Tänään mä matkustin ekaa kertaa vauvan kanssa metrolla kun mulla oli työtapaaminen keskustassa, johon otin hänet tietysti mukaan. Vitsit mua jännitti sekin etukäteen. Jotenkin kun tyttöjen vauva-ajoista on niin pitkä aika (ja nykyään on auto eikä ole ollut mitään ”pakkoa” selvitä vaikkapa julkisilla mihinkään), niin kaikki tällaisetkin jutut mua jänskättää aivan kuin olisi esikoisvauva kyseessä. No, metromatkat meni tosi hyvin muuten mutta metro jumahti paikoilleen kolme kertaa paluumatkalla kun edessä oli joku toinen hajonnut metro, ja ruuhka-aikaan metro oli aivan ääriään myöten täynnä ihmisiä ja meininki aika hikinen.

Oltiin siellä kuin sillit purkissa ja normaalisti alle 20min matka venyi yli puolen tunnin mittaiseksi. Toisiksi viimeisellä pysäkillä ennen kuin jäätiin, vauvalle tuli ilmeisesti jo liian hiki vaikka hänen talvikamppeitaan olinkin availlut matkan aikana, ja hän hermostui aivan totaalisesti. Meidän vauvahan ei syö tuttia vaikka kaikkemme ollaan yritetty joten mulla ei ollut mitään keinoa saada häntä tyytyväiseksi, ellen olisi alkanut riisumaan kaikkia vaatteita juuri kun oltiin jäämässä, tai vaihtoehtoisesti alkanut imettämään häntä täpötäydessä ruuhkametrossa seisallaan (juuri kun oltiin jäämässä).

Tunsin kuinka katseet porautui meihin kun vauvaparka huusi minkä ikinä jaksoi ja yritin siinä itsekin hikisenä häntä heijata sylissä. Sitten kun päästiin ulos ja laskin vauvan takaisin vaunuihin ja lähdin liikkeelle, hän rauhoittui heti ja oli ihan rauhallinen ja tyytyväinen kotiin asti ja kotonakin.

Mutta voin kertoa että tuntui pitkältä ne viimeiset viisi äänekästä minuuttia metrossa, hah! Siinä kotia kohti kävellessäni hengittelin ja mietin että apua en kyllä enää ikinä lähde mihinkään yksin, mutta nyt jo naurattaa. Hyvinhän me selvittiin. Vauvat nyt joskus hermostuu, ei se maailmaa kaada keneltäkään.

Pitäisi osata olla armollisempi itselleen, eikä myöskään jännittää sitä jos vauvasta lähtee ääntä. Luulisi että näin kolmannella kerralla osaa jo mutta ei näköjään. Ensi kerralla muistan sen, tai ainakin yritän parhaani, vaikka kuinka tulisi hiki ja tuntuisi että kaikki tuijottaa, kun tuskin kovin moni oikeasti edes tuijottaa, se vaan tuntuu siltä. Ei se ole niin vakavaa.

Muuten meillä on ollut tosi kivat pari päivää. Eilen kävin vauvan kanssa kahden tunnin vaunulenkillä ja iltapäivällä haettiin tytöt päiväkodista ja tehtiin kotona pizzaa. Tänään mun ihana ystävä tuli meille jo heti aamusta ja toi mielettömät herkkuaamupalat mukanaan (joita instassa vilautin), ja hengailtiin ja höpöteltiin monta tuntia. Iltapäivällä kävin tosiaan vauvan kanssa siellä tapaamisessa ja samalla vähän shoppailemassa ja löysin huipun uuden ananaskuvioisen vaunuverhon ja tytöille aurinkolasit.

Vauva on alkanut nyt jokeltamaan ihan kunnolla, ensin mun askartelemalle mobilelle, ja nyt pikkuhiljaa jo mulle ja Otollekin. Tänään illalla hänellä oli kunnon jokeltelumaratoni ennen kun hän alkoi yöunille. Kuinka ihania ne pienet kujerrukset ja höpötykset leveillä hymyillä ja villillä käsien huitomisella höystettynä ovatkaan!

Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille <3

Ihanaa tiistaita! Viikonloppu oli ja meni ja meillä oli mukavaa. Nautittiin upeasta säästä, vauvan hymyistä ja yhteisestä ajasta. Nähtiin ystäviä, ja oltiin keskenään, kaikkea sopivassa suhteessa. Tänä aamuna mua väsyttää, menin vauvan kanssa eilen liian aikaisin nukkumaan ja sotkin samalla vahingossa hänen rytminsä ihan selkeästi. Kun hän ei syönyt ensimmäistä yösyöttöään normaaliin aikaan vaan vähän aikaisemmin niin koko loppu yö meni vähän pipariksi ja heräiltiin ensimmäistä kertaa hänen kanssaan tunnin-parin välein. Ensi yönä palattakoon siis normaaliin rytmiin ja toivotaan että kyse oli tosiaan siitä että vauva ei tykännyt eri nukkumaanmenoajasta.

Kuva: Emilia

Nyt vauva nukkuu jo toista tuntia aamupäikkäreitään ja mä teen töitä. Kunhan hän heräilee ja ollaan vähän aikaa leikitty ja loruteltu ja hän on syönyt, ajattelin lähteä hänen kanssaan pitkälle vaunulenkille. Miten se lenkillä käyminen onkin niin paljon kivempaa vaunujen kanssa kuin ilman? Jotenkin oikein odottaa joka päivä että tulee lenkkiaika kun on niin kiva kävellä niiden kanssa ulkona. Silloin kun ei ole vaunuja niin ei tosiaankaan ole mulla samoja fiiliksiä. Ehkä mä olen vaan vähän höpö, mutta otetaan nyt kaikki irti kun kerran lenkkifiilistä löytyy, ei sitä tiedä kauanko tämä mun höperöityminen kestää.

Kuva: Emilia

Olen hoitanut vähän kastejuhlajuttuja myös tällä viikolla, siihen on enää kaksi ja puoli viikkoa että meidän tytär kastetaan ja me paljastetaan hänen nimensä. Kutsutkin tilasin jo aikaa sitten mutta eivät ole vielä tulleet. Varmaankin tämä menee taas siihen että kutsun kaikki vaan Facebookissa ja annan varsinaiset kutsut sitten kastejuhlassa, voi apua. Onneksi olen sentään maininnut juhlapäivän jo kaikille etukäteen enkä jättänyt sitä liian myöhäiseksi.

Tästä viikosta on tulossa ohjelmantäyteinen kun joka päivälle on sovittu jotain (kivaa). Huomenna mulla on tarkoitus suunnata vauvelin kanssa päivällä keskustaan ja lounaalle ystävän kanssa, se tuleekin olemaan vauvan eka kerta ravintolassa vaikka kahvilla ollaankin käyty jo aiemmin. Toivotaan että reissu menee hyvin, mutta en kyllä näe että miksi ei menisi, meidän neiti viihtyy loistavasti vaunuissa.

Postauksen perhekuvan ja kuvan musta ja Otosta on ottanut Emilia, joka piipahti sunnuntaina meillä kylässä. Ihanaa saada edes muutama yhteiskuva muistoksi näistä ekoista viikoista. Mulla on kyllä miljoona kuvaa Otosta ja vauvasta ja tytöistä ja vauvasta mutta nämä koko perheen kuvat ovat ihan liian harvassa! Näitä kuvia tähän lisätessä tuli mieleen että pitäisi varmaan useamminkin myös lykätä kamera kuvaamisesta kiinnostuneen esikoisen käteen ja antaa hänen räpsiä musta ja Otostakin kuvia, se on taas unohtunut kaikessa härdellissä mutta hän varmasti tykkäisi kuvata.

