Me ollaan Oton kanssa vietetty jo seitsemän yhteistä joulua, ja tämä tämän vuoden joulu tulee olemaan meidän kahdeksas yhteinen joulu. Hassua ajatella, että ei koskaan ehditty viettämään ”kahdenkeskistä joulua” Oton kanssa, kun heti meidän ekana yhteisenä jouluna me oltiin jo perhe 3kk vanhan esikoisen kanssa. Ollaan siis vietetty kaikki meidän yhteiset joulut yhdessä, perheenä alusta asti. Vaikka se on hassua, se on myös ihanaa.

Mulle lapset tuovat jouluun sen ekstra taianomaisuuden, ja omien lasten myötä joulut saivat rutkasti lisää merkitystä, vaikka aina olen jouluihminen ollutkin. Eri ihmisillehän joulun merkityksellisyys syntyy eri asioista, eikä kenenkään joulun merkityksellisyys ole parempaa tai huonompaa kuin toisen, oli se sitten mitä hyvänsä. Mutta mulle meidän lapset ja se heidän hössötyksensä on ehdottomasti joulun parasta antia, ja kertakaikkiaan rakastan sitä. Meidän perhe on ehkä saanut alkunsa epätavallisen nopeasti, mutta jouluihin se on vaikuttanut ainoastaan ihanalla tavalla.

JOULU 2011

Jouluna 2011 me oltiin Oulussa. Se oli meidän ensimmäinen yhteinen joulu, jota vietettiin mun tädin luona. Siitä joulusta muistan, kuinka turvallinen, lämmin ja kotoisa olo meidän nuorella perheellä oli kaikkien läheisten ympäröimänä, miten ihanaa oli saada apukäsiä pienen vauvan kanssa, ja miten meidän esikoinen tarttui pukkia hanakasti parrasta kiinni. Silloin joulua oli juhlimassa monta sukupolvea yhtäaikaa, mun mummu ja pappa, mun äiti ja mun tädin perhe, sekä me. Se oli aivan ihana joulu, ja tuntui jotenkin iniin ihanan kotoisalta viettää sitä Oulussa, kuten olin aina kaikki jouluni viettänyt siihen asti (yhtä Rukan mökkijoulua lukuunottamatta).

JOULU 2012

Joulu 2012 oli ensimmäinen joulu ikinä, jonka vietin Helsingissä. Miettikää, vaikka olin jo siinä vaiheessa asunut Helsingissä 0-14-vuotiaana, sekä 18-21-vuotiaana, juuri tämä kyseinen joulu oli eka jonka vietin Helsingissä. Epäilin siis etukäteen, että voiko joulu Helsingissä edes tuntua yhtään joululta. Tänä jouluna me luotiin pohjat meidän perheen omille jouluperinteille. Pyysin mummulta kaikki jouluruokareseptit, ja valmistettiin kaikki ruuat alusta loppuun itse Oton kanssa, mun mummun resepteillä. Leivoin kaiken Hanna-tädin kakuista lähtien itse. Epäilykset olivat ihan turhia, ja joulu kotona oli ihana. Kyllä se tuntui joululta, ehkä enemmän kuin mikään muu joulu koskaan aiemmin. Sinä jouluna me odotettiin jo meidän keskimmäistä saapuvaksi maailmaan, ja olin raskauden seesteisessä puolivälissä joulun aikaan.

JOULU 2013

Joulu 2013 oli meidän keskimmäisen ensimmäinen joulu, ja hän oli harmillisesti juuri silloin tosi kipeä ja kiukkuinen. Hänellä todettiin korvatulehdus ja keuhkoputkentulehdus juuri aatonaattona, ja vielä jouluaattona oltiin kaikki aivan älyttömän huonosti  nukkuneita ja väsyneitä, ja 8kk ikäinen minityyppi aivan kiukkuinen. Muistan kun jouluaattoaamuna viiden aikaan en ollut vielä nukkunut ollenkaan, silmäystäkään. Tämä oli juuri sitä aikaa, kun nukuttiin muutenkin huonosti, ja sitten kipeänä ollessa vielä huonommin. Mutta joulu se oli tämäkin joulu, ja muistan siitä myös lasten ilon ja sen kuinka joulupukki kävi ekan kerran meillä. En koskaan ikinä voi unohtaa esikoisen ilmettä ja hämmästystä siitä, kun pukki asteli meille sisään. Ihan mieletöntä. Sinäkin jouluna me kokattiin Oton kanssa kaikki ruuat itse mummun resepteillä. Otolla ei muistaakseni ollut juurikaan lomaa sinä jouluna, sillä hän teki silloin ihan älyttömän paljon ekstravuoroja töissä, jotta saatiin meidän kevään 2014 häät maksettua.

