pienten hyvin valintojen puolesta, ja koen niistä puhumisen myös vaikuttajana olevan jossain määrin oma velvollisuuteni. Joku on muuten joskus kysynyt, mistä termi ”vaikuttaja” tulee, ja ihmetellyt mikä tekee minusta vaikuttajan. Termillä tarkoitetaan kaikkia omissa kanavissaan esillä olevia, kuten instagrammaajia, tubettajia, bloggaajia & muita mielipidevaikuttajia. Tyyppejä, joilla on oma seuraajakunta. Koirakin voi olla vaikuttaja, ja moni koira onkin instassa mua suositumpi. Se on ihan alan yleistermi, jota käytetään. Vaikuttaja kattaa vähän paremmin sen mitä esimerkiksi itse teen, koska olenhan aktiivinen monessa muussakin paikassa kuin vain blogissa. No juu, ei vaikuttamisesta sen enempää, nyt palataan takaisin pieniin hyviin valintoihin.

11.4. vietettiin suomalaisten laskennallista maapallon ylikulutuspäivää, eli päivää jona olemme kuluttaneet koko vuoden luonnonvarat. Jos kaikki maailman kansalaiset eläisivät kuten suomalaiset, tarvittaisiin 3,6 maapalloa, jotta luonnonvarat riittäisivät. Suomi on maailman 18. eniten luonnonvaroja kuluttava maa, ja se ei ole listasijoitus, josta  voisi olla kovin ylpeä. Juuri siksi on ihan tavattoman tärkeää, että puhutaan parempien valintojen tekemisestä. Itse en kuitenkaan usko syyllistämisen voimaan, vaan uskon että ne kestävät paremmat ratkaisut tehdään silloin, kun ne on tehty mahdollisimman helpoksi ja mukavaksi. Kun tutustuu niihin pieniin, kestäviin ratkaisuihin, on helpompaa tehdä myös niitä isompia kestäviä valintoja.

Monilla pienillä arjen teoilla voi pienentää omaa luonnonvarojen kulutustaan ilman että elämä olennaisesti hankaloituu. Oikeastaan juuri päin vastoin: monet ekoteot jopa helpottavat arkea. Hedelmät kannattaa pakata kaupassa aina kestohedelmäpussiin, tai vähintäänkin biohajoavaan pussiin, jonka voi vielä uudelleen käyttää biojätepussina. Ruokaostoksia varten kannattaa aina olla mukana kestokassi, jos toinenkin. Niissä ostokset on muuten paljon helpompi kantaa, kun niissä on tasainen pohja ja tukevat kahvat.

Kasvisruoka on ekologisempaa, ja jo edes 1-2 kasvisruokapäivää viikossa tekee suuren muutoksen omaan hiilijalanjälkeen (ja omaan oloon). Itse tykkään ruuassa myös satokausiajattelusta: suosin aina kauden kasviksia ja hedelmiä, ja parhaani mukaan lähellä tuotettua, jotta mun pöperöitä ei turhaan tarvitse turhaan kuskata ympäriinsä. Kauden vihannekset maistuvat tuoreelta ja aromikkaalta, koska ne ovat aina juuri silloin parhaimmillaan.

Yksi helppo ja pieni hyvä valinta, jolla kuitenkin on iso merkitys, on vaihtaa tuliaisviinit luomulaatuisiin. Kun mennään esimerkiksi ystäville tai sukulaisille kylään, helppo tuliainen on laadukas luomuviini, kuten espanjalainen tumman marjainen Evergreen Monastrell punaviini, tai kuivan herukkainen ja limettinen chileläinen Evergreen Sauvignon Blanc valkoviini. Evergreenin luomuviinien tuotantoketju on kokonaisuudessaan luomusertifioitu, joten niitä voi nautiskella hyvällä omallatunnolla. Evergreen-viinejä myydään litran palautettavissa muovipulloissa, joten ne on helppo ottaa mukaan ystävälle lähtiessä, tai vaikka mökkireissulle. Ei tarvitse pelätä että pullo hajoaa laukkuun matkalla.

