Moikkelis, ja terkkuja täältä muuttorumban keskeltä. Kodit ovat molemmat tällä hetkellä niin kesken kuin voi olla, mutta pikkuhiljaa pikkuhiljaa! Kyllä mulla on silti uskoa että saadaan viikonlopun aikana suurin osa tehtyä, toisinsanoen ainakin siirryttyä vanhasta kodista kokonaan uuteen. Remppahommissa tulee kestämään jonkin aikaa.

Me oltiin jo tyttöjen kanssa ihan musertuneita, että he eivät pääse tänä vuonna halloween-bileisiin ollenkaan kun meillä on muutto tänä viikonloppuna ja seuraavana sitten Inspiration Blog Awards-gaala. Mutta meidän maailman ihanin ystävä tarjoutui ottamaan tytöt muuttopäivän ajaksi leikkimään ja samana iltana vielä käymään heidän kanssa lasten Halloween-juhlissa, joten eivät jääneetkään tytöt ilman kovasti odottamiaan pippaloita. Nyt heille tuleekin tylsän muuttopäivän sijaan ihana leikki- ja juhlapäivä, ihan parasta!

Mullakin on paljon parempi mieli nyt kun tiedän että heillä on muuton ajan kivaa tekemistä, ja saavat sitten tulla juhlista suoraan uuteen kotiin ja uusiin omiin huoneisiinsa nukkumaan, varmasti tyytyväisinä. Täytyy olla kiitollinen ja onnellinen siitä että on noin ihania ystäviä, jotka auttavat. Ja muutenkin ollaan saatu ystäviltä hurjan paljon apua muuton kanssa, niin siivouksessa kuin remontissa, pakkaamisessa ja purkamisessa, ja muuttopäiväksikin on tulossa runsaasti kantoapua. Tuntuu uskomattomalta että ollaan niin onnekkaita että meidän ympärille on kerääntynyt tuollainen määrä välittäviä ihmisiä. Ei voi kuin olla kiitollinen ihan oikeasti, mä tiedän että näin mahtavat tyypit eivät ole mikään itsestäänselvyys.

Tytöt ovat jo fiilistelleet tulevaa halloweenia monta kertaa ja testailleet eri asuja. Instassa vilahti pari viikkoa sitten peura-kasvomaalaukset, ja näitä kuvia otettaessa he halusivat olla batman ja noita. Saa nähdä mitkä asut valkkaavat lauantaiksi, veikkaan ehkä kissoja, yksisarvisia tai sitten noitia. He ovat kyllä olleet niin reippaina koko tämän muuttopöhinän ajan, ovat auttaneet pakkaamaan ja leikittäneet toinen toisiaan. Me ollaan saatu puuhastella tosi rauhassa. Ja ruuastakaan ei ole tullut valitusta vaikka ollaan nyt pari päivää menty eineksillä, hah.

Muutto edistyy, iso osa laatikoista ja irtotavarasta on jo viety uuteen kotiin ja lattiakin valmistuu vauhdilla. Kunhan lattia on tehty suurimmaksi osaksi, on huonekalujen siirron vuoro. Olen dokumentoinut projektia koko ajan, ja en malta odottaa että pääsen kertomaan siitä lisää. Mulla lyö aivot ihan tyhjää näin iltasella, kun päivä on ollut pakkaamista ja purkamista ja silitystä ja siivousta täynnä. Välillä on pakko levätä ja se tuntuu ihan tyhmältä, tunnen itseni niin hyödyttömäksi aina välillä kun on pakko ottaa iisisti supistusten takia. Mutta en halua mitään tyhmiä riskejä ottaa, ja tietenkin lepään silloin kun tarve vaatii. Ja onneksi Ottokin suorastaan tiukasti vaatii mua lepäämään silloin kun mulla itsellä tulee huono omatunto siitä työmäärästä mitä hän joutuu tekemään munkin edestä. Ja onneksi tosiaan on ystävät apuna myös.

