Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olla some-ystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.

EN omasta aloitteestani, muiden järjestämien tapahtumien takia toki kyllä. Tämä on oikeastaan vähän paha, sillä katsoin juuri meidän lomakuvia Kreikasta uudelleen, kun olin selannut yhden fanittamani instaajan feedin kuvia Kreikasta. Meidän kuvat on täynnä värejä, lasten liukumäkiä, strutsikuvioisia UV-pukuja ja hahmoilla varustettuja pillimehuja. Ehkä siksi mulla on vain 14,7 tuhatta instaseuraajaa, kun mun instafeedi ei ole tarpeeksi someystävällinen. Vaikka rakastan estetiikkaa ja kauniita kuvia, arvotan hyvän fiiliksen, viihtyvyyden ja oman perheen ”näköisyyden” aina kaikkea muuta korkeammalle. Eli EI, kun itse valitsen, en koskaan mieti someystävällisyyttä, vaan sitä, missä meillä on paras olla.

Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.

Silloin kun olen ottamassa sisustus- kattaus- tai asukuvia, niin toki ovat kuvat myös mielessä. Järjestelen kotona, teen kauniin kattauksen tai laitan sellaisen asun päälle, jonka haluan ikuistaa. Mutta en ole sisustanut meidän kotia sen mukaan, mikä näyttää hyvältä kuvissa, vaan mistä meidän perhe tykkää. Siksi meillä on olohuoneessa aina vähän liikaa tavaraa, ja pöytä ei ole upean näköistä käsiteltyä puuta vaan halpaa valkoista kalustelevyä, joka on helppo pyyhkiä puhtaaksi. En ole ostanut vaatteita kuvat mielessä, vaan omia pukeutumistarpeitani ja mieltymyksiäni ajatellen. Kattauksen kanssa varsinkin olisi parannettavaa, sillä mulla on todella vähän sellaista ”kattausrekvisiittaa”. Meidän arkikattaukset koostuvat Ikean laseista, Teema-lautasista, ja sekalaisista aterimista. Ei kovin instakamaa, eh?

En ota itsestäni kuvia, enkä Insta stories -videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.

No otan todellakin! Meikittömyys on ihan normijuttu eikä mikään uroteko.

Teen asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.

Kyllä ja en. Esimerkiksi yhteistöissä olen tosi tarkka siitä, millaisiin yhteistöihin suostun. Mulla on super tarkat kriteerit, ja kieltäydyn usein monista tarjouksista, jotka eivät istu omiin arvoihini. Mun oma brändi perustuu mun omiin arvoihin, ja itse asiassa mun blogista on myös tehty opinnäytetyönä brändianalyysi viime vuonna. Se oli todella mielenkiintoista luettavaa mulle. Vaikka tavallaan tiedän, millainen mun brändi on, ja haluaisin kaiken sisällön tukevan sitä, se ei aina onnistu koska mä olen kuitenkin ihminen, ja ihmisenä myös ristiriitainen. Joskus siis julkaisen myös asioita, jotka eivät oikeastaan istuisi omaan brändiini, mutta koska tärkein osa mun brändiä (mun mielestä) on AITOUS, on niiden asioiden julkaisu perusteltua. Ja silloin kun istun tässä naputtelemassa suoraan sydämestä, ei brändin rakennus ole mielessä. Mulle se brändi on vaan se yleinen fiilis, minkä haluan mun persoonasta, mun blogista ja muista kanavista välittyvän, eikä mikään tiukka ohjenuora jota orjallisesti noudatan.

Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalle.

EN. Toki kuvakulmat valitsen niin, että näytän mahdollisimman edustavalta omasta mielestäni, ja kyllä mä esimerkiksi hillittömän kokoisen monsterifinnin saatan editoida leuasta pois blogia varten, ihan vaan ettei joka toisessa kommentissa sitten lue, että ”sulla on muuten jäätävän kauhea menkkafinni leuassa”.  Insta storiesissa sekään ei ole edes mahdollista, video paljastaa kaiken. Väri ja valo tekevät myös paljon ulkonäölle, ja niitä editoin Lightroomissa. En kuitenkaan harrasta mitään varsinaista ulkonäön muokkaamista editointiohjelmilla, koska se ei vaan ole mun juttu (enkä varmaan edes osaisi). Ihan ilman käsittelyäkin kuvissa on suuria eroja, ja kroppa tai kasvot voivat näyttää aivan erilaiselta ihan vaan kuvakulman tai valon ja varjon takia.

Silottelen elämääni somessa.

