Jo alusta asti joulukalenterissa on ilmestynyt luukku nimeltä meidän joulukuusi. Joka vuosi mä esittelen meidän kuusen. Joulukuusen koristelu on mulle tärkeä ja rakas perinne. Kuten pidempiaikaiset seuraajat tietävätkin, mun lapsuudessa koristeltiin joulukuusi aina itsenäisyyspäivänä. Silloin kultaisella 90-luvulla me oltiin ne ”kummajaiset” jotka koristelivat kuusen ihan liian aikaisin! Kaikki muut koristelivat kuusen aina vasta juuri ennen aattoa tai jopa vasta aattona. Me koristeltiin kuusi aina aikaisin, jotta ehdittiin nauttia siitä, koska ei koskaan vietetty joulua kotona.

Viimeisen 10 vuoden aikana tilanne on kuitenkin hiljalleen muuttunut, ja nykyään tuntuu olevan yhtä yleistä koristella kuusi jo marraskuun puolella, tai viimeistään joulukuun ensimmäisenä päivänä, kuin vasta aaton alla. Nykyisin me ollaan melkein mattimyöhäisiä tämän itsenäisyyspäiväperinteen kanssa, ja tällaisena jouluintoilijana kieltämättä mustakin tuntuu ihanalta ajatus siitä, että kuusta saa katsella vielä vähän pidempään koristamassa olohuonetta. Tänä vuonna me yllätettiin siis lapset, ja jo perhejoulukalenterin tokasta luukusta löytyi riemunkiljahduksia aiheuttanut lappu ”KORISTELKAA JOULUKUUSI”.

Viime sunnuntaina siis koristelimme jo muutaman vuoden vanhan valkoisen kestokuusemme yhdessä lasten kanssa. Myös taapero sai osallistua koristelutuokioon, ja hän aivan yllätti mut hellävaraisuudellaan. Yksikään koriste ei rikkoutunut koristelun tuoksinassa. Tietenkin yritin vältellä antamasta hänelle lasipalloja, mutta hän näppäränä tyyppinä löysi kyllä niitä ihan itsekin. Onneksi hän osasi ripustaa ne yllättävän taitavasti, ja oli ihanaa katsella hänen intoaan.

Tänä vuonna meidän kuusen teema noudatteli aika tarkasti meidän olohuoneen värejä: kultaista, valkoista, viiniinpunaista ja vaaleanpunaista. Joka vuosi lapset saavat valita yhdet uudet koristeet, ja tänäkin vuonna heidän valintansa olivat aivan hellyyttäviä. Esikoinen valitsi lasipallon punaisella tekstillä ja paljeteilla, keskimmäinen valitsi suloisen pehmeän pingviinin ja taaperon valinta oli hurmaavan värikäs lentokone. Ensiksi hän meinasi valita astronautin, mutta vielä kassalla hän ilmoitti, että ”ehkä sittenkin minä haluan sen”. Kysyin että minkä sen, ja hän vastasi ”no sen lentokoneen minä haluan!”. Ja niin sitten kipitin vielä vaihtamaan astronautin lentokoneeseen. Nämä joka vuosi valitut koristeet, joita esikoisella on 7, keskimmäisellä 5 ja kuopuksella 2, ovat niitä, jotka lapset saavat sitten mukaan, kun muuttavat joskus omiin koteihin aikuisena. Mun mielestä tämä on ihana perinne!

Mäkin sain paljon koristeita mukaan äidiltä, kun muutin yksin asumaan v. 2009 joulukuussa. Monet niistä on tänäkin vuonna ripustettuna mun kuuseen. Mä rakastan sitä, että koristeita on kertynyt isompi kokoelma, ja pystyn tekemään kuusesta aina vähän erilaisen joka vuosi. Äidiltä mukaan saadut joulukoristeet ovat mulle rakkaita ja ihania muistoja, jotka mielelläni ripustan joka vuosi. Ne tuovat palan mun lapsuuden jouluista meidän omaan olohuoneeseen. Toivottavasti meidän lapsilla on sama fiilis sitten joskus hamassa tulevaisuudessa.

Tänä vuonna en juurikaan ostanut joulukoristeita uutena, ainoastaan kaksi pakettia viininpunaisia paperisia ruusuja Ikeasta. Ne olivat vaan kertakaikkisen kauniita ja upeita, ja toivat jotain uutta ja ihanaa joulukuuseen.

