9x alle 15min ruokaideat arkeen & kesään

11.06.2020

Ollaan kokattu viimeiset kolme kuukautta enemmän kuin ikinä ennen, kun ravintolat olivat kiinni ja koko perhe on ollut kotona niitä kahta kouluviikkoa lukuunottamatta. Välillä jaksaa panostaa ja kokata oikein pitkän kaavan mukaan, mutta paljon ollaan etsitty myös helppoja ruokia ja helppoja herkkuja. Monet meidän aterioista valmistuvat alle puolessa tunnissa ja osa jopa alle viidessätoista minuutissa. Rakastan sellaisia aterioita, joita tehdessä ei kauan nokka tuhise. Lisäksi tykkään siitä, kun saa hyödynnettyä tehokkaasit myös ne jääkaappiin vikana hengaamaan jäävät jutut ennen uutta kauppareissua, joista äkkiseltään voisi ajatella, että ei enää ateriaa saa. Kyllä muuten saa! Päätin koostaa teille postauksen joistakin meidän viime aikojen suosikeista. 

Mukana on niin helppoja arkiruokia kuin myös lisukkeita ja herkkuja, jotka eivät yksinään mene kokonaisesta ateriasta, mutta ovat kuitenkin helppoja esim. jonkin proteiinin kaverina. Kaikki ruuat ovat joko kalaruokia, kasvisruokia (maitotuotteilla) tai täysin vegaanisia ruokia. 

Täältä löytyy helpot vinkit niin grilliin kuin kattilaankin, sekä meidän tämän hetken lemppari-iltaherkku, joka saa aloittaa tämän postauksen ensimmäisenä ohjeena. Fetadipin valmistus kestää ehkä viisi minuuttia ja se on aivan käsittämättömän taivaallisen hyvää! Kun olin tehnyt ekan kerran, tehtiin heti parin päivän päästä uudelleen. 

1. Fetadippi & paistettu leipä

100g Feta-juustoa

100g Maustamatonta tuorejuustoa

100g Creme Fraichea

1-2 Kevätsipulia varsineen

1 Valkosipulin kynsi

Reilusti juoksevaa hunajaa

Mustapippuria

Kuivahtanutta Ciabattaa tai muuta leipää

Oliiivöljyä 

Sekoita vatkaimella feta, tuorejuusto, puristettu valkosipulinkynsi  ja creme fraiche keskenään. Silppua kevätsipulit ihan pieneksi. Laita dippi kulhoon ja tee keskelle syvä “kolo”. Kaada kolo täyteen hunajaa. Ripottele reunoille silputut kevätsipulit ja rouhi mustapippuria päälle. Leikkaa leipä ohuiksi viipaleiksi ja pyöräytä nopeasti oliiviöljyn kanssa kuumalla pannulla. Tarjoile dippi leivän kanssa.

Vinkki! Jos haluaa hiukan kevyempää, tämä toimii varmasti aivan loistavasti myös dippivihannesten dippinä, etenkin jos valitsee kreikkalaiseen tyyliin esim. kalamata-oliiveja, kirsikkatomaatteja ja kurkkua dippailtavaksi. 

2. Vuohenjuustolla täytetyt tomaatit grillissä (8kpl)

8 tomaattia

200g vuohenjuustoa (pehmeää, ilman tuhkapintaa)

Hunajaa

Mustapippuria

Leikkaa tomaateille “lakki”. Koverra tomaatit tyhjäksi. Täytä tomaatit vuohenjuustolla lähes kokonaan. Lisää tomaattien sisälle oman maun mukaan hunajaa ja mustapippuria. Laita lakit takaisin paikoilleen. Grillaa grillin lämpötilasta riippuen n. 10 minuuttia. Tarjoile tomaatit valitsemasi proteiinin kanssa. 

Vinkki! Voit tehdä tomaatin sisuksista vaikka tuoresalsan yhdessä sipulin, korianterin, ananasmurskan, chilin ja mausteiden kanssa. 

Resepti on alunperin meidän esikoisen kummisedältä ja rakastuttiin siihen heti kun maistettiin! 

3. Lohi, parsa ja puolikuivatut tomaatit uunissa

1 ruodoton kirjolohifilee (700-800g)

1 sitruuna

1 punasipuli

1 puntti parsaa

250g miniluumutomaatteja

100g voita

2 valkosipulinkynttä

1tl mustapippuria

1tl suolaa

2rkl oliiviöljyä

½ dl valkoviinietikkaa

Laita lohifilee uunipellille nahkapuoli alaspäin. Purista päälle puolikkaan sitruunan mehu ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Paista fileetä uunissa 200 asteessa n. 15-20 minuuttia (Kiertoilma 175). Pese parsat ja miniluumutomaatit. Leikkaa parsoista puumainen osa varresta pois. Halkaise miniluumutomaatit. Levitä parsat ja tomaatit uunipellille. Ripottele päälle oliiviöljyä, suolaa ja mustapippuria. Paista uunissa 225 asteessa 10 minuuttia (jos kiertoilma, niin voit lisätä ne lohen kanssa yhtäaikaa kun lohi on ollut uunissa 5-10min ja nostaa lämpötilan 200 asteeseen). Pilko punasipuli ja valkosipuli. Sulata voi pannulla ja lisää sipulit sekaan. Purista mukaan vielä puolikkaan sitruunan mehu ja lisää puoli desiä valkoviinietikkaa. Mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoile kaikki yhdessä. 

