Olen aina fiiliksissä kun alan tekemään näitä asukoostepostauksia vuosien varrelta. On niin hauskaa selata omaa blogia taaksepäin ja unohtua samalla lukemaan kaikkia vanhoja ihania muistoja. Tälläkin kertaa törmäsin esimerkiksi mun ja esikoisen kahdenkeskiseen shoppailu- ja sushireissuun 2016 tammikuulta, jolloin hän oli 4-vuotias. Me muistellaan tuota ihanaa reissua edelleen ja hänestä oli hauskaa lukea, mitä olin kirjoittanut siitä silloin tuoreeltaan. Samalla oli hauskaa muistella meidän vanhoja koteja ja törmäsinpä mä myös ensimmäiseen ikinä musta otettuun mahakuvaan, joka on otettu kai joskus maaliskuussa 2011, mutta jaoin sen siis seuraavan vuoden tammikuussa. En edes tiennyt, että sellainen kuva on olemassa, kun olen aina luullut että eka mahakuva musta on otettu blogia varten vasta toukokuussa. Ihana muisto! Mutta sen pidemmittä höpinöittä, mennäänpä niihin asuihin.

Tammikuu 2012

 

Tää kuva yllätti mut ihan täysin, siis todella! Mullahan on varsin kivat vaatteet ja meikit ja hiukset ja kaikki. Voisin pukea asun sellaisenaan päälle vaikka tänään. Vuoden 2012 asuksi siis todella kiva, silloin mulla oli vähän hurjempiakin tyylejä välillä, heh. Asukuvassa näkyy ihanasti myös meidän sen ajan keittiö ja keittiön sotkut. Kuinka rentoa. Ja jääkaappi täynnä magneetteja ja lippulappusia, ihan kuten nykyäänkin. Siis en kyllä luovu blondista tukasta, mutta tuollainen pitkä ja tuuhea tumman suklaan värinen tukka on kyllä aika herkku. Tuo oli sitä aikaa, kun Otto kiinnitti mun teippipidennykset, en kestä!

Tammikuu 2013

2013 Tammikuussa odotin meidän keskimmäistä ja nämä kuvat on otettu vähän ennen kun jouduin parin kuukauden vuodelepoon. Tuo musta sifonkitunika oli mun suosikkivaate ja mulla on se edelleen tallella. Se on käynyt raskausvaatteena myös Emilian kaapissa ja käytin sitä raskausvaatteena myös meidän kuopusta odottaessani. Se on ihan normi vaatepuolelta ostettu tuolloin 2013 vuonna, muistaakseni se oli alelöytö Cubuksesta ja maksoi alle kympin. Kiva asu, jonka voisin pukea päälle jos olisin raskaana, mutta ilman raskausmahaa en osaa tuota käyttää, kun se on lokeroitunut niin raskausvaatteeksi itselleni, vaikka ei ole edes siihen tarkoitettu.

Tammikuu 2014

Nämä kuvat on napattu Kööpenhaminassa, ja tuon alemman ulkona otetun kuvan on ottanut joko Irene tai Erika Naakka, jotka olivat reissulla mukana. Me tutustuttiin silloin ja meillä oli kyllä niin hauska reissu! Tuo on juuri se nahkahame, josta edellisessä asukoostepostauksessa puhuin. Se ihana A-linjainen hame, johon en varmasti ikinä enää mahdu. Tykkään tuosta asusta, se on klassinen ja nätti. Nahkahametta lukuunottamatta mulla ei kuitenkaan ole mitään noita vaatteita tallella. Nuo kengät olivat myös aivan ihanat, käytin niitä monta vuotta ennen kuin niiden pohjiin kului isot reiät! Michael Korsin laukku on edelleen tallella ja meidän lapset käyttää sitä pikkulaukkuna esim. diskossa.

Tammikuu 2015

 

Tykkään tästä asusta tosi paljon! Kengät ja laukku mulla on edelleen tallessa ja myöskin käytössä. Takkikin saattaa olla ehkä meidän varastossa, siitä on sisävuori niin pahasti revennyt, että en ole viitsinyt käyttää. Nyt kun meillä on ompelukone, niin senhän voisi tietysti korjata, olipa hyvä että törmäsin tähän tätä postausta tehdessäni. Tuo takki on nimittäin musta tosi ihana! Huivia mulla ei ole enää, olen varmasti joskus laittanut sen eteenpäin kirppikselle. Mutta voisin pukea tämänkin asun ihan tällaisenaan päälle vaikka heti tänään, sopivan klassinen ja ajaton.

