Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä WWF:n kanssa.

Olen toiminut WWF:n kummina nyt reilut kolme vuotta. Muistan vieläkin sen päivän kun ryhdyin kummiksi: olin kävelemässä Helsingin rautatieaseman asematunnelissa pikavauhtia metroon, että ehtisin tapaamaan Oton ja tytöt ja mentäisiin yhdessä ruokakauppaan päivän jälkeen. Matkalla tunnelista liukuportaisiin mut pysäytti kuitenkin WWF:n edustaja, joka oli siellä värväämässä kummeja Saimaan norpille. Ensin en meinannut pysähtyä, koska mulla oli oikeasti kiire, ja tiesin että Otto ja tytöt odottivat. Mutta jotenkin mä vaan pysähdyin, ja sitten jäin siihen kuuntelemaan kaiken infon, ja kyselin vielä lisää, ja lopulta värväydyin sitten kummiksi.

Kummiksi ryhtyminen oli helppoa, ja kummina oleminen on vielä helpompaa kummille itselleen: multa menee vaan suoraveloituksena tietty summa kuukaudessa norpille, eli mun ei tarvitse itse tehdä yhtään mitään. Jos kuitenkin haluan, voin osallistua kummina enemmänkin. Saan WWF:n kummilehden säännöllisesti, ja saan sähköpostiini raportteja siitä miten norpat ovat kummien lahjoituksista hyötyneet. Lisäksi voisin osallistua kummeille järjestettäviin tapahtumiin, joita on aina välillä.

Mulle on tärkeää se, että tiedän, että mun  rahat menee oikeasti suoraan norppien auttamiseen, ja on mahtavaa nähdä millaisia tuloksia niillä saadaan aikaan. Esimerkiksi viime talvena norpille kolattiin apukinoksia, jotta ne saivat pesiä rauhassa ja synnyttää poikasia, vaikka lunta ei ollut satanut tarpeeksi. WWF:n työntekijät ja vapaaehtoiset konkreettisesti kolasivat siis kymmeniä apukinoksia lumesta Saimaalla – sen konkreettisempaa luonnonsuojelutyötä on vaikea kuvitella. Apukinokset tarjoavat vähälumisina talvina saimaannorpan poikasille korvaamatonta suojaa kylmyyttä, petoja ja häirintää vastaan. Ilman ilmastonmuutosta norpilla riittäisi lunta joka talvi, mutta talvet ovat lämmenneet vuosi vuodelta ja ilman apua norpat eivät enää pärjää. 

Viime vuosi oli historian lämpimin vuosi, ja sen takia uusia Lumi-kummeja tarvitaan kipeästi! Lumi-kummit tukevat eläimiä ja luonnonsuojelutyötä vähän laajemmin kuin me norppakummit. Lumi-kummit tukevat arktista suojelutyötä, jonka tavoitteena on ilmastonmuutoksen hillitseminen sekä lumesta ja jäästä riippuvaisten lajien suojeleminen. Lumi ja jää merkitsevät monille lajeille turvaa ja piiloa, synnytys- ja pesäpaikkaa, kulkutietä, ravinnonlähdettä, sekä saalistus- ja lepopaikkaa. Ilmaston lämpeneminen vaikeuttaa arktisten lajien elämää jo nyt monella eri tavalla.

Ilmaston lämpeneminen uhkaa arktisen alueen ainutlaatuista luontoa. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat juuri arktisilla alueilla kaikkein suurimmat: arktinen alue lämpenee nimittäin yli kaksi kertaa nopeammin kuin muu maapallo. Esimerkiksi jääkarhut ovat kuolemassa sukupuuttoon kun jäätiköt sulavat. Alueella on tärkeä rooli maapallon ilmaston säätelyssä, ja jäätiköiden sulaminen vaikuttaa merenpinnan nousuun kaikkialla maapallolla. Jos ilmastonmuutos etenee nykyistä tahtia, sillä on suuria vaikutuksia meihin kaikkiin. Suomikin on arktinen maa, ja monet meidän lajeistamme, kuten naali ja itämerennorppa, ovat arktisia lajeja. Vaikutukset eivät kuitenkaan ulotu pelkästään eläimiin, vaan meidän kaikkien elämään. (WWF: Arktinen alue)

