Olen jo hetken ajan huomannut, miten 4-vuotias on osannut lukea kirjaimia ja niiden äänteitä. Hän on kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa oppinut nyt lukemaan ihan kunnolla itse, ilman että oltaisiin sitä mitenkään erikseen yhdessä harjoiteltu. Ollaan toki luettu paljon yhdessä vauva-ajasta asti ja tarjottu aina kirjoja itsekseen selailtavaksi, sekä kannustettu muutenkin kirjojen pariin. Mutta mitenkään erityisesti ei oltu opeteltu lukutekniikkaa vielä, koska hän ei itse ollut sitä pyytänyt. Olen siis tosi ylpeä että saatiin huomata miten hän lukee jo pitkiäkin sanoja ja lauseita, ja on oppinut taidon ihan itse. Ensimmäinen sana jonka hän luki meille ihan itse yllättäen ääneen oli ”superstara” ilman tavuja.

Esikoisen kanssa harjoiteltiin yhdessä pari kertaa tavujen lukemista ennen kuin hän hiffasi lukemisen, mutta hänkin oppi lukemaan neljävuotiaana pari vuotta sitten. Jotenkin sitä pitää nuorempia lapsia aina vähän ”pienempänä” kuin esikoista samassa iässä, ja siksi oltiin niin yllättyneitä kun keskimmäinenkin alkoi lukemaan itsekseen. Vaikka ihan saman ikäinenhän hän on kuin esikoinenkin oli oppiessaan, eikä sinällään ole mitään syytä yllättyä.

Lukutaito on kyllä hieno asia ja ollaan tosi onnellisia ja kiitollisia siitä, että lukemaan oppiminen on käynyt näin helposti sekä esikoiselta että keskimmäiseltä. Aika näyttää kuinka paljon kuopusta sitten kiinnostavat kirjat samassa iässä. Ainakin tällä hetkellä hän tykkää lukemisesta tosi paljon. Toivon että innostus kirjoja kohtaan riittää kaikilla meidän lapsilla aikuisuuteen asti, vaikka mitään kiirettä oppia lukemaan ei mun mielestä olekaan. Ehtiihän sen taidon hyvin oppia koulussakin, jos ei se aiemmin natsaa. Lukeminen on hauskaa, viihdyttävää, opettavaa ja tärkeää, ja olen tosi iloinen siitä, että meidän lapset ovat siitä innostuneet.

Lukutaito on niin avartava juttu, että kun oppii itse lukemaan, siitä aukeaa kirjaimellisesti ihan uusi maailma. Yhtäkkiä kaiken ympäröivän näkee ihan uusin silmin, pystyy bongailemaan otsikoita lehdistä kauppareissulla ja ymmärtää, mitä Simpsoneissa sanotaan. Se on ihan huikean hieno juttu, mutta toki myös näin vanhemman silmin vähän pelottavaakin. Taas yksi asia, jolta ei pysty suojelemaan, kun lapsi itse voi lukea ihan mitä tahansa. Ainakin pari vuotta taidon hanskanneen esikoisen kanssa ollaan kuitenkin pärjätty hienosti ihan sillä, että jos hän on lukenut vaikka kauppareissulla jotain mistä on herännyt kysymyksiä, ollaan vaan vastattu kysymyksiin ja keskusteltu aiheesta ikätason mukaisesti. Samalla tyylillä jatketaan siis keskimmäisen kanssa, tosin siihen voi vielä mennä hetki (onneksi) että hän lukee niin nopeasti että ehtii bongata lehtiotsikoita ohi kävellessä.

Tänä viikonloppuna me rentoudutaan, luetaan kirjastosta viime viikonloppuna lainattuja kirjoja, katsotaan leffoja, rakennetaan ehkä lumiukko tuosta vasta sataneesta nuoskalumesta ja herkutellaan hyvällä ruualla. Meille tulee varmasti hauska viikonloppu.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Joka vuosi tätä Naistenpäivän postausta tuntuu olevan poikkeuksellisen vaikeaa kirjoittaa. Naiseus, feminismi ja kaikki mikä siihen liittyy kuumentaa tunteita suuntaan jos toiseenkin, ja pelkään aina itsekin sanovani jotain väärin. Olen kuitenkin löytänyt siihen erittäin yksinkertaisen ratkaisun. Se on tieto. Mitä enemmän tiedän aiheesta faktaa, sitä pienempi mahdollisuus on siihen että sanon jotain väärin.