Tammikuu 2016

Mulla oli tämä asu päällä, kun oltiin esikoisen kanssa siellä shoppailemassa. Molemmilla oli päällä ruutupaidat ja bomber-takit ja hiuksissa puolinuttura. Muistan, että esikoisesta oli 4-vuotiaana tosi hauskaa samistella äidin kanssa. Tästä asusta mulla on tallessa edelleen nahkainen tikattu bomber sekä punainen ruutupaita. Kengät annoin mun serkulle pari vuotta sitten, kun hän ihastui niihin. Tekonahkaleggingseihin tuli iso reikä, eikä ne enää mulle mahtuisikaan. Laitoin ne muistaakseni silloin eteenpäin johonkin tekstiilijätteeseen. Muistelen kyllä niin lämmöllä tuota päivää vieläkin!

Tammikuu 2017

Olin viimeisilläni raskaana, nämä kuvat on otettu vain muutamia päiviä ennen meidän kuopuksen syntymää. Muistan, että olo oli aika lyllertävä jo, mutta näköjään vielä nauratti. Tästä asusta mulla on tallella edelleen takki, kengät ja Diorin aurinkolasit. Ja Makian huivikin on tallessa, mutta se on nykyään Otolla käytössä. En muista enää mikä oli tuon ihanan pitkän eläväpintaisen neuletakin kohtalo, mutta jotain sille muistaakseni tapahtui. Mulle tuli bomber-ähky vuosien 2015,2016 ja 2017 jälkeen ja just nyt en ehkä käyttäisi tuota bomberia. Mutta olen säästänyt sen, koska se on kivan värinen ja hyväkuntoinen ja uskon, että bomber-ähky menee joskus vielä ohi ja silloin olen iloinen siitä, että säästin sen.

Tammikuu 2018

Pidin tätä asua kun kävimme perhe- ja 1v-kuvauksissa. Edelleen kaikki asun osat tallella ja käytössä. Farkut on edelleen kaapissa, tosin olin aivan unohtanut ne! Pitääkin kokeilla niitä pitkästä aikaa. Makuupussitakki on yksi mun vaatekaapin kulmakivistä, jo vuodesta 2017 alkaen. Se oli aikanaan huippu ostos! Tuli kauhea kaipuu tummempaan huulipunaan, näyttää jotenkin tosi kivalta mun mielestä näissä! En ole varmaan yli vuoteen käyttänyt kovin tummia huulipunia, kun en ole hajusteettomana löytänyt mieluisaa tummaa sävyä. Toivottavasti tulevalla NYCin matkalla vaikka löytyisi.

Tammikuu 2019

Tässä asussa näkyy rentous ja kaikki vaatekappaleet ja asusteet on mulla edelleen aktiivisessa käytössä. Valitettavasti tästä kyllä paistaa myös itselleni se, miten sinut en ollut itseni kanssa. Halusin piilottaa itseni löysien vaatteiden alle ja nämä ovat tammikuun 2019 ainoat asukuvat. Ihana talvinen maisema, vitsit viime vuonna näytti erilaiselta tammikuussa kuin tänä vuonna. Rakastan mun karvatakkia ja mun Timberlandin kenkiä, sekä tuota R-collectionin hupparia, joka on mulla käytössä joka viikko.

Tammikuu 2020

Nämä tuoreimmat kuvat on tietenkin lempparit, koska näissä näytän eniten juuri siltä, miltä juuri nyt haluankin näyttää. Tämä on mun sellainen perusasu tällä hetkellä, joka tulee vedettyä kaapista päälle vähintään kerran viikossa (tai kaksi tai kolme). Viihdyn hyvin kaikissa näissä vaatekappaleissa ja uskon, että ne tulevat näkymään mun päällä vielä monena vuonna, kuten ilahduttavan monet näistä tämänkin asukoosteen vaatteista ovat näkyneet.

Mikä oli sun lempparityyli näistä? Hauskaa muuten, että vuodenajasta riippuen mulla näkyy esim. niin erilaisia hiustyylejä! Esimerkiksi tätä katsoessa voisi kuvitella, että mulla ei koskaan ole ollut esim. pastelliviolettia tukkaa, vaikka onkin. Mulla ei vain koskaan ole ollut sitä tammikuussa, heh.

Tekemäni arkinen asukooste oli teidän mielestä kiva ja halusitte niitä ehdottomasti lisää, joten täältä pesee. Näitä on ihan super hauska tehdä ja mun mielestä onkin aika huvittava ajatus, että tämän postauksen myötä olen varmaan julkaissut jo ainakin puolet siitä asumäärästä, mitä julkaisin _koko_viime_vuonna_! Miettikää! Mutta näitä koosteita saa oikeasti tehtyä paljon matalammalla kynnyksellä kuin sellaisia yhden asun katsauksia. Jotenkin myös ihanaa, että keksin tämän idean vasta nyt, melkein yhdeksän vuotta blogin aloituksen jälkeen. Jos olen jo parissa viikossa julkaissut kymmenen asua, niin kenties niitä kertyy tämän vuoden aikana jopa yli sata.

