Viisi vuotta sitten mä heräsin ensimmäistä kertaa Oton kainalosta. Muistan vieläkin sen aamun, tai keskipäivä se varmaan oli kun me herättiin. Me oltiin mun silloisen kaverin luona, laitettiin mandariineja pakastimeen ja syötiin niitä kohmeisina. Uudenvuoden juhlat olivat olleet railakkaat edellisiltana. Lähdettiin samaa matkaa bussilla keskustaa kohti, mä olin menossa leffaan kavereiden kanssa katsomaan Veijarit-elokuvaa ja pyysin Ottoa mukaan. Otto ei voinut tulla mukaan koska hänellä oli muuta menoa. Vaihdettiin bussimatkalla numeroita ja käytiin vielä pitsalla, ennenkuin mä lähdin leffaan ja Otto kotiin.

Mua niin harmitti että Otto ei voinut tulla leffaan meidän kanssa! Mutta muistan kun lähdettiin leffasta pois ja mentiin mun kotiin Ullanlinnaan hengailemaan kavereiden kanssa, ja sitten mä sain Otolta tekstarin. APUA, me ollaan oltu niin kauan yhdessä että silloin kun me tutustuttiin ei kukaan ollut kuullutkaan Whatsappista. No, joka tapauksessa, siinä tekstarissa luki ”Nainen sä oot saanut mut ihan sekaisin”. Se hetki kun avasin sen tekstarin ja luin sen, mä vieläkin tunnen miten mulla pyöri sukat jaloissa melkein kirjaimellisesti.

Viisi vuotta on mennyt ihan järjetöntä vauhtia. Samaan aikaan tuntuu että aika on mennyt tosi nopeasti, ja toisaalta taas tuntuu että oltaisiin oltu aina yhdessä. Että ei koskaan mitään muuta ole voinut ollakaan kuin minä ja Otto. Me ollaan hitsauduttu niin tiiviisti yhteen, että en edes muista enää kunnolla millainen olin ennen kuin olin Oton toinen puolikas, ja Otto mun toinen puolikas. Tai muistan mä, mutta on vaikea ajatella että joskus olin sellainen enkä tällainen.

Mulle tämä viiden vuoden ajankulu konkretisoitui tällä viikolla aikamoisen arkisella tavalla. Me ollaan tunnettu niin kauan, että meidän ensimmäinen yhdessä ostettu ihan hyvälaatuinen perus pölynimuri hajosi vanhuuteen. Se on viimeisen vuoden ajan ollut aika kulunut ja nyt se sitten viimein ratkesi liitoksistaan lopullisesti. Meidän valko-oranssi Volta oli tullut tiensä päähän.

Olen maailman onnellisin että saan aloittaa tämänkin vuoden samasta kainalosta kuin viisi edellistä. Kun me tänä aamuna herättiin meidän pehmeästä ja ihanasta ja isosta sängystä, mä katsoin Ottoa ja mietin vaan että miten hitossa voin olla niin onnekas että saan olla tuon kanssa joka päivä?

Meidän rakkaus on vuorotellen pölynimuria ja vuorotellen ilotulituksia. Lasten kanssa me ollaan täydellisesti toimiva tiimi, jolla on hauskaa ja joka toimii ja on täynnä arkista rakkautta. Eilen illalla, uutta vuotta viettäessä, me oltiin ensin koko ilta lasten ja meidän ystävien ja mun äidin kanssa. Syötiin hodaribaarin antimia, skoolatiin alkoholittomalla skumpalla, käytiin ulkona katselemassa raketteja ja leikittiin. Lasten mentyä nukkumaan me lähdettiin käymään autolla keskustassa, ja päädyttiin Tähtitorninmäelle katsomaan Senaatintorin upeita ilotulituksia. Tasan kahdeltatoista me oltiin Oton kanssa varmasti ihan yhtä ällösöpöjä kuin viisi vuotta sitten.  Vaihdettiin pusuja ja halittiin ilotulitusten alla, niinkuin joka vuosi. Sitten vietiin meidän kaverit kotiin, ajeltiin takaisin kohti omaa kotia ällösöpöjuttuja höpötellen ja kotiin tultuamme kurkattiin söpöjä tyttöjämme, jotka olivat nukkuneet mummunsa hellässä huomassa, tyytyväisinä ja onnellisina.

Näin on maailman paras <3

Ihanaa vuotta 2016 kaikille!