Vinkki! Ohje voi näyttää pitkältä, mutta kiertoilmauunin kanssa koko reseptin saa tehtyä 15-20 minuutissa. Jos vihannekset ja kalan joutuu paistamaan uunissa vuorotellen, niin se lisää valmistusaikaa. Jos uuninpellille mahtuu, voit nostaa kalan 10min jälkeen pois ja lisätä vihannekset samalle pellille. 

4. Korealaistyylinen minced “beef” kaurajauhiksesta (vegaaninen)

400g kaurajauhista tai muuta “jauhista” tai jauhelihaa

3-5 porkkanaa

2 kevätsipulia varsineen

3dl (basmati)riisiä

2 valkosipulinkynttä

1rkl raastettua inkivääriä

4rkl soijaa

1tl srirachaa

3rkl ruokokidesokeria

1 rkl seesamiöljyä (tai ruokaöljyä)

(2rkl seesaminsiemeniä)

Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Pilko porkkanat ohuiksi suikaleiksi ja sipulit varsineen pieniksi renkaiksi. Ruskista kaurajauhikset nopeasti pannulla (n. 2-3min). Lisää sekaan porkkanat ja paista niitä pari minuuttia. Lisää pannulle soija, sriracha, sokeri, seesaminsiemenöljy sekä inkivääri raastettuna. Purista mukaan valkosipulinkynnet. Sekoittele ja paista vielä muutama minuutti. Laita kulhoon riisia ja annostele päälle “minced beefiä”. Ripottele tuoreet kevätsipulit. Halutessasi voit vielä paahtaa seesaminsiemeniä pannulla ja ripotella päälle. 

5. Tomaatti-mozzarella-raviolit

500g ravioleja haluamallasi täytteellä

1pkt mozzarellaa

½ ruukkua basilikaa

250g kirsikkatomaatteja

balsamicoa

Keitä raviolit pakkauksen ohjeen mukaan. Pilko tomaatit ja mozzarella, silppua basilika pieneksi. Tarjoile raviolit mozzarellan, tomaatin ja basilikan sekä balsamicon kanssa.

6. Valkosipuliöljyllä ja Parmiggiano reggianolla täytetyt herkkusienet grillissä

250g herkkusieniä (keskikokoisia)

4 valkosipulinkynttä

1dl oliiviöljyä

100g Parmiggiano Reggiano -juustoa

Ripaus mustapippuria

Pese herkkusienet ja poista jalat. Purista valkosipulinkynnet oliiviöljyn sekaan ja lisää mustapippuria. Raasta juusto. Täytä herkkusienet valkosipuliöljyllä ja juustoraasteella. Grillaa n. 8-10min. 

Tämän reseptin saimme Oton veljen avovaimolta. Aivan super herkullista ja niin helppo tehdä. Ihanan erilainen vaihtoehto perinteisille tuorejuusto-herkkusienille. 

Vinkki! Saat reseptistä vegaanisen vaihtamalla juustoraasteen vegaaniseen vaihtoehtoon. 

7. Vesimelonisalsa (vegaaninen)

½ siemenetön vesimeloni

1 ruukku korianteria

1 pieni punasipuli

1rkl oliiviöljyä

1 chili

1 limen mehu

Pilko vesimeloni kuutioiksi. Silppua sipuli ja korianteri. Poista chilistä siemenet ja pilko pieneksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Tarjoile esim. grilliruuan kaverina. 

8. Uudet perunat, silli ja voi

1kg uusia perunoita

sillejä oman maun mukaan (mun suosikki esim. rapuherkku-silli, gini-silli tai sinappisilli)

50g voita

Keitä uudet perunat. Tarjoile sillin ja voinokareen kanssa. Halutessasi voit tehdä kaveriksi vaikka perus tuoresalaatin tomaatista, kurkusta ja kevätsipulista. 

Tämän helpompaa lounasta ei ole!

9. Jämävihannes-mozzarellapasta

½ kesäkurpitsa

2 pientä punasipulia

500g gnocchi-pastaa

2 pkt mozzarellaa

250g kirsikkatomaatteja

rypsiöljyä

oliiviöljyä

suolaa

pippuria

(parmesan-juustosiivuja tai raastetta)

Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Pilko kesäkurpitsat ohuiksi ympyröiksi. Ripottele päälle suolaa ja anna olla yhteen kerrokseen levitettynä n. 5min. Pilko sipulit lohkoiksi. Pyyhi suola ja pintaan noussut neste pois kesäkurpitsoista. Kuullota kevyesti pannulla rypsiöljyssä sipuleiden kanssa. Pilko tomaatit ja mozzarella. Kaada pastan sekaan pari ruokalusikallista oliiviöljyä. Sekoita vihannekset ja mozzarella pastan sekaan. Mausta suolalla ja pippurilla ja tarjoile parmesanin tai muun italialaisen pastajuuston kanssa. 

