9x arkiset päivän asut puhelimen kätköistä

23.04.2020

Jos ei työn puolesta tarvitsisi ottaa mitään kuvia tai videoita, olisin varmaan ollut kuluneet viikot aika tiiviisti pelkissä verkkareissa ja pyjamahousuissa. Olen nauttinut suuresti siitä, että ei tarvitse niin usein laittautua, kun ei käy juuri missään. Tai no “tarvitse”, eihän sitä muutenkaan tarvitse laittautua kun menee jonnekin, ellei itse halua. Mä yleensä tykkään laittautua, mutta toisaalta tykkään kyllä hirveästi olla ihan naturellinakin. 

Usein laittautuminen menee mulla tosi huomaamatta, koska jos menen esim. autolla Oton kyydillä jonnekin, niin pystyn meikkaamaan siinä matkalla. Näin mulla ei kulu ylimääräistä aikaa laittautumiseen.  Nyt kun en käy edes kaupassa, niin ei ole juuri automatkoja, joilla laittautua. Mulla on paljon isompi kynnys jaksaa laittautua, jos se aika on pois jostain muusta.  

Toisaalta paradoksaalisesti olen kuitenkin huomannut, että kotonakin mulla on paljon tehokkaampi olo niinä päivinä, kun laitan hiukset edes jotenkin kivasti, puen jotain muuta kuin pingviinipyjamahousut ja laitan vaikka kulmakarvageeliä ja aurinkopuuteria. Saatan jopa saada vähän enemmän aikaiseksi niinä päivinä, vaikka “tuhlaisinkin” viisi tai kymmenen minuuttia laittautumiseen. Mutta joka tapauksessa laittaudun tosi fiilispohjalta. Jos normaaliarjessa meikkaan ehkä 6/7 päivänä viikossa, nyt olen meikannut ehkä 2-3/7 päivänä. 

 

Toinen juttu, mitä olen huomannut on se, että mulla tulee otettua paljon enemmän spontaanisti “asukuvia” kun meillä on taas kunnon peili! Vanhassa kodissa meillä oli vain yksi tosi pieni peili alle metrin päässä sohvan käsinojasta, joten sellaisia peili-asukuvia oli tosi haastavaa saada otettua. Täällä meillä on eteisessä kunnon isot peilikaapit, joiden edessä mulla tulee ihan muuten vaan nappailtua asukuvia muistoksi itselleni. Ei nyt joka päivä, mutta aika usein. 

En ollut ajatellut niitä ottaessani julkaista niitä mihinkään, mutta tajusin tällä viikolla, että en ole tehnyt mun arkiasukollaaseja sitten koronavirusrajoitusten alkamisen. Sitten muistin nämä mun puhelinkuvat ja ajattelin, että tämän autenttisempaa arkiasupostausta en kyllä edes pysty tarjoamaan! Päätin siis kokeilla vähän uudenlaista, entistäkin rennomman otteen arkiasukollaasia tällä kertaa. Kertokaa ihmeessä, mitä pidätte tästä ideasta.

1. Pingviinipyjamahousut ja vihreä paita

Aloitetaan niistä pingviinipyjamahousuista tietenkin. Tässähän on sentään jo yritystä, olen laittanut pyjamahousujen kaveriksi kuitenkin ei-pyjama-paidan. Nämä on mukavimmat housut, jotka multa löytyy, koska niissä on löysä ja leveä kuminauhavyötärö ja ne ovat ihanaa vohvelikangasta. Ja siis nämähän on vielä joulu-yökkäreistä, tosi ajankohtaiset näin huhtikuussa.

2. Musta neule ja mustat pillifarkut

Tämä on tosi kiva perus-asu! Musta paljon käyttämäni ribbineule Zarasta ja kolmisen vuotta vanhat mustat Dr. Denimin Lexyt. All black everything toimii aina.

3. Pallokuvioinen toppi ja mustat pillifarkut

Ostin tämän pallokuvioisen topin Zarasta viime kesänä ja se on aivan ihanan hempeä! Siitä kuitenkin katkesi toinen super ohut olkain kun riisuin sitä viime vuonna ja mulla kesti näin kauan korjata se. Tai siis Otto korjasi sen samalla kun hän ompeli itselleen kankaisia kasvomaskeja viime viikolla. Samat mustat Dr. Denimit kuin edellisessäkin asussa.

4. Nahkatakki, musta toppi ja vaaleat mom jeansit

Tämä asu piti ikuistaa, kun vihdoinkin tuli nahkatakkikelit! Vitsi miten ihanalta tuntui vetää nahkatakki viimeinkin päälle kaikkien talvitakkien jälkeen. Pari vuotta vanha Lindexin biker-nahkatakki on kyllä ihan mun luottovaate ja käytän sitä taas sinne asti, että lämpömittari näyttää alle viisi astetta. Toivottavasti niin käy vasta syksyn jälkeen! Farkut ovat vanhat Gina Tricotin kivipestyt farkut, jotka ovat jääneet mulle vähän isoiksi, mutta ovat niin mukavat edelleen. T-paita on H&M:ltä ja kaulakoru on Gina Tricotista myös. 