Mitä enemmän tiedän, sitä paremmin osaan kiinnittää huomiota sanoihin, piilomerkityksiin ja sukupuolittuneisiin rakenteisiin, joita ei jokapäiväisessä elämässä tai sanavalinnoissa aina edes huomaa. Mitä enemmän tiedän, sitä paremmin osaan perustella näkemyksiäni ja sitä paremmin pystyn myös vaikuttajana tekemään oman osani, ja lisäämään tietoisuutta tasa-arvosta. Mitä enemmän tiedän, sitä paremmin pystyn pitämään huolta itsestäni, lapsistani ja kaikista ympärilläni.

Uskon että suurin osa ihmisistä kannattaa tasa-arvoa, ja on pohjimmiltaan feministejä. Monet eivät kuitenkaan ymmärrä mitä feminismi käytännössä tarkoittaa, tai huomaa juuri niitä omassa käytöksessä piileviä sukupuolittuneita käsityksiä. Vaikka pidän itseäni niin tasa-arvoisena kuin mahdollista, ja yritän parhaani mukaan kaikissa arjen valinnoissa, työssä ja kasvatuksessa toteuttaa tasa-arvoa, on mullakin varmasti vielä korjattavaa. Siksi janoan tietoa, ja haluan lukea mahdollisimman paljon tasa-arvoasioista. Koen että uuden sukupolven kasvattajana, ja sosiaalisen median vaikuttajana mulla on tärkeä velvollisuus edistää tasa-arvoa, ja haluan hoitaa velvollisuuteni mahdollisimman hyvin.

Naistenpäivä on oikein hyvä päivä vuodessa kiinnittää huomiota sekä naisten asioihin että tasa-arvoon ylipäätään. Sen lisäksi näihin asioihin olisi kuitenkin tärkeää kiinnittää huomiota ihan jokapäiväisessä arjessa. Sukupuolten välinen tasa-arvo ei toteudu Suomessakaan, vaikka Suomi tutkimuksen mukaan onkin maailman kolmanneksi tasa-arvoisin maa. Ajatelkaa, edes maailman kolmanneksi tasa-arvoisimmassa maassa, ei tasa-arvo sukupuolten välillä toteudu. Ei naisten, ei miesten eikä varsinkaan muunsukupuolisten osalta. Kuinka surullista se on niiden kaikkien muiden maiden kannalta, joissa asiat ovat vielä paljon huonommin.

On vain yksi keino edistää tasa-arvoa, ja se on epätasa-arvon tunnustaminen ja ihmisten tietoisuuden lisääminen. Se että meillä Suomessa ongelmat ovat pienempiä kuin jossain muualla, ei ole syy jättää niitä huomiotta.

Muutama yksinkertainen tärppi kohti tasa-arvoa:

Älä koskaan ajattele tai väitä että sinä tai joku muu ei voisi tehdä jotain sukupuolen takia.

Älä koskaan ajattele että jonkun sukupuolen edustajan kuuluisi olla sukupuolensa vuoksi tietynlainen. Ei kuulu.

Älä oleta. Vaikka joku näyttäisi tietyn sukupuolen edustajalta, ei ole sinun tehtäväsi määritellä häntä tietynlaiseksi. Jokainen määrittelee itsensä itse.

Älä ajattele että ominaisuudet kuten sukuelimet, kromosomit, hormonit ja muu anatomia ovat sukupuolitettavissa, ja näin ollen ainoastaan cissukupuoliset olisivat syntymästään lähtien ”täysin” miehiä tai naisia. 