Tämä ruoka syntyi ihan vahingossa, kun kaapissa oli jäljellä enää puolikas kesäkurpitsa, yksi pussi Gnocchi-pastaa, kaksi pientä punasipulia, rasiallinen kirsikkatomaatteja ja kaksi pakettia mozzarellaa. En odottanut ruualta oikein mitään, mutta lapset santsasivat useampaan kertaan ja itse myös! Tässä pastassa toimivat mitkä tahansa vihannekset, mitä kaapissa on jäljellä. Myös paprika olisi sopinut loistavasti, miksei myös porkkana, parsa tai parsakaali.

Ja nyt mua kiinnostaisi ihan hirveästi kuulla teidän tämän hetken nopeita lemppareita! Mitä te kokkaatte juuri nyt näin kesällä, jos mieli tekee helppoa ja herkullista lounasta?


Viikon arkikuva 4/52

02.02.2020

Tässä kuvassa mä teen ruokaa ja mun seurana on pikkumarakatti, jota kuopukseksikin kutsutaan. Jos joku on keittiössä laittamassa ruokaa, siellä on myös hän. Hän on aina ollut kiinnostunut osallistumaan ruuanlaittoon, mutta nykyisin hän osallistuu siihen a i n a. Kun joku sanoo, että ”mä rupeen laittaa ruokaa”, salamana kuuluu ”mä tuun auttamaan!”. Se on pääosin ihanaa. Tykkään tehdä yhdessä ruokaa ja antaa hänen osallistua, vaikka joskus siitä vähän ekstrasotkua tai ekstrahitautta tuleekin. Hän on kyllä kasvanutkin siihen, että on mukana keittiössä.

Niin kauan kun hän on osannut istua, hän on istunut meidän keittiön tasolla silloin, kun ollaan laitettu ruokaa. Vauvana hän tuli siihen imeskelemään jotain vihanneksia tai lelua, jos ei ruuanlaiton aikaan viihtynyt itsekseen lattialla tai missään muuallakaan. 1-vuotiaana alkoi osallistumaan ruuanlaittoon sillä valkosipulinkynsien kuorimisella. Ei mene enää kauan, niin hänkin yltää hyvin jakkaralta kokkailemaan. Vaikka tykkään kyllä, kun siinä työtasolla hän on sopivasti pusuetäisyydellä.

Aina löytyy joku sopiva pikkuhomma, jonka voi melkein 3-vuotiaalle antaa. Sellaisia hommia mitä hän tekee keittiössä on esim. kuoriminen (valkosipuli ja sipulit) maustaminen, sekoittaminen, ainesten lisääminen, munien rikkominen ja eri juttujen etsiminen esim. jääkaapista. Hän myös pesee vihannekset ja kattaa pöydän mielellään ja on aina valmiina auttamaan tiskikoneen tyhjennyksessä. Ihanaa huomata, miten nopeasti taidot karttuvat kun antaa vaan harjoitella. Esim. munien rikkominen onnistuu nykyään niin hienosti, eikä yhtään tipu kuoren murusia ruokaan.

Ruuanlaitto on sellainen meidän oma juttu aina arkipäivinä, se pieni hetki kun laitetaan yhdessä ruokaa dagispäivän jälkeen. Isompien kanssa yleensä kokataan ja leivotaan enemmän viikonloppuisin, mutta kuopuksen juttu on tämä arkikokkaus. Samalla tulee vaihdettua päivän kuulumiset, vastattua kaikkiin mieltä askarruttaviin kysymyksiin (joita tässä iässä on pal-jon) ja hihiteltyä yhteisille hassuille jutuille. Ei sen arkisen läsnäolon tarvitse tämän kummoisempaa olla. Eivät meidän lapset kaipaa mitään suurta ja ihmeellistä, vaan sitä, että ollaan ja tehdään yhdessä, ihan sama mitä.

