Mehevä & täyteläinen suppilovahveropiirakka paahdetuilla siemenillä

09.10.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Keijun kanssa.

Tänä syksynä kauppojen levitehyllyyn on tullut uutuus, joka rouskuu ja maistuu hyvältä, nimittäin Keijun paahdetut siemenet -levite. Sitä voi käyttää ihan tavalliseen tapaan leivän päällä (ja on muuten hyvää), tai sitten sitä voi käyttää ruuanlaitossa ja leivonnassa aivan tavallisen margariinin tai voin tapaan. Raisiossa valmistettava levite on helppo ja herkullinen tapa lisätä terveellisiä auringonkukan, kurpitsan, seesamin ja pellavan siemeniä ruokavalioon. Ne sisältävät runsaasti hivenaineita, kuituja ja proteiinia sekä terveellisiä, tyydyttämättömiä rasvahappoja.

Paahdetut siemenet sopivat todella moniin ruokiin ja leivonnaisiin, mutta näin satokaudelle ajankohtaisesti mulla tuli heti ensimmäisenä mieleen sienipiirakka. Suppilovahverot ovat juuri nyt parhaimmillaan ja kanttarellejakin vielä löytyy, joten niistä syntyi täyteläinen ja herkullinen piirakka, johon paahdetut siemenet tuovat makua ja rakennetta sekä pohjassa että täytteessä. Mä rakastan sieniä, ja halusin piirakan korostavan erityisesti niiden makua. Nimesin tämän suppilovahveropiirakaksi, sillä kanttarelleja mulla oli vain pieni rasian pohjallinen, jonka lykkäsin mukaan pannulle. Tähän sopivat hyvin muutkin sienet, kaikki metsän ruokasienethän ovat herkullisia. Kanttarellit ja suppikset ovat mun lemppareita helppoutensa vuoksi.

Täyteläinen suppilovahveropiirakka (28cm vuokaan)
Pohja:

4 dl vehnäjauhoja
3/4 tl suolaa
100g Keiju paahdetut siemenet -levitettä
2 kpl munaa
3 rkl vettä

Täyte:

1l suppilovahveroita ja/tai kanttarelleja

1 keltasipuli

200g Creme Fraichea

2rkl Keiju Paahdetut siemenet -levitettä

3 munaa

1/2tl suolaa

1/2tl mustapippuria

100g juustoraastetta

1rkl sitruunamehua tai valkoviiniä

Valmistusohje: Nypi vehnäjauhot, suola ja Keiju paahdetut siemenet -levite sormin sekaisin. Lisää munat ja vesi. Sekoita taikina tasaiseksi massaksi. Painele taikina voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija 28 cm) pohjalle ja reunoille. Esipaista uunissa 10min 200 asteessa uunin toisiksi alimmalla tasolla.

Pese ja pilko sienet. Pilko sipuli. Paista sieniä ja sipulia pannulla, kunnes kaikki vesi on haihtunut. Lisää 2rkl levitettä, mausteet ja sitruunamehu tai valkoviini. Paista vielä hetki. Sekoita kulhossa creme fraiche, munat ja juustoraaste. Lisää sieni-sipulipaistos sekaan. Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle ja paista piirakkaa uunissa vielä 25-30min ajan. Anna vetäytyä hetken aikaa paistamisen jälkeen, jotta piirakka pysyy kasassa leikattaessa. Nauti esimerkiksi raikkaan vihersalaatin kanssa ihanana syyspäivänä. Nam!

Ihanaa ja herkullista syysiltaa kaikille <3


Syksyn herkullisin myskikurpitsa-salvia -pasta

07.10.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Maldonin kanssa.

Lokakuu – kurpitsoiden kuukausi, eikö? Mikä sopisikaan paremmin näihin lokakuun tunnelmiin, kuin kermaisen herkullinen myskikurpitsa-salviapasta ruskistetulla pinjansiemenillä ja savusuolalla? No eipä juuri mikään! Kurpitsa on raikasta, ravitsevaa, terveellistä, kauniin värikästä ja ennen kaikkea mielettömän herkullista. Tietty terveellisyys hieman kärsii jos voita laittaa kovin tuhdisti, mutta joskus saa hieman herkutella, eikö? Haluan nostaa satokauden ajankohtaisia raaka-aineita esiin, ja tällä hetkellä todellakin kurpitsat ovat ajankohtaisia. Siksi lähdin kehittelemään tätä herkkureseptiä myskikurpitsasta ja sen kavereista.