JOULU 2014

Vuoden 2014 joulu oli ihana. Silloin kukaan ei ollut kipeänä, mitä pelkäsin ihan tosissani edellisen joulun jälkeen. Meillä ei käynyt silloin pukkia, mutta pukki ”Kävi jättämässä” lahjasäkit meidän oven taakse, ja lapset olivat aivan innoissaan jo siitä. Vietettiin lomaa, ja käytiin jouluaattona pulkkamäessä. Se oli täydellistä! Vielä viikkoa ennen aattoa oli aivan lumetonta, mutta juuri jouluksi maa satoi aivan valkoiseksi, ja päästiin pulkkamäkeen ennen joulusaunaa. Sen joulun jälkeen pulkkamäestä on voinut vain haaveilla.

JOULU 2015

Joulu 2015 on jäänyt mun mieleen vähemmän kuin moni muu joulu, sillä meidän arki oli silloin tosi hektistä. Mä työskentelin silloin vielä startupissa, ja olin aatonaattonakin töissä ihan toimistolla asti. Sen lisäksi päivitin blogia lähes yhtä ahkerasti kuin nytkin (nähtävästi 41 postausta joulukuussa 2015). Palasin myös töihin heti pyhien jälkeen, ja Ottokin oli toki töissä. Muistan kyllä, että sillloinkin kokattiin kaikki ruuat itse, nautittiin joulusaunasta ja omista joulun perinteistä, ja oltiin yhdessä. Mutta muuten tästä joulusta muistikuvat on melko hämärät verrattuna muihin. Ihan kauheaa, mitä liika kiire tekee jopa muistoille!

JOULU 2016

Vuoden 2016 jouluna mä olin lähes viimeisilläni raskaana, ja odotin meidän kuopusta. Se oli meidän ensimmäinen joulu tässä nykyisessä kodissa. Oltiin niin fiiliksissä kaikesta juuri silloin: pian syntyvästä vauvasta, uudesta ihanasta kodista ja lisääntyneestä yhteisestä ajasta sen myötä, kun mun toinen työ jäi pois ja siirryin täysipäiväiseksi influenceriksi. Me tiedettiin, että meillä on edessä aivan ihania yhteisiä aikoja vauvan syntymän ja Oton vanhempainvapaan myötä, ja joulu 2016 oli yhdistelmä malttamatonta odotusta ja samalla sen joulun ja juuri sen hetken fiilistelyä. Se oli ihana joulu. Silloin kokkasin porkkalaa raskaanaolevan graavilohen korvikkeeksi, ja laskin päiviä siihen, että saisin taas syödä sushia. Se oli lämmin ja ihana joulu.

JOULU 2017

Joulu 2017 eli meidän kuopuksen ensimmäinen joulu! Se oli ensimmäinen joulu jota vietettiin yhdessä sekä mun että Oton perheen kanssa. Siksi se oli ehkä kaikkein upein ja merkityksellisin joulu koskaan. Oli niin upeaa olla kaikki yhdessä, ja mulle oli suuri kunnia kokata Oton kanssa niin isolle porukalle kaikki joulun antimet. Viime joulu oli kertakaikkiaan niin mieletön, että ei sanat riitä kuvaamaan. Oon ihan fiiliksissä. Se oli juuri sitä mitä kaivattiin viime syksyn menetysten jälkeen, ja kohensi mielialaa tosi paljon. Kuopus oli niin ihmeissään joulupukista, koristeista ja lahjapapereista, ja isommat tytöt ihan kaikesta. Ihana yhteinen joulu. Onneksi saadaan tänäkin vuonna nauttia joulusta isolla porukalla, se on parasta!

Siinäpä ne, kaikki meidän tähän astisen perhe-elämän joulut. Ihania jokainen ja erilaisia jokainen. Lämpimiä, rakkaudentäyteisiä ja perhekeskeisiä kaikki seitsemän. En malta odottaa tämän vuoden joulua näitä muisteltuani!