Mä taidan mennä laittamaan vielä pyykit koneeseen ennen kuin vauva heräilee, mutta ihanaa alkanutta viikoa kaikille <3

Tällä viikolla meidän typy on alkanut hymyilemään ihan tarkoituksella. Hän vastaa hymyyn maailman iloisimmalla ihanalla hymyllä joka ulottuu silmiin asti. Aito hymy on ehkä maailman vaikutusvaltaisin ilme, ei siis ihme että se on yksi ensimmäisiä asioita joita vauvat oppivat tekemään tarkoituksella. Hän hymyilee siskoilleen, hän hymyilee äidille ja isille ja välillä hän myös hymyilee jääkaapin mustavalkoisille magneeteille. Tänään hymyilytti aamulla isosiskon mustavalkoinen pilvipussilakana.

Samalla kun vauva alkoi hymyilemään, yksi aikakausi päättyi ja uusi alkoi. Nyt vauvan kanssa voi olla vuorovaikutuksessa, häntä voi ilahduttaa ja häneen saa ihan uudenlaisen kontaktin. Vauva voi vastata omalla tavallaan siihen mitä hänelle sanotaan. Tämä on aivan ihanaa, jotenkin tuntuu että samalla vauva sai taas enemmän luonnetta ja hän tuntuu paljon tutummalta.

Reilun kuukauden ikäinen ei ole enää vastasyntynyt, hän on jo ihan vauva, vaikka tosi pieni onkin. Vaikka vastasyntyneen kanssa on ihanaa, iloitsen myös tästä uudesta vaiheesta. On ihanaa hassutella vauvan kanssa, kutitella häntä ja loruilla ja laulella ja saada hänet ilahtumaan. On mahtavaa oppia tuntemaan uutta perheenjäsentä päivä päivältä paremmin.

Kun meidän vauva hymyilee niin tuntuu kuin koko maailma näyttäisi sata kertaa valoisammalta ja ihanammalta paikalta. Kyllähän se nyt tuntuu hienolta, että tekee pienen viattoman ihmisen onnelliseksi. Vauvojen kasvot ovat kuin peilejä sille miltä heistä tuntuu, jokainen tunne on luettavissa niistä. Siksi on erityisen hienoa nähdä oman vauvan hymyilevän, koska hymy on niin aito. Vauvat eivät osaa tekohymyä tai teko-yhtään-mitään, vauvat vain ovat.

Mä hymyilen aika herkästi muutenkin, mutta nyt meidän perheessä taidetaan hymyillä ihan ekstrapaljon kun on niin ihanaa saada vauva hymyilemään takaisin.

Ihanaa iloista sunnuntaita kaikille ja hymyjä teidän päivään<3

Moikka tyypit! Meidän toka arkiviikko on pulkassa, ja tällä viikolla olenkin päässyt tositoimiin kolmen lapsen kanssa, kun keskimmäiselle iski pieni flunssa alkuviikosta ja tytöt olivat mun ja vauvan kanssa koko viikon kotona. Eli olen ollut päivät täällä kaikkien kolmen kanssa yksin ja sompaillut läpi niin työhommista kuin lastenhoidostakin sillä aikaa kun Otto on ollut töissä.

Muutama deadline on puskenut päälle tällä viikolla mutta olen saanut kaiken tehtyä ajoissa ja jopa ihan hyvin vielä. Ollaan onneksi muut säästytty flunssalta ja Zeldallakin se meni ohi parin päivän räkäisyydellä ja pienellä lämmöllä ja loppuviikosta on ollut jo hyvä vointi niin ollaan nähty kavereitakin.

Meillä on sujunut tosi kivasti ja ehkä jonkinlaista rytmiäkin on alkanut löytymään. Vauva on nukkunut aina pidemmät päiväunet vaunuissa ulkona, ja muutenkin olen saanut päivällä yllättävän paljon aikaiseksi. Tänään uskaltauduin ensimmäistä kertaa kaikkien kolmen kanssa ilman Ottoa liikkeelle ja suunnattiin leikkipuistoon. Lähtö meni tosi nätisti, isommat tytöt pukivat itse ja mä puin vauvan. Ei mitään ongelmia. Parin tunnin reissu meni hyvin, vauva nukkui kokoajan ja mä sain haettua ärrältä kahviakin puistoreissulle.

Puistoilun jälkeen vauva jatkoi unosiaan vielä kotipihalla tunnin verran ja heräili juuri sopivasti kun Otto tuli töistä kotiin niin Ottokin sai heti moikata vauvaa jota oli ollut kova ikävä työpäivän ajan. Mullakin oli kyllä jo kova ikävä vauvaa, kyllä siinä kolmen tunnin päikkäreiden aikana ehtii jo tulla sellainen olo että voi kun se heräisi jo niin saisi ottaa syliin, hah!

Meillä oli myös neuvola tällä viikolla ja vauva todellakin kasvaa aivan hurjaa vauhtia, pituuttakin oli tullut kuukaudessa 7,5cm lisää ja painoakin 1,1 kiloa! Ei siis mikään ihme että tyyppi tuntuu tosi jäntevältä ja katselin juuri pari päivää ennen neuvolaa hänen nukkuessa mun sylissä että jalat tulee jo ihan eri kohtaan kuin ekoina viikkoina. Mahtava vauhti kyllä neidillä, ei ole tainneet meidän vanhemmat tytöt kasvaa näin nopsaan vaikka hekin ovat kyllä aina kasvaneet ihan ok vauhtia. Tuntuu uskomattomalta että mun maidolla kasvaa näin hienosti.

 Mulla on tosi hyvä fiilis tästä viikosta ja kaikesta muutenkin. Ulkonakin on selvästi jo lämpimämpää, auringon lämmön voi tuntea kasvoilla kun siemailee kahvia puistoreissulla. Ja ensi viikolle on luvattu jopa kymmentä lämpöastetta, aivan ihanaa! En malta odottaa kevättä ja lämpöä ja sitä että voi oikeasti laittaa tennarit sinne puistoonkin eikä vaan kauppareissulle. Meillä ei ole viikonlopulle sen ihmeempiä suunnitelmia, varmaankin otetaan ihan rennosti vaan ja ulkoillaan paljon. Se kuulostaa ainakin mun korvaan ihanalta.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Ihanaa Naistenpäivää teille mun ihanat lukijat! Mun on jotenkin hirveän vaikea aloittaa tätä postausta jotenkin järkevästi, kun mulla on niin paljon sanottavaa. On niin monta tärkeää asiaa, tärkeää näkökulmaa jotka kaikki liittyvät naisiin ja tyttöihin, naiseuteen ja tyttöyteen, tasa-arvoon ja äitiyteen. Kaikki pitäisi kerralla saada sanotuksi mutta keskittymiskyky menee täysin siihen kun hihittelen tässä Otolle ja vauvalle.

Otto tuossa hengailee vauvan kanssa ja juttelee vauvalle ”Niin, kuules huomenna mennään neuvolaan ja selviää taas paljonko oot bulkannut. Joooo, susta on tullut kunnon möhkö!” Ja vauva ölisee vastaukseksi ja välillä ähisee. ”Se on kuule käsi mitä sä syöt, ei oo tissi. Oot nyt kuukauden yrittänyt syödä sitä kättä ja vieläkään et oo tajunnut että sieltä ei tule maitoa. Ai nyt suutuit peitolle”. En kestä kun nuo kaksi on niin söpöjä, vauva on aivan isin tyttö, tai sitten Otto on aivan vauvan isi. Molemmat ovat tainneet kietoa toisensa ihan pikkusormen ympärille.

Nyt täytyy kuitenkin yrittää keskittyä vaikka ajatukset harhailevatkin, koska mä haluan kirjoittaa tämän tekstin.

Moni teistä ehkä muistaa meidän Naistenpäivän kukkaperinteen, jossa jokainen perheen nainen saa valita itselleen Naistenpäivänä mieleisensä kukan? Tänäänkin kävimme kukkaostoksilla esikoisen ja vauvan kanssa, sillä aikaa kun keskimmäinen oli flunssatoipilaana kotona etätöitä tekevän isänsä kanssa. Molemmilla isommilla tytöillä oli tarkat toiveet oman kukkansa suhteen, toinen halusi pinkin ison ruusun ja toinen halusi mitä tahansa missä on glitteriä.