Mä rakastan uunissa paahdettua myskikurpitsaa ja kurpitsan kermaisuutta. Kurpitsan makeus kaipaa tasapainon vuoksi myös hieman suolaisuutta, ja tähän ruokaan suolaisuuden tuo Maldonin upea savusuola. Savusuola tasapainottaa kurpitsan makeuden, ja samalla korostaa sen makua, lisäten herkullista savun aromia tähän sadonkorjuuajan herkkuun. Mä paahdoin myskirkurpitsakuutiot uunissa savusuolaa päälle ripoteltuna, sillä olen muutaman vuoden kurpitsakokkailuiden kanssa todennut, että se on paras tapa saada kurpitsan maku kunnolla esille. Kerran kokeilin vain keittää kurpitsat, ja se ei ollut yhtään sama. Suosittelen siis ehdottomasti uunissa paahtamista, vaikka se viekin hieman enemmän aikaa. Tämä sopii hyvin vaikkapa viikonlopun nautiskeluruuaksi.  Me tarjoiltiin tätä eräänä iltana, kun meidän ystävät tulivat kylään. Vietettiin vähän niinkuin sadonkorjuujuhlaa, ja nautittiin muutenkin tämän hetken ajankohtaisista herkuista.

Maldonin savusuolaa myydään Keskon kaupoissa (ja marraskuun alusta alkaen myös S-ryhmän kaupoissa), ja mä olen aivan ihastunut siihen! Tavallista Maldon-suolaa meillä on käytetty ruuanlaitossa jo vuosia, mutta tämä Maldon savusuola on tämän vuoden uusi tuttavuus mulle. Se antaa ihan omanlaisensa säväyksen tuttuihinkin ruokiin, ja suosittelen kyllä kokeilemaan. Maldon-suolaa on valmistettu jo vuodesta 1882 asti. Se valmistetaan Englannin Maldonissa edelleen samoin perinteisin käsityömenetelmin, joita on käytetty alusta asti.  Suolakiteet ovat Maldon-suolassa pyramidin muotoisia, ja siksi suola on niin kevyttä.

Myskikurpitsa-Salviapasta (6 annosta)

500g Fettucinea

2dl pastan keitinvettä

1-2dl ruokakermaa tai kaurakermaa

3rkl oliiviöljyä

1 n. 1kg  myskikurpitsa pilkottuna n. 1,5cm kuutioiksi

2 keltasipulia

1 ruukku tuoretta salviaa

2 ruokalusikallista voita tai öljyä

1/4tl jauhettua muskottipähkinää

1/4tl inkiväärijauhetta

1tl juustokuminaa

2 valkosipulinkynttä murskattuna

1tl mustapippuria

ripaus chilijauhetta

2tl Maldon-savusuolaa

1tl Maldon-suolaa pastan keitinveteen

70g pinjansiemeniä

1dl Parmiggiano reggianoa tai Pecorino Romanoa raastettuna

Valmistusohje:

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Pilko kurpitsat pieniksi kuutioiksi, ja lohko sipulit neljään osaan. Levitä kurpitsakuutiot ja sipulilohkot uunipellille leivinpaperin päälle tasaiseksi kerrokseksi. Ripottele savusuola ja muut mausteet, sekä oliiviöljy päälle. Paahda uunissa n. 25-30 minuuttia. Laita pastavesi kiehumaan, ja lisää 1tl Maldon-suolaa keitinveteen. Huuhtele salvianlehdet. Lämmitä paistinpannulla 2 ruokalusikallista voita, ja paahda salvianlehtiä ja pinjansiemeniä pannulla, kunnes ne muuttuvat rapsakoiksi. Nosta talouspaperin päälle kuivumaan. Ota kurpitsat ja sipulit uunista, ja vedä sileäksi soseeksi blenderillä tai sauvasekoittimella.Keitä Fettucinet tasan al denteksi. Lisää 2dl pastan keitinvettä, ja 1-2dl kermaa tai kaurakermaa. Kermaa on riittävästi sitten kun kastikkeen koostumus on sellainen kastikemainen enemmän kuin ”perunamuusimainen”. Tarkista maku, ja lisää vielä mausteita, jos tarvitsee. Kaada kastike pastan joukkoon. Tarjoile parmiggiano reggiano -raasteen ja rapeiden salvianlehtien ja pinjansiemenien kanssa. PS: voit paistaa salvianlehdet ja pinjansiemenet öljyssä ja käyttää kaurakermaa, jolloin resepti on vegaaninen.