5. Jumppatrikoot & musta toppi

Nämä Cubuksen pari vuotta vanhat jumppapökät on yhdet mun lemppareista. Cubuksen jumppahousut on maailman mukavimpia, kun niissä on myös juuri täydellinen leveä vyötärökaistale, jonka ansiosta pöksyt on ihanat jalassa. Niitä ei edes tunne päällä, kun on niin mukavat ja siksi mulla on niitä kolmet erilaiset. Näiden lahkeissa myös riittää hyvin pituus mun jaloille. Jumppatrikoot ja toppi on ehkä mun toisiksi käytetyin asu atm heti pingviini-yöhousujen jälkeen.

6. Beige toppi & mustat pillifarkut

Ne samat rennot mustat pillit, kuin kahdessa aiemmassakin kuvassa ja lisäksi Gina Tricotin beige ribbitoppi. Rento ja mukava päivän asu, joka menisi hyvin myös nahkatakin ja tennareiden kanssa. Okei, nyt kun katson näitä samoja farkkuja jo kolmannessa kuvassa, niin kyllähän noi polvet alkaa olla melko kuluneet näin kolmen vuoden jälkeen (vissiin muutaman kerran tullut leikittyä ja kontattua lasten kanssa lattialla). Auttaisikohan jos nämä värjäisi vielä pesukoneessa mustalla värinapilla? 

7. Farkut ja musta toppi

Nämä Leviksen 501 Skinnyt on myös jo kolmisen vuotta vanhat. Ne olivat pitkään pois käytöstä, kun ne olivat vähän tiukat jo valmiiksi ja sitten ne vielä jäivät mulle pieneksi. Nyt ne on kuitenkin mulle vihdoinkin mukavat ja olen super onnellinen, etten esim. myynyt niitä eteenpäin silloin, kun ne olivat pienet. Nyt ne on ihan täydelliset ja yhdet mun lempparifarkuista!

8. Nahkatakki, Kenzon college, minihame ja tennarit

Tämä oli yksi mun viime vuoden käytetyimmistä asuista ja toimii mun mielestä edelleenkin. Lindexin nahkatakki, Kenzon college (synttärilahja Otolta v. 2017), käärmekuvioinen minihame viime keväältä sekä Vansin Old Skoolit. Ja tietty sukat ja arskat Monkista! Tämä asu oli mulla päällä tällä viikolla, kun yhtenä päivänä oli jo 18 astetta lämmintä muutaman tunnin ajan. Tuli kuuma!

9. Vaaleankeltainen college ja farkut

Tämä on myös yksi viime kevään lemppariasuista! Rakastan tämän Gina Tricotin collegen kaunista keltaista sävyä ja se tulee varmasti olemaan myös yksi tämän kevään ja kesän lempivaatteista. Siinä on niin ihanaa kesäfiilistä! 

Mä en ole itse asiassa ostanut yhtäkään vaatetta tai meikkiä tai asustetta itselleni helmikuun jälkeen. On kyllä osunut silmään hyvin kohdennetuissa Fb- ja instamainoksissa kaikenlaisia ihania kesävaatteita, mutta toistaiseksi ei ole tullut ostettua kuitenkaan yhtään mitään. Olen kyllä miettinyt, että haluaisin tilata joltain kotimaiselta yritykseltä jonkun yhden ihanan kesävaatteen tai asusteen itselleni, mutta en ole vielä onnistunut päättämään, että minkä. Katselen rauhassa. 

Mikä oli teidän lemppariasu? Kumpi mieluummin, pingviinihousut vai nahkatakki?


Kumpi todennäköisemmin -kysely

22.04.2020

Törmäsin Annika Ollilan blogissa tähän hauskaan kumpi todennäköisemmin -haasteeseen, joka ilmeisesti on kiertänyt jo monissa blogeissa. Lisäsin tähän lisäksi vielä muutaman oman kysymyksen loppuun, koska näihin oli niin hauska vastailla. Ideana tässä on siis se, että vastattiin yhdessä Oton kanssa kysymyksiin, että kumpi meistä kahdesta todennäköisemmin tekee asian X.  Esimerkiksi kumpi on todennäköisemmin myöhässä, kumpi nukahtaa ensin yms. Olisi tosi hauska kuulla teiltäkin vastauksia näihin joihinkin!

Kumpi todennäköisemmin…

…pyytää ensin anteeksi?  Molemmat

Oltiin tästä sitä mieltä, että menee aika fifty-fifty. Varmaan se pyytää ensin anteeksi, joka ensin kiukutteli.

…nukahtaa ensin? Iina 

Mä nukahdan aina ensin, ehkä kerran puolessa vuodessa Otto nukahtaa ennen mua ja sitten mä en saa unta, koska en ole tottunut kuuntelemaan kenenkään toisen unituhinaa ja mietin, että miksi se nukahti ennen mua ja nukunkohan mä koko yönä nyt. 