Valitsin tänä vuonna vielä vauvan puolesta, ensi vuonna hän taaperoikäisenä tarratkoon kiinni juuri siihen kukkaan mikä miellyttää. Tämä kukkaperinne on meille vain kiva perinne, ei mikään ”Miehen on pakko ostaa Naistenpäivänä kukkia tai se on ajattelematon kusipää” -juttu. Musta on vaan kiva tuoda kauniita asioita piristämään arkea, ja kukat Naistenpäivänä on siihen sopiva pieni piristys.

Toisaalta ne myös omalta osaltaan symboloivat ehkä mulle valinnanvapautta kovin yksinkertaisella tavalla. Tytöt saavat itse valita mieleisensä kukat Naistenpäivänä, niinkuin he saavat itse valita miten oman elämänsä elävät ja millaisia ihmisiä ovat. Joskus teininä heistä tämä perinne voi olla ihan tylsä ja sitten he voivat vapaasti toki valita olla valitsematta yhtäkään kukkaa, mutta siihen asti nautin siitä kivasta pienestä hetkestä kun saa ihastella kauniita kukkia yhdessä heidän kanssa, ja valita sieltä jotkut kivat omaa kotia koristamaan.

Mä toivon että voin äitinä olla mun tytöille esimerkki vahvasta naisesta, joka ei hyväksy yhtään vähempää kuin tasa-arvon ja samat oikeudet kaikille, ja joka on valmis omalta osaltaan tekemään töitä sen eteen että nämä arvot myös toteutuvat. Toivon myös että meidän tytöt ja heidän sukupolvensa jatkavat tärkeää työtä sen eteen että vielä jonain päivänä ihan kaikilla maailman naisilla voisi olla yhtä leppoisa Naistenpäivä kuin meillä täällä Suomessa.

Kysyin tänään tytöiltä, että mikä on parasta siinä että on nainen. Vastaukseksi sain: se että voi synnyttää vauvoja mahasta. Ja täytyy kyllä olla samaa mieltä. Se on aika hemmetin hieno asia, ja meidän naisten yksinoikeus. En tähän päivään mennessä ole koskaan kuullut että he olisivat sanoneet että eivät voi tehdä tai olla jotain koska he ovat tyttöjä, ja siitä olen ylpeä. Toivon että he oppivat jo pienestä asti että heistä voi tulla ihan mitä tahansa, juuri sitä mitä he itse haluavat olla.

Äitinä ja vaimona mä näytän jatkuvasti kolmelle tyttärelleni mallia naiseudesta. Se on todella iso vastuu, ja toivon että osaan hoitaa tehtäväni mahdollisimman hyvin. Toivon että kun he katsovat mua, he näkevät tyypin joka uskaltaa olla oma itsensä eikä anna toisten kävellä itsensä tai kenenkään muunkaan yli.

Vaikka meillä Suomessa asiat on jo aika hyvin, riittää täälläkin vielä tehtävää tasa-arvon toteutumisen puolesta. Yksi tärkeä kysymys ovat perhevapaat ja niiden uudistaminen, joka on viime aikoina ollut tapetilla. Tästä aiheesta aion kirjoittaa oman tekstin sillä se on meillekin tällä hetkellä erittäin ajankohtainen.

Jos Suomessakin riittää vielä naisten oikeuksien parantamisessa tekemistä, niin todellakin riittää myös maailmalla. En nyt lähde rönsyilemään enää enempää tähän aiheeseen, koska muuten tästä tekstistä tulisi 700 sanan sijaan 1700 sanan mittainen. Mutta sen verran sanon että jokainen päivä on hyvä ja tarpeellinen päivä kiinnittää huomiota näihin asioihin, niin meillä kuin maailmallakin.

Ihanaa Naistenpäivää vielä kerran kaikille, ja kiitos kaikille ihanille naisille jotka tsemppaatte, piristätte, kannustatte ja autatte sieltä ruutujen takaa vuodesta toiseen <3