Edellisenä iltana ennen päiväkodin ja eskarin alkua me leikattiin molempien tyttöjen hiukset. Vanhemmalta siistittiin vain latvat, niinkuin niin monta kertaa aiemminkin. Hänen juttunsa on pitkä tukka, jota hän haluaa kasvattaa niin pitkäksi kuin mahdollista. Keskimmäiseltä sen sijaan napsaistiin vähän enemmän, hän nimittäin oli haaveillut polkkatukasta jo pitkän aikaa. Me oltiin juteltu moneen kertaan jo polkkatukasta ja varmisteltu että sitten ei varmasti harmita, kun hiukset leikataan. Ja hän vakuutti, että ei varmasti harmita, kun hän haluaa samanlaisen tukan kuin Orvokilla on Jali ja Suklaatehtaassa.

Ja niin me sitten leikattiin, pisimmistä hiuksista lähti melkein 10cm pituutta, ja muutos oli iso. Yhtäkkiä meidän pieni neljävuotias olikin iso neljävuotias, hän näyttää niin isolta tytöltä nyt uudessa kuontalossaan! Ja hän tykkää uusista hiuksistaan niin paljon, melkein joka päivä hän ihastelee niitä peilistä tai ihan muuten vain. Ja kyllä ne miellyttävät äidinkin silmää, skarppi polkka sopii neidin tyyliin aivan täydellisesti. Mua jännitti hurjasti leikata, lähinnä siksi juuri että jos hän sitten alkaisikin ikävöimään pitkää tukkaa eikä sitä saisikaan enää takaisin (niin mulle kävi pienenä, kun leikattiin lyhyeksi omasta toiveestani). Mutta ei siinä käynytkään niin, päin vastoin.

Mun mielestä on tärkeää että lapset saavat vaikuttaa omaan tyyliinsä, niin vaatteisiin kuin hiuksiinkin (mikäli ne lasta itseään siis kiinnostavat). Aikuisen tehtävä on päättää vaatetuksen määrä ja laatu, sään ja tarpeiden mukaan, mutta lapsella on kyllä oikeus vaikuttaa mielestäni siihen millaisia vaatteet ovat muuten. Sama hiusten kanssa. Lapsi saa päättää ihan itse millaiset hiukset haluaa. Oma tyyli on lapselle tärkeä itseilmaisun muoto, ja sitä voi kehittää jo ihan pienestä asti jos itse niin haluaa. On tietysti olemassa myös lapsia joille ei juurikaan ole väliä mitä päälleen laittaa tai millaiset hiukset on, ja sekin on ihan fine. Itseään voi ilmaista monella tapaa.

Huivi Gugguu / Paita Gugguu / Takki Zara / Housut Lindex (saatu)/ Kengät Zara / Laukku Michael Kors

Meillä toinen isommista tytöistä on tosi kiinnostunut vaatteista ja tyylistä, ja toinen taas ei niin välitä. Molemmilla on ollut vaiheita, kun vaatteiden valinta on ollut monimutkainen prosessi, ja pukemisesta on saanut käydä keskustelua. Nykyään päästään aika kivuttomasti. Kaapit on täytetty vaatteilla, jotka vastaavat tyttöjen omaa makua, ja on valittu sinne vanhempien kanssa yhdessä. Yleensä mä valkkaan illalla lapsille vaatteet aamuksi dagikseen ja eskariin, ja melkeinpä joka kerta ne ovat tyttöjen mieleen. Usein he yllättyvät iloisesti ja ovat tyytyväisiä, ”jee just tän paidan mä halusinkin!”. Mutta aina jos he haluavat myös osallistua asun valintaan tai muuttaa jotain mun valitsemaa, he saavat. Juhlavaatteet valitaan aina yhdessä.

Tämä systeemi toimii ainakin tällä hetkellä meillä tosi hyvin. Ainahan niitä vaiheita tulee, voi olla että kuukauden päästä on taas sellainen meininki että vaatteiden valinta iltaisin kestää tunnin, niinkuin mulla pienenä. Mutta ei se ole niin justiinsa. Näin on hyvä just nyt.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Saako teillä lapset päättää omasta pukeutumisestaan tai ulkonäöstään muuten?