En ole esitellyt varsinaisesti yhtään joululahjaa vielä blogin puolella mutta nyt ajattelin vilauttaa muutamaa ihanuutta. Otto ylitti kyllä itsensä jälleen kerran mun joululahjojen kanssa, en edes osannut odottaa ihan kaikkia lahjoja. Jo Instagramissa vilauttamani Rebecca Minkoffin punainen Mini Love oli tietenkin se kirsikka kakun päällä, mutta eniten olen kyllä tähän mennessä nauttinut varmaan uusista Mikki Hiiri fleece-lökäreistäni sekä uudesta Himoshoppaaja -kirjastani. Se on ihan loistava, taattua huumoria johon en koskaan kyllästy, sekä tietysti kutkuttavia juonenkäänteitä.

Toinen lahja joka on ollut ihanasti läsnä jokaisessa aamussa ja yössä, ovat Casa Stockmannin puuvillatrikoiset pussilakanat ja tyynyliinat jotka ostettiin yhdessä Oton kanssa meidän yhteiseksi lahjaksi sänkyyn, jonka myös piti alunperin olla joululahja. Sängyn kanssa kävi niin hassusti, että mentiin ostamaan sitä hyvissä ajoin pari viikkoa sitten että saataisiin se jouluksi kotiin, ja sitten toimituksen saikin jo seuraavalle päivälle. No, ihanaa oli kyllä nukkua hyvin jo ne pari joulua edeltänyttä viikkoa, että ei tosiaankaan haittaa että sen sai niin nopeasti!

Valittiin trikoolakanoista harmaan sävyiset jotka ovat toiselta puolelta tummemmat ja toiselta vähän vaaleammat, nämä ovat ihanan rennot ja kotoisat ja niissä on ihan yhtä hyvä nukkua kuin Marimekon tasaraidoissa ainakin näin vajaan viikon kokemuksella.

Piipahdettiin Oton kanssa myös sunnuntaina Ikeassa nopeasti ostamassa Ludde-lampaantalja makkarin lattiaa lämmittämään samalla kun haettiin tytöille säilytyslaatikoita. Zelda tykkää taljasta ihan hulluna ja menee aina sinne yksin köllöttelemään vähät väliä pitkin päivää, ihana pieni.

Äiti oli ostanut meille ne puuttuneet Design Lettersin I- ja O-mukit joululahjaksi ja olin niin iloinen! Katsottiin niitä itsekin Oton kanssa mutta keskustan Stockalta oli just meidän kirjaimet loppu, onneksi ihana äiti oli löytänyt ne ja päätti yllättää meidät. Lisäksi Otolta sain vielä ulkoisen kovalevyn joka oli mun pelastus, kun sain täpötäynnä olleen koneeni tyhjennettyä ja nyt tämä toimii taas kuin unelma. Ja sukat, ai että, sukat! Enpä muista milloin kaapissa olisi ollut näin monta avaamatonta paria sukkia, paino sanalla sukkapari. Terveisin aina parittomissa sukissa. Mutta nyt on ainakin vähäksi aikaa, ja villasukkia myös jotka tosin olivat jo jalassa ja eteisessä näissä kuvissa.

Mini Love on ihana, täydellinen ja upea. Punainen väri on juuri sitä mitä kaipasin keskellä talven vaihtelevaa harmautta, valkoista ja mustaa. Se on niin ihanan raikas ja ai että, ihan mun lempparilaukku. Ainut vaan että taidan tarvita uuden pienemmän lompakon, hupsista! Mun megalompakko ei nimittäin mahdu tuonne. Mutta se on hyvä, nyt mulla on kaksi syytä ostaa uusi lompakko, nimittäin tuohon vanhaan ei myöskään saa lasten tarrakuvia mitenkään järkevästi, ja ne on pakko saada. Tiedän siis mitä mä metsästän alennusmyynneistä: sopivaa lompakkoa.

Ihanaa keskiviikkopäivää kaikille <3

Me saatiin eilen ensilumi tänne omalle asuinalueelle, muualla sitä on aiemminkin näkynyt sentti jossain silloin tällöin. Lapset olivat tietenkin aivan onnesta soikeana, ja kun me oltiin saatu kimpsut ja kampsut päälle ja astuttu ovesta kadulle, olivat tytöt jo tekemässä ekoja lumienkeleitä. Keskellä kävelytietä. Ohikulkijoita nauratti lasten riemu, lumi oli niin iso juttu että tallattu ohut kerros riitti ja he päättivät tehdä ne enkelit heti siihen paikkaan.