Otto on raatanut joka ilta yömyöhään asti uudella asunnolla, tai asuntojen väliä kamppeita raahaten, ja mä olen ollut iltoja yksin tyttöjen kanssa täällä. Odotan niin kovasti sitä että päästään taas elämään normiarkea tyttöjen ja Oton kanssa yhdessä ja saa iltaisin käpertyä turvalliseen kainaloon sen sijaan että kykin vielä hinkuttamassa uunin aluslaatikkoa puhtaaksi yksin yhdeksän aikaan illalla. Tuntuu että näin raskausaikana ainakin mulla on tavallista suurempi läheisyyden tarve ja ikäväkin varmaan tuntuu sen takia isommalta. Onneksi tämä on vain lyhyt vaihe, ja ensi viikolla tämä vanha kämppä on jo uusien asukkaiden huomassa, niin ei ole enää montaa yksinäistä iltaa tässä jäljelläkään. Ja varmasti lopputulos palkitsee meidät kaikki, siitä olen innoissani jo etukäteen.

Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3

En ole pitkään aikaan tehnyt katsausta puhelimeni arkistoihin, mutta nyt luvassa siis syksyn ajalta materiaalia mitä en ole näyttänyt missään somekanavissa aiemmin. Arkisia räpsyjä ja hassuja juttuja mitä on tullut jaettua whatsappissa kavereille tai Otolle, mutta mikä ei ole tarpeeksi hienoa instaan tai mitä ei ole vaan tajunnut kuvata suoraan snappiin tai instagram storiesiin. Mä kuitenkin otan aika paljon kuvia puhelimellakin ja niihin jää se ihan omanlaisensa fiilis jollaista ei asetellummisssa tai tarkemmissa kuvissa ole.

1. Zelda isin olkapäillä lämpimänä syksyisenä iltapäivänä. 2. Uusi pikkupikkuserkku viikon ikäisenä Oton sylissä, mun sydän suli kun me oltiin tuota pientä ihanaa moikkaamassa. 3. Kilisteltiin koko perheelle sopivalla lasten skumpalla elokuussa mun yrityksen kunniaksi. 4. Tytöt olivat eräänä aamuna pukeneet nätit mekot päälle ja kömpineet hipihiljaa  meitä herättämättä yläsänkyyn katsomaan iPadilta My Little Pony -videoita, tällaiset olivat ilmeet kun yllätin heidät.

1. Zelda stailasi itsensä niin tyylikkääksi että oli vaan ihan pakko ottaa kuva. 2. Tämä kauppareissu jäi mun mieleen kun mulla oli kauhea migreeni ja piti olla kaupassa arskat päässä kun oli niin kirkkaat valot. Silti kerkesin jossain vaiheessa räpsäisemään kuvan ihanista neideistä kärryssä. 3. Hississä yksin, kun unohdin mun matkajuoman eli Raikastamon Bitter Lemon* -limun kotiin ja piti palata vielä hakemaan se. 4. Zeldan kanssa itiksessä shoppailemassa, neiti tuli mun kanssa hakemaan Starbucksista Pumpkin Spice Lattea sillä aikaa kun Otto ja Tiara menivät pelikauppaan.

1. Zelda teki itselleen kirjojenlukemispesän lattialle, lapset sitten rakastavat kasata tyynyjä ja peittoja ja kaivautua niihin lattialla. 2. Helsinki Design Weekin Lasten viikonlopussa ihmettelemässä. 3. Tiara tekemässä tehtäväkirjaa joka on hänen lempparinsa. 4. Tipa esittelee piirtämäänsä Pipsa Possua perheineen, hän oli kovin ylpeä possuistaan ja ihan syystäkin kun ne on niin söpöjä!

1. Reetan kanssa Pumpkin Spice Lattella, nyt rupesi taas tekemään mieli kun katselin näitä kuvia. 2. Oton kanssa synttäridinnerillä kreikkalaisessa ravintolassa. 3. Ja samaisella dinnerillä me syötiin molemmat mielettömän hyvä lampaan kyljyksiä ja valkosipuliperunoita ja vihanneksia ja yrttiöljyä ja naminaminami se oli kyllä superhyvää! 4. Otin mahakuvan helmikuisten ryhmään uusi mekko päällä.

1. Tiaran ponibileiden kakku josta olen edelleen kovin ylpeä! 2. Tiara sai lahjaksi aivan ihanan pienoismallikirjan jolla voi tehdä erilaisia tarinoita ja näytelmiä ja vaikka mitä, se on aivan super ihana ja ollaan saatu nähdä jo monta hienoa esitystä tytöiltä. He rakastavat keksiä tarinoita. 3. Synttärilounaalla äidin kanssa, käytiin kahdestaan kiinalaisessa keskellä päivää ja se oli kyllä harvinaista luksusta, harvoin tulee vietettyä äidin kanssa kahdestaan aikaa kun yleensä aina on lapsetkin mukana. 4. Molemmat muksut Oton sylissä yhtäaikaa, mahtuiskohan tuohon vielä se kolmaskin?

