Multa toivottiin Instagramin puolella postausta siitä, miten pidän huolta itsestäni ja mun kropasta lapsiperhearjen keskellä. Tämä oli itselleni aika iso positiivinen huomio. Kolmannen raskauden jälkeen en nimittäin paljoa tällaisia postaustoiveita ole saanut, sillä meni kauan aikaa niin, etten oikeasti ollut hyvässä kunnossa. Ja se myös näkyi. En mä vieläkään koe olevani mitenkään huippukunnossa, mutta jaksan hyvin arjessa ja kroppa tuntuu omalta. Ja nyt ajattelin kertoa miten se on onnistunut. Spoiler alert! En ole himoliikkuja, en käy salilla enkä noudata minkäänlaisia ruokavalioita tai dieettejä. Jos siis haluat lukea keinoja pitää itsestään arkisesti huolta ilman sen suurempia kommervenkkejä, jatka lukemista.

1. Pienensin annoskokoja ähkystä riittävään.

Raskaus- ja imetysaikana olin tosi nälkäinen. Söin oikeasti paljon ja usein ja se jäi päälle. Oli vaikea lopettaa syömistä, vaikka maha tuntui jo kylläiseltä. Tänä keväänä tein tietoisen päätöksen pienentää annoskokoja, syödä vähän hitaammin ja lopettaa sitten, kun lautanen on tyhjä, eikä vasta sitten kun tuntuu siltä, että maha on ääriään myöten täynnä. Otan siis tietoisesti aavistuksen vähemmän ruokaa kuin ennen, mutta kuitenkin täysin riittävästi. Mitään ruoka-aineita tai aterioita en ole jättänyt pois, enkä mieti hiilareita tai protskuja tai kaloreita. Lakkasin vaan syömästä liikaa. Toimii!

2. Teen töitä seisten.

Mun työasento ei vieläkään ole optimaalinen ja tarvitsisin ihan oikean seisomatyöpisteen. Mutta noin niinkuin muuten kropan kannalta on ainakin tuhat kertaa parempi seisoa koko työpäivä tietokoneen ääressä, kuin istua tai olla puoli-istuvassa asennossa koko työpäivä koneen ääressä. Samalla kun seison, venyttelen välillä, liikuttelen jalkoja ja pyörittelen olkapäitä. Välillä seison esim. yhdellä jalalla ihan huomaamattani vaikka vartin ja Otto naureskelee mun asennoille ja ottaa musta salakuvia. Hän edelleen istuu oman työpisteensä ääressä silloin kun tekee töitä, ja arvatkaa kumpi meistä valittaa edelleen niska- ja hartiasärkyä ja kumpi ei? Niinpä. Ainakin mun kokemuksella seisominen on paljon parempi vaihtoehto kuin istuminen.

3. Käyn 1-2 kertaa viikossa 6-8km lenkillä kaverin kanssa.

Me ei juosta, mutta kävellään niin reipasta tahtia kuin jaloista lähtee. Ihan mieletön fiilis aina lenkin jälkeen, kun on saanut höpötellä kaikesta maan ja taivaan välillä rauhassa ja sitten on tullut vielä liikuntaakin samalla. Aiemmin tuntui, ettei mun arjessa ole aikaa liikunnalle tarpeeksi. Nykyisin sitä on vaan löytynyt, kun aloitti pikkuhiljaa. Ensin käytiin lenkillä vain kerran viikossa, joka viikko. Kun siitä onnistui pitää kiinni, on helppo lisätä arkeen myös toka lenkki. Eikä se reilu tunti ole niin pitkä aika, päivään jää silti 23 muuta tuntia.

Varsinkin näin kesällä lenkille on tosi helppo lähteä vielä myöhäänkin illalla, kun on valoisaa pitkään. Mielellään lisäisin viikkoon vaikka kolmannenkin lenkin, mutta en halua ahnehtia heti liikaa. Lisätään lenkki kerrallaan ja pidetään niistä kiinni. Mulla on ainakin tapana kyllästyä, jos yritän liian kovaa ja usein. Suuri kiitos kaverille, joka alkuun muisti aina pyytää lenkille, vaikka multa meinasi unohtua. Mä todella odotan innolla meidän lenkkejä aina! Kävelyä tulee myös muuten vaan paikasta toiseen liikkuessa, kun hoitaa kävellen esim. kaikki alle 2km etäisyydet.

