Tämän vuoden aikana tulen esittelemään täällä blogissa 12 ihanaa, erilaista perhettä, jotka kaikki ovat lähteneet perhe-elämään erilaisista lähtökohdista ja erilaisilla kokoonpanoilla. Perheitä yhdistää se, että he näkevät onnea ja iloa siinä omassa arjessaan ja perheessään, oli se arki ja perhe millainen tahansa. Tämän postaussarjan ideana on tuoda esiin lapsiperheiden diversiteettiä Suomessa. Yksikään perhe, yksikään lapsi eikä yksikään vanhempi ole samanlainen kuin toinen. Hyvin erilaisista lähtökohdista voi kuitenkin tulla samaan lopputulokseen: ihanaan ja omalta tuntuvaan lapsiperheen arkeen. Tänään on vuorossa sarjan kolmas perhe. Ensimmäisen perheen tarinan voit lukea täältä ja toisen perheen tarinan täältä.

Siiri, 26, & Hannele, 26, sekä esikoinen, 1v9kk, ja kuopus, 3kk, Espoo

Taivaalla paistaa aurinko ja on yksi kevään ensimmäisistä lämpimistä päivistä. Kävelen kodikkaan pihan poikki terassin ovelle ja koputan. Avaamaan tulee iloisesti hymyillen Siiri ja aurinkoinen taapero. Olohuoneen sohvalla Hannele leikittää kolmen kuukauden ikäistä vauvaa.

Istutaan alas kahvipöytään, joka on täynnä toinen toistaan ihanampia herkkuja, hedelmäsalaattia ja kahvia. Meillä synkkaa heti ja rupatellaan niin remontoinnista kuin lapsistakin. Siirin ja Hannelen upeasti itse remppaama koti kylpee keväisessä auringonvalossa.

Suhde alkoi Tinderistä

Hannele ja Siiri tutustuivat toisiinsa Tinderissä vuoden 2014 jouluaattona. Jo uutena vuotena Hannele tuli Siirin luokse, mutta he eivät kuitenkaan ihan alkaneet heti seurustelemaan.

– Mulle tuli pieni puolen vuoden identiteettikriisi, sillä olin aiemmin tapaillut vain miehiä, Siiri kertoo.

– Kevät oli Siirin osalta sellaista kipuilua, mutta toukokuussa 2015 me vihdoin alettiin virallisesti seurustelemaan, Hannele naurahtaa.

Pari puhui lapsista melko nopeasti sen jälkeen kun olivat alkaneet seurustelemaan ja vuonna 2016 he ostivat nykyisen kodin, jossa tuleville lapsille oli tilaa ja vaihtoivat isompaan autoon.

– 2016 kesällä me sitten varattiin aika Dextralle, Siiri kertoo.

– Jouduimme etsimään klinikan joka suostui hoitamaan naispareja. Ikärajat vaihtelivat myös eri klinikoiden välillä, piti olla yli 25v. Dextralla ei ollut mitään ongelmia. Dextra sanoi heti, että tottakai he voivat auttaa meitä. Siellä henkilökunta on erikseen koulutettu kaikenlaisten perheiden kohtaamiseen ja seinillä on paljon esitteitä ja kirjoja myös naispareille ja apilaperheille, Hannele jatkaa.

Lapsettomuushoitojen ensimmäisellä käynnillä kartoitettiin perheen tilannetta. Ensimmäisellä käynnillä juteltiin siitä, miksi Siiri ja Hannele olivat tulleet vastaanotolle, kauanko he olivat olleet yhdessä ja miten perhehaavetta voisi lähteä toteuttamaan.

 

Molemmat halusivat olla raskaana

Hannele alkoi odottaa esikoista marraskuussa parin 2016 hääjuhlien jälkeen.

–Pohdimme yhdessä, että oli sillä hetkellä taloudellisesti järkevämpää, että lapsettomuushoidot tehdään Hannelelle ja Hannele on raskaana, Siiri kertoo.

Raskausaika sujui Hannelella hyvin, vaikka hän saikin vaivoikseen iskiaksen ja jännekalvontulehduksen.

–Iso maha ja kepit olivat mielenkiintoinen yhdistelmä, mutta onneksi raskausaikana auttaa se, että tietää kaiken olevan vain väliaikaista, Hannele pohtii.

Siiri ja Hannele tiesivät haluavansa toisenkin lapsen ja Siirikin halusi kokea raskauden.

– Yritimme sinnitellä, että lapsille tulisi edes järkevä ikäero ja esikoinen saisi olla ainokainen ja ehdittäisiin tottua rauhassa perhe-elämään.

Siirillekin tuli iskias raskausaikana, mutta sen suurempia haasteita ei onneksi ollut.

– Toisen lapsen raskausaika oli ehkä rankempaa, koska oli se esikoinen kuitenkin siinä. Olin fyysisesti rajoittunut kun liikkuminen oli niin vaikeaa iskiaksen takia, lapsen pukeminen ja muut askareet olivat aika vaikeita.

Molempien synnytykset olivat imukuppiavusteisia. Kuopus syntyi napanuora kaksi kertaa kaulan ympäri kiertyneenä. Dramaattisia käänteitä ei siis puuttunut, mutta onneksi kaikki meni lopulta hyvin molemmilla kerroilla.

Naisparia ei osattu kohdata sairaalassa

Sairaalassa pari kuitenkin huomasi saavansa joissain asioissa erilaista kohtelua kuin heteropariskunnat.

– Jännitti mennä synnyttämään. Mulle sanottiin Siiristä, että olet ottanut siskon mukaan synnytykseen, Hannele muistelee.

– Kuopuksen synnyttyä kun meitä tultiin siirtämään synnytyssalista osastolle tai sinne perhepesään, niin työntekijä ei meinannut yhtään ymmärtää, että Hannele tulee mun mukaan, eikä huomioinut mitenkään Hannelea. Jouduin erikseen sanomaan, että vaimo tulee mukaan osastolle, Siiri kertoo.

Ennen äitiyslakia naisparien tie vanhemmuuteen oli pitkä ja hankala

Huhtikuun alusta voimaan tullut uusi äitiyslaki muutti byrokratian osalta huomattavasti aiempaa parempaan suuntaan naisparien osalta, mutta Siiri ja Hannele joutuivat vielä käymään läpi perheen sisäisen adoptioprosessin molempien lasten kanssa, ennen kuin molemmat olivat virallisesti lasten vanhempia, eikä vain toinen.

– Esikoisen synnytyksessä pelotti eniten se, että mitä jos Hannelelle käy jotain. Minulla ei olisi ollut esikoiseen mitään virallista sidettä, Siiri kertoo.