EN. Kaikista meidän kohtaamista suurista vaikeuksista, kuten äitini sairaudesta ja mummun kuolemasta olen kirjoittanut, kuten myös pienemmistä jutuista kuten oksennustaudeista, valvomisista, vuodelevoista ja supistuksista ja kaikesta muusta. Mulla on kuitenkin melko tiukat rajat, ja joistakin asioista kirjoitan ympäripyöreästi enemmän kuin henkilökohtaisesti. Pidempi kirjoitus aiheeseen liittyen löytyy otsikolla Mikä on meidän positiivisen arjen salaisuus?

Kadun joitakin blogiyhteistöitäni.

KYLLÄ. En siksi että en voisi seistä tuotteen takana, vaan siksi, että en itse ole saanut aina kaikilta yrityksiltä tai yhteyshenkilöiltä reilua (tai edes asiallista) kohtelua tai palkkiota, lähinnä silloin alkuaikoina. Onneksi olen Indieplacella onnellisesti jo neljättä vuotta (eiks noin voi sanoa, jos on ollut kolme täyttä vuotta ja neljäs on meneillään?) ja Indieplacen kautta kaikki hoituu aina reilusti ja bloggaajan panosta ja näkemystä kunnioittaen.

Bloggaajien elämä on glamourista.

KYLLÄ ja EI. Ihan samat kakkavaipat, flunssakaudet, aikaiset ja nihkeät päiväkotiaamut ja satunnaiset mikropizzalounaat ne multakin löytyy. Mutta bloggaamisen myötä elämässä on myös paljon enemmän ilmaista shamppanjaa, lanseeraustilaisuuksia lasisilla kattoterasseilla, jatkuvia uutuustuotteita, gaaloja ja hienojen ihmisten tapaamista. Joka päivälle olisi jotkut kekkerit, joskus monetkin. Harvoin kuitenkaan tulee käytyä missään, koska se ei-glamourinen puoli mun elämästä on korkeammalla mun prioriteettilistalla. Se on kuitenkin suuri etuoikeus, että saa kutsuja mielenkiintoisiin tilaisuuksiin, ja joskus pääsee jopa ulkomaille asti kokemaan mielettömiä ja eksklusiivisia juttuja, ja silloin kun on sopiva hetki, on upeaa päästä käymään noissa tilaisuuksissa.

Ajattelen hetket Instagram-kuvina.

EN. En osaa tätä, ja se on varmasti yksi syy siihen, miksi mun instafeedi on juuri niin repaleinen värioksennus, kuin alussa kuvailin. Ehkä mun pitäisi harjoitella?

Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja sekä googlaan nimeni tasaisin väliajoin.

EN, koskaan. Opin jo vuosia sitten, että olen paljon onnellisempi, kun en seuraa em. kanavia (no silloin kun opin tämän, ei Jodelia vielä ollut edes olemassa). Olen myös kieltänyt kaikkia mun ystäviä ja läheisiä kertomasta, mitä niissä puhutaan, ja siksi olen onnellisen, autuaan tietämätön. En koskaan myöskään avaa tai julkaise lukijoiden lähettämiä linkkejä ks. palstoille, tai katso screenshotteja. Silloin vielä kun näitä juttuja luin, opin sen, että siellä harvoin puhutaan mitään, mikä olisi totta. Sillä ei ole mitään väliä mikä on totta, vaan juttuja keksitään ihan jatkuvasti täysin hatusta ilman totuuden häivääkään, ja siksi niitä on turha lukea.

Bloggaaminen ei ole oikea työ. 

ON! Mä olen elättänyt itseni ja perheeni jo pitkään bloggaamalla. Bloggaaminen on ihan oikea työ, ja siitä saa ihan oikeaa rahaa, jos pystyy tarjoamaan tarpeeksi rahalle vastinetta. Se taas vaatii tarpeeksi suurta tavoittavuutta. Se, mikä bloggaamisen arvoa työnä vähentää on se, että jotkut edelleen suostuvat tekemään ”yhteistyötä” jotain 5€ arvoisia ilmaislahjoja vastaan, eli tekevät ilmaista työtä. Siksi edelleen mullekin tulee viikottain myös ehdotuksia, että esittelisinkö vaikka mun instaseuraajille jonkun 10€ heijastimen, ja ”saisin arpoa” heille toisen. Huom. se palkkio mulle olisi siis se heijastin ja arpominen. Kukaan ei elä heijastimilla eikä arpomisella, eikä lehdistäkään osteta mainostilaa esim. koiranruualla. Olisi ihan mieletöntä, että kaikki noudattaisivat samoja pelisääntöjä, jollaiset alalle on luotu. Niiden nimi on PINGEthics, käykää allekirjoittamassa (ja noudattakaa) jos koskettaa teitä.