…puhuu unissaan? Ei kumpikaan

Me ei olla kumpikaan muistaaksemme puhuttu kertaakaan unissaan. Mutta mä tuhisen joskus ja Otto kuorsaa joskus, jos sillä on nuha ja se nukkuu selällään. 

…suuttuu hävitessään lautapelin? Ei kumpikaan. 

Meillä ei mene pelit tunteisiin. Lasten kanssa pelatessa yleensäkään ei ole itsellä kauheasti mielessä oma voitto ja yhdessä taas pelataan enemmän sellaisia pelejä, joissa peli itsessään on super hauska, eikä voittajalla ole mitään väliä. Esim. Cards against humanity tai Alias. 

…tarjoaa kahvilassa?  Molemmat

Meillä on yhteinen talous, se maksaa kenellä on vaikka kädet vapaana, lompakko helpommin käden ulottuvilla tms. 

…valitsee huonon leffan? Iina

Minä! Ehdottomasti minä. Otto tietää aina parhaat leffat ja yleensä jos katsotaan joku huono leffa, niin se on sitten mun valitsema. Kerran halusin katsoa Bling Ringin ja Otolle jäi siitä varmaan traumoja, kun se oli hänen mielestä niin surkea leffa. 

…ostaa toisen lempiherkkuja kaupasta? Molemmat

Yleensä tämä menee aika fifty-fifty, mutta nyt koronan aikaan Otto tietysti hoitaa kaikki ostokset, joten se herkkujen ostaminenkin on hänen vastuulla. 

…unohtaa ostaa sen, mitä meni ostamaan?  Otto

Otto ehdottomasti! Ilman listaa Otolla ei ole kauppaan menemistä. Otto ei myöskään yleensä mieti kaupassa, että tarvitseeko jotain muuta kuin vaikkapa saman illan ruuan, ellei siitä ole erikseen tehty listaa. Mulla taas on yleensä niin, että jos menen vaikka ostamaan kolmen päivän päivällistarpeet, ostan samalla myös kaikkia tarvittavia välipaloja, juotavaa, leipää, jugurttia ja hedelmiä yms, vaikka niistä ei olisi ennen kauppaan menoa puhuttukaan mitään. Mutta toki tällä hetkellä Otto hoitaa kaikki kauppareissut ja pyritään tekemään koko viikon ostokset kerralla, joten tehdään yhdessä aina kunnon lista, joka kattaa aivan kaiken. 

…kieltäytyy kutsusta ollakseen vaan kotona? Otto

Otto vastaa että Otto, mä vastaan että minä. Mutta tämä johtuu siitä, että mulle tulee enemmän kutsuja. Jos meille tulisi yhtä paljon, niin varmaan sitten Otto kieltäytyisi useammin. 

…on myöhässä sovitusta? Iina 

Minä! Olen liian optimistinen ja usein lähden ihan viimetingassa. Yleensä ehdin juuri ja juuri paikalle, mutta jos joskus joku meidän perheestä myöhästyy niin se olen kyllä minä. 

…siivoaa tarkemmin?  Iina

Minä! Vaikka muuten minä olen meidän suhteessa se suurpiirteisempi, niin siivouksessa minä olen tarkempi. Otto siivoaa ennemmin ns. “pahimmat pois” ja mun mielestä pitää siivota kunnolla jos siihen ryhtyy. Siksi Otto siivoaa useammin ja minä perusteellisemmin, toimii meillä. 

…kehuu herkemmin? Otto

Luulen, että Otto. Vaikka yritän itsekin kehua Ottoa usein ja paljon, niin kyllä fakta on se, että Otto kehuu mua useammin. Muistan aina kiittää tarvittaessa ja sanoa usein, että rakastan  ja kyllä myös kehun Ottoa, mutta voisin kyllä kehua vieläkin enemmän. Otan tavoitteeksi, että muistaisin kehua vieläkin enemmän, koska Otto kyllä ansaitsee kaikki kehut mitä vaan voin keksiä.

…huomauttelee pienistä asioista? Otto

Tässä kyllä Otto! Juuri niinkuin ollaan meidän podissakin puhuttu, Otto on pikkutarkempi ja minä olen suurpiirteisempi. Mutta Otto ei silti onneksi ole mikään ärsyttävä nalkuttaja, eikä hän jatkuvasti huomauttele mistään.

…sanoo lapsille joo? Iina 

Minä! Mulla on vahvana se periaate, että kiellän vain ne asiat, joista voisi olla haittaa lapsille tai jollekin toiselle. En kiellä siksi, että en jaksaisi sotkua askartelusta, tai en kiellä siksi, että lapsen pilkkoma salaatti valmistuisi hitaammmin kuin aikuisen pilkkoma. 

…herää aikaisemmin? Iina 

Minä! Olen ehdottomasti meistä kahdesta enemmän aamuihminen. Otto taas jaksaa helpommin valvoa myöhään. 

…laittaa pyykkikoneen päälle? Iina 

Minä! Pyykkien lajittelu ja pyykkikoneen päälle laittaminen on mun hommaa. 

…siivoaa keittiön? Otto

Otto! Otto siivoaa keittiön ehkä 90% ajasta. 