Tervetuloa vuoden 2018 JOULUKALENTERIN pariin! Ihanaa odottaa jälleen joulua yhdessä. Ihan ensimmäisenä vuorossa on joulukalenterin perinneluukku, eli lapset selittävät joulusanoja! Nyt tosin selityksiä antaa vain meidän taapero, sillä isommat tytöt alkavat olla jo sen verran isoja, että heidän vastauksensa eivät ole hupijuttuja, vaan piinkovaa faktaa. Onneksi meidän taapero tarjoilee hauskuutusta sitten siskojenkin edestä! Viime vuonna hänen vastauksistaan oli erilaisia eleitä ja äännähdyksiä, sekä muutamia sanoja, mutta nyt tuli jo aivan asiaakin. Me ollaan juteltu paljon yhdessä joulusta, luettu joulusatuja ja muutenkin hänelle monet jouluisat asiat ovat jo tuttuja. Taapero kuitenkin käsittelee tietysti kaikkea saamaansa infoa ihan omalla tavallaan, ja siksi vastauksetkin ovat aika hauskoja, ainakin mun mielestä! 

Täältä pääsette lukemaan aiemmat jouluhaastattelut vuosilta 2017, 2016 ja 2015.

TONTTU

Taapero: ”Ööö se tonttu, ne syövät.”

JOULUKUUSI

Taapero: ”Se lahja, punainen lahja!”

JOULUSUKKA

Taapero: ”Se on Zepan. Sinne lahja.”

(hänen isosiskollaan on porokuvioiset sukat)

PIPARI

Taapero: ”Se pipali. Joo minä haluan pipalia! Kolisteita!”

LANTTULAATIKKO

Taapero: ”En tiiä. Voin myöskin syödä sitä”

JOULURAUHA

Taapero: ”Joulu! Joo”

JOULUTÄHTI

Taapero: ”Tuiki tuiki tähtöönen. Minua ei pelota.”

KORVATUNTURI

Taapero: ”Siellä asuu.”

JOULUPUKKI

Taapero: ”En tiiä! Sukka! Loulu-ukki syö. Ne soittavat loulu-ukille”

KULKUNEN

Taapero: ”En tiiä. Siitä ei kuulu ääniä.”

MIKÄ ON PARASTA JOULUSSA?

Taapero: ”Ööö se minä. Joulu. Tipa. Zepa. ”

Aika hyvin hän mun mielestä tavoittaa joulun olemuksen vastauksillaan. Joulussa tärkeintä on tietysti hän itse, sekä isosiskot, piparia kuuluu syödä, lanttulaatikkoakin voi vähän maistaa ja tontut ja joulupukki tykkäävät syödä. Niinhän me kaikki. En malta odottaa, että pääsen kuulemaan ensi vuonna hänen vastauksiaan, kun tämä ero on tässä vaiheessa elämää vuodessa niin jäätävän suuri. Ensi vuonna hän varmaan jo osaa hihitellä näille aiemmille vastauksilleen itsekin, kun lähestyy silloin jo kolmen vuoden ikää kovaa vauhtia. HUI!

Ihanaa päästä myös näkemään hänen ilonsa joulusta sitten jouluaattona. Taaperon maailma  on taianomainen, ja hän osaa todellakin ottaa ilon irti joulusta ja joulun perinteistä. Saapa nähdä mitä hän sanoo joulupukista aattona! Ihanaa päivää kaikille <3 

Marraskuussa:

Olen päässyt puhumaan tärkeistä asioista ja osallistumaan hienoihin tilaisuuksiin, joissa mua on oikeasti kuunneltu.

Olen kokenut väsymystä ja riittämättömyyden tunteita.

Olen viettänyt ihania pieniä ja isompia hetkiä meidän perheen kanssa, ja nauranut aivan vedet silmissä meidän minien jutuille.

Olen itkenyt ja surrut, sillä tässä kuussa tuli vuosi siitä kun menitin rakkaan mummuni.

Olen tuntenut, että mun ote lipeää, enkä pysty tuottamaan sellaista sisältöä, mitä juuri sillä hetkellä olisin halunnut.

Olen kirjoittanut lukemattomia postauksia, jotka ovat edelleen lukemattomia (heh), koska en ole uskaltanut julkaista niitä.

Olen kirjoittanut vuoden luetuimman ja kehutuimman postaukseni, jonka ansiosta tuntui, että löysin oman ääneni vahvempana kuin koskaan.

Olen kokenut aivan älyttömän flow-tilan, jossa tuntui, että pystyn tuottamaan juuri sellaista tekstiä jota olen aina halunnutkin tuottaa.

