Kuukausi asumista uudessa kodissa

04.05.2020

Ensimmäisestä päivästä lähtien, täällä on tuntunut kodilta. Tämä on tuntunut niin paljon meiltä. Aika on lentänyt eteenpäin täällä puuhastellessa ja asettuessa paikoilleen. Meillä on ollut ihan valtavasti intoa ja energiaa tehdä tästä meidän näköinen koti, vaikka jo heti alkuun tämä tuntui meiltä, ilman yhtäkään meidän huonekalua tai pensselinvetoa seinässä. En tiedä miten osaisin edes kuvailla näitä tunteita paremmin. Kai meille tämän kodin kanssa kävi samalla tavalla kuin toistemme kanssa uutenavuotena 2010 – me oikeasti löydettiin se oikea ja rakastuttiin ensisilmäyksellä. Siitä asti kaikki on vaan tuntunut niin oikealta.

Tiedän, suorastaan ällöttävän siirappista. Mutta se on totta. Ne 1,5 vuotta kun me etsittiin kotia olivat niin täynnä odotuksia ja intoa, turhautumista ja jatkuvaa etsimistä. Sitten kun luovutettiin eikä enää etsitty, tämä koti tuli heti vastaan. Samoin meille kävi toistemme kanssa. Löydettiin toisemme juuri silloin kun sitä vähiten toivottiin tai odotettiin. Väärä hetki on meidän paras hetki.

Olen positiivinen realisti – ajattelin, että täällä varmasti tulee olemaan myös asioita, jotka eivät ole täydellisiä, jotka ehkä joskus alkavat ärsyttää. Ja onhan niitä toki joitakin, sellaisia pieniä juttuja, joihin jollain aikataululla toivoo muutosta. Kuten vaikkapa alakerran WC:n allaskaluste. Ne kaapit ei vaan toimi, me tarvitaan ulosvedettävät laatikot! Nyt kuitenkin erona on se, että meillä on aidosti mahdollisuus myös tehdä niitä muutoksia, eikä tarvitse edes kysyä keneltäkään lupaa. Ja siksi ne ei oikeastaan edes ärsytä, koska tiedän, että ne eivät ole ikuisia juttuja, mutten kuitenkaan oleta, että tämä koti muuttuisi hetkessä 100% valmiiksi. 

Kaikkea ei uskalleta muuttaa heti kerralla, koska korona ja taloudellinen varautuminen tulevaisuuteen, josta kenelläkään ei ole vielä varmaa tietoa. Mutta muokataan kotia pikkuhiljaa. Fakta on kuitenkin se, että tämä koti vastaa meidän toiveita ja tarpeita paremmin kuin mikään paikka, missä ollaan koskaan asuttu ennen. 

Kuukaudessa me ollaan kotiuduttu tänne hyvin. Kaikki muu on vielä osittain keskeneräistä, paitsi lastehuoneet, jotka saimme jo täysin valmiiksi. Olohuoneesta puuttuu iso taulu ja/tai seinävaate, koska akustiikan kannalta tarvitsemme sellaisen. Keittiöremontti on vasta tulossa. Eteisen kalusteita ei ole yhtään mietitty vielä, siellä on vaan makkarissa ollut lipasto, kierrätysastiat ja kärry, joka ei mahtunut mihinkään muualle. Ruokailutilasta puuttuu tuolit. Meidän makkarissa on edelleen pelkästään sänky, peili ja seinä maalattu. Mutta täällä tuntuu ja näyttää kodikkaalta ja rennolta ja meiltä. 

Tämä koti on jo tässä lyhyessä ajassa muuttanut meidän elämäntapoja enemmän kuin osasimme edes kuvitellakaan. Varmasti tällä poikkeusajalla on myös jonkin verran vaikutusta, mutta monesta muutoksesta on kiittäminen tätä kotia. Ehdimme viettää poikkeusaikaa muutaman viikon myös vanhassa kodissa, joten vertailupohjaa kyllä löytyy.

Muutoksia, joita olen huomannut ovat esimerkiksi:

– Yhteisen ulkoilun lisääntyminen. Täällä ulos lähteminen on niin älyttömän helppoa ja siellä on aina tekemistä. Omalla pihalla on tramppa ja pihahommat ja siellä tulee ulkoiltua vähintään 1-2 tuntia ihan joka päivä. Sen lisäksi lenkkeillään täällä yhdessä varmaankin 4-6 kertaa viikossa, käydään leikkipuistossa (aina kun se on tyhjillään muuten), jonne on ihan lyhyt matka ja muutenkin tulee hengailtua ulkona porukalla enemmän kuin ennen ja spontaanimmin kuin ennen.  