Joulukuusi tuo ihanaa valoa, kimallusta ja kauneutta kotiin tämän pimeimmän vuodenajan keskellä. Sateinen sää ulkona tuntuu paljon siedettävämmältä, kun olohuoneessa on ihana kuusi täynnä valoa ja kimallusta.

Millaisia väriteemoja teillä on joulukuusessa tänä jouluna? Milloin teillä koristellaan joulukuusi?

Me ollaan Oton kanssa vietetty jo seitsemän yhteistä joulua, ja tämä tämän vuoden joulu tulee olemaan meidän kahdeksas yhteinen joulu. Hassua ajatella, että ei koskaan ehditty viettämään ”kahdenkeskistä joulua” Oton kanssa, kun heti meidän ekana yhteisenä jouluna me oltiin jo perhe 3kk vanhan esikoisen kanssa. Ollaan siis vietetty kaikki meidän yhteiset joulut yhdessä, perheenä alusta asti. Vaikka se on hassua, se on myös ihanaa.

Mulle lapset tuovat jouluun sen ekstra taianomaisuuden, ja omien lasten myötä joulut saivat rutkasti lisää merkitystä, vaikka aina olen jouluihminen ollutkin. Eri ihmisillehän joulun merkityksellisyys syntyy eri asioista, eikä kenenkään joulun merkityksellisyys ole parempaa tai huonompaa kuin toisen, oli se sitten mitä hyvänsä. Mutta mulle meidän lapset ja se heidän hössötyksensä on ehdottomasti joulun parasta antia, ja kertakaikkiaan rakastan sitä. Meidän perhe on ehkä saanut alkunsa epätavallisen nopeasti, mutta jouluihin se on vaikuttanut ainoastaan ihanalla tavalla.

JOULU 2011

Jouluna 2011 me oltiin Oulussa. Se oli meidän ensimmäinen yhteinen joulu, jota vietettiin mun tädin luona. Siitä joulusta muistan, kuinka turvallinen, lämmin ja kotoisa olo meidän nuorella perheellä oli kaikkien läheisten ympäröimänä, miten ihanaa oli saada apukäsiä pienen vauvan kanssa, ja miten meidän esikoinen tarttui pukkia hanakasti parrasta kiinni. Silloin joulua oli juhlimassa monta sukupolvea yhtäaikaa, mun mummu ja pappa, mun äiti ja mun tädin perhe, sekä me. Se oli aivan ihana joulu, ja tuntui jotenkin iniin ihanan kotoisalta viettää sitä Oulussa, kuten olin aina kaikki jouluni viettänyt siihen asti (yhtä Rukan mökkijoulua lukuunottamatta).

JOULU 2012

Joulu 2012 oli ensimmäinen joulu ikinä, jonka vietin Helsingissä. Miettikää, vaikka olin jo siinä vaiheessa asunut Helsingissä 0-14-vuotiaana, sekä 18-21-vuotiaana, juuri tämä kyseinen joulu oli eka jonka vietin Helsingissä. Epäilin siis etukäteen, että voiko joulu Helsingissä edes tuntua yhtään joululta. Tänä jouluna me luotiin pohjat meidän perheen omille jouluperinteille. Pyysin mummulta kaikki jouluruokareseptit, ja valmistettiin kaikki ruuat alusta loppuun itse Oton kanssa, mun mummun resepteillä. Leivoin kaiken Hanna-tädin kakuista lähtien itse. Epäilykset olivat ihan turhia, ja joulu kotona oli ihana. Kyllä se tuntui joululta, ehkä enemmän kuin mikään muu joulu koskaan aiemmin. Sinä jouluna me odotettiin jo meidän keskimmäistä saapuvaksi maailmaan, ja olin raskauden seesteisessä puolivälissä joulun aikaan.