Jotenkin osaan suhtautua tähän kokkailuun paljon rennommin nyt, kuin meidän isompien ollessa samassa iässä. Silloin tuntui joskus vähän hankalaltakin se, jos he halusivat (arkena) osallistua ruuanlaittoon. Nykyään ei ole niin tulenpalava kiire saada kaikkia arkiaskareita tehtyä mahdollisimman tehokkaasti ja nopeasti. Ehkä on hiffannut senkin, että vaikka kaikilla olisi jo kiljuva nälkä, niin voi napata vaikka mandariinin, niin jaksaa odotella ruokaa sen ruuanlaiton ajan. Ja varmasti myös leppoisampi elämänrytmi yrittäjänä auttaa tässä suhtautumisessa. Silloin meidän elämäntilanne oli paljon kuormittavampi, kun mulla oli kaksi työtä, ei ollut autoa ja Ottokaan ei voinut tehdä etäpäiviä. Ei silloin tarvinnutkaan pystyä kaikkeen, tehtiin parhaamme siinä tilanteessa, mikä silloin meillä oli. Onneksi isot ovat kuitenkin saaneet osallistua viikonloppuisin ja jostain ovat löytäneet suuren rakkauden leipomistakin kohtaan, vaikka me vanhemmat ei siinä mitään virtuooseja ollakaan. He saavat aina halutessaan leipoa ja kokeilla uutta.

Mä rakastan niitä kliseisiä pikkutauluja, joissa lukee ”XXX keittiö on kodin sydän”. Paitsi haluaisin meille sellaisen, jossa lukisi ”Hyttisten keittiö on kodin sydän”. Koska se on meidän kaikkien keittiö ihan yhtä lailla, eikä vaan mun. Ehkä lapset voisivat maalata mulle sellaisen äitienpäivälahjaksi, vinkvink Otto, kerrankin olen vinkkeineni ajoissa!

Tykkäättekö te laittaa (pienten) lasten kanssa ruokaa? Mitä kaikkea lapset saavat tehdä keittiössä?


Arjen nopeat kasvisruoat

31.01.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin & Indieplacen kanssa.

En oikeasti olisi uskonut vielä muutama vuosi sitten, että joskus me syödään arjessa niin kasvispainotteisesti kuin nykyään. Yksi viikottainen kasvisruokapäivä vaihtui ensin kahteen, sitten muutamaan ja nyt syödään kotona keskimäärin ehkä 5/7 aterialla viikossa kasvisruokaa. Muutos on tapahtunut niin pikkuhiljaa ja niin luontevasti, että oikein hämmästyin nyt kun aloin pohtimaan tätä. Meidän viikon ruokaostosten kauppakuitti vahvistaa tämän. Siellä on päivän pääaterioiden osalta lähinnä kasviproteiineja ja kalaa. Toki tämä vaihtelee eikä edelleenkään olla ehdottomia. Joinakin viikkoina tulee syötyä myös parinakin päivänä liharuokaa, mutta kokonaisuutena tarkasteltuna muutos on iso ja merkittävä.

Kasviproteiinit ovat ottaneet pysyvän paikan meidän jääkaapista (ja kuivakaapista) useastakin eri syystä. Ne ovat helppoja ja nopeita valmistaa, säilyvät  pitkään ja maistuvat hyvältä. Lisäksi ne ovat terveellisiä ja ilmastolle parempia vaihtoehtoja. Mun mielipidettä ei enää tarvitse muuttaa kasvisruoan suhteen: mä olen ihan myyty ja niin on meidän koko perhe. Monelle kasvisruoka tuntuu silti edelleen hankalammalta tai vähemmän maukkaalta vaihtoehdolta ja se on ihan ymmärrettävää. Niin itsekin ajattelin vielä muutama vuosi sitten. Vasta kymmenien ja taas kymmenien eri reseptien kokeilu ja todella monen eri kasviproteiinin testaaminen niissä on saanut mut muuttamaan mieltä kasvisruoasta. Se ei tosiaan tapahtunut yhdessä yössä, eikä minkään artikkelin lukeminen tai dokkarin katselu saanut mua silloin ”heräämään”.

Vaikka valinnanmahdollisuudet vegehyllyssä ovat jo lisääntyneet huimasti viime vuosina, uusille herkullisille vaihtoehdoille on todellakin tilaa. Toivon, että joskus kaupassa ei ole enää vegehyllyä tai vegenurkkausta vaan vegekäytävä, kuten on lihakäytäväkin. Siksi iloitsen joka kerta, kun vegehyllyyn saadaan uusia vaihtoehtoja. K-kaupat ovat tuoneet länsinaapuristamme Ruotsista täysin uuden VegMe-tuotesarjan kauppojen hyllyille, joka sisältää paljon uusia vegevaihtoehtoja.

VegMe-tuotteet on suunnitellut ruotsalainen kokkiperhe, joka on halunnut kehittää tuotteiden makua innovatiivisesti. ”Tuotekehityksen taustalla on ajatus muuttaa ihmisten mielipiteitä kasvisruoasta ja tarjota herkullisia ja maukkaita vegaanisia proteiinivaihtoehtoja ruokapöytään.” Kuulostaa siis erittäin hyvältä ja juuri meille passelilta.  VegMe-tuotteet valmistetaan soijaproteiinista menetelmällä, jossa soijaproteiini maustetaan savustetulla vedellä ja savustetulla luomurypsiöljyllä. Tässä prosessissa tuotteet saavat lihaisan ja mehukkaan rakenteen sekä umamisen maun.

