Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä DNA:n & Indieplacen kanssa.

Meillä on ollut nyt muutaman kuukauden verran käytössä DNA TV Hubi -paketti, josta olen kirjoittanutkin teille aiemmin meidän ensifiiliksiä ja leffasuosituksia. Ollaan kyllä tämän kevään aikana oltu niin tyytyväisiä siihen, että meillä on ollut Hubi käytettävissä. Se on osoittautunut hyödylliseksi niin monessa muussakin asiassa kuin vain ruudun tuijottelussa. Siitä on ollut tosi paljon iloa ja viihdettä koko meidän perheelle. Vaikka ollaan tottuneita olemaan paljon toistemme kanssa, ei välttämättä olla niin tottuneita olemaan 24/7 kotiympyröissä. Siksi on ollut mahtavaa, että yksi pieni boksi kiinnitettynä telkkariin, on tuonut niin paljon kaikkea kivaa ekstraa tähän kotona oleiluun.

DNA TV Hubin avoin käyttöliittymä mahdollistaa sen, että sitä voi kätevästi muokata juuri omiin tarpeisiin sopivaksi. Ei tarvitse pitää siellä mitään sellaisia turhia sovelluksia, joita ei tarvitse, mutta saa ladattua paljon lisää yli 4000 android TV-sovelluksen joukosta. Meillä on monen eri suoratoistopalvelun ja musiikkipalveluiden lisäksi Hubissa myös paljon kaikkea muuta hauskaa. Hubin etusivun sisällöt ovat näin aina räätälöityjä juuri meidän kiinnostusten ja tarpeiden pohjalta ja Hubi kokoaa kätevästi kaiken viihteen yhteen paikkaan.

Kun lapsilla ei ole ollut mahdollisuutta käydä normaalisti esimerkiksi sirkustreeneissä, ollaan löydetty DNA TV Hubiin ladattavat ilmaiset treenisovellukset. Sen sijaan, että lapset olisivat käyneet yksin treenaamassa, ollaankin liikuttu paljon enemmän yhdessä koko perhe. On ihan super kätevää, kun omaan olkkariin saa ammattilaisten kivoja treenejä ja vieläpä ihan ilmaiseksi (tai osan kuukausimaksulla, mutta kokeilun ilmaiseksi). Ei olla liitytty tilaajiksi mihinkään noihin appeihin kuitenkaan, vaan aina on löytynyt kivoja treenejä tosi monien appien joukosta maksutta. Siellä on tarjolla niin joogaa, tanssia kuin pilatesta ja kaikkea muutakin. Yksi meidän suosikkiappi on Gymondo, sieltä löytyy ihania ja rentouttavia harjoituksia.

Treenien lisäksi ollaan ladattu DNA TV Hubiin mm. erilaisia ruokasovelluksia, ilmaisia nekin. Esimerkiksi Kitchen Stories -sovelluksessa on ilmaisia reseptejä, sekä oppitunteja keittiöjuttuihin. Siellä neuvotaan kädestä pitäen miten tulee kokkiveitsivirtuoosiksi ja kuinka valmistuvat ne vaikeimmatkin ruokalajit, joita on aina ihmetellyt, että miten ne oikein tehdään. Lisäksi siellä on paljon inspiraatiota ja helpottavia niksejä arjen helpompaan kokkailuun.

Hubiin voi ladata myös useita erilaisia pelejä, asiantuntijavideoita eri aloilta, matkaohjelmia ja paljon muuta. Meidän lemppareita on myös esimerkiksi Neverthink, joka kokoaa päivittäin parhaat YouTube-videot kokoelmaksi, sekä Ted TV, josta voi katsella erilaisia Ted Talkeja, eli videoituja konferenssipuheita erilaisilta inspiroivilta puhujilta.

Toki me hyödynnetään Hubia paljon myös leffojen ja sarjojen katseluun. Yksi mun lempiominaisuuksista on se, että Hubissa voi hakea esimerkiksi tiettyä elokuvaa kaikista palveluista yhtäaikaa. Kun kirjoittaa Hubin hakukenttään esimerkiksi ”Titanic”, se hakee leffaa kaikista meillä käytössä olevista ohjelmakirjastoista ja tallennuksista yhtäaikaa ja tarjoaa eri vaihtoehtoja. Näin ei tarvitse itse metsästää leffaa kaikista eri paikoista montaa kertaa, vaan se antaa kaikki vastaukset kerralla. On ollut myös huippua, kun näin poikkeusaikana DNA TV Hubin vuokraamossa on ollut todella uusiakin elokuvia tarjolla. Katsottiin juuri viime viikolla Oton kanssa Birds Of Prey ihan omalta kotisohvalta, joka vuokrattiin siis TV Hubin vuokraamosta.