Mä olen vasta aivan muutaman viime vuoden aikana tutustunut viineihin, ja oppinut nauttimaan silloin tällöin lasillisen ruuan kanssa tai juhlatilaisuuksissa.  Silloin kun ruokaan on panostettu, tai kun mennään jonkun luo syömään ja viiniä on tarjolla, on mukavaa kruunata upea ateria siihen sopivalla viinillä. Evergreen Sauvignon Blanc sopii mun makuhermoille, sillä siinä on ihanan pehmeä maku, ja kuiva valkkari on muutenkin enemmän mun juttu, kuin makea. Sauvignon Blanc sopii erityisen hyvin salaatin, tai vähärasvaisen kalan kaveriksi. Mä nautiskelen sitä mielelläni lasillisen juustojen ja viikunahillon kaverina, mutta en olekaan viiniasiantuntija. Sen kuitenkin tiedän, että se on herkullista!

Evergreenillä on litran punaviinin ja valkoviinin lisäksi valikoimassaan myös 3l Evergreen Merlot -punaviini, 0,75l Organic Seco kuohuviini, sekä kuiva ja puolikuiva luomu omenasiideri. Valikoimaan voi tutustua paremmin kampanjasivulla.

Huom! Koska kyseessä on alkoholia koskeva kaupallinen yhteistyö, alkoholia koskevia kommentteja ei ole sallittua julkaista alkoholilainsäädännön nojalla. Ethän siis kommentoi alkoholia ollenkaan. Juustoja, kuvien tunnelmaa, tai mitä tahansa yleistä saa kommentoida jos siltä tuntuu, ja ne kommentit voi julkaista.

Ihanaa päivää kaikille <3 

Mä rakastan tarkastella tyylin muutoksia, ja katsella vanhoja asukuvia. Olen tosi iloinen, että blogin ansiosta pystyn selaamaan vanhoja asukuvia, ja tsekkaamaan miten oma tyyli on vuosien varrella kehittynyt. Aina silloin tällöin on hauska tehdä kooste, ja katsoa, miltä on näyttänyt eri vuosina samaan aikaan. Mun tyyli on kautta ikäni vaihdellut tosi paljon, mutta toisaalta: palaan mielelläni vanhoihinkin tyyleihin, jos ne tuntuvat myöhemminkin omalta.

Yksi tällainen vanhaan tyyliin paluu on ollut paluu violetteihin hiuksiin. Mikään tukkatyyli ei varmasti koskaan ole tuntunut yhtä omalta, kuin pitkä pastellivioletti tukka. En tiedä miten ihmeessä, mutta juuri se tuntuu vaan niin omalta. Sen kanssa on hyvä olla, ja edelleen parin kuukauden jälkeenkin hymyilyttää kun katson sitä peilistä tai kuvista. Nyt on siis ottaa tyylitsekkaus huhtikuisiin Iinoihin, ja katsoa miltä sitä on näytetty eri vuosina samaan aikaan, alkaen vuodesta 2012, sillä vuoden 2011 huhtikuussa mä vasta harkitsin oman blogin perustamista.

Huhtikuu 2012

Tässä mä huhtikuussa 2012, meidän ensimmäisen yhteisen kodin parvekkeella. Silloin esikoinen oli vauva, ja me oltiin oltu vasta vuosi yhdessä Oton kanssa. Mä taisin viihtyä leopardikuviossa ja pinkeissä ruuduissa, sekä pikimustissa hiuksissa. Muistan tämän olleen yksi lempiasujani kuusi vuotta sitten, mutta nykyään en ehkä noita kahta kuosia yhdistäisi keskenään. Leopardiballerinat olivat mun lempparikengät, ja kävelin ne aivan puhki asti ennen kuin ne piti heittää pois pohjaan tulleen reiän takia. Alkuperäinen postaus löytyy TÄÄLTÄ.