VegMe-tuotteiden soija on valmistettu valvotuilla tiloilla Euroopassa vastuullisesti ja VegMe-tuotteiden koko toimitusketju tunnetaan kauppojen hyllyiltä viljelmille asti. Sarjaan kuuluu erilaisten kasviproteiinien lisäksi myös valmisruokia sekä kastikkeita. Erityisesti kasviproteiinien osalta olen kaivannutkin uusia vaihtoehtoja erilaisilla koostumuksilla.

VegMe-kasviproteiineihin kuuluu kolme erilaista vaihtoehtoa. Me testattiin ensimmäisenä VegMe Vegan Bites -rustiikkipalat, joissa on purutuntumaa ja jota voi käyttää kana- tai lihasuikaleiden tavoin joko kylmänä tai lämpimänä. VegMe Färs Original jauhisrouhe sopii käytettäväksi jauhelihan tapaan missä tahansa jauhisruuassa makaronilaatikosta bologneseen. VegMe Vegobullar pikkupullat eli vegepullat sopii hyvin vaikka perunamuusin, kermakastikkeen ja puolukkahillon kanssa periruotsalaiseen tapaan.

Me ollaan testattu nyt jo useampaa erilaista VegMe -tuotetta. Lounaalla testattiin yhtenä päivänä Oton kanssa niin valmis VegMe ThaiGryta kuin myös VegMe vegobullar med mos. Molemmat veivät kielen mennessään, 5/5! Yhtenä iltana herkultetiin VegMe vegaanisella aiolilla, joka oli juuri niin ihanan valkosipulista kuin toivoinkin. Testattiin myös yhtenä iltana K-Ruoan helppoa vegaanisten tacojen ohjetta, jossa on käytetty VegMe Vegan Bites -rustiikkipaloja. Taivaallisia tacoja! Toinen meidän testaama resepti oli VegMe Vegaaninen thaipata, jonka ohjeen jaan teillekin:

Vegaaninen Thaipata

Ainekset 4 annosta
400 g VegMe Vegan bites
1 keltasipuli
1 sitruunaruoho
1 dl tuoretta korianteria
1 rkl raastettua inkivääriä
1 tl sambal oelek-tahnaa
1 rkl rapsiöljyä
2 valkosipulinkynttä
½ rkl currya
2 tl tomaattipyreetä
5 dl kasvislientä
1 tlk kookosmaitoa
1 iso punainen paprika
200 g tuoreita sieniä
300 g parsakaalia
2 suikaloitua kevätsipulia
1 pakkaus kirsikkatomaatteja
1 lime
1 dl Sweet Chili -kastiketta

Tee näin:
Pilko keltasipuli ja sitruunaruoho, kuori ja raasta inkivääri. Kuullota sipuli hienonnetun sitruunaruohon, sienten ja sambal oelekin kanssa isossa kattilassa. Pilko paprika, sienet, kevätsipuli ja parsakaali sopivankokoisiksi paloiksi. Lisää vihannekset , sekä tuore korianteri muiden ainesten joukkoon. Purista valkosipulinkynnet joukkoon ja lisää inkivääriraaste, curry ja tomaattipyree. Lisää liemi, kookosmaito, VegMe bites sekä Sweet Chili -kastike. Kiehauta hämmentäen ja hauduta n. 10 minuuttia kannen alla. Lisää lopuksi tomaatit ja mausta suolalla ja pippurilla. Tarjoa yhdessä limelohkojen ja riisin tai nuudelin kanssa.

Jos kaipaat lisää inspiraatiota nopeisiin arkiruokiin, K-Ruoan sivuilta löytyy liuta nopeita ja helppoja arkireseptejä kokeiltavaksi, sieltä mä etsin inspiraatiota aina kun iskee kaipaus maistaa jotain uutta.

Mikä on teidän lemppari kasvisruoka arjessa? Jaetaan toisillemme inspiraatiota! Ja suosittelen lämpimästi testaamaan VegMe-tuotteita niin arjen kuin juhlankin ruuanlaitossa, etenkin jos et aiemmin ole vielä löytänyt itsellesi mieleistä kasviproteiinia niin tässä voisi olla vahva ehdokas.


11 helppoa ja nopeaa arkiruokaa lapsiperheelle (vege & kala)

07.11.2019

Lihattoman lokakuun aikana meidän kasvisruokalistalle tuli uusia kivoja reseptejä, jotka aion jakaa nyt teille. Koskaan ei voi olla liikaa helppoja ja nopeita arkiruokareseptejä, vai mitä? Musta on jotenkin ihanaa, että meillä on nykyään niin iso repertuaari kasvis- ja kalareseptejä. Kauas on tultu niistä ajoista kun osasin tehdä lähinnä lohikeittoa  kalaruuaksi tai hernekeittoa kasvisruuaksi. Nekin on toki hyviä, mutta kiva, että on myös vaihtelua. Vaikka marraskuussa me ei olla enää vietetty ”lihatonta” elämää samalla intensiteetillä kuin lokakuussa, niin ei me kyllä olla siltikään kovin paljoa lihaa ostettu. Ollaan syöty mm. sienikeittoa itse poimituista sienistä, katkarapu-riisibowlia, beluga bolognesea ja sienipastaa.