HAASTE:

• Kerro, keneltä sait haasteen.
• Vastaa väittämiin.
• Lisää listaan yksi bloggaamista koskeva väittämä lisää  (ehkä sellainen, jonka olet joskus kuullut) ja vastaa myös siihen itse.
• Lähetä haaste kolmelle muulle bloggaajalle.

Saatu Iinalta, annetaan haaste eteenpäin Elsalle, Emilialle ja Millalle.

Maaret Kallio haastatteli viittä tunnettua suomalaista HS:n jutussa, ja kysyi heiltä, mitä he haluaisivat sanoa nuorelle itselleen, mitä he toivovat, että olisivat tienneet silloin. Siitä syntyi ilmiö #olisinpatiennyt, johon itsekin nyt otan osaa. Aihe on lähellä sydäntä, koska teinivuosiin liittyvät mun elämän kaikkein suurimmat vastoinkäymiset ja opettavaisimmat kokemukset.

Olisinpa tiennyt nuorena, että mäkin saan sanoa ei, eikä se tee musta yhtään huonompaa tai vähemmän kilttiä. Olisinpa tiennyt, että mun ei tarvitse jaksaa yksin kantaa aikuisen vastuuta, vaan se on aikuisten tehtävä. Olisinpa tiennyt 14-vuotiaana, että mun ei tarvitse yhdessä yössä muuttua tyttärestä äidiksi omalle äidilleni. Tietäisinpä sen nytkin. Se on jotain, mitä en osaa enkä tiedä vieläkään. Kun on vaihtanut rooleja äitinsä kanssa vasten tahtoaan puoli elämää sitten, ja huolehtinut ja ollut huolissaan vuosikaudet, on vaikeaa päästää irti ja luottaa, että kyllä se äiti pärjää.

Olisinpa tiennyt silloin, että äiti selviää aivoinfarktista, keuhkoveritulpista ja kaikista niistä seuranneista vastoinkäymisistä. Jos olisin tiennyt, olisin voinut hengähtää, ja päästää irti pelosta edes joskus, edes hetkeksi. Olisin voinut olla rippileirillä tekstaamatta äidille joka välissä vain tarkistaakseni, että äiti ei ole kuollut. Olisin ehkä säästynyt niiltä helpotuksen kyyneleiltä, joita itkin autossa, kun äiti tuli rippileirille vanhempien vierailuiltana, ja sain varmistuksen sille, että hän on ihan voimissaan. Olisinpa tiennyt että hän vielä joskus nousee masennuksesta, ja alkaa taas nauttia elämästä ja hymyillä.

Olisinpa tiennyt, että mä olen arvokas omana itsenäni, ja mun ei tarvitse suostua asioihin mitä en halua tehdä. Olisinpa tiennyt, että kenelläkään ei ole oikeutta satuttaa mua, tai tehdä mulle asioita, joita en halua mulle tehtävän. Olisinpa tiennyt, että mulla on oikeus päättää itse mun omasta kehosta, aina.

Olisinpa tiennyt, että kaikki kyllä järjestyy. Se olisi antanut toivoa. Toisaalta, olisinko tässä ilman sitä sisua, jota kaivoin jostain, kun tuntui, että mikään ei järjesty ikinä, ja asioille on pakko tehdä jotain. En ehkä olisi. En siis toivo, että olisin ollut vähemmän jääräpäinen, enkä toivo, että olisin tiennyt miten upean miehen ja perheen ja uran joskus voin saada. Jos olisin tiennyt, en olisi tehnyt niin kovasti töitä kaiken eteen. En ehkä olisi oppinut arvostamaan kaikkea sitä, mitä nyt osaan arvostaa. En olisi ehkä oppinut nauttimaan niistä pienistä ilon aiheista ja onnistumisista, joita elämä tarjoaa joka päivä.

Ne kaikki asiat, joita toivon, että olisin tiennyt, on niitä asioita, joita opetan mun omille lapsille. Tiedän myös kokemuksesta, että he eivät ehkä tule oppimaan ainakaan niitä kaikkia siitä huolimatta, että yritän opettaa. Kaiken sairauden keskellä mun äiti opetti mulle, että mä olen hyvä ja arvokas juuri omana itsenäni, ja mulla on oikeus sanoa ei. En silti oppinut sitä, koska teini-ikä. ja epävarmuus. Voiko joku oikeasti sanoa, että olisi tajunnut sen jo teini-iässä? Jos voi, niin hullut propsit hänelle. Lohdutuksen sanana kuitenkin, että suurin osa meistä oppii sen joskus, vaikka siihen menisikin aikaa. Toivon silti, että omat lapseni oppivat sen aiemmin kuin minä.