Vuoden päätteeksi voisin tehdä vielä sellaisen lempiasukoosteen, tai vaikka ”vuoden käytetyin vaate” -koosteen. Tällä hetkellä näyttää, että sen tittelin on viemässä mun kamelin värinen villakangastakki, heh. Mutta tilannehan elää, odottakaapa vaan kun saan vihdoinkin biker-nahkatakin taas päälle. Tai kesää, kun liehuhelmaiset mekot  valtaavat mun vaaterekin neuleiden jälkeen!

Kuten viimeksi, myös nyt nämä kaikki asut on sellaisia asuja, jotka mulla on oikeasti ollut päällä kuluneiden parin viikon aikana. Ollaan napattu kuva aina vaan sopivalla hetkellä parissa minuutissa, kesken siirtymän jonnekin tai kotona ennen lähtöä tai sen jälkeen. Eli tosi rennolla meiningillä mennään.

1. Keltainen paita & nahkahame

Tämä asu mulla oli päällä yhtenä päivänä, kun me käytiin Porvoossa. Kävin siis viemässä uudet sormenjäljet Passia varten Porvoon poliisilaitoksella, kun muihin ei saanut aikoja tarpeeksi ajoissa ennen meidän tulevaa reissua. Musta Zaran tekonahkahame on ollut jo pitkään ihan mun lemppari ja puin sen heti päälle kun mittari näytti lähes kymmentä astetta. Ostin sen viime vuonna, kun tajusin, että en taida koskaan tulla mahtumaan mun vanhaan A-linjaiseen nahkahameeseen vuodelta 2014, koska en oikeasti edes halua mahtua siihen. Ei tullut ollenkaan kylmä, vaikka löysin sen kaveriksi vain ohuet sukkahousut. Niin outo tämä tämän vuoden tammikuun keli, tai koko ”talvi”. Yhdistin hameen kanssa n. vuoden vanhan Gina Tricotin keltaisen ohuen paidan, jonka koristeena on erilaisia nyörejä. Lisäksi päällä oli jo erittäin tutuksi tullut Zaran klassikkotakin, Acne Studiosin huivin ja Zaram mustien nilkkureiden yhdistelmä.

2. Musta neule & siniset farkut

Päätin huvikseni kokeilla pitkästä aikaa mahtuvatko yhdet mun tiukimmista sinisistä Gina Tricotin mom jeanseista mun päälle ja nehän mahtuivat leikiten. Siitä on oikeasti aikaa kun ne ovat viimeksi olleet mun jalassa, varsinkaan ilman, että puristivat yhtään. Nyt ne tuntuivat oikein mukavilta ja sopivilta, pystyin jopa hengailemaan niissä rennosti kotona! Yhdistin ne mustaan Zaran puuvillaneuleeseen, jossa on hihoissa hauskat koristehakaset. Lisäksi kaverina vanhat tutut laukku, takki, kengät ja sirot kullan väriset korvarenkaat.

3. Harmaa huppari & mustat farkut

BikBokin harmaa crop-huppari on yksi mun vaatekaapin mukavia perusvaatteita. Se menee mun mielestä kaikkiin asuihin ja toimii loistavasti korkeavyötäröisten yläosien kanssa. Se on rento ja menee hyvin vaikka treenihousujen kanssa, tai sitten sen voi yhdistellä hameeseen tai farkkuihin tai lähes mihin tahansa. Tässä yhdistin hupparin tummiin Gina Tricotin mom jeanseihin, sekä saman merkin leopardikuosiseen hiuspantaan. Ei varmaan tarvitse erikseen mainita näitä asun muita erittäin tuttuja yksityiskohtia.

4. Harmaa huppari & farkkuhame

Sama harmaa huppari kuin edellisessä asussa, mutta nyt yhdistettynä pari vuotta vanhaan mustaan farkkuhameeseen. Toimii mun mielestä tosi kivasti ja näyttää super rennolta! Vihdoinkin vaihdoin myös kengät – tämän asun kanssa jalassa olivat mun niittikoristeiset maiharit vuodelta 2018. Niissä oli sopivasti särmää ja toivat vähän jännitystä muuten niin basic-asuun. Lisäksi päässä oli harmaa Acne Studiosin pipo, koska mulla oli todella huono hiuspäivä.