Aiemmin adoptioprosessi käynnistyi lastenvalvojan luona yleensä kolmen kuukauden kuluttua synnytyksestä. Hannele ja Siiri pääsivät hieman helpommalla, sillä he saivat aloittaa adoptioprosessin heti synnytyksen jälkeen, ilman harkinta-aikaa. Lastenvalvojan tapaamisissa pengottiin koko elämä läpi.

– Meiltä kysyttiin tapaamisessa molempien palkat, mitä mieltä lapsi on adoptiosta (vaikka kyseessä oli vastasyntynyt), miksi haluat adoptoida lapsen, mikä suhde sinulla lapseen, oma lapsuus, onko toimeentulotuen asiakas, lainat, lastensuojelun mahdolliset asiakkuudet ja kaikki.

Tapaamisessa täytettiin nelisivuinen kaavake, jonka jälkeen lastenvalvoja kirjoitti puoltavan lausunnon adoptiolle. Lausunto vietiin käräjäoikeuteen, missä notaari kävi sen läpi. Sitten odotettiin parin kuukauden ajan päätöstä. Adoptioprosessi maksoi molemmilla kerroilla n. 200 euroa.

Uuden huhtikuun 1. päivä voimaan tulleen äitiyslain myötä naisparille hedelmöityshoidoilla syntyvän lapsen juridinen suhde molempiin vanhempiinsa voidaan vahvistaa tunnustamalla lapsi neuvolassa raskausaikana tai lastenvalvojan luona, ilman tarvetta perheen sisäiseen adoptioon. Naisparille syntyvän lapsen oikeusturva paranee huomattavasti, koska hänen juridinen suhteensa molempiin vanhempiinsa on selvä jo syntymästä lähtien. (lähde: Seta.fi)

Neuvolassa Siiri ja Hannele ovat aina saaneet hyvää palvelua ja hoitoa. Monet kaavakkeet ja kysymykset on kuitenkin neuvolassakin edelleen suunniteltu vain yhdenlaisille perheille: kahden vanhemman heteroperheille.

– Sateenkaariperheiden lisäksi ei ole myöskään otettu huomioon sitä asetelmaa, että olisi vain yksi vanhempi. Ei huomioida perheiden monimuotoisuutta mitenkään, Hannele toteaa.

Koko lähipiiri perheen tukena

Lähipiiri on suhtautunut Hannelen ja Siirin suhteeseen ja perheeseen pienen totuttelun jälkeen mahtavasti.

– Hannelen perhe suhtautui alusta asti jo hyvin, koska perhe tiesi jo etukäteen, että Hannele on kiinnostunut naisista. Minulla oli vähän kivikkoisempi tie. Alku oli aika hankalaa, mutta ymmärrän sen, koska se oli itsellekin niin iso kriisi ja yllätys, niin se oli iso yllätys myös vanhemmille, Siiri kertoo.

– Siiri on kotoisin pienemmästä paikasta, niin siellä suhtautuminen oli vähän erilaista kuin pääkaupungissa asuvilla. Vanhemmille sukulaisille oli hankalin juttu ja he esittivät hassuimmat kysymykset. Oletuksena oli se, että ei saa esimerkiksi ikinä lapsenlapsenlapsia. Ei osattu nähdä sitä, että naisparitkin voi saada lapsia, Hannele muistelee.

Alun jälkeen Hannelen ja Siirin perhe on aivan normaali juttu kaikille ja heistä on ollut ihanaa nähdä, miten molempien perheet tukevat ja ovat mukana heidän elämässä paljon.

Uimahallissa samaan pukuhuoneeseen

Kun molemmat  vanhemmat ovat saaneet kokea sekä raskausajan että synnytyksen, tulee väistämättä mieleen kysymys, että onko asioita helpompi käsitellä yhdessä, kun molemmat ovat kokeneet saman?

– EI. Ollaan niin eri tyyppisiä ihmisiä. Siiri on enemmän sohvalle käpertyjä, joka syö suklaata ja katsoo telkkaria. Mä maalasin kattoa vaikka oli iskias silloin raskausaikana, Hannele naurahtaa.

– Ollaan sen verran erilaisia ihmisiä, että vaikka koettaisiin samoja asioita, koetaan ne ihan eri tavalla. Tilanteen ollessa päällä meidän tuntemukset eivät kohtaa.

Joissain asioissa siitä on kuitenkin vissi etu, että molemmat vanhemmat ovat samaa sukupuolta.

– Me saadaan kaikki mennä uimahallissa samaan pukuhuoneeseen, mikä todella helpottaa pienten lasten kanssa, Siiri naurahtaa.

Aiemmin miesten kanssa tapailut Siiri kokee myös, että Hannelen kanssa on helpompi puhua tunteista ja heillä on eroavaisuuksista samankaltaisia ajattelumalleja.

– Kuunteleminen ja jutteleminen on meille molemmille tyypillistä, Hannele vahvistaa.

Myös perhe-elämään valmistautumisessa on ollut hyötyä siitä, että molemmat ovat naisia. Hedelmöityshoitojen alkuvaiheessa on pakollinen psykologin käynti, jonka molemmat kokivat hyödylliseksi.

– Siellä mietitään jo valmiiksi etukäteen kasvatusta ja tulevaa perhe-elämää monelta eri kannalta, myös sitä, miten lapsille tulevaisuudessa kerrotaan heidän saaneen alkunsa. Sen jälkeen oli paljon valmentautuneempi olo vanhemmuuteen, Siiri kertoo.

Ja minä uskon sen hyvinkin. Mikäli valtion tai kuntien budjetti sen sallisi, olisi aivan loistava juttu, että esimerkiksi yksi neuvolapsykologin käynti tulisi kiinteäksi kaikille kuuluvaksi osaksi neuvolakäyntejä. Vaikka siihen satsaaminen vaatisi paljon rahaa, se voisi kuitenkin ennaltaehkäistä monia myöhempiä ongelmia perheissä ja ehkä siten myös säästää resursseja toisesta päästä. Ongelmiin on parasta puuttua silloin kun ne eivät vielä ole edes syntyneet.

Kun molemmat ovat äitejä

Molemmat äidit ovat löytäneet äitiyden omalla tavallaan ja ovat edelleen omia itsejään, vaikka jossain määrin äitiys on tarkoittanut myös muutoksia.

– Yllätyin siitä, miten paljon Hannele muuttui äitiyden myötä. Hän oli ennen jäykempi, en olisi voinut ikinä kuvitella Hannelea vaikka laulamassa, mutta nykyisin hän laulaa meidän lapsille. Hannele pehmentyi tosi paljon äitiyden myötä, Siiri pohtii.

Siirille lastentarhanopettajana äitiys oli tosi luonnollinen ajatus. Kaikki yllättyivätkin siitä, että Hannele oli ensin raskaana.