WWF tekee tärkeää työtä, josta yli puolet rahoitetaan yksityisten ihmisten lahjoituksilla. WWF:n työhön arktisilla alueilla kuuluu mm. ilmastonmuutoksen hillitseminen, lajien suojelu niiden elinympäristössä, luonnonsuojelualueiden perustaminen sekä luonnonvarojen ryöstämisen estäminen. WWF:n perustaa ja varustaa jääkarhupartioita, suojelee naaleja Suomen Lapissa ja lainaa öljyntorjuntajoukkojen osaamista arktisille alueille.

Kyllä sen huomaa ihan maallikkokin, että talvet on nykyään paljon lämpimämpiä kuin mun omassa lapsuudessa. Silloin lunta oli joulukuusta maaliskuuhun vähintään, ja kovia pakkasiakin pitkiä aikoja putkeen. Toki talvien lämpötilat vaihtelevat joka vuosi, mutta fakta on että nykyään talvet ovat lämpimämpiä. Jos tulee päivä jolloin pääsee pulkkamäkeen tai saa tehtyä lumiukon, se päivä todella kannattaa käyttää siihen, koska ei ole mitään takeita että seuraavana päivänä enää olisi tarpeeksi lunta. Meidän lapset eivät enää saa kokea samanlaisia talvia kuin mun omassa lapsuudessa oli, koska suurimman osan talvesta on yleensä lumetonta ja märkää. Mun lapsuudessa oli ihan ok lähteä meren jäälle kävelemään tai hiihtämään, nykyään ei tulisi mieleenkään lähteä noille ohuille jäille talsimaan.

Ilmastonmuutos ja arktisten alueiden lämpeneminen on helppo unohtaa päivittäisessä arjessa, mutta se ei poista sitä faktaa että se tapahtuu koko ajan, joka päivä, joka sekunti. Tärkeintä on kiinnittää arkipäivässä huomiota siihen millaisia valintoja itse kuluttajana ja esimerkiksi vanhempana tekee. Mutta auttaa voi myös helposti ryhtymällä Lumi-Kummiksi. Pienin lahjoitussumma on vain 8 euroa kuukaudessa, joka ei todellakaan paljoa kenenkään lompakkoa rokota. Saman verran menee leffanvuokraukseen ja karkkeihin, tai yhteen pikaruoka-ateriaan kerralla. Siitä on kuitenkin vuositasolla jo iso hyöty. Ja jos pystyy, voi toki lahjoittaa enemmänkin.

Niin kuin kerroinkin, Lumi-kummiksi ryhtymisen jälkeen ei tarvitse tehdä mitään jos ei halua, vaan lahjoitussumma lähtee kuukausittain tililtä suoraveloituksella. Lahjoittaa voi myös kertalahjoituksena. Se on loistava aineeton lahjaidea jouluun tai vaikka nyt isänpäivään heille, joilla on jo kaikkea.

Lumi-Kummi KILPAILU: Voita liput Planeettamme Maa -konserttiin Hartwall Areenalle 24.2.2018. Miten nykytalvet eroavat lapsuutesi talvista? Vastaa tämän postauksen kommenttiboksiin ja voita kahden hengen lippupaketti Planeettamme Maa -konserttiin. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on 16.11.2017 asti, ja tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ. Onnea arvontaan!

Käy ihmeessä lukemassa lisää Lumi-kummiudesta WWF:n sivuilta, tai tee kertalahjoitus joululahjaksi tai isänpäivälahjaksi, tai vaikka ihan muuten vain. Jokainen euro on tärkeä!

En ole ostanut tänä syksynä juuri ollenkaan uusia vaatteita, kenkiä tai asusteita, ja siksi asukuvatkin on vähentyneet blogissa. Tavallaan sitä ajattelee, että pitäisi aina olla jotain uutta esiteltävää asukuvissa, ennen kuin niitä kehtaa laittaa esiin. Sitten kun ei ole oikein ostanut mitään, on tuntunut että ”no kiinnostaako ketään nämä mun samat vanhat rytkyt, ei varmaan”.