NAM! Mulle tuli nälkä tätä kirjoittaessa ja näitä kuvia katsellessa, tätä on pakko tehdä uudelleen ensi viikonloppuna. Ihanaa ja herkullista iltaa kaikille <3


Maailman paras lasagne Valio Mifu Jauhiksesta

24.09.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Valion kanssa.

Viimeisimmässä arkiruokapostauksessa multa kysyttiin, että ollaanko me luovuttu punaisen lihan syönnistä kokonaan. Näin ei vielä ole, mutta vähennetty ollaan ihan minimiin. Nykyisin punainen liha on meillä lähinnä sellainen juhlaruoka, ja nyt kun mietin, niin en osaa edes sanoa milloin meillä viimeksi olisi ollut punaista lihaa ruuaksi arkena. Koulussa ja päiväkodissa lapset toki sitä syövät, mutta kotiin tulee harvoin ostettua ainakaan arkiruokia varten. Nykyisin on niin monta tapaa, millä arkiruokien lihat (kuten jauheliha) on super helppoa korvata.

Juuri niin kuin kirjoitin jo monta vuotta sitten, kun ei olla ehdottomia, on tämä muutos lihattomampaan arkeen tapahtunut ihan omalla painollaan. Alkuun otettiin se yksi kasvisruokapäivä viikkoon, ja pikkuhiljaa kokeilun ja kokemuksen kautta on löytynyt niitä omia lihattomia ruokasuosikkeja. Jos oltaisiin yritetty vähentää lihan syöntiä kerralla näin paljon, oltaisiin aivan varmasti ”sorruttu” hyvin nopeasti, koska ehdottomuus ei vaan sovi meidän perheelle ollenkaan. Mutta nyt kun muutos on tapahtunut näin pikkuhiljaa, se on tullut tosi luontevasti. Enää en osaa kaivatakaan sellaista liharuokien täyttämää ruokalistaa, joka meillä joskus viisi vuotta sitten vielä saattoi olla.

Helpoin tapa vähentää punaisen lihan syöntiä on juurikin korvata se jauheliha. Yksi meidän uusista suosikeista sen tilalle, on Valio Mifu Jauhis. Valio Mifu Jauhiksen jauhelihamainen ulkonäkö menee skeptisimmillekin syöjille täydestä, ja maku ja rakenne on tosi hyvä mihin tahansa jauhisruokaan, kuten bologneseen, lasagneen, nuudeliwokkiin tai makaronilaatikkoon. Valio Mifu Jauhiksessa on 24g proteiinia sadassa grammassa, se sisältää kalsiumia ja B12-vitamiinia ja lisäksi se on laktoositonta. Valio Koekeittiön resepteistä löytyy paljon ideoita, kuinka voi mifunoida omat arkiruuat. Mifu Jauhis löytyy kaupoista samasta hyllystä, kuin kaikki muutkin lihattomat proteiinituotteet.

Me kokeiltiin Valio Mifu Jauhista ekan kerran lasagnessa, ja tästä tulikin kerralla mun kaikkien aikojen lemppari-lasagneresepti. Se on täyteläistä ja kermaista, ja täynnä herkullista makua! Ja voi vitsit se on täyttävää, näyttävä nelikerroksinen lasagne täyttää mahan pitkäksi aikaa. Lasagne on sellainen ruoka, johon on helppoa lisätä paljon vihanneksia, ja me tykätään vähän vaihdella aina, ja kokeilla erilaisia yhdistelmiä. Alla olevan reseptin lisäksi lasagneen saa hyvin mukaan metsäsienet ja vaikka kesäkurpitsaa. Lasagne on ihana, koska sen valmistelussa ei kestä kuin 15-20 minuuttia, ja sen jälkeen se valmistuu itsekseen uunissa, ja sen ajan voi käyttää mihin haluaa. Lisäksi tämä riitti meillä kahden päivän iltaruuaksi, vaikka mun äiti oli meillä kylässä, eli aikuisia syöjiä oli kolme ja lapsia kolme. Tässä tulee ohje:

Täyteläinen lasagne Valio Mifu Jauhiksesta eli Mifugne
Jauhiskastikkeeseen:

2pkt Valio Mifu Jauhista (500g = vastaa 800g jauhelihaa)

2prk tomaattimurskaa

1 kokonainen valkosipuli pieneksi pilkottuna

2 sipulia

1 punainen paprika

2/3 ruukku basilikaa silputtuna

3 porkkanaa

1tl mustapippuria

1tl pizzamaustetta

1pkt lasagnelevyjä (neljä kerrosta, kolme levyä per kerros = 12 lasagnelevyä)

Bechameliin eli valkokastikkeeseen:

1 ps Mozzarella-raastetta

1,2l maitoa

180g voita

2dl vehnäjauhoa

1tl laadukasta sormisuolaa

Reilusti mustapippuria

Lasagnen päälle:

3/4 pala Parmiggiano Reggianoa tai Pecorino Romanoa raastettuna

1/3 basilikaruukusta silputtuna

Valmistusohje:

Voitele lasagnevuoka rypsiöljyllä kevyesti. Pilko sipulit, paprikat ja valkosipulin kaikki kynnet pieneksi silpuksi, ja raasta porkkanat. Huuhtele ruukullinen basilikaa, ja silppua pieneksi. Ruskista Valio Mifu Jauhis nopeasti pannulla, ja heitä vihannekset mukaan. Lisää kaksi purkkia tomaattimurskaa, sekä mausteet ja 2/3 basilikasilpusta, ja anna kiehua miedolla lämmöllä sillä aikaa, kun valmistat bechamelin.

Lämmitä maito kattilassa. Sekoita vehnäjauhot ja huoneenlämpöinen voi keskenään kulhossa, ja lisää maidon joukkoon kattilaan vispilällä hyvin sekoittaen. Lisää juustoraaste ja mausteet. Muista sekoittaa koko ajan, ja keittele n. 5min ajan.

Lado voideltuun lasagne-vuokaan ensin jauhelihakastiketta, sitten bechamelia ja päälle lasagnelevyjä. Päällimmäiseksi tulee kerros lasagnelevyjä, jonka päälle bechamelia, juustoraastetta ja basilikasilppua. Paista uunissa 175 asteessa n. 45minuuttia ja NAUTI!

LUKIJAKILPAILU: VOITA 50€ lahjakortti K-ruokakauppaan eli KUUKAUDEN MIFUNOITU ARKI! 

Mitä sinä kokkaisit Mifusta? Jaa vastauksesi ja osallistut 50€ K-ruokakaupan lahjakortin arvontaan, jolla voit ostaa 12 pakettia Mifua, eli 3 Mifu Jauhis-ruokaa per viikko. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Osallistumisaikaa on 15.10.2018 asti. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ


Emoji-teemaiset 7v-synttärit

23.09.2018

Juhlittiin tänään meidän 7-vuotiasta sukulaisten ja kummien kesken kotona, ja teemana oli koululaisen itse valitsemat emojit. Teema oli mun mielestä tosi hauska, mutta koristeiden kanssa sai hetken aikaa mietiskellä, että kuinka saa teemaa toteutettua ilman kaikkia mahdollisia emojiprintti-muoviastioita ja muita. Päädyin ostamaan emoji-servettejä, mutta muuten me askarreltiin koristeita itse ja toteutettiin teemaa lähinnä värimaailman kautta.

Leivoin itse synttärikakun, kuten yleensä aina leivon. Käytin samaa porkkanakakkureseptiä, jota olen käyttänyt 5-vuotiaan hirviösynttäreillä, ja 1-vuotiaan Winter Onederland -synttäreilläkin. Se on vaan niin herkullinen, ja osaan jo reseptin melkein ulkoa, niin se on helppo tehdäkin. Tällä kertaa lisäsin kakun päälle vielä keltaista sokerimassaa, ja punaisesta ja mustasta sokerimassasta tehdyt sydänsilmät ja suun. Tosi yksinkertainen koristelu, ja sain sen yllättävän ok:sti onnistumaan, vaikka etukäteen vähän jännitti. Sokerimassa ei kuulu mun vahvimpiin osaamisalueisiin leivonnassa, tämä taisi olla ehkä kolmas tai neljäs kerta kun sitä käytin. Mutta ihan hyvin se onnistui, ja sain kaulittua massan melko ohueksi.