– Ruuanlaitto on mukavampaa. Rakastan rakastan rakastan tätä isoa avointa tilaa. Samalla kun kokkaa, voi seurustella muun perheen kanssa. Saarekkeen ympärillä on paljon tilaa myös kokata yhdessä. Rakastan sitä, että keittiössä ruuanlaittaminen ei enää eristä muusta perheestä, vaan voidaan olla  kaikki yhdessä samalla. 

– Saunominen on lisääntynyt. Täällä on enemmän tilaa, joten sauna ei todellakaan toimi varastona edes väliaikaisesti, kuten vanhassa kodissa. Siellä saunottiin ehkä kerran kuukaudessa, täällä saunotaan ehkä 3-4 kertaa viikossa. Ja se on niin ihanaa ja rentouttavaa.

– Lelut pysyvät paremmin lastenhuoneissa, vaikka edelleen toki osa leikeistä levittäytyy myös alakertaan. Aiemmassa kodissa monet lelut olivat alhaalla yhteisissä tiloissa, koska lastenhuoneissa ei mahtunut leikkimään kunnolla. Nykyisin suurin osa leikeistä pysyy lastenhuoneissa, joten meillä on vähemmän sotkua, mikä on BEST. Parasta on myös se, miten hyvin lapset viihtyvät omissa huoneissaan. Lähes joka päivä joku heistä myhäilee, kuinka ihania huoneet ovat. Se tuntuu niin hyvältä.

– Kodinhoitohuone on maailman paras juttu ikinä. Se on ollut juuri sitä, mitä me kaivattiin. Se, että on pyykkitelineelle oma paikka, iso pyykkikaappi, omat paikat pyykinpesuaineille ja siivoustarvikkeille on vaan ihan best. Ja myös se, että meillä on kaikki pyyhkeeet kodinhoitohuoneessa, joten ne on super helppo viikata vaan suoraan kuivausrummusta kaappiin, eikä tarvitse kiikuttaa minnekään. On ihanaa, kun kodinhoitohuoneessa on oma vesipiste ja tilaa vaatehuollolle. Kaapeissa on säilössä myös ompelukone, työkalut ja kaikki muut sellaiset jutut, joille ei ennen ollut mitään järkevää paikkaa. 

 

– Rakastan tätä rauhaa yli kaiken. Rakastan sitä, että kuulen lintujen laulua joka päivä kirkkaasti ja paljon. Rakastan sitä, että täällä ei ole liikenteen melua tai ohi ajavia hälytysajoneuvoja. Rakastan sitä, että lenkillä ei tarvitse pysähtyä liikennevaloihin. Rakastan meidän pihalle pomppivia jäniksiä ja meidän lemmikki-kimalaista, joka tulee meidän pihalle. Se on ilmeisesti kuningatar, mutta ehdittiin nimetä se Makeksi jo aiemmin. Joka päivä me moikataan Make-kimalaista ja aina hän tulee takaisin seuraavanakin päivänä yksin pörräämään. Rakastan sitä, että me osataan täällä pysähtyä huomaamaan ja nauttimaan luonnon pienistä ihmeistä, joita on ympärillä ihan valtavasti.

Siinäpä ehkä ne ensimmäiset huomiot täältä, joita olen tehnyt näiden viikkojen aikana. Me yritetään luultavasti edistää meidän makuuhuonetta tämän viikon aikana. Viime viikollakin piti, mutta se ei vaan ole prioriteettilistalla yhtä korkealla kuin muut jutut, koska makuuhuoneessa oleskellaan lähinnä silloin kun nukutaan. Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. 

Olen niin kiitollinen siitä, että me mietittiin kunnolla mitä kodilta toivottiin ja että löydettiin koti, joka vastaa niitä toiveita tärkeimpien asioiden osalta. Kodilla on ihan valtava vaikutus mun päivittäiseen fiiliksiin ja täällä on niin hyvä ja rauhallinen olo, vähän kuin olisi koko ajan mökillä, mutta on vaan kotona. 

Ollaan vaan niin jäätävän onnellisia täällä, ettei mitään rajaa. Meidän koti <3


3-vuotiaan huone esittelyssä

27.04.2020

*sänky saatu aikanaan Geffer.fi-verkkokaupasta.