– Mun piti todistella kaikille, että olen yhtä hyvä äiti kun Siiri. Kun mun synnytyksen jälkeen Siirillä ei tietenkään ollut samanlaista univelkaa eikä fyysisiä kipuja kuin minulla, niin häneltä onnistui helpommin monet asiat alkuun helpommin, Hannele kertoo.

– Me olemme molemmat äitejä ja se oli itsellekin tosi vaikeaa, että Hannele oli ensin raskaana. Tuntui, että minunhan kuuluisi olla raskaana ja minunhan kuuluisi pystyä ruokkimaan lapsi. Itse olin esikoisen synnyttyä vain kuukauden kotona ja menin takaisin töihin, ja se oli ihan super vaikeaa, Siiri muistelee.

Hannelesta tuntui haastavalta ja oudolta palata töihin ja jättää esikoinen Siirin kanssa kotiin. Nyt Siirin synnytettyä kuopuksen Hannele taas juoksee riemusta kiljuen töihin, ja Siiri on lasten kanssa kotona.

– Meillä molemmilla varmaan hormonit vaikutti aika paljon tunteisiin, Siiri ja Hannele pohdiskelevat.

Lasten pieni ikäero on joskus arjessa raskasta

Esikoisella ja kuopuksella on vain 1,5 vuotta ikäeroa, mikä tuntuu välillä arjessa rankalta.

– Uhmaikä ja pienen vauvan yhdistäminen on välillä haasteellista. Se kun molemmilla lapsilla on tarpeita samaan aikaan hirveästi ja vielä ihan eri asioita, Hannele kertoo.

– Taapero on vielä niin pieni, että ei osaa esimerkiksi odottaa vielä vuoroa. Varsinkin silloin kun on lasten kanssa yksin, tulee mietittyä, että miten oikein voi tehdä kaiken samaan aikaan. Sitten on vielä kaksi kissaa ja kaksi koiraa siihen päälle, jotka aiheuttaa välillä melkoisen sirkuksen, Siiri jatkaa.

Siirille rankinta vanhemmuudessa on ollut se, että kaikesta ammatin tuomasta tietotaidosta huolimatta hänkään ei aina pysty toimimaan kaikessa oikein, kuten ei kukaan.

–  Olen kuitenkin työssäni neuvonut perheitä ja sitten huomaan, että teen itse niitä samoja virheitä. Että tiedän tasan miten pitäisi tehdä, mutta sitten en kuitenkaan itse pysty toimimaan niin. Armollisuus itseä kohtaan on hankalaa, tulee tosi huono omatunto tosi pienistäkin asioista, Siiri kertoo.

 

Äitien välinen arvostelu turhauttaa

Molemmat kokevat joskus rankaksi myös äitien välisen arvostelun ja kyseenalaistamisen, niin netissä kuin oikeassakin elämässä.

– Tuntuu kuin olisi jatkuvasti joku susilauma perässä. Se on ihan sama onko kaupassa vai netissä, niin äidit arvostelee toisiaan. Sukulaisetkin kyseenalaistivat alkuun meidän ratkaisuja. Jatkuvasti piti perustella miksi meillä on tiettyjä ratkaisuja, esimerkiksi lapsi selkä menosuuntaan autossa, onko lapsella tarpeeksi vaatteita päällä jne, Hannele lataa.

Toisen lapsen myötä ratkaisujen kyseenalaistaminen ja neuvojen antaminen on onneksi vähentynyt hieman, mutta edelleen äitien välinen arvostelu turhauttaa.

Toisaalta itsekin saa olla keskustellessa usein varpaillaan, jotta ei tule pahoittaneeksi toisten äitien mieltä. Monet ottavat tosi henkilökohtaisesti keskustelun esimerkiksi turvaistuinten valinnasta ja muista kasvatukseen ja vanhemmuuten liittyvistä valinnoista.

– Hirveästi pitää miettiä, että miten jotkut asiat muotoilee ilman, että vastapuoli ottaa negatiivisena kommenttina. Kyllä perus keskustelu pitää kestää, jos itse on sitä mieltä, että toimii oikein. Niskavillat nousee ehkä helpommin pystyyn jos tietää, että itse ei toimi suositusten mukaan.

Yhdessäolo on tärkeintä

Siiri ja Hannele tykkäävät kaikkein eniten siitä, kun koko perhe on yhdessä. Molemmat nauttivat siitä, kun arjessa on sopivassa suhteessa sekä rauhallista kotona oloa että aktiivisuutta. Yhdessä tekeminen ja ilo lasten uusista taidoista ja jutuista on palkitsevaa.

– Ei ihan hirveästi jakseta paikallaan olla. Tykätään tehdä paljon ja vaikka ollaan kotona niin silti tehdään paljon, remontoidaan ja touhutaan. Välillä se on rankkaa, mutta on se kyllä kivaakin, ei me jotenkin osata olla muuten, Siiri kertoo hymyillen.

Naiset ovat kovia remontoimaan omaa kotiaan, mutta tykkäävät he tehdä paljon muutakin. Lasten kanssa Siiri ja Hannele käyvät Hoplopissa ja Sealifessa ja nauttivat lukemisesta, ulkoilusta ja leikkipuistoista. Perheessä myös lauletaan ja tanssitaan paljon.

– Me otetaan nyt kaikki ilo irti siitä kun lapset haluaa olla meidän kanssa ja tehdä yhdessä ja kulutetaan kaikki energia ja vapaa-aika niihin lasten juttuihin. Ei mene kuin 10 vuotta ja esikoinen haluaa jo yksin rinteeseen ja muualle.

Tunteet saavat näkyä ja kuulua

Siirin ja Hannelen perheessä tunteet saavat näkyä ja kuulua niin lapsilla kuin aikuisillakin.

– Meillä näytetään kaikki tunteet ja me vanhempina näytetään meidän tunteet myös lasten nähden. Keskustelu ja tunteiden sanoittaminen ja anteeksipyytäminen on meille tärkeää. Puhutaan paljon asioista lapsille ja toisillemme, Hannele kertoo.

– Kaikkein paras juttu on se, kun lapsi katsoo silmiin ja tulee syliin ja halaamaan. Se on ihanaa kun lapsi osoittaa rakkautta ja sitä, että vanhempi on tärkeä, Siiri jatkaa.

Tulevaisuudelta Siiri ja Hannele toivovat ennen kaikkea paljon kivoja yhteisiä kokemuksia ja terveyttä.

– Ja vähemmän remonttia, Hannele naurahtaa.

– Eniten odotamme sitä, että saadaan tutusta meidän omiin lapsiin joka päivä. Jo nyt on ihanaa kuunnella taaperon lauseita ja lauluja ja oppia hänestä lisää. Tulevaisuudessa saadaan oppia vielä enemmän, Siiri päättää.