1. Navat vastakkain Oton kanssa, kumman pötsi on kasvanut enemmän tässä 20 viikon aikana? 2. Zelda testaa vauvan lämpöpussi-kantokassi-leikkikaari-leikkimattoa* josta lisää myöhemmin, kuulemma on oikein hyvä! 3. Otin kaverille kuvan meidän vauvajutuista ja maha tuli vahingossa mukaan kun kuvasin suoraan ylhäältäpäin. Nauratti kun katselin, jokaisessa kuvassa maha messissä. 4. Tiaran kanssa kokkailtiin kahdestaan punajuuri-vuohenjuustopastaa kun Otto ja Zelda olivat baletissa, tuli muuten sikahyvää vaikka en noudattanutkaan reseptiä vaan kiehautin vuohenjuustotkin kuplivan kuumiksi raskauden takia.

Sellaista arkea on ollut meidän syksy täynnä, paljon ihania hetkiä ja muistoja joita en halua unohtaa. Aiemmat arkikuvapostaukset löytyvät ARKIKUVAT-tagin alta jos ette ole lukeneet mutta haluaisitte. Huomenna Otto pitää etäpäivän töistä ja odotan innolla sitä että saadaan syödä lounasta kahdestaan. Arjen pieniä iloja, jotka kuitenkin ovat suuria nautintoja. Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille <3

*:llä merkityt tuotteet saatu blogin kautta.

Mikä oli teidän lemppari arkikuva? Oletteko kaivanneet arkikuva-postauksia, pitäisikö nämä ottaa taas kuukausittaiseksi jutuksi?

Meille on varsinkin syksyn ja harrastusten taas alettua muodostonut säännölliseksi tavaksi viettää pari tuntia kahdenkeskistä aikaa kummankin lapsen kanssa joka viikko. Zeldan ollessa balettitunnilla Tiaran kanssa tehdään isojen tyttöjen juttuja, ja Tiaran ollessa sirkuskoulussa tehdään niitä juttuja mitkä Zeldaa kiinnostavat. Vaikka tykkään kovasti touhuta yhdessä koko perhe, on se myös ihanaa kun voi keskittyä ihan kokonaan vain siihen yhteen neitokaiseen.

Esikoisen isojen tyttöjen juttuihin kuuluvat mm. matikan tehtävät, lukeminen ja barbitalon rakentaminen. Sellaiset jutut joihin 3-vuotiaan pikkusiskon kiinnostus ja keskittyminen ei vielä ihan täysillä riitä, mutta joista 5-vuotias isosisko nauttii aivan täysillä. Tehtäväkirjojen täyttely on helpompaa kun kukaan ei tule piirtämään tikku-ukkoja kertolaskujen päälle, ja tavutettujen kirjojen itse lukeminen on iisimpää kun pikkusisko ei huuda ääneen samalla omakeksimiään tavuja ja lauseita.

Zeldan kanssa tehdään mitä milloinkin, yleensä harjoitellaan balettiliikkeitä tai sitten lähdetään ulos kävelylle, hän kun rakastaa rauhallisia kävelyitä jolloin voi jutella kaikkea maan ja taivaan väliltä. Tulee ihan mieleen oma lapsuus, mäkin tykkäsin käydä äidin kanssa kävelyllä iltaisin ja viikonloppuisin ja tutkia uusia paikkoja. Tänään oli Tiaran sirkuskoulupäivä, ja me lähdettiin sillä aikaa Armaksen ja Zeldan ja mun äidin kanssa ulos. Äiti ja Armas-koira ovat täällä vielä tämän viikonlopun, ja Zeldasta oli erityisen kivaa saada taluttaa Armasta koko matkan ihan itse, eikä vaihdella vuoroja siskon kanssa. Tuli ihan nostalginen fiilis ja mun ja äidin kävelyt mieleen meidän reissusta.