4. Venyttelen tai joogaan tai teen lihaskuntoa 1-3 kertaa viikossa YouTuben videoiden avulla.

Tämä on täysin viikon aikatauluista kiinni, mutta silloin kun tuntuu olevan sopiva hetki, teen 10-30min jooga-, kehonpaino-treeni- tai venyttelyvideon. Se voi olla aikaisin aamulla, myöhään illalla tai vaikka keskellä päivää. Usein lapset tulevat mukaan ja meillä on hauskaa yhdessä. Videot sopii hyvin mulle, koska mä olen tosi laiska lähtemään mihinkään tunneille kodin ulkopuolelle. Liikunta sopii mulle silloin, kun sen harrastaminen vaatii multa mahdollisimman vähän muuta säätöä. Siksi joogavideot ja siksi lenkit. Aloitin 5-10min lyhyillä videoilla ja huomasin, että usein tuli tehtyä vielä toinenkin video siihen perään, kun se olikin niin kivaa. Sitä 5min pikavenyttelyä oli paljon helpompi lähestyä kuin jotain 30-45min videota ja siksi aloitin niillä. Sitten tuli ihan huomaamatta tehtyä kuitenkin 20-30min treeni, vaikka aloitti sillä ”mä nyt venyttelen nopeesti vaan 5 minuuttia” -asenteella.

 

5. En kiellä itseltäni mitään enkä pakota itseäni mihinkään.

Silloin kun tekee mieli herkkuja, syön herkkuja. Herkut on hyviä! Varsinkin kesällä mä tarvitsen jäätelöä ja se on ihan fine. En pakota itseäni lenkille silloin kun ei huvita, enkä pakota itseäni tekemään treeniä, jos ei huvita. Silloin yleensä huvittaa. Vältän sellaista ”turhaa” napostelua, että kävisi aina vähän väliä hakemassa kaapista keksin tms. Jos syön herkkuja, niin sitten syön niitä kunnolla, hetkestä nauttien. En myöskään juo mitään limuja tms. kokoajan, vaan jos haluan juoda limua, niin sitten nautiskelen siitä. Muuten janojuomana toimii vesi.

+ Lähden mukaan lasten juttuihin ja leikkeihin.

Puistossa en seisoskele paikallaan puhelinta selaten vaan kiipeilen ja hypin trampoliinilla. Pihalla en makaa (pelkästään) aurinkotuolissa, vaan pelaan lasten kanssa jalkapalloa tai hypin hyppynarua. Kun lähdetään lasten kanssa puistoon, he usein pyöräilevät ja me kävellään Oton kanssa reipasta tahtia. Näin tulee huomaamattakin liikuttua ja se on paljon hauskempaa kuin seisoskelu, lapsetkin tykkäävät. Sitten kun pääsee rannalle, aion mennä sinne veteen uimaan ja leikkimään, enkä vaan makoile pyyhkeen päällä.

Siinäpä ne, mun keinot pysyä (omasta mielestäni) riittävän hyvässä kunnossa. Mä olen kaukana atleettisesta, eikä näillä neuvoilla mitään huippukuntoa saavutakaan. Mutta näin mä jaksan arjessa, saan liikuntaa, saan nautiskella, saan olla just sellainen kuin olen. Voi hyvin olla, että jossain vaiheessa liikun enemmän ja nautin siitä. Voi olla, että joskus alan nauttimaan salilla käynnistä ja ryhmäliikunnasta tai aloitan vaikka uinnin. Mutta just nyt on hyvä näin.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Miten te pidätte itsestänne huolta arjessa? Mikä liikunta tuo teille eniten iloa tai hyvää fiilistä? Mikä on teidän lemppariruoka just nyt?