Saatiin eilen viimeisetkin hyllyt seinään 3-vuotiaan huoneessa, joten nyt oli hyvä hetki tehdä valmiiksi tämä 3-vuotiaan huoneen esittely. Siinä missä meidän koululaisten huoneeseen piti ostaa lähes kaikki huonekalut, tähän 3-vuotiaan huoneeseen ei ole ostettu muuta uutta kuin yksi matto ja yksi tyynyliina koristetyynylle. Kaikki muu on koottu jo meillä valmiiksi olleista jutuista.

Vanhassa kodissahan 3-vuotias nukkui yhdessä isosiskon kanssa kerrossängyssä, josta nyt luovumme, kun huonejako vaihtui. 160cm patjoilla varustettu kerrossänky on koululaisille pian jo liian pieni ja heidän huoneesta haluttiin tehdä sellainen pitkäkestoinen ja ajaton, että se muuntuu vanhemmankin lapsen tarpeisiin kätevästi. Siksi sijoitimme uusiin täysikokoisiin sänkyihin nyt. 

Kerrossängyn tilalle kuopus sai isosiskonsa vanhan talosängyn, jonka saimme vuonna 2018 Geffer.fi -verkkokaupasta. Sänky on aivan ihana massiivipuinen parvisänky, jonka alla on hyvin tilaa säilyttää kaikkia siirreltäviä tavaroita, kuten meidän vuosien varrella kertyneitä bObleseita, nukenvaunuja ja muita. Lisäksi sängyn alle saa hyvin tehtyä majan! Aluksi hieman epäröin, että onko sänky tähän huoneeseen liian suuri, viekö se liikaa lattiatilaa. Mutta nyt kun kaikki on valmista, niin sänkyhän on aivan täydellisen kokoinen juuri tuossa missä se on. Muuten iso huone voisi olla jopa kolkko. Tämä sänky on myös lähes täysikokoinen (190cm mittatilauksena tehty vanhan huoneen mukaan), joten sekin varmasti kestää aikaa ja siellä mahtuu hyvin isompikin koululainen nukkumaan. 

Me haluttiin saada tässäkin huoneessa kirjat kauniisti esille ja siihen tarkoitukseen käytimme seinähyllyjä. Seinähyllyt ovat kaikki Ikean vanhoja tauluhyllyjä (Mosabacka), joita meillä on ollut jo vanhassa kodissa lähes kaikissa huoneissa. Kun kirjat ovat tällä tavalla aseteltuja, pienellekin lapselle on helppoa löytää mieluisaa luettavaa. Silloin kun kirjat on aseteltu perinteisesti, lukutaidoton 3v ei niin helposti näe sieltä, että missä mikäkin kirja on. Siksi lemppareimmat kirjat on nostettu reippaasti esille seinille. Puisessa Ikean Ivar-kaapissa on sisällä vielä lisää kirjoja ihan perinteisesti aseteltuna. Tarkoituksena on vaihdella aina välillä kirjojen paikkoja, niin esille pääsee aina uutta luettavaa. Kaapissa on myös esimerkiksi joulusatukirjoja, jotka nostetaan esille joulun aikaan. 

Haluttiin pitää huoneessa mahdollisimman paljon tyhjää lattiatilaa, koska se on koko meidän kolmikon yhteinen leikkihuone myös. Nyt huoneessa on niin paljon tilaa, että siellä mahtuu yhtäaikaa levittämään duplot ja barbiet tai bObles-temppuradan ja keittiöleikin. Haluttiin, että huoneessa on mukavia hengailupaikkoja, joten siirrettiin olkkarissa ollut Ikean Dihult-lattiatyyny nyt sinne. Monesti pötkötellään siinä lukemassa kirjoja tai sitten sitä voi käyttää majan lattiana. 

Huoneen päätyseinällä ollut musta kohokuvioinen tapetti vaihtui raikkaaseen vaaleanpunaiseen maaliin. Seinämaaliksi valikoitui Tikkurilan täyshimmeä Joker sävyssä Paviljonki. 3-vuotias sai itse valita värin omien mieltymystensä mukaan ja tämä sopii kyllä huoneeseen tosi kivasti. Sängystä haluttiin tehdä pehmeä ja turvallinen pesä. Vaikka sänky on iso, haluttiin, että se tuntuu pienelle nukkujalle kodikkaalta ja mukavalta. Siksi siellä on tyynyjä ja pehmoleluja, joiden sekaan onneksi vielä juuri mahtuu hyvin nukkumaankin.

Vanhassa kodissa meidän käytettynä ostettu ja itse tuunaama leikkikeittiö oli meidän olohuoneessa, mutta täällä se sai hyvän paikan lastenhuoneesta. Leikkikeittiö on edelleen kovassa käytössä päivittäin ja on kiva, että sen edessä on hyvin leikkitilaa. 