Kakun lisäksi tarjolla oli voitaikinan päälle tehty tomaatti-mozzarella-piirakka, daim-mutakakkua, keksejä ja karkkeja. Aika simppelit tarjoilut, mutta enempää ei tarvittukaan. Ensin tein vielä kakkaemoji-keksejä pinterestistä löytämälläni amerikkalaisella reseptillä, mutta en tiedä mikä ihme meillä meni pieleen, kun keksit vaan lässähtivät ihan totaalisesti, eikä niistä todellakaan tullut kakkaemojin muotoisia. Hyviä kyllä olivat, mutta aivan litteitä lettuja. Päädyttiin siis syömään ne ihan keskenämme ja ostettiin juhlien keksit kaupasta.

Synttärisankari sai aivan ihania lahjoja, mm. Hello Ruby -sarjan tokan kirjan (hän rakasti ykkösosaa), Geomageja, ihanan Opi miten kaikki toimii -tietokirjan, josta voi oppia kaikkea mahdollista (esim. miten rahaa valmistetaan ja kaikkea muuta siistiä), Top Model -väritys- ja tarrakirjoja ja kyniä, Lol-pallon, So Slime DIY -limantekosetin, korvakorut, mukin & Lego Friendsejä & Unikitty-legoja muutaman paketin. Ihan mahtavia lahjoja kyllä, hän oli niin iloinen. Ihanaa kun kaikki lahjat olivat sellaisia, joista riittää iloa pitkäksi aikaa.

Me pukeuduttiin keltaiseen väriteeman mukaan, paitsi Otto, joka ei omista keltaisia vaatteita. Onneksi hän pelasti tilanteen hienolla kakkaemoji-naamarilla, jonka ansiosta meidän 1v7kk kuopus oppi sanomaan ”Isi on kakkaemoji!”. Varmasti tarpeellinen juttu oppia, heh.

Juhlat onnistuivat tosi kivasti, ja oli ihanaa nähdä sukulaisia ja ystäviä. Mäkin sain Jyväskylästä asti esikoisen kummitädin meille yökylään, ja nyt laitankin tämän koneen pois ja fiilistelen loppuillan sitä, että saadaan höpöttää ja vaihtaa kuulumisia kerrankin oikein ajan kanssa. Me ollaan tänä vuonna tunnettu toisemme 11 vuotta, ihan älytöntä vauhtia on kuluneet nämä vuodet! Niin ihanaa, että meidän ympärillä on niin paljon rakkaita ja välittäviä ihmisiä, jotka juhlistivat tätäkin ihanaa merkkipäivää meidän kanssa.

Kiitos ihanista juhlista kaikille vieraille, ja kiitos teille kaikille sadoista onnitteluviesteistä ja kommenteista, joita olette tällä viikolla laittaneet <3 Mä vastailen niin nopeasti kuin vain ehdin!


15 helppoa ja nopeaa arkiruokaa meidän perheen ruokalistalta

14.09.2018

Viimeksi kun kirjoittelin arkiruuasta kesällä, sain monia ilahtuneita viestejä ja kommentteja siitä, miten paljon uusia ruokaideoita postauksesta tuli. Nyt ajattelinkin viedä tämän vielä uudelle tasolle, ja esittelen postauksessa nyt 15 meidän lemppari-arkiruokaa. Näistä yhdeksän on täysin uusia reseptejä, joissa en ole täällä aiemmin esitellytkään. Kuusi on vanhoja suosikkeja, joita kaivelin arkistosta, ja joita meillä edelleenkin usein valmistetaan. 15 reseptin joukkoon mahtuu neljä kasvisruokaa, neljä kalaruokaa ja seitsemän broileri-/kanaruokaa. Suurin osa on sellaisia, joita voi helposti muunnella ja heittää sekaan vähän mitä kaapista löytyy. Hävikkiruokaviikon hengessä listasin jokaisen ohjeen kohdalle miten niitä voi varioida, ja kuinka voi hyödyntää edellisten päivien jämiä minkäkin ruuan teossa.