Älä viljele sukupuolistereotyyppisiä käsityksiä, meemejä tai käytäntöjä. Ei ole olemassa mitään homogeenisia ”naiset”, ”miehet” ja ”muut” -ryhmiä, vaan me kaikki ollaan yksilöitä. 

Älä ajattele, että ihmisen luonne ja olemus on selitettävissä yksin hänen biologisilla ominaisuuksillaan, eli että se ei ole esimerkiksi olosuhteiden tai kulttuurin tulosta. 

Älä hauku toisia tai pidä itseäsi muita parempana. Jos sinulla on tietoa enemmän kuin jollain toisella, jaa oma tietosi. Oikea feministi on sellainen joka ei lyttää toisia tai nosta itseään muiden yläpuolelle.

Tiedosta sukupuolten välinen epätasa-arvo kaikessa missä sitä on ja pyri muuttamaan se. Niin kauan kuin suostumme epätasa-arvoon, on täydellistä tasa-arvoisuutta mahdotonta saavuttaa.

Ole ylpeä itsestäsi, ja toteuta omaa minuuttasi juuri siten kuten itse haluat. Sinun ei tarvitse mahtua mihinkään muottiin, mutta saat halutessasi olla ihan niin stereotyyppinen kuin itse haluat, kunhan et vaadi sitä toisilta.

Mä haluan opettaa mun lapsille, että he saavat olla juuri sellaisia kuin itse haluavat, ja että kukaan toinen ei voi määritellä millaisia heidän kuuluu olla. Opetan sitä sekä esimerkin että kasvatuksen kautta ihan joka päivä. He eivät vielä tiedä mitä on feminismi, tai mihin sitä tarvitaan, mutta tulevat kyllä oppimaan sen. Toivon kovasti, että sitten kun he ovat aikuisia, tasa-arvo toteutuisi kaikilla elämän osa-alueilla, eikä feminismiä enää tarvittaisi yhtä kipeästi kuin tänä päivänä. Jotta todellinen tasa-arvo voi toteutua, on meidän kaikkien ihmisten yhteinen tehtävä ottaa selvää ja opetella asioita, niin kauas kunnes ne osataan kaikkialla.

Haluan vielä sanoa sen, että mun mielestä ainakin jokainen saa viettää Naistenpäivää juuri niin kuin itse haluaa. Jos siihen kuuluu kukkia tai suklaata kumppanilta, ja se on kumppanillekin ok, niin miksi sen pitäisi kenenkään toisen pyllyä kutittaa? Mä en ainakaan koe olevani mitenkään toisten yläpuolella ja oikeutettu dissaamaan toisten tapoja viettää tätä päivää. Siksi vähän ihmettelen sitä, miksi niin monet naureskelevat sille että joidenkin puolisot ostavat kukkia Naistenpäivänä. Meidän Naistenpäivään kuuluu kukkaperinne, joka tosin ei Ottoon liity mitenkään. Jokainen meidän perheen nainen saa Naistenpäivänä valita itselleen mieluisan kukan, ja myös taapero pääsi tänä Naistenpäivänä valitsemaan. Lasten toiveesta tänä vuonna valkattiin viherkasveja leikkokukkien sijaan. Toivottavasti ne ovat hengissä vielä ensi vuonna Naistenpäivänä.

Hyvää Naistenpäivää kaikille <3

Kiitos hurjasti kaikille jotka ovat kommentoineet edelliseen postaukseen, tai lähettäneet ihania viestejä. On tullut kyllä niin loistava fiilis siitä palautteesta mitä olen saanut, ja on ollut hienoa kuulla teidän tarinoita ja ajatuksia! Jatkan kommentteihin vastaamista huomenna, kun pääsen viettämään vähän ”normaalimpaa” työpäivää. Alkuviikko on ollut ihan hulinaa, kun kuvattiin maanantaina koko päivä ja tiistaina vielä muutama tunti sitä videoprojektia josta aiemmin mainitsin, ja tänään olin lounastapaamisessa ja kirjan julkkareissa kaksi lasta mukanani. Olipahan äksöniä kerrakseen, voin kertoa. Mutta oli just hauskaa!