Olen kuitenkin pysähtynyt miettimään, että kuinka moni ihan oikeasti ostaa samaa tahtia vaatteita, kuin vaikka mielettömän upeissa tyyliblogeissa esitellään? En ainakaan minä. Suurimmaksi osaksi pyöritän niitä muutamaa lempparia vaatekaapista ja pesen ja pidän ja pesen ja pidän. Ja kun on oikein suuresta lempparista kyse, kuten kuvissa näkyvä paita, käytän välillä sellaista hätäkeinoa kuin pyyhi vauvan puurotahrat hihasta babywipesilla ennen lähtöä kun paita on vaan pakko saada päälle.

Ja mietin, että en ehkä ole yksin. Ehkä moni muukin, myös siellä ruutujen takana, inspiroituu myös siitä että niitä samoja vanhoja vaatteita vaan yhdistelee eri tavalla? Mä oon jo vuosia harrastanut sitä, että kun ostan jonkun uuden vaatteen josta olen haaveillut, heti ensimmäisenä etsin Pinterestistä inspiskuvia joissa on samaa tai samankaltaista vaatetta yhdistelty erilaisiin asuihin. Ja sitten niistä inspiroituneena yleensä yhdistelen sitä uutta vaatekappaletta omien vanhojen vaatteideni kanssa. En enää osta vaatteita, jotka sopivat vain johonkin yhteen vaatteeseen yhdisteltynä, vaan yritän ostaa sellaisia vaatteita, joita on helppo yhdistellä ihan kaiken kanssa.

Raskausaikana ja tänä vuonna mä olen miettinyt ja muuttanut kulutustottumuksiani aika rankalla kädellä. Siinä missä ennen piti saada paljon uusia vaatteita ja muutenkin kaikkea uutta koko ajan, nykyään mä en osta mitään, ellen ensin perustele sitä itselleni todella tarkkaan. En shoppaile kovin usein, enkä muutenkaan enää lähde kaupoille sellaisella ”olis kiva ostaa jotain” -mentaliteetilla. Menen kauppaan jos tarvitsen jotain, ja jos sitä mitä tarvitsen ei löydy, en silti osta mitään random lohtuvaatetta sen tilalle. Ennen tein juuri niin. ”Damn kun en nyt löytänyt niitä uusia mustia farkkuja. No ei se mitään ostan tän ihan ok biletopin ja ton hupparin joita mulla on jo neljä melkeen samanlaista, ja etsin ne farkut sit joskus toiste.”

Raskauden jälkeen vaatekaappia oli pakko päivittää, kun olin niin eri muotoinen ja kokoinen kuin ennen raskautta, ja nyt taas ne vaatteet on jääneet liian suuriksi. Mua harmittaa että ostin sellaisia vaatteita, jotka olivat sopivia vain sen lyhyen ajan. Nyt mahdun kaikkiin vanhoihin vaatteisiin joita ennen raskauttakin käytin, ja harmittaa että ostin muutamaksi kuukaudeksi vaatteita. Mutta en vaan halunnut silloin kulkea pelkissä verkkareissa tai raskausvaatteissa, halusin tuntea olon omaksi itsekseni siitä huolimatta että olin ihan eri kokoinen ja muotoinen ja imetin. Newsflash! En tuntenut silti. Ihan turhaa. Onneksi ne voi hyväkuntoisina kuitenkin lahjoittaa Hope:lle eteenpäin, ja joku muu niistä varmasti tykkää. Ja onneksi en ostanut kovin monia vaatteita kuitenkaan, vaikka vähän kaappia päivitinkin.

Tänä syksynä olen ostanut tästä asusta tuon kultaisen takin joka kuvissa näkyy. Sen lisäksi olen saanut synttärilahjaksi kuvissa näkyvän paidan. Kuvien housut on kaksi vuotta vanhat farkkujeggingssit, ja kengät on kaksi vuotta vanhat nilkkurit. Kauluspaidan ostin, kun aloitin uudessa työssä keväällä 2015. Laukkukin on joululahja vuodelta 2015, se on muuten viimeisin laukku jonka olen ostanut (tai no saanut). Ottohan sen mulle antoi lahjaksi. Viimeisen viiden vuoden aikana olen ostanut kolme laukkua, jotka ovat kaikki edelleen viikoittaisessa käytössä.  Enkä koe että tarvitsisin uusia laukkuja, kun ne kolme ovat edelleen hyvässä kunnossa ja toimivia.