Vaikka hävikkiruokaviikkoa vietetään nyt, pitäisi ihan joka viikko kiinnittää huomiota siihen, kuinka paljon ruokaa ostaa ja kuinka paljon valmistaa. Jokainen suomalainen heittää vuosittain 24 kiloa ruokaa roskiin, ja se on kyllä aivan järjetön määrä. Siis jo puolet siitä on kauheaa, mutta tuo luku oli ainakin mulle todellinen järkytys. Mä haluan omalta osaltani pitää huolen siitä, että ruokaa menee roskiin mahdollisimman vähän.

Tärkein yhdistävä tekijä näissä kaikissa resepteissä on helppous. Toinen yhdistävä tekijä on se, että näistä saa helposti taaperoystävällisiä versioita, kun nappaa vaan minille ruokaa sivuun ennen kuin on lisännyt kaikki mausteet tai maustekastikkeet. Taaperon ruokia maustetaan meillä yrteillä ja suolattomilla mausteilla, ja hän maistelee tosi ennakkoluulottomasti kaikkea.  ja Eipä muuta kuin bon appetit!

Loimulohi-salaatti paahdetuilla parsa- ja kukkakaaleilla (4-6 annosta)

n. 200g loimulohta, parsakaalia, kukkakaalia, 200g kirsikkatomaatteja, pussi jääsalaattia (tai muuta salaattia), kurkkua, punasipulia. (kaaleille marinadiksi vähän soijaa, vähän oliiviöljyä, suola-pippurisekoitusta, liraus hunajaa ja valkosipulinkynsi murskattuna, sekä kevyt 10min paahto uunissa 200 asteessa). Muuten vain pilkkoo lohen ja vihannekset, ja heittää kaikki sekaisin. Päälle balsamicoa. NAM!

Pizzat valmispohjista tai tortilloista (8 pizzaa)

2ps pakastettuja valmispohjia tai 1ps tortilloja pizzapohjiksi, Mutti pizzakastiketta, tomaattipyrettä, 2ps Mozzarella-juustoraastetta + halutut täytteet. Mun pizzaan tuli mm. maissia, tomaattia, kypsää paahdettua broileria, sipulia ja herkkusieniä. Meillä oli kylässä mun äiti ja serkku tätä kuvatessa, ja he tykkäsivät esim. salamisuikaleista, tonnikalasta ja kinkkusuikaleista.  Pizzaan saa helposti käytettyä myös erilaiset pussin pohjat ja muut ylijäämät, niin juustoraasteen kuin kaiken muunkin osalta. Sivele pizzapohjat tomaattikastikkeella ja -pyreellä, ja ripottele päälle haluamasi täytteet. Paista uunissa 250 asteessa 5-7 minuuttia.

Lohi poke bowlit (kaupallinen yhteistyö*) (4 annosta)

Poke bowleja on super helppoa muunnella! Lohen sijaan voi hyvin käyttää muita kaloja tai katkarapuja, härkistä tai vöneriä tai nyhtökauraa, broileria tai vaikka tofua. Vihanneksista voi käyttää just niitä mitä itseltä löytyy, ja riisin sijaan sopii hyvin vaikka kvinoa tai couscous.

Kana-feta-punajuurimakaronisalaatti & muut nopeat kanasalaatit

Yksi meidän lemppari ”arjen helpottajista” on Vuolu-kanasuikaleet, jotka taitavat olla Atrian. Niitä löytyy siis ihan valmisruokahyllystä, mutta ne ei ole mun mielestä valmisruokaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Ne on siis lähinnä pelkkää lihaa, tosi proteiinipitoisia ja melko vähärasvaisia, ainakin nuo kanasuikaleet siis. Niitä saa ihan vaan suolalla ja pippurilla maustettuna ja fajitas-makuisena ainakin. Me tykätään käyttää niitä joskus juurikin salaateissa tai pizzassa, koska se säästää sen yhden työvaiheen eli kanan paistamisen. Toinen vaihtoehto on käyttää esim edellisena päivänä yli jääneita kanapihvejä salaattiin, tai edellispäivän ylijäämä-pastat tai makaronit.

Kanasalaattiin sopii hyvin salaattijuusto tai fetajuusto, erilaiset makaronit ja pastat, kurkku, kevätsipuli tai punasipuli, erilaiset melonit ja tomaatti. Pastan tilalle sopii loistavasti myös vaikka tortillasipsit tai esim. edellispäivän perunat pilkottuna. Kastikkeena yleensä käytetään vaan balsamicoa tai oliiviöljyä.