Mä toivon, että meidän lapset eivät koskaan tule kohtaamaan niin surullisia asioita teini-iässä, kuin oman vanhemman sairastuminen tai menettäminen. Yhä edelleen, mun pahin pelko on, että he joutuisivat samaan tilanteeseen, jossa me ollaan Oton kanssa molemmat oltu. Toinen on menettänyt vanhempansa nuorena, ja toinen on ollut hyvin lähellä menettää. Näitä pelkoja ja hetkiä mä toivon, että he eivät koskaan joudu kokemaan, niin kuin me ollaan jouduttu.

Kun mä katson tätä aikaa taaksepäin 15 vuoden kuluttua, mä toivon, että voisin sanoa itselleni: Olisinpa tiennyt, että saadaan elää terveenä ja onnellisena, ja selvitään kaikista vastoinkäymisistä yhdessä, mitä eteen tulee. Koska en voi vielä, ei auta kuin toivoa parasta, ja rakastaa täysillä joka päivä.

PS: Olisinpa tiennyt, että ei kannata tehdä seitsemää markettivärinpoistoa kuudessa päivässä, se polttaa tukan kahden sentin mittaiseksi.

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä ASUSin kanssa.

Mun työ on samaan aikaan tosi yksinäistä, ja silti tosi sosiaalista. Suurimmaksi osaksi mun ainoa työkaveri on läppäri, vaikka toki käyn myös paljon tilaisuuksissa, joissa tapaan ihmisiä ja kollegoita. Kotona mun työkaveri on kuitenkin nimenomaan se läppäri, ja sen kanssa koen päivien, viikkojen ja vuosien aikana pal-jon. Läppäri on se, jonka ääressä saan inspiraation ja kirjoitan näppis sauhuten, se joka vastaanottaa ärsytyksen ikävistä sanoista, se jonka kanssa opin uusia taitoja ja se jonka kanssa haastan itseäni joka päivä.

Mulla on ollut oma läppäri vasta siitä alkaen kun täytin 18, siihen asti käytettiin äidin kanssa yhteistä. Ostin läppärin 18-vuotiaana omilla rahoillani, kun muutin ensimmäiseen omaan kotiini. Se sama läppäri koki kovan kohtalon vain muutamaa kuukautta myöhemmin, kun illanvietossa biisiä vaihtaessani kaadoin punaviinit suoraan koneeni näppikselle. Sen jälkeen läppäri ei ollutkaan enää niin kätevä, kun se toimi vain erillisen näppiksen kanssa. Sillä mä kitkuttelin, kun opiskelijabudjetilla ei ollut varaa uuteen. Sillä samalla läppärillä mä myös perustin tämän blogin vuonna 2011. Aina välillä joku näppäimistä painui itsestään pohjaan, ja kesken postauksen kirjoituksen näytölle alkoi ilmestyä yhtäkkiä pitkä lista ruotsalaista å:ta.

Se vasta oli ärsyttävää! Mutta sillä mä kitkutin siihen asti, että ostin itselleni ihan kunnon läppärin, joka tuntui niin pelastukselta monen vuoden hankaluuksien jälkeen. Kuinka paljon bloggaaminen helpottui kun ei tarvinnut enää tehdä sitä rikkinäisellä koneella! Kun olin ostanut uuden koneen ja tajusin miten paljon nopeampaa ja helpompaa kaikki oli sillä, mua harmitti miten paljon aikaa oli mennyt hukkaan ihan vain rikkinäisen koneen takia, kun piti odotella aina esimerkiksi sovellusten ja nettisivujen latautumista ihan hillittömän kauan.

Koneet on kehittyneet niin paljon niistä ajoista kun mä kaadoin ne punkut, että se vuonna 2009 ostettu läppäri ei riittäisi enää mihinkään, vaikka silloin olikin tosi hieno sen muutaman kuukauden ajan ennen hajoamistaan. Sekin kone on jo aika outdated jonka ostin vuonna 2013, vaikka vielä toimii jos sen laittaa käyntiin. Sen jälkeen hankkimani koneet sen sijaan ovat edelleen ihan priimaa, sillä kun ostaa kerralla kunnollisen, sillä pärjää hyvin monta vuottakin.