Olen ottanut kantaa lapsiperheiden asioihin, ja saanut uusia tärkeitä kontakteja ja hienoja ihmisiä ympärilleni.

Olen päässyt mukaan luomaan tulevaisuuden Suomea.

Olen ensin ujostellut ja hävennyt, ja sitten uskaltanut olla rohkeasti minä.

Olen saanut uusia ystäviä.

Olen yrittänyt uusia asioita ja epäonnistunut.

Olen yrittänyt epäonnistumisen jälkeen uudelleen ja onnistunut.

Olen vaihtanut ajatuksia satojen teistä kanssa, ja tälläkin hetkellä instagramin inboxi näyttää 99+ viestipyyntöä. Mä rakastan puhua teidän kanssa ja kuulla teidän kokemuksia. Kiitos kiitos kiitos, että jaatte niitä.

Olen harmitellut pimeyttä ja imenyt irti jokaisen auringonsäteen jonka olen saanut.

Olen syönyt enemmän konvehteja kuin kehtaan myöntää edes itselleni.

Olen ollut luokkakokouksessa ja pikkujouluissa.

Olen viettänyt lukijailtaa ja alkanut suunnitella jo seuraavaa.

Olen luullut olevani kiireinen, sitten ottanut kalenterin käteen, järjestänyt sen ja samalla ajatukseni, ja todennut, että ei. Mä en ole kiireinen, mulla on paljon tekemistä, mutta hallitsemalla mun menot kalenterissa ja pään sisällä, selviän niistä ilman kiirettä.

Olen syönyt kalaa ainakin kolme tai neljä kertaa joka viikko. Tuntuu, että kroppa oikein vaatii D-vitamiinia kun on ollut niin pimeää.

Olen kirjoittanut ylös kaikkea hauskaa mitä meidän kuopus on sanonut ääneen. Tässä kuussa hänen puheensa on aivan räjähtänyt, ja juttua tulee enemmän kuin stand up -koomikoilla.

Olen kerännyt kuopuksemme kenkiä ja sukkia lukuisia kertoja hypermarketin käytäviltä ja pukenut niitä uudelleen, sillä hän haluaa istua ostoskärryssä aina paljain varpain, ja heittää kengät ja sukat iloisesti aina jonnekin.

Olen kauhistellut kuinka meidän lapset vaan kasvavat. Toiselta irtosi jo neljäs hammas, ja toiselta alkoi juuri heilumaan kaksi ensimmäistä.

Olen ollut ylpeä siitä, miten taitavia, fiksuja ja oma-aloitteisia meidän lapset ovat.

Olen viettänyt lukuisia iltoja tehden blogini joulukalenteria. Se on tuottanut mulle valtavasti iloa ja hyvää mieltä.

Kiitos marraskuu, kaikessa pimeydessäsi ja ristiriitaisuudessasi saatoit olla vuoden hienoin kuukausi. Nyt alkaa kuitenkin vuoden paras aika, ainakin mun mielestä. JOULU. Joulukuu.

Huomisesta alkaen blogissa ilmestyy joka ikinen aamu klo 6.00 joulukalenterin uusi luukku. Kalenteri on tehty täysin teidän toiveiden ja edellisvuosien suosikkien pohjalta, ja mä toivon, että tämä on hienoin joulukalenteri jonka olen koskaan tehnyt. Siellä tulee olemaan videoita, haastatteluja, kertomuksia, muistoja, herkkuja, lahjavinkkejä, Ottoa ja kaikkea muuta. Kiitos, että saan tehdä sitä taas jälleen kerran teille.

Maailman ihaninta marraskuun viimeistä teille jokaiselle, ja KIITOS. 

Siis. Arvatkaa montako kertaa mä olen jättänyt jonkun kuvan julkaisematta, koska mun maha pömpöttää siinä, kuten se joskus tekee. MONTA. Arvatkaa montako kertaa olen kriiseillyt menkkaturvotuksissa, että luuleekohan joku nyt mun olevan raskaana. MONTA. Arvatkaa montako kertaa olen harmitellut villapaidan huonossa kohdassa olevaa ruttua, joka saa mut näyttämään kuvassa isommalta kuin olen, ja jonka takia en voi julkaista muuten kivaa kuvaa. MONTA. Ja arvatkaa kauanko meni, että sain ensimmäisen raskauskyselyn, kun epähuomiossa välittämättä siitä miltä mun maha saattaa jonkun mielestä näyttää, julkaisin kuvan? Ei kauaa. Jo samana yönä inboxissani oli raskausonnitteluita. ”Tuleeko teille neljäs, ihanaa onnea!” Katso kuva tästä!