Syksyllä tulee kuluneeksi kahdeksan vuotta ensimmäisestä synnytyksestäni, mutta matkalla äidiksi olin jo ennen sitä. Mä koen, että ne ensimmäiset äitiyden hippuset alkoivat muodostumaan sillä hetkellä kun siitä vatsassa olevasta vauvasta tuli konkreettinen ajatus. Siinä hetkessä kun tajusi, että meille on oikeasti tulossa ihan oikea ihminen. En muista ehkä sellaista tarkkaa hetkeä milloin se mulle konkretisoitui, se saattoi olla jotain niinkin geneeristä kuin neuvolan antaman oppaan selaamista ja siitä sen katselua, minkä kokoinen jalkapohja mahavauvalla oli juuri sillä hetkellä.

Vauva konkretisoitui yhteisissä puheissa Oton kanssa, kodin vauvavalmiiksi laittamisessa ja mahatyypin liikkeissä. Eniten ajastus vauvasta tuntui todelliselta silloin kun pelkäsi. Kun pelkäsi, että äkillinen verenvuoto 3 kuukautta ennen laskettua aikaa tarkoitti jotain hirveää (ei onneksi), tai kun supistukset alkoivat kipeinä ja säännöllisinä aivan liian aikaisin ja meille puhuttiin sairaalassa elämästä keskosen kanssa. Niissä hetkissä tunsin ensimmäistä kertaa sitä valtavaa vanhemman rakkautta ja huolta, joka näiden vuosien aikana on tullut tutuksi. Silloin kun pelkäsin menettäväni vauvan, tunsin ensimmäistä kertaa niin voimakkaita tunteita, joita äidinrakkaus itsessäni synnyttää.

Kun sain vauvan ensimmäistä kertaa käsivarsilleni, mun eka ajatus oli, että ”ottakaa se pois mä pudotan sen!”. Me huutoitkettiin Oton kanssa kovempaa kuin vastasyntynyt vauva, se tilanne oli niin valtava tunteiden ja onnellisuuden räjähdys. Ensimmäinen viikko vauvan kanssa oli ehkä mun äidillisen epävarmuuden huipentuma: koskaan ennen sitä tai sen jälkeen en ole ollut niin epävarma omista taidoistani äitinä. Vauvan paino vaan laski ja laski, eikä mun imetys onnistunut. Oltiin viikko pienessä sairaalan eristyshuoneessa, josta meille tehtiin perhehuone, kun tavallisia perhehuoneita ei ollut vapaana. Ne seinät kaatuivat päälle voimalla. Kun meidän esikoinen kuukauden iässä viimein saavutti syntymäpainonsa uudelleen, epävarmuus alkoi helpottaa.

Siihen mennessä oltiin jo huomattu, että kyllä me pärjätään. Vauva kasvaa, nukkuu ja syö ja on tyytyväinen. ”Opetettiin vauva nukkumaan yksin omassa sängyssä”(eli siis laitettiin hänet omaan sänkyyn nukahtamaan yksin ja hän nukahti sinne.), otin omaa aikaa ja vaunulenkkeilin.  Luettiin kirjoja, syötettiin korviketta ja purkkisoseita ja naurettiin paljon. Meillä meni perheenä hienosti ja alun hitaasta kasvusta huolimatta esikoinen oli älyttömän tyytyväinen ja hyvin nukkuva vauva. Hän päästi meidät helpolla. Alun jälkeen hän alkoi myös kasvaa vauhdilla. Oli helppoa nuoruuden vankkumattomalla itseluottamuksella ryhtyä ajattelemaan, että nyt olen hyvä äiti ja juuri minä teen kaiken äitinä oikein, koska minun vauvani on tyytyväinen. Aika noloa, mutta niin mä oikeasti joskus ajattelin.

