Mulla on ollut niin ikävä tätä lämpöä, kun heinäkuu oli niin viileä. Kesäkuun lopun uimasäät saivat aikaan sellaisen ihanan odotuksen siitä, miten lämmintä ja mahtavaa heinäkuussa varmasti on. Totuus olikin sitten vähän toisenlainen ja heinäkuu oli tavallista viileämpi ja sateisempi. Onneksi kuitenkin saatiin tähän kesän loppuun vielä pieni lämpöputki ja päästään nappaamaan aurinkoenergiat talteen ja pulikoimaan lämpimissä luonnonvesissä.

Mä rakastan sitä, kun elokuussa illalla tulee Helsingissä jo melko aikaisin pimeää, mutta on kuitenkin vielä lämmintä. Rakastan sitä, kun auringonlaskut tulevat sellaiseen aikaan, että jaksan valvoa ja ikuistaa niitä kameran rullalle. Ja rakastan sitä, kun aurinko jo vähän laskee, eikä rannalla ole enää niin paljoa ihmisiä ja vesikin on tyyntä. Iltauinnit, tänä kesänä niitä ei ollut yhtäkään vain aikuisten kesken. Mutta ehkä ensi kesänä taas? Onneksi lastenkin kanssa iltauinnit on jo aika rentoja, kun he ovat jo kaikki vähän vanhempia. Ei tarvitse enää pelätä joka välissä, että kuopus kokeilee dipata päälleen veteen ihan huvin vuoksi, vaikka ei osaa uida. 

Lapsilla on vielä reilu viikko lomaa jäljellä ennen kuin arki alkaa, joten nyt on täydellinen ajoitus munkin ottaa viimeiset ilot irti kesän lämmöstä ja helteisistä illoista. Nyt on myös täydellinen hetki pitää mun tämän kesän toinen lomapätkä. Tällä pätkällä en pysty olemaan ihan täysin lomalla kuten viimeksi, sillä mun elokuu on melko täynnä töitä ja tapaamisia. Mutta se ei haittaa mitään, mä olen vaan todella kiitollinen ja innoissani jokaisesta työprojektista joka mulla on tällä hetkellä meneillään. Blogi on kuitenkin lomalla ensi sunnuntaihin asti ja ajattelin kenties lomalla tarttua vähän toisenlaiseen kirjoitusprojektiin taas: mun kirjaan. 

Tällainen puolilomailu sopii mulle oikein hyvin – aamupäivisin pari tuntia töitä tai kirjan kirjoitusta ja loppupäivä vapaata tehdä mitä ikinä haluaa. Pidän seuraavan kunnon 100% pysähtymisen sitten, kun saa taas vapaasti ja turvallisesti matkustaa jonnekin kauas, missä on helppoa unohtaa työt. Siihen voi vierähtää tovi, mutta ei se mitään. 

Loman jälkeen palataan taas uusilla kujeilla. Nyt on ollut aika paljon sisustusjuttuja, eivätkä ne ole ihan heti loppumassa. Rakastan tehdä sisustusjuttuja ja meillä on edelleen muutama DIY-projektikin kesken. Syksyn myötä kuitenkin tulee taas paljon muutakin sisältöä, kun aivot (ja arki) eivät ole enää pelkkää kesähöttöä. En tiedä samaistuuko joku muukin tähän, mutta kesällä en jaksa ehkä kirjoittaa mitään mielipidetekstejä samalla intensiteetillä kuin muina vuodenaikoina. Kesällä on all good everything ja sitten kun alkaa viilentyä, voi tunteet taas kuumentua, heh. No okei, ei ehkä kuumentua. Mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan. Kesällä mä menen rennolla meiningillä ja sitten kun on palattu arkeen, voin taas ottaa enemmän kantaa ja tarttua vähän syvempiinkin aiheisiin. 

Vaikka blogi lomailee, Instagram ei ainakaan täysin, joten siellä voi seurata meidän meininkejä ensi viikollakin. Toivottavasti ensi viikollakin jatkuisivat nämä mielettömän kauniit säät ja saataisiin nauttia mahdollisimman paljon auringosta. 