Kun tietokone on tärkein työväline, sen ominaisuudet ovat avainasemassa. Mun pitää voida ottaa kone mukaan, kun lähden tekemään töitä kotioven ulkopuolelle. Samalla sen pitää kuitenkin olla riittävän tehokas, jotta pystyn tekemään kaiken mitä tarvitsee. Esimerkiksi videoiden editointi vaatii paljon tehoja koneelta, ja jos samaan aikaan pitää muita ohjelmia auki, ei ihan perustehoilla pärjääkään.

Työn lisäksi läppäri on tärkeässä asemassa myös vapaa-ajalla, sillä sen kautta kuunnellaan musiikkia, katsellaan animea Crunchyrollista tai Netflixiä, tilataan valokuvakalentereita joululahjaksi ja välillä myös lapset saavat pelata sillä esim. Ekapeli Alkua tai vaikka koneelta valmiiksi löytyvää ”kakkupeliä”. Otosta puhumattakaan, suurin osa Oton vapaa-ajan huvituksista tapahtuu nimenomaan tietokoneella, ellei pelikonsoleita lasketa.

Mun työ on liikkuvaa, pätkittäistä ja monipuolista. Tarvitsen koneen, jonka saan päälle heti kun haluan, kymmenkuukautisen vauvan äitinä, kun mun työaikaa ovat esimerkiksi vauvan päiväunet. Jos kuopus nukkuu vaikkapa tunnin, ei minuutteja ole hukattavaksi vaan on ihanaa, että kone menee tehokkaasti päälle heti kun pääsen koneen ääreen istahtamaan.  Jos joku tökkii, se hidastaa työntekoa todella paljon. Siksi olen pitänyt siitä ensimmäistä ehjästä läppäristä eteenpäin todella hyvin huolta työvälineistäni, ja myös valinnut todella huolella sen elektroniikan johon turvaudun.

Mun blogista voi lukea useampia postauksia yhteistyöstä ASUSin kanssa, sillä olen toiminut ASUSin lähettiläänä viime vuonna ja käyttänyt merkin laitteita jo vuosikaudet muutenkin. Olen testannut montaa eri laitetta, nähnyt ihmiset merkin takana ja oppinut monet tarpeelliset bloggaajan taidot sormet ASUS-läppärin näppiksellä heiluen. ASUS on myös nörttimieheni luottobrändi, ja hänen miesnurkkauksensa onkin ASUSia täynnä, hiirestä näyttöön ja tabletista läppäriin. Viimeisen kuukauden ajan Otolla on ollut käytössä mulla käytössä ollut ASUSin pienempi läppäri, kun itse olen testaillut uutta ASUS Zenbook UX430 -läppäriä, jonka sain myös testilainaan.

ZenBook UX430UQ PURE joka mulla on ollut testissä, on ihan mielettömän tehokas, ja samaan aikaan ihanan yksinkertainen käyttää. Siitä löytyy kaikki tarvittavat liitännät valmiina, mikä ilahduttaa mua kovasti. Sen kanssa ei joudu valitsemaan koon tai tehon väliltä, vaan pieneen kokoon on ahdettu mahdollisimman paljon suorituskykyä ja isoin mahdollinen näyttö. ZenBook PURE ei sisällä ollenkaan esiasennettuja kolmannen osapuolen ohjelmia, testiversioita tai sovelluksia, mikä oli ehkä kaikkein parasta. Ei mitään turhaa viemässä tilaa, sillä mun koneet täyttyvät aina ihan tarpeeksi jo pelkistä kuvista ja videoista.  

Vielä ei ole tullut vastaan yhtään huonoa ASUSin konetta, ja se onkin sellainen brändi jota uskallan suositella kenelle tahansa joka on ostamassa itselleen tietokonetta. ASUSin kattavasta valikoimasta löytyy varmasti kone jokaisen tarpeille, kurkkaa vaikka!

Ihanaa päivää kaikille <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Henki-Fennian kanssa, ja on osa vuottani Henki-Fennian ambassadorina.

Viimeistä viedään, vaikka ihan vastahan mä kirjoitin ensimmäisen postaukseni Henki-Fennia ambassadorina, otsikolla ”Hyvinvoinnin vuosi 2017”. Nyt se vuosi alkaa olla ihan loppumetreillä, ja on aika tarkastella sitä, millainen vuosi on hyvinvoinnin kannalta ollutkaan.