Huhtikuu 2013

Tämä kuva on otettu reilut kaksi viikkoa keskimmäisemme syntymän jälkeen huhtikuussa 2013. Ostin ekat uudet farkut synnytyksen jälkeen keväisessä neonkeltaisessa värissä, ja olin ihan fiiliksissä. Asu on melko paljas, nyt asustaisin sen aivan eri tavalla. Tennarit, nahkatakki ja joku kiva koru tekisivät jo ihmeitä basic-topille ja kirkkaille farkuille. Värimaailman pitäisi kuitenkin yhtä simppelinä, koska neonkeltainen on niin kirkas väri. Hauskasti tämäkin asu kuvattu parvekkeella, se taisi olla vakkaripaikkamme ensimmäisinä blogivuosina, kun ulkona kuvaaminen nolotti sekä mua että Ottoa. Alkuperäinen asupostaus löytyy TÄÄLTÄ.

Huhtikuu 2014

Tämä asu mulla oli päällä ystävän taidenäyttelyn avajaisissa huhtikuussa 2014. Rakastan noita kenkiä edelleen, ja tuo takkikin on mulla tallessa. Hauskaa, että siitä on jo neljä vuotta kun bomberit tulivat muotiin, ajattelin että siitä olisi jotenkin vähemmän aikaa. Viihdyin hyvin pitkässä vaaleassa tukassa, vaikka jostain syystä tämä violetti tuntuu vielä sitäkin omemmalta. Huhtikuussa 2014 taisi olla paljon lämpimämpää kuin nyt, kun olen kerran uskaltanut noin kevyessä varustuksessa ilta-aikaan ulos. Alkuperäinen postaus löytyy TÄÄLTÄ.

Huhtikuu 2015

Huhtikuussa 2015 työskentelin koru-startupissa, ja olin ollut muutaman kuukauden Indiedaysilla. Pukeutumisessa on selkeästi näkyvissä se, että yritin olla sellainen bisnes-iina ja aikuinen paljon enemmän kuin nyt kolme vuotta vanhempana. Silloin mulla oli varmasti kolmen kotivuoden jälkeen vähän sellainen fiilis, että piti pukeutumisella todistella että ”Kyllä mä pystyn tähän ja olen ammattilainen”. Ehkä siihen vaikutti myös se, että olin ainoa alle 35v ja ainoa nainen joka firmassa oli töissä. Tykkään tästä asusta, mutta nykyään pukisin korkkareiden sijaan tennarit, ja kauluspaidan päälle ei välttämättä tarvitsisi enää bleiseriä. Alkuperäisen postauksen löydät TÄÄLTÄ.

Huhtikuu 2016

Tässä kuvassa ollessa olin edelleen samassa firmassa töissä, mutta korkkarit oli vaihtuneet baltsuihin, ja bleiseri jäänyt kotiin. Hauskaa että päällä on ihan samat paita ja trenssitakki kuin edellisessäkin asussa. Mä tykkään tästä asusta vähän mauttomia kenkiä lukuunottamatta ihan super paljon, ja voisin pukea sen eri kenkien kanssa juuri tuollaisena päälle vaikka tänään. Hiusten värikin miellyttää, tuo parin vuoden takainen violetti oli kyllä kaunis myös. Alkuperäisen postauksen löydät TÄÄLTÄ.

Huhtikuu 2017

Tämä kuva ei oikeastaan ole edes varsinaisesta asupostauksesta, sillä en tehnyt sellaista viime huhtikuussa. Silloin meidän kuopus oli kahden kuukauden ikäinen, ja me vietettiin aikaa Oulussa, sillä Oton puolen vuoden vanhempainvapaa oli juuri alkanut. Kuopus viihtyi paljon kantorepussaan, ja vähän vähemmän rattaissa. Voi itku miten ikävä tulee noita ihan ekoja vauvakuukausia, kun katsoo tätä kuvaa. Se oli aivan ihanaa aikaa. Asukin on ihan kiva, voisin pukea sen edelleen päälle ja kaikki nuo vaatteet ja kengät löytyvät multa edelleen. Alkuperäisen postauksen löydät TÄÄLTÄ (se oli kaupallinen yhteistyö).