…sotkee? Iina 

Minä! Olen tehokas siivoamaan ja perusteellinenkin, mutta osaan kyllä myös sotkea. 

…valitsee musiikin, mitä kuunnellaan autossa? Iina 

Minä! Koska Otto ajaa, niin mä toimin DJ:nä. Mutta en ole mikään diktaattori, vaan kyllä muutkin saa päättää mitä me kuunnellaan. Tähän muuten pakko sanoa (koska joku kuitenkin kysyy aiheeseen liittyen), että en ole vielä aloittanut ajotunteja, koska koronan takia meillä ei ole mahdollisuutta harjoitella niin, että lapset olisivat hoidossa. Heti, kun vaan on turvallista, niin aloitetaan harjoitukset! 

…lämmittää saunan?  Otto

Otto! Täällä uudessa kodissa meistä on kuoriutunut kyllä oikein saunahirmuja ja sauna lämpiää paljon useammin kuin vanhassa kodissa. Saunaan tekee mieli lenkin jälkeen, lauantaisin ja ihan muuten vaan, jos on ollut pitkä päivä.

Olipa hauskaa tehdä tällainen pariskuntakysely pitkästä aikaa! Ihanaa iltaa kaikille <3


Laatikkoviljelyn aloittaminen omalla pihalla

21.04.2020

Päätettiin heti kun tähän muutettiin, että halutaan kasvattaa ainakin jotain hyötykasveja pihalla. Nyt, kun ei olla luultavasti lähdössä mihinkään kesäreissuille vallitsevan maailmantilanteen vuoksi, niin ollaan ainakin kotona kastelemassa ja pitämässä huolta pihasta. Mikä olisikaan parempi aika kokeilla omien vihannesten ja marjojen viljelyä? 

Otolla on toki kokemusta omasta pihasta jo lapsuudesta, mutta mulla ei meidän rivarin puuterassia ja muutamaa tuijaa enempää. Mä olen aivan noviisi kaikissa puutarhajutuissa. Ei löydy viherpeukaloa (vielä). Otto on jonkun verran pyörinyt pihahommissa, mutta mistään viljelystä hänelläkään ei ole kyllä aiempaa kokemusta yhtä puoli vuotta olohuoneessamme kasvanutta chilin taimea enempää. Päätimme silti kokeilla.

Törmäsin Hilla Stenlundin mahtavaan postaukseen heidän kasvilaatikoista ja samalla tuli sellainen fiilis, että hitsi kyllä mekin nyt kokeillaan muutaman istutuslaatikon verran, että tulisiko tästä mitään. Tänään sitten tartuimme tuumasta toimeen. Ostimme istutuslaatikot Biltemasta osta & nouda -palvelulla, missä kätevästi ja turvallisesti vaan ostokset toimitettiin suoraan auton takakonttiin, eikä meidän tarvinnut edes nousta autosta. 

Kävi ilmi, että se ei todellakaan ole ihan niin helppoa, että vaan ostetaan ne laatikot ja vähän multaa ja kohta on kukkiva puutarha. No, en nyt ihan niin ajatellutkaan, mutta yllätyin tosi paljon siitä, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon! Kyselin onneksi seuraajilta vinkkejä jo etukäteen Instagram storiesin puolella ja sainkin aivan huippuja vinkkejä, jotka ajattelin nyt listata tähän postaukseen teillekin! Ne löytyvät postauksen loppupuolelta.

Kun tosiaan me ollaan aivan ensimmäistä kertaa liikenteessä, niin monet itsestään selvältä varmasti muille tuntuvat asiat oli meille ihan uusia. Esimerkiksi se, että ostetaanko me sitten laatikoihin taimia vai siemeniä, kuinka paljon kasvilaatikkoon menee multaa, milloin siemenet tai taimet kylvetään, mitä istutuslaatikon alle kuuluu laittaa, kuinka paljon siemeniä tai taimia menee mihinkin, mitkä kasvit voi laittaa samoihin laatikoihin jne. Lisäksi mietitytti erilaiset tuholaiset ja muut. 

Googlettelin tosi paljon ja päädyimme lopulta ostamaan neljä lavakaulusta. Kaksi 120x80cm kokoista ja kaksi 80x60cm kokoista. Isot laitoimme päällekkäin ja pienemmät erikseen. Paikaksi valitsimme pihan aurinkoisimman paikan, johon aurinko paistaa ihan koko päivän ajan, vaikkakin osan päivästä hieman puiden takaa. Mutta suoraa auringonvaloa tulee varmasti tuossa riittävästi. Se on hyvä paikka myös siksi, että se on ihan terassin ja grillin vieressä. 

Laatikoiden pohjalle laitoimme katekangasta, jonka tehtävänä on pitää rikkaruohot poissa laatikoista. Niiden päälle laitoimme märkiä sanomalehtiä, kuten meitä neuvottiin. 