Lenkin jälkeen jäätiin kahdestaan pihalle keinumaan, tai no siis hän keinui ja mä höpöttelin. Ihan uskomatonta että meidän nuorimmainen, tuleva keskimmäinen, on jo niin iso että osaa ja uskaltaa keinua itse ja on muutenkin niin reipas. Jotenkin sitä aina pitää nuorimmaista ihan vauvana vaikka hän oikeasti onkin jo osaava ja reipas tyyppi.

*pipo saatu blogin kautta.

Yksi asia on varma: tästä kahdenkeskisestä ajasta isompien muksujen kanssa ei luovuta sittenkään kun meidän vauva syntyy. Ehkä sitä ei voi toteuttaa ainakaan alkuun yhtä helposti ja säännöllisesti, mutta sitä täytyy ehdottomasti järjestää aina välillä. Se on iso juttu niin lapselle itselleen kuin vanhemmallekin. Ja jos vauva-arki on rankkaa, se tarjoaa myös hengähdyksen vanhemmalle ja hetken tyypin seurassa jonka kanssa voi touhuta ja jutellakin. Myös vauvan kanssa vietetään ehdottomasti kahdenkeskistä aikaa, jolloin hänkin saa täysin jakamattoman huomion. Se on ihan yhtä tärkeää jokaiselle lapselle.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Takana on raskausviikko 17 ja se oli oma muistutuksensa siitä että raskaus se vaan jaksaa aina yllättää kummallisilla oireilla, joista kerron videolla lisää. Videolla mukana myös meidän tytöt kertomassa omia näkemyksiään pikkusisaruksen nimeämisestä ja siitä miten ollaan hyviä isosiskoja! Aika ihania ajatuksia heillä, täytyy sanoa jo näin etukäteen, mua ainakin meinasi hymyilyttää ja naurattaa heidän höpötyksensä. TÄSSÄ vielä suora linkki videoon mikäli se ei upotettuna näy tuossa alla.

Viime viikolla vaivannut puutuminen on onneksi helpottanut paremman työskentelyasennon ja venyttelyiden ansiosta, eikä mua enää vaivaa mikään. Olen maailman kiitollisin fysioterapeutille joka neuvoi mulle hyvät perusliikkeet joilla saan niskaa ja hartioita venytettyä ja veren kiertämään kunnolla raajoissa. Raskausaika on niin hassu, sillä silloin voi tulla mitä kummallisimpia vaivoja. Niitä ei mitenkään osaisi yhdistää raskauteen, mutta sitten ne kuitenkin liittyvät siihen jollain tapaa.

Itselläni ei onneksi ole ollut esimerkiksi hampaiden reikiintymistä, mutta miettikää että raskaus esimerkiksi muuttaa syljen koostumusta ja voi aiheuttaa reikiä. Ja näkö voi huonontua imetysaikana! Ja raskauteen voi liittyä myös esimerkiksi suonenvetoja, vaikka niitä ei muuten normaalisti olisikaan. Ihan outoa. Tämä raajan puutuminen raskausaikana oli itselleni kyllä sieltä oudoimmasta päästä.

17+0

Tässäpä mahakuva raskausviikolta 17, ei se eroa kauheasti edellisviikon kuvasta mielestäni. Ihan kuin kasvu olisi hetkeksi pysähtynyt tai jotain, vaikka kyllä kai se tyyppi siellä kasvaa. Ehkä se turvotus alkaa vaan vihdoin väistyä oikean mahan tieltä, ja siksi kasvu ei näytä niin suurelta. Pitää varmaankin tuossa puolivälissä vaikka tehdä vertailua siitä että miten se mahan muoto on kasvanut ja muuttunut tässä alkaen viikosta 14, ihan vielä en viitsi kun vasta neljä viikkoa mahakuvien ottamista takana kun en heti ihan alussa vielä aloittanut. Ihan pian ollaankin siellä raskauden puolivälissä, ja jos oikeastaan mun edellisiä kahta raskautta katsotaan niin ajallisesti se puoliväli alkaa olla jo nyt, kun kummatkin ovat kestäneet max. toinen alle 36 ja toinen tasan 37 viikkoa. Hullua ajatella, että saman verran aikaa mitä viime toukokuun puolivälistä on kulunut, olisi enää siihen että pieni bebis on jo meillä sylissä, iik!