TV Hubi on todella helppokäyttöinen. Meillä 3-vuotiaskin osaa laittaa aamulla Ryhmä Hau -jaksot pyörimään tallennuksista ja jaksot ihanasti jaettu tuotantokausien mukaan järjestykseen, jolloin sen yhden tietyn jakson löytäminen on helppoa. Lukea hän ei sentään vielä osaa, että tässä kyllä saa aikuinen auttaa. Rajattomaan tallennustilaan mahtuu rajattomasti Ryhmä Hau -jaksoja ja paljon kaikkea muuta. Ollaan tallennettu paljon leffoja katseltavaksi myöhemmin. DNA:lle on tosi tärkeää, että Hubin käyttö onnistuisi jokaiselta mahdollisimman helposti. Digitaalinen yhdenvertaisuus on yksi tärkeimmistä DNA:n arvoista, josta yhtenä esimerkkinä DNA Netti + TV Hubin ostajalle myönnettävä DNA Helppoustakuu.

DNA Helppoustakuu sisältää kodin netin ja DNA TV Hubin ostajalle 30 päivän tyytyväisyystakuun, jonka aikana netin ja Hubin tilauksen voi perua ja palauttaa laitteet ja myös syntyneet laskut hyvitetään asiakkaalle. Lisäksi helppoustakuu sisältää DNA Asennusmestarin, joka auttaa laitteiden ja netin käyttöönotossa kuin myöhemminkin ja myös asennusapua on tarjolla tarvittaessa. Laitteet on valittu ja räätälöity niin, että niillä saa parhaan mahdollisen käyttökokemuksen DNA Netin ja TV Hubin kanssa ja ne ovat huolettomia käyttää. DNA haluaa tehdä palvelun käytöstä mahdollisimman helppoa kaikille asiakkaille ja opastus onnistuu näin korona-aikana näppärästi myös etänä.

DNA on tehnyt jo pitkään yhteistyötä hyväntekeväisyyskumppaneidensa HelsinkiMission, Hope – Yhdessä & Yhteisesti ry:n ja SOS-Lapsikylän kanssa. DNA haluaa edistää digitaalista yhdenvertaisuutta Suomessa tukemalla näitä vahvoja ja osaavia järjestöjä. Kuten DNA:n viestintäjohtaja Vilhelmiina Wahlbeck toteaa:

”Digitalisoituminen on hieno asia, mutta osa suomalaisista on vaarassa jäädä siitä ulkopuoliseksi. Monelle palveluiden siirtyminen verkkoon jopa aiheuttaa lisää arjen hankaluuksia.” 

Siksi DNA haluaa tehdä voitavansa sen eteen, että mahdollisimman moni pystyy nauttimaan digitalisaation ja älykkäiden laitteiden tuomista mahdollisuuksista.  Esimerkiksi vuonna 2018 DNA lahjoitti 10 euroa jokaisesta DNA Kauppaan marras-joulukuun vaihteessa kierrätykseen tuodusta puhelimesta SOS-Lapsikylälle. Kampanjan tuloksena SOS-Lapsikylälle lahjoitettiin kaikkiaan 72 000 euroa laitehankintoihin. HelsinkiMissiota DNA taas tukee senioreiden yksinäisyyden vastaisessa työssä. HelsinkiMission kouluttamat vapaaehtoiset tekivät vuoden 2019 aikana lähes 200 digiapukeikkaa, joissa vapaaehtoinen auttaa keikka-apua pyytänyttä senioria hänen ilmoittamassaan digi- ja älylaitteisiin liittyvässä pulmassa tarvittaessa vaikka seniorin kotona. Hope Ry:lle DNA lahjoittaa vuosittain satoja älylaitteita annettavaksi vähävaraisille lapsiperheille. Nämä ovat ihan valtavan hienoja asioita ja on mulle suuri kunnia tehdä yhteistyötä näin mahtavan kumppanin kanssa.

Käy tutustumassa DNA TV Hubiin lisää DNA:n sivuilla ja tilaa jos tykkäsit. Samalla saat nyt Viaplayn kuukaudeksi käyttöön maksutta. Mä suosittelen kyllä lämpimästi, jos tykkäät tehdä kotitreenejä, katsoa leffoja ja sarjoja ja haluat, että kaikki viihde musiikista resepteihin ja leffoista tanssitunteihin löytyy kätevästi yhdestä paikasta. Kannattaa myös seurata DNA:ta Instassa ja FB:ssä. Niissä on mm. inspiraatiota, viihdettä, arvontoja, ajankohtaista asiaa ja enemmän tietoa vastuullisuudesta. 

PS: Käy Instagramin puolella @iinalaura osallistumassa arvontaan ja voita 2kk ilmaista Viaplay Leffat & Sarjat -katseluaikaa! 

Siinä on kysymys, jonka mun ystävä käski mun kysyä itseltäni, kun soitin hänelle sinä päivänä, kun oltiin löydetty tämä asunto, eikä tiedetty mitä tehdä. Oltiin innoissamme ja samaan aikaan niin suuren päätöksen tekeminen pelotti. Mitä tekisin, jos en pelkäisi? ”Tekisin ostotarjouksen heti”, vastasin. Ja hän kehotti meitä tekemään sen ja neuvoi sen tekemisessä kädestä pitäen. Se kysymys jäi mun mieleen. Ystäväni kertoi sen olevan hänelle tärkeä kysymys, jota hän aina kysyy itseltään suurten päätösten äärellä. Ja kun mä pohdin kuinka pitkälle hän on päässyt elämässä, mä todella näen sen kysymyksen merkityksen. Ei niin pitkälle päästä pelkäämällä ja kyseenalaistamalla omaa itseä.