Ihanaa alkavaa uutta viikkoa kaikille ja tsemppiä arkeen paluuseen kaikille, joilla arki alkaa huomenna tai ensi viikolla <3

Me alettiin tänä keväänä lavakaulusviljelyyn aivan noviiseina. Ei tiedetty aloittaessa mistään mitään, mutta päätettiin silti kokeilla. Laitettiin pihalle kolme laatikkoa, ostettiin mullat, kanankakat, siemenet ja taimet ja paljon ruukkuja, joihin laitettiin lisää kasveja. Laitettiin kupariteippiä karkottamaan etanoita ja ostettiin hallaharsoa suojaksi. Alkuun kaikki eteni hitaasti. Meidän ensimmäisistä siemenistä ei tullut mitään, taidettiin istuttaa ne sittenkin hieman liian aikaisin.

Seuraavasta satsista alkoi kuitenkin kasvamaan jo jotain. Pieniä vihreitä sirkkalehtiä. Taimetkin kasvoivat kauniisti, ensin sisällä ja sitten ulkona. Kasvun ihmettä on ollut mieletöntä seurata koko kesä. Olen myös ylpeä meistä ja varsinkin Otosta, joka on muistanut huolehtia laatikoiden sisällöstä ihan joka päivä. Kastellut aina tarvittaessa, lisännyt luonnomukaista ravinnetta ja tarkkaillut kasvua.

Meidän mansikat menivät linnuille. Katsottiin juuri edellisenä iltana, että nyt mansikat alkaa näyttää hyvältä, voitaisiin huomenna poimia. Ja seuraavana aamuna jäljellä oli enää mansikan jämiä nurmikolla ja laatikossa. Olisi pitänyt laittaa siihen joku verkko päälle, mutta kun ne olivat saaneet olla siinä niin nätisti niin luultiin, että ei tarvita. Selvästi linnut vain odottivat, että marjat olivat sopivan kypsiä, kuten mekin. Ensi kesänä ollaan viisaampia ja laitetaan mansikoille verkko heti alusta asti.

Satoa kuitenkin tuli muuten. Ruohosipulia ollaan saatu syödä koko kesä ja salaatitkin kasvoivat jo melko aikaisin. Ollaan selvästi saatu salaattia aivan yli omien tarpeiden. Ruohosipulia ollaan ripustettu nipuissa kuivumaan ja osan ajattelin myös pakastaa valmiina silppuna talveksi. 

Herneet eivät jostain syystä lähteneet kasvamaan ollenkaan, eivätkä myöskään sipulit. Mutta porkkanat, kesäkurpitsat ja kirsikkatomaatit (sekä ne ruohosipulit ja salaatit) kasvoivat aivan mainiosti! Nostettiin tänään ekat porkkanat (pari isoa ja muutama vielä aika mini) ja maistettiin ja ne olivat aivan taivaallisia! Vielä on hulluna porkkanaa laatikossa kasvamassa ja saavat kasvaakin hetken rauhassa, että ovat ihan kunnon porkkanan kokoisia. Porkkanan naateista Otto teki naattipestoa yhdessä Parmiggiano Reggianon ja cashew-pähkinöiden kanssa. Kesäkurpitsa oli niin mehukasta grillattuna. Ollaan saatu jo kaksi hyvän kokoista kesäkurpitsaa ja kaksi on vielä ainakin tuloillaan. Kirsikkatomaattia on tullut koko kesän tasaisesti. 

Auringonkukat vieläkin kasvavat, mutta kukkia ei vielä näy. Meidän muut kesäkukat ovat säilyneet hyvin hengissä, paitsi orvokit, jotka hukkuivat heinäkuun rankkasateissa. Hortensiat, samettikukat ja pelargonit ovat edelleen kauniita. Ensi kesänä laitan orvokitkin altakasteluruukkuun, kuten muut meidän ruukkukasvit. 