Sitten ostimme multaa ja sitä menikin aika reippaasti, mutta kuitenkin vähemmän kuin luulimme. Netissä luki lähes kaikkien lavakauluksia myyvien kauppojen sivuilla, että “yhteen laatikkoon menee n. 200-250l multaa”. Näin luki sekä pienempien että isompien laatikoiden kohdalla, joten arvioimme, että tarvitsemme yhteensä ainakin 16 (50 litran) säkkiä multaa. Se oli vähän yläkanttiin, sillä lopulta multaa meni noihin meidän laatikoihin 12 kappaletta 50 litran säkkiä. Pienempiin laatikoihin meni kumpaankin kaksi säkillistä ja isoon meni yhteensä kahdeksan. Mutta ei haittaa, että multaa jäi yli, koska laitetaan varmasti vielä meidän isoihin termoruukkuihinkin jotain kasvamaan ja niihin tarvitaan multaa myös. 

Ostimme lisäksi vielä kupariteippiä, jota laitetaan laatikoiden reunoihin pitämään etanat loitolla. Pihan lähellä on oja ja sieltä nousee jonkin verran kuulemma etanoita. Täällä meidän pihalla on näkynyt myös jo ainakin kaksi tai kolme kertaa jänis sinä aikana kun ollaan asuttu täällä, eli varmasti myös jonkinlainen suoja laatikoiden päälle tulee olemaan tarpeellinen, etteivät mene porkkanat parempiin suihin. 

Mietinnässä on vielä, että ostetaanko jonkinlainen tukiritilä, jos tuohon isoon laatikkoon laitetaan kasvamaan jotain, mikä nousee ylöspäin niin sitten varmasti sellainen tarvitaan vielä. 

Meidän piha-ostokset tähän mennessä:

2x istutuslaatikko 120cmx80cm 9,90/kpl yhteensä n. 20€

2x istutuslaatikko 80cmx60cm 7,90/kpl yhteensä n. 16€

1 rulla (80cmx10m) katekangasta 9,90 

16 säkkiä multaa 9,80 x 4kpl, yhteensä n. 40€ (huom. meidän laatikoihin riittikin 12 säkkiä) 

2 säkkiä kylvö- ja taimimultaa varmuuden vuoksi 4,50kpl yhteensä 9€

1 pakkaus lannoitetta 19,90 

2 rullaa kupariteippiä 5,90/kpl yhteensä n. 12€

Kaikki yhteensä: n. 127€ 

Kyselin tosiaankin mun seuraajilta vinkkejä niin viljeltävistä kasveista kuin viljelyn aloittamisestakin. Sain hurjan määrän vinkkejä sekä viljeltävistä kasveista että viljelyn aloituksesta. Tässä tulee ensin vinkkejä aloitukseen tarvittaviin varusteisiin ja aikatauluun: 

SEURAAJIEN VINKIT LAVAKAULUSVILJELYN / KASVILAATIKKOVILJELYN ALOITTAMISEEN:

– Ekaksi suositeltiin liittymään lavakaulusviljely -FB-ryhmään ja sinnehän mä liityinkin samantien! Tämä oli mahtava vinkki. Siellä oli paljon keskustelua ja konkreettisia vinkkejä.

– Suositeltiin myös @versoileva IG-tiliä & podcastia

– YouTubessa helppoja ohjevideoita

– MTV3 Kotoisa-ohjelmassa ja Strömsössä hyviä vinkkejä

– Mahdollisimman aurinkoinen paikka kasveille, mieluiten vähintään 8h auringonvaloa päivän aikana.

– Taimia ostamalla pääsee helpommalla, sitten kun on enemmän kokemusta, voi aloittaa siemenistä.

– Toisaalta, osa on kuulemma vaan kylvänyt siemenet multaan ilman sen kummempaa tietoutta ja saanut satoa silti.

– Taimet kannattaa istuttaa ulos vasta kun ei ole enää yöpakkasia, vaan mittari näyttää öisinkin ainakin yli viisi astetta. Osa neuvoi, että vähintään 10 astetta öisinkin ja osa taas sanoi, että kasvilaatikkoon uskaltaa jo heti toukokuun alussa laittaa. 

– Salaatit ja yrtit kasvavat kuulemma hyvin myös yhden kauluksen laatikossa, juurekset ja muut pidempijuuriset kannattaa laittaa vähintään kahden kauluksen laatikkoon. 

– Joitakin siemeniä (esim salaatit & yrtit) voi suorakylvää siemenistä vielä toukokuussakin laatikkoon, kannattaa katsoa siementen pusseista kylvöaika. 

– Taimia voi ostaa jo nyt ja pitää niitä sisällä öisin ja viedä ulos aurinkoon päivisin kun on lämmintä.

– Kannattaa huomioida tuholaiset ja/tai eläimet. Laatikon päälle voi tehdä verkon tai laittaa kankaan suojaksi. 

– Pohjalle aluskangas tai pohjalevy.

– Mullan alle märkiä sanomalehtiä. Voi laittaa myös vanhoja lehtiä pihalta.

– Kannattaa jättää laatikoiden väliin tilaa ruohonleikkurille/kottikärryille jos mahdollista. (me ei jätetty, kun laatikoiden ympärille ehkä tulossa koristekiviä tms). 