Siirin ja Hannelen terveiset muille vanhemmuudesta haaveileville naispareille:

Älkää välittäkö muiden mielipiteistä, uskaltakaa elää sellaista elämää kuin itse haluatte, oman näköistä perhe-elämää. Liikaa ajatellaan sitä, mitä muut miettii tai otetaan kommentteja itseensä. Jos yhtään miettii perhe-elämää johon kuuluu lapset, kannattaa mennä rohkeasti käymään lapsettomuushoitojen ensikäynnillä, niin pääsee juttelemaan psykologin kanssa. Ajateltiin ensin, että meidän pitää mennä siksi kun ollaan naispari ja että se on meille vaan rasite, koska heteroparit vaan tekevät lapsia eikä heidän tarvitse käydä missään. Mutta sen käynnin pitäisi sisältyä automaattisesti neuvolaan kun se on niin hyvä juttu!

Haluan kiittää lämpimästi Siiriä ja Hannelea, jotka päästivät mut kurkistamaan omaan ihanaan arkeensa ja joiden tarinan sain kertoa teille. Musta oli jotenkin niin ihanaa nähdä mikä lämpö ja rakkaus ja onni koko perheestä välittyi. Kotona oli ihana tunnelma ja niin kauniisti, selkeästi rakkaudella yhdessä rempattu koti. Siiri ja Hannele ottivat esiin myös tärkeän aiheen: äitien väliset ristiriidat. Mä olen ehdottomasti sitä mieltä, että äitiydestä pitäisi voida keskustella avoimesti ja arvostelematta toisia. Uskon, että avoimuudella ja sillä, että yrittää edes asettua toisen asemaan pääsee pitkälle kaikessa, niin äitiydessä kuin elämässä yleensäkin. Kiitos vielä Siiri, Hannele ja lapset äärimmäisen ihanasta ja mielenkiintoisesta tapaamisesta. 

Bongasin Tickle Your Fancy -blogista Julia Toivolan alulle laittaman blogihaasteen rehellisistä arkisista kuulumisista. Mun mielestä idea oli tosi kiva, vaikka oma blogini tietysti muutenkin on arkisempi kuin ulkomaanmatkojen ja ammattikuvaajien upeiden otosten täyttämät blogit. Arkisuus on mun juttu ja tykkään siitä omassa blogissani, vaikka rakastan kyllä itse katsoa niitä upeita matkoja ja inspiroivia täydellisen kauniita kuviakin. Viime aikoina täällä on näkynyt juhlia ja ja Tukholman reissua, nähtävyyksiä ja asuja, vaaleja ja mielipiteitä. Paljon kaikkea ihanaa, mutta ajattelin, että olisi ehkä hauskaa kertoa pitkästä aikaa, mitä mulle kuuluu. Mitä mulle itselleni kuuluu juuri nyt, mitä päässä liikkuu juuri nyt, miltä musta tuntuu juuri nyt. Ja niin mä aion tehdä.

Mitä oikeasti kuuluu?

No ihan oikeasti, olen hoitanut kotona sisällä kaksi päivää kuumeista ja räkäistä taaperoa ja ollaan peruttu kaikki pääsiäisen suunnitelmat perjantain jälkeen. Mun paidassa on räkää, mulla on likainen tukka enkä ole meikannut kahteen päivään. Taapero on ymmärrettävästi ollut tosi tarvitseva ja me ollaan yritetty hoitaa häntä parhaamme mukaan, samalla kun ollaan järjestetty pääsiäismunajahtia sisällä isommille (johon taaperokin ehdottomasti halusi osallistua kuumeesta huolimatta). Ei olla grillattu, ei lähdetty ystävän synttärijuhliin Turkuun, eikä olla nautittu ihanasta auringosta ulkona. No isommat onneksi ovat olleet terveenä ja he ovat olleet aamusta iltaan ulkona molempina päivinä. Mutta me aikuiset ollaan kökötetty 2-vuotiaan kanssa sisätiloissa ja koitettu saada häntä viihtymään kurjasta olosta huolimatta. Ei ihan se pääsiäinen jota suunniteltiin, mutta ei onneksi mitään sen pahempaakaan. Joskus käy näin ja sille ei voi mitään.

Tänään sain kuitenkin tartuttua projektiin, joka mun on pitänyt aloittaa viimeiset 1,5 vuotta. Aina on vaan pitänyt ja pitänyt ja pitänyt, enkä ole saanut aikaiseksi. Kyseessä on asia, jota en koskaan ennen ole tehnyt, joten ensimmäisen askeleen ottaminen on tuntunut pelottavalta. Tänään kuitenkin olin jumissa sohvalla taaperon nukkuessa päikkäreitä mun kyljessä kiinni (enkä saanut liikkua) ja mä vihdoin sain aikaiseksi aloittaa. Siitä mulla on ihan älyttömän hyvä mieli. Se ei ollutkaan niin vaikeaa kuin luulin. Oikeastaan se oli tosi helppoa. Nyt täytyy vaan jatkaa samaan malliin.

Eli mitä mulle oikeasti kuuluu? Hyvää, ihan älyttömän hyvää. Jos suurin ongelma tällä hetkellä on yhden lapsen flunssa niin aika hyvin pyyhkii. On tosi kiitollinen olo, että kaikki on näin hyvin juuri nyt.

Mitä tapahtuu työrintamalla?

Kävin aiemmin tällä viikolla haastattelemassa seuraavaa ihanaa erilaista perhettä ja myös siitä mulle jäi älyttömän hyvä mieli. Tämä postaussarja on mun oma henkilökohtainen suosikki kaikesta, mitä olen tänne vuosien varrella kirjoittanut. Ihan mieletöntä saada tehdä sitä lisää pienen tauon jälkeen. Seuraava osa ilmestyy viikon kuluttua sunnuntaina!

Musta tuntuu edelleen, että olen ihan täynnä intoa ja inspiraatiota kirjoittamisen suhteen ja se on tosi ihana tunne. Se tekee työnteon tosi helpoksi. Ei ole sellaista tyhjän paperin syndroomaa, päin vastoin. Voisin naputella vaikka 24 tuntia putkeen, eikä silti loppuisi sanottava kesken. Mulla on juuri niin, että kun pääsen alkuun, ei jutusta ole tulla loppua.

Olen ollut parissa tosi mielenkiintoisessa tapaamisessa viime aikoina ja tulevien kuukausien aikana on tapahtumassa mulle itselleni tosi isoja ja mielenkiintoisia juttuja. En malta odottaa, että pääsen kertomaan niistä lisää. Oikeastaan tämän tekstin kirjoittaminen oli mulle itsellenikin hyvä herätys. Pohdiskelin aiemmin nimittäin tänään, että junnaankohan mä liian paikallaan tai jotain. Vasta nyt tässä kirjoittaessa tajusin, että moni asia joita on pitkään suunniteltu ja kehitelty on vihdoin pian tapahtumassa.