Helppo ja nopea arkiruoka tarkoittaa tietysti eri ihmisille eri asioita, mullakin se käsitys on vaihdellut eri aikoina. Aiemmin mä ajattelin, että helppoa arkiruokaa ovat lähinnä kinkkukiusauksen tai uunimakkaran tyyliset ”aktiivinen valmistus 2min + paistoaika” -ruuat, mutta olen laajentanut käsitystäni. Nykyisin mulle helppo ja nopea arkiruoka tarkoittaa sellaista, jonka valmistukseen menee maksimissaan puoli tuntia. Puoli tuntia ehdin hyvin käyttää arkipäivinä kokkaukseen, mutta suuri osa näistä resepteistä kyllä valmistuu nopeamminkin kuin puolessa tunnissa. Olen maininnut ruokien otsikon yhteydessä arvioidun valmistusajan. Resepteissä määrät ovat sellaisia, että riittävät hyvin meidän 5-henkiselle perheelle ja usein jää vähän jämiäkin.

Kaikki nämä ruuat on ollut meillä ruokalistalla muutaman viime viikon aikana ja kuvattu ihan oikean ruokailutilanteen aikana (pl. kaupalliset yhteistyöt), mikä näkyy etenkin ihan lähipäivinä otetuissa kuvissa siten, että ne on kuvattu hehkulampun valossa. Hitsi että tähän aikaan vuodesta tulee aikaisin pimeää! Mutta sen pidemmittä puheitta, tässä 11 helppoa ja nopeaa kasvisruokaa ja kalaruokaa.

1. Suppilovahverokeitto koskenlaskijalla (valmistusaika 20min)

1l sieniä (suppiksia, kanttarelleja tai muita hyviä sieniä)

1 sipuli

1rkl voita

4rkl vehnäjauhoja

1l kasvislientä

1pkt perus koskenlaskijaa tai oman maun mukaan maustettua koskenlaskijaa

mustapippuria

ripaus suolaa

1dl silputtua lehtipersiljaa tai muita lempiyrttejä

(täysjyväpatonkia)

Puhdista ja pilko sienet. Pilko sipuli silpuksi. Paista sieniä kattilassa kunnes kaikki neste on haihtunut ja lisää sitten sipulit, sekä nokare voita. Ripottele jauhot niiden päälle ja lisää 1l vettä sekä kasvisliemikuutio. Anna kiehua matalalla lämmöllä n. 10min. Pilko Koskenlaskija-pala kuutioiksi ja ripottele sekaan, sekoittele kunnes on sulanut. Mausta pippurilla, suolalla ja lehtipersiljalla ja tarjoile täysjyväpatongin kanssa.

2. Beluga Bolognese (aktiivinen valmistusaika 5min / valmistusaika yhteensä 25min)

Ohje on vapaasti suomennettu coop.se -sivuilta ja hieman muokattu meidän mieltymysten ja perhekoon mukaan. Tällä ohjeella itse valmistan beluga bolognesen, josta riittää meidän perheelle ainakin kahteen ruokailuun:

400g spagettia

2 sipulia

3 valkosipulinkynttä

2rkl oliiviöljyä

3rkl tomaattipyreetä

3dl kuivattuja beluga-linssejä

2 tlk tomaattimurskaa esim. Mutti ( á 400g)

3dl creme fraichea

3dl vettä

2 tl kuivattua oreganoa

2tl kuivattua basilikaa

2tl ruokokidesokeria

1tl rouhittua mustapippuria

1tl suolaa

Pilko sipulit ja valkosipulit ja kuullota pannulla öljyssä. Kaada sekaan linssit, tomaattimurska, creme fraiche, vesi ja kaikki mausteet. Keitä miedolla lämmöllä 25 minuuttia. Valmista spagetti pakkauksen ohjeen mukaan. Tarjoile juustoraasteen kanssa.

3. Valkosipulinen tofu Sticky Sauce (kaupallinen yhteistyö)

Makeantulinen sticky sauce maistuu ihan super hyvältä, suosittelen testaamaan. Mukana myös toinen ohje, joka maistuu lapsille.

4. Tofu & riisi vihanneksilla (valmistusaika 15min)

3dl riisiä

2 rs valmiita tofukuutioita maustettuna aasialaistyylisesti (esim. SoFine)

Kurkkua, tomaattia, paprikaa, punasipulia (tai muita omia lempivihanneksia)

Pähkinöitä tai siemeniä

Soijaa, sweet chiliä, srirachaa tai muuta lemppari kastiketta

Kuumenna tofu pannulla, keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Pilko lemppari vihanneksia ja tarjoile koko komeus yhdessä lempi kastikkeesi kanssa. Voit lisätä myös tuoretta korianteria tuomaan makua.