– Muista kastella paljon ja päivittäin, ei vain mullan pintaa vaan myös syvältä. 

SEURAAJIEN VINKIT LAATIKOIHIN KYLVETTÄVISTÄ KASVEISTA: 

– Samettikukkaa yrttien sekaan tuholaisten karkottajaksi.

– Porkkana kannattaa ostaa kylvönauhoissa, jolloin ei tarvitse harventaa. 

– Minttu ja oregano valtaavat tilaa muilta kasveilta, niitä kannattaa kasvattaa mieluummin ruukussa. 

– Kesäkurpitsan taimet valmiisen istutussäkkiin.

– Kannattaa hyödyntää kaupan yrttien ja salaattien jämät myös, niitä voi kylvää laatikkoon. 

– Kotimaiset mansikantaimet, basilika ja ruohosipuli

– Vadelma on kiva. Hyvä kalkitus multaan, taimi sinne ja reilusti vettä.

– Peruna, porkkana, sipuli, salaatti.

– Herneet, retiisi. 

– Avomaan kurkku, helppo ja satoisa.

– Pelargoniat ja orvokit helppoja kukkia.

– Sokeriherneet siemenistä suoraan laatikkoon toukokuussa.

– Peruna, herne, lehtipersilja, kaupan ruukusta tulee hyvä.

– Salaatit ja yrtit on helppoja.

Löysin itse vielä hyvän kumppanuuskasvilistauksen Turun sanomien sivuilta, jota ajattelin hyödyntää nyt, kun alan suunnittelemaan, että mitä me noihin meidän laatikoihin oikein kylvetään. Sen avulla on varmasti hyvä suunnitella, että mitkä kasvit viihtyvät samassa laatikossa ja kuinka paljon tilaa niille pitää varata. 

Tää on jotenkin niin jännittävää ja ihanaa ja hauskaa! Tästä tulee varmasti yksi kivoimmista koko perheen yhteisistä projekteista, kun seurataan sitten mitä meidän laatikoissa kasvaa (vai kasvaako mitään). Me ollaan aivan aloittelijoita ja varmasti tullaan tekemään myös jotain virheitä, ellei olla tehtykin jo. Mutta ei se haittaa, tekemällähän sitä oppii.  Seuraavaksi meillä on siis suunnitelmissa päättää mitkä kasvit me kylvetään näihin laatikoihin ja mitä mahdollisesti vielä ruukkuihin kaveriksi. 

Edelleen otamme kiitollisina kaikenlaiset vinkit vastaan! Ja olen super kiitollinen ihan jokaiselle, joka laittoi yksityisviestillä tai muuten mulle tänään vinkkejä IG Storyssa! Ihan mahtavaa, miten paljon löytyy auttamisen halua ja ennen kaikkea hyviä neuvoja. Kiitos ihan valtavasti <3


Koululaisten oma huone

20.04.2020

Otsikoin tämän nyt näin, koska se on vähän niinkuin huoneen teema, vaikka toinen asukkaista vielä onkin esikoululainen. Mutta ei siihen ekaluokan alkuun enää niin pitkä aika ole, etteikö tätä voisi jo kutsua koululaisten huoneeksi. Saimme suurimman osan tästä huoneesta valmiiksi viikonlopun aikana ja fiilis on niin hyvä, kun lapset ovat selkeästi tyytyväisiä uuteen huoneeseen. Suunnittelimme sen kaikki yhdessä ja se oli tosi hauskaa. Lasten toiveet liittyivät väreihin ja teemaan ja meidän aikuisten toiveena oli saada huoneeseen mahdollisimman paljon säilytystilaa, mutta samalla pitää siellä mahdollisimman paljon vapaata lattiatilaa. Ei ehkä se helpoin toiveiden yhdistelmä, mutta selkeästi mahdollinen.

Huoneen seinät maalattiin puoliksi Tikkurilan Safari -sävyllä. Valittiin täyshimmeä Joker-maali. Safari-sävy on kyllä ihan mielettömän kaunis ja pirteä ja antoi huoneeseen tosi paljon ilmettä. Mietittiin, että maalataanko vain yksi seinä kokonaan, vai keksitäänkö joku muu ratkaisu ja Pinterestiä tutkailtuani löysin tämän hauskan idean, että maalataan seinät (vähän yli) puoliksi. 

Suurin osa huoneen säilytystilasta on nyt lasten sängyn rungoissa, mikä toimii. Ostimme uutena huoneeseen Ikean Släkt-sängyt. Toisessa sängyssä on neljä isoa säilytyslaatikkoa sekä kaksi avohyllyä. Toisessa sängyssä on kaksi isoa säilytyslaatikkoa, sekä toinen ulos vedettävä sänky alla. Tämä on tosi hyvä ratkaisu, jos lapsille tulee joskus tämän koronan mentyä ohitse vaikka kaveri yökylään. Tai jos pikkusisko haluaa yökyläillä isosiskojen huoneessa muuten vain.