JOULU 2013

Joulu 2013 oli meidän keskimmäisen ensimmäinen joulu, ja hän oli harmillisesti juuri silloin tosi kipeä ja kiukkuinen. Hänellä todettiin korvatulehdus ja keuhkoputkentulehdus juuri aatonaattona, ja vielä jouluaattona oltiin kaikki aivan älyttömän huonosti  nukkuneita ja väsyneitä, ja 8kk ikäinen minityyppi aivan kiukkuinen. Muistan kun jouluaattoaamuna viiden aikaan en ollut vielä nukkunut ollenkaan, silmäystäkään. Tämä oli juuri sitä aikaa, kun nukuttiin muutenkin huonosti, ja sitten kipeänä ollessa vielä huonommin. Mutta joulu se oli tämäkin joulu, ja muistan siitä myös lasten ilon ja sen kuinka joulupukki kävi ekan kerran meillä. En koskaan ikinä voi unohtaa esikoisen ilmettä ja hämmästystä siitä, kun pukki asteli meille sisään. Ihan mieletöntä. Sinäkin jouluna me kokattiin Oton kanssa kaikki ruuat itse mummun resepteillä. Otolla ei muistaakseni ollut juurikaan lomaa sinä jouluna, sillä hän teki silloin ihan älyttömän paljon ekstravuoroja töissä, jotta saatiin meidän kevään 2014 häät maksettua.

JOULU 2014

Vuoden 2014 joulu oli ihana. Silloin kukaan ei ollut kipeänä, mitä pelkäsin ihan tosissani edellisen joulun jälkeen. Meillä ei käynyt silloin pukkia, mutta pukki ”Kävi jättämässä” lahjasäkit meidän oven taakse, ja lapset olivat aivan innoissaan jo siitä. Vietettiin lomaa, ja käytiin jouluaattona pulkkamäessä. Se oli täydellistä! Vielä viikkoa ennen aattoa oli aivan lumetonta, mutta juuri jouluksi maa satoi aivan valkoiseksi, ja päästiin pulkkamäkeen ennen joulusaunaa. Sen joulun jälkeen pulkkamäestä on voinut vain haaveilla.

JOULU 2015

Joulu 2015 on jäänyt mun mieleen vähemmän kuin moni muu joulu, sillä meidän arki oli silloin tosi hektistä. Mä työskentelin silloin vielä startupissa, ja olin aatonaattonakin töissä ihan toimistolla asti. Sen lisäksi päivitin blogia lähes yhtä ahkerasti kuin nytkin (nähtävästi 41 postausta joulukuussa 2015). Palasin myös töihin heti pyhien jälkeen, ja Ottokin oli toki töissä. Muistan kyllä, että sillloinkin kokattiin kaikki ruuat itse, nautittiin joulusaunasta ja omista joulun perinteistä, ja oltiin yhdessä. Mutta muuten tästä joulusta muistikuvat on melko hämärät verrattuna muihin. Ihan kauheaa, mitä liika kiire tekee jopa muistoille!

JOULU 2016

Vuoden 2016 jouluna mä olin lähes viimeisilläni raskaana, ja odotin meidän kuopusta. Se oli meidän ensimmäinen joulu tässä nykyisessä kodissa. Oltiin niin fiiliksissä kaikesta juuri silloin: pian syntyvästä vauvasta, uudesta ihanasta kodista ja lisääntyneestä yhteisestä ajasta sen myötä, kun mun toinen työ jäi pois ja siirryin täysipäiväiseksi influenceriksi. Me tiedettiin, että meillä on edessä aivan ihania yhteisiä aikoja vauvan syntymän ja Oton vanhempainvapaan myötä, ja joulu 2016 oli yhdistelmä malttamatonta odotusta ja samalla sen joulun ja juuri sen hetken fiilistelyä. Se oli ihana joulu. Silloin kokkasin porkkalaa raskaanaolevan graavilohen korvikkeeksi, ja laskin päiviä siihen, että saisin taas syödä sushia. Se oli lämmin ja ihana joulu.

JOULU 2017

Joulu 2017 eli meidän kuopuksen ensimmäinen joulu! Se oli ensimmäinen joulu jota vietettiin yhdessä sekä mun että Oton perheen kanssa. Siksi se oli ehkä kaikkein upein ja merkityksellisin joulu koskaan. Oli niin upeaa olla kaikki yhdessä, ja mulle oli suuri kunnia kokata Oton kanssa niin isolle porukalle kaikki joulun antimet. Viime joulu oli kertakaikkiaan niin mieletön, että ei sanat riitä kuvaamaan. Oon ihan fiiliksissä. Se oli juuri sitä mitä kaivattiin viime syksyn menetysten jälkeen, ja kohensi mielialaa tosi paljon. Kuopus oli niin ihmeissään joulupukista, koristeista ja lahjapapereista, ja isommat tytöt ihan kaikesta. Ihana yhteinen joulu. Onneksi saadaan tänäkin vuonna nauttia joulusta isolla porukalla, se on parasta!