Alkuvuodesta en voinut fyysisesti kovinkaan hyvin, sillä rankka raskaus oli ihan lopuillaan, ja minä aivan rapakunnossa. Synnytyksen jälkeen aloin kuitenkin pikkuhiljaa taas kohottamaan kuntoani vaunulenkeillä, terveellisellä ruualla ja olemalla aktiivinen. Heinä-elokuun vaihteessa aloin treenaamaan personal trainerin johdolla, ja samalla tarkasteltiin ruokavaliota vielä parempaan kuntoon. Otin tavoitteekseni parantaa huonoa ryhtiäni, ja myös syödä joka aamu aamupalan, mitä en aina ole tehnyt. Onnistuin tavoitteissani hyvin, tosin näin loppuvuotta kohti arjen arkistuminen on kyllä vähentänyt treenikertoja, ja  mun pitää aktivoitua. Alkuvuodesta en vielä tiennyt millainen vuosi unen kannalta tulisi olemaan, sillä meille oli vasta syntymässä meidän pieni kuopus.

Nyt tiedän, että välillä uni on ollut katkonaista, ja tälläkin hetkellä on, mutta toisaalta, ollaan voitu ottaa se lepo mitä ollaan tarvittu. Olen voinut ottaa päiväsaikaan sitten iisimmin jos yö on ollut hankalampi, ja silloin kun Otto oli vielä kotona, sain nukkua aamulla, jos yö oli ollut raskaampi. Unella ja levolla on todella iso merkitys arjen jaksamisessa, ja niistä on tärkeää huolehtia niin hyvin kuin pystyy, myös pikkuvauva-arjessa. Unenlaatuun vaikuttaa kovasti stressitekijöiden minimoiminen, ja sen on ehdottomasti arjessa huomannut että silloin kun stressiä on vähän tai ei ollenkaan, on helpompi nukkua, vaikka uni olisikin katkonaista vauvan takia.

Henki-Fennian ambassadorina olen voinut tarkastella meidän perheen hyvinvointia ja taloutta monelta eri kantilta, kokonaisvaltaisesti vuoden aikana, ja taloudellinen varmuus on ainakin itselleni sellainen iso juttu, joka vaikuttaa yöuniin. Kun taloudesta ei tarvitse stressata, nukun tuhat kertaa paremmin. Ja silloinkin kun meillä on muissa asioissa ollut rankempia ajanjaksoja, kuten tämä syksy menetyksineen, on ollut hienoa että tämä yksi iso asia arjessa on varmasti turvattu.

Tämä vuosi on kokonaisuudessaan ollut yksi merkittävimmistä koko elämäni aikana, ei pelkkää tasaista eloa ja oloa. Olen kokenut tänä vuonna joitakin elämäni hienoimpia hetkiä, ja suurimman surun. Mutta se on sitä elämää, välillä on helpompaa ja tasaista, välillä saa osakseen niin suurta onnea että se tuntuu epätodelliselta, ja välillä joutuu luopumaan rakkaasta läheisestä. Tunnen, että olen oppinut tämän vuoden aikana elämään enemmän hetkessä kuin ennen. Aina olen halunnut olla läsnä ja elää hetkessä, mutta nyt luulen että ihan oikeasti osaan elää pääosin juuri niin. Se on monen asian summa, ja olen siitä taidosta kiitollinen.

En halua elää mitään ”sitten kun” -elämää, vaan tiedän että se onni on tässä ja nyt. Silti tulevaisuutta on hyvä suunnitella sen verran kuin itsestä hyvältä tuntuu, ja myös varautua kaikenlaisiin tilanteisiin elämässä. On tärkeää että oma elämä ja oma talous on itsellä hallussa, tapahtui mitä tapahtui. Vakuutukset, säästöt ja sijoitukset on hyvä pitää kunnossa, silloin voi keskittyä olennaiseen, eli elämiseen. Ja ei vain itsellä, vaan myös koko perheellä. Läheisiäkin on hyvä muistuttaa taloudesta huolehtimisen tärkeydestä aina aika ajoin. Voi olla että vaikka omat vanhemmat ovat laskeneet itselleen sopivan henkivakuutusturvan vuosikymmeniä sitten, ja olisi aika päivittää turvan tasoa. Tai isovanhemmilla on suuria säästöjä, jotka vain makaavat tilillä kärsimässä inflaatiosta, vaikka ne voisi sijoittaa ja laittaa kasvamaan korkoa.

Ensi vuodelle unelmoin ehkä taas siitä tasaisesta arjesta, ilman suuria mullistuksia suuntaan tai toiseen. Meillä on arjessa kaikki hyvin, ja tiedän että kun teen kovasti töitä, saavutan niitä omia unelmiani ihan siinä jokapäiväisessä arjessa, koko ajan. Tänäkin vuonna olen saavuttanut monen monta tavoitettani ja unelmani ovat täyttyneet, enkä aio lakata haaveilemasta, ja pyrkimästä eteenpäin. Mulla on suuri tekemisen palo, ja ensi vuodelle toivonkin paljon töitä ja inspiroivia kohtaamisia nimenomaan töiden saralla, sen tasaisen rakkauden täyteisen perhe-arjen lisäksi.