Butter Chicken (kaupallinen yhteistyö*)

Butter chicken on mieto intialaistyyppinen ruoka, ja tässä kyseisessä ohjeessa ei ole mitään lisäaineita tai muita, vaan ihan sitä ehtaa itseään. Tämä on intialaistyyppisistä ruuista meidän koko perheen suurin suosikki.

Kana, riisi & Kantarellikastike (4 annosta tai 2 aikuisten ja 4 lasten annosta)

4kpl Broilerinfileepihvejä tai rintafileitä, ja nopeaksi marinadiksi esim. 1 lime, hunajaa, sormisuolaa ja oliiviöljyä, riisiä oman maun mukaan (tai vaikka kaura-riisi-sekoitusta tai ohra-riisi-sekoitusta), 1 litra kanttarelleja, 1 iso keltasipuli, 1prk kuohukermaa tai kaurakermaa, 2dl maitoa tai kasvijuomaa, 2rkl vehnäjauhoja, suolaa, pippuria, voita tai kasviöljyä, tuoretta persiljaa ja ruohosipulia. Vihanneksia oman maun mukaan, esim kurkkua ja tomaattia ja maissia.

Sekoita marinadin ainekset keskenään ja laita broilerit marinoitumaan suljettuun rasiaan. Yleensä suositellaan ainakin paria tuntia, mutta mä yleensä marinoin niitä vartin tai max. puoli tuntia koska en ehdi kauempaa. Broilerin marinoituessa pese ja pilko kanttarellit. Kuullota sipulit voissa pannulla, ja lisää kanttarellit sekaan. Kun vesi on haihtunut, ripottele päälle vehnäjauhot ja sekoittele hyvin. Kaada sekaan maito ja kuohukerma, sekä mausteet. Paista broilerit ja keitä riisi ohjeen mukaan. Tarjoile vihannesten ja tuoreiden yrttien kanssa.

Tortillat hunajaseesamipaahdetulla juustolla (kaupallinen yhteistyö*) 

Tämä on herkullinen ja lihaton ruoka, joka maistuu hyvin niin meidän lapsille kuin meille aikuisillekin. Hunaja-seesamipaahto antaa niin herkullista ja ihanan erilaista makua tortilloihin!

Kana kermakastikkeessa, riisi & paahdetut broccolinit & kukkakaalit

4kpl Broilerinfileepihvejä tai rintafileitä, ja nopeaksi marinadiksi esim. öljyä, soijaa, mustapippuria, suolaa & hunajaa tai sinappia (tai molempia), ruokakermaa tai kaurakermaa, broccolineille ja kukkakaaleille sama marinadi kuin tuossa ekassa reseptissä, kurkkua ja tomaattia.

Laita ekaksi summanmutikassa marinadin ainekset yhteen, ja marinoi broilereita 15-30min. Pilko ja marinoi kaalit, ja laita uuniin paahtumaan. Paista broilerit, pilko vihannekset ja keitä riisi. Lorauta paistetun kanan joukkoon purkillinen kermaa tai kaurakermaa.

Erilaiset kanawokit riisillä tai nuudelilla

Kaksi meidän viime aikojen lemppariwokkia on värikäs kanawokki nuudelilla/riisillä  ja mustakaali-kesäkurpitsa kanawokki riisillä. Joskus maustan wokit kokonaan itse, ja toisinaan turvaudun valmiisiin wok-kastikkeisiin, koska niidenkin valikoima on viime aikoina parantunut. Esimerkiksi Santa Marialla on uusia lisäaineettomia wok-kastikkeita, joissa on 45% vähemmän suolaa kuin aiemmissa. Wok-kastikettakaan ei ole pakko lurauttaa koko pussillista, vaan jo puolikkaalla pussilla saa makua ruokaan, ja lisäksi voi heittää itse esimerkiksi hunajaa ja chiliä. 

Perus wok: maustamattomia kanasuikaleita, sipulia, kesäkurpitsaa, porkkanaa (paprika käy hyvin myös, ja erilaiset kaalit kuten lehtikaali tai mustakaali). Pilko vihannekset ja poista kaaleista kova lehtiruoti. Wokkaa nopeasti wok-pannulla, ja heitä proteiinin sekaan. Mausta valmiilla wok-kastikkeella, tai itse esim. vähäsuolaisemmalla soijalla, hunajalla, teriyakikastikkeella, seesaminsiemenillä, pippurilla ja tuoreilla yrteillä.