Olen ikuisesti kiitollinen tuosta hyvin ytimekkäästä ja yksinkertaisesta kysymyksestä ystävälleni, koska se toi meidät tänne missä nyt olemme. Kotiin. Soitettuani ystävälleni, kysyin sen kysymyksen Otolta: ”Mitä me tehtäis, jos ei pelättäis?”.  Ja niin me tehtiin tarjous. Ja te tiedätte kyllä miten se päättyi. (Yhdessä-podin jaksossa kerromme tarkemmin tästä ostoprosessista, jos et ole vielä kuunnellut ja haluat kuulla siitä lisää). 

En tiedä oltaisiinko me uskallettu tehdä tätä päätöstä kahdestaan ilman mitään rohkaisua. Vai oltaisiinko vaan jääty jahkailemaan ja menetetty meidän mahdollisuus, koska asunnosta oli niin paljon kiinnostuneita? Ken tietää (barbie ei). Luulen, että ei oltaisi uskallettu, ainakaan riittävän nopeasti. Ehkä oltaisiin päästy tähän päätökseen muutaman päivän jahkailun jälkeen, mutta sitten olisi voinut olla jo myöhäistä.

Siksi on niin uskomattoman tärkeää, että itsensä ympäröi ihmisillä, jotka rohkaisevat ja nostavat ylöspäin sen sijaan, että epäilisivät ja lannistaisivat. Niiden ihmisten merkitys on ihan valtavan suuri, jotka meihin uskovat. Yksikin rohkaiseva tyyppi, joka sanoo oikeat sanat oikealla hetkellä, voi jättää lähtemättömän positiivisen jäljen meidän elämään. Olen ihan älyttömän kiitollinen meidän ystävistä ja läheisistä. Meillä on ympärillä suuri joukko ihania ja kannustavia ihmisiä, joihin voi luottaa.

Vaikka rohkaisevilla ihmisillä on positiivinen vaikutus ja olen heistä kiitollinen, elämää ei kuitenkaan voi rakentaa muiden rohkaisun varaan. Siksi päätin napata saman kysymyksen itselleni ohjenuoraksi elämän tärkeisiin päätöksiin. Pelko on toki hyväkin asia – pelko estää meitä tekemästä oikeasti typeriä ja hengenvaarallisia asioita. Epäonnistumisen pelko on kuitenkin sellainen pelko, josta en ainakaan itse koe olevan mitään hyötyä. Päin vastoin. Se estää tekemästä niitä asioita, joilla voi olla ratkaiseva positiivinen vaikutus elämään.

Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, kuinka olen kyllä rohkea silloin kun on pakko. Perustin esimerkiksi yrityksen raskausaikana tultuani juuri irtisanotuksi, vailla mitään hajua siitä, tulisiko siitä yrityksestä edes mitään. Mulla ei kuitenkaan ollut mitään muutakaan vaihtoehtoa tai varasuunnitelmaa, joten uskalsin perustaa yrityksen. Se oli mun paras oljenkorsi päästä elämässä eteenpäin ja se kannatti. Mutta haluan olla yhtä rohkea myös silloin, kun vaihtoehtona olisi pysyä omalla mukavuusalueella. Jos olen rohkea myös silloin kun ei olisi pakko, uskallan tarttua useampiin mahdollisuuksiin. Usein vaan tuntuu turvallisemmalta pitää kiinni vanhasta ja jättää se mahdollisuus käyttämättä, vaikka niinhän se ei aina ole.

Mitä tekisin, jos en pelkäisi? Tätä kysymystä olen kysynyt itseltäni muuton jälkeen jo muutaman kerran, kun eteen on tullut valinnan paikkoja esimerkiksi työasioissa. Olen kokenut tämän kysymyksen juuri nyt erityisen tärkeäksi, kun tulevaisuus edelleen tuntuu kovin epävarmalta, kun ei tiedä miten talousasiat Suomessa ja maailmalla etenevät. Samaan aikaan kun mua pelottaa, pitää kyetä ideoimaan uutta ja näkemään kauemmas. Samaan aikaan kun haluan olla varovainen, säästäväinen ja harkitseva, pitää olla myös innovatiivinen ja kyetä nopeisiinkin päätöksiin. Pitää uskaltaa myös sijoittaa tulevaisuuteen.

Olen uskaltanut tehdä uusia asioita, ottaa yhteyttä uusiin ihmisiin, sanoa suoraan mitä haluan, tarttua uusiin tarjouksiin jotka tuntuvat pelottavalta, mutta kutkuttavalta. Toivon, että pelkojen voittaminen on kannattavaa.

Harjoittelen tätä rohkeutta joka päivä. Samalla kun harjoittelen olemaan rohkea, yritän myös kehittää itseni, jotta voisin rohkeuden lisäksi olla myös taitavampi. Yksi aika merkittävä juttu mulle tänä keväänä oli se, kun kävin kaupallisen yhteistyön yhteydessä yhden kokonaisen kurssin avoimessa ammattikorkeakoulussa. Sain kurssista viisi opintopistettä ja arvosanaksi vitosen, eli parhaan mahdollisen arvosanan. Työskentelin täysin itsenäisesti ja kurssi liittyi olennaisesti myös omaan työhöni ja yrittäjyyteen. Siitä tuli sellainen fiilis, että hitto, kyllähän mä nyt osaan tän. Se rohkaisi mua tosi paljon. Tämä oli ensimmäinen kerta kun opiskelin (pidempään kuin parin päivän koulutuksen) kymmeneen vuoteen. Sain siitä tosi paljon uskoa itseeni ja omiin kykyihini.