Oli siis äitiyteni ja ihmisyyteni kannalta suuri onni, että saatiin meidän keskimmäinen. Maailman ihanin ja rakkain vauva, jolla kuitenkin oli alkuun vatsavaivoja ja joka ensimmäisten viikkojen jälkeen lakkasi nukkumasta öisin hyvin ja alkoi heräilemään jatkuvasti. Moni sanoo, että tokan lapsen kanssa voi sitten ottaa rennommin, kun on käsitellyt kaikki omat epävarmuudet jo ensimmäisen lapsen kanssa. Mulle kävi juuri toisin päin. Samalla kun vauva oli aivan toista maata ensimmäisen kanssa, kyseenalaistin kaikki omat periaatteet ja ajatukset, joita mulla oli äitinä ollut. Aloin pyrkiä kohti yhteiskunnan ja muiden äitien paineita ja ihanteita, juuri niitä, joille aiemmin olin naureskellut. Luin paljon kiintymyssuhteesta ja aloin jopa miettiä, olenko toiminut ensimmäisen lapseni kanssa väärin. Imetyksen onnistumisesta oli tullut mulle oman äitiyteni mittari.

Vasta kolmannen vauvan kanssa uskalsin olla rennosti alusta asti juuri sellainen äiti, kuin oikeasti olen. Olin löytänyt oman äitiyteni. Olin saanut nähdä, että aivan erilaisista vauvavuosista huolimatta, molemmista meidän isommista lapsista oli tullut jo ihan mahtavia tyyppejä. Se oli huojentavaa. Kumpikaan ei ollut mennyt rikki siitä, millainen äiti olin. Sillä ei oikeasti ollutkaan mitään väliä, missä vauva nukkui tai mistä hänen ruokansa tuli, vaan sillä kaikella muulla siinä ympärillä.

Ja siinä kaikessa muussa koen olleeni pohjimmiltaan samanlainen jo alusta asti. Olen ollut läsnä. Olen kannustanut ja kehunut lapsia, pitänyt paljon lähellä ja sylissä, halunnut tehdä ja mennä yhdessä. Olen leikkinyt legoilla, autoilla, palloilla ja barbeilla, niin esikoisen, keskimmäisen kuin kuopuksenkin kanssa. Ollaan luettu kirjoja, tanssittu, laulettu ja loruteltu yhdessä ja oltu rennolla meinigillä. Ollaan viety lapsia harrastuksiin ja kannustettu löytämään omat vahvuudet. Ollaan tavattu paljon ihmisiä, rakennettu ympärille tukiverkkoa ja rakastettu täysillä. Ollaan ajateltu, että lapset eivät ole este eivätkä edes hidaste, vaan ihan samanlainen osa elämää kuin me itsekin ollaan. Osa, joka otetaan kaikessa huomioon, mutta joka ei estä meitä elämästä sellaista elämää kuin halutaan.

Vaikka koen olleeni pohjimmiltaan samanlainen äitinä alusta asti, olen kuitenkin ihmisenä muuttunut ja kasvanut paljon. Se on toki vaikuttanut myös äitiyteeni. Itsevarmuuteni äitinä ja itsevarmuuteni ihmisenä eivät aina ole menneet käsi kädessä. Ehkä yksi merkityksellisimpiä asioita äitinä on ollut se, että olen vuosien aikana tajunnut, kuinka suuri merkitys sillä on lapsiin, miten kohtelen itse itseäni. Miten puhun itsestäni tai itselleni. Se ei riitä, että puhun lapsille kauniisti, jos katson itseäni peilistä ja sanon ääneen olevani ruma tai läski. Se ei riitä, että kehun lapsiani onnistumisesta, jos samaan aikaan valitan ääneen Otolle olevani itse surkea ja epäonnistuvani aina. Se ei riitä, että kannustan lapsia tavoittelemaan unelmiaan, jos itse katkeroidun epäonnistumisen pelossa enkä tavoittele omia unelmiani.

Oman ulkonäön arvostelun lasten kuullen lopetin jo kauan sitten, varmaan silloin kun luin keskimmäisen raskausaikana hillittömän määrän kirjallisuutta ja artikkeleita vanhemmuuteen liittyen. Silloin jo törmäsin ajatukseen siitä, että lasten kuullen ei saisi arvostella omaa vartaloa tai ulkonäköä. Onneksi esikoinen oli vasta 1-vuotias silloin, en ehtinyt istuttaa hänen päähänsä ajatusta siitä, että ulkonäössä voisi olla jotain vikaa. Vaikka olen vielä viime vuosina käynyt läpi itseinhoa ja ahdistusta vartalostani, en ole antanut sen välittyä enää lapsille. Mutta se muu itsevarmuus on tullut vasta ajan myötä, tässä vuosien aikana. Kului pitkä aika niin, että en edes ajatellut koko asiaa. Olen aina ollut pääosin positiivinen, mutta kyllä rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että  nuorempana sellainen turha valittaminen asioista ääneen tai itsensä vähätteleminen ei ollut mullekaan vierasta.