Olen aina rakastanut muotia ja trendejä, mutta viime aikoina mulle ei ole tullut yhtään hyvä olo siitä ajatuksesta, että ostaisin jonkun trendikkään kertakäyttövaatteen joka näyttäisi kivalta yhden postauksen asukuvissa, ja sitten unohtuisi kaapin perälle. Oikeastaan, en ole varma onko siitä koskaan tullut hyvä olo. Paljon parempi olo tulee siitä, kun vaatekaappi on siisti ja koostuu lemppareista, jotka toimivat vuodesta toiseen. Ja siitä, että joskus tekee jonkun perustellun hankinnan jota on pohtinut pitkään ja vähän ehtinyt haaveilla siitä etukäteen. En sano ettenkö enää ikinä tekisi heräteostoksia, jos jotain oikeasti käyttökelpoista ja fiksua sattuu kohdalle, sillä luultavasti joskus niin tapahtuu. Mutta ainakin yritän tehdä parempia valintoja, ja harkita enemmän.

Mitä olette mieltä, haittaako teitä jos asukuvissa toistuvat samat vaatteet? Vai inspiroidutteko siitä, että samaa vaatetta yhdistellään eri tavalla?

Kerkesin kirjoittaa ja kuvata tämän postauksen valmiiksi ennen kun sain maanantaina surullisia uutisia. Haluan kiittää ihan mielettömän paljon teitä kaikkia tuesta ja voimista ja rakkaudesta jota ootte jakaneet, kiitos ihan uskomattoman paljon. Onneksi on myös nämä kolme pientä neitiä täällä jotka pitävät kiinni arjessa. KIITOS <3 Ja tässä teille siis meidän ysikuisen kuulumisia <3

Meidän touhupylly täytti jo yhdeksän kuukautta, voi apua! Tämä viimeisen kuukausi on varmaankin kaikista nopeimmin humpsahtanut kuukausi koko tänä vauvavuonna, ja siksi tuntuukin niin hassulta kirjoittaa tageihin ”vauva 9kk”. Ollaan oltu niin paljon menossa ja paljon mielessä, että se on vaan kulunut siinä samalla. Yhtäkkiä huomaan vaan että päivä päivältä se pieni pyöreäpäinen vauveli on yhä enemmän tekevä ja osallistuva tyyppi, joka kommunikoi ja naurattaa ja kujeilee.

Se on ehkä suurin muutos tässä kahdeksan ja yhdeksän kuukauden välissä: ennen vauva oli tahattomasti hauska, ja nykyään hän taas itse tietoisesti pyrkii naurattamaan kaikkia. Jos hän huomaa että joku hänen tekemänsä asia – vaikkapa äidin mahan pöristely suulla – saa perheen nauramaan, hän tekee sitä vaikka sata kertaa uudelleen. Hän kujeilee ja keksii koko ajan hassuja juttuja joita tekee, ja sitten katsoo vuoron perään jokaisen paikalla olijan kasvoja, että näkyyhän niillä varmasti nauru tai hymy. Ja voin kertoa että naurattaa kyllä joka kerta, vaikka hän tekisi saman jutun uudelleen ja uudelleen. Parasta on että hän säestää touhujaan omalla ihanalla naurullaan, joka tarttuu.

Naurattamisen lisäksi hän on alkanut matkimaan, ja oppii matkimalla tosi nopeasti. Kaiken helpon mitä hänelle näyttää, hän toistaa saman tien. Halit ja pusut, kielen naksauttelut ja taputtelut, kaikki hän toistaa. Musta tuntuu että uusia yhteisiä leikkejä syntyy hänen kanssaan joka päivä, hän innostuu herkästi uusista jutuista ja niin kyllä mekin.