Opinnoista puheen ollen, mulla unohtui koko tämän kevään yhteishaku – silloin kun hakuaika oli, lapset olivat juuri jääneet kotiin ja lisäksi oltiin juuri löydetty tämä uusi koti ja siinä oli paljon puuhaa parille viikolle. Nyt olen kuitenkin helpottunut, etten hakenut kouluun vielä. Kaiken muun päälle se olisi ollut ensi syksylle liikaa, koska mun täytyy pystyä tekemään nyt täysillä töitä, kun Otto on vielä opintovapaalla. Jouluna Otto valmistuu omasta koulustaan, mikäli kaikki menee kuten olemme suunnitelleet ja sen jälkeen ainakaan näillä näkymin mikään ei estä meitä vaihtamasta rooleja. Mua keskittymästä kouluun ja Ottoa työntekoon. Hullua, miten nopeasti tämä Oton opiskeluaikakin on mennyt. Vastahan hän haki – ja nyt puolen vuoden päästä jo valmistuu.

Mitä tekisin, jos en pelkäisi? Julkaisisin tämän postauksen. Jos en pelkäisi, mitä joku sanoo, kun en hakenutkaan nyt kouluun, vaikka aiemmin keväällä olin vielä sitä mieltä, että nyt voisi olla hyvä hetki hakea. Jos tietäisin, että mulla on aina oikeus muuttaa mieltä, eikä mun tarvitse perustella mun henkilökohtaisia valintoja kenellekään. *julkaise* 

Mitä sä tekisit, jos et pelkäisi?

Ensimmäinen kerta, kun voin tehdä tällaisen X minä -postauksen  niin, että numerona on kymppi! Ihan käsittämätöntä. Mutta tästä tämä lähtee, kymmenes blogivuosi on alkanut. Tuli mieleen tehdä tämä asukooste nyt, kun selasin viime viikolla vanhoja äitienpäiväpostauksia ja blogisynttäripostauksia. Katsoin samalla, että vastaan tuli monia kivoja asuja, jotka olin unohtanut ihan kokonaan. Tästäpä siis asuinspistä myös itselleni tähän hetkeen, kun tuntuu, että kotona tulee oltua vähän liikaa leggingsseissä tai verkkareissa. On niitä muitakin vaatteita kaapissa Iina, käytä niitä! Ja asuinspiksen lisäksi ehkä myös vähän asuhihittelyä, tai no ainakin kulmakarvahihittelyä on luvassa tässä.

1. Toukokuu 2011

Aloitetaan loogisesti toukokuusta 2011. Odotin meidän esikoista tässä, meneillään oli ehkä 18. tai 19. raskausviikko, eli puoliväli lähestyi. En piilotellut mahaa, vaan halusin korostaa sitä leveällä rusettivyöllä. Tämä on yksi niistä ekan raskauden asuista, joita voin katsella ihan tyytyväisenä vielä yhdeksän vuotta myöhemminkin. Mun mielestä tämä on yllättävän kiva. Vaikka vyö onkin melko näyttävä, niin kun asu on muuten aika simppeli, se ei ole liian överi. Asu on kiva. Mutta toi meikki, siis en pääse yli kulmakarvoista ja luomiväreistä ja erittäin läikikkäästi irtoavasta Doven asteittain päivettävästä kosteusvoiteesta. Huh! Mutta se oli sellaista silloin, ei se ole niin justiinsa. Muistelen, että tässä asussa paita ja leggarit olivat H&M:ltä, vyö Ginasta ja kengät ostettu tai saatu käytettynä ystävältä, joka oli ostanut ne Turkista.

2. Toukokuu 2012

Vitsi, en muistanut, että mun omat hiukset olivat jo noin pitkät toukokuussa 2012! Tämäkin asu on yllättävän kiva. Toki rintsikat näkyy aika selkeästi läpi topista, mutta muuten. Muistaakseni H&M:ltä ostettu toppi on ihanan värikäs ja pirteä, kivat Bershkan peruspillifarkut, jotka olin ostanut Lontoosta 2008  ja nuo Zaran leopardiballerinat olivat ihan mun lempparit. Itseruskettavakin näyttää ainakin aavistuksen tasaisemmalta.

3. Toukokuu 2013

Tässä oltiin jo lähdetty ihan ulos ottamaan asukuvia, wau, kunnon upgrade! Kuvat ovat toukokuulta 2013, jolloin meidän keskimmäinen oli muutaman viikon ikäinen. Tämä on kyllä tosi rento ja kiva asu ja voisin vieläkin pukea päälle, tosin en ehkä iha noin matalavyötäröisiä pillifarkkuja, mutta muuten. Neule on H&M:ltä, farkut ne samat Bershkan farkut jotka aiemmassakin kuvassa ja lisäksi jalassa on H&M:n ballerinat. Laukku on Mangosta ja sain sen Otolta äitienpäivälahjaksi. Yllättävän kiva tuo hunajainen hiusväri ainakin mun mielestä!