Sänkyjen lisäksi säilytystilaa löytyy nyt huoneen seinällä. Me mietittiin todella todella pitkään sopivaa seinähylly+työpöytä -yhdistelmää ja sopivien löytäminen ei ollut helppoa. Ensimmäisenä harkittiin Ikean Algot-seinäkisko -järjestelmää, joka olisi ollut tosi hyvä, mutta se on poistuva sarja, joten kaikkia tarvittavia osia ei ollut enää saatavilla. Tämä selvisi vasta siinä vaiheessa, kun olin suunnitellut täydellisen hyllyjen ja pöydän yhdistelmän suunnitteluohjelman avulla ja saanut automaattisen ostoslistan.

Sitten mietittiin samantyyppistä industrial-henkistä järjestelmää muiden kauppojen valikoimista, mutta se osoittautui tosi hankalaksi, kun monissa rautakaupoissa esim. oli monta saman tyylistä järjestelmää, joiden osat ei kuitenkaan ihan sopinut yhteen ja selkeä suunnitteluohjelma puuttui. Varmasti sen olisi saanut koottua, mutta me vaan todettiin, että menee meille liian hankalaksi, kun yhdisteltäviä osia olisi ollut niin paljon ja suunnittelu tuntui sekavalta ilman ohjelmaa.

Mietittiin myös String-hyllyjärjestelmää, mutta siinä hankalaksi osoittautuivat liian “syvät” (siis liian pitkälle ulos seinästä tulevat) kiinnikkeet. Koska meillä on se ulos vedettävä alasänky ja säilytyslaatikot, kiinnityssysteemi ei saa tulla seinästä ulos kuin pari senttiä, koska muuten laatikoita ei saa vedettyä auki. Hautasimme siis senkin. 

Sitten pohdittiin Ikean bambusta tehtyä Svalnäs-järjestelmää, joka on kaunis ja olisi ollut ihan upea. Ihastuin siihen ihan täysillä, kun löysimme sen ja se tuntui kaikista parhaalta ratkaisulta. Siinä kuitenkin kahden pöydän yhdistelmä osoittautui kymmenen senttiä liian leveäksi, eli ei olisi mahtunut. Yksi pöytä taas oli liian vähän. 

Tässä vaiheessa tuli sellainen fiilis, että hitsi onkohan sellaista ratkaisua edes olemassa, mitä mä etsin. Sanoinkin Otolle, että mä en kyllä keksi enää mitään. Otto vähän aikaa googlaili ja mittaili ja löysi sitten Ikean sivuilta (yllättäen) sopivat erilliset seinähyllyt ja erilliset seinäkiinnitteiset pöydät. 

Seinähyllyiksi valittiin 30cm syvät Bergshult-hyllyt Pershult-kannattimilla. Ollaan hihitelty pershulteille täällä kyllä, niin hauska nimi. Pöydiksi valittiin Norberg -klaffipöydät. Niissä on hyvin työskentelytilaa ja tukeva seinäkiinnitys. Seinähyllyt kannattelevat 20kg painoa kolmella kannattimella per hylly, eli yhteensä neljälle hyllylle saa ladattua 80kg. Ei me niitä ihan niin täyteen uskallettu laittaa, mutta ihan hyvä, että on kestävät hyllyt, kun niiden päälle tuli esimerkiksi Harry Potter-kirjat, jotka eivät ihan sieltä keveimmästä päästä ole. Hyllyt ja pöydät kiinnitettiin tukevasti kiviseinään ja hyvin näyttävät siinä pysyvän.

Safari-värin lisäksi huoneeseen haluttiin muutenkin vähän Safari-teemaa. Teemaa tuotiin esiin meidän olkkarin vanhoilla verhoilla (jotka ostettiin H&M Homesta 2017), keltaisilla ja lehtikuvioisilla vanhoilla tyynyliinoilla sekä lasten itse jo aiemmin askartelemilla eläimillä. Seinälle päätyivät jo olemassa olevat eläin-teemaiset julisteet puukehyksillä (joista unohdin ottaa kuva, mutta IG storyssa näkyy). Vielä pitää kiinnittää pari valokuvaa ja yksi taulu hyllyjen alle, pois pöydiltä. Musta Örfjäll-työtuoli tuli jo esikoisen vanhasta huoneesta. Samanlaista ei ole enää myynnissä uutena, joten yritän bongailla mustaa Örfjäll-tuolia Torista ja fb-kirpuilta, siihen asti musta jakkara saa toimia tuolina.

Tässä vielä loppuun ennen-jälkeen -kuvat:

Huoneeseen tuli kaksi mattoa. Vanha pyöreä matto ovelle, sekä uusi kierrätyspuuvillasta valmistettu Ikean Tiphede-matto sänkyjen väliin. Molemmat keveät matot voi pestä pesukoneessa, mikä on ihanteellista lastenhuoneessa. Vehreää Safari-teemaa tuotiin huoneeseen vielä viherkasveilla, jotka laitettiin lasten itse maalaamiin ruukkuihin. Lapset maalasivat vanhat punasavi-ruukut meidän seinämaalien jämillä ja koristeltiin ne yhdessä glitterillä vielä. 