Tänä kesänä olen huomannut että meidän isommat tytöt alkavat oikeasti olla aika isoja, heillä on hurjasti fiksuja ajatuksia, hyviä läppiä ja paljon kysymyksiä. Tänä kesänä ollaan myös lanseerattu ihan uusi juttu ihan lasten itsensä toimesta, sellainen, josta mä vähän salaa olin haaveillutkin silloin kun tytöt olivat vielä pieniä.

Se tapahtui ihan sattumalta yhtenä iltana, kun olin kolmestaan tyttöjen kanssa kotona Oton ollessa jossain reissussa. Me päädyttiin istuskelemaan tyttöjen nukkumahuoneen lattialle tyynyjen päälle, puhelimesta pauhasi Marcus & Martinus, ja yhtäkkiä alettiin jakamaan salaisuuksia. Kysyin muutaman ”oikean” kysymyksen ihan vahingossa, ja yhtäkkiä sitä asiaa rupesi vaan pulppuamaan hulluna, söpöjen kikatusten säestämänä. Puhuttiin ihastumisesta, rakkaudesta ja salaisuuksista. Supatettiin ja kiherrettiin. Kyllä, 4- ja melkein 6-vuotiaiden kanssa. Nuorena se on aloitettava.

Jaoin tyttöjen kanssa muistoja omasta lapsuudestani. Kuinka eskarissa olin valtavan ihastunut yhteen toiseen eskarilaiseen (yhdessä kahden kaverini kanssa), jonka laatikkoon vietiin sydämen muotoisia lappuja joissa luki jotain ”oot söpö t. salainen ihailija”. Tytöt nauraa kihersivät, ”äitiiiii eihän noin voi tehdä!”. Ja samalla he kertoivat omista jutuistaan, ja mä kyselin lisää.

Tämä on jotain sellaista mistä mä unelmoin, kun sain kuulla että musta tulee äiti. Että meidän lapset haluavat ihan itse jakaa ne tärkeimmät ja salaisimmat asiat mulle ja jutella mun kanssa. He luottavat muhun ja avautuvat mulle, ja tietävät että mulle voi kertoa ihan mitä tahansa, ja mikä tärkeintä: haluavat kertoa mulle omia asioitaan. Mä tiedän että he ovat vielä pieniä, ja tässä iässä äiti vielä onkin useimmilla se luottotyyppi jonka kanssa voi puhua kaikesta, niinkuin kuuluukin. Mutta kovasti toivon, että meillä säilyy tämä keskusteluyhteys läpi elämän, myös teini-iässä. Toivon että he kokevat aina, että mulle voi tulla juttelemaan, mä en hermostu enkä naura, enkä tuomitse.

Mulla on ollut oman äidin kanssa aina sellaiset välit, että olen voinut kertoa ihan mitä tahansa pelkäämättä että hän tuomitsee. Silloin kun olin teini, mun äiti oli yksi niitä harvoja joille mun kaveritkin uskalsivat puhua totta kaikesta. Mä toivon että voin itse olla samanlainen vanhempi läpi mun lasten elämän. Että kenenkään ei koskaan tarvitse pelätä mua, ja mun kanssa on mukavaa jutella, ja mä olen luottamuksen arvoinen. Olisi kauheaa jos oma lapsi sanoisi että ei voi puhua oman äidin kanssa jostain oikeasti tärkeästä asiasta.