Kuvaukset olivat kyllä uskomattoman  mahtava kokemus meille kaikille, enkä malta odottaa lopputulosta. Parasta oli ehdottomasti se huikea porukka jossa päästiin projektia tekemään. Ja se on kyllä myös yksi oman työni parhaista puolista, että pääsen niin usein tutustumaan niin mielettömän hienoihin uusiin ihmisiin. Mä oon just sellainen people person joka rakastaa jutella ihmisten kanssa ja tutustua ja vaihtaa ajatuksia. Se sopii tähän ammattiin kuin nenä päähän. Rakastan myös kliseisiä kielikuvia, kuten olette ehkä saattaneet joskus huomata.

Huomenna mä en aio pistää nenää ulos ovesta ollenkaan, paitsi jos tulee sellainen fiilis että lähden sittenkin nauttimaan upeasta auringosta, jälleen. Tällä viikolla ollaan ulkoiltu yhteensä yli kymmenen tuntia jo alkuviikon kolmen päivän aikana, ja vaikka se on ollut ihanaa, sellainen verkkaripäivä houkuttelisi ihan tosi kovaa. Ehkä huomenna on juuri sellainen päivä? Aamulla puen jalkaan vaan ne samat verkkarit jotka illalla tiputan sängyn viereen lattialle, ja pidän niitä ihan koko päivän.  Juon liian monta kuppia kahvia, ja hengaan lattiatyynyllä taaperon kanssa lukemassa kirjoja. Kuulostaa aika hyvältä suunnitelmalta. Päikkäriaikaan makaan sohvalla tekemässä töitä läppäri sylissä, edelleen niissä samoissa verkkareissa.

Vaihtelu on toinen tämän ammatin parhaista puolista: yhtenä päivänä kuvataan kolme tuntia meren jäällä viimeisen päälle topattuna, toisena edustetaan pr-tilaisuudessa ja tutustutaan uusiin ihmisiin, ja kolmantena makoillaan verkkareissa yksin kotona naputtelemassa konetta. Mä rakastan vaihtelua ja sitä, että yksikään päivä ei ole samanlainen kuin joku toinen. Vaikka olen sosiaalinen tyyppi ja tykkään olla ihmisten kanssa, on välillä ihan best vaan olla ja öllöttää kotona ja naputella sormet sauhuten läppäriä, yksin.

Tosin tässä naputellessani tajusin, että huomenna vietetän Naistenpäivää, ja meillä liittyy siihen ihan oma perinne. Ehkä illalla riisunkin siis verkkarit ja vaihdan ne vähän siistimpiin pöksyihin, ja mennään ostamaan kaikille meille meidän perheen naisille Naistenpäivän kukat, niinkuin meillä on tapana. Se on ihana perinne. Innolla odotan millaisen kukan taapero valitsee itselleen, kun hän pääsee ensimmäistä kertaa mukaan Naistenpäivän kukkaostoksille niin että tietää mitä ”kukka” tarkoittaa edes.

Kiitos teille kaikille vielä ja ihanaa huomista Naistenpäivää jo etukäteen kaikille teille upeille, mahtaville, mielettömille naisille siellä ruutujen takana <3 

”Mikä on positiivisen arkenne salaisuus? Eikö teillä koskaan herätä 8:n yösyötön jälkeen pukluun korvassa, vedetä itkupotkuraivareita kun vauva ei saa korvaansa irti päästään, levitetä mustikkapuuroa merkkivaatteille ja käytetä päivässä sanaa ”ei” kolmesti minuutissa?”

Tälläkin kertaa yksi kysymyspostauksen kysytyimmistä kysymyksistä oli se, onko meidän arkemme todella tällaista kuin kirjoitan, vai jätänkö ”kaikki huonot asiat” mainitsematta blogissa tietoisesti. ”Mikä on meidän positiivisen arjen salaisuus?”. Vaikka vastataan kysymykseen myöhemmin Oton kanssa myös videolla kumpikin omasta näkökulmastamme, päätin omistaa tälle aiheelle ihan kokonaisen oman postauksensa. Ihan vaan jotta se tulisi kattavasti käsiteltyä, kun se kerta edelleen vuonna 2018 näin kovasti mietityttää ihmisiä. Täältä ruudun toiselta puolelta kysymys tuntuu niin kovin käsitellyltä jo. Kaipa se on tämä oma bloggaajan kupla vain, kun todellisuudessa se kuitenkin pohdituttaa monia edelleen.