Tiedättekö sen fiiliksen kun vahingossa ajaudutte käymään kolme kertaa suihkussa vuorokauden sisään ja sitten yritätte palata takaisin normaalin jokatoinenpäivä -hiustenpesurytmiin, mutta tukka ei ole samaa mieltä? Mulle kävi just niin, kun ekana oli pakko käydä aamulla suihkussa, kun tukka oli jo likainen, sitten haluttiinkin extempore saunaan Oton kanssa illalla ja sitten seuraavana aamuna kävin lenkillä ja tukka oli niin hikinen, että oli ihan pakko pestä. Seuraavana päivänä normaalisti tukka näyttäisi ihan hyvältä vielä, mutta suihkurumban jälkeen ei niinkään. Pipopäivä oli vääjäämätön lopputulos tälle suihkusäädölle. Onneksi nyt tukka on jo toipunut.

Musta karvatakki & tekonahkahousut

2018 joulukuussa tekemäni alelöytö, karvatakki, on jäänyt vähän alakynteen kamelitakin oston jälkeen. Mutta edelleen tykkään tästä hurjasti! Sopii täydellisesti rentoilupäiviin, mutta halusin kokeilla yhdistää sen vähän skarpimmin. Kuten ne aiemmin mainitut siniset farkut, myös nämä  mustat tekonahkahousut on olleet pitkään siinä pinossa, jonka vaatteista olin jo melken valmis luopumaan, koska ajattelin etten enää mahdu niihin. Ostin ne 2017 puoli vuotta synnytyksen jälkeen, jolloin ne olivat epämukavat, mutta mahtuivat hyvin. Ajattelin silloin niiden muuttuvan nopeasti mukaviksi, mutta niin ei sitten käynytkään. Siinä välissä ne housut sitten lakkasivat nousemasta reiden puoliväliä ylemmäs, mutta nyt ne menevät mulle jalkaan kokonaan ja ovat jopa ihan mukavat. Yhdistin ne mustiin nilkkureihin, mustaan neuleeseen ja mustaan laukkuun. Hauskaa kun mulla on niin paljon ”uusia” vaatteita, kun vanhat suosikit menee taas päälle tauon jälkeen.

Sellaisia asuja, oli tässä ainakin vähän enemmän vaihtelua kuin viimeksi, vaikka aika paljon luotan arkipukeutumisessa niihin kulmakiviin. Mikä asu oli sun lemppari? Millaisia asuja haluaisit nähdä mun päällä?

Kun syksyllä 2018 (apua, siitä oikeasti on jo niin kauan) sain tämän idean, että aloitan postaussarjan ihanista erilaisista perheistä mä oletin, että saisin mukaan ehkä juuri ja juuri tarvittavan määrän perheitä. Mua jännitti ihan hirveästi, että haluaako kukaan tähän mukaan! Sitten lopulta viestejä alkoikin tulvia (jo yli kolme kuukautta ennen kuin pystyin aloittamaan sarjan tekemisen) ja yhtäkkiä mulla oli kymmeniä ja taas kymmeniä perheitä, jotka odottivat multa vastausta. Vastausta viesteihin, joista iso osa oli pitkän postauksen pituisia.

Mulle kävi niin, että vaikka ilahduin valtavasti ihmisten kiinnostuksesta, myös ahdistuin viestien tulvasta yhdistettynä ajanpuutteeseen. Tuli sellainen olo, että en edes tiennyt mistä voisin aloittaa, lamaannuin kaikkien viestien edessä. Meneillään oli vuoden kiireisin postausaika (ja sähköpostiaika), eli loppuvuosi, ja kotona mulla oli 1,5-vuotias taapero hoidettavana. Otto oli päivät töissä ja opiskeli iltaisin. En ollut mitenkään osannut etukäteen ajatella, että niin moni haluaisi mukaan. Ajattelin silloin vaan, että käyn ne viestit perusteellisesti läpi sitten kun on hyvä hetki, koska silloin ei ollut.

Alkuvuodesta 2019 kokeilin parin kuukauden ajan assistenttia. Hän oli aivan kultakimpale, joka selvitti mun sähköpostisuman ja järjesteli kaikki Ihanat erilaiset perheet yhteen kansioon, josta löysin ne kaikki viestit helposti ja luin vihdoin ne kaikki ajatuksella läpi useampaankin kertaan. Kun Otto jäi opintovapaalle vihdoin, mä luovuin pitkin hampain assistentista, koska halusin säästää rahaa. Silloin oli jo kulunut kolme kuukautta siitä, kun viestejä alkoi tulla. Otin viesteihin lopulta sellaisen lähestymistavan, että otin yhteyttä aina yhteen perheeseen kerrallaan, eli tammikuussa tammikuun perheeseen ja heinäkuussa heinäkuun perheeseen. Enempään en pystynyt.