Tänä vuonna meillä on ollut suuri onni viettää paljon aikaa läheisten kanssa, ja sen merkitys on ollut ihan korvaamatonta. Ensi vuodelle haluankin tehdä sellaisen uudenvuoden lupauksen, että aion viettää paljon aikaa läheisteni kanssa, ja soittaa papalleni ainakin pari kertaa viikossa. Itsensä ja oman perheen lisäksi on tärkeää huolehtia myös lähimmäisistä, ja niin aion juuri tehdä.

Myös Henki-Fennia haluaa tukea ja olla turvaamassa ihmisille huolettomampaa tulevaisuutta henkivakuutuksen kautta. Ja vuoden viimeisenä hyvinvointitekona blogissani haluankin muistuttaa myös teitä kaikkia lukijoita vielä kerran henkivakuutuksen tärkeydestä. Käykää tarkistamassa oman henkivakuutusturvanne suuruus, ja päivittämässä vakuutusturvanne omia tarpeitanne vastaavaksi viimeistään juuri nyt, jos ette vielä ole sitä tehneet.

LUKIJAKILPAILU: Millaisen uudenvuoden lupauksen haluat tehdä läheisillesi? Kommentoineiden kesken arvotaan pehmoinen torkkupeitto (arvo noin 50€), jonka lämpöön voi vaikka läheisen kanssa kääriytyä. Osallistumisaikaa 17.12. asti ja arvonnan tarkemmat säännöt löytyvät TÄÄLTÄ. Muista jättää sähköpostiosoite sille varattuun kenttään. Onnea arvontaan kaikille <3

Kiitos hurjasti Henki-Fennialle tästä ajatuksia herättävästä ja hienosta vuodesta ambassadorina. Siitä jäi käteen paljon tietoa, tärkeitä ajatuksia ja myös realistinen ja fiksu suhtautumistapa omaan talouteen. Ihanaa iltaa kaikille <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Suomalaisen Työn Liiton kanssa.

Sata vuotta suomalaista työtä

Tänä mahtavana Suomi100-juhlavuonna olen päässyt Suomalaisen Työn Liiton Made By Finland -kampanjan kautta tutustumaan hienoihin suomalaisiin yrityksiin, ja nostamaan niitä esille myös blogissani. Suomalainen työ ansaitsee kaiken näkyvyyden mitä tarjota voi, sillä meiltä löytyy tästä maasta aivan huippuja yrityksiä ja ennen kaikkea mahtavia työntekijöitä. Tällä kertaa pääsin tutustumaan S-Pankkiin, ja sitä kautta S-Pankin mobiilisovellukseen S-mobiiliin, jossa on myös uutena ominaisuutena Siirto, joka mahdollistaa mobiilimaksamisen ja rahan nopean siirtymisen eri pankkien välillä helposti.

S-mobiilissa pankkiasiat hoituvat helposti

Mulla on jo vuosia ollut S-Etukortti, mutta en ole ladannut S-mobiilisovellusta silti ennen tätä kamppista. Bonuksia olen tsekannut joskus ja jouluna S-kanavan nettisivuilta, ja siellä ne ovat kaikki S-Pankin tilillä, kun en oikeastaan ole ajatellut koskaan niitä oikeana rahana, vaikka sitähän se nimenomaan on. Siis olen vaan käyttänyt S-Etukorttia, mutta en sen kaikkia etuja. S-Pankin tilille on kertynyt ihan mukava summa rahaa säästöön, ja niin saa kertyä vastaisuudessakin. Tosin aion S-Pankin avulla alkaa säästämään fiksummin niitä rahoja, niin että ne eivät vain makaa tilillä, vaan kasvavat myös korkoa. Tästä lisää seuraavassa kamppispostauksessa, kun olen päässyt etenemään projektini kanssa.

S-mobiilissa voi helposti hoitaa niin pankkiasiat, vakuutuasiat kuin sijoituksetkin, ja sieltä näkee nopeasti myös dataa omasta ostokäyttäytymisestä. On ollut hauskaa seurata, miten paljon rahaa kuluu kuukaudessa ruokaostoksiin, kuinka paljon polttoaineeseen, ja kuinka paljon näistä omista ostoksista kertyy bonusta.