4. Toukokuu 2014

Tämä asu on aika todella kesäinen! Silloin taisi olla tosi lämmintä jo toukokuussa. Toppi on H&M:ltä ja shortsit BikBokista. Molemmat olivat mun suuria suosikkeja, mutta olen luopunut niistä jossain vaiheessa, kun shortsit eivät enää mahtuneet päälle ollenkaan. Kengät on ostettu TopShopista Lontoosta myös v. 2008. Ne ovat ihanat. Laukku on Michael Korsin Crossbody, joka on edelleen tallessa ja simppelin tyylikäs. Voisin ainakin shortsit pukea edelleen ja topinkin jonkun vähän simppelimmän alaosan kanssa, jos mulla olisi ne tallessa. Mutta en ehkä tätä yhdistelmää enää.

5. Toukokuu 2015

Valkoinen crop-neule Zarasta, siniset Gina Tricotin korkeavyötäröiset Molly-pillifarkut, Marc by Marc Jacobsin laukku, Tommy Hilfigerin korut ja kello ja Niken Airforce 1 -kengät. Voisin pukea asun kyllä tällaisenaan päälle vaikka heti. Näitä housuja ja neuletta mulla ei enää ole tallessa, koska farkut hajosivat vielä tuotakin pahemmin ja paita kulahti ja värjäytyi. Eivätkä nämä kyllä varmasti enää mahtuisi mun päällekään. Mutta tyylin puolesta voisin pukeutua tällaiseen asuun koska tahansa, näyttää ihan multa.

6. Toukokuu 2016

Toukokuussa 2016 mulla oli kyllä myös ihan kiva tyyli, vaikka itse sanonkin! That h-a-i-r! Ikävöin sitä kyllä välillä niin paljon. Etenkin näin keväällä, kun koko ajan tulee fb- ja ig-muistoja huhti- ja toukokuulta 2016 ja 2018, jolloin mulla oli tällainen tukka. Squad Goals oli silloin mun mielestä tosi khuuli slogan ja ihastuin tähän toppiin heti. Jos topissa ei olisi tuota printtiä, niin voisin pukea tämän asun kyllä vaikka heti päälle. Se on kiva ja rento. H&M Toppi, Zaran mustat kapeat housut, Marc by Marc Jacobsin laukku, H&M Farkkupaita ja muistaakseni Primarkista ostetut mustat  ballerinat. Noita kenkiä en kyllä myöskään enää käyttäisi, ne on jotenkin hassun malliset.

7. Toukokuu 2017

2017 toukokuussa meidän kuopus oli kolmen kuukauden ikäinen. Muistan, että olin ihan fiiliksissä kesävaatteista, vaikka imetys jonkin verran vaikutti pukeutumiseen. Tuo asu löytyy kokonaisuudessaan multa edelleen ja tykkään siitä kyllä vieläkin. BikBokin paperbag-vyötäröiset shortsit, musta tekonahkatakki vuodelta 2014, mustat flatteredin baltsut ja tuo Marc by Marc Jacobsin laukku. Tykkään. Simppeliä ja aika mun näköistä. Korvakorut jäi johonkin kiinni ja toinen niistä purkautui, mutta muuten on kaikki tallessa vieläkin.

8. Toukokuu 2018

Tämä asu toukokuulta 2018 mulla on edelleen tallessa kokonaisuudessaan ja käytössäkin melko usein. Musta Lindexin nahkatakki, Björn Borgin musta toppi, Guccin vyö, Gina Tricotin farkkuhame ja Vansit. Tykkään edelleen. Tosi simppeli ja perustyylikäs asu, ihan sellainen mun näköinen ja mukava. Kengät on nykyisin ”aavistuksen” kuluneemmat, mutta edelleen käytössä lähes päivittäin näin kevät- ja kesäaikaan. Rakastan tuota tukkaa ihan älyttömän paljon.

9. Toukokuu 2019

Vuosi sitten toukokuussa kuvattu asu on ihana ja voisin laittaa vaikka heti päälle! Tosin näistä kengistä tulikin mun juoksukengät, kun huomasin Mallorcalla, että ne jalassa on hiton hyvä juosta. Olen siis juossut kaikki mun lenkit niillä kuluneiden 9kk ajan. Eivät näytä enää ihan näin freesiltä siis, kun niillä on tampattu pururadoilla, mullassa ja loskassa. Ne ovat täydelliset juoksukengät. Ginan lyhyt farkkutakki, musta River Islandin toppi vuodelta 2016, BikBokin käärmekuosinen hame ja Ginan kaulakoru ovat käytössä edelleenkin ja tykkään niistä todella paljon. Ja toki myös Guccin laukku on edelleen päivittäisessä käytössä (tai no aina kun käyn jossain, atm se ei ole päivittäin).