Siinäpä ne, kaikki meidän tähän astisen perhe-elämän joulut. Ihania jokainen ja erilaisia jokainen. Lämpimiä, rakkaudentäyteisiä ja perhekeskeisiä kaikki seitsemän. En malta odottaa tämän vuoden joulua näitä muisteltuani!

Tervetuloa vuoden 2018 JOULUKALENTERIN pariin! Ihanaa odottaa jälleen joulua yhdessä. Ihan ensimmäisenä vuorossa on joulukalenterin perinneluukku, eli lapset selittävät joulusanoja! Nyt tosin selityksiä antaa vain meidän taapero, sillä isommat tytöt alkavat olla jo sen verran isoja, että heidän vastauksensa eivät ole hupijuttuja, vaan piinkovaa faktaa. Onneksi meidän taapero tarjoilee hauskuutusta sitten siskojenkin edestä! Viime vuonna hänen vastauksistaan oli erilaisia eleitä ja äännähdyksiä, sekä muutamia sanoja, mutta nyt tuli jo aivan asiaakin. Me ollaan juteltu paljon yhdessä joulusta, luettu joulusatuja ja muutenkin hänelle monet jouluisat asiat ovat jo tuttuja. Taapero kuitenkin käsittelee tietysti kaikkea saamaansa infoa ihan omalla tavallaan, ja siksi vastauksetkin ovat aika hauskoja, ainakin mun mielestä! 

Täältä pääsette lukemaan aiemmat jouluhaastattelut vuosilta 2017, 2016 ja 2015.

TONTTU

Taapero: ”Ööö se tonttu, ne syövät.”

JOULUKUUSI

Taapero: ”Se lahja, punainen lahja!”

JOULUSUKKA

Taapero: ”Se on Zepan. Sinne lahja.”

(hänen isosiskollaan on porokuvioiset sukat)

PIPARI

Taapero: ”Se pipali. Joo minä haluan pipalia! Kolisteita!”

LANTTULAATIKKO

Taapero: ”En tiiä. Voin myöskin syödä sitä”

JOULURAUHA

Taapero: ”Joulu! Joo”

JOULUTÄHTI

Taapero: ”Tuiki tuiki tähtöönen. Minua ei pelota.”

KORVATUNTURI

Taapero: ”Siellä asuu.”

JOULUPUKKI

Taapero: ”En tiiä! Sukka! Loulu-ukki syö. Ne soittavat loulu-ukille”

KULKUNEN

Taapero: ”En tiiä. Siitä ei kuulu ääniä.”

MIKÄ ON PARASTA JOULUSSA?

Taapero: ”Ööö se minä. Joulu. Tipa. Zepa. ”

Aika hyvin hän mun mielestä tavoittaa joulun olemuksen vastauksillaan. Joulussa tärkeintä on tietysti hän itse, sekä isosiskot, piparia kuuluu syödä, lanttulaatikkoakin voi vähän maistaa ja tontut ja joulupukki tykkäävät syödä. Niinhän me kaikki. En malta odottaa, että pääsen kuulemaan ensi vuonna hänen vastauksiaan, kun tämä ero on tässä vaiheessa elämää vuodessa niin jäätävän suuri. Ensi vuonna hän varmaan jo osaa hihitellä näille aiemmille vastauksilleen itsekin, kun lähestyy silloin jo kolmen vuoden ikää kovaa vauhtia. HUI!

Ihanaa päästä myös näkemään hänen ilonsa joulusta sitten jouluaattona. Taaperon maailma  on taianomainen, ja hän osaa todellakin ottaa ilon irti joulusta ja joulun perinteistä. Saapa nähdä mitä hän sanoo joulupukista aattona! Ihanaa päivää kaikille <3 

Marraskuussa:

Olen päässyt puhumaan tärkeistä asioista ja osallistumaan hienoihin tilaisuuksiin, joissa mua on oikeasti kuunneltu.

Olen kokenut väsymystä ja riittämättömyyden tunteita.

Olen viettänyt ihania pieniä ja isompia hetkiä meidän perheen kanssa, ja nauranut aivan vedet silmissä meidän minien jutuille.

Olen itkenyt ja surrut, sillä tässä kuussa tuli vuosi siitä kun menitin rakkaan mummuni.

Olen tuntenut, että mun ote lipeää, enkä pysty tuottamaan sellaista sisältöä, mitä juuri sillä hetkellä olisin halunnut.