Töiden suhteen siis todella hyvä fiilis, niitä riittää ja intoa riittää itsellä. Tällä hetkellä työt ja vapaa-aika tuntuu olevan tosi hyvässä balanssissa, vaikka aina sitä työtä löytyisi tehtäväksi enemmän kuin on aikaa.

Parisuhde / perhe /ystävät?

Oton kanssa menee loistavasti. Meidän yhteiset työpäivät on parasta ikinä. Toisaalta nyt, kun yhteistä aikaa on vihdoinkin tarpeeksi, tuntuu myös helpommalta ottaa välillä omaa aikaa. Sekin on ihan parasta. Mulla on tulossa myös ihania juttuja ystävien kanssa tässä lähiaikoina, joita en malttaisi odottaa! Lasten kanssa menee hienosti myös tätä pientä flunssaa lukuunottamatta. Päivä päivältä sitä vaan hämmästelee, miten isoja lapset ovat jo, kaikki kolme. Vaikka pienimmäinen onkin vielä pieni, on hänenkin kanssaan elämä nykyään jo ihan erilaista kuin vaikkapa puoli vuotta sitten. Varsinkin nyt kun on lämmintä, eikä tarvitse enää miljoonia vaatekerroksia ulos, on kaikki helpompaa. Hän laittaa itse kengät jalkaan ja hatun päähän. Isompia ei juuri kotona näe ellei varta vasten tee jotain yhdessä, kun he ovat kaiken liikenevän ajan kavereiden kanssa ulkona.

Matkat?

Meillä on loppuvuodesta tulossa yksi reissu koko perheen kesken, mutta sitä ennen olisi tarkoitus tehdä joku vähän pienempi reissu joko kahdestaan Oton kanssa tai sitten yhdessä koko perhe. Lisäksi reissataan varmasti Ouluun ainakin pari kertaa lähikuukausina.

Harrastukset/Hyvinvointi?

Olen pitänyt kiinni siitä, että olen liikkunut ainakin 3 kertaa viikossa koko kevään. Se on mulle itselleni tosi iso juttu, että en ole repsahtanut, vaan olen pitänyt kiinni tästä tahdista. Olen yhdistellyt kävelyä, juoksua, joogaa, pilatesta ja kehonpainotreeniä. Ja tietty pitänyt hikisiä diskoja kotona lasten kanssa, ne on parasta treeniä.

Inspiroi eniten/vähiten?

Eniten mua inspiroi vahvat naiset, jotka sanovat ajatuksensa rohkeasti ääneen, ihana kevätaurinko joka mahdollistaa kivojen vaatteiden käytön, te mahtavat tyypit, joiden kanssa ollaan käyty ihan mielettömiä keskusteluita ja ajatuksenvaihtoja viime aikoina, sekä meidän lapset, joiden into ja ilo on parasta koko maailmassa. Vähiten inspiroi ehdottomuus, tahallinen ilkeys somessa ja pirujen maalaaminen seinille. Toivo, kannustus ja yhdessä tekemisen meininki on kultaa.

Tällä hetkellä syön/katson/luen?

Syön tällä hetkellä tosi usein Food Market Herkun valmista kukkakaali shaker-salaattia lounaalla. Olen siihen aivan ihastunut, yhdellä viikolla söin sitä neljällä eri lounaalla. Apua! Arkiruuaksi laitetaan tällä hetkellä aika usein Härkis Currya, parsaa eri muodoissa ja kalaa.

Katson tietenkin Game Of Thronesia maanantaisin ja muina päivinä me katsotaan Netflixistä Dynastiaa, joka on ehkä loistavin saippuasarja ikinä. Niin hyvin tehty. Tarjoaa täydellisessä suhteessa ihan älyttömiä juonenkäänteitä, draamaa, voittoja suosikkihahmoille ja nopeaa etenemistä. Aina kun jakso loppuu niin tekisi mieli aloittaa uusi. Vaikka kyseessä on saippuasarja, se on vähän erilainen kuin joku Kauniit ja Rohkeat tai Salkkarit. Ja siis mulle se kertoo paljon sarjan tasosta, että Ottokin on koukussa tähän. Mä itse kun voin tuijotella vähän hömpempiäkin sarjoja, mutta Otto on hieman vaativampi sarjojen katsoja. Sitä ennen katsottiin Sex Education ja Workin’ moms.

Seuraavaksi aiotaan aloittaa After Life. Mä luen edelleen tällä hetkellä Suvi Ratisen Matkaystävää, joka on musta hirveän symppis ja kiinnostava. Sen jälkeen lukulistalla on seuraavaksi Camilla Läckbergin Kultahäkki ja vihdoin myös Michelle Obaman Minun tarinani. Kirjoille pitäisi oikeasti varata enemmän aikaa taas, mutta viime aikoina olen käyttänyt kaiken liikenevän ajan joko kirjoittamiseen tai sarjoihin. Pitäisi ottaa itselleni joku lukuhaaste nyt, koska mulla on niin monta kiinnostavaa kirjaa odottamassa lukemista!

Mitä odotan?

Odotan niitä työjuttuja, joista aiemmassa kohdassa mainitsin ja joista olen hurjan innoissani. Lisäksi odotan kaikkia sovittuja treffejä ystävien ja sukulaisten kanssa.

Olipa kivaa pitkästä aikaa puhua ihan vaan siitä, mitä mun päässä liikkuu just nyt. Ja nyt mä haluaisin kuulla mitä teille kuuluu just nyt! Mitä te syötte, luette ja katsotte? Mikä inspiroi teitä just nyt? Mitä odotatte? 

Tämä kulunut kuukausi on ollut kyllä melkoinen ja tuntunut jotenkin ihan älyttömän pitkältä, koska on vaan tapahtunut niin paljon ja niin paljon isoja ja meille merkityksellisiä asioita.

Taapero aloitti päivähoidon. Olin esimerkiksi varma, että me ollaan tehty Oton kanssa täällä päivisin kahdestaan työ- ja koulujuttuja jo pidempään. Havahduin vasta nyt tätä postausta pohtiessani siihen, että siitä on alle kuukausi, kun meidän taapero aloitti päivähoidossa. Sekin tosiaan tapahtui tässä maaliskuun alussa. Kaikki on lähtenyt hyvin sujumaan, ehkä siksi tuntuukin, että siitä olisi pidempi aika kuin onkaan.

Käytiin yön yli-treffeillä Oton kanssa ja siitäkin on jo ikuisuus, vaikka tuntuu kuin oltaisiin ihan vasta käyty.

Meidän 5-vuotiaalla murtui käsi, mutta sekin paranee jo kovaa vauhtia eikä kipsi onneksi paljoa menoa ole hidastanut. Onneksi lapset ovat niin sopeutuvaisia.

 

Tapasin Isabella Löwengripin, jonka uraa ja elämää olen seurannut siitä asti kun olin itse jotain 16. Isabella on edelleen yksi Skandinavian suurimmista vaikuttajista. Hän esimerkiksi kertoi, että hän palkkasi ensimmäisen assarin ollessaan 16-vuotias, ja assari tuli hänen mukanaan kouluun (!!). Siellä assistentti vastaili Isabellan sähköposteihin sillä aikaa, kun Isabella itse opiskeli. Nykyisin Isabella on kahden lapsen äiti ja aivan älyttömän menestynyt yrittäjä ja sijoittaja, joka on mm. viime vuonna nimetty Ruotsin talouselämän vaikutusvaltaisimmaksi henkilöksi. Vaikka ihan kaikesta en ole samaa mieltä hänen kanssaan, on todella kunnioitettavaa, millaisen uran hän on rakentanut itselleen. Ja hän on vain vuotta mua vanhempi, 28-vuotias.

Sain uuden ystävän. Oikeastaan me kyllä tutustuttiin jo ihan alkuvuodesta kun tavattiin ekan kerran, mutta kuitenkin. Olen ihan fiiliksissä siitä, että näin aikuisiälläkin voi löytää ystävän, jonka kanssa vaan klikkaa niin hyvin. Parasta on se, että meillä on taustalla paljon samanlaisia kokemuksia, joista ei kumpikaan olla ennen voitu jutella oikein kenenkään kanssa. Ihan mieletöntä vaan kuunnella toista ja nyökkäillä, että mustakin on tuntunut just tolta!

Käytiin Kiasmassa koko perhe ja nautittiin museokäynnistä ihan valtavasti. Pitäisi useamminkin viettää aikaa museoissa.

Lapsilla oli ensimmäistä kertaa ikinä omia yökylävieraita, ja meillä oli niin hauska viikonloppu! Ehdottomasti jatkossakin meille saa tulla yökylävieraita, se on hauskaa sekä lapsille että vanhemmille.

Mä kävin magneettikuvauksessa, jota pelkäsin ja jännitin etukäteen, mutta jonka ansiosta mulla on nyt kevyempi mieli kuin aikoihin. Tuntuu kuin iso kivi olisi tippunut harteilta ja pystyisi taas hengittämään.

Kevät alkoi silleen ihan kunnolla. Kadut on lakaistu ja aurinko lämmittää jo. Nyt on kellotkin käännetty. Ihan mieletöntä, miten paljon energiaa lisääntyvästä valosta saa.

Katsottiin Oton kanssa Sex Education teidän suosituksesta Netflixistä ja sehän oli ihan loistava sarja! Suosittelen itsekin!

Ainoa harmillinen juttu oli se, että tämän kuukauden Ihanat erilaiset perheet -postaus siirtyi harmillisesti sairastapauksen vuoksi eteenpäin. Eli se olisi ilmestynyt tänään, mutta sen sijaan tänään ilmestyikin tämä kuukausikatsaus. Mulla ei ole mitään ”varaperheitä” varattuna eri kuukausille, eli jos peruutus tai siirtymä tulee niin se tulee. Nyt siis luultavasti huhtikuussa ilmestyykin kaksi sarjan postausta, tai sitten sarjan aikataulu vaihtuu lennosta. Niin tai näin, en malta odottaa, että pääsen kertomaan teille lisää tarinoita. Jos ette ole vielä lukeneet, niin tammikuun perheen tarinan pääset lukemaan tästä ja helmikuun tästä.

Tämä kuukausi on ikävää tapaturmaa lukuunottamatta ollut ihana. Päällimmäinen fiilis on kiitollisuus. Ollaan aivan älyttömän onnekkaita, kun ollaan saatu viettää näin ihana kuukausi, ja ne asiat joita on jännitetty on menneet hyvin. Nyt edessä on huhtikuu, keskimmäisen synttärit, pääsiäinen ja paljon kaikkea muutakin hauskaa. En malta odottaa, että kevät pääsee kunnolla vauhtiin! Ihanaa huhtikuuta kaikille ja kiitos aivan älyttömästi myös teille tästä kuukaudesta.

Mulla oli odotuksia tälle kuukaudelle, koska tämä oli ensimmäinen kuukausi yli kahteen vuoteen, kun mulla oli mahdollisuus panostaa täysillä blogiin aivan tavallisten toimistotuntien aikaan. Tässä kuussa on käyty aivan älyttömän mielenkiintoisia keskusteluita ja blogin kävijämäärät ovat olleet valtavassa kasvussa. Tällä viikolla täällä vaihdettiin myös blogin sadas tuhannes kommentti. Ihan mieletöntä. Kiitos teille aivan hurjasti siitä, miten myötäelätte ja keskustelette ja jaatte ajatuksia ja kokemuksia. Te olette ihan parhaita. 

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Gigantin kanssa.

Mä olen saanut suuren kunnian toimia Gigantin brändilähettiläänä ja testailen siis uusia tuotteita tänä vuonna ja kerron kokemuksistani teille! Tää on ihan huippusiisti juttu mulle ja vielä enemmän ehkä Otolle, joka nauttii kaikesta elektroniikkahifistelystä vielä tuhat kertaa enemmän kuin minä. Testaillaan siis yhdessä täällä ihan innoissamme.

Ihan ekaksi mä sain testilainaan Microsoft Surface Pro 6 Tabletin sekä tyylikkään Type coverin, jolla Surface pro muuntuu tabletista läppäriksi. Tässä on käytössä Windows 10 Home eli ihan täysi Windows. Tehoakin riittää, sillä Surface Pro 6 sisältää 8. sukupolven Intel Core -prosessorin. Loistavista spekseistä huolimatta Surface Pro on ultrakevyt ja helppo ottaa mukaan. Se painaa vain n. 1,7kg!

Tässä postauksessa mä kerron mun yhdestä kokonaisesta työpäivästä (eli eilisestä keskiviikosta) tunti tunnilta, ja pääsette näkemään, miten hyvin Surface Pro 6 kulki päivän ajan mun mukana. Millainen on yhden bloggaajan (tai vaikuttajan) yksi työpäivä vuonna 2019? 

Keskiviikko 20.3.2019 – Mun työpäivä

Klo: 07.00 Herätys, suihku, omat ja lasten aamutoimet ja aamupala.

Klo: 8.45 Lapset lähtevät Oton kanssa päivähoitoon & kouluun. Aloitan työnteon käymällä aamun aikana tulleet sähköpostit & kommentit läpi. Mä teen töitä aina seisten kotona, koska se on mun niskalle ja hartioille parempi.