Huoneessa on yhteensä viisi vaatekaappia, joista kaksi ja puoli on vaatekäytössä, joten leluille löytyi hyvin säilytystilaa myös niistä. Kaikki barbiet vaatteineen, taloineen, autoineen ja kalusteineen ovat vaatekaapeissa, samoin kuin kaksi isoa laatikollista duploja. Ihan luksusta, kun oli jo valmiiksi niin paljon säilytystilaa, että yksi kaappi ja seinähyllyt riittivät näin mainiosti ja kaapeissa on vielä extratilaakin. Tämä on meille ihan uutta, että on näin paljon tilaa ja kaikelle oma järkevä paikka. Huone on ihanan helppoa ja nopeaa siivotakin ja ollaan huomattu, että 3-vuotias myös siivoaa tätä mielellään. Hän haluaa pitää huoneensa viihtyisänä ja siistinä ja monesti ilmoittaa itsekin menevänsä siivoamaan huoneen. 

Huoneeseen löytyi maailmankartta-kuvioinen vihreä matto H&M Homesta. Tykkään hirveästi kevyistä puuvillamatoista, koska ne voi pestä pesukoneessa. Pyöreä harmaa matto on myös H&M Homesta, mutta se me ostettiin muistaakseni jo silloin, kun asuimme vielä kerrostalossa. Se on kulkenut mukana pitkään ja vieläkin näyttää kuin uudelta, kun on vaan pesty pesukoneessa aina välillä. 

Voi olla, että jossain vaiheessa huoneeseen laitetaan joku pöytä ja tuoli(t), joiden ääressä voi piirtää. Toistaiseksi meillä on kuitenkin paljon piirustus- ja askartelukamppeita alakerrassa ruokapöydän äärellä ja 3-vuotias piirtää, maalaa ja askartelee siinä itsekseen tai yhdessä aikuisen kanssa.

Meille oli kaikkein tärkeintä, että 3-vuotias itse tykkää huoneesta ja kaikki ratkaisut on tehty niin, että se olisi hänelle mahdollisimman mukava. Ainakin toistaiseksi vaikuttaa siltä, että onnistuimme tehtävässä! 

Nyt kun lastenhuoneet ovat molemmat valmiita, ollaan keskitytty meidän aikuisten makkariin. Siellä ei ole vielä mitään muuta kuin yksi seinä maalattu, sekä sänky paikoillaan, mutta pikkuhiljaa. Ehkäpä ensi viikolla pääsen esittelemään sen!

PS: Instagramin puolella @iinalaura-tilini storyssa on ennen-jälkeen -videot huoneesta!


Koululaisten oma huone

20.04.2020

Otsikoin tämän nyt näin, koska se on vähän niinkuin huoneen teema, vaikka toinen asukkaista vielä onkin esikoululainen. Mutta ei siihen ekaluokan alkuun enää niin pitkä aika ole, etteikö tätä voisi jo kutsua koululaisten huoneeksi. Saimme suurimman osan tästä huoneesta valmiiksi viikonlopun aikana ja fiilis on niin hyvä, kun lapset ovat selkeästi tyytyväisiä uuteen huoneeseen. Suunnittelimme sen kaikki yhdessä ja se oli tosi hauskaa. Lasten toiveet liittyivät väreihin ja teemaan ja meidän aikuisten toiveena oli saada huoneeseen mahdollisimman paljon säilytystilaa, mutta samalla pitää siellä mahdollisimman paljon vapaata lattiatilaa. Ei ehkä se helpoin toiveiden yhdistelmä, mutta selkeästi mahdollinen.

Huoneen seinät maalattiin puoliksi Tikkurilan Safari -sävyllä. Valittiin täyshimmeä Joker-maali. Safari-sävy on kyllä ihan mielettömän kaunis ja pirteä ja antoi huoneeseen tosi paljon ilmettä. Mietittiin, että maalataanko vain yksi seinä kokonaan, vai keksitäänkö joku muu ratkaisu ja Pinterestiä tutkailtuani löysin tämän hauskan idean, että maalataan seinät (vähän yli) puoliksi. 

Suurin osa huoneen säilytystilasta on nyt lasten sängyn rungoissa, mikä toimii. Ostimme uutena huoneeseen Ikean Släkt-sängyt. Toisessa sängyssä on neljä isoa säilytyslaatikkoa sekä kaksi avohyllyä. Toisessa sängyssä on kaksi isoa säilytyslaatikkoa, sekä toinen ulos vedettävä sänky alla. Tämä on tosi hyvä ratkaisu, jos lapsille tulee joskus tämän koronan mentyä ohitse vaikka kaveri yökylään. Tai jos pikkusisko haluaa yökyläillä isosiskojen huoneessa muuten vain.