Onneksi kaikki perheet joille kirjoitin, olivat edelleen halukkaita lähtemään mukaan, vaikka palasin asiaan vasta kuukausia myöhemmin. Olen todella kiitollinen jokaiselle mukana olleelle perheelle kaikesta <3 Nyt kun vuosi on jo vaihtunut 2020 puolelle ja mulla vielä uupuu ne 3 ”viime vuoden” tarinaa, mä en kertakaikkiaan kehtaa enää lähettää viestejä. 1,5 vuotta sen jälkeen, kun olin pyytänyt perheitä mukaan. En vaan kehtaa. Anteeksi, etten ole vastannut aiemmin. Olisin toki voinut vähin äänin vielä lähetellä viestejä ja nolostella yksinäni hitauttani ja aikaansaamattomuuttani, mutta halusin aloittaa uuden vuoden tämän lemppariprojektin suhteen täysin puhtaalta pöydältä ja hyvällä fiiliksellä. Samalla jännittäen hulluna, että haluaakohan kukaan enää mukaan tämän jälkeen.

Nyt mä pyydän teiltä mitä nöyrimmin, että jos olette joskus hakeneet mukaan ja olisitte vielä kiinnostuneita olemaan mukana postaussarjassa, vastatkaa ihmeessä vanhaan lähettämäänne viestiin, niin tiedän, jos haluatte vielä olla mukana. Ja jos et ole koskaan hakenut vielä mukaan, mutta haluaisit mukaan, saa laittaa viestiä! Nyt mä tiedän, että osaan toimia niin paljon paremmin tässä asiassa. Mulla on jo oma kansio kaikelle (johon voin laittaa kaikki viestit selkeästi, eivätkä ne huku muiden sekaan) ja pystyn jatkamaan sarjaa lennosta samantien, ilman, että pitäisi odotella kuukausia. Nyt mulla on innostuksen lisäksi selkeä suunnitelma ja paljon aiempaa kokemusta.

 

Mua nolottaa kirjoittaa tätä, koska mulla on niin epäonnistunut olo. Mutta toisaalta, olen vaan hirveän kiitollinen, että olen saanut jo esitellä yhdeksän hurmaavaa ja upeaa perhettä, joiden tarina mulla oli suuri kunnia kertoa. Olen niin onnellinen siitä, että olen saanut tehdä tätä ja edelleen koen, että jokainen tekemäni haastattelu on ollut antoisimpia kokemuksia, joita mulla on blogin kautta ollut. Haluan ehdottomasti jatkaa tätä sarjaa, koska sen tekeminen on ollut mulle mieletön kokemus ja teiltä on tullut niin mahtavaa palautetta! Siksi avaan sydämeni ja kerron tämän. Jokainen Ihanat erilaiset perheet -sarjan postaus oli vuoden Top 20 luetuimpien postausten joukossa. Se kertoo mun mielestä siitä, miten suuri tilaus sille on, että ihmiset saavat nähdä erilaisia perheitä positiivisessa valossa. Siksi tämä sarja on mulle yksi tärkeimmistä jutuista, mitä olen blogiini koskaan kirjoittanut. Siksi aion jatkaa sitä myös tämän vuoden ajan.

Hae mukaan Ihanat erilaiset perheet -sarjaan: 

Laita sähköpostia mulle iina.hyttinen@indiedays.fi osoitteeseen. Jos laitat viestiä, kerro siinä ainakin jotain olennaista omasta perheestäsi, miksi haluaisit olla mukana sekä paikkakunta, jolla haastattelu toteutettaisiin. Sen verran vielä infoa, että Ihanat erilaiset perheet -haastatteluissa mihinkään kysymykseen ei ole pakko vastata ja jokainen haastateltu perhe saa lukea (ja tarvittaessa pyytää muutoksia) julkaistavan tekstin etukäteen ja vaikuttaa 100% siihen mitä kerrotaan. Haastattelut tehdään aina positiivisessa hengessä. Kuvaan myös haastateltavat perheet postauksen kuvia varten ja perheet saavat ottamani kuvat omaan käyttöönsä (kunhan kuvaaja on mainittu käytön yhteydessä). Kuvissa ei näytetä mitään sellaista, mitä perhe ei halua, eikä niissä ole pakko esiintyä omilla kasvoillaan, jos ei halua. Myös kuvat saa nähdä etukäteen. Haastattelut toteutetaan joko perheen kotona tai muussa heidän valitsemassa paikassa ja ne kestävät yhdeksän haastattelun kokemuksella yleensä aina n. 1,5h kokonaisuudessaan. 