5. Härkis-Tikka Masala (kaupallinen yhteistyö)

Tämä ohje on tosi helppo ja nopea valmistaa ja miedon makunsa puolesta maistuu tosi hyvin myös lapsille.

7. Beanit-Satay-kastike & riisi (valmistusaika 15min)

2 rasiaa Beanit-suikaleita (maustamattomia)

1 sipuli

1 paprika

2-3 porkkanaa

Valmista Satay-kastiketta oman maun mukaan (kaupoissa useita erilaisia, osa mietoja ja osa mausteisempia)

3dl riisiä

Pilko vihannekset. Paista vihannekset ja Beanit-suikaleet pannulla. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Lisää kastike pannulle ja tarjoile yhdessä riisin kanssa.

8. Uunifetapasta (Aktiivinen valmistusaika 10min / valmistusaika yhteensä 30min)

Uunifetapastan ohje on varmasti kaikille tuttu, mutta se löytyy siis Liemessä -blogista. Me laitetaan aina ihan hulluna chiliä ja valkosipulia, niinkuin lähes kaikkeen muuhunkin ruokaan.

9. Rouskuva tofu-salaatti (kaupallinen yhteistyö)

Värikäs ja rouskuva tofu-salaatti valmistuu tosi nopeasti ja on täynnä makua. Postauksessa myös toinen kasvisruokaohje, joka on myös nopea ja helppo.

10. Chili-katkarapu bowlit nopealla korianterikastikkeella (valmistusaika 30min)

Bongasin tämän ohjeen K-Ruoka -sivuilta ja ihastuin siihen heti! Me testattiin sitä tällä viikolla ekaa kertaa ja toinen purkki katkarapuja odottaa jo valmiina jääkaapissa, että voidaan syödä tätä uudelleen.

11. Paranneltu jättikatkarapu-pasta chilillä ja sitruunalla (aktiivinen valmistusaika 10min / yhteensä 3omin sisältäen rapujen sulatuksen)

200g kypsiä pakastettuja jättikatkaravun pyrstöjä

1 sitruuna

1 chili

4 valkosipulinkynttä

2rkl voita

2dl kuohukermaa

50g Pecorino romanoa tai Parmiggiano reggianoa

1 ruukku rucolaa

300g hyvää pastaa esim. tagliatelle

Sulata jättiravut pakkauksen ohjeen mukaan (yleensä 3omin). Pilko chilit pieneksi ja purista valkosipulit puristimella murskaksi. Raasta sitruunan kuori ja purista mehu. Kuullota voissa pannulla chiliä, valkosipulia ja sitruunankuoriraastetta. Lisää sitruunamehu sekä 2dl kuohukermaa. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Kaada kastike pastan joukkoon, lisää sulatetut ravut ja sekoita. Tarjoile juuston ja rucolan kanssa.

Toivottavasti näistä löytyi kivoja uusia arkiruokia teidänkin ruokalistoille! Jos ei, niin tsekkaa aiemmat postaukset:

12 helppoa ja nopeaa arkiruokaa kesään

15 helppoa ja nopeaa arkiruokaa meidän perheen ruokalistalta 


Vatsaystävällistä ja herkullista vegeruokaa

27.10.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Green Choicen & Indieplacen kanssa.

Oletteko kuulleet fermentoinnista? Mä kuulin siitä ekaa kertaa jollain pressi-illallisella monta vuotta sitten erässä Helsingin kantakaupungin fine dining -ravintolassa. Mulla ei ollut ennen sitä mitään hajua, mitä fermentointi tarkoittaa. Nykyisin tiedän, että se on sama asia kuin hapattaminen. Fermentointi perustuu maitohappokäymiseen ja se on vanha tapa säilöä ruokia. Nimestään huolimatta maitohappokäyminen ei tarkoita, että tuotteissa käytettäisiin eläinperäisiä bakteereja, vaan hapattaminen muodostaa ruokaan maitohappobakteerikannan, joka pidentää sen säilyvyyttä. Samalla kun hapatettavaan ruokaan muodostuu maitohappobakteerikanta, sen happamuus laskee niin alas, että haitalliset bakteerit eivät pysty toimimaan. Siksi hapattaminen siis pidentää myös säilyvyyttä. 

Fermentointi on noussut viime aikoina aika isoksi ruokatrendiksi niin maailmalla kuin Suomessakin. Ei mikään ihme, sillä maitohappobakteerit eli probiootit tekevät suoliston bakteerikannalle hyvää. Mä syön niitä vuoden ympäri purkista joka päivä, mutta niitä saa hyvin myös joistakin ruuista. Esimerkiksi Green Choicen herkullisista hapankaalivalmisteista, joita me ollaan päästy maistelemaan tänä syksynä brändilähettiläisyyden myötä.