Lasten kasvaessa yhdeksi tärkeimmistä kasvatuksen teemoista on kuitenkin muodostunut se, millainen esimerkki itse haluan olla omille lapsille. Sillä on vähintään yhtä paljon väliä kuin arkisella läsnäololla. Haluan olla esimerkki vahvasta tyypistä, joka ei lannistu, ei katkeroidu, ei vähättele eikä unohda itseään. Haluan muistaa olla armollinen itselleni, jotta hekin oppivat olemaan itselleen armollisia. Haluan omalla esimerkilläni antaa heille avaimet kunnioittaa ja rakastaa itseään, saavuttaa omat unelmansa ja löytää onnen arjesta.

Miten sinä olet muuttunut äitinä? Oletko uskaltanut olla alusta asti sellainen äiti kuin olet halunnut? Oletko kokenut paineita ulkopuolelta toimia tietyllä tavalla?

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Keijun kanssa.

Kuinka moni muistaa kun jaoin syksyllä piirakkareseptin ihanalla Keiju paahdetut siemenet -levitteellä tehtynä? Nyt Keijun rouskuvien ja vegaanisten levitteiden sarjaan on tullut uusi mahtava tulokas: Keiju Rouhitut Pähkinät! Siinä on cashew-pähkinää ja maapähkinää, jotka ovat molemmat hyvien rasvojen ja ja proteiinin lähteitä. Levitteestä 7,2% on pähkinää ja lisäksi 4,8% herkullisia paahdettuja auringonkukan siemeniä. Gluteeniton ja vegaaninen Suomessa valmistettu levite sopii monenlaiseen ruokavalioon loistavasti. Keiju Rouhitut Pähkinät valmistetaan Raisiossa Suomen ainoassa margariinitehtaassa.

Mä rakastan Keiju uutuuslevitteen rouskuvaa suutuntumaa ja pähkinät tulevat siinä esiin kaikilla tavoin! Levite tuoksuu ihanan pähkinäiseltä, pähkinät tulevat esiin ulkonäössä, maku on täyteläisen pähkinäinen ja pähkinät rouskuvat hampaissa. Aamuisin mä en aina jaksa keksiä mitään kovin ihmeellisiä leivänpäällisiä tai kikkailla gourmet-leipiä, ja silloin rouskuvan pähkinäinen levite on varsinkin aika ihana vaihtoehto. Se saa muuten ”tylsät” aamupalaleivät maistumaan herkulliselta ja pähkinöiden hyvät rasvat ovat myös hyvä lisä aamupalalle.

Vaikka levite sopii loistavasti sellaisenaan leivän tai vaikka riisikakun päälle, se sopii loistavasti myös leivontaan ja ruuanlaittoon, mutta paistorasvaksi sitä ei suositella alhaisen rasvapitoisuuden (50%) vuoksi. Muuten levite sopii mahtavasti ihan jokapäiväiseen käyttöön ja koko perheelle. Keiju Rouhitut Pähkinät -levitteellä on myös sydänmerkki alhaisen tyydyttyneen rasvan määrän sekä pienen suolapitoisuuden vuoksi.

Nyt kun meidän lapset juuri jäivät kesälomalle, he toivoivat vähän jotain ekstrahyvää aamupalaa. Mietittiin yhdessä mikä voisi olla sellaista, ja päädyttiin banaani-pähkinä-aamupalamuffineihin. Alkuperäinen resepti löytyi yhdestä meidän vanhasta reseptikirjasta, mutta muokattiin sitä hieman terveellisemmäksi ainesosien osalta ja se onnistui silti tosi hyvin. Tästä tuli nyt meidän lasten uusi aamupalahitti!