Siirto on nopein ja helpoin tapa siirtää rahaa eri pankkien välillä

Nyt puhutaan kuitenkin Siirrosta. Siirto on reaaliaikainen mobiilimaksujärjestelmä, jonka kautta voi vaivattomasti lähettää ja vastaanottaa rahaa pelkällä puhelinnumerolla. Raha siirtyy tililtä toiselle ilman viivettä riippumatta siitä, onko lähettäjällä ja vastaanottajalla eri pankit. Kuinka kätevää! Siirto-palvelu on maksuton S-Pankin asiakkaille ja se vaatii S-Pankin verkkopankkitunnukset, jotka saa helposti vaikka kauppareissun yhteydessä Prismasta tai Sokokselta. Verkkopankkitunnusten kanssa tarvitaan myös avainlukulista, joka lähetetään kotiin ja siinä kestää muutama päivä. Tämän jälkeen käytössä ovat kaikki S-Pankin palvelut. Mulla ei ennen tätä kamppista ollut myöskään noita verkkopankkitunnuksia, mutta nyt kävin ne hommaamassa itselleni Prismareissulla.

Olin viikonloppuna kirppismyymässä blogin kautta, ja siellä moni halusi nimenomaan maksaa mobiilimaksulla. Harvalla enää on käteistä muuten vaan mukana, ja onhan se nyt paljon kätevämpää maksaa nopeasti puhelimella, kuin lähteä vaikkapa kesken kirppistapahtuman kävelemään kohti mahdollisesti kaukana olevaa pankkiautomaattia, ihan vaan että voi maksaa käteisellä. Mulla ei itselläni ole oikeastaan koskaan käteistä rahaa, kun kortti on niin kätevä. Silloin pysyy myös hyvin kärryillä siitä, mihin rahaa käyttää, kun maksaa kaiken sähköisesti.

Raha siirtyy pelkällä puhelinnumerolla

Se että raha siirtyy pelkän puhelinnumeron avulla, on ihanan yksinkertaista. Mä en ainakaan muista mun tilinumeroa ulkoa, ja sitä on ärsyttävää alkaa kaivelemaan kirppiksen tuoksinassa. Puhelinnumeron muistaa aina, ja se on sopivan lyhyt näpyteltävä. Mobiilimaksaminen on suosittua nykyään myös FB-kirppareilla, joilla ainakin itse suosin nopeita kauppoja. Fb-kirppiksillä yleiset ”villikset” eli myyntitapahtumat ilman sääntöjä, järjestetään joskus myös niin että vain sellaiset kaupat on sallittu, jotka hoidetaan mobiilimaksulla. Aiemmin en ole voinut osallistua, mutta nythän sekin onnistuu näppärästi.

Ajattelin että mobiilimaksaminen on varmaan jotenkin hankalaa, tai ainakin sen käyttöönotto olisi hankalaa, mutta ei se ollut, ei ollenkaan. Siinä ei kestä kuin pari minuuttia, joten sen saa käyttöön vaikka kesken kirppistapahtuman, jos vain on ne S-Pankin verkkopankkitunnukset. Suosittelen Siirtoa ehdottomasti kaikille, jotka tekevät kirppisostoksia livenä tai netissä, tämä on luotettava ja turvallinen tapa maksaa ja vastaanottaa maksuja. Maksu näkyy heti, joten Siirtoa käyttäessä ei tule huijatuksi tai joudu odottelemaan.

Työ on hyvinvoinnin peruspilari

Itsenäisen Suomen hyvinvointi on rakennettu työllä ja työ rakentaa meidän yhteiskuntamme hyvinvointia myös seuraavat sata vuotta, ja siitä eteenpäin. Suomalaisen Työn Liitto haluaa muistuttaa meitä suomalaisia siitä, että työ tuo hyvinvointia meidän arkeen ja meidän yhteiskuntaan. On tärkeää tunnistaa tämän päivän suomalaisen työn menestystekijät, ja voida tuntea aitoa ylpeyttä suomalaista työtä kohtaan. Me suomalaiset ollaan usein melko vaatimattomia omia saavutuksiamme kohtaan, ja tämä kampanja haluaa rikkoa sitä perinnettä, ja nostaa esiin ne tekijät suomalaisen työn takana. Aivan loistava kampanja, yksi hienoimpia jossa olen saanut olla mukana!

LUKIJAKILPAILU: Joko olette kokeilleet Siirtoa tai mobiilimaksamista? Vastaa tämän postauksen kommenttiboksiin ja osallistut kahden 30€ arvoisen S-ryhmän lahjakortin arvontaan! Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on 5.12. asti. Tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ. Onnea kisaan!

Ihanaa iltaa kaikille <3