Päätin koota tähän heti postauksen alkuun muutamia esimerkkikatkelmia, joita keräsin viimeisen kuukauden aikana mun blogissa julkaistuista postauksista. Nämä lauseet ovat siis olleet osana postauksia, joissa olen kirjoittanut esimerkiksi arjesta tai elämästä lasten kanssa.

”Pallokalateepalle on kaadettu mustikkakeittoa, syöty pasta bolognesea ensimmäistä kertaa itse ja kieritty nurmikolla kesäpiknikillä. Se päällä on saanut maalata vesiväreillä, syödä banaania ja puhaltaa saippuakuplia. Ihan niin kuin kaikki muutkin meidän lasten kaapista löytyvät vaatteet päällä saa. ” 

”Arkeen kuuluu myös sotkua, paperihaavoja sormessa, riitoja lemppariponeista ja siitä kuka saa pelata just sen tietyn tyypin kanssa samassa joukkueessa Monopolya. Joskus kinastellaan, tai harmistutaan siitä miten myöhästyttiin jonkun höpsön jutun takia. Arki on arkea meilläkin eikä mitään täydellistä höttöä, vaikka onnellisia joka päivä ollaankin.”

”Heräsin: Klo 6.17. Pelättiin eilen että tästä yöstä ei tulisi kovinkaan kokonainen, kun 1v sai rokotuksia ja niistä nousi korkea kuume hetkeä ennen nukkumaanmenoa. Kuume onneksi laski panadolilla, ja vauva nukkui tyytyväisenä koko yön, eikä herännyt kuin 16 minuuttia tavallista aikaisemmin. Hän on nyt jo viikon verran herännyt joka aamu klo 6.33 minuutilleen, ja olen alkanut itse heräämään automaattisesti klo 6.32.”

”Meidän makuuhuone on kuluneen vuoden ajan ollut vähän sellainen meidän kodin murheenkryyni. Toki siellä on ollut kivoja huonekaluja, kuten meidän ihana iso sänky ja vauvan kaunis talosänky, mutta muuten se on toiminut pyykinkuivatushuoneena, puhtaanpyykin keräyshuoneena, vaatekaappihuoneena ja vain nukkumahuoneena, ja sitä rataa”

”Itkevän lapsen lohduttaminen keskellä yötä, varsinkin talvisaikaan, ei ole lähelläkään niin turhauttavaa kun ainoastaan väsyttää ja pissattaa, eikä palele.”

”Mutta kuka opettaisi mulle, että voin itse olla juuri sellainen kuin olen? Kuka hiljentäisi sen äänen joka sanoo, että ”sä et voi laittaa glitterhametta karkkipinkin neuleen kanssa tavallisena torstaina päälle koska saatat näyttää tyhmältä”.”

Mä toivon, että nämä esimerkkilauseet vastaavat siihen kysymykseen, että eikö meillä koskaan *laita tähän arjen negatiivinen tapahtuma*? Kyllä, kyllä meillä koskaan, ihan niin kuin kaikissa lapsiperheissä joskus. Mutta keskitynkö nimenomaan näihin asioihin arjessa? En. Ovatko nämä niitä asioita jotka ovat päivän päätteeksi päällimmäisenä mielessä? Eivät.

Miksi siis kirjoittaisin postauksen kärjellä, jossa jokin negatiivinen(set) tapahtuma(t) olisi nimenomaan pääosassa, kun oma fiilikseni yleensä päivän päätteeksi on positiivinen siitä huolimatta (tai juuri siksi), että päivään on sisältynyt sitä tavallista arkea kommelluksineen? Miksi meidän päivä olisi vähemmän todellinen, jos koen sen olleen hyvä yksistä turhista itkupotkuraivareista tai huonosti nukutusta yöstä huolimatta?