Meillä kasvaa pihalla myös kolme valtavaa omenapuuta, joista ollaan saatu jo ekat omenat! Ajattelin viikonlopun aikana leipoa ensimmäisen oman pihan kauraisen omppupiirakan  ja tehdä itse vaniljakastiketta sille kaveriksi. Lisäksi aiotaan tehdä ompuista ainakin mehua ja sosetta ja monta kertaa omena-kaurapaistosta. 

Näin loppukesästä kun tästä laatikkoviljelystä on jo useamman kuukauden kokemus, niin täytyy sanoa, että olen yllättynyt siitä, miten paljon me ollaan saatu satoa. Ja etenkin siitä, miten hyvä fiilis tästä kaikesta on tullut! Siis kuinka hyvältä tuntuu syödä oman pihan satoa ja miten ihanaa on ollut seurata kaiken kasvua lasten kanssa. Jotenkin ihan mahtavaa. Tämä kesä oli meille sellainen harjoituskesä, että vähän katsottiin miten tämä sujuu, miten osataan huolehtia kasveista ja mitä me oikeasti tarvitaan ja syödään. Ensi kesänä ehdottomasti jatketaan näiden kokemusten pohjalta ja entistä viisaampina.

Olen iloinen, että uskallettiin kokeilla, koska aiemmin ei todellakaan olla oltu mitään viherpeukaloita. Samalla kun ollaan kokeiltu, ollaan huomattu, että kyllä kenestä tahansa voi tulla ainakin vähän viherpeukalo, kun tekee kasvien hoidosta vaan rutiinin ja menee rennolla meiningillä, eikä ota liian vakavasti jos joku ei onnistukaan. Meilläkin tämä kokemus sisälsi sekä epäonnistumisia että onnistumisia. Kaikesta ollaan opittu ja ollaan nautittu tästä kokemuksesta ihan älyttömän paljon.

Rakastin meidän ruokailutilan malvan väristä seinää. Se oli ihan mieletön piristysruiske ja sellainen juttu, joka teki meidän vanhasta keittiön ja ruokailutilan yhdistelmästä enemmän meidän perheen näköisen. Se toi väriä harmaaseen huhtikuuhun ja mua hymyilytti aina kun katsoin sitä. Sen kanssa oli kuitenkin pari ongelmaa, jotka ilmenivät vasta pidempään seinää tuijoteltua. Ensinnäkin, kuvissa se ei ollut koskaan oikean värinen ja se vääristi myös ympärillä olevien asioiden värejä. Jos en ottaisi työkseni paljon kuvia, sillä ei olisi ollut mitään väliä. Tärkeintä olisi ollut se, että sitä on kiva katsella kotona.

Mä kuitenkin kuvaan melko paljon ja silloin on hieman hankalaa, jos seinän väri lisää editointiin käytettyä aikaa reippaasti. Seinän väri oli aina joko liian keltainen tai liian sininen ja samalla se veti kaiken muunkin värit ihan päin prinkkalaa. Toinen ongelma sen kanssa oli se, että kun saatiin meidän uudet keittiön kaapit, näin heti, että seinän ja kaappien sävyt vierekkäin eivät vaan toimi. Seinän väri meni kauniisti vanhojen valkoisten kaappien kanssa, mutta uusien harmaiden kanssa se oli liian hallitseva ja vei huomiota väärään suuntaan. Lisäksi keittiö vielä siirtyi kymmenisen senttiä ruokailutilasta kauemmas, jolloin malvan värin ja kaappien väliin jäi tyhjä valkoinen kaistale. Seinää oli siis joka tapauksessa maalattava, eikä meillä ollut enää samaa sävyä jäljellä. Huolellisen harkinnan jälkeen päädyttiin vaihtamaan seinän väri kokonaan vain muutaman kuukauden jälkeen.

Keittiöön tuli kokonaan valkoinen seinä ja muutenkin meidän alakerran seinät ovat valkoiset. Haluttiin siis ehdottomasti jotain väriä ruokailutilaan, ettei mene liian valkoiseksi. Käytiin hakemassa useita erilaisia värilastuja ja harkinnassa oli erityisesti hieman vaaleampi vaaleanpunainen seinä. Sen jälkeen kun vaihdettiin sohvaan vaaleanpunaiset päälliset takaisin, sohva olisi  kuitenkin hukkunut sen takana olevaan haalean vaaleanpunaiseen seinään. Päätettiin siis, että sen on oltava jotain muuta.