Kaikkein lemppareimmat jutut tällä hetkellä naurattamisen lisäksi on kävelykärryllä kävely, tanssiminen sekä pallon kopittelu. Kävelykärry oli pitkään pelottava, kun se ei tuntunut tukevalta. Mutta yhtenä iltana hän vaan hiffasi sen, ja nyt viilettää sillä ympäri kämppää koko ajan. On ollut myös ihanaa miten isommat tytöt on kannustaneet, ja auttaneet oppimaan näitä uusia juttuja. Sinä iltana kun hän oppi kävelemään kävelykärryllä, me kaikki muut seistiin rivissä hurramaassa ja taputtamassa. Meitä ylpeitä vanhempiakin enemmän innoissaan olivat juuri isosiskot.

Usein hän kävelee kärryn kanssa jonnekin, ja sitten kun kärry pysähtyy eikä mene enää eteenpäin, hän jää siihen tanssimaan. Ja aina kun sanotaan ”Tanssii” niin hän alkaa vimmatusti hytkymään, se on ihan mahtavan näköistä.

Hän rakastaa palloja ja kaiken heittelyä, oli kyseessä sitten lelu tai vaikka isin puhelin. Hän heittää ihan täydellä voimalla, ja on oppinut hyvin myös kopittelemaan. Hän heittää reippaasti aina uudelleen, ja yrittää ottaa palloa kiinni kun hänelle heitetään, ja usein saakin. Hauskaa on myös se, että yksi hänen ensimmäisiä sanojaan on ”heittää”. Ollaan varmaan toisteltu sitä niin paljon, kun ollaan kehuttu että hän heittää hienosti, niin se on tarttunut hänellekin.

Tämä ikä on kyllä yksi mun lemppareita: yhdeksän kuukauden ikäiset pikku kujeilijat ovat niin ihanan hyväntuulisia ja ihania höpsöjä. Pahin eroahdistus oli meillä jo silloin 6-7kk iässä, jolloin hän juuri vasta opetteli liikkumista, ja tajusi olevansa äidistä erillinen oma yksilönsä. Silloin äiti ei saanut kadota näköpiiristä, ja uudet tyypit olivat vähän kuumottavia. Nyt hän on jo tottunut tutkimusmatkailija, ja nauttii kovasti siitä että voi vapaasti mennä ja liikkua miten itse haluaa. Hän suhaa yleensä olkkarin ja ruokailutilan leikkinurkkauksen väliä, joko kontaten tai kävelykärryllä. Eikä hänen menoaan häiritse, jos äiti tai isi poistuu näköpiiristä vaikka keittämään kulman taakse keittiöön kahvit.

Höpötystä tulee paljon, ja viime postauksessa mainittujen ”äitän”, ”isin”, ”hein”, ”aaaain” ja ”jeen” lisäksi nyt on tosiaan se ”heittää”. Sen lisäksi tulee paljon tavuja ja pärinää ja ärinää. Hän on äänessä melkeinpä koko ajan, paitsi silloin kun keskittyy täysillä, silloin hän on ihan hipihiljaa. Eilen hän sanoi ekaa kertaa myös puhelimessa ”mummu” kun puhuttiin videopuhelua mun äidin kanssa, ja sen jälkeen hän on myös tänään tuonut aina vähän väliä puhelinta ja sanonut ”mmummu” (tai no välillä kuulostaa enemmän kun hän sanoisi ”mmömmööö”, hahha!

Imetys on meillä edelleen tärkeä osa päivää ja yötä, mutta nyt hän ei enää viihdy rinnalla päivisin kovin pitkään, vaan ottaa yleensä sellaiset minuutin pikahuikat, ja jatkaa sitten touhuja. Päivällä hän myös samalla seisoskelee tai leikkii tai läpsyttää mun naamaa kun hän syö, ei yleensä jaksa hirveästi rauhoittua siihen rinnalle. Illalla ja yöllä hän kyllä viihtyy rinnalla pidempäänkin, ja syö ihan rauhassa. Hän syö yöllä yleensä sen 3-5 kertaa, mutta hampaiden puhkeamisen aikaan tuntui että niitä kertoja saattoi olla 35 yössä. Silloin tosin hän haki enemmänkin sitä lohtua rinnasta, eikä niinkään syönyt. Hän nukkuu puolet yöstä omassa sängyssä ja aamuyöstä eteenpäin sitten meidän vieressä, pinnasänky on sivuvaununa kätevästi.