Sänkyjen lisäksi säilytystilaa löytyy nyt huoneen seinällä. Me mietittiin todella todella pitkään sopivaa seinähylly+työpöytä -yhdistelmää ja sopivien löytäminen ei ollut helppoa. Ensimmäisenä harkittiin Ikean Algot-seinäkisko -järjestelmää, joka olisi ollut tosi hyvä, mutta se on poistuva sarja, joten kaikkia tarvittavia osia ei ollut enää saatavilla. Tämä selvisi vasta siinä vaiheessa, kun olin suunnitellut täydellisen hyllyjen ja pöydän yhdistelmän suunnitteluohjelman avulla ja saanut automaattisen ostoslistan.

Sitten mietittiin samantyyppistä industrial-henkistä järjestelmää muiden kauppojen valikoimista, mutta se osoittautui tosi hankalaksi, kun monissa rautakaupoissa esim. oli monta saman tyylistä järjestelmää, joiden osat ei kuitenkaan ihan sopinut yhteen ja selkeä suunnitteluohjelma puuttui. Varmasti sen olisi saanut koottua, mutta me vaan todettiin, että menee meille liian hankalaksi, kun yhdisteltäviä osia olisi ollut niin paljon ja suunnittelu tuntui sekavalta ilman ohjelmaa.

Mietittiin myös String-hyllyjärjestelmää, mutta siinä hankalaksi osoittautuivat liian “syvät” (siis liian pitkälle ulos seinästä tulevat) kiinnikkeet. Koska meillä on se ulos vedettävä alasänky ja säilytyslaatikot, kiinnityssysteemi ei saa tulla seinästä ulos kuin pari senttiä, koska muuten laatikoita ei saa vedettyä auki. Hautasimme siis senkin. 

Sitten pohdittiin Ikean bambusta tehtyä Svalnäs-järjestelmää, joka on kaunis ja olisi ollut ihan upea. Ihastuin siihen ihan täysillä, kun löysimme sen ja se tuntui kaikista parhaalta ratkaisulta. Siinä kuitenkin kahden pöydän yhdistelmä osoittautui kymmenen senttiä liian leveäksi, eli ei olisi mahtunut. Yksi pöytä taas oli liian vähän. 

Tässä vaiheessa tuli sellainen fiilis, että hitsi onkohan sellaista ratkaisua edes olemassa, mitä mä etsin. Sanoinkin Otolle, että mä en kyllä keksi enää mitään. Otto vähän aikaa googlaili ja mittaili ja löysi sitten Ikean sivuilta (yllättäen) sopivat erilliset seinähyllyt ja erilliset seinäkiinnitteiset pöydät. 

Seinähyllyiksi valittiin 30cm syvät Bergshult-hyllyt Pershult-kannattimilla. Ollaan hihitelty pershulteille täällä kyllä, niin hauska nimi. Pöydiksi valittiin Norberg -klaffipöydät. Niissä on hyvin työskentelytilaa ja tukeva seinäkiinnitys. Seinähyllyt kannattelevat 20kg painoa kolmella kannattimella per hylly, eli yhteensä neljälle hyllylle saa ladattua 80kg. Ei me niitä ihan niin täyteen uskallettu laittaa, mutta ihan hyvä, että on kestävät hyllyt, kun niiden päälle tuli esimerkiksi Harry Potter-kirjat, jotka eivät ihan sieltä keveimmästä päästä ole. Hyllyt ja pöydät kiinnitettiin tukevasti kiviseinään ja hyvin näyttävät siinä pysyvän.

Safari-värin lisäksi huoneeseen haluttiin muutenkin vähän Safari-teemaa. Teemaa tuotiin esiin meidän olkkarin vanhoilla verhoilla (jotka ostettiin H&M Homesta 2017), keltaisilla ja lehtikuvioisilla vanhoilla tyynyliinoilla sekä lasten itse jo aiemmin askartelemilla eläimillä. Seinälle päätyivät jo olemassa olevat eläin-teemaiset julisteet puukehyksillä (joista unohdin ottaa kuva, mutta IG storyssa näkyy). Vielä pitää kiinnittää pari valokuvaa ja yksi taulu hyllyjen alle, pois pöydiltä. Musta Örfjäll-työtuoli tuli jo esikoisen vanhasta huoneesta. Samanlaista ei ole enää myynnissä uutena, joten yritän bongailla mustaa Örfjäll-tuolia Torista ja fb-kirpuilta, siihen asti musta jakkara saa toimia tuolina.