10. Toukokuu 2020

Tämä asu on kuvattu viime viikolla ja rakastan sitä. Se on juuri sellainen yksinkertainen ja rento. Samat Vansit tässäkin jalassa ja kuten huomaatte, hieman ovat kuluneet. Mutta yllättävän hyvin ne ovat kestäneet kovaa käyttöä, tämä on nyt niiden kolmas kevät ja kesä. Tässä asussa ei ole mitään uutta, kaikki on jo useamman vuoden vanhaa. Takki vuodelta 2018, Housut 2017, Kengät 2018, teeppa en edes muista miltä vuodelta ja arskat on ”uusimmat”, ne on viime kesänä ostettu. Uskoisin, että voin katsoa tätä asukuvaa tyytyväisenä myös 10 vuoden kuluttua.

WAU! Tulipa tästä pitkä. Tässä sen tosiaankin huomaa, miten paljon vuosia on alla. Ennen näiden koostepostausten tekeminen oli paljon nopeampaa, kun asuja oli vaikka seitsemän. Nyt jo kymmenen.  Mä en osaa valkata mikä oli mun lemppariasu! Ehkä 2018, mutta vaan koska hiukset. Ja sen kyllä sanon, että tätä tehdessä tuli ihan älytön ikävä pitkiä hiuksia. Mulla on edelleen pidennykset tallessa ja hyväkuntoisena ja laineille kiharrettuna tuolla kylppärin kaapissa. Tällä hetkellä mulla on tosin niin jäätävän pitkä juurikasvu, että tätä tukkatilannetta ei pelkillä pidennyksillä enää pelasteta. Jossain vaiheessa on kyllä uskaltauduttava kampaajalle. Ja en ole ollenkaan varma, että pitäydyn tässä keskipitkässä vaaleassa, sen verran usein haikailen jonkun radikaalin muutoksen perään. Mutta pitää rauhassa miettiä, että mitä mä keksisin.

Minkä vuoden asu on sun lemppari? Entäs kauhistus?

Meidän kodin katseenvangitsija, olohuone, on ollut tähän asti ikkunoita lukuunottamatta meidän kodin tylsin huone. Siis for real. Ja jos ajattelinkin tänne muuttaessa, että ah ihanaa, sille ei tarvitse tehdä mitään kun ikkunat kiinnittävät kaiken huomion, niin olin väärässä. Pitkään on tuntunut, että ikkunat hukkuvat sinne sohvan taakse. Vaikka nurkkaus on täydellisen kokoinen sohvalle, sohva piilottaa ikkunoiden alareunan ja häivyttää korkeutta. Lisäksi valtava tyhjä lattiatila keskellä huonetta tavallaan tekee olkkariin paljon hukkaneliöitä. 

Vaikka lattialla onkin hyvin tilaa tanssia ja tehdä lankkuhaasteita TikTokiin, niin silti ollaan mietitty, voisiko sohvan sijoitella jotenkin toisin. Saimme Otolle hyvän työpisteen portaiden alle (ja hän on oikein tyytyväinen siihen siellä). Mutta kaikki muu olkkarin järjestyksessä on ollut ihan auki. Missä olisi järkevin kohta sohvalle? Entä pianolle? Joku vinkkasi, että jos sohvaa irrottaisi vaikka metrin verran seinästä, se toisi tosi paljon ilmavuutta olohuoneeseen. Itsekin olen sitä mieltä, että se ei ole paras ratkaisu, että kaikki huonekalut ovat vaan ripoteltu seiniä vasten. Mutta onko sohva sitten liian lähellä televisiota? Näyttääkö se oudolta, kun sitä on nostettu metrin verran enemmän keskelle ja ikkunaseinällä on kapea käytävä? 

Vai olisiko sohva kaikkein paras ihan keskellä lattiaa, vastapäätä televisiota? Silloin pianolle olisi luonteva paikka ikkunaseinällä ikkunan ja oven vieressä ja porraskaiteen edessä ei olisi mitään. Mutta pienentääkö se tätä koko tilaa, jos olohuoneen rajaa sohvalla omaksi alueekseen? Siitä huolimatta, että tiedän etteivät ammattilaiset ikinä sijoittele kaikkia huonekaluja seinää vasten, olen tosi huono laittamaan niitä keskelle tilaa itse. Tuntuu aina, että sitten jotenkin halkaisen tilan ja pienennän sitä. Päätettiin siis kokeilla, mitä tapahtuu, jos sohvan paikkaa vaihtaa. Kokeilimme sitä kolmeen eri kohtaan olohuoneessa: vähän irti ikkunaseinästä, keskelle lattiaa kokonaisena, keskelle lattiaa kahden istuttavana ja ikkunan edustalle pelkkää divaania. Tässä alla näette meidän kokeilut.