Klo: 9.15 Päivää aiemmin otettujen kuvien editointia Lightroomilla. Surface Pro 6 jaksaa hyvin pyörittää raskaita ohjelmia, kuten Lightroomia, Photoshopia ja Adobe Premiereä prosessorin ansiosta. On tosi tärkeää, että kuvien editointi on sujuvaa eikä ohjelma töki koko ajan. Toinen tosi tärkeä juttu kuvia editoidessa on tarkka ja realistisesti värit toistava näyttö. Surface Prossa on korkearesoluutioinen PixelSense kosketusnäyttö, joka näyttää kuvat juuri sellaisina, kuin ne on otettu.

Klo: 10.00 Lisään kuvat maanantaina kirjoitettuun postaukseen ja suoritan hakukoneoptimoinnin postaukselle valmiiksi. Ajastan postauksen illaksi.

Klo: 10.15 Käyn läpi kampanjaohjeet myöhemmin ilmestyvää kampanjapostausta varten. Kirjaan itselleni ajatuksia ylös ranskalaisilla viivoilla ennen kuin alan kirjoittamaan.

Klo: 10.30 Alan kirjoittaa kamppispostausta valmiiksi. 

Klo: 12.00 Kamppispostaus on viittä vaille valmis: Loput tekstistä lisään, kunhan saan kuvat otettua ja editoitua. Teen kauppalistan kamppiskuvia varten.

Klo: 12.30 Syön lounasta. Samalla luen blogeja ja selaan instafeedin läpi.

Klo: 12.45 Käyn läpi kalenteria ja suunnittelen tulevien viikkojen postausaikataulua. Ehkä n. 2/3 postausten aiheista suunnittelen aina valmiiksi ja 1/3 jätän tilaa spontaaneille ajatuksille ja ajankohtaisille aiheille. Usein postauskalenteri päivittyy ja muuttaa muotoaan, mutta mun mielestä on tosi hyvä, että on sellainen runko jota seuraan. Se auttaa hyvin välttämään myös tyhjän paperin syndroomaa. Kun on aina takataskussa valmiiksi monta ideaa, ei tule sitä hetkeä, että ei yhtään tietäisi mitä kirjoittaa. Haluan myös pitää huolen, että sisältö on tarpeeksi vaihtelevaa. Suunnittelemalla sitä ennakkoon pystyn vaikuttamaan siihen, että sisältö on tarpeeksi monipuolista.

Klo: 13.15 Editoin Photoshopilla blogille uutta bannerikuvaa. 

Klo: 14.15 Korjaan meikit, vaihdan vaatteet koska en jaksakaan laittaa farkkuja ja pakkaan tavarat. Nappaan Surface Pro 6:n mun käsilaukkuun mukaan, koska sillä on tosi hyvä tehdä muistiinpanoja tapahtumassa. Käsilaukkukokoinen  super ohut ja kevyt läppäri on best, koska en yhtään tykkää  kantaa mukana useampia kasseja. On ihanaa, kun se mahtuu kätevästi käsilaukkuun.

Klo: 14.30 Lähdetään Oton kanssa kohti keskustaa ottamaan asukuvia. Tsekkaan matkalla sähköpostit ja instagramin DM:t ja vastailen viesteihin.

Klo 14.55 Ollaan asukuvauspaikalla ja todetaan, että sää on keskustassa aivan kammottava. Päätetään jatkaa suoraan Allas Sea Poolille. Vaikka ylläolevassa kuvassa näyttää niin seesteiseltä, niin todellisuus oli aivan toinen. Lämmintä +4 astetta, räntää satoi vaakasuoraan ja tuulta oli 10 metriä sekunnissa. Olin aivan litimärkä päästessäni sisälle, vaikka seisoin ulkona n. 2 minuuttia.

Klo: 15.05 Saavun Allas Sea Poolille, jossa on PING Studio -tilaisuus. Aiheena on Faktaa vai Fiktiota, eli luotettava tieto. Miten somevaikuttajat voisivat omassa työssään olla edelläkävijöitä ja toimia vastuullisemmin kuin jopa suuret mediatalot? Aihe on aivan super mielenkiintoinen, ja tosi kiva päästä isompaan tilaisuuteen tapaamaan kollegoita sankoin joukoin, kun alkuvuosi on ollut enemmän täynnä pieniä tapahtumia. 

Klo: 15.30 Ohjelma alkaa ja nappaan Surface Pro 6:n esiin. Siinä on edelleen hyvin akkua jäljellä, vaikka en laittanut johtoa kiinni kun irrotin sen lounaalla. En pakannut johtoa edes mukaan, sillä Surface Pro 6:n akkukesto on 13,5 tuntia. Ihan huoletta voi siis unohtaa johdon kotiin vaikka olisi perus 8h työpäivän  verran pois kotoa. Tällainen muutaman tunnin koulutustilaisuus sujuu siis Surfacelta aivan leikiten ja akkua riittää hyvin vielä kotonakin. Mä en itse saanut testiin Surface Peniä, jollainen tähän settiin myös on saatavilla. Sillä on varmasti ihan super kätevää tehdä muistiinpanot lennosta.

Klo: 18.00 PING Studio loppuu ja mä lähden kävelemään Allas Sea Poolilta kohti metroasemaa. Metrossa vastailen viesteihin ja tsekkaan vielä sähköpostit läpi.

Klo 18.45 Kotona! Äkkiä ruokaa naamariin, Otto oli onneksi tehnyt ison satsin niin mullekin riitti ja jäi vielä lounastakin. Lasten kanssa hengailua ja leikkimistä, satujen lukemista ja iltatoimet, sekä iltapala.

Klo 20.30 Lapset nukkumassa. Postauksen julkaisu ja jakaminen Facebookissa ja Instagramissa. Kommenttien julkaisu ja vastaus muutamaan DM:n.

Klo 21.00 Työpäivä ohi. Katsotaan Oton kanssa Temppareita (meidän ei-niin-salainen pahe) sohvalla. Ruutu+ ei jostain syystä toiminut telkkarilla, joten katsottiin vielä kaksi jaksoa Temppareita Surface Pro 6:lla, ilman johtoa. Akkua näytti edelleen olevan jäljellä yli 40% siinä vaiheessa kun toka jakso Temppareista loppui. Laitoin silti yöksi lataukseen. Surface Pro 6 on kiva, kun sitä voi käyttää sekä tabletti- että läppäritilassa. Siinä on viihdekäytössä se tabletin helppous, mutta kuitenkin läppärin teho ja myös jalusta, jolla se pysyy paikallaan, niin ei tarvitse kädessä pidellä, jos ei jaksa.