Huomaan, että myös suurimmalle osalle teistä jää meidän arjesta positiivinen kuva, ihan niin kuin mullekin, siitä huolimatta että tuon kyllä näitä ”ikävämpiäkin” asioita esiin silloin kun niitä tapahtuu. Jotkut eivät vain huomaa niitä silloin, kun ne ovat osana tavallista iloista normi päivästä kertovaa tekstiä, koska ne eivät ole pääosassa. Ihan niin kuin mäkään en arjessa ajattele niitä sen erityisemmin.

Ne ovat toki osa arkea, mutta eivät se osa mihin keskityn. Jokainen tekee itse valintansa, ja jos kokee että itse haluaa keskittyä omassa arjessaan heräämisiin, sotkuihin, kiukutteluun ja muuhun, niin ihan vapaasti. Sitä ei kuitenkaan voi vaatia toisilta, eikä se tarkoita, että toisten arki olisi vähemmän todellista. Ei voi väittää, että joku peittelee, valehtelee tai siloittelee elämää vain siksi, että hän ei keskity negatiivisiin asioihin yhtä paljoa kuin joku toinen.

Joku jopa kysyi, eikö meidän lapsilla ole ollut uhmaa, joka kuuluu normaaliin kehitykseen ja on tärkeä vaihe lapsille. No todellakin on, kenelläpä ei olisi! Blogista löytyy monta sivua postauksia kun kirjoittaa sivupalkin hakukenttään ”uhma”. Näitäkin asioita on käsitelty täällä, ihan kuten kuolemaa, ehkäisyä ja yövalvomisiakin. Mutta tarvitseeko uhmasta puhua välttämättä negatiivisesti ja valittaen? Ei. Olenko ihmisenä valittavaa tyyppiä? En.

Jos tässä maailmassa joku asia on, mitä en jaksa kuunnella, niin se on nimenomaan turha valitus asioista joihin voi tai ei voi itse vaikuttaa. Jos voin vaikuttaa, vaikutan. Jos en voi, niin sitten en voi. Valittaa en jaksa, koska se ei auta mitään. Siksi harvoin itse luen inhorealistisia valitusblogipostauksia (koskivat ne sitten mitä tahansa). Samaan aikaan ihmettelen, miksi joku ainoastaan niistä tykkäävä haluaa tulla varta vasten ärsyyntymään tänne mun blogiin jossa tyyli on aivan erilainen.

 

Kaikkein loukkaavin perustelu jota joskus esitetään näiden positiivisen arjen ihmettelyiden/epäilyjen yhteydessä on mun mielestä se, että mun elämä olisi ollut jotenkin ruusuilla tanssimista, ja siksi en tajuaisi millaista on kun jollain on vaikeaa. Tervetuloa tekemään aikamatka mun äidin aivoinfarktiin ja molemminpuoliseen keuhkoveritulppaan, ja mun teini-ikään. Siihen kuului vuosia sairaasta äidistä ja kodin hoidosta huolehtimista, sekä äidin että oma masennus ja burn out.

Mä olen kokenut millaista on olla hiuskarvan päässä oman äidin menettämisestä 14-vuotiaana, millaista on kun yksinhuoltajaäidin persoona muuttuu kokonaan, ja siitä kun ei jaksa edes nousta sängystä ylös aamuisin. Ehkä siksi en jaksa nähdä jotain tavallisen arjen palasia omassa elämässäni valituksen arvoisina. Kukaan ei sano etteikö mulla voisi olla ihan hirveitä asioita ja vaikka vakava sairaus jossain tulevaisuudessa. Miksi ihmeessä siis käyttäisin nämä hyvät hetket siihen että keskittyisin kaikkeen mikä on tylsää tai ikävää?