Aiemmat Ihanat erilaiset perheet -tarinat löydät TÄÄLTÄ.

Kiitos hurjasti jo etukäteen <3 

Tällä viikolla somessa on laajasti puhuttanut Syömishäiriöliitto SYLI Ry:n #siivoasome -kampanja. Kampanjassa kehotetaan olemaan seuraamatta kaveria tai bloggaajaa tai instaajaa tai ketä tahansa, jonka tuottama sisältö aiheuttaa ahdistusta tai huonommuuden tunnetta itselle. Olen lukenut monta hyvää kommenttia eri näkökulmista tähän asiaan liittyen. Halusin kuitenkin sanoa muutaman sanan myös itse.

Munkin mielestä on ehdottoman tärkeää se, että kukaan ei seuraa sellaisia tilejä, joista tulee aidosti paha olo itselle. Erityisen tärkeää se on silloin, kun kyseessä on oma terveys tai hyvinvointi. Jos jonkun tuottama sisältö tai epärealistinen kuvaus elämästä aiheuttaa ahdistusta, itseinhoa, masennusta tai pahaa oloa omasta kehosta tai esim. mielenterveydestä, seuraaminen kannattaa lopettaa heti. #siivoasome -kampanja on tärkeä ja ajankohtainen.

Mutta entäs jos ei kärsi mistään sen suuremmista ongelmista itse ja se oma ahdistus somessa aiheutuu sellaisista jutuista, jotka ovat ihan realistisia, terveitä ja hyviä? Onko seuraamisen lopettaminen silloin ainoa oikea vaihtoehto, vai voisiko ajatella, että silloin sisältö on osunut johonkin omaan kipupisteeseen ja voisi miettiä, mistä se johtuu ja miten niitä tunteita voisi käsitellä? Ehkä jopa kääntää ne ikävät tunteet positiiviseksi tsempiksi?

Täytyy myöntää, että itselläkin on esimerkiksi näin asunnon etsintä -projektin aikaan käynyt mielessä, että pitäisikö lopettaa hetkeksi seuraamasta niitä kaikkia #omakoti2020-hashtageja ja sisustustilejä, joita seuraan. Välillä kun näen jonkun toisen mielettömän upean kodin, joka täyttää kaikki mun toiveet, mutta omaa ei vaan löydy, mulle iskee myös se kateuden piikki. ”Miksi tolla on, mutta mulla ei”.  Sitten mä palaan siihen, miksi alunperin olen alkanut niitä tilejä seuraamaan: jotta voisin inspiroitua ja jotta voisin fiilistellä upeita koteja. Se, että jollain muulla on mun unelmakoti ei vie sitä pois multa, tai tarkoita, etten koskaan tule itse sellaista saamaan, tai että meidän nykyisessä kodissa olisi jotain vikaa.

Yritän myös muistaa, että ne ihmiset, joilla se mun unelmakoti on, ovat usein nähneet myös todella paljon vaivaa ja kulkeneet pitkän matkan sen saavuttamiseksi. Mä olen eri vaiheessa sillä matkalla, mutta mulla voi olla sama määränpää. Olenkin kokeillut esim. selata sellaisten tilien alkupäähän, nähdä kuinka he ovat ensin haaveilleet ja unelmoineet, nähdä kuinka he ovat aloittaneet talonrakennusprojektin tai mittavan remontin nollasta ja ahdistuneet siitä, miten hankalaa kaikki on ehkä alkuun ollut. Sitten projekti on edennyt ja kehittynyt ja lopulta he ovat päässeet siihen, missä ovat nyt.

Se on auttanut. Joskus vielä mäkin tulen näyttämään sellaisen matkan.  En siis ole lakannut seuraamasta niitä tilejä ja pääosin en myöskään enää ahdistu niistä. Paitsi hetkellisesti joskus sellaisina huonoina päivinä kun etuovessa ei ole mitään kiinnostavaa. Tunnistan, että se satunnainen ahdistus ei aiheudu niistä tileistä vaan siitä, että tileillä näkyy jotain sellaista, mitä itsekin kovasti toivon itselleni. Se on inhimillistä. Mutta sen harmistuksen voi kääntää myös inspiraatioksi ja tsempiksi. Helpoiten tämä ahdistuksen muuttaminen inspiraatioksi omaan elämään toimii niissä asioissa, jotka eivät ole niin valtavan tunteita herättäviä ja raadollisia. Kuten juuri asunnon etsintä tai vaikka säästäminen.