Työpäivän tunnit yhteensä: 10h15min matkoineen keskustaan ja takaisin, matkat vähennettynä 8h45min. 

Tämän testijakson jälkeen olen kyllä todella vakuuttunut Surface Pro 6 Tabletista, ja harmittaa palauttaa se! Se sopii niin hyvin mun työtarpeisiin, että mielelläni jatkaisin testijaksoa pidempäänkin, heh. Surface Pro 6 on tosiaan saatavilla Gigantista ja siellä voi käydä myös tutustumassa siihen paremmin, jos kiinnostuit tämän kokemuksen perusteella.

Sellainen oli mun yksi työpäivä tällä viikolla. Jokainen päivä on tietysti erilainen sisällöltään ja se on just se, mitä mä mun työssä rakastan. Koskaan ei ehdi tylsistyä eikä työpäivät tunnu tasapaksulta, kun kaikkea pääsee tekemään ja kokemaan niin monipuolisesti.

 

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Panda Lumous kanssa.

Panda Lumous haastoi mut tässä kaupallisessa yhteistyössä miettimään mun omaa mielenmaisemaa, sellaista happy placea, johon mieli vaeltaa välillä arjen kiireissä tai silloin kun kaipaa rauhaa.

Arki ja elämä kolmen lapsen kanssa on ihanaa. Se on intensiivistä, täynnä rakkautta ja meininkiä. Me ollaan pyritty rakentamaan meidän arjesta sellaista, joka tekee meidät onnelliseksi. Fakta on kuitenkin se, että kolmen lapsen kanssa arki on välillä myös toiminnan ja aikataulujen täyteistä. Meidän viikoissa on varsinkin ne kaksi arkipäivää, jolloin isommilla lapsilla on peräkkäisinä päivinä omat rakkaat harrastukset illalla (ja toisella toinen harrastus koululla vielä oppituntien jälkeen, jonka takia häntä ei voi hakea aiemmin). Vaikka yritetään aina laittaa kaikki valmiiksi hyvissä ajoin, jotta harrastukseen ei tule kiire kummallakaan kumpanakaan päivänä, aika usein meillä kuitenkin tulee vähän hoppu. Usein myös meillä vanhemmilla sattuu jotain omia koulu- tai työtapaamisia samalle päivälle, ja nähdään Oton kanssa toisiamme niinä päivinä usein vaan sellaisella läpsystä vaihto -meiningillä.

Lapset eivät sitä hoppua onneksi edes huomaa, kun he keskittyvät vaan omaan osuuteensa. Heillä on aina harrastuksissa hauskaa ja harrastusten jälkeen kotiin tulee aina innostuneita ja iloisesti pulputtavia tyyppejä. Meille vanhemmille ne harrastus-illat on kuitenkin juuri niitä, jolloin välillä tulee tsempattua itseä fiilistelemällä niitä vähemmän hektisiä iltoja, jotka loppuviikosta taas odottavat.

Mä haluan elää täysillä hetkessä ja nauttia jokaisesta päivästä, enkä halua paeta arkea tai odota, että olisipa joku hetki vaan ohi jo. En myöskään näinä harrastuspäivinä ajattele niin. Mä näen lapsista, miten älyttömän paljon he nauttivat harrastuksistaan ja sitä on ihana katsoa. Siinä on kaikki syyt pyörittää sitä harrastusrumbaa, joka niin monille muillekin vanhemmille on tuttua. En halua missata harrastuspäivinä yhtään tärkeää oivallusta tai taitoa tai iloista hymyä siksi, että olisin keskittynyt ennemmin ahdistumaan arjen kiireestä.

Välillä on kuitenkin ihanaa karata ajatuksissa sekunnin sadasosaksi sinne, missä on aina rauhallista: Oman rakkaan luo, missä ei ole ikinä kiire mihinkään. Niinpä silloin, kun odotan pukuhuoneessa muiden vanhempien kanssa lasta harrastustunnilta, matkustan välillä ajatuksissani Oton kainaloon meidän omalle vaaleanpunaiselle sohvalle. Siinä mieli rauhoittuu ja tulee aina hyvä fiilis. Se on maailman paras paikka. Se on mun mielenmaisema.

Panda Lumous on ihana herkku, jota voi nautiskella välillä sen arjen keskellä. Kotimainen, vegaaninen ja gluteeniton Panda Lumous Tummasuklaavadelma on vadelmasoseesta ja tummasta suklaasta tehty makeinen. Tumma suklaa on ihanan täyteläistä ja vadelma taas tosi raikasta. Ne on ihan loistava yhdistelmä, johon jää vähän tuhan iisisti koukkuun! Mä valitsen näitä itselleni välillä viikonloppunameiksi ja lapsetkin ovat valinneet joskus nämä omiksi viikonloppunameikseen, kun ne on niin hyviä. Täytyy tunnustaa, että välillä näillä tulee herkuteltua ihan arkipäivänäkin, mutta ei tietenkään liian usein.

Mä en itse ole niin paljoa sellaisen perinteisen karkin ystävä, vaan tykkään enemmän ihan muista herkuista, tai sitten suklaasta. Panda Lumous Tummasuklaavadelma on siksikin yksi mun tän hetken lemppariherkuista, kun se ei maistu sellaiselta keinotekoiselta ”karkilta”. Se maistuu oikeasti tummalta suklaalta ja oikeasti vadelmalta. Sellaiselta aidolta ja hyvältä. NAM!

Mun mielestä oli ihanaa pohdiskella tätä aihetta, siitä tuli niin hyvä fiilis. Kuinka onnekas sitä onkaan, kun on olemassa sellainen paikka maailmassa, jossa voi aina tuntea olevansa turvassa ja olla täysillä oma itsensä.

Tekstin kuvat on otettu jo ylläoleva teksti on kirjoitettu jo ennen viime viikonlopun tapaturmaa. Voin sanoa, että sen jälkeen olen vielä tuhat kertaa kiitollisempi siitä, että on ylipäänsä lapsilla mahdollisuus harrastaa ja tehdä asioita, jotka heitä kiinnostavat. Ei todellakaan haittaa rumba-illat, paljon ikävämpi vaihtoehto on se, kun ei voikaan tehdä mitään. Ja kätensä murtanut 5v sai piristykseksi maistella vähän näitä herkkuja!

LUKIJAKILPAILU: VOITA PANDA LUMOUS TUOTEPAKETTI

Mikä on sinun mielenmaisemasi? Minkä paikan ajattelu tuo sulle onnellisen ja rauhallisen fiiliksen? Kommentoi oma vastauksesi ja olet mukana Panda Lumous -tuotepaketin arvonnassa. Arvonta-aikaa on 26.3.2019 klo 23.59 asti ja arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

Onnea arvontaan kaikille!