Vaikka 4- ja 5-vuotiaat on pieniä, heillä on jo paljon omia ajatuksia, mielipiteitä ja kokemuksia joista heillä on tarve puhua, niin kavereiden kuin luotettavan aikuisenkin kanssa. Mä haluan aina olla sellainen vanhempi, jolla on aikaa kuunnella mitä lapsilla on sanottavaa, ja oikeasti keskittyä siihen mitä he kertovat. Jos mä olen meidän lasten mielestä sen arvoinen että he kertovat mulle suurimmat salaisuudet, niin todellakin mun täytyy silloin käyttäytyä sen mukaan. Eikä se ole pahitteeksi, että kertoo joskus omiakin harmittomia salaisuuksiaan lapsille, sillä he ovat aika hyviä pitämään salaisuuksia. Heille tulee hyvä mieli kun he tietävät että äitikin lähetti rakkauskirjeitä eskarissa, ja äiti vielä kertoo siitä luottamuksella.

Siitä meidän salaisesta kikatushetkestä tulikin tyttöjen mielestä niin kiva juttu, että nyt he haluavat viettää sellaisia melkein joka ilta. Olen myös huomannut että aina heillä ei ole edes mielen päällä mitään kovin suurta. Se ajatus siitä äidin huomiosta ja yhteisestä hetkestä lattialla kikatellen on vaan niin houkutteleva, että he vaan siksi kysyvät että ”jutellaanko äiti taas ja kuunnellaan musiikkia ja laitetaan ovi kiinni?”. Ja jutellaanhan me. Tai sitten ollaan ihan hiljaa, kunnellaan musiikkia, ja välillä vaan kikatellaan.

Niin tai näin, meidän tytöt on ihan parhaita, ja mä toivon että saan viettää näitä hetkiä hamaan tulevaisuuteen asti heidän kanssaan <3

Vietetäänkö teillä salaisia kikatushetkiä?

Aina kun me kuvataan mun asuja, mä testaan kameran asetuksia ottamalla Otosta ”asukuvan”. Niistä tulee yleensä aika… mielenkiintoisia kuvia, joille nauretaan jälkeenpäin. Otto lupasi että saan jakaa tätä naurunpyrskähdyksiä aiheuttavaa kuvamateriaalia myös teille, joten sen pidemmittä puheitta: Nauttikaa!

1.”Onks mun pakko oikeesti herätä jo, en jaksa vielä. Missä mun energiajuoma?”

2. ”Emoboy -90”

3. ”Tietäisitpä vaan mitä mä ajattelen tästä touhusta.”

4. ”Tälleen esitellään rasvoja”

5. ”Katon tälleen huolestuneesti alaspäin niin näytän dramaattiselta.”

6. ”Nautin kovasti tästä metsässä seisomisesta ja tämän kasvin esittelystä.”

7. ”Puristan tätä takkia niin ehkä se menee kiinni.”

8. ”Coolness.”

9. ”Ja vielä piti lähteä kuvaamaan, vaikka olin jo ihan valmis katsomaan Netflixiä ja syömään sipsejä.”

10. ”Mikäs perkele mua kutittaa täällä niskassa. Oulu ja hyttyset.”

Kiitos Otolle että sain jakaa nämä kuvat teille. Ja ihan vakavasti ottaen, saan olla kyllä aika hemmetin kiitollinen Otolle siitä missä blogi tänä päivänä seisoo. Ilman Oton tukea, apua ja ymmärrystä, mä en olisi ollut tänään tasan vuoden ajan yrittäjä. Vuosien aikana Otto on joustanut omista jutuistaan, tehnyt niska limassa töitä, valokuvannut ja auttanut mua kaikessa missä ikinä olen vaan apua tarvinnut blogin kanssa. Hän on antanut mulle aikaa, luottanut mun taitoihin ja unelmiin, ja seisonut mun rinnalla.

Ilman Ottoa ei olisi tätä blogia, enkä mä olisi se ihminen joka nyt olen. Ja yhdessä me ollaan tämä matka kuljettu. Se että kirjoitan ja kuvaan on vain pieni osa tästä blogista, toinen puoli tulee siitä elämästä jota me tässä yhdessä eletään. Ja niistä arvoista ja ajatuksista jotka yhdessä jaetaan. Otto mahdollisti aikanaan sen, että mä sain toteuttaa omaa unelmaani samalla kun olin lasten kanssa kotona. Ja nyt on mun vuoro, mä saan elää mun unelmaa, ja samalla Otto on saanut olla kotona ja miettiä omia unelmiaan ja mitä haluaa tehdä niiden eteen. Me tuetaan ja ymmärretään toisiamme kaikessa, ja pusketaan toisiamme eteenpäin niin kauan kun meissä henki pihisee.