Kesäkurpitsa-broilerilasagne

Tätä reseptiä on super helppoa muunnella vaihtamalla broileri johonkin kasviproteiiniin ja kesäkurpitsa joko lasagnelevyihin tai vaikka levyiksi leikattuun kukkakaaliin.

Nopea katkarapuwokki (kaupallinen yhteistyö*)

Tämä wokki on nopea ja helppo lemppari, joka maistuu myös lapsille. Mausteisen riisin tilalle on helppoa vaihtaa maustamatonta, ja rapujen tilalla voi käyttää hyvin vaikka lohisuikaleita, nyhtökauraa tai mifua. Vihanneksia voi lisätä sen mukaan mitä kaapista löytyy.

Lohi teriyakikastikkeessa & riisi / aasialaistyyppinen uunilohi

Yksi meidän lemppari kalaruuista on uunilohi, jonka voi maustaa helposti joko valmiilla teriyakikastikkeella, tai tekemällä marinadin itse (ks. linkki). Lapset tykkäävät sekä aasialaistyylisestä uunilohesta, että perinteisemmästä kermaisesta versiosta.  Lohen kanssa marinadista keitetty kastike, sekä riisiä tai jotain muuta sen tyylistä. 

Nachos Supreme nyhtökaura (yhteistyö)

Nachos Supreme toimii loistavasti melkeinpä mistä tahansa kasviproteiinista tai lihankorvikkeesta: nyhtökaura, härkis, mifu, vöner tai sitten ihan vaan käyttämällä enemmän papuja niiden tilalta. Siihen on myös helppo heittää kaikki mahdolliset vihannesten jämät, juustoraastepussien loput ja tortillasipsipussin pohjat.

Härkis-tostadat (8kpl)

2pkt Härkistä, srirachaa, creme fraichea, juustoraastetta, avokadoa, tomaattia, paprikaa, sipulia, tortilloja, taco-maustetta. limen mehua.

Levitä tortilloille creme fraichea tai kaura fraichea, sekä juustoraastetta. Paista uunissa 5-10min. Lämmitä maustamaton härkis pannulla ja lisää sekaan tacomauste (tai käytä texmex härkistä).  Pilko vihannekset ja sekoita keskenään, purista joukkoon limemehua. Tarjoile tostadat ikäänkuin tuoreina pizzoina: alimmaiseksi tortilla, päälle härkis, sitten paljon vihanneksia ja lopuksi vähän creme fraichea ja srirachaa. Tätä voi muunnella käyttämällä kaapista löytyviä kastikkeilla ja vaihtamalla härkiksen tilalle vaikka mifun tai

Vöner salaatilla & riisillä & jugurttikastike

vöneriä viipaloituna, riisiä, kurkkua, tomaattia, salaattia, sipulia ja kastike creme fraiche, jugurtti tai majoneesi (tai vegan mayo).

Paista vöner kevyesti pannulla ja keitä riisi. Pilko vihannekset. Simppeli ja herkullinen kastike: kevytmajoneesia tai vegemajoneesia ja sen kanssa sekaisin srirachaa oman maun mukaan. NAM!

Huh, siinäpä oli viisitoista arkiruokaa. Se on paljon se! Lisää ruokaohjeita löydät esimerkiksi TÄSTÄ POSTAUKSESTA. Mä ajattelin, että perjantai olisi tälle hyvä päivä, kun monet tekee viikonloppuna esimerkiksi koko viikon ruokaostokset etukäteen. Mä suosin sitä, että käydään kerta viikkoon isommin kaupassa ja täytetään jääkaappi aivan äärimmilleen. Pari kertaa viikossa sitten täydennellään vihannesten, hedelmien ja leivän osalta, koska ne vaan loppuu aina kesken. Kiinnostaisiko teitä muuten joskus postaus meidän viikon ruokaostoksista? Sellainen voisi olla hauska tehdä. Ja lisäksi musta ois hauska tehdä tällainen samantyyppinen aamupaloista, että mitä kaikkia erilaisia aamupaloja meillä syödään. Kertokaa ihmeessä jos ideat kiinnostavat. Muuten mä toivottelen kaikille loistavaa viikonloppua <3