Ymmärrän hyvin myös sen, että niissä kaikkein kipeimmissä asioissa ei välttämättä ole mahdollista muuttaa niitä negatiivisia tunteita positiivisiksi leikkimällä ajatusleikkiä. Silloin varmasti kannattaa siivota some ja käsitellä ne kipeät asiat jollain ihan toisella tavalla kuin somea selaamalla.

Toinen mitä yritän muistaa on se, että somessa elämästä näkyy yleensä hyvin yksipuolinen kuvaus. Vaikka ahdistun joskus näistä upeista sisustustileistä, en tiedä mitään niiden ihmisten muusta elämästä tai siitä, millaisia asioita he ovat käyneet läpi siellä unelmakodin taustalla.

Vaikka moni pyrkii pitämään omat somekanavansa realistisena ja olemaan rehellinen oma itsensä (kuten myös minä), siellä ei silti koskaan voi näkyä kaikkea. Esimerkiksi minä olen halunnut kirjoittaa avoimesti kohtaamistani vaikeuksista ja kipeistä asioista, mutta myös onnesta ja rakkaudesta. Joidenkin mielestä olen vuosien saatossa näyttänyt onnea ja rakkautta ihan liikaa. Mun tapa nähdä arki on positiivinen ja pääosin täällä mennään juuri sillä meiningillä, niin kotona kuin somessakin. Silloin kun tuntuu hyvältä, näytän sen mielelläni. Silloin kun tielle osuu vaikeuksia, kerron niistä.

En kuitenkaan voi kertoa esimerkiksi mulle todella läheisten ihmisten murheista tai vaikeuksista, vaikka ne vaikuttaisivat isosti munkin elämään ja tunteisiin. Silloin monet elämän rosot ja harmaan sävyt jäävät piiloon, vaikka olisi omista asioistaan kuinka rehellinen ja avoin. Ja vaikka osa ihmisistä haluaa jakaa enemmän, jokaisella on kuitenkin se oikeus ja mahdollisuus valita itse mitä jakaa. Jotain jää aina pois ja se on enemmän kuin ok.

Mulle itselleni inspiroivinta on seurata mahdollisimman keskenään erilaisia tilejä, jotta en luo itselleni kuplaa, jossa kaikki ovat tietynlaisia. Seuraan tilejä, joissa jaetaan lapsiperhe-elämän samaistuttavia kokemuksia ja sotkukasoja. Seuraan tilejä, joissa on seesteistä ja harmonista elämää lasten kanssa puutalossa, jossa joka päivä askarrellaan, tanssitaan ja hoidetaan puutarhaa. Seuraan tilejä, joissa puhutaan kehopositiivisuudesta ja näytetään sitä. Seuraan tilejä, joista otan treeni-inspiraatiota ja ihailen erottuvia vatsalihaksia ja litteää vatsaa, vaikka tiedän, etten koskaan tule sellaista saamaan. Seuraan tilejä, joilla on upeita muotikuvia ja mielenkiintoisia asukokonaisuuksia. Seuraan tilejä, joiden pitäjällä on tällä hetkellä elämässä todella raskas vaihe meneillään. Seuraan tilejä, joilla matkustetaan 365 päivää vuodessa upeisiin kohteisiin. Seuraan tilejä, joiden pitäjät eivät matkusta ollenkaan ja kierrättävät kaiken mahdollisen. Seuraan tilejä, joiden tsemppilauseet ovat samaistuttavia ja surkuhupaisia ja seuraan tilejä, joiden quotet ovat inspiroivia ja motivoivia (ja joskus vähän kliseisiä).

Monipuolisuus on mulle se avainsana, jolla pidän mun seurattavien listan mielenkiintoisena ja kulloiseenkin mielentilaani sopivana. Some on täynnä erilaisia ihmisiä, ihan kuten Suomi ja koko maailma. Haluan, että erilaisuus näkyy mun feedissä myös. Jos mun feedi olisi täynnä pelkkiä täydellisiä tilejä, täydellisiä koteja, täydellisiä vanhempia ja täydellisiä vartaloita, ahdistus voisi iskeä useamminkin.  Siellä kaiken erilaisen seassa jopa se amerikkalaistyylinen täydellisyys on mulle inspiroivaa. Voin löytää sieltä esim. hauskan kuvausidean, jonka toteutan sitten omaan epätäydelliseen tyyliini sopivasti.

Tärkeintä on muistaa aina, että some on vaan some. Vaikka se on isoin osa mun työtä, mun elämä on kuitenkin tässä ja nyt, silloin kun se puhelimen tai tietokoneen näyttö on kiinni. Kun en vertaile itseäni tai omaa elämääni toisiin, mun on helpompi keskittyä siihen, mikä omassa elämässä on merkityksellisintä.