Testattiin erilaisia beigen ja greigen sävyjä ja mietittiin myös, että pitäisikö seinä maalata samalla sunnuntai-sävyllä, jota meillä on makuuhuoneessa. Lopulta päädyttiin kuitenkin valitsemaan aavistuksen tummempi ja hieman vaaleanpunaiseen taittava neito-sävy. Se näytti upealta harmaiden kaappien kanssa, eikä vaaleanpunainen sohva hukkunut siihen. Ja Otto oli myös (vitsillä) sitä mieltä, että kun meillä on kaikki seinät maalattu eri väreillä, ei voida katkaista tätä jatkumoa maalaamalla yhtäkkiä alakerrassakin samalla sunnuntailla.

Valittiin siis sävyksi Tikkurilan neito ja eräänä sateisena kesäpäivänä Otto maalasi seinän uudelleen. Siitä tuli niin raikas ja kaunis! Ja jotenkin se antoi myös paljon kauniimman taustan meidän mustille TON-tuoleille. Vaaleammasta taustasta ne nousevat kauniisti esiin. Sävy sopii hyvin yhteen meidän keittiön sävymaailman kanssa ja lisäksi se sopii kauniisti myös muuhun sisustukseen alakerrassa.

Lisättiin ruokailutilaan myös iso juuttimatto (paras ruokapöydän alle tuleva matto ikinä) sekä uusi valaisin. Juuttimatto on osoittautunut käytössä ihan loistavaksi. Se näyttää puhtaalta, vaikka siinä olisi reippaasti murusia, koska siinä on niin eläväinen ja monisävyinen pinta. Silti se on helppo imuroida ja mukava jalan alla. Se on kodikas ja lämmin ja sopii tosi kivasti meidän kotiin. Rakastan luonnonmateriaaleja ja juutti on kyllä yksi niistä kauneimmista.

Uusi valaisin löytyi Ellokselta mun sisustussuunnittelija-tädin avustuksella. Olin ihastunut yhteen Globen Lightingin vaaleanpunaiseen riippuvalaisimeen ja katsellutkin sitä jo monta viikkoa. Halusin kuitenkin uuden valaisimen olevan kestävä valinta, sellainen valaisin, joka näyttää hyvältä, vaikka joskus värimieltymykset muuttuisivat. Halusin valaisimen myös kauniisti sitovan keittiötä ja ruokailutilaa yhteen. Messinki tuntui siksi luontevalta valinnalta, koska meillä on sitä yksityiskohdissa myös keittiössä.

Valittiin Aidan-valaisin Ellos Homen valikoimista, koska se on näyttävä ja sopii niin kivasti keittiön kanssa. Suunnitelmissa on asentaa kattoon vielä kattokoukku ja ohjata valaisin paremmin keskelle ruokapöytää, kun nyt se on on hieman lähempänä pöydän seinän edessä olevaa päätyä. Valaisimessa on neljä liikuteltavaa ”putkea”, joiden molemmissa päissä on lamput. Sen ilmettä ja korkeutta saa helposti muuteltua omien mieltymysten mukaan. Siinä on vähän sellainen modernin kattokruunun viba meidän mielestä, josta tykätään kovasti. Ostettiin siihen 8x 40 watin tehoa vastaavat led-lamput, joissa on super hyvä valaistusteho, mutta valo on kuitenkin sellainen pehmeä, eikä häikäise liikaa.

Jee, nyt meillä on alakerrassa jo neljä valaisinta integroitujen kattoledien lisäksi! Saa nähdä jos joskus innostutaan asentamaan olohuoneeseenkin joku kattovalo tai eteiseen. Olohuoneen kattovalaisimen asentaminen olisikin vähän isompi homma, kun katto on niin korkealla.