Hampaita on tosiaan kaksi maailman suloisinta pikkuista, jotka pilkottavat siellä alaleuassa. Saa nähdä milloin seuraavat hampaat puhkeavat. Hän rakastaa hampaiden pesua ja hampaita saisi pestä vaikka kymmenen kertaa päivässä jos häneltä kysytään. Pehmeä vauvan oma harja taitaa tuntua kivalta kutittavissa ikenissä.

Kyllä nämä yhdeksän kuukautta on olleet niin ainutlaatuista ja ihanan upeaa aikaa että ei voi kuin myhäillä kun miettii taaksepäin. Ja aivan ihania kuukausia ja vuosia meillä vielä edessä <3 Upeaa seurata meidän tyttöjen kasvua. Onnea meidän 9kk ikäiselle pikkutyypille!

Mitkä teillä on olleet lempparijuttuja 9kk iässä? Mitkä taas ei niin suosikkeja?

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Fisher-Pricen kanssa.

Aika moni 2010-luvun alussa syntyneen vauvan vanhempi varmaan on kokenut sen, kun kävelee yöllä pimeässä kämpässä vaikka vessaan, ja yhtäkkiä jostain kuuluu ”Minä rakastan sinua”. Ainakin mulle ja Otolle on käynyt just näin, useampaankin kertaan, ja tämä oli sellainen juttu josta silloin muistan lukeneeni useamman kaverin tai tutun fb-päivityksistäkin.

Kyseessähän oli tietenkin Fisher-Pricen Learning Puppy -koira, joka jostain syystä päätti alkaa kertomaan tunteistaan juuri silloin kun sitä vähiten odotti. Pari kertaa tuli saatua niin kutsuttu ”kakkahalvaus” keskellä yötä sen takia, mutta noin niinkuin muuten se oli oikein kiva kaveri. Oikeastaan tosi kiva, sillä esikoisemme oppi sen avulla jo alle kaksivuotiaana kaikki aakkoset ja numerot, ja paljon kivoja lauluja. Se oli oikein oiva joululahja, jonka muistaakseni äitini silloin meidän esikoiselle antoi.

Keskimmäinen leikki samalla koirakaverilla, ja oppi hänkin aakkoslaulut ja muut sen avulla. Meillä tuli sen verran suuri ikäero keskimmäisen ja kuopuksen välille, että ehdittiin tuosta mahtavasta klassikkolelusta jo luopua, ja lähettää se uuteen rakastavaan kotiin opettamaan lapsia (ja säikyttelemään vanhempia).

Saatiin kuitenkin tämän Fisher-Pricen kamppiksen myötä nyt kuopukselle testiin Fisher-Price Puppyn päivitetty versio, joka ei ainakaan vielä ole säikytellyt ketään muutaman viikon testailun aikana. Sen sijaan siitä on tullut näiden viikkojen aikana tärkeä ja rakas lelu kuopukselle, ja isommat tytöt ovat oppineet jo sen jokaisen laulun ulkoa. Smart Stages -teknologialla varustettu koira muuttaa oppimissisältöä, kun vauva kehittyy ja kasvaa. Se mahdollistaa sopivan tason valitsemisen juuri oman lapsen ikään sopivasti, ja onkin mahtavan pitkäikäinen lelu.

Pitkillä automatkoilla ainoa autossa mukana ollut lelu oli tuo Puppy, sillä siitä riitti hupia koko lapsikatraalle aina kun kuopus oli hereillä. Takapenkillä raikasivat lastenlaulut, ja tallensin pitkän videonkin meille muistoksi, jossa isommat tytöt laulavat pienimmälle autossa, ja tämä kikattaa kuin viimeistä päivää. Mentiin yhden pysähdyksen taktiikalla molemmat matkat, vaikka kuopus oli hereillä enemmän kuin koskaan ennen. En olisi etukäteen arvannut.