Kuten huomaatte, meidän sohva on tähän tilaan aivan val-ta-va. Missä tahansa muualla kuin juuri tuossa mihin sen alunperin sijoitimme, se on liian iso. Se on liian leveä ja liian iso ja liikaa. Sen ympärille ei missään muualla jää ollenkaan ”ilmaa” vaan koko olohuone vaikuttaa olevan aivan tukossa. Ei hyvä. Siksi siirsimme sen takaisin alkuperäiselle paikalleen kunnon pyörittelyiden jälkeen. Siinä huonekaluja pyöritellessämme tuli kuitenkin mieleen toinen idea: hei, meidän tv-tason vierekkäiset osathan saa asetettua myös päällekkäin lipastoksi (ja liitettyä toisiinsa kiinni). Ja meidän ruokailutilaan tulisi paljon enemmän tilaa istua, jos Bestå-kaappi sijoitettasiinkin TV:n alle. Ja se näyttisi paljon fiksummalta, koska Bestå on korkeampi. Tällöin telkkari ei näyttäisi olevan niin hassusti ”liian korkealla” kuin se näytti meidän matalan TV-tason kanssa.

Ja niin me sitten tyhjennettiin Bestå-kaappi kokonaan, siirrettiin se olohuoneeseen ja laitettiin TV-tason osat sittenkin päällekkäin lipastoksi. Ruokailutila on nyt hieman kolkko, sillä kaapin hävittyä sieltä hävisivät myös kaikki taulut ja kaapin päällä olleet viherkasvit. Mutta varmasti me keksitään siihen mauven väriselle seinälle tauluhyllyjä tai tauluja suoraan seinään, niin saadaan kodikkuutta. Joka tapauksessa se tila on nyt paljon järkevämpi ja niin on myös olohuone. Yllättävän iso vaikutus oli TV-tason vaihtamisella ja sillä, että siirsimme pianon ruokailutilan ikkunan ääreen.

Edelleenkin haikailen ratkaisua, jossa meidän olohuoneen isot ikkunat saisi kokonaan esiin, eivätkä ne olisi sohvan takana piilossa. Tämän meidän nykyisen sohvan kanssa se jää kuitenkin haikailuksi, sillä se ei yksinkertaisesti vaan ole mahdollista sohvan suuren koon takia. Eikä me olla sohvasta nyt lähiaikoina ainakaan luopumassa, se on edelleenkin maailman mukavin sohva ja tykätään siitä hulluna.

Haluaisin säilyttää sen tilan tunnun olohuoneessa, mutta samalla tehdä siitä vieläkin kodikkaamman ja kutsuvamman. Ei olla vielä päätetty, tuleeko television yläpuolelle korkeaan seinään makramee-työ vai joku valtava maalaus. Kumpi tahansa tehdäänkin, meidän on tarkoitus toteuttaa se itse. Jos se on makramee, Otto tekee ja jos maalaus niin minä. Tai voidaanhan me tehdä molemmat, sillä meillä on tarkoitus laittaa jotain myös televisiota vastapäiselle seinälle, sinne korkealle keittiön ja ruokailutilan katon yläpuolelle. Tuntuu ihanalta ajatukselta, että olkkariin tulee itsetehtyä taidetta, joka ollaan mietitty juuri siihen tilaan. Mutta siinä voi kestää hetki, että saadaan ne tehtyä. Ehkä Otto voisi olla makrameen kanssa aiemmin valmis, kun kesällä hänellä on vähemmän kursseja kuin nyt. 

Mutta joo, olen nyt olohuoneeseen paljon tyytyväisempi kuin aamupäivällä, pelkästään kaappia ja TV-tasoa pyörittelemällä. Olkkari näyttää paljon fiksummalta nyt korkeamman tason kanssa. Mutta se on kyllä silti vielä kesken. Saa nähdä mitä sinne keksitään ja millä aikataululla miten.

Mitä sä laittaisit vielä meidän olkkariin? Mitä sieltä puuttuu? 

Tänään on minun kymmenes äitienpäivä, jos raskausajan äitienpäiväkin lasketaan. Ja lasketaanhan se, kun olen silloin kirjoittanut jo tänne blogiinkin äitienpäivästä. No okei en laske sitä siksi, vaan siksi, että olinhan silloin kuitenkin jo matkalla äidiksi. Vatsassani kasvoi meidän esikoinen. Ensimmäisenä äitienpäivänäni hän oli ehkä jonkin pienen hedelmän kokoinen, mutta jo suuri osa meidän elämää. Hänen ansiostaan olin onnistunut ottamaan elämälle ihan uuden suunnan, mitä en vielä muutama kuukausi aiemmin olisi voinut kuvitellakaan. 

Kuuntelin tällä viikolla lenkkeillessäni Olohuone-podcastin jaksoa epäsuosituista mielipiteistä, jossa Janne ja Valtteri keskustelivat mm. nuorena äidiksi tulemisesta. Muistaakseni Janne Naakka puhui hyvin siitä, että monelle voi käydä myös niin, että jos saa nuorena lapsen, niin sen myötä saa oman elämänsä järjestykseen ja tavallaan löytää sen, mitä haluaa elämältä. Mulle kävi juuri niin. Äitiys antoi mulle jonkin järkevän tarkoituksen elämässä, joka sai mut punnitsemaan tarkkaan sitä, mitä muuta elämältä haluan ja tekemään töitä sen eteen. 

Koen olevani paljon muutakin äiti, ensisijaisesti olen ihan vaan minä. Mutta äitiyttä on kiittäminen paljosta siitä, mitä muuta tänä päivänä olen ja teen. Äitiys auttoi mua löytämään itseni. Olen siitä ikuisesti kiitollinen. 