Huhtikuu 2018

Tämän vuoden huhtikuu-asupostaus on tehty viime viikolla, ja se on näistä ainoa, jossa mulla on talvitakki päällä. Onneksi kevät tuli vihdoinkin tämän jälkeen, ja talvitakin sai pakata kaappiin odottamaan ensi talvea. Tästä asusta tykkään superisti, ja se on yksi tämän kevään lemppari-asuja, varmasti myös kesällä paljaiden säärien kanssa. Alkuperäinen postaus löytyy TÄÄLTÄ.

Mikä näistä huhtikuisista asuista on just sun lemppari ja miksi? Mun oma lemppari on varmaankin tuo vuoden 2016 huhtikuu, sillä tuo asu on niin ihanan keväinen, ja punainen huulipuna sopi kivasti violettiin tukkaan. Toinen lemppari on kyllä myös viime vuoden huhtikuu, ei asun takia, vaan koska asuste on maailman suloisin, eli meidän parin kuukauden ikäinen kuopus kantorepussa. Ai että, hän oli niin pieni! Mutta joo, pitkä matka sitä on kuljettu oman tyylin kanssa. Nuo loppupään kuvat tuntuvat melko omilta kaikki, sellaisilta, että voisin vetää samat asut päälle vaikka tänäänkin. Alkupään kuvien asut taas eivät tunnu ihan niin multa enää, mutta joskus ne olivat ihan mua.

Meillä on nyt selkeästi viimeisen kuukauden aikana alkanut taaperon oman tahdon kausi, ja hän on sellainen kujeileva pieni tyyppi, joka todella tahtoo vahvasti silloin kun tahtoo. Toisaalta hänestä on samalla kuoriutunut niin ihanan hellä ja rakastava tyyppi, joka antaa haleja ja pusuja, ja hymyilee niin iloisesti että sulattaisi jäisimmänkin sydämen. Hän on kertakaikkiaan ihan mahtava pikkutyyppi, jonka kanssa ei koskaan tule tylsää.

”Oho, puppu!”

Meidän taaperon yksi lempipuuhista tällä hetkellä on tiputella tahallaan kaikkea mahdollista, tai heitellä esim. ruokaa lattialle. Joka kerta kun hän tahallaan heittää jotain, hän toteaa ”Oho, puppu!”, eli ”Oho, tippui.”, ja hymyilee iloisen aurinkoisesti päälle.

”EIIIIIIIIIIII!”

Hän ilmaisee voimakkaasti mielipiteensä, jos ei halua tehdä jotain. Esimerkiksi jos hän ei halua pukea, tulla rattaisiin istumaan tai antaa siskolle barbia takaisin. Meidän yksivuotiaasta lähtee yllättävän kova ääni, ja tämä meidän tyyppi nimenomaan oikein huutaa vastauksensa painokkaasti. Hän harvoin itkee tahtoessaan tai ei tahtoessaan, mutta hän sanoo EIIIII erittäin kuuluvalla äänellä.

”Bebbemage”

Hänen lempikirjansa on Mervi Lindmanin Bebbe och fina kroppen, ja kirjassa on kohta, jossa taapero-Bebbe ihailee hienoa Bebbemageaan, eli bebbemasua. Myös meidän taapero ihailee omaa bebbemageaan, hän nostaa paidan ja taputtelee tyytyväisenä pikkuista pötsiä.

”EI TUU.”

Hän sanoo ”ei tuu” kun hän ei halua tulla jonnekin, esimerkiksi pois keinusta.  Hän sanoo ”ei tuu” myös silloin kun hänellä on kiire juosta omiin leikkeihinsä eikä hän ehdi tulla antamaan äidille halia.