Oi kyllä, olen hävennyt mun mahaa, joka ei ole enää 24/7 litteä ja tasainen vaan joskus myös pehmeä ja herkästi turpoava. Mun mahassa on kasvanut kolme lasta. On ihmisiä, joille raskaudet eivät tee suuria muutoksia kroppaan. On ihmisiä joilla on litteä maha heti synnytyksen jälkeen seitsemännelläkin kerralla. On ihmisiä, joiden maha ei koskaan palaudu ennalleen ensimmäisen raskauden jälkeen. On ihmisiä, joiden maha turpoaa herkästi, vaikka ei olisi koskaan ollutkaan raskaana. Ja on minä. Minä ja mun aivan tavallinen maha, joka on eri vaiheissa kuukautta ja erilaisilla päivän ruokalistoilla erilainen. Se on erilainen eri vaatteissa ja ilman vaatteita. Se on erilainen eri asennoissa ja eri kuvakulmissa. Voisin väittää, että yhtenäkään päivänä mun maha ei näytä koko päivää samalta.

Mä en yleensä tartu tällaisiin ”juoruihin” tai spekulaatioihin, koska tiedän, että vaikka sanoisin mitä, niin joku aina voi keksiä musta aivan mitä haluaa, ja levittää sitä oikeana tietona. Ja monet vielä uskovat ennemmin näitä ”jokuja” kuin sitä kenestä puhutaan. Se ei todellakaan ole fine, mutta olen siihen ihan tottunut. Mutta syy miksi tartuin tähän on se, että mä en todellakaan ole ainoa, jolle näin käy.

Naisten mahojen tuijotteluhan on aivan järkyttävän suuri ilmiö. Miettikää vaikkapa Meghan Marklea, jonka vatsaa tuijotettiin hänen ja prinssi Harryn häistä asti jatkuvasti. ”Onko se raskaana, voisko se olla?”. Vähän aikaa sitten yksi Ruotsin suurimmista perhebloggaajista, Yaya’s -blogin Johanna Ljungqvist, kohtasi aivan samanlaisen tilanteen kuin minä nyt. Hän julkaisi iinstassa ihan normi asukuvan, jossa hänen vatsansa ei ehkä ole tasan litteä,  vaan pömpöttää ehkä millin verran ja heti hän oli raskaushuhujen keskellä.

Tämä mahojen tuijottelu on aivan todellisuudesta vieraantunutta. Newsflash: aika harvan vatsa on oletukselta litteä. Some vääristää kuvaa ihmisten vartaloista entisestään, ja nähtävästi litteästä vatsasta on tullut se oletus, ja kaikki muut mahat ovat sitten raskaana. Tämä on aivan kertakaikkisen oksettava ilmiö, johon mä en enää halua olla osallinen. Mä en todellakaan aio jatkossa välittää siitä, jos joku kuvittelee kuvan perusteella tietävän mitä mun kohdussa tapahtuu.

Ensinnäkin. Jokaisella on oikeus kertoa tai olla kertomatta omasta raskaudestaan juuri silloin kun itse haluaa. Mikäli joku ei ole kertonut omasta raskaudestaan, hän ei joko a) ole raskaana tai b) halua puhua siitä vielä tai c) puhua siitä ollenkaan. Näistä kaikkein yleisin on varmasti vaihtoehto a. Mutta kannattaa ottaa huomioon myös vaihtoehdot b ja c. Vaikka olisit kuinka varma jonkun raskaudesta, jos hän ei itse ole kertonut siitä, ei sinulla ole siitä mitään oikeutta kysellä tai juoruilla.

Koskaan, ei koskaan voi tietää, mitä joku toinen käy läpi. Mulla on ollut onni tulla melko helposti raskaaksi joka kerta kun ollaan vauvaa toivottu, mutta entä jos ei olisikaan? Entä jos me käytäisiin juuri nyt läpi rankkoja lapsettomuushoitoja tai olisin juuri saanut keskenmenon, ja sitten spekuloitaisiin, että olen raskaana? Miltä se tuntuisi? Mulle se ei ole onneksi totta, mutta monelle muulle tämä on todellisuutta. Raskauskyselyitä ja spekulaatioita, jotka voivat tuntua aivan järkyttävän pahalta ihmisestä, joka toiveista huolimatta ei saa lasta.