Ruokailutila ei ole vielä valmis, koska sinne on tulossa vielä tauluhyllyt sekä tauluja seinälle, sekä valkoiset valoverhot ikkunaan, kunhan saadaan asennettua verhovaijerit ylemmäs kuin nykyinen verhotanko. Mutta aika hyvällä mallilla ollaan jo. Tuntuu, että alakerta näyttää aivan erilaiselta uuden seinän ja uuden keittiön, sekä sohvan päällisten vaihdon myötä. Täällä on tosi paljon rauhallisemman ja freesimmän näköistä nyt meidän mielestä.

ENNEN:

JÄLKEEN:

Ihanaa viikonloppua kaikille! 

*Reissu oli osa kaupallista Instagram-yhteistyötä 100 syytä matkustaa Suomessa -sivuston kanssa ja saatiin majoitukset, nähtävyydet ja elämykset ilmaiseksi osana sitä.  

Meillä on ollut aivan huikea alkuviikko ja ollaan nähty ja koettu niin paljon koko perhe! Yövyttiin Turussa kaksi yötä ja päästiin käymään mahtavissa nähtävyyksissä ja elämyskohteissa. Tätä reissua oltiin odotettu jo monta viikkoa, eikä syyttä. Reissu oli juuri niin mahtava kuin etukäteen haaveiltiinkin.

Yövyttiin Turun keskustassa Sokos Hotel Wiklundissa, josta oli kätevästi lyhyt matka joka paikkaan. Se oli aivan Aurajoen rannan lähellä ja siitä pääsi kätevästi eri ravintoloihin ja museokohteisiin. Meillä oli iso huone, johon meidän 5-henkinen perhe mahtui helposti ja olisi vielä mahtunut pari kaveriakin. Hotellilla oli hyvät aamupalat ja aivan huikeilla näköaloilla varustettu Walo Rooftop Terrace. 

Me ehdittiin Turun reissun aikana käydä testaamassa Turun ravintoloista ainakin Tårget sekä ravintola Panini ja molempia voin suositella lämpimästi. Ruokailtiin terassilla kummassakin ja terassit oli tosi viihtyisiä. Lisäksi nautittiin piknik-eväistä, kun käytiin Låna-veneajelulla Aurajoella. Låna oli ihan huippu! Me saatiin kahden tunnin veneajelu osana reissua ja venettä oli niin helppo ohjata, että jopa kaikki lapset ja minä kokeiltiin. Kyyti oli mukavan tasaista ja piknik-eväät ja kahvikupposet pysyivät hyvin pystyssä. Låna-vene olisi tosi hauska joskus vuokrata vaikka kaveriporukalla. 

Turun ravintolatarjonta oli myös vakuuttava ja jotenkin olin tosi vaikuttunut siitä, miten tyylikästä ja laadukasta Turun keskustassa on! Siis koko kaupunki on kuin tehty Instagram-kuvia varten. Joka puolella on kaunista ja kaikkia ihania valoja, kukkia ja kauniita rakennuksia. Aurajoki itsessään oli jo ihan käsittämättömän kaunis, mutta ne kaikki rakennukset siinä ympärillä – ah! 

Päästiin reissun aikana lasten kanssa käymään useissa eri kulttuurikohteissa ja valittiin Turun kulttuuritarjonnasta kokeiltavaksi tällä kertaa Turun linna (obviously), Apteekkimuseo & Qwenselin talo sekä Aboa vetus & Ars Nova. Näistä kaikista ehdoton suosikki oli tietysti Turu linna, koska se on niin mielettömän suuri ja kaikin puolin näyttävä. Siellä sai kulumaan useamman tunnin ja aina kun luultiin, että nyt näyttely loppuu, olikin vielä paljon lisää nähtävää. Mä suosittelen todellakin Turun linnaa. Lapset tutkivat aivan innoissaan eri huoneita ja esineitä ja vankityrmiä. Mutta me tykättiin kovasti myös kahdesta muusta ja jos ei ole montaa tuntia käytettäväksi, erityisesti Apteekkimuseo & Qwenselin talo on sellainen kiva ja helppo kohde lasten kanssa, jossa on riittävästi nähtävää, mutta ei mene koko päivää. 

