Me käytiin tänään ilmoittamassa esikoinen kouluun ekaluokalle. Viime vuonna kaikki sanoivat, että se eskarivuosi menee niin nopeasti, ja mä kyllä tiesin sen jo muutenkin että ihan kohtahan tämä aika koittaa, mutta silti se yllätti. Eskaria on jäljellä enää muutama kuukausi, ja syksyllä meidän esikoinen aloittaa koulun. Tänä syksynä.

Eskari on koulun yhteydessä, mikä helpottaa tulevaa isoa muutosta ihan valtavasti. Koulun tilat ovat tuttuja, lounas on syöty jo elokuusta asti koulun ruokalassa, ja heillä on jopa ollut yhteinen teemaviikko tämän lukuvuoden ekaluokkalaisten ja opettajien kanssa oikeassa koululuokassa. Kevään aikana koulun menoon tutustuminen jatkuu. Hän tuntee jo kaikki tulevat luokkalaisensa, ja tietää mitä koulussa tehdään. Siitäkään ei ole haittaa, että hän on jo pitkään osannut lukea ja laskea, vaikka niitä taitoja ei ekaluokalle mennessä tarvitsekaan osata. Kouluvalmiudet on kaikin puolin kunnossa.

Silti meitä vanhempia taitaa jännittää, vaikka super innoissaan olemmekin. Vaikka kuinka olisi tuttu tila, tutut ihmiset ja valmiudet kunnossa, koulun aloitus on hurjan suuri muutos. Ekaluokka tuo mukanaan suuren määrän uusia asioita, ja paljon vastuuta pienelle ihmiselle. Läksyt, eftis ja omista tavaroista huolehtiminen, koulumatkat ja kaverit. Onneksi me vanhemmat ollaan mukana tukena koulutiellä, ihan niin kuin kaikessa muussakin. Vaikka onhan se jännittävä ajatus, että sitten hänen on pärjättävä ihan yksinkin joissain asioissa, kuten omista tavaroista huolehtimisessa.

Mutta tulevaa muutosta on ihan turhaa alkaa jännittämään etukäteen, tiedän sen. Katsotaan sitä sitten, kun se on ajankohtaista. Nyt nautitaan tämä kevät siitä, että eskarissa on vapaampaa, läksyjä ei ole ja kaikki on tuttua ja turvallista. Ja odotetaan innolla koulun alkua, yhdessä koko perhe. Enemmän kuin jännitetään, ollaan fiiliksissä. Kouluun ilmoittautumista enemmän tuleva ekaluokkalainen itse taitaa kuitenkin olla fiiliksissä siitä, että oppi viikonloppuna solmimaan rusetin kengännauhoihin, ja siitä että hänellä heiluu jo toinenkin hammas. Vaikka hän laskee päiviä koulun alkuun, hän nauttii silti hetkestä, ja se on upeaa, niin pitää ollakin.

Nämä kuusi vuotta on olleet elämäni hienointa aikaa, eikä vähiten siksi, että meillä on niin huiput lapset. On hienoa, kuinka tämä uusi merkkipaalu lähestyy koko ajan, ja on uskomattoman ihanaa päästä kokemaan se taival yhdessä. <3

Multa on kyselty paljon meidän melkein-yksivuotiaan syömisistä, ja nyt olen pitänyt parin viikon ajan (aina kun olen muistanut) sellaista säännöllisen epäsäännöllistä ruokakuvapäiväkirjaa. !!DISCLAIMER!! heti alkuun, että kuvissa on siis satunnaisia annoksia vauvan lautaselta sieltä täältä. Postauksessa ei ole esitelty yhdenkään kokonaisen päivän ruokia, vaan joitakin meidän minin illallisia, lounaita, välipaloja ja aamupaloja eri päiviltä ja eri viikoilta. Kaikkia aterioita en mitenkään ehtinyt tai kyennyt kuvaamaan.

Meidän sormiruokataipaleen aloituksesta kirjoitin heinäkuussa, ja vinkkasin elokuussa erillisessä postauksessa myös parhaista astioista ja muista välineistä tähän puuhaan.

Ollaan menty koko tämä kulunut puoli vuotta kiinteiden ruokien parissa lapsentahtisesti. Vauvalle ei ole ikinä tuputettu ruokaa tai pakotettu syömään, eikä olla syömisistä jouduttu stressaamaankaan. Tyyppi on ollut tosi kiinnostunut ruuasta, ja hän on myös kasvanut hienosti ja tasaisesti, eli siinä mielessä me ollaan päästy tosi helpolla ruokien kanssa. Olen siitä tosi kiitollinen.

Koko perheen brunssi, vauvalle suolatonta ja maidotonta munakokkelia, tomaattia, kurkkua, klementiiniä, ruisnaksuja ja vauvojen lisäsokerittomia kauramuroja. Hän halusi myös oman paahtoleivän. 

Ehkä n. 6-7kk iässä alettiin tarjoamaan se 5 ateriaa päivässä, tosin vaihtelevalla menestyksellä. Välillä hän söi isompia annoksia, ja välillä ei tykännyt muusta, kuin puurosta. Puuro on hänen suurin suosikkinsa. Hän varmaan olisi tyytyväinen jos saisi syödä koko elämänsä pelkkää puuroa. Mutta ollaan siitä huolimatta yritetty tarjota monipuolisesti kaikkea mahdollista, ja nyt viime kuukaudet hän on syönyt tosi reippaasti. Hän on ennakkoluuloton maistelija, ja maistaa yleensä melkein mitä tahansa mitä lautaselle laitan. Vihanneksista ja hedelmistä hän tykkää erityisen paljon, ja myös maustamaton jugurtti on suuri lemppari.

Simppelin sormiruokakeittiön kanapötköjä (broilerin jauhelihaa, porkkanaa, omenaa, kauraryyniä, mausteita), tummaa täysjyvämakaronia, porkkanaraastetta ja kurkkua. 

Sormiruokailu on ainakin meillä ollut sotkuista puuhaa, ja ihaillen olen katsellut joidenkin siistejä vaaperoita, jotka syövät itsenäisesti lusikalla jo alle 1-vuotiaana siististi. Meillä siihen on vielä pitkä matka, ja tällä hetkellä menossa on oikein mega sotkuvaihe, kun 11kk neiti tunnustelee ja kokeilee ja heittelee ja puristelee ja litistelee ruokaansa. Onneksi on rätti, harja ja kihveli sekä hyvä imuri, niillä pääsee jo pitkälle. Ja vaatteiden kanssa sappisaippua on ehdoton. Välillä jaksan laittaa ruokalapun, välillä en, mutta kaikki vaatteet on meillä ostettu käyttövaatteiksi, ja tähän asti ovat ainakin lähteneet pyykissä puhtaaksi.

Uunilohta limemehulla, valkosipulilla ja mustapippurilla maustettuna, riisiä, raejuustoa, kurkkua ja tomaattia. Hän halusi kokeilla mitä tapahtuu jos kaataa nokkamukista vettä lautaselle. Yläpuolella lopputulos. 

Vaikka hän ei vielä osaa syödä siististi, hän osaa kuitenkin syödä todella hienosti. Hän pureskelee kuudella hampaallaan huolellisesti ruuan. Meidän ei ole tarvinnut panikoida ruokien koostumuksista yhtään. Sileitä soseita ei olla syötetty ollenkaan, mutta toki hän on itse nauttinut smoothieita pussista, ja kyllä me ostetaan välillä purkki (tai pussiruokaakin). Purkkeja harvemmin, mutta pusseja olen kyllä ostanut joka viikko. Ne on niin helppo napata mukaan, ja vauva itse ne syö suoraan pussista, ilman sotkua, vaikka autossa tai ostoskeskuksessa, tai ihan missä vaan.

Välipalalla hän söi äidin kuvausjutuista ylijääneitä mustikoita ja mansikoita, banaania, ja smoothien pussista. 

Muutenkin ollaan syötetty vauvaa melko vähän, suurimmaksi osaksi hän on syönyt aina itse, oli se sitten lihapullia, puuroa tai smoothieta. Paljon helpompaa, kun saa itsekin keskittyä oman ruuan syömiseen, kun vauva syö itse oman illallisensa, eikä kenenkään tarvitse syöttää. Samalla vauva saa myös hienosti olla mukana tasavertaisena jäsenenä koko perheen yhteisessä ruokahetkessä.

Muu perhe söi nachos supremea, hän söi jauhelihaa-papu-tomaattipaistosta, tummaa täysjyvämakaronia, avokadoa, tomaattia ja keitettyä maissia. 

Ruoat olen tehnyt sillä periaatteella, että samaa kuin meillä muillakin, mutta ilman suolaa (ja 10kk ikään asti ilman maitotuotteita myös). Reilun kuukauden ajan mukana olleet hapanmaitotuotteet on tuoneet taas ihan uusia ulottuvuuksia ruokailuihin. Vauva on aivan ihastunut jugurttiin, raejuustoon ja rahkaan. Piimääkin pitäisi kuulemma ostaa, t. ylpeä isosisko, joka on Oton piimäkaveri omien sanojensa mukaan. Piimää ei kuitenkaan olla vielä kokeiltu.

Vauvalle sopivaa pasta bolognesea, eli paseerattua tomaattia, porkkanaraastetta, sipulia, valkosipulia, mustapippuria, paprikajauhetta, jauhelihaa ja spagettia. 

Olen pyrkinyt tarjoamaan vähintään 2-3 kertaa viikossa kalaa, usein myös kasvisruokaa, ja monipuolisesti eri vaihtoehtoja, eli ei pelkkää riisiä tai pelkkää perunaa. Ihan niin kuin syödään muutkin monipuolisesti eri ruokia. Olen tehnyt paljon uuniruokia. Simppelin sormiruokakeittiön kanapötköt on meillä sekä vauvan että isompien tyttöjen lemppareita. Välillä olen tehnyt satsin kanapötköjä, jos olen ollut aikeissa tehdä vaikka pitkän haudutuksen vaativaa mausteista lihapataa muulle perheelle. Silloin olen antanut vauvalle kanapötköjä riisin ja vihannesten kanssa, ja muut ollaan syöty pataa riisin ja vihannesten kanssa. Koin pääseväni sillä tavalla helpommalla, kuin hauduttelemalla kokonaan oman padan vauvalle, vaikka toki niinkin olisin voinut tehdä jos olisin vaan jaksanut (ja omistanut toisen padan).

Tehtiin kukkakaalipastaa Hannan Sopan ohjeella muulle perheelle, ja vauva sai uunissa paahdettuja (limemehulla ja paprikajauheella maustettuja) kukkakaaleja, pinaattitagliatellea ja Simppelin Sormiruokakeittiön kanapötköjä. 

Suolan suhteen olen ollut tarkkana, mutta en kuitenkaan mitenkään neuroottinen. Itse en ole ikinä lisännyt suolaa vauvan ruokaan, mutta välillä olen antanut palan vähäsuolaista leipää, Talk-muruja pinsettiotteen harjoitteluun ym, varsinkin nyt kun ollaan jo tosi lähellä sitä 1v ikää. Aion olla tarkkana myös 1v-synttäreiden jälkeen, koska eihän se suolan sietokyky yhdessä yössä kasva mitenkään järjettömän paljon suuremmaksi. En yleensä lisää ollenkaan tai ainakaan kovin paljoa suolaa meidän ruokiin, vaan lisätään sitten Oton kanssa se suola suoraan lautaselle jos tuntuu että tarvitsee. Usein muut mausteet riittävät. Suolan käytöstä voi lukea lisää vaikka tästä artikkelista.

Banaania, pensasmustikkaa, mansikkaa, Nallen kauramuroja ja maustamatonta jugurttia. 

Sokerin suhteen olen ollut vielä tarkempi, ja aion olla jatkossakin. Kun isommat tytöt saavat ne euron irtokarkkipussit karkkipäivänä, vauva saa tyhjään irtokarkkipussiin niitä omia sokerittomia muroja ja naksuja, tai tuoreita hedelmäpaloja. Niihin hän on ollut kovin tyytyväinen, ja hän on ylpeä omasta rapisevasta pussistaan.

Imetys jatkuu edelleen lapsentahtisesti sinne 1v ikään asti, mutta imetyskerrat on jonkin verran vähentyneet jo, kun ruoka on ottanut tilaa mahasta. Nykyään imetys on enemmän sitä läheisyystankkausta, ja sellainen pieni rauhallinen hetki ennen kuin räpätäti viilettää taas ympäri kämppää. 1v iässä aion lopettaa yöimetyksen pikkuhiljaa, mutta päiväimetysten suhteen mennään ihan siten kun vauva itse haluaa, mulla ei ole mikään kiire lopetella.

Olen tyytyväinen siihen, miten ruokailut ovat sujuneet. Itselleni kokemus on tuonut varmuutta äitiydessä, monellakin saralla. Tällä kolmannella kerralla uudet vaiheet syömisissä on menneet tosi helposti ja luontevasti, kun kahdella ensimmäisellä kerralla niitä vielä jännitin jonkin verran.

Sellaisia ruokakuulumisia meillä. Pian koittavat 1v-synttärit, ja tarjoilut ovat jo kovasti mietinnässä. Saa vinkata kivoja tarjoiluita, joita 1v voisi maistaa myös ilman että heti maagisen rajapyykin täytyttyä tarvitsee vetää hurjat sokeriöverit. Kakkua hän saa kyllä silti maistaa pikku palan, ja meille tulee ihan oikea kakku. Mutta sen kaveriksi olisi kivaa laittaa kaikkia hedelmäherkkuja ja muita tarjolle, joita voisi antaa ihan surutta hänellekin niin paljon kuin napa vetää.

Ihanaa uutta viikkoa tyypit <3

Otto lähti tänään hakemaan meille keinutuolia parin sadan kilsan päästä, ja meillä oli tyttöjen kanssa pitkästä aikaa tyttöjen päivä. Aamulla jo tytöt suunnittelivat, mitä kaikkea tyttöjen päivänä pitäisi tehdä, ja itse asiassa mentiinkin koko päivä heidän suunnitelmien mukaan. Aamupäivällä vauvan nukkuessa päikkäreitä pihalla, oli meillä leffatuokio kera popcornien. Katsottiin  pari viikkoa sitten telkkarista tallennettu Monsters University, joka oli ihan hulvattoman hauska. Oltiin se kyllä Oton kanssa katsottu englanniksi jo silloin aikanaan kun se tuli dvd:lle, mutta olihan se hauska suomeksikin.

Minityyppi on alkanut tällä viikolla nukkumaan parin-kolmen tunnin päikkäreitä, kun pitkään oli sellainen kausi että unet kestivät max tunnin jos sitäkään. Luulen että unenlaatua on parantanut tuo sopiva pikkupakkanen ulkona, jossa uni maistuu hyvin. Toivottavasti tämä vaihe kestää pitkään, on niin ihanaa kun saa viikonloppuisin noin pitkän rauhallisen hetken ihan vaan isojen tyttöjen kanssa, kun kuopus on päikkäreillä.

Tekee hyvää, kun saa tehdä ”isojen tyttöjen juttuja” ihan kaikessa rauhassa ilman että ihana pieni tahmatassu osallistuu myös. Ja senkin huomaa, että vaikka meillä ei tytöillä ole mitään mustasukkaisuutta ollut ikinä perheen pienintä vahvistusta kohtaan, niin hekin selvästi nauttivat aina, kun saavat aikuisen jakamattoman huomion. Sitä on tärkeää järjestää kaikille lapsille riittävästi, ihan joka päivä.

Illalla katsottiin musavideoita youtubesta ja tanssittiin tyttöjen kanssa, ja isommat saivat glitterit poskipäihin. Mun ihanat glittermimmit! Musta on niin mahtavaa seurata, miten pienempi on ihan messissä isompien höpötyksissä, kuten tiettyjen söpöjen norjalaispoikien fanituksessa. Hän varmaan jo tunnistaa heidät, kun osoittelee heitä aina sormella kirjasta ja paidoista, ja nyt myös telkkarista. Suloisinta on se miten hän tanssii aivan innoissaan meidän mukana. Vaikka isommatkin tytöt on aina tykänneet tanssia, niin tämä pienimmäinen on oikea tanssihullu, hän vaan tanssii aamusta iltaan heti kun on musiikkia vaan. Ihan mikä tahansa rytmi kelpaa musiikiksi, ja heti alkaa lantio keikkumaan ja kädetkin on mukana.

Meillä oli kyllä super kiva päivä tyttöjen kanssa, mutta oli kyllä ihanaa kun Otto asteli ovesta sisään. Kaikki kolme neitiä hilpaisivat samantien ovelle ”pappa pappa pappa”, vauva perässä ja kädet ojossa että isi ota syliin. Niin söpöä!

Me saadaan huomenna meille kylään mun vanha työkaveri, ja olen ihan innoissani, kun pääsen vaihtamaan kuulumisia pitkästä aikaa. Muuten meillä ei ole sen kummempia suunnitelmia tälle viikonlopulle, kuin ulkoilua. Pakko lähteä ainakin pulkkamäkeen nyt kun tuota lunta vielä riittää! Huomenna luvassa on muuten kiva ruokaohje täällä blogin puolella, ja blogin fb-sivuilla jotain aika kivaa extraa kaikille bObles-faneille, joten kannattaa seurata. Blogin fb-sivu löytyy TÄÄLTÄ.

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3

 

Sain toiveen, että esittelisin itseni ja jakaisin elämäntarinani, kun lukijani kertoi että ei tiennyt edes mun syntyneen Helsingissä, vaan ajatteli että olen syntyperäinen oululainen. Olen aina välillä vastaanottanut näitä toiveita ennenkin, ja ajatellut että vastahan mä esittelin itseni silloin kun muutin blogini kanssa Indiedaysille. Koin kuitenkin sellaisen realisaation tässä, että hitsi vieköön, siitä on nyt k o l m e vuotta, kun mun blogi muutti tänne. Kolme vuotta. Se ei taidakaan olla ihan vasta, kun se on melkein puolet koko mun blogin olemassaolosta. Samalla tajusin myös, että pian olen tehnyt blogia työkseni kauemmin, kuin kerkesin sitä tