Tämä on nyt se postaus, jota olen viimeiset kaksi viikkoa kirjoittanut. Alunperin tästä piti tulla aivan erilainen, mutta sadat aiheesta lukemani artikkelit, kommentit, saamani viestit ja kysymykset ovat johtaneet tähän. Mitäs jo lopetettaisiin jo se ilmastosyyllistäminen ja kannustettaisiin mieluummin? Harva ihminen tällä hetkellä on oikeasti autuaan tietämätön omien valintojensa ja tekojensa vaikutuksista. Ainakin täällä Helsingin seudulla aihe on ollut esillä koulun lisäksi jopa varhaiskasvatuksessa, ja minun viisivuotiaanikin osaa luetella hyviä valintoja ja tietää mikä on hiilijalanjälki.

En usko, että syyllistäminen auttaa tässä asiassa piiruakaan, enkä oikeastaan usko sen auttavan missään muussakaan asiassa koskaan ikinä. En myöskään koe tarpeelliseksi listata tekemiäni hyviä valintoja. Jos se ei vielä ole täältä käynyt selväksi, että yritän tehdä parhaani, niin tuskin se käy jatkossakaan. Hyviä vinkkejä hiilijalanjäljen pienentämiseen löytää vaikka TÄÄLTÄ.

Myös minä olen tehnyt Sitran elämäntapatestin, yllättynyt positiivisesti hiililjalanjälkeni pienuudesta keskiarvoon nähden, ja siitä huolimatta todennut, että se on pienuudesta huolimatta täysin kestämättömän liian suuri. Niin kuin lähes kaikkien muidenkin länsimaisten ihmisten.

Mä koen vaikuttajana todella suurta vastuuta fiksujen valintojen puolesta puhumisesta, ja viimeisten muutaman vuoden aikana olen pyrkinyt ottamaan ekologisuusnäkökulmaa täällä yhä enemmän ja enemmän mukaan kaikkeen, missä se on tärkeää huomioida. Vaateostoksiin, vaatteiden huoltamiseen, autoiluun, ruuanlaittoon, ostopäätöksiin, kasvatukseen, sähkön säästämiseen, hyväntekeväisyyteen, luonnonsuojeluun vain muutamia mainitakseni. Käytännössä kaikkia suuria valintoja olen pohtinut myös ilmaston kannalta, ja yrittänyt parantaa niissä asioissa missä olen voinut. Mutta minä en ole täydellinen, en ikinä tule olemaankaan, enkä aio edes yrittää. Niin suurta vastuuta mulla ei ole. Aion silti haastaa itseäni ottamaan vielä nykyistäkin paremmin ilmaston huomioon, ja kokeilla uusia tapoja tehdä kestävämpiä valintoja.

Te seuraajat olette todella tiedostavia ja fiksuja, ja olen saanut teiltä paljon uutta tietoa ja näkökulmia. Todella monet teistä ovat linkanneet hyviä artikkeleita, sekä kannustaneet ja kiitelleet aiheen ottamisesta esille. Silti on kuitenkin se pieni, mutta äänekäs joukko, joka kulkee blogista blogiin, syyllistämässä ja haukkumassa, ja muistuttamassa aina siitä, että kukaan ei koskaan tee tarpeeksi. Ja jos jossain tekeekin oikein ja ekologisesti niin kolmessa muussa asiassa tekee aina ihan päin prinkkalaa. Aina sopivan aiheen tullen voi muistuttaa, että missä on nyt se ekologisuus-näkökulma, ja virheitä voi etsiä jokaisesta pienestäkin asiasta. Itse olen jopa välttynyt kaikkein pahimmilta ryöpyiltä, koska en lennä kovin usein, mutta on multakin tultu vaatimaan blogissa perusteluja siitä, miten olen kehdannut ”hankkia” kolme lasta, kun ei pitäisi ”hankkia” yhtään.

Syyllistäminen ei tietääkseni ole koskaan saanut aikaan mitään suurta tai hyvää. En ymmärrä, miten joku voi kokea sen tehokkaana keinona saada ihmisiä tekemään perustavanlaatuisia muutoksia elämässään. Miten ilmastoa auttaa se, että syyllistetään ihmisiä heidän lapsistaan tai vaikka lemmikeistä, jotka myös saastuttavat ja kasvattavat hiilijalanjälkeä? Ei mitenkään. Tällä hetkellä ilmastoa auttaisi eniten se, että käännettäisiin katse niihin asioihin, joilla ihan oikeasti on merkitystä. Kulutusvalintojen liiallinen korostaminen voi olla Aalto-Yliopiston apulaisprofessori ja kulutustutkija Henri Weijon mukaan jopa vaarallista ilmastolle, koska se vie huomiota pois niistä valinnoista, jotka ihan oikeasti vaikuttavat suuressa mittakaavassa. (lähde: hs.fi) Niistä valinnoista, jotka ratkaisevat planeettamme tulevaisuuden.

Koska otan vastuuni vakavasti, haluan kirjoittaa nyt siitä, millä koen olevan kaikkein eniten merkitystä tässä hetkessä meidän suomalaisten kannalta. Lainsäädännöstä ja ensi kevään vaaleista, jotka ovat erittäin hyvä tilaisuus vaikuttaa. Ensi keväänä Suomessa pidetään eduskuntavaalit, joissa valitaan ne ihmiset, ketkä päättävät meidän asioistamme seuraavat neljä vuotta. Minä aion kiinnittää erittäin tarkasti huomiota siihen, että ihminen ketä valitsen äänestää lupaa tehdä ilmaston kannalta kestäviä ratkaisuja. Millaista ilmastopolitiikkaa minä siis toivon näkeväni tulevaisuudessa?

Läpinäkyvää ja tehokasta. Tällä hetkellä ”Suomen tavoite on pudottaa päästöjä 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Hiilineutraaliksi Suomi tähtää vuonna 2045. Se tarkoittaa, että tuolloin esimerkiksi metsät sitoisivat kaikki syntyvät hiilidioksipäästöt” (lähde: yle.fi). Nämä muutokset eivät ole riittävän nopeita, vaan Ilmastopaneelin puheenjohtaja Markku Ollikaisen mukaan Suomen olisi oltava hiilineutraali jo vuonna 2035 ja täysin päästötön vuonna 2050.

Jokainen varmasti ymmärtää, että nämä ovat niin suuren mittakaavan asioita, että niistä puhuttaessa ei ole kyse yksittäisten ihmisten vaatteiden ostamisesta tai kasvisruokapäivän pitämisestä. Tässä on kyse siitä, millaista maatalous- ja metsäpolitiikkaa täällä tehdään,  kuinka paljon Suomi investoi ilmastoystävällisen teknologian kehitykseen, millaisia päätöksiä tehdään fossiilisten polttoaineiden ja niiden verotuksen suhteen, ja  kuinka nopeasti ollaan valmiita tekemään radikaaleja muutoksia. 

Omien hyvin arkivalintojen lisäksi olisi siis syytä tehdä hyviä poliittisiakin valintoja, ja tiedostaa se oman äänen merkitys. Tälläkin hetkellä kaikkein aktiivisimpia äänestäjiä (lähde: Tilastokeskus) ovat ihmiset, jotka eivät luultavasti ole ilmastonmuutoksen lopputulosta näkemässä, eikä se oletettavasti ole kovin merkittävä tekijä heidän äänestysvalinnoissaan. Siksi on entistäkin tärkeämpää, että me jotka luultavasti v. 2050 elämme ilmaston lämpenemisen seurausten kanssa kannamme kortemme kekoon ja äänestämme sellaista henkilöä, joka on valmis tekemään tehokasta ilmastopolitiikkaa JUURI NYT, eikä joskus sitten myöhemmin.

Mun mielestä siis kaikkein tärkein ilmastoteko tällä hetkellä, on ihan oikeasti ottaa selvää missä politiikassa mennään juuri nyt, ja miettiä hyvin tarkkaan kenelle haluaa äänensä ensi keväänä osoittaa. Se on juuri niin yksinkertaista, että jos ei politiikassa oteta ilmastonmuutosta hyvin laajasti huomioon, ei kohta enää ole tarvetta koko politiikalle, ja ennen maailmanloppuakin painitaan jo hyvin paljon suurempien poliittisten ongelmien kanssa (niistä voi lukea lisää vaikkapa tästä tiivistelmästä Ylen sivuilta) kuin juuri nyt, kun asioille on vielä mahdollista tehdä jotain.

Ja siitä kannustamisesta. Kannustetaan ennemmin toisiamme. Kehutaan hyvistä valinnoista, kannustetaan äänestämään ja vaikuttamaan. Kannustetaan keksimään uusia ilmaston kannalta kestävämpiä ratkaisuja ja kannustetaan ottamaan uusia näkökulmia esiin. Nostetaan esiin ja tuetaan ilmastoystävällisiä innovaatioita. Kiitetään hyvistä päätöksistä ja näytetään mihin meistä on.

#NytOnPakko

Lähteet:

http://ilmasto.org/ilmastonmuutos/ilmastopolitiikka

https://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/hillinta/-/artikkeli/28259fe8-7b5e-4806-8ab6-7c06739ef5cc/kestavat-kuluttajavalinnat.html

https://yle.fi/uutiset/3-10443963

https://elamantapatesti.sitra.fi/

https://www.stat.fi/til/pvaa/2018/pvaa_2018_2018-04-03_kat_001_fi.html

Viime viikolla ystäväni Maria huikkaili mulle IG Storiesissa, että olisinko halukas kirjoittamaan yksinäisyydestä, ja auttamaan ehkä seuraajiani löytämään itselleen uusia ystäviä. Aihe on ihan valtavan tärkeä, ja totta ihmeessä olen kiinnostunut! Kysyin myös teiltä äänestyksessä, että oletteko kiinnostuneita tällaisesta postauksesta, ja melkein kaikki (94%) vastasivat KYLLÄ! Joten tässäpä tulee mun kokemuksia ystävyydestä, yksinäisyydestä  ja ystävien löytämisestä. Ja lopussa sitä luvattua apua ystävien löytämiseen.

Uskon tässä vuosien aikana kokeneeni vähän molempia: sen kun on ihan hirveästi läheisiä ystäviä, ja sen kun tuntuu että ei ole ketään, kenelle puhua. Olen aina ollut tosi nopea tutustumaan, ja mun ympärillä on lähes aina ollut paljon sekä tuttuja, kavereita että ystäviä. On kuitenkin ollut aika, kun olen huomannut, että kaikki läheiset ystävät ovat joko fyysisesti ihan järjettömän kaukana, tai sitten muuten vain kadonneet. Olen toki siitä onnekas, että mun vierellä on jo pian 8 vuotta ollut Otto, ja vaikka olen kokenut yksinäisyyttäkin, olen aina pystynyt puhumaan kuitenkin hänelle. En ole koskaan ollut 100% yksin ja se on jo iso asia.

Se ajatus siitä, että joku on ihan yksin, että ei oikeasti ole yhtään ketään kenelle kertoa päivän hauskoista sattumuksista, kenen kanssa lähteä kahville, jakaa murheita tai osuvia meemejä tai kysyä kaikenmaailman kysymyksiä, on sydäntä särkevä. Ja tiedän, että se ajatus on monelle totisinta totta. Jokainen meistä tarvitsee niitä ihmisiä, kenen kanssa jakaa arkea ja ajatuksia. Ihmisiä, kenen seurassa voi olla oma itsensä ja näyttää oman haavoittuvaisuutensa. Jokainen tarvitsee ystäviä, jotka kannustavat eteenpäin, muistavat laittaa whatsappissa viestiä ja kyselevät ”Mitä sulle kuuluu?”.

Kaikkein yksinäisin olen ollut, kun menetin erään mun entisistä parhaista ystävistäni silloin kun meidän elämä mullistui esikoisen myötä. Samaan aikaan mun kaksi pitkäaikaista parasta ystävääni asuivat toinen Rovaniemellä ja toinen Jyväskylässä. Vauvan ja uuden elämäntilanteen myötä kaipasin muutenkin ystäviä enemmän kuin koskaan ennen, sillä olin paljon kotona ensin raskaana ja sitten vauvan kanssa. Ei mua käynyt kukaan Oton lisäksi katsomassa sairaalassa, kun olin vuodelevossa vikoilla raskausviikoilla. Ei mun ollut niin helppoa lähteä jonnekin minglaamaan ja tutustumaan uusiin tyyppeihin vastasyntyneen kanssa, niinkuin ennen vauvaa oli ollut. En tavannut ihmisiä koulussa tai töissä, vaan mun oli pakko alkaa etsimällä etsiä ystäviä itse.

Silloin samoihin aikoihin olin perustanut blogin, ja aloin ensin tutustua toisiin bloggaajiin. Vuonna  2011 piirit olivat vielä tuhat kertaa pienemmät kuin nykyään, ja samanhenkistä seuraa löytyi helposti toisista nuorista äideistä. Vaikka en tavannut ihmisiä fyysisesti, jo se, että oli joku kenelle jutella FB:ssä oli tosi ihanaa ja terapeuttista. Esikoisen ollessa n. puolivuotias mä tutustuin toiseen äitiin, jonka kanssa alettiin käymään läheisen asukastalon perhekahvilassa. Sillä oli ihan valtavan suuri merkitys ihan kaikkeen. Oli niin upeaa jakaa kokemuksia vanhemmuudesta toisen äidin kanssa, ja nähdä millaista se arki oli toisessa nuoressa perheessä. Käytiin usein vaunulenkeillä ja se oli kultaakin kalliimpaa.

Sittemmin toinen mun kaukana asuneista ystävistä on muuttanut Helsinkiin, ja muiden etä-ystävien kanssa tavataan aina kun mahdollista. Olen tutustunut moniin ihaniin ihmisiin töiden kautta, ja olen löytänyt rakkaita ystäviä Oton perheen ja ystävien kautta. Monista vanhoista kavereista tai tutuista on tullutkin näiden vuosien aikana niitä ystäviä, joihin tukeutua. Muutamasta blogin seuraajasta on myös kehittynyt ihan ystäviä, kun ollaan esimerkiksi vaihdettu niin monia kommentteja ja myöhemmin viestejä, ja sitten jo tavattu. Koen suurta onnea, että ympärillä on niin ihania ja mahtavia ihmisiä, joiden kanssa viettää aikaa ja jakaa iloja ja suruja.

Postauksen kuvat on ottanut ihana Mona, johon olen tutustunut vasta tänä vuonna! Ihan mahtava tyyppi <3 Meidän piti käydä vaan lounaalla, mutta sitten päädyttiinkin vielä kahville ja vielä ex tempore -pikareissulle leikkipuistoon.

Mä olen ihmisenä sellainen, että mun on helppoa tutustua vaikka leikkipuistossa, juhlissa tai fb-ryhmässä toisiin. Moneen ystävään olen tutustunut esimerkiksi Instagramissa, ja sitten vaan sopinut treffit ja mennyt vaikka lounaalle. Mulle on luontaista tutustua helposti ja oon sellainen avoin ja puhelias tyyppi. Monet ei kuitenkaan koe tutustumista yhtä helpoksi kuin minä, ja jos jää esimerkiksi muuttuvan elämäntilanteen myötä yksin, voi jäädä yksin pitkäksi aikaa. Vaikka kaikki eivät olisikaan niin puheliaita tai kovia tutustumaan, me kaikki kuitenkin tarvitaan ystäviä, ja meillä on oikeus saada ystäviä. Meillä kaikilla on tarve tukiverkolle ja ihmisille, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia.

Olen hurjan iloinen siitä, että olen kuullut teiltä esimerkiksi mun järjestämissä lukijailloissa syntyneistä pitkäaikaisista ystävyyssuhteista! Ihan älyttömän siistiä, että olen voinut tuoda kaksi toisilleen entuudestaan tuntematonta tyyppiä yhteen ja he ovat muodostaneet ystävyyssuhteen. Haluaisin vaan liittää hurjasti enemmänkin ihmisiä yhteen, kuin heitä jotka ovat vuosien varrella päätyneet lukijailtoihin mukaan.

Haluaisin tarjota sellaisen matalan kynnyksen tutustumispaikan tämän postauksen kommenttiboksissa, kuten Maria ehdotti. Tänne saa ilmoittautua halukkaita, jotka toivoisivat uusia ystäviä. Kommenttiin voi laittaa vaikka pienen ”ilmoituksen”, että kuka on ja mistä päin (tai kertoa itsestään mitä ikinä haluaakaan), ja muut voivat sitten huikata siihen, jos ovat vaikka samalta paikkakunnalta tai muuten haluavat tutustua. Mä toivon että tämän myötä syntyisi monta uutta ystävyyttä, kahvitreffejä tai mitä ikinä haluattekaan tehdä toistenne kanssa. Sitten kun on halukkaat kasassa, ihmisten on helppo perustaa vaikka whatsapp- tai fb-ryhmiä, tai jutella ihan kahden kesken tai tavatakin. Ja jos edes kaksi uutta tyyppiä löytäisivät toisensa, olisi tämä jo onnistuminen. Toivottavasti mahdollisimman moni ystäviä kaipaava tarttuu tähän, ja löytää itselleen seuraa!

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Flying Tiger Copenhagenin kanssa.

Halloween on juhlana vieläkin meille suomalaisille vähän tuntemattomampi kuin joulu tai juhannus, mutta kasvattaa koko ajan suosiotaan. Me ollaan vietetty Halloween-juhlia melkein joka vuosi siitä asti kun esikoinen on ollut parivuotias, ja niin myös tänä vuonna. Mä rakastan järjestää juhlia, ja Halloween on mahtava ilon ja hulluttelun juhla.

Meillä siihen kuuluu erityisesti hauskojen kasvomaalausten tekeminen, ja usein tehdäänkin monet erilaiset aina lokakuun aikana. Halloweenhan on siitä hauska, että Suomessa kukaan ei koskaan tunnu tietävän, milloin sitä ”kuuluu viettää”. Osa viettää Pyhäinpäivän kanssa samana päivänä, ja osa jenkkityyliin joko lokakuun vikana viikonloppuna tai sitten 31. päivä lokakuuta, jolloin on ”virallinen” Halloween muualla maailmassa. Suomessa Halloweenin ajankohtaa ei ole erikseen määritelty kalentereihin.

Viime vuonna meillä kävi karkki vai keppostelijoita kahtena eri päivänä, ja meidän lapset kävivät myös sekä Oulussa mun tädin lasten kanssa, että täällä Helsingissä kiertelemässä. Näin juhlista ja maskeerauksesta tykkäävänä mua ei ollenkaan haittaa, että nämä ilottelut kestävät useammankin päivän. Halloween tuo iloa ja lämpöä pimenevään syksyyn, ja on ihanaa höpsötellä ja askarella ja suunnitella lasten kanssa. He nauttivat siitä, kun saavat pukeutua erilaisiin rooleihin, ja katsoa peilistä aivan erilaiselta näyttävää naamaa ja asua.

Me tykätään panostaa juhliin, ja meillä on paljon koristeita erilaisia teemajuhlia varten. Teemajuhlien järjestäminen on mulle hirveän tärkeä ja rakas, voisin jopa ehkä sanoa harrastus. Mulle on kuitenkin ehdottoman tärkeää, että me säästetään aina käytetyt koristeet, ja uusiokäytetään niitä moneen kertaan. Mä tykkään askarrella paljon koristeita itse, ja toki osan ostan tai olen aikoinaan ostanut valmiinakin. Mitään muuta kuin ilmapalloja en ole heittänyt roskiin, vaan kaikki viirinauhat, pompomit, kirjainbannerit ja muut aina säästetään ja käytetään uudelleen sopivan tilaisuuden tullen. Ne menevät onneksi pieneen kasaan, eivätkä vie paljoa tilaa.

Yleensä me aina askarrellaan itse ainakin jotain juhlia varten, ja lapset saavat olla aina mukana askartelemassa koristeita. Heistä on aivan ihanaa osallistua ja päästä toteuttamaan luovuuttaan. Tänä vuonna askarreltiin lasten kanssa ihan mielettömiä luurankoja, joiden raajat liikkuvat, ja joilla on kiiltävät värikkäät luut. Luuranko-askartelusetit löytyivät Flying Tiger Copenhagenista, ja lapsista oli mahtavaa raaputtaa itse foliopinta luihin. He tekivät mahtavan värikkäät luurangot, ja niistä tuli hauskat Dia de los muertos -henkiset koristeet.

Flying Tiger Copenhagenissa on paljon kivoja ja edullisia koristeita, joilla saa näyttävästi teemaa tuotua esille. Esimerkiksi silkkipaperiset kurpitsa- ja luurankoviirinauhat on tosi edulliset, mutta niillä saa jo luotua tosi näyttävää Halloween-tunnelmaa. Lasten suosikkeja on tietysti kaikki halloween-teemaiset karkit, joita Flying Tiger Copenhagenit ovat myös pullollaan. Ällöjä silmiä, sormia ja tietenkin kurpitsan ja lepakon muotoisia vaahtokarkkeja.

Testattiin tänä vuonna eka kertaa myös Flying Tiger Copenhagenin kasvomaalit, ja ne olivat kyllä todella jees mun mielestä.  En ollut ennen tehnytkään itselleni näin voimakasta maskeerausta, vaan tämä oli ihan eka kerta. Ensikertalaiseksi olin kuitenkin ihan tyytyväinen lopputulokseen. Lapset olivat aivan haltioissaan omista kasvomaalauksistaan, mutta he eivät olekaan ihan yhtä kriittisiä mun kädenjälkeä kohtaan, kuin mitä itse olen, heh. Taapero ei halunnut edes nenua ja viiksiä tiikeri-asunsa jatkoksi, mutta söpö tiikeri hän oli pelkässä haalarissaankin. Tiedän jo nyt, että tullaan tekemään vielä useammat kasvomaalaukset tämän kuun aikana. Ainakin jotkut eläinmaalaukset pitää tehdä, ja ehkä Oulussa jotain pelottavaa mun meidän esikoista pari vuotta vanhemmalle kummipojalle.

Rakastan sitä, että eri vuodenaikoihin liittyy omia juhlallisuuksia, perinteitä ja vakiintuneita tapoja. Mikäs sen parempi tapa piristää pimenevää vuodenaikaa, kuin hauskat kasvomaalaukset, herkut ja hassuttelu. Halloween on ihana juhla.

Mun instagram-tilillä @iinalaura on meneillään Flying Tiger Copenhagenin arvonta, jossa voi voittaa 50€ lahjakortin Flying Tiger Copenhageniin. Sitä nyt ei ehkä halloweeniin enää ehdi käyttämään, mutta joulu se tulla jollottaa, ja mä olen nähnyt jo vähän etukäteen, mitä kaikkea ihanaa Flying Tigereihin on tulossa jouluksi. Voin kertoa, että nyt kannattaa osallistua, on nimittäin sen verran ihania ja persoonallisia juttuja tulossa. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ. Eli siihen voi osallistua instagramissa. Muistathan seurata mun @iinalaura -tiliä ja Flying Tiger Copenhagenin @flyingtigerfi -tiliä.

Ihanaa Halloweenin aikaa kaikille <3

Täällä Oulussa ei ole pariin päivään enää ollut oikein nahkatakkikelit, vaan paksumpaa on pitänyt kiskaista päälle. Onneksi pakkasin Ouluun mukaan alkusyksystä saamani Kappahlin kukkakuvioisen takin, joka on odottanut viileämpiä ilmoja. Se on ihanan muhkea, mutta ei kuitenkaan yhtään niin lämmin kuin mun untuvatakki, vaan täydellinen näihin loppusyksyn ja alkutalven keleihin. Sellainen vähän kuin kevyttoppatakki. Ahvenanmaalla se oli mulla mukana, mutta sen jälkeen ilmat lämpenivät Helsingissä niin, että nahkatakissakin tuli välillä kuuma. Nyt alkaa olla sweater weather taas, ainakin täällä Oulussa.

Se on tosi kevyt verrattuna untuvatakkiin, ja uskon, että tämä toimii hyvin sellaisena kauppatakkina talvellakin, kun ei olla pitkiä aikoja ulkona. Untuvatakki taas saa olla ulkoilutakkina, ja käytössä hektisinä aikaisina aamuina ja kovilla pakkasilla, jos sellaisia tulee. Silloin se on parhaimmillaan, eikä koskaan tule kylmä vaikka ei jaksaisi tai ehtisi kerrospukeutua.  Se on tosi painava, ja shoppailuun vähän hankala, koska se on niin suurikokoinen ja painaa oikeasti paljon. Kivaa siis, että on tällainen ihana vaihtoehto.

Mä tykkään kukkakuviosta, koska se on niin herkkä ja kaunis ja piristää talvella maisemaakin, kun puissa ei ole enää lehtiä ja on muutenkin harmaata. Takissa on edessä nappikiinnitys ja korkea kaulus.

Takin kanssa puin jalkaani maiharit, joita olenkin käyttänyt ihan koko syksyn todella paljon. Ne on super hyvät jalassa ja toimii kaikissa asuissa. Olen käyttänyt niitä jopa enemmän kuin etukäteen ajattelin, kun olen vain niin ihastunut niihin. Muutenkin mentiin ”Vaatekaapin kulmakivet” -postauksessa esitellyillä suosikeilla, eli Kenzon mustalla collegella, mustilla farkkujeggingseillä ja Guccin GG Marmont-laukulla.

Päähäni nappasin pipon Otolta, sillä mun tukka ei pysynyt kovassa tuulessa yhtään paikallaan, vaan pyöri joka suuntaan. Onneksi Otto lainasi mulle uutta Makian Moomin-malliston Muumipappa-pipoa (virallinen nimi Hemulen-beanie), joka on maailman coolein. Mä ostin pipon Otolle kreivin aikaan, sillä astellessani Valkean Carlingsiin siellä oli enää YKSI pipo jäljellä. Suomessa valmistettu pipo on tehty 100% italialaisesta merinovillasta, ja se on lämmin ja kaunis. Melkein tuli itsellekin Muumi-pipo -kuume, kun tämä on niin ihana. Mutta mulla on jo hyvä pipo, enkä tarvitse uutta, niin voin aina lainailla tätä Oton omaa silloin kun hän ei sitä tarvitse.

Takki Kappahl Limited Edition (saatu) | College Kenzo | Housut Gina Tricot | Kengät Zara | Laukku Gucci | Pipo Makia | Aurinkolasit H&M |

Meillä on ollut kyllä tosi ihana loma täällä, ja ollaan saatu viettää paljon aikaa rakkaiden ihmisten kanssa. Ollaan tehty paljon kaikkea, ja välillä ei yhtään mitään. Ollaan pelattu lautapelejä, katsottu leffoja, saunottu ja hengailtu. Parasta! Pian palataan taas takaisin arkeen, ja sekin on ihana ajatus.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille ja kiitos jälleen aivan ihanista viesteistä, joita olette eri kanavissa laittaneet <3 

Viime aikoina on ollut jotenkin tavallistakin rakastuneempi ja ihastuneempi olo, ja se on ihanaa. Huomaan, että ollaan tämän vuoden aikana lisääntyneen yhteisen ajan myötä Oton kanssa taas löydetty vielä enemmän toisistamme. Ollaan jotenkin lähennytty entisestään, vaikka en ajatellut, että se voisi olla edes mahdollistakaan, koska ainahan me nyt ollaan oltu läheisiä ja rakastuneita ja puhallettu yhteen hiileen. Vaikka me yritettiin vauvavuoden aikanakin ottaa sitä kahdenkeskistä aikaa aina kun sitä saatiin, on fakta se, että vauvavuonna parisuhde kuitenkin jäi enemmän taka-alalle vauva-arjen vallatessa suurimman osan ajasta. Ja se oli ihan okei. Oli aivan ihanaa oman aikansa olla yhdessä siellä vauvakuplassa ja unohtaa kaikki muu.

Kuva: @erinacarolinaphoto

Nyt on kuitenkin ihanaa taas antaa enemmänkin huomiota parisuhteelle, ja pysähtyä fiilistelemään sitä, miten parasta toisen kanssa on olla. Ei meidän tarvitse tehdä mitään ihmeellistä, ja tällä hetkellä arki on muutenkin tosi toiminnantäyteistä, eikä sitä yhteistä aikaa tunneissa ole välttämättä yhtään sen enempää kuin viime vuonnakaan. Fiilis on kuitenkin erilainen, koska nyt tietää, että kun lapset menee nukkumaan, ne on nukkumassa aamuun asti. Silloin voi kunnolla rentotua ja olla sen toisen kanssa ja keskittyä vain siihen hetkeen.

Kuva: @erinacarolinaphoto

Uskon oman osansa olevan myös hormoneilla. Kun imetyshormonit ovat väistyneet ja olen alkanut palautua imettävästä äidistä ihan vaan Iinaksi, olen huomannut, että ajatuksistakin on löytynyt enemmän tilaa sille kutkuttavalle rakastumisen ja ihastumisen tunteelle, ja niille perhosille vatsassa silloin kun Otto tulee töistä kotiin. Ei sitä edes huomannut silloin imetysaikana, enkä kokenut olevani mitenkään ”vähemmän” rakastunut, mutta näin jälkeenpäin huomaan eron. Huomaan sen, että hormonit sai mut keskittämään suurimman osan ajatuksista siihen pieneen vauvaan ja hänen tarpeisiinsa. Meidän rakkaus oli viime vuonna arjessa useammin sellaista toista ymmärtävää ja tsemppaavaa yhteistä vanhemmuus-rakkautta. Nyt se taas on enemmän  arjessakin intohimoa ja pilkettä silmäkulmassa, tsemppiä ja ymmärrystä unohtamatta.

Kuva: @erinacarolinaphoto

Vauvavuoden aikana me ei kovin usein treffeillä käyty, koska oltiin niin vauvakuplassa, tai jos käytiin niin mulla oli huono omatunto siitä, että olin pois vauvan luota. Tänä vuonna taas ollaan käyty jo useamman kerran, eikä mulla ole ollut kertaakaan huono omatunto. Ollaan vaan keskitytty toisiimme ja oltu siinä hetkessä läsnä, vain me kaksi. Onneksi pystyttiin molemmat ymmärtämään se, että se vauvavuosi on vain se vauvavuosi, ja siihen voi heittäytyä täysillä, ja se on ihan fine. Ei me silloin vauvakuplaan heittäytyessäkään unohdettu sanoa, että rakastetaan tai unohdettu läheisyyttä.

Kuva: @erinacarolinaphoto

Meidän parisuhde voi hyvin silloinkin, mutta tällä hetkellä mulla on ainakin ihan sellainen kuherruskuukausi-olo, vähän kuin oltaisiin vasta tavattu. On ihanaa suunnitella kaikkea yhteistä tekemistä, eikä tarvitse yhtään miettiä miten lapset pärjäävät, kun he itse oikein pyytävät päästä kyläilemään isovanhemmille tai että joku kummeista tulee meille yökylään hoitajaksi. Odotetaan ihan hulluna ensi kesän Ed Sheeran -keikkaa, ja jo ennen sitä me ajateltiin tehdä muutaman vuoden tauon jälkeen joku kahdenkeskinen viikonloppureissu johonkin.

Kuva: @erinacarolinaphoto

Lisäksi odotan ihan sikana helmikuuta ja meidän hääpäivää, koska silloin tarkoituksena on juhlistaa viidettä hääpäivää yhdessä toistemme ja kaikkien rakkaiden ihmisten kanssa. Silloin meillä tulee täyteen viisi vuotta naimisissa ja kahdeksan vuotta yhdessä, ja sitä saa todellakin juhlia. Kun miettii meidänkin lähtökohtia parisuhteeseen ja avioliittoon, on mun mielestä aika hieno juttu, että tässä me seistään (melkein) kahdeksan vuotta myöhemmin rinta rinnan, yhä edelleen päivä päivältä enemmän toisiimme ihastuen ja rakastuen. Ei ole mitään asiaa mitä en voisi Otolle sanoa, eikä mitään asiaa mistä en tietäisi selviäväni yhdessä Oton kanssa.

Postauksen kuvat on ottanut ja editoinut ihana ja lahjakas @erinacarolinaphoto.

Me toimitaan rakkaudessa ja parisuhteessa aika samalla tavalla, ja se sopii meille hyvin. Yleensä meidän toiveet, halut ja tarpeet parisuhteessa on aika synkassa keskenään ja ymmärretään toisiamme ilman sanojakin. Kiitos Otto, että olet mun paras ystävä ja elämäni ensimmäinen ja viimeinen rakkaus <3

Oletteko te huomanneet samaa parisuhteessa, että vauvavuosi tai imetys olisi vaikuttanut siihen jotenkin?