Green Choice luomu Kimchi meillä on ollut jo aiemmin sellainen vakkariherkku kaikkien korealais-tyylisten ruokien kaveriksi, mutta nyt otettiin testiin myös Green Choice luomu hapankaali ja Green Choice luomu punakaali omenalla.

Green Choice kaalituotteet valmistaa hollantilainen Machandel, jolla on pitkä historia (jo vuodesta 1978 lähtien) biodynaamisten ja luomu tuotteiden valmistuksesta.  Green Choice hapankaalit valmistetaan edelleen isoäidin perinteisellä reseptillä käyttäen katajanmarjaa. Machandel myös tarkoittaa muuten katajanmarjaa hollanniksi, aika hauska. Mun mielestä herkulliset kaalivalmisteet sopii hyvin ruokien kylkeen ihan sellaisenaan ja meillä onkin monesti pöydässä jotakin näistä lähes kaikkien arkiruokien kaverina. Hapatusprosessissa kaalien ravintoaineet saadaan säilymään tehokkaasti, mikä on tosi hyvä. Ihanan helppo ja nopea kylkiäinen monelle helpolle arkiruualle makaronilaatikosta kalapuikkoihin.

Green Choice tekee näiden herkullisten hapankaalivalmisteiden lisäksi myös sekä crunchya että sileää luomu maapähkinävoita sekä neutraalin makuista luomu kookosöljyä.

Ajattelin jakaa teille tässä postauksessa meillä usein Green Choice luomu Kimchin kaverina tarjoillun reseptin, joka on korealaistyylinen sticky cauliflower -bowl. Kutsutaan sitä vaikkapa Korealaistyyliseksi kukkakaalikulhoksi sitten suomeksi. Se koostuu herkullisesta tahmean tulisella kastikkeella maustetusta paahdetusta kukkakaalista, herkullisista maustetuista kurkuista, riisistä, korianterista ja kevätsipulista, sekä tietty siitä Kimchistä. Mä lupaan, että nää kukkakaalit vie kielen mennessään sellaisiltakin, jotka eivät yleisesti ole mitään maailman suurimpia kukkakaalifaneja. Mutta sanon myös, että jos ei tykkää tulisesta, niin kannattaa jättää sticky sauce pois, tai tarjoilla se erikseen. Ilman sitä kukkakaalit maistuvat loistavasti myös meidän lapsille.

Siihen kastikkeeseen tulee muuten toistakin fermentoitua juttua, nimittäin korealaista Gochujang-tahnaa, joka on tehty fermentoidusta chilistä. Ei kannata säikähtää reseptin pitkää ainesosaluetteloa, se on todella simppeli tehdä niistä huolimatta ja työvaiheet on tosi yksinkertaiset ja helpot.

Korealaistyylinen kukkakaalikulho 4:lle

Kukkakaalit:

1 iso kukkakaali

1dl tomaattipyreetä

4 valkosipulinkynttä

1/2tl suolaa

2dl pankojauhoja

Tahmean tulinen kastike:

1dl Gochujang-tahnaa

3/4dl siirappia (esim. vaahterasiirappi, vaalea siirappi, glukoosisiirappi, hunaja tai agave-siirappi käy)

2rkl ruokokidesokeria

2rkl soijaa

2rkl seesamiöljyä

Maustetut kurkut:

1/2 kurkku

1dl valkoviinietikkaa

1tl roseepippuria

1/2 punainen chili

2rkl sokeria

1/2tl merisuolaa

Lisäksi:

Basmati- tai Jasmiiniriisiä

kevätsipulia

korianteria

Green Choice luomu kimchiä

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Pilko kukkakaalit sopivan kokoisiksi nupuiksi. Ota iso kulho, sekä laakea lautanen. Sekoita kulhossa keskenään tomaattipyree, murskaksi puristetut valkosipulinkynnet ja suola. Sen jälkeen kaada pankojauhot laakealle lautaselle ja pyörittele kukkakaalit pankojauhoissa. Paista uunissa pellillä 25 minuuttia.

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja keitä miedolla lämmöllä kastikkeeksi kunnes se on tahmeaa, eikä enää niin vetistä. Ota pois liedeltä. Pyörittele uunista tulleet kukkakaalit kastikkeessa tai tarjoile kastike erikseen.

Keitä riisi ja pilko kevätsipulit. Tarjoile kukkakaalit riisin, kevätsipulin, korianterin sekä Green Choice luomu kimchin kanssa. NAM!

LUKIJAKILPAILU: VOITA GREEN CHOICE -TUOTEPAKETTI!

Mitä Green Choice luomu kaalivalmistetta sä haluaisit maistaa? Kommentoi postauksen kommenttiboksiin ja voita Green Choice -tuotepaketti! Tuotepaketteja arvotaan yhteensä kolme kappaletta, eli kolme voittajaa. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, jotta sinulle voidaan ilmoittaa voitosta henkilökohtaisesti. Arvonta-aikaa on 3.11.2019 klo 23.59 asti ja tarkemmat säännöt näet TÄÄLTÄ.