Tässä vielä loppuun ennen-jälkeen -kuvat:

Huoneeseen tuli kaksi mattoa. Vanha pyöreä matto ovelle, sekä uusi kierrätyspuuvillasta valmistettu Ikean Tiphede-matto sänkyjen väliin. Molemmat keveät matot voi pestä pesukoneessa, mikä on ihanteellista lastenhuoneessa. Vehreää Safari-teemaa tuotiin huoneeseen vielä viherkasveilla, jotka laitettiin lasten itse maalaamiin ruukkuihin. Lapset maalasivat vanhat punasavi-ruukut meidän seinämaalien jämillä ja koristeltiin ne yhdessä glitterillä vielä. 

Huoneesta tuli tosi kiva, lämminhenkinen ja kotoisa. Se on kaikkea sitä, mitä me yhdessä toivottiin ja olen tosi iloinen, että se on nyt valmis.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3


Ruokailutilan seinän maalausprojekti

09.04.2020

Ensimmäinen meidän kodin valmis seinä oli ruokailutilan seinä. Ensin pohdittiin tapetin tilalle uutta tapettia, mutta tapetinpoiston jälkeen päädyttiin sittenkin maalaamaan seinä. Me mietittiin aika pitkään, että minkä värinen seinä me halutaan. Palloteltiin erilaisia sävyjä beigestä harmaaseen ja tummanvihreästä ruskeaan. Lopulta sävy, joka vei meidän sydämen oli kuitenkin jotain ihan muuta. Se ei ollut rauhallinen eikä hillitty. Se oli pinkki. Maalisävy on nimeltään Piruetti ja se löytyi Tikkurilan valikoimasta. Maalattiin seinä himmeällä Joker-sisämaalilla, koska himmeä look oli juuri se, mitä haluttiin.

Mä olen aina rakastanut tuota tiettyä vaaleanpunaisen sävyä, jonka olen useimmin nähnyt kulkevan nimellä mauve – malva. Kun vuonna 2017 Gugguulla oli valikoimassaan mauve-sävy, mä hamstrasin sitä vauvalle niin hupparissa, pipossa kuin huivissakin. Mulla on Mauve-sävyinen college ja löytyypä sitä meidän sisustustyynyistä ja torkkupeitostakin. Se on ehkä mun lempiväri, jos joku lempiväri pitäisi osata nimetä. Tykkään vaan siitä ihan älyttömän paljon! Me haluttiin seinään jotain meidän näköistä, iloista, lämmintä ja kotoisaa ja mun mielestä tuo sävy on kaikkea sitä.

Onneksi Ottokin oli heti ihan messissä ja vaikka mä vähän säikähdin sävyn voimakkuutta jopa sitten kun näin isolla pinnalla, Otto oli heti ihan että WAU! Ja mäkin kyllä ensijärkytyksestä toivuttuani olen siihen ihan rakastunut.

Ainoa ongelma tuon sävyn kanssa on se, että se on tosi vaikea ikuistaa oikeanlaisena kuviin! Se vetää helposti joko liian oranssiksi tai liian sinertäväksi, liian tummaksi ja liian kirkkaaksi ja kaikeksi. Näissä kuvissa olen saanut sävyn aika lähelle sitä, miltä se näyttää luonnossa, mutta vielä täytyy harjoitella, että saan tehtyä itselleni ruokailutilan kuvia varten Lightroomiin presetin, jossa tuo seinän sävy olisi aina juuri oikea. Se oikea sävy on ihan hurjan kaunis.

Ruokailutilahan on muuten meillä vielä aivan kesken. Seinän lisäksi ainoastaan ruokapöytä on valmiina. Me ostimme Ikean  Ypperlig-lankkupöydän, jota oltiin katseltu pidemmän aikaa. Se on niin kaunis sävyltään ja vaikka massiivipuinen pöytä on meidän haave joskus tulevaisuudessa, lapsiperhearjessa me koetaan tämä ei-massiivipuinen versio vaan helpompana. Tätä ei tarvitse huoltaa ja se pysyy puhtaana ihan vaan pyyhkimällä. Pinta on myös mahtavan likaa hylkivä, sillä siihen on jo kaatunut vesivärit, tullut paperin reunan yli tussinjäljet ja muut, mutta tähän asti kaikki on lähtenyt ihan vaan pyyhkimällä. Ollaan oikein tyytyväisiä siihen.