Kun mä menen illalla nukkumaan, mulla on yleensä hymy kasvoilla ja hyvä fiilis. Olen yleensä tyytyväinen siihen, millainen päivä meillä on ollut. Pystyn luettelemaan useita asioita joista olen päivässä kiitollinen, vaikka se ei olisi ihan oppikirjan mukaan mennytkään. Pystyn miettimään, mitkä olivat päivän hienoja hetkiä, ja miten onnellinen olen niistä rakkaista ihmisistä joiden kanssa sain päivän viettää. Useinkaan en muista ajatella enää toista kertaa, jos päivässä on ollut joku ohimenevä hankala hetki. Ja jos muistan, niin fiilis on että ”onpa hyvä että selvittiin siitäkin”.

Tämä on mun tapa elää, ja se sopii mulle. Tämä on myös meidän perheen tapa elää. Se, on meidän positiivisen arjen salaisuus. Joku muu voi elää sillä tavalla miten itse haluaa, se ei ole multa pois ollenkaan, mutta ei pitäisi tämän munkaan tavan olla keneltäkään muulta pois.

(Huom! Alussa lainattu kysymys on vain yksi niistä lukuisista joita vastaanotin aiheeseen liittyen, ja valitsin sen tähän koska siinä tuli hyvin esille näitä asioita ja siihen oli helppoa vastata. En kokenut sitä millään tavalla loukkaavana tai omia tapojani väheksyvänä, vaan aidon ihmettelevänä, mikä on täysin ok).

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Life:n kanssa.

Ambassador-vuoden tavoitteet hyvinvointiin

Saan tänä vuonna kunnian toimia Life:n Brand Ambassadorina, ja vuoden teemana onkin koko meidän perheen kosmetiikan, vitamiinien ja lisäravinteiden sekä muiden arkipäivän valintojen tarkastelu, ja niiden kautta kokonaisvaltainen hyvinvointi.

Mä haluan käyttää mahdollisimman paljon luonnonkosmetiikkaa, mutta mulla on joitakin luottotuotteita joista en aio luopua. Ensimmäiseksi tavoitteekseni tälle vuodelle otankin sen, että 2/3 mun käyttämästä kosmetiikasta olisi vuoden lopussa luonnonkosmetiikkaa. Tähän asti tilanne on ollut toisin päin, eli 2/3 on ollut synteettistä. Ehdottomuus ei sovi mulle, enkä aio olla tässäkään asiassa ehdoton, mutta mitä enemmän kylppärin kaapissa on luonnollisia juttuja, sen parempi.

Terveys etusijalla

Toiseksi tavoitteeksi asetan sen, että oltaisiin tänä vuonna mahdollisimman vähän kipeänä. Tähän asti se on alkanut hyvin, mutta olen iloinen että meillä on nyt tukena myös Lifesta saadut probiootit, sekä vitamiinit ja sinkki. Toivotaan että niiden avulla oltaisin terveenä mahdollisimman paljon ja säästyttäisiin ikäviltä kausiflunssilta ja vatsapöpöiltä. Meillä on viimeiset kolme vuotta putkeen vieraillut joka kevät vatsatauti vähintään kerran, ehkä tämä kevät voisi olla se joka katkaisee jatkumon? Olisin siitä ihan tosi iloinen. Ja toki uskon myös, että vaikka tultaisiin kipeäksi, jaksaa hyvinvoiva kroppa ja suolisto toipua nopeammin ja ehkä pääsisi vähän helpommalla?

Ensimmäinen konsultaatio

Kävin Eastonin upouudessa Life-myymälässä ensimmäisessä konsultaatiossani ihanan Mariannen luona, ja katsottiin koko tälle vuodelle eteenpäin meidän perheelle sopivia tuotteita. Juteltiin ummet ja lammet ja käytiin läpi kehoa ja ihoa monelta eri kantilta, ja mietittiin niitä sopivimpia juttuja. Monet lisäravinteet ja muutkin tuotteet vaativat pidemmän ajan, että nähdään miten ne oikeasti vaikuttavat, ja siksi onkin hyvä lähteä testaamaan niitä nyt ihan heti tästä vuoden alusta. Mä olen innoissani tästä, ja toivon että onnistumme tavoitteissa. Luotto on ainakin kova.

Teemat ja fiilikset vuoden alussa

Mulla on vuoden aikana useita erilaisia teemoja joita käsitellään. Loppukeväästä katsotaan matkalle mukaan tulevia tuotteita kuten aurinkovoiteita, tässä kuussa on luvassa ihonhoitoa, syksyllä flunssan ehkäisyä ja vatsan sekä suoliston hyvinvointia, liikuntaa ja kehon hyvinvointia ja paljon muuta. Ihan mieletöntä päästä kuulemaan tietoutta niin monista hyvinvoinnin osa-alueista, ja mahtavaa myös päästä testaamaan erilaisia juttuja. Ei kai parempaa tavoitetta voi ollakaan, kuin se että kroppa voisi hyvin?

Mun mielestä on myös tosi kivaa että mulla on ihan oma ammattitaitoinen konsultti, jolta voi kysyä vinkkejä ihan kaikesta. Marianne osasi kertoa loistavasti kaikista tuotteista joista kyselin, ja suositella eri tarpeisiin sopivia juttuja. Life on myös selkeästi trendien aallonharjalla, sieltä löytyivät kaikki uusimmat ja makeimmat luonnonkosmetiikan tuotteet, kuten aktiivihiilihammastahnat ja Evolven hyaluronihapposeerumi, jotka molemmat lähtivät mulle testiin. Tulen vierailemaan Life-myymälässä säännöllisesti konsultaatioissa vuoden aikana. Katsotaan millaisia tuloksia saadaan aikaan!

Lapsille olen käyttänyt pääosin aina luonnonkosmetiikkaa, joitakin lasten pynnöstä ostettuja hiustuotteita lukuunottamatta, joten kosmetiikan suhteen he ovatkin jo täysin mun tavoitteessa. Lifesta löytyy myös Lifen Vahvat D-vitamiinit ja Bioteekin Omega Junior kalaöljygeelipalat joita meillä on käytetty jo pitkään. Life on kauppana mulle tuttu jo pidemmältä ajalta. Aiemmin olen ostanut sieltä mm. Weledan synnytykseen valmistautumisöljyä (kaikissa raskauksissa), maailman parhaan Lifen oman kaurapussin, imetysteetä sekä meidän lasten Beyou DLux D-vitamiinisuihkeet ja Terveyskaistan vahvaa biotiinia. Tämä brändilähettilään pesti tuntuu siis luontevalta ja tosi hienolta jutulta mulle!

TUOTETESTIRYHMÄ LUKIJOILLE:

Täyttämällä ilmoittautumislomakkeen voit ilmoittaa kiinnostuksesi osallistua tuotetestiryhmään. Lomakkeen kysymysten perusteella kullekin testiryhmäläiselle laaditaan räätälöity tuotetestipaketti jonka he saavat itselleen. Testiryhmään valitaan 50 osallistujaa, jotka sitoutuvat testijakson päätteeksi täyttämään touko-kesäkuun aikana testijaksokyselyn. Lisäksi kaikkien testiryhmään osallistuneiden kesken arvotaan 100€ lahjakortti Lifeen! Kannattaa ehdottomasti ilmoittautua tästä.

ALENNUSKOODI:

Koodilla sandwich saatte 20% alennuksen kaikista kaikista normaalihintaisista Lifen oman Life-tuotesarjan tuotteista vuoden loppuun saakka. Koodi on voimassa sekä Lifen verkkokaupassa, että Lifen kaikissa myymälöissä koko tämän vuoden ajan, mikä on aika huikeaa. Lifen oma tuotevalikoima on tosi kattava, ja meillekin lähti testiin Lifen D-vitamiinit, probiootit, vartalonhoitotuotteet ja vaikka mitä muuta. Nyt kannattaa siis hankkia Lifesta tällä koodilla tämän vuoden ajan kaikki itselle tarpeelliset tuotteet mitä valikoimasta löytyy!

Mä odotan kyllä innolla mitä vuosi tuo tullessaan! Millaisia hyvinvoinnin tavoitteita sinulla on vuodelle 2018?