Eivät jääneet viimeisiksi lumienkeleiksi sillä reissulla. Me ei pidetty mitään kiirettä, vaan tytöt saivat tutkia ja touhuta lumeassa ihan miten halusivat. He eivät halunneet edes leikkipuistoon, vaan lumikävely oli kuulemma kaikkein paras juttu ikinä. Eli siis että käytiin kävelyllä, ja oli lunta, jossa he saivat touhuta. Lunta ei tullut niin paljoa että pulkkaa olisi kannattanut alkaa kaivamaan esille, eikä ilma ollut niin lämmintä että lumipalloja olisi saanut pyöriteltyä, mutta silti he olivat niin riemuissaan lumesta että mullakin meinasi tulla tippa linssiin.

Lasten ilo ja onni tulee ihanan pienistä asioista, ja se on onneksi tarttuvaa laatua. Kyllä siinä tuli itsellekin sellainen hyvä mieli kun oli niin aurinkoista ja valoisaa ja iloinen meininki. Alkutalven pimeyden jälkeen tämä on niin tervetullutta vaihtelua, ja vaikka pieni ja ohut lumikerros ei kestäisi kuin pari päivää niin se on silti jo tuonut iloa ja valoa meidän talveen.

Meillä jatkuu nyt arki muutaman päivän Oton kanssa kun ollaan töissä uudenvuodenaattoon asti, ja tytöt ovat mun äidin kanssa päiväkodin ollessa kiinni tämän viikon. Sitten saadaan olla taas pitkä viikonloppu yhdessä ja juhlia vuoden vaihtumista! Tällä viikolla luvassa ainakin kurkistusta pariin joululahjaan, vähän sisustusjuttuja, asuja ja perinteistä katsausta kuluneeseen vuoteen. Ihanaa maanantai-iltaa tyypit <3

Niin ihanaa hiljentyä joulun viettoon ihan rauhassa! Kuluneet pari päivää ollaan öllötelty kotivaatteissa, luettu kirjoja, syöty kinkkua niin että napa ruskaa ja leikitty ja pelattu uusilla jutuilla. Käytiin myös Oton tädin luona kylässä ja syömässä Tapaninpäivän lounas.

Joululahjapeleistä varsinkin Junior Alias on noussut nopeasti meidän pelisuosikiksi, etenkin kun esikoinen osoittautui ihan mestariksi siinä pelissä, päihittää mut ja Oton selittämisessä ihan 6-0. Jotenkin 4-vuotiaalla on taito selittää mahdollisimman selkeästi mutta kuitenkin nopeasti ja yksinkertaisesti kaikki sanat, me aikuiset ollaan liian monimutkaisia.

Kuopus sen sijaan viihdyttää ihanilla vastauksillaan ja täydellisellä piittaamattomuudellaan pelin kulusta tai voittamisesta. Hän vastaa ihan mitä mieleen juolahtaa, ja selityksistä ja hänen vastauksistaan tulee välillä aika hauskoja yhdistelmiä. Silti tuntuu että nuorempi neiti on yhtäkkiä kasvanut parissa päivässä ainakin puoli vuotta, hän on oppinut L-kirjaimen ja alkanut käyttää aiemmin oppimaansa S-kirjainta. On niin outoa, kun on tottunut siihen että toinen kuulostaa miltä kuulostaa, samalta kuin minä pienenä, ja yhtäkkiä hän alkaakin puhumaan ihan tavallisesti ärrää lukuunottamatta. Joka päivä hän on vähemmän ja vähemmän vauva, vaikka aina mun vauva onkin.

Ollaan katseltu leffoja ja vaan oltu ja ulkoiltu, niin parasta. Ihanaa on myös ajatella että vielä seuraavat kolme viikkoa me saadaan Oton kanssa viettää joka viikko pitkä viikonloppu yhdessä, se tekee oikeasti tosi paljon ja auttaa varmasti jaksamaan koko kevään. Ja sekin on kiva että auringonvalo lisääntyy tästä viikosta eteenpäin ainakin minuutin joka päivä (tai jotain sinne päin), ja kolmen viikon kuluttua sitä valoa on jo melkein puoli tuntia enemmän päivässä.