Olen kirjoittanut lukemattomia postauksia, jotka ovat edelleen lukemattomia (heh), koska en ole uskaltanut julkaista niitä.

Olen kirjoittanut vuoden luetuimman ja kehutuimman postaukseni, jonka ansiosta tuntui, että löysin oman ääneni vahvempana kuin koskaan.

Olen kokenut aivan älyttömän flow-tilan, jossa tuntui, että pystyn tuottamaan juuri sellaista tekstiä jota olen aina halunnutkin tuottaa.

Olen ottanut kantaa lapsiperheiden asioihin, ja saanut uusia tärkeitä kontakteja ja hienoja ihmisiä ympärilleni.

Olen päässyt mukaan luomaan tulevaisuuden Suomea.

Olen ensin ujostellut ja hävennyt, ja sitten uskaltanut olla rohkeasti minä.

Olen saanut uusia ystäviä.

Olen yrittänyt uusia asioita ja epäonnistunut.

Olen yrittänyt epäonnistumisen jälkeen uudelleen ja onnistunut.

Olen vaihtanut ajatuksia satojen teistä kanssa, ja tälläkin hetkellä instagramin inboxi näyttää 99+ viestipyyntöä. Mä rakastan puhua teidän kanssa ja kuulla teidän kokemuksia. Kiitos kiitos kiitos, että jaatte niitä.

Olen harmitellut pimeyttä ja imenyt irti jokaisen auringonsäteen jonka olen saanut.

Olen syönyt enemmän konvehteja kuin kehtaan myöntää edes itselleni.

Olen ollut luokkakokouksessa ja pikkujouluissa.

Olen viettänyt lukijailtaa ja alkanut suunnitella jo seuraavaa.

Olen luullut olevani kiireinen, sitten ottanut kalenterin käteen, järjestänyt sen ja samalla ajatukseni, ja todennut, että ei. Mä en ole kiireinen, mulla on paljon tekemistä, mutta hallitsemalla mun menot kalenterissa ja pään sisällä, selviän niistä ilman kiirettä.

Olen syönyt kalaa ainakin kolme tai neljä kertaa joka viikko. Tuntuu, että kroppa oikein vaatii D-vitamiinia kun on ollut niin pimeää.

Olen kirjoittanut ylös kaikkea hauskaa mitä meidän kuopus on sanonut ääneen. Tässä kuussa hänen puheensa on aivan räjähtänyt, ja juttua tulee enemmän kuin stand up -koomikoilla.

Olen kerännyt kuopuksemme kenkiä ja sukkia lukuisia kertoja hypermarketin käytäviltä ja pukenut niitä uudelleen, sillä hän haluaa istua ostoskärryssä aina paljain varpain, ja heittää kengät ja sukat iloisesti aina jonnekin.

Olen kauhistellut kuinka meidän lapset vaan kasvavat. Toiselta irtosi jo neljäs hammas, ja toiselta alkoi juuri heilumaan kaksi ensimmäistä.

Olen ollut ylpeä siitä, miten taitavia, fiksuja ja oma-aloitteisia meidän lapset ovat.

Olen viettänyt lukuisia iltoja tehden blogini joulukalenteria. Se on tuottanut mulle valtavasti iloa ja hyvää mieltä.

Kiitos marraskuu, kaikessa pimeydessäsi ja ristiriitaisuudessasi saatoit olla vuoden hienoin kuukausi. Nyt alkaa kuitenkin vuoden paras aika, ainakin mun mielestä. JOULU. Joulukuu.

Huomisesta alkaen blogissa ilmestyy joka ikinen aamu klo 6.00 joulukalenterin uusi luukku. Kalenteri on tehty täysin teidän toiveiden ja edellisvuosien suosikkien pohjalta, ja mä toivon, että tämä on hienoin joulukalenteri jonka olen koskaan tehnyt. Siellä tulee olemaan videoita, haastatteluja, kertomuksia, muistoja, herkkuja, lahjavinkkejä, Ottoa ja kaikkea muuta. Kiitos, että saan tehdä sitä taas jälleen kerran teille.

Maailman ihaninta marraskuun viimeistä teille jokaiselle, ja KIITOS. 