Mä en aio enää kertaakaan miettiä miltä mun maha näyttää. Olen sitten vaikka joka viikko raskaana tästä hamaan tulevaisuuteen, mutta se ei ole mun eikä kenenkään muunkaan tehtävä joutua miettimään, aiheuttaako raskaushuhuja olemalla oma itsensä kuvissa. Mun maha ei pömpötä raskaushuhut aiheuttaneessa kuvassa yhtään sen enempää kuin Otonkaan samanlaisessa jouluneuleessa. Mutta minä olen se, joka joutuu kohtaamaan nämä raskaushuhut ja jolta vaaditaan täydellisen litteää mahaa, koska olenhan nainen. Joo, ymmärrän, että Otto ei voi olla raskaana. Mutta se ei silti anna kenellekään oikeutta spekuloida, että meillä naisilla on se mahdollisuus. Mä toivon, että sitten kun mun omat tytöt ovat siinä iässä, että lisääntyminen olisi mahdollista, he eivät enää joudu kohtaamaan näin naurettavia paineita.

Mä julistan MAHARAUHAN ja haastan jokaisen teistä kertomaan omat tarinanne! Onko teidän mahaa tuijoteltu tai spekuloitu raskautta? Onko joku kysellyt teiltä raskaudesta ennen kuin itse olette halunneet kertoa, tai silloin kun ette edes ole olleet raskaana? Jakakaa omat kokemukset instassa tai muualla somessa tai blogissa tai ihan missä tahansa tunnisteella #MAHARAUHA. Tästä pitää puhua!

Ja teille, jotka tuijotatte muiden mahoja. Lopettakaa, ja keskittykää omaan mahaanne.

PS: Jos jäi vielä jollekin epäselväksi niin EI, en ole raskaana. En myöskään kaipaa vinkkejä, kuinka pömppiksestä pääsee eroon, tai mitään muitakaan mahaani liittyviä ystävällisiä neuvoja.

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Coolstuffin kanssa.

Mä lähdin mukaan tähän Coolstuffin yhteistyökamppikseen jo alkukeväästä, ja koko vuoden Otto odotti, että milloin päästään tekemään tätä. Hän oli jo katsonut pidempään mahtavaa kuularataa, jonka hän halusi päästä rakentamaan. Miehelläni on insinöörigeenit, ja niinpä hän jo pitkään oli haaveillut tästä vempeleestä, jollainen kuulemma olisi ollut ihan paras jo lapsena, mutta hän ei koskaan saanut sellaista.

No nyt sai. Hän sai itselleen SpaceRail -kuularadan, jota hän rakkaudella ja pieteetillä rakensi monen monta iltaa vähän kerrallaan kouluhommien ja töiden ohella, yhdessä meidän lasten kanssa. Ja kun rata vihdoin oli valmis, lapset (ja Otto) olivat aivan fiiliksissä. Onhan se kyllä hauska rata, vaikka ei ehkä ihan ensimmäinen asia, jota lähtisin ostamaan, jos saisin yksin päättää kaiken meidän kodin sisällöstä. Mutta Otto ja lapset ovat viihtyneet sen parissa jo nyt niin monta tuntia, että oli se kyllä sen arvoinen.

Mahtavaa yhteistä tekemistä aikuiselle ja jo vähän isommille lapsille, vaikka sen rakentaminen onkin haastavampaa kuin esim. isojen lasten legosettejen. Kuularata saa kuulemma pysyvän paikan sitten Oton tulevasta ”man cavesta” jota hän innolla suunnittelee, vaikka meillä ei vielä ole sitä uutta kotia. Mutta sinne tämä pääsee sitten paraatipaikalle, kuten niin monet muutkin asiat, joita itse en laittaisi keskelle olohuonetta tai esim. seinälle.