Vegaaniset banaani-pähkinä-muffinit aamupalalle

2,5dl vehnäjauhoja

2,5dl kaurahiutaleita

1 tl ruokasoodaa

1tl leivinjauhetta

0,5dl perunajauhoa tai maissitärkkelystä

1tl kanelia (ceylonin kanelia)

(ripaus suolaa)

2 kypsää banaania

60g Keiju rouhitut pähkinät -levitettä

4rkl maapähkinävoita

0,5dl vaahterasiirappia (korjattu myöhemmin, ei-vegaanit voivat käyttää myös hunajaa)

1,5dl maustamatonta kaura- tai soijajugua

0,5dl kaura- tai manteli- tai soijamaitoa

1tl vanilja-aromia.

Valmistusohje: Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sekoita kuivat ainesosat keskenään kulhossa. Muussaa banaanit toisessa kulhossa ja lisää joukkoon Keiju rouhitut pähkinät -levite, maapähkinävoi, hunaja, kaurajugurtti, kauramaito ja vanilja-aromi. Sekoita kaikki ainekset keskenään kuivien ainesten kulhossa. Jaa taikina tasaisesti 12 muffinivuokaan. Paista uunin keskitasolla 15 minuuttia. Nauti!

Keiju Rouhitut Pähkinät -levitteen pyöreä rasia näyttää vähän joltain tuorejuustorasialta, mutta se löytyy kaupassa margariinihyllystä ja on todellakin vegaaninen. Mun mielestä on ihan mahtavaa, että levitevalikoima monipuolistuu koko ajan ja juuri esim. siemenien ja pähkinöiden osuutta on helppo lisätä ruokavaliossa simppelillä tavalla.

ARVONTA: VOITA LEFFALIPUT!

Mihin sinä käyttäisit Keiju Rouhitut Pähkinät -levitettä? Jaa vastauksesi postauksen kommenttiboksissa ja voit voittaa 2kpl leffalippuja! Osallistumisaikaa on 9.6.2019 klo 23.59 asti ja arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, sillä voittajaan otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti. Onnea arvontaan kaikille!

Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille!

Meillä on jo kahdet tämän kesän suuret juhlat takana ja tämän ilmestyessä ollaan kolmansissa. Aika mahtavaa, että ollaan saatu juhlia näin paljon rakkautta ja hienoja saavutuksia jo ennen kuin kesä on edes ehtinyt kunnolla alkaa. Ja aivan ihanaa, että meidän ystäviä menee naimisiin ja saavuttaa hienoja asioita. Ihanaa oli myös juhlia omien lasten kevätjuhlia tänäkin keväänä, joista viimeisimpänä tänään esikoisen koulun ensimmäinen kevätjuhla.

Kevätjuhla oli niin ihana tilaisuus ja tosi hienoja esityksiä kaikilla luokilla! Mä tykkään niin paljon (ainakin meidän) koulun nykymeiningistä, kun lapset pääsevät kunnolla toteuttamaan itseään esityksissä ja ne ovat oikeasti tosi viihdyttäviä ja mietittyjä. Eniten tunteita nousi kuitenkin pintaan siinä lopussa, kun koko koulu lauloi yhdessä Den blomstertid nu kommer, eli suvivirren ruotsiksi. Omasta lapsuudesta tuttu melodia sai kylmät väreet aikaan ja kyyneleet silmäkulmaan. Kaikki ekaluokkalaiset saivat todistukset, eikä ekaluokkalaisille jaettu stipendejä vaan kaikki saivat kesäksi Lassemajas Detektivbyrå Sommarlovsbok-kirjat, josta meidän tyyppi oli aivan fiiliksissä. Siitä oli hyvä lähteä lomalle.

Kesällä mä rakastan pukeutua vaaleisiin tai kirkkaisiin väreihin ja niitä on nähty mun päällä myös juhlissa. Tämä kuvan keltainen mekko on ollut mulla päällä ystävien häissä, joissa olin kaasona ja joihin sen alunperin hankin. Sama mekko oli päällä myös eilen toisen ystävän valmistujaisissa ja MM-mitalikahveilla, sekä tänään esikoisen kevätjuhlassa. Siellä tosin tuli niin hiki, että illaksi oli pakko vaihtaa toinen asu jo. Mutta kolmet juhlatkin on jo tosi hyvä!