Koiran lisäksi saatiin testiin vauvan oma älypuhelin Fisher-Price Smart Phone, johon latasin kaiken toivon siitä, että sen myötä heittämään oppinut kuopuksemme jättäisi vanhempiensa puhelimet rauhaan. Hän kun siis tykkää todella heittää, niin että kerää kaiken voiman mitä pieneen yhdeksän kuukauden ikäiseen kroppaansa vaan saa ladattua, ja sitten viskaa niin kovaa kun lähtee. Siihen älypuhelin ei auttanut – edelleen hän rakastaa heitellä meidän luureja aina kun pääsee niihin käsiksi. Mutta viihdyttävä ja hauska lelu tuo Smart Phone kyllä on, sillä minityyppi jaksaa leikkiä sillä pitkäänkin. Nappeja on helppo painella ja niistä kuuluu kivoja ääniä, värejä, numeroita ja lauluja, ei liian kovalla volumella.

Postauksen otsikko, ”Meillä leikitään yhdessä joka päivä” on yksi tärkeimpiä arvoja mulle perhe-elämässä, ainakin näin lasten ollessa vauva- ja leikki-ikäisiä. Leikki on lapsen tapa oppia ja ilmaista itseään, ja alusta asti olen halunnut tukea sitä kaikin mahdollisin keinoin. Siihen kuuluu myös se, että me vanhemmat heittäydytään mukaan leikkiin ja annetaan lasten mielikuvituksen ohjailla meitä. Jokainen aikuinen osaa kyllä teeskennellä juovansa kahvia kupista, tai ostavansa kaupasta ranskanleipää joka maksaa kuulemma viisi senttiä. Leikkiminen ei ole vaikeaa, ja kun sitä tekee säännöllisesti, siitä tulee helpompaa.

Me ei leikitä joka päivä koko päivää yhdessä, lapset rakastavat leikkiä yksinään ja keskenäänkin pitkiä aikoja. Mutta me leikitään joka päivä yhdessä jonkin aikaa jotain. Sen ajan ei tarvitse edes olla pitkä, kunhan on täysillä läsnä ja jättää ne aikuisten älypuhelimet ja muut vempeleet pois siksi aikaa. Leikkiminen on hauskaa, ja maailma on leikkejä pullollaan. Vaikka joskus väsyttää ja tekisi mieli vaan maata sohvalla, se että menee leikkiin mukaan piristää joka kerta. Leikkiminen on aikuisellekin hyvä tapa rentoutua päivän jälkeen, tai startata uusi päivä vaikka heti aamusta. Monesta tavallisesta jutusta tulee myös hauskempaa, jos sen muuttaa leikiksi. Vain mielikuvitus on rajana!

Fisher-Pricen lelut ovat turvallisia ja laadukkaita leluja, jotka opettavat lapselle tärkeitä taitoja leikin avulla. Leikki on lapsen tapa oppia, ja monipuolisilla ja mukautuvilla leluilla tätä oppimista voi tukea helposti. Fisher-Pricelta löytyy leluja moneen lähtöön ja monille eri ikäryhmille. Tuotteita on saatavilla mm. BR-leluista, Toys’r’usista, Prismasta ja Hobby Hallista.

LUKIJAKILPAILU: Osallistu kisaan jossa voit voittaa Fisher-Pricen Watermate-kylpylelun vaikka pukin konttiin! Mitä tykkäät leikkiä oman lapsen, sisaruksen tai vaikka kummilapsen kanssa? Kerro se kommenttiboksissa ja olet mukana arvonnassa. Osallistumisaikaa on 14.11. asti ja arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

Ihanaa iltaa kaikille <3

Tänään koitti se päivä jota odotimme ja pelkäsimme, mun rakas mummu on nukkunut pois. Tytärtäni lainaten, ”mä rakastan mummua ikuisesti vaikka sitä ei enää ookaan.” Juuri nyt en pysty sanomaan enempää, mutta sitten kun pystyn, mä haluan kertoa teille miten mielettömän upea ihminen mun mummu oli.

Enkeli vuoteen vierellä kulki,
mummun silmät hiljaa sulki.
Nyt aurinko kirkas ja lämpöinen,
on paistava mummulle ikuinen. 

Lepää rauhassa rakas mummu. <3