”Moi”

Otto aina kiusoittelee isompia tyttöjä kutsumalla heitä nimeltä niin kuin hänellä olisi joku maailman tärkein asia kerrottavanaan, mutta sitten hän sanookin vain ”Moi.”. Isot tytöt oppivat hyvin nopeasti että isi on vähän höpö, ja alkoivat vastaamaan ”mitä?” -kysymyksen sijaan suoraan vaan ”Moi.”. Yksivuotias on alkanut tekemään samaa, eli aina kun häntä kutsutaan nimeltä, hän vastaa ”Moi” ja nauraa päälle.

”Poiiiisssssss”

Aina kun mennään vessaan, (joo kyllä, monikossa) hän kiipeää seisomakorokkeelle seisomaan, eikä sitten uskalla tulla alas, ja sanoo ”poissss”. Iiiihan joka kerta, vaikka hän tietää, että ei uskalla tulla pois itse. Aina on ihan pakko kiivetä. Pari kertaa olen kysynyt että miksi hän aina kiipeää siihen, vaikka tietää että ei pääse pois. Vastaukseksi tuli painokas ”piipee!” eli kiipee. Mitäpä siihen lisäämään.

”Naaanni, Naaanni!”

Kun perheessä on kaksi Pikkukakkos-ikäistä, ei taaperokaan välty televisiolta kokonaan. Hän katselee hyvin satunnaisesti siskojensa kanssa lastenohjelmia, tosin harvemmin hän jaksaa niihin keskittyä muutamaa sekuntia tai minuuttia kauempaa. On kuitenkin yksi ohjelma, johon hän on ihastunut: se on perjantaiaamuisin kakkoselta tuleva Sanni Sateenkaari, jonka yksi jakso kestää 12 minuuttia, ja joka on yksi meidän viisivuotiaan suosikkiohjelmista. Joka kerta kun taapero löytää kaukosäätimen, hän toteaa ”Naaanni, Naaanni” ja alkaa tanssimaan kuin kuulisi jo sarjan tunnarin korvissaan. Hänen mielestään telkkarista pitäisi aina tulla Sanni Sateenkaari, mutta ehkä ihan hyvä että ei tule.

”Joooooooooooooooo!”

Vaikka Ei-sana on kovassa suosiossa tällä hetkellä, on ”Joo” edelleen taaperon yleisin vastaus, onneksi. Hän sanoo sen niin aidon innostuneella ja iloisella äänellä joka kerta, että se on vaan niin söpöä. ”Tuutko mukaan suihkuun?” ”joooooooooooooooooo!” hän vastaa ja on jo riuhtomassa portaiden turvaporttia auki, jotta pääsee ”piipeee” yläkertaan ja suihkuun leikkimään.

”Mammiaaaaaaaa!”

Kun joku ruoka on oikein tosi hyvää, on se taaperon mielestä ”mammiaa” eli namia. Maissi on mammia, ruisleipä on mammia, avokado on mammia ja kaikkein eniten mammia on maustamaton jugurtti, jota hän söisi ja söisi vaan.

”Vauva”

Kaikki omanikäiset tai vähän nuoremmat, tai häntä vähän vanhemmat ovat vauvoja hänen mielestään. Kaupungilla hän osoittelee sellaisia omaan silmään kaksivuotiaitakin, ja yksivuotiaan rautaisella itsevarmuudella kutsuu vauvaksi, sekä osoittaa iloisesti sormella. Muutaman kerran on isompia lapsia naurattanut meidän tyypin kommentit.

Hänellä on kyllä ihan mahtavia juttuja, ja joka päivä hän oppii jotain uutta, ja sitä on uskomattoman hienoa seurata vierestä. Tänään hän oppi sanomaan mm. ”maissi” ja ”kurkku” eli ”kuukku”. Ihana höpöttäjä <3

Mitkä on teillä tällä hetkellä taaperoiden lempparisanoja?