Mä rakastan sitä kirkkaiden värien ja rusketuksen yhdistelmää. Mun rusketus tulee purkista, mutta kuitenkin. Ja mieluummin purkista kuin auringosta, se on turvallisempaa. Rusketus innostaa käyttämään vieläkin enemmän kirkkaita värejä, kun ne sointuvat niin kivasti yhteen sen kanssa.

Tämä keltainen juhlamekko on Bubbleroom by Mariannan -mallistoa, eli suomalaisen blogikollegan sunnittelema. Tykkään sen mallista tosi paljon, kun se on niin ajattoman kaunis. Keltainen sävy on tosi raikas eikä yhtään tunkkainen. Tykkään kovasti myös sen V-kaula-aukosta, joka on mun kaikkein suurin lemppari.

Yhdistin mekon jälleen kerran mun musta-kultaisiin sandaletteihin, tosin molemmissa juhlissa vaihdoin jossain vaiheessa iltaa Vanseihin. Vansit on aina hyvä valinta, etenkin häiden jatkoilla ne olivat peliveto, niin jaksoi tampata. Hah!  Laukkuna toimi sama Guccin GG Marmont kuin aina, ei varmaan yllättänyt ketään. Se on ajaton ja juuri sopivan kokoinen, ettei ole ihan liian iso juhliin eikä liian pieni arkeen. En oikeasti muita laukkuja tarvitsekaan, paitsi kesällä olkikassin olalle ja talvella kangaskassin, joihin saa tungettua vesipullon ja muut isommat jutut.

En voisi olla enemmän fiiliksissä siitä, että lasten kesäloma alkoi tänään. Nyt on niin hyvä just näin! Heippa aikataulut ja tervetuloa 10 viikon vapaus ja spontaanius. Tänään juhlitaan vielä Oton siskon ylioppilasjuhlia ja sitten on juhlat ainakin hetkeksi juhlittu.

Toivotan valtavasti onnea kaikille tämän kevään valmistuneille ja koulunsa päättäneille! 

Meidän kuopuksella ja keskimmäisellä alkoi kesäloma jo eilen ja esikoisella on jäljellä vielä yksi koulupäivä ekaluokkaa, sekä tietenkin kevätjuhla. Sinne se vuosi vaan vierähti yhtäkkiä ja niin paljon kerkesi tapahtua vuoden aikana. Tuntuu, että viime elokuun jälkeen jokainen meidän lapsista on kasvanut ihan hulluna ja ottanut valtavan harppauksen eteenpäin kehityksessä.

Yksi on jo ihan kunnon koululainen. Ne jännityksen aiheet koulumatkoista ja siitä, että kukaan ei enää päivittäin kerro lapsen kuulumisia, joita ennen ekaluokkaa oli meillä vanhemmilla, ovat hälvenneet tässä vuoden aikana. Ollaan uskallettu luottaa koululaisen omiin kykyihin ja siihen, mitä hän itse on meille kertonut. Saadaan olla valtavan ylpeitä hienosti sujuneesta vuodesta! Tällä hetkellä jännittää enää vain se, riittääkö mulle yksi nenäliinapaketti lauantaina kevätjuhlassa, vai pitäisikö suosiolla ottaa kaksi.

Keskimmäinen päätti päiväkotiuransa ja kymmenen viikon kesäloman jälkeen aloittaa eskarissa. Niin jännittävää! Ihan vasta meidän esikoinen aloitti eskarin muka ja nyt onkin jo keskimmäisen vuoro. Tämä 1,5 vuoden ikäero on kyllä sellainen, joka todella saa ajankulun tuntumaan räjähtävän nopealta. He tekevät kaiken aina ”ihan peräkkäin” tai siltä se 1,5v aina tuntuu, kun aika kuluu niin nopeasti. Saadaan olla valtavan ylpeitä myös keskimmäisestä, jolla on mennyt ihan super hyvin päiväkodissa ja joka on ihanasti huomioinut ja ottanut mukaan leikkeihin myös siellä tänä keväänä aloittanutta pikkusiskoa.