Kiitos Otto, sä oot paras <3

Moikka! Takana on ihanan rento viikonloppu ja mieli on hyvä. Ollaan oltu ihan vaan perheen kesken pitkästä aikaa ja touhuiltu viidestään kaikkea tavallista ja kivaa – vaihteeksi näinkin päin. Ei aina tarvitse olla juhlahumua ja megapaljoa ohjelmaa, parasta kai on se rento yhdessäolo, tai näin ainakin mun mielestä. Juhlat ja spesiaalihetket ovat spesiaaleja juuri siksi, että välissä on sitä ihan tavallista arkea, ja niitä tavallisia viikonloppuja. Siivousta, pyöräretkiä, leffanvuokrausta ja kortin pelaamista, harrastuksia ja ruuanlaittoa.

Tein perjantaina meille syksyn ensimmäisen kanttarelliruuan, kanttarelli-carbonaraa. Se oli niin hyvää, olisin voinut syödä koko kattilallisen yksin. Meidän lapset eivät välitä herkkusienistä ollenkaan, mutta metsäsienet on ihan heidän herkkujaan. Kanttarelli-carbonara upposi tytöille ja pyysivät vielä lisääkin, en siis tosiaan saanut syödä koko kattilallista yksin, hah. Mutta pitää tehdä pian toinen satsi. Ja pitää jakaa resepti täällä blogissa, vaikka jotain kokkausvideoita mä jaoinkin jo perjantaina instan mystoryssa.

Tänään me herkuteltiin grilliruualla, näillä näkymin ehkä viimeistä kertaa tälle kesää. Alkavat ilmat olla sen verran viileämpiä että ruuanlaitto ulkona ei ole välttämättä niin kivaa enää, ainakaan mikään kunnon pihvien paisto. Joku makkaran grillailu laavulla nyt on mukavaa vaikka pakkasella. Mistä tulikin mieleen että pitää ehdottomasti tänä syksynä tehdä retki johonkin sellaiseen paikkaan missä on mahdollisuus paistaa makkaraa laavulla. Se oli ainakin musta lapsena tosi kivaa, ja on varmasti vieläkin. Voisi olla hauska juttu lasten mielestä.

Zelda kävi Oton kanssa taitoliikuntakeskuksen Peuhu-päivässä, ja oli kovasti tykännyt temppuradasta jolla sai liikkua vapaasti yksin tai yhdessä vanhemman kanssa. Ottokin oli kuulemma intoutunut riehumaan voimistelurenkailla. Mutta selkeästi tuollainen voimistelu-temppurata-tramppa-meininki oli ollut mieleistä, ja varmasti saa mennä isänsä kanssa toistekin. Tai voidaan mennä vaikka koko perhekin joskus, mutta toisaalta on kivaa että tämä on Zeldan ja Oton ihan oma yhteinen juttu.

Nova oppi tosiaan tällä viikolla nousemaan tukea vasten seisomaan, ja on muutenkin alkanut liikkumaan tosi ketterästi ja nopeasti. Meillä on baby proofaus täällä käynnissä ja on tullut siivottua kaikki sellaisetkin nurkat joille on muuten antanut armoa, puolivuotias kun saattaa kontata ihan mihin tahansa. Hänen lempileikkinsä on tällä hetkellä heitellä tavaroita eteenpäin ja kontata niiden perässä. Toinen suosikki on mun yksisarvis-glitter-meikkipussi, joka oikeastaan opetti hänet sekä konttaamaan, että nousemaan seisomaan. Sitä metsästäessä hän on unohtanut olevansa puolivuotias ja vaan liikkunut kohti meikkipussia. Kaukosäätimet on myös lemppareita.

En tajua että nyt Nova yhtäkkiä nousee seisomaan. Hän myös päästää toisen käden surutta irti, ja seisoo vain yhden käden varassa, ja uusimpana on alkanut hivuttautumaan kummallekin sivulle varovaisia askeleita ottaen. Ihan uskomatonta meininkiä kyllä, en tiedä uskallanko tähän laittakaan että mitähän ensi viikko tuo tullessaan. No, laitoin nyt. Hän oppi tällä viikolla myös ”taputtamaan” kun sanoo ”jeeeeee” tai puhuu taputtamisesta. Vielä ei kuulu ääntä neidin taputuksesta mutta kädet menee ihan oikein yhteen ja hän innostuu aina aivan tosissaan kun taputetaan yhdessä. Tästäkin on vilissyt videoita instan mystoryssa.

Ajattelin kun aloin kirjoittamaan tätä, että ”eihän tällä viikolla tapahtunut mitään kovin ihmeellistä”, mutta nyt kun luen tätä kirjoitusta niin olihan meillä vallan mullistava viikko. Ihana, huikea viikko. Toivotaan että ensi viikostakin tulee ihana ja onnen ja naurun täyteinen, niin meillä kuin teillä kaikilla siellä ruutujen takana <3

Hyvää yötä ja mahtavaa uutta viikkoa kaikille <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Elloksen kanssa.

Kolmannen lapsen synnytyksen jälkeen mun vaatekaappi kaipasi kipeästi päivitystä. Vartalo tuntui ja näytti erilaiselta, tyyli oli jonkin verran erilainen kuin ennen raskautta, ja raskausajan vaatteet eivät enää houkutelleet. Pikkuhiljaa olen päivittänyt kaappiani tarpeellisilla jutuilla, ja yrittänyt rakentaa sellaista kaappia joka kestää aikaa ja trendien vaihteluita. Farkkuja en kuitenkaan ollut vielä ostanut, lähinnä siksi, että farkut on sellainen vaatekappale jonka tulee istua kuin hanska, ja ennen kuntoprojektini aloittamista vartaloni ei ollut siinä kunnossa, mihin ajattelin jäädä seuraavien vuosien ajaksi, enkä halunnut ostaa mitään väliaikaisratkaisuja.

Kuukausi treenejä takana, ja olen jo paljon lähempänä omaa hyvän olon vartaloani. Vieläkin on tekemistä, ja varmasti vartalo vielä muuttuu, mutta lähinnä koostumukseltaan. Painoa en yritä tiputtaa, ja uskon että mun koko on nyt suunnilleen se missä tulen pysymään, sillä vaatekoko on sama kuin ennen raskautta. Siksi innostuinkin valitsemaan itselleni farkkuja tämän Elloksen Denim Style Guide -kampanjan myötä. Nyt valitsemani farkut on sellaisia, että menevät juuri ja juuri päälle, eli ei haittaa vaikka vielä aavistuksen kiinteytyisin, vaan nämä on luultavasti hyviä myös silloin.

Elloksella on laaja farkkuvalikoima, mulle iski oikein valinnan vaikeus kun sain etsiä itselleni sopivia malleja. Ellokselta löytyy sekä kaupan omia merkkejä, että monia tunnettuja suosikkimerkkejä. Valitsin itselleni kolmet farkut Elloksen omalta Ellos Collection -merkiltä, ja yhdet klassikot joista olen haaveillut pitkään: Levis 501 skinny -farkut. Elloksen valikoimasta löytyy niin tämän hetken kuumimpia trendejä, kuin vaatekaapin kulmakiviäkin. Mä yritin valita sopivassa suhteessa vähän molempia, jotta käytössäni olisi ajankohtaiset farkkumallit joissa on hyvä olla ja joita on helppoa yhdistellä.

Mustat Ellos Collectionin Bella Split Denim -farkut on koristeltu ajankohtaisilla pystysaumoilla edestä, ja niissä on vajaamittaiset siistimättömät lahkeet ja suora istuvuus. Mä tykkään näistä tosi paljon, menevät kivasti monien erilaisten yläosien ja kenkien kanssa, ja ovat juuri sellaisia joita näkyy mun Pinterestin inspiskansiossa.

Ellos Bella Ankle -farkut ovat tämän hetken kuumimman trendin mukaiset, niissä on katkaistut levenevät lahkeet, keskisininen väri hennoilla kulutuksilla, ja ne istuvat hyvin elastaanin ansiosta. Nämä olivat kaikkein mukavimmat päällä, ja uskon että tulevat olemaan kovassa käytössä. Ensin vierastin aavistuksen tätä levenevää katkaistua lahjetta, mutta nyt kun malli on vilkkunut kaikissa lehdissä ja blogeissa jo pitkään, on omakin silmä tottunut. Tämä oli taas näitä trendejä jotka vaativat hieman pureskelua ennen nielaisua. Mitä te tykkäätte?

Ellos Thea Emb -farkuissa on söpö kukkakirjailu sivussa, ja ne ovat stretchiä eli tosi mukavat päällä myös. Thea Emb -farkut on sellaiset hyvät perusfarkut jotka on kiva olla ja joissa voi lähteä niin puistoon kuin pressitilaisuuteenkin. Kukkakirjailu tuo ajankohtaisuutta ja hauskan yksityiskohdan muuten tavanomaiseen malliin. Tosi käytännölliset ja hyvät arjessa!

Vikaksi säästin vielä nämä pitkään haaveillut herkut, eli Levi’s 501 Skinnyt, jotka ovat 99% puuvillaa ja 1% elastaania. Klassikkomalli 501 päivitettynä tähän päivään, eli suora istuvuus lantiolla ja reisissä, yhdistettynä kapeisiin lahkeisiin ja kapeisiin lahkeensuihin. Puuvilla kuluu kauniisti käytössä, ja vähäinen elastaanin määrä pitää farkut napakoina vuosikaudet. Mä rakastan näitä, ja toivon että tässä on sellainen kestävä malli joka periytyy vaikka jollekin meidän kolmesta neidistä tulevaisuudessa. Ei siihen kuulkaa niin kauaa ole, että he voivat lainata mun housuja, apua!

Ellos Denim Style Guide -sivuilla on kuuluisan stylisti Emma Elvinin vinkkejä farkkujen tuunaukseen, ja eri malleihin. Vinkkejä on sekä artikkeleina että videoina. Koko Elloksen laaja farkkuvalikoima samassa paikassa ja sieltä löytyy farkkuja kaiken kokoisille, ja kaikkiin tyyleihin. Oletteko käyneet tutustumassa?

Mä tykkään Elloksesta verkkokauppana tosi paljon. Sen lisäksi että siellä on ihan uskomattoman laaja valikoima aivan kaikkea meikeistä sisustukseen ja farkuista lastenvaatteisiin, heillä on myös nopea express-toimitus. Mäkin tilasin nämä farkut perjantaina iltapäivällä, ja jo maanantaina iltapäivällä ne olivat haettavissa. Arkena seuraavan päivän toimitus on mahdollinen, eikä se nopean toimituksen lisä ole edes kovin kallis. Myös palautus on toiminut aina hyvin, kun joskus olen tehnyt jotain hutiostojakin. Ellos on mulle tuttu jo lapsuudesta, mummon kanssa aina selattiin Elloskuvastoa ja tehtiin yhdessä tilaus, yleensä mummo tilasi mulle sieltä synttärilahjaksi aina kivan vaatepaketin.

Elloksella on nyt 4.9. asti 25% alennuskamppis kaikista farkuista, eli myös merkkifarkuista. Esimerkiksi Levi’s 501-farkuista lähtee sievoinen summa pois tällä alennuksella, eli suosittelen ehdottomasti hyödyntämään tarjouskampanjaa jos farkkujen hankinta on ajankohtaista. Tähän ei tarvitse mitään koodeja, vaan alehinnat on valmiiksi näkyvissä, käykää kurkkaamassa!

Mitkä mun farkuista oli teidän lempparit?