Tiistaina käytiin testaamassa kauppakeskus Skanssin takana sijaitseva Flowpark -kiipeilypuisto. Meillä oli harmillisesti vain reilut kaksi tuntia aikaa kiipeillä siellä, mutta siellä olisi siis todellakin voinut viettää vaikka kahdeksan tuntia. Me alettiin päästä vauhtiin siinä 1,5h jälkeen ja siellä oli niin hauskaa. Mäkin uskalsin kiipeillä ja Otto ja meidän vanhimmat kiipesivät kaikkia tosi korkeitakin ratoja. Myös meidän 3-vuotias tykkäsi kiipeillä ja siellä oli useampia hänellekin sopivia ratoja. Oltiin mietitty monta kertaa, että olisi hauskaa kokeilla valjailla kiipeilyä, kun tykätään kaikki niin paljon boulderoinnista. Ja se oli kyllä tosi kivaa! Mua vähän etukäteen mietitytti myös se, että onko siellä kuopukselle riittävästi viihdykkeitä tai onko hän vielä liian pieni, mutta ei todellakaan. Välillä otettiin huilia penkillä, mutta hän jaksoi kyllä tosi hienosti ja sisukkaasti kiipeillä monella erilaisella radalla.

Meidän vikana kohteena oli vielä Turun Jukupark, joka oli myös tosi hauska paikka. Meille sattui vähän viileämpi päivä, mikä oli toisaalta aika hyvä, kun paikalla oli tosi vähän ihmisiä. Mihinkään ei ollut tungosta tai jonoa ja esim. lähtiessä meidän kanssa pukuhuoneessa ei ollut yhtään ihmisiä. Siellä oli tosi paljon tekemistä lapsille ja myös monta hurjaa vesiliukumäkeä Otolle. Mä itse tyydyin lähinnä hengailemaan altaassa ja pomppimaan pomppulinnoissa, mutta Otto ja kaksi vanhinta juoksivat kyllä kaikki mahdolliset mäet läpi. 

Kokonaisuudessaan ihan mieletön reissu ja teki jotenkin niin hyvää! Turussa tuntui vähän kuin olisi ollut ulkomailla kun kaikki oli meille ihan uutta ja jännittävää. Koettiin paljon uusia asioita ja tykättiin kyllä hirmuisesti. Paljon kyllä jäi vielä myös nähtävää, että ehkä tällainen miniloma Turkuun pitää ottaa mahdollisimman pian uusiksi! Mä haluan päästä käymään ainakin Forum Marinumissa ja Ruissalossa, sekä Kupittaan puistossa. Ja mulle suositeltiin myös Luostarinmäen käsityöläismuseota, senkin haluan vielä kokea.

Mutta onneksi meillä asuu ystäviä Turussa, niin sinne on muutenkin asiaa kuin vain lomalle. Vietettiin reissun aikana yksi ilta myös ystäviemme Emilian ja Topiaksen kanssa grillaillen ja uiden ja oli niin kivaa! 

Tällaisia kotimaan pikkureissuja pitäisi kyllä todellakin tehdä useammin, eikä näitä tarvitse unohtaa, vaikka arki on jo kohta alkamassa. Syksyllä voisi hyvin tehdä jonkun viikonloppureissun, Turkuun tai mihin tahansa parin tunnin matkan säteellä.

Ihanaa alkavaa viikonloppua kaikille! 

Ihan hullua, että nyt on jo elokuu. Kesä on vaan kulunut hurjaa vauhtia. Vaikka olen kovasti hetkessä elämisen kannalla ja olen kesällä nauttinut myös niistä pienistä asioista ja hetkistä, koko kesän on kuitenkin ollut jollain tapaa odottava fiilis. 