Kuten kuvista näkyy, meidän tuolitilanne on vähän mitä on. Ei olla vielä osattu päättää täysin, että mitkä tuolit me halutaan. Toisaalta kiinnostelisi mustat tuolit, jotka toisivat ilmettä ja toisaalta kiinnostelee rottinkiset tuolit luonnonvärissä. Siis mun ultimate-haave olisi sellaiset samettiset harmaat nojatuoli-malliset ruokatuolit, mutta nehän on ihan lapsiperhekauhistus. Me vähän makustellaan tätä tuoliasiaa vielä ja toistaiseksi mennään näillä vanhoilla jakkaroilla, tripptrappilla ja tällä yhdellä vaaleanpunaiseksi maalatulla pinnatuolilla. Ei haluta ostaa mitään väliaikaratkaisuja, vaan sellaiset tuolit, joiden kanssa viihdytään mahdollisesti vaikka loppuelämä. Loput pinnatuolit me jätettiin vanhalle kodille, kun niille on jo ostaja löytynyt.

Ruokailutilan seinälle on tulossa tauluja, sillä tilasin meidän itse otetuista kuvista uusia isoja kuvajulisteita. Kehykset niille onkin jo valmiina. Lisäksi pöydän alle on tulossa joku tosi helppohoitoinen matto jossain suht vaaleassa värissä. Ja verhotankoon kenties verhot, niitä meiltä löytyy jo entuudestaan, mutta ei olla vielä päätetty, mitkä laitetaan. Tuohon valkoisen Bestå-kaapin päälle (tai jonkun muun tason päälle seinää vasten) mä haluan sellaisen viherkasvirivistön ainakin, mutta vielä ei löydy kuin muutama kasvi. Bestå-kaappien lopullinen sijainti ei ole vielä päätetty tuossa ne nimittäin vievät aavistuksen liikaa tilaa ruokailutilasta ison pöydän kanssa. Voi olla, että ne siirtyvät esim. meidän makkariin jossain vaiheessa. Mutta johonkin oli pakko saada purettua piirustustarvikkeet ja lautapelit, joita pelataan koko perhe, niin toistaiseksi tuo kaappi on nyt tuossa.

TÄSSÄ VIELÄ ENNEN-JÄLKEEN-KUVAT:

Tämä seinä tuntuu nykyisen keittiön kanssa ainakin sopivan tosi kivasti yhteen ja me ollaan tosi tyytyväisiä. Uskon, että tullaan olemaan tuohon sävyyn tyytyväisiä tosi pitkään! Se on vaan jotenkin niin herkku! Alimmassa kuvassa sävy on mun mielestä ehkä kaikkein eniten lähellä sitä oikeaa sävyä.

Ihanaa pääsiäistä kaikille! <3


Nyt me ollaan kotona

05.04.2020

Huh, mä en tiedä mistä mä aloittaisin! Tämä viikko. Kun mä viime viikon maanantaina jaoin ekat kurkistukset meidän uudesta kodista, en todellakaan tiennyt, että jo seuraavana perjantaina nukkuisin ekan yön siellä. Me ei oltu aloitettu pakkaamista, ei mitään kertakaikkiaan ollut valmiina vielä silloin, koska meillä oli vielä niin paljon aikaa. Se oli lähinnä hyvä läppä, että hei muutetaanko huomenna, eihän me tarvita kuin patjat nukkumiseen. Mutta sitten tuli se tunne, että täällä on meidän koti. Täällä on niin paljon parempi olla. Tänne me halutaan. Ja sitten me vaan alettiin tekemään töitä sen eteen, että päästään viikonlopuksi kotiin. Se tuntui oikealta ja me kaikki haluttiin sitä.

Tämä viikko on ollut todella intensiivinen, takki on aivan tyhjä ja väsy-itkut itketty pariinkin kertaan. Mutta me tehtiin se. Viisi päivää sen jälkeen kun me saatiin avaimet, me nukuttiin ensimmäinen yö täällä. Ja itketty on useampaan kertaan myös onnen itkut. Kun tuntuu niin hyvältä ja onnelliselta, että kyyneleet vaan nousee silmiin.