Lisäksi Otto valitsi Coolstuffilta itselleen Wallet Ninjan, eli pienen luottokortin kokoisen ja muotoisen metallisen multityökalun, joka korvaa 18 tavallista työkalua, ja kulkee helposti mukana lompakossa. Siitä saa ruuvarin vaikka kuinka monen kokoiseen eri ruuviin, mutterin kiristimen kuuteen eri kokoiseen mutteriin, älypuhelinständin, pullon avaajan, tölkin avaajan, pakkausveitsen, kirjeveitsen, hedelmänkuorijan ja viivottimen sekä tuumille että senteille. Otto on kokeillut sitä kaikkiin em. tarkoituksiin ja arvatkaa mitä – toimii. Kapistuksen nimi on erittäin kuvaava, se nimittäin tekee jokaisesta omistajastaan oman elämänsä ninjan,tai vähintäänkin MacGyverin. Meistä kumpikaan ei ole mikään kovin taitava remonttireiska, eikä meillä ole hirveän suurta työkaluvarastoa, joten tämä on oikeasti hyödyllinen pieni kapistus.

Kuularadan ja minikokoisen supertyökalun lisäksi Otto halusi itselleen Fidget cuben. Fidget cubessa on tsiljoona nappulaa, rullaa ja nippulaa joita voi naksutella ja räpeltää samalla kun keskittyy johonkin. Yleensä huomaan Oton ottaneen stressikuution käteensä samalla kun hän katselee jotain koulun videoluentoa. Ne ovat usein kuudelta illalla, eli silloin kun me kaikki olemme kotona ja puuhastelemme ja leikimme. Se auttaa Ottoa keskittymään luentoon ja kuuntelemaan, vaikka täällä kotona välillä on muuten hälinää ja häppeninkiä.

Meidän yhteinen valinta kaupasta oli Zenkuru-niskahierontalaite. Kevyt laite on yllättävän tehokas ja miellyttävä hieroja. Syy miksi mä ajattelin kokeilla sitä on, että en tällä hetkellä löydä arjestani aikaa lähteäkseni säännöllisesti hierontaan. Aiemmin Otto pystyi hieromaan mun niskaa tarvittaessa (vaikka ei hänkään ammattilainen ole). Viime vuonna Oton peukaloon tulleen rasitusvamman jälkeen sen voimat ei ole palautunut vieläkään täysin, ja mikäli hän haluaa olla työkykyinen peukalon kanssa, ei sillä kannata ainakaan säännöllisesti hieroa voimalla vaimon hartioita tai niskaa tai mitään muutakaan.

Laite sopii meille molemmille, ja sitä voi niskan ja hartioiden lisäksi käyttää myös esim. selkää ja kaikkia suuria lihasryhmiä. Siinä on erilaisia hierontatoimintoja sekä lämmitys, joka tuntuu aika ihanalta illalla väsyneenä. Meillä on molemmilla aika ajoin niska- ja hartiajumeja, kun molemmat ollaan töiden puolesta paljon koneella.

 

Me saatiin valita muutamia tuotteita Coolstuffin joululahja-valikoimasta, ja viimeinen valintamme oli Fujifilm instax Mini -polaroid-kameran filmit. Coolstuffissa filmipakkaus on muuten melko edullinen, sillä olen suorittanut hintavertailua tässä parin vuoden aikana filmiä aina välillä ostaessani. Polaroid-kuvat on meillä niitä arkikuvia, joita otetaan ihan milloin vaan kuvausolosuhteista välittämättä. Rakastan niitä, niistä tulee mieleen oman lapsuuden paperikuvat. Coolstuffista saa muuten polaroid-filmiä instax Mineihin myös mustavalkoisena, oi!

Coolstuff on kauppa, josta löytyy paljon kaikenlaista. Siellä on monia tuotteita ruuanlaittoon, arjen helpottamiseen ja hauskanpitoon. Coolstuffista löytyy siistejä lautapelejä, tavaroiden gprs-paikantimia (Miksi me ei tilattu sellaisia, Otto?) ja Polaroid-kameroita. Sieltä löytää joululahjan niin äidille, lapsille kuin lemmikillekin, ja vaikka siellä on paljon kaikkea hassua ja yllättävää, siellä on paljon myös kaikkea oikeasti hyödyllistä. Kuten vaikkapa työkaluja, yrttiensäilytysruukku tai langaton latausalusta puhelimelle.

ARVONTA: VOITA COOLSTUFF.FI -LAHJAKORTTI!

Mitä tilaisit joululahjaksi kaverille/perheenjäsenelle/puolisolle tai vaikka itsellesi Coolstuffista? Voit voittaa 30 euron lahjakortin Coolstuffille linkittämällä vastauksesi Coolstuffin sivuilta tämän postauksen kommenttiboksiin, ja jättämällä sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Osallistumisaikaa on 5.12.2018 asti ja tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

Onnea arvontaan kaikille!