En tiedä onko se tämä maailmantilanne, oliko se mahdollisten reissujen odottaminen – kun ei tiennyt näkeekö läheisiä vai ei, oliko se kunnon helleputken odottaminen, vai oliko se keittiörempan valmistumisen odottaminen. Koko kesän on kuitenkin ollut sellainen olo, että odottaa jotain. Ja nyt kun ei enää pitäisi odottaa mitään: remppa on valmis, helteitä ei tullut, Ouluun päästiin ja koronavirus jyllää edelleen, kesä onkin yhtäkkiä melkein ohi. Jotenkin on sellainen olo, että kesä on melkein ohi ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan. Tämä kesä (ja toki koko 2020) jää kyllä muistoihin oudoimpana vuotena koskaan. 

En missään nimessä tarkoita etteikö meillä olisi ollut tänä kesänä ihanaa, päin vastoin. Ollaan ulkoiltu ehkä enemmän kuin minään kesänä koskaan, ailahtelevista säistä huolimatta. Ollaan vietetty koko kesä yhdessä perheenä, mikä on mun kaikista lempparein tapa viettää kesää ja elämää ylipäätään. Ollaan otettu ilo irti jokaisesta hellepäivästä, joita ripotellen pitkin kesää saatiin muutama. Ollaan levätty ja ollaan touhuttu ja päästy näkemään läheisiä. On ollut ihania hetkiä, joissa ollaan oltu täysillä läsnä. Ollaan pysähdytty monta kertaa yhdessä juttelemaan siitä, miten hyvä on ollut olla juuri jossain tietyssä hetkessä. Tästä kesästä jää iso kasa tärkeitä muistoja. 

Se odottava fiilis on kuitenkin läsnä edelleen. Mitä mä oikein odotan? Ehkä sitä, että kaikki palaisi normaaliksi. Vaikka omassa jokapäiväisessä arjessa kaikki on ollut jossain määrin normaalia jo kesän ajan, isossa kuvassa ei vielä sinne päinkään. Taustalla läsnä on vielä pelko toisesta aallosta ja siitä, mitä syksy ja talvi tuovat tullessaan. Ei vain Suomessa, vaan koko maailmassa. 

Saavatko koululaiset kokonaisen, tavallisen kouluvuoden? Pääseekö mun äiti matkustamaan syksyllä ensimmäistä kertaa meidän uuteen kotiin ja voidaanko juhlia normaalisti synttäreitä tai tupareita läheisten kanssa syksyllä ja talvella? Pysytäänkö kaikki terveenä, etenkin mun äiti? Riittääkö töitä, vaikka pandemia iskisi pahemmin Suomessakin? Saako Otto opinnäytetyön valmiiksi ja valmistuuko suunnitellusti, jos kaikki lapset jäävät jossain vaiheessa syksyä taas kotiin? Paljon on kysymyksiä ilmassa, eikä kenelläkään ole niihin vielä vastauksia. 

On helppoa sanoa, että pitää vaan päästää irti niistä kysymyksistä, joihin ei ole vastauksia ja elää hetkessä. Mutta itse en ainakaan vielä osaa niin hienosti hallita mun ajatuksia, ainakaan koko ajan. Vaikka ajattelen pääosin positiivisesti ja uskon, että syksy voi mennä hyvin ja edessä voi vihdoin olla se ihan normaali ja tavallinen arki, aina joskus ne ajatukset tulevat mieleen. Ei auta kuin odottaa ja katsoa mitä syksy tuo tullessaan. Toivoa parasta ja yrittää olla pelkäämättä pahinta. 

Onneksi ennen syksyä on vielä kaksi viikkoa lasten lomaa jäljellä. Ennen lasten loman loppua pidän itsekin vielä toisen kesälomapätkän ja meillä on vielä paljon kivaa tekemistä ja pari reissuakin tulossa. Aion näiden kahden viikon ajan yrittää oikein kovasti painaa ajatukset ja kysymykset syksystä jonnekin takaraivon viimeiseen nurkkaan ja heittäytyä täysillä imemään itseeni kesän viimeisiä päiviä. 

Tuntuuko kenestäkään muusta samalta? Millä fiiliksillä olette syksystä?