Huoneesta tuli tosi kiva, lämminhenkinen ja kotoisa. Se on kaikkea sitä, mitä me yhdessä toivottiin ja olen tosi iloinen, että se on nyt valmis.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3


Paluu New Yorkin tunnelmiin

17.04.2020

Tilasin tässä tällä (vai viime?) viikolla meille uusia sisustusjulisteita valokuvista, joita otettiin helmikuussa New Yorkissa. Samalla jotenkin pysähdyin selaamaan reissukuvia pitkäksi aikaa ja halusin jakaa teille vielä muutaman kuvan New Yorkista, joita en aiemmin ole jakanut missään. Me kuvattiin reissulla ihan älytön määrä kuvia ja vieläkin on muistikortilla paljon kuvia, joita en ole vielä ehtinyt käydä läpi. Säästelen niitä kuvia ja muistoja, koska niihin on niin ihana palata.

Vitsi miten onnellinen ja kiitollinen olen siitä, että meillä kävi niin hyvä tuuri, että ehdittiin toteuttaa reissu ennen tätä kaikkea. Se oli vain kuukaudesta kiinni, maaliskuussa reissu ei olisi enää ollut turvallinen. Seurasin kyllä jo silloin tammi-helmikuussa uutisointia koronavirukseen liittyen melko aktiivisesti ja kyllä se mietitytti juuri pitkillä lennoilla ja lentokentällä etenkin, kun monilla oli maskit päällä jo silloin. Onneksi silloin ei vielä kuitenkaan ollut vaaraa. 

Me ihan muuten vaan päädyttiin varaamaan reissu helmikuun alkuun, silloin oli melko hyvin tilaa hotelleissa ja edulliset hinnat lennoille (+ meidän hääpäivä, mikä ei kuitenkaan ollut ratkaiseva tekijä). Oltaisiin ihan hyvin saatettu varata se ihan mihin tahansa muuhunkin ajankohtaan. Kävi vaan aivan valtava munkki.

Tuntuu jotenkin niin epätodelliselta se, että me oikeasti oltiin siellä. Varsinkin nyt, kun lehdissä näkyy päivittäin kuvia New Yorkin autioituneista kaduista ja Times Squarelta, jonka valtavassa ihmisvilinässä mekin ihan vasta oltiin. Miten paljon kaikki on muuttunut vain kahdessa kuukaudessa. 

Oikeasti tähän väliin on pakko kertoa tosi random juttu! Kun istuin kirjoittamassa tätä sohvalla ja nousin höyläämään juustoa meidän lapselle, niin samalla löysin mun pyllyn alta Yhdysvaltain yhden sentin kolikon. Siis miten? Millä todennäköisyydellä yhtäkkiä löytyy sellainen pyllyn alta kun kirjoittaa juuri tähän reissuun liittyen, enkä ole nähnyt mitään kolikoita missään varmaan kertaakaan reissun jälkeen. No ei siinä, kyllä sitä on tottunut löytämään kaikenlaista kaikenlaisista paikoista näin lapsiperhearjessa. Mutta tämä oli vaan niin hauska ja outo sattuma. Jatketaan.

Se reissu oli kyllä sellainen unelmien täyttymys ja niin suuri kokemus, että sitä tulee edelleen ajateltua ainakin joka viikko. Ehkä siksi tuntui ihanalta ajatukselta tilata valokuvia reissulta myös osaksi meidän kotia. Niitä kuvia katsellessa tulee aina hyvä ja kiitollinen fiilis siitä, että saatiin kokea se kaikki. Niitä katsellessa on myös hyvä haaveilla siitä, että joskus me vielä lähdetään sinne koko perhe. Siihen menee varmasti vuosia, mutta me tehdään se. 

Meillä oli suunnitelmissa tälle kesälle Euroopan roadtrip koko perheen kesken. Roadtrip on ollut meidän haaveena jo pitkään ja ollaan odotettu, että kuopus on tarpeeksi vanha sellaiselle reissulle. Tänä kesänä niin olisi ollut. Suunnitelmissa oli kiertää lasten kanssa Legoland ja Saksan isot huvipuistot. Se taitaa kuitenkin jäädä haaveeksi vielä pitkäksi aikaa, sillä ei voi tietää onnistuuko sellainen reissu vielä ensi vuodenkaan kesällä. Vain aika näyttää. Mutta kyllä sitä ehtii myöhemminkin sitten, nyt voi keskittyä oikean matkailun sijaan nojatuolimatkailemaan. Voi muistella vanhoja reissuja, lukea vanhoja reissupostauksia tai katsella vanhoja videoita Kreikan aalloista tai Mallorcan lämmöstä. Niistä tulee hyvä ja lämmin fiilis. 

Heti kun tilaamat julisteet ovat tulleet perille ja olen saanut ne kehystettyä, niin pitää kyllä näyttää millainen lopputulos tuli! Viikonloppuna meillä on suunnitelmissa vanhan asunnon varaston läpikäymistä, ulkoilua (jes, lumet suli pois!) ja hyllyjen kiinnittelyä seinille. Ihanaa viikonloppua kaikille <3