Millaisia ihmisiä tai tilejä sä seuraat somessa ja miksi? Oletko kokenut ahdistusta someseurattavien vuoksi? Mikä sinulle on aiheuttanut ahdistusta?

Olen törmännyt viime aikoina somessa liian moneen artikkeliin siitä, kuinka joulu aiheuttaa stressiä ja ikävää fiilistä tai kuinka moni perhe ei voi viettää sellaista joulua kuin haluaisi, vaan joulu menee esimerkiksi rampatessa kyläpaikasta toiseen. Joulu on yksi vuoden ihanimpia juhlia (mulle) ja tuntuu kaukaiselta ajatukselta, että en voisi viettää sitä kuten itse haluan. Ymmärrän, että olen tosi ”onnekas” siinä, että saan viettää perheeni kanssa juuri sellaisen joulun kuin itse haluan. Toisaalta, onnekkuus joulun vietossa on seurausta epäonnesta ja surusta: meillä on molemmilla vain yksi vanhempi ja meidän vanhempien yksi ainoa elossa oleva isovanhempi on niin kaukana, että vierailu jouluaattona ei onnistu, koska vietämme joulua kotona.

Siksi me kaikki keräännytään yhteen paikkaan, eli meidän kotiin, viettämään joulua, eikä kukaan ramppaa minnekään. Jouluna hiljennytään muistelemaan myös kaikkia heitä, jotka eivät enää voi viettää meidän kanssa joulua. Viedään kynttilät haudalle ja rakkaat ihmiset on ajatuksissa. Vaikka nautin siitä, että ollaan meillä kaikki yhdessä paikassa, muistelen myös suurella lämmöllä ja rakkaudella niitä omia lapsuuden jouluja, kun vierailtiin tädeillä, enolla ja mummulassa.

Ajattelin jakaa vielä muutaman viime hetken vinkin rennompaan jouluun:

1. Uskalla viettää sellaista joulua kuin itse haluat, tarkoitti se mitä tahansa.

2. Jos sinulla on lapsia, älä stressaa joulun pyhinä ruutuajasta tai siitä, syövätkö lapset liikaa herkkuja. Joulun aikana voi katsoa useammankin joululeffan tai pelata pukin kontista paljastunutta konsolipeliä kaikessa rauhassa, se on enemmän kuin fine. Jos arkena pitää kiinni rutiineista ja karkkipäivistä, niin se ei haittaa, että lomalla antaa vähän löysää. Silloin kun lapset katsoo leffaa tai pelaa, voi hyvin itsekin rentoutua lukemalla tai miten ikinä haluaa.

3. Jakakaa vastuu joulun järjestämisestä, mikäli mahdollista. Mä en ikinä saisi järjestettyä meidän joulua yksin. Otto kokkaa kaikki ruuat yhdessä mun kanssa ja lapsilla on joulun aikaan seuraa myös mummusta. Oton perhe hoitaa tuoreet joulukalat ja mädit paikan päälle, niin meidän ei tarvitse enää jouluaattona tai aatonaattona hikoilla kaupassa, vaan voidaan keskittyä lämpimien ruokien kokkailuun.

4. Oton vinkki: rento asenne ratissa! Joulun aikaan on paljon liikennettä ja helposti tulee ajateltua olevansa itse tosi kiireinen ja tärkeä omassa autossaan. Kaikilla muillakin on kiireitä ja tärkeät määränpäät ja jos jokainen huomioisi joulun alla oikein ekstra paljon muitakin kuskeja, liikenne sujuisi paljon jouhevammin.

5. Jos paketointi on inhokkihommaa, se sujuu paljon mukavammin joululeffan tai äänikirjan ja glögimukillisen parissa. Varsinkin jos on vielä seuraa! Tai sitten kannattaa hyödyntää paketointipisteitä kauppakeskuksissa. Eilen esim. Kampin 3. kerroksessa oli ilmainen paketointipiste, jossa ei ollut yhtään jonoa.

6. Älä ainakaan stressaa joulusiivouksesta. Kukaan ei muistele jälkeenpäin sitä, kuinka siisti joku kaappi oli jouluaattona tai oliko uunin luukku likainen vai puhdas. Se uuni menee kuitenkin sotkuun kinkun paistosta, joten sama se on pestä vasta joulun jälkeen.

7. Tee mahdollisimman paljon niitä asioita, joista itse tykkäät. Älä stressaa muiden odotuksista tai luo itse itsellesi liikaa paineita.

Tunnelmallista viikonloppua kaikille. Kolme yötä jouluun on!