Mun täytyy alkaa valmistautumaan pikkuhiljaa päiväkodin vanhempainiltaan, sitä ennen on vielä ruoka laitettavana ja vähän pitää keretä halimaan ja pusimaan tyttöjäkin kun siellä vanhempainillassa menee varmaan melkeinpä koko ilta. Mutta tosiaan, kuten videollakin sanoin niin toivokaa ihmeessä joko videon kommenttiboksiin tai tänne postauksen kommenttiosioon, millaisia videoita haluaisitte mun kuvaavan Oton kanssa, niin me kuvataan. Oton kanssa kahdestaan on hauskaa kuvata ja tekin kovasti siitä yhteisvideosta ilmeisesti tykkäsitte, niin voitais hyvin tehdä niitä lisää.

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille <3

Meidän tulevaisuus kolmen mukulan kanssa on tuntunut mietityttävän monia, miten käy töiden, mahdollisten opintojen, päivähoidon ja muiden asioiden ja aiotaanko me jäädä tähän kämppään vai etsiä isompi. Ajattelin valottaa meidän ajatuksia jonkin verran, vaikka moni asia on näin alussa vielä myös epäselvää eikä olla päätetty mitään absoluuttisia ratkaisuja vielä. Selvää on ainoastaan se että me odotetaan ensi vuotta ihan äärettömän innoissamme koko perhe ja siitä tulee varmasti mahtava.

Mun päätyöni on nykyään tämä blogi, ja päätoimisen bloggaajan on vähän hankalaa pitää täyttä äitiyslomaa, kun ei kukaan muukaan tätä blogia voi kirjoittaa ja elää mun elämää. Äidin on kuitenkin pakko pitää omat neljä kuukauttaan perhevapaista, ja toki mä ne pidänkin ja otan ehkä blogin kanssa vähän rennommalla asenteella, mutta loput vanhempainvapaat meillä pitää näillä näkymin Otto. Silloin me saadaan olla molemmat yhdessä kotona, ja itsehän en mitään hyödy ansiosidonnaisen äitiyspäivärahan mahdollisuudesta kun teen töitä ja tienaan kokoajan, eli saan äitiyspäivärahan muutenkin minimimääräisenä. Näin ollen meille on myös taloudellisesti kannattavaa että Otto pitää vapaita, kun hän saa olla ihan kunnolla vanhempainvapaalla ja saa siitä vieläpä hyvän korvauksen.

Siksi mä kovasti ensi vuotta odotankin, että saadaan olla yhdessä oikein kunnolla. Kukaan ei voi vielä tietää millainen nukkuja meidän vauva tulee olemaan, joten se on sitten ensi vuonna vasta nähtävissä että millaista oma arkeni blogin ja pikkuvauvan kanssa tulee olemaan, raskasta vai helppoa vai jotain siltä väliltä. Onneksi on Otto, jonka kanssa vauva-arkea yhdessä eletään, eikä mun tarvitse yksin organisoida kaikkea vaan ainoastaan oma puoliskoni. Uskon että tällä kertaa meillä on paremmat voimavarat arkeen kuin koskaan aikaisemmin, vaikka ei aiemminkaan valittamista ole ollut.

Vauvan syntyessä Zelda on jo melkein nelivuotias, ja esikoinen viimeistä kevättään päiväkodissa ennen esikoulun alkua. Luultavasti molemmat jatkavat päivähoidossa edelleen, mutta emme ole vielä päättäneet lisätäänkö viikkoon toinenkin vapaapäivä vai ei. En näe ainakaan itse minkäänlaista järkeä siinä että esikoinen otettaisiin pois muutamaksi kuukaudeksi ennen kuin hän aloittaisi samojen kavereiden kanssa eskarin sitten syksyllä. Myös kuopus kulkee mukavasti siinä samalla päiväkotiin missä hänellä on omat tärkeät kaverit ja jutut. Molemmat ovat tykänneet olla hoidossa alusta asti, ja tyttöjen positiivinen kokemus hoidosta vaikuttaa myös.