Kuopus aloitti päiväkodissa osa-aikaisesti kolme kuukautta sitten ja aloitus on sujunut mahtavasti. Vaikka tämä muutos tuntui musta haikealta, se meni lopulta tosi helposti ja ollaan valtavan ylpeitä myös kuopuksesta. Syksyllä hänellä on edessä sitten taas uusi juttu, kun hän jatkaa päiväkodissa yksin, sillä silloin isosisko on eskarissa. Onneksi päiväkodin lapsista on löytynyt paljon kavereita ja aikuisista turvallisia sylejä. Uskon, että syksyllä paluu päiväkotiin sujuu vallan mainiosti, enkä ole siitä ollenkaan huolissani.

Päiväkodin mahtavaa henkilökuntaa on kiittäminen tästäkin upeasti sujuneesta vuodesta ja taaperon ekasta päiväkotikeväästä. Ikinä ei ole tarvinnut miettiä, että mitenköhän ne lapset siellä pärjää. Aina on voinut luottaa, että kaikki on varmasti hyvin. Vastaanotto on aina ollut lämmin ja ihana, ja on ollut aina se fiilis, että meidän lapset saa parasta mahdollista hoitoa. Esitin jo vuolaat kiitokset eilen, mutta taidanpa esittää toisetkin, kun huomenna käydään hakemassa vielä kuopuksen kurahousut ja keskimmäisen kumpparit. Tietysti unohdin ne vielä, kun tavaraa oli kassikaupalla mukaan otettavaksi.

Nyt meillä on edessä koko perheen yhteinen kesä – 10 viikkoa yhdessäoloa! Mä jatkan toki töitä läpi kesän (mutta hieman kevyemmin) ja Otolla on muutama kurssi koulua myös kesän aikana, mutta osin vuorottelemalla ja ilta- ja yötyöaikaan välillä vaihtamalla me pystytään tarjoamaan lapsille tämä pitkä kesä tänäkin vuonna. Otto on jo tehnyt merkittävän osan kesäkurssien tehtävistä, kun ne tällä viikolla avautuivat. Mun työmäärää vähentää kesällä se, että tapahtumia on 90% vähemmän kuin muina vuodenaikoina. Kesän aikana on helpompaa tehdä töitä ilta- ja yöaikaan, kun ei myöskään ole koulun tai päiväkodin vuoksi aikaisia aamuherätyksiä. Se mahdollistaa meille sen, että suurimman osan päivistä voidaan olla yhdessä kaikki. Ja me aiotaan ottaa siitä kaikki ilo irti todellakin!

Saa nähdä mitä kaikkea keksitään, mutta luulisin, että tästä tulee aika siisti kesä. Lapset on niin paljon isompia nyt, että se avaa ihan uusia mahdollisuuksia, mitä kaikkea heidän kanssa voi tehdä. Me ei olla suunniteltu vielä etukäteen mitään tarkkaa kesäksi, aiotaan mennä aika pitkälti intuitiolla ja tehdä just sitä mitä milloinkin huvittaa. No jossain vaiheessa kyllä lähdetään Ouluun, mutta ei olla päätetty sitäkään vielä että milloin. Ajattelin, että meille todellakin kelpaisi vinkit kesätekemisestä ja kivoista kesäkohteista Suomessa tai naapurimaissa! Eli tähän postaukseen saa vinkata oman lempparikesäkohteen lasten kanssa Suomesta, tai muuten järkevän juna-, laiva- tai automatkan päästä täältä. Kiitos hurjasti jo etukäteen!

Mä toivotan tsemppiä kaikille vanhemmille, joilla lasten kevätjuhlat on edessä. Muistakaa nenäliinat! Ja ihan valtavan paljon onnea kaikille valmistuneille tai koulunsa päättäneille, mekin saadaan huomenna ja lauantaina juhlia kaksia läheisten valmistujaisia, ihana juhlaviikonloppu siis tulossa!