Eilen alkoi jo marraskuu, ja niin vaan tämäkin vuosi vetelee viimeisiään. Tämä vuoden loppupuoli on tuonut mukanaan monia kivoja tapahtumia, mahdollisuuksia ja uusia juttuja, joista innostua. Ne ovat huikeaa vastapainoa tälle lamauttavalle pimeydelle, joka jotenkin on tällä viikolla vallannut ainakin koko Helsingin. Siinä missä viime viikolla kuvien ottaminen oli vielä ihan iisiä, tällä viikolla on ollut yksi valoisa päivä. YKSI. Ja tietenkin just silloin mulla oli kaksi tapaamista, enkä ehtinyt hyödyntää kuin pari valoisaa tuntia kuvaamiseen kotona.

Joka vuosi kellojen siirron jälkeinen viikko syksyllä on sellainen pimeä viikko, jolloin tuntuu, että miten ihmeessä sitä selviää tästä pimeydestä taas seuraavat kuukaudet. Ainakin mulle se tulee aina järkytyksenä, miten pimeää talvella lopulta onkaan. Mutta sitten voi onneksi katsoa taaksepäin edellisten vuosien kuvia, ja todeta, että kyllä sitä vaan selviää, ihan joka vuosi. Ja kyllä ne valoisat tunnit oppii löytämään ja hyödyntämään taas, vaikka hetki menee totutellessa kesän helppojen kuvausolosuhteiden jälkeen. Nopeasti siihen tottuu, ja se alkaa onnistua jälleen.

Täytyy myöskin toivoa, että sataisi pian taas lunta, niin sitten pimeätkään päivät eivät olisi niin pimeitä. Se ihana luminen maanantai tällä viikolla muistutti taas, miten upeaa ja kaunista talvella on, kun kaikki peittyy valkoisen kerroksen alle. En malta odottaa ekoja pulkkamäkireissuja, luistelua ja lenkkejä lumisessa metsässä. Tämä talvi on ensimmäinen talvi, kun taaperokin alkaa oikeasti tajuta lumesta jo jotain, ja voi leikkiä sillä. Toki viime vuonnakin hän jo kiljui meidän kanssa pulkkamäessä ja konttasi lumikasoissa, mutta tänä talvena hän voi oikeasti leikkiä lumessa kunnolla. Hän oli aivan innoissaan jo maanantaina kun lunta satoi, ja kiljahteli ”lunta, sataa lunta!”.

Musta myös tuntuu, että ollaan saatu perheeseen toinen yhtä kova jouluttaja kuin minä: meidän 1v8kk taapero bongaa tällä hetkellä kaikki mahdolliset jouluisat asiat mitä vain bongata saattaa. Hän etsii kirjahyllystä jouluaiheiset kirjat, laittaa aina lelupianosta Jingle Bellsin soimaan, ja huutaa ”LOULU!” aina ku näkee jotain jouluisia asioita kaupassa tai vaikka metron mainoksissa.

Nyt meillä saa virallisesti jouluttaa, koska ollaan Oton kanssa tehty diili, että marraskuussa saa aloittaa. Otto tosin tuossa lokakuun loppupuolella jo kaipaili joululauluja ja osti ekan vaalean glögin kaupasta, eli oon tainnut tehdä Otosta ainkin melkein yhtä kovan joulufanin, kuin itsestäni. En valita. Parasta on tuntea se joulun taika yhdessä koko perhe.

Joulusta puheenollen, tämän vuoden blogijoulukalenteri on jo tekeillä, ja ekat postaukset valmiita. En malta odottaa, että pääsen taas odottamaan joulua just teidän kanssa! En malta odottaa odottamista, auts miten ristiriitaista. No mutta, anyway. Nyt alkaa olla ihan viimeiset hetket esittää toiveita joulukalenterin suhteen, eli jos teillä on mielessä jotain, mitä ehdottomasti toivoisitte joulukalenteriin, niin huikatkaa tähän! Mulla on jo jokaiseen luukkuun idea valmiina, mutta jos teiltä tulee jotain erityistoiveita, niin osa on kyllä sellaisia, että voin niistä joustaakin.

Marraskuussa mä aion syödä suklaakonvehteja, katsoa joululeffoja, leipoa ekat piparit, askarrella joulujuttuja, ottaa jouluisia kuvia, kuunnella joululauluja, polttaa kynttilöitä, ripustaa tunnelmavaloja, kastella mun huonekuusta sopivasti ja leipoa vuohenjuusto-viikunahillotorttuja. Ja syödä pipareita ja juustoja! 

Ihanaa viikonloppua ja marraskuuta kaikille <3