Meillä lapset eivät koskaan ole olleet vanhempiensa kokopäivätöistä huolimatta päivähoidossa kokonaisia päiviä eivätkä viikkoja, vaan päivät ovat aina max. 5-7h mittaisia ja viikossa on aina ollut vähintään yksi vapaapäivä. Ollaan saatu aikataulut sumplittua Oton kanssa niin että tämä on aina onnistunut, ja ollaan siitä hurjan kiitollisia että tällainen mahdollisuus on ollut. Itse näen helpoimmaksi jatkaa samalla tutulla kuviolla, enkä alkaa metsästämään kiven alta kerhopaikkaa jonne lapset pääsisivät aina vain kahdeksi tai kolmeksi tunniksi kerrallaan.

Suurin tekijä on kuitenkin se että kaupungin kerhoja ei ole tarjolla ruotsinkielisenä, ja kielellisen kehityksen kannalta olisi mun mielestä tosi huono juttu jäädä juuri ennen ruotsinkielistä eskaria ja koulutien alkua pois sieltä missä tukea kieleen eniten tarjotaan kodin lisäksi.  Uskon että päivähoidossa jatkaminen on kaikkein järkevin ratkaisu meille. Varmasti kuitenkin vietetään kevään aikana ja kesällä lasten kanssa pari (tai useampi) pidempää lomaa niin että he ovat kokonaan pois hoidosta, kun siihen on kerran mahdollisuus.

Tuleva kuopus syntyy keskelle vuoden pimeintä ja kylmintä aikaa ja se on tietenkin nostattanut omalta osaltaan kuumetta matkustaa jonnekin vähän lämpimämpään länsimaahan. Ei ihan vastasyntyneen kanssa, mutta jossain vaiheessa vähän myöhemmin keväällä. Ei olla päätetty tämänkään suhteen vielä mitään varmaa, että minne ja kuinka pitkäksi aikaa, mutta aihe pyörii usein keskusteluissa. Haaveissa siintää ehkäpä noin kuukauden reissu tai jopa pidempi, riippuen kovasti siitä millaista arki tulevan tyypin kanssa on, ja parista muusta jutusta. Ja niistä muista jutuista saammekin sopivan aasinsillan uuteen asuntoon, sillä se vaikuttaa matkustukseenkin kaikkein eniten.

Meillä ei siis ole vielä kiikarissa uutta asuntoa, mutta sellainen on etsinnässä. Ollaan annettu itsellemme aikaa ensi kesään asti löytää se unelmien asunto. Ei haluta muuttaa mihinkään mikä ei tunnu tismalleen oikealta, ei haluta muuttaa kauas nykyisestä talosta eikä haluta tyytyä mihinkään nykyistä huonokuntoisempaan. Se rajaa vaihtoehdot aika vähiin, sillä olimme tämän asunnon ensimmäiset asukkaat talon valmistuessa vuonna 2012. Nykyinen alue tuntuu vaan niin omalta, ollaan asuttu täällä siitä asti kun Tiara oli ihan vauva, ja ollaan rakennettu koko elämä tänne. Myös päiväkoti ja koulu ovat tulleet tutuksi tästä läheltä, ja halutaan että lapset saavat jatkaa juuri niissä, tutussa seurassa ja tutussa ympäristössä. Täällä on sopivasti rauhaa mutta pääsee kuitenkin tarpeeksi nopeasti kaupunkiin. Ollaan siis päästy yhteisymmärrykseen siitä, että missä halutaan asua, kun aiemmin kirjoitin että aihe on keskustelun alla mulla ja Otolla. Tämä alue on sopiva kompromissi keskustan ja Espoon lintukodon väliltä.

Vauva ei vie mitenkään hirveästi tilaa oletetulla puolen metrin pituudellaan, ja hän mahtuu hyvin tähän nykyiseen kotiin, mutta tavoitteena on että kun esikoinen aloittaa eskarin ensi syksynä, on hänellä ihan ikioma huone niin halutessaan. Tavallaan jo kutkuttaa ajatus edessä siintävästä muutosta, mutta toisaalta on hirveän haikeaa luopua myös tästä rakkaasta asunnosta, jossa me ollaan luotu niin paljon muistoja ja menty niin paljon eteenpäin. Ei me tähän kuitenkaan ikuisesti mahduta, joten pakko tästä on joskus luopua!

Paljon jännittäviä muutoksia edessä ensi vuonna, onneksi nyt saa vielä vähän aikaa kuitenkin myös nauttia tästä vanhasta ja tutusta ja tasaisesta arjesta ja valmistautua rauhassa kaikkeen.

Ihanaa torstai-iltaa kaikille! <3