Valehtelisin jos väittäisin, että muuttaminen kahdestaan kolmen lapsen kanssa neliöstä toiseen olisi ollut helppoa ja mukavaa. Eniten on harmittanut se, että meillä on oikeasti mahtava, upea tukiverkko ja meillä olisi ollut muuttoapua, lastenhoitoapua ja tapetin irroittajaa, mutta koronan takia me ollaan tehty kaikki yksin. Me ei palkattu muuttofirmaa, ei laitettu lapsia hoitoon, ei vuokrattu muuttolaatikoita. Muuttoautona toimi meidän oma auto, lapset repivät tapetteja, pakkasivat ja välillä leikkivät muuton keskellä ja käytettiin samoja 20 Ikean pahvista muuttolaatikkoa, jotka säästettiin vuoden 2016 muutosta. No, hyvin ne toimivat. Hyvin toimi sekin, että täytettiin laatikot, Otto vei ne uuteen kotiin, mä purin ne paikoilleen ja sitten täytettiin ne vanhassa kodissa uudelleen ja taas purettiin. Me selvittiin.

Vaikka nyt väsyttää, päällimmäinen tunne on kiitollisuus ja suuri onni. Me tehtiin se! Perjantai-iltana kun me syötiin pizzaa ja juotiin cokista uuden kodin ruokapöydän ääressä, musta tuntui, että halkean onnesta. Ja kun me laitettiin lapset nukkumaan ja he sanoivat, että he rakastavat nukkua täällä uudessa kodissa. Ja kun me mentiin Oton kanssa saunaan lasten nukkumaanmenon jälkeen, heitettiin löylyt, käytiin meidän tuplasuihkuissa, joista oltiin niin pitkään haaveiltu ja tuijotettiin toisiamme onnellinen virne naamalla. Ja kun mä heräsin lauantaiaamuna, kävelin meidän yläkerran aulaan ja kurkkasin alakertaan ja näin siellä meidän lapset sohvalla, käpertyneenä toistensa kainaloon katsomaan aamupiirrettyjä. Ja kun me tehtiin ekaa kertaa ruokaa täällä. Täällä on niin hyvä olla.

Pidin viikonlopun ajan blogista lomaa, koska aika ei vaan riittänyt muuton lisäksi tähän. Mutta remppapostauksia tulee, kunhan asiat etenee. Tällä hetkellä meillä on jo ruokailutilan seinä maalattuna ja muut maalattavat seinät valmiina maalausta varten. Alakerrassa ei ole enää pahveja lattialla, wohoo! En malta odottaa, että kaikki tilat alkavat valmistua. Nyt meillä on laatikoita purkamatta enää alle 10 ja nekin lähinnä siksi, että saadaan ne purettua vasta kun seinät on maalattu yläkerrassa ja hyllyt saatu paikoilleen niiden eteen. Ei paha enää. Nyt ollaan voiton puolella. Nyt voidaan edetä ihan rauhassa ja aloittaa arki täällä.

Tämä muutto oli kyllä ikimuistoinen. En olisi ikinä uskonut, että pystytään kahdestaan tähän, kun ei olla koskaan muutettu edes pienempiin koteihin ilman muuttoapua (ja -autoa). Ja yleensä meillä on ollut aikaa pakkaamiseenkin viikkoja, eikä muutamaa päivää. Mutta saipahan huomata, että kun me jotain oikein kovasti halutaan saada tehtyä, niin kyllä me saadaan se tehtyä, vaikka alkuun tuntuisi aivan mahdottomalta. Alkuun meillä oli kyllä tarkoituksena ottaa edes muuttoauto, mutta kun huomattiin miten paljon tavaraa meidän omaan autoon mahtuu, siinä vaan kävi niin, että tavarat siirtyivät autokuorma kerrallaan Oton voimin. Sohva meni purettuna yhdellä autoreissulla ja meidän parisänky meni purettuna yhdellä autoreissulla. Voin kertoa, että aika moneen kertaan päivittelin miten ihmeessä Otto jaksoi roudata yksin kaiken ja vielä kasata heti täällä.

Vanhalla asunnolla meillä on läpikäytävänä vielä varasto ja lisäksi meidän kuopuksen tuleva sänky on siellä vielä. Lisäksi sinne jäi vielä jonkin verran kaikkea pientä tavaraa, mitä varmasti haetaan ensi viikolla vielä tänne. Mutta pikkuhiljaa, nyt meillä on helpotus siitä, että aikaa on vielä se kaksi kuukautta. Meillä oli vaan niin kova halu päästä aloittamaan arki täällä, että siksi kiirehdittiin, vaikka siinä ei ehkä ollut mitään järkeä. Me vedettiin aivan täysin tunteella. Mutta se kannatti. Koska nyt kun me ollaan täällä, niin tässä on kaikki järki.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille ja kiitos ihan mielettömän paljon kaikista kauniista sanoista, tsempistä ja tuesta, mitä olette laittaneet. Te olette niin ihania <3