Joka vuosi äitiys muuttuu ja yksi kenties vaikeimpia ikinä tekemiäni päätöksiä näin vanhempana oli juuri tämä meidän asunnon etsintä -prosessi. Miten kovasti otinkaan paineita siitä, että löydämme koko meidän perheelle parhaan ratkaisun. Reilua kuukautta muuton jälkeen voin tyytyväisenä taputtaa itseäni (ja Ottoa) olalle, että onnistuimme ja teimme hyvän ratkaisun, johon kaikki ovat tyytyväisiä. 

Silloin etsintä-aikana koin kuitenkin suurta epävarmuutta siitä, että mikä on oikein ja mikä väärin. Vaikeinta vanhemmuudessa mulle on aina ollut suurien, muidenkin elämää koskevien päätösten tekeminen. Yhä edelleen tuntuu niin hurjalta, että mä olen se äiti, se turvallinen vanhempi, jonka pitää tehdä koko perheen elämää koskevia päätöksiä. Minä, joka en joskus ennen osannut päättää edes kahden hoitoaineen väliltä kaupassa, vaan saatoin ihmetellä siellä ties kuinka pitkään. Miten mulla voikaan olla niin suuri vastuu! 

Mutta olen ylpeä siitä, että olen oppinut. Vaikka edelleen harkitsen todella tarkkaan vaihtoehtoja ja mietin kaikilta kannoilta, kykenen tekemään isojakin päätöksiä. Ja ei siitä harkitsemisesta haittaa ole, kunhan ei harkitse liian pitkään, ettei tilaisuus mene ohi. Tällä kertaa onneksi ei mennyt. Päätöksentekokyky on ehkä suurimpia asioita, joita vanhemmuus on pakottanut mut oppimaan. 

Jotain sen sijaan vanhemmuudessa on, jota mun ei ole tarvinnut opetella sekuntiakaan. Se on rakkaus. Joka ikinen päivä mä pysähdyn miettimään, miten käsittämättömän paljon mä rakastan mun lapsia. Kun he menevät nukkumaan, me monesti vielä Oton kanssa muistellaan jotain hauskaa juttua, jonka joku heistä oli sanonut tai tehnyt päivän aikana, tai myhäillään yhdessä, kuinka ihanat ja rakkaat lapset meillä on. Toki joskus on niitäkin iltoja, kun huokaistaan raukeana, että ah, vihdoinkin hetken rauha ja hiljaisuus. Mutta enemmän me vaan myhäillään onnesta.

Äitiys on mun kaikkein suurin ja mahtavin vastuu. On niin palkitsevaa seurata sitä, kun lapset kasvavat ja oppivat ilmaisemaan itseään ja kiinnostuksen kohteitaan. Kun mä kuuntelen meidän lasten keskustelua keskenään tai luen heidän kirjoittamia tarinoita, mä vaan aina ekana mietin, että he ovat maailman siisteimpiä tyyppejä. On ihanaa, että heidän ajatuksistaan on nähtävissä ne arvot, jotka meillä kotona on. 

Juuri ne ajatukset ja asiat, jotka olen toivonut heidän omaksuvan, ovat heillä niin vahvoina siellä, että meinaan pakahtua ylpeydestä. Vaikka tiedän, että elämässä voi tulla esiin vaiheita (teini-ikä), kun vanhempien arvot ovat viimeinen asia, joka lapsia kiinnostaa, olen kiitollinen siitä, että ne asiat ovat siellä juuri nyt. Ja omasta kokemuksesta olen melko varma, että vaikka me kohdattaisiin joskus aivan hirveä teinivaihe (tai kolme), ne tärkeimmät asiat luultavasti pysyvät siellä jossain taustalla ajatuksissa ja kantavat lopulta pitkälle elämässä.

Vaikka takana on jo pian yhdeksän vuotta äitiyttä, olen vasta aivan äitiyden alkumetreillä. Tästähän se seikkailu vasta alkaa! Joka päivä saan tutustua paremmin meidän lapsiin ja se tuntuu aina yhtä upealta. Mä toivon, että myös seuraavina kymmenenä äitienpäivänä voin olla kiitollinen niistä asioista, joista olen kiitollinen juuri nyt.

Lasten valtavan suuresta pyyteettömästä rakkaudesta. Niistä aamuista, kun joku muksuista tepsuttelee meidän huoneeseen ja ilmoittaa kahvin olevan valmista. Siitä tikahduttavasta naurusta, joka heistä kaikista kolmesta lähtee joskus yhtäaikaa. Niistä lämpimistä ja rutistavista haleista, joita saan. Keskusteluista, jotka loksauttavat mun leuan lattiaan ja saavat epäilemään, että lapseni on lukenut enemmän kuin minä. Niistä hetkistä, kun saan seurata vierestä, kuinka lapsi oivaltaa jotain uutta ja merkittävää. Siitä, kun lapsi uskoutuu minulle tärkeästä asiasta, jota on miettinyt. Kaikista niistä tunteista, joita lapset uskaltavat näyttää. 

Kiitos, että saan olla äiti <3 

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille, erityisesti omalle rakkaalle Anne-äidilleni, jolle saan olla kiitollinen niin paljosta<3