Meillä on ollut mahtava joulu, ja on ihanaa kun Armas ja mun äitikin ovat olleet pitkästä aikaa täällä. Tytöillä oli mummuaan tosi tosi kova ikävä, ja he ovatkin nyt olleet tosi iloisia siitä että mummu on vihdoin täällä.

Tämä hiljentyminen, todellinen joulunviettoon rauhoittuminen on tehnyt niin hyvää touhukkaan syksyn jälkeen. Näiden päivien jälkeen on hyvä käynnistellä pian vaihtuva vuosi vähän rennompaan tahtiin ja uudella puhdilla. Tytöt ovat lomalla ensi viikon päiväkodista, joten heillekin tulee nyt vähän pidempi joululomatauko ja varmasti loman jälkeen menevät jo ihan innoissaan hoitoon.

Mä lähden tänään viettämään tyttöjeniltaa Julian kanssa ja odotan sitä jo tosi innolla! Ihan huippua päästä vähän ulos, kun en ole moneen kuukauteen käynyt missään! Mennään jonnekin Tapsan Tansseihin ja pidetään hauska ilta.

Ihanaa Tapaninpäivää kaikille <3

Joulu 2015 on ollut juuri sitä mitä me ollaan kaivattukin, rentoa yhdessäoloa aamusta iltaan. Pakko tosin myöntää että se suurin rentoutumisen tunne tulee joka vuosi siinä vaiheessa, kun jouluaaton päivällinen on syöty ja lahjat on jaettu. Sitten ei ole enää mitään mitä jännittää, on vaan jääkaappi täynnä valmista ruokaa useammalle päivälle, tekemistä kaikille ja yleensä uudet pehmeät housut ja sukat joihin sujahtaa.

Aamuiset riisipuurot, kinkunpaisto Oton kanssa ja perinteinen joulusauna olivat yhtä ihania hetkiä kuin aina ennenkin. Saunan jälkeen katseltiin lumiukkoa, kuorruteltiin kinkkua ja pukeuduttiin jouluvaatteisiin.

Tytöt saivat avata aamulla omat aamupakettinsa ja ihastuivat kovasti sekä kirjoihin että jouluasuihinsa. Tiaran mekko Zarasta, Zeldan paita Zarasta ja hame Kappahlista.

Joulupukkikin kävi, tytöt eivät juuri edes jännittäneet mutta joululauluja lauloivat ainoastaan minä, joulupukki ja mun äiti. Olisi pitänyt harjoitella suomenkielisiä joululauluja vielä enemmän etukäteen, vaan ei se ole niin justiinsa! Ruokien kanssa venähti sen verran että pukki kävi jo ennen päivällistä, ja me tehtiinkin niin että jaettiin pukin kanssa yksi säkillinen, pidettiin ruokatauko ja  jaettiin ja availtiin sitten kaikki loput lahjat vasta ruokailun jälkeen.

Joulupöydässä kokeiltiin tuttujen laatikoiden, kinkun, lohen ja mädin lisäksi tänä vuonna savuporoterriiniä ja granaattiomena-briejuustosalaattia. Molemmat olivat aivan superhittejä, nam! Illalla lasten mentyä nukkumaan maisteltiin lasilliset punaviiniglögiä ja hyvää oli. Jouluaaton perinteeni, uuden kirjan lukeminen kinkkuleipien kera, vaihtui tänä vuonna leffan katseluun Oton kanssa. Jotenkin vaan tuntui siltä. Kirjakin on tullut tänään avattua tosin, ai että ne Beckyn sekoilut vaan jaksaa hihityttää tässä uudessakin Himoshoppaaja-kirjassa!

Parasta on ollut yhteinen tekeminen.  Ollaan koottu legotaloja, pelattu Junior Aliasta ja Spitting Camelia (kyllä, se tuli kummitädiltä Tipalle ja on aivan älytön ja hauska), katsottu Risto Räppääjää, Niko Lentäjänpoikaa ja joulupiirrettyjä, sekä nautittu ruuasta. Armas-koira on niin ihastunut uusiin minitennispalloihinsa että niitäkin on saanut villille ja leikkisälle 10-kuukautiselle heitellä jatkuvasti.

Oi joulu, voisitko jatkua vielä ainakin kaksi viikkoa? <3 Ihanaa ja rauhaisaa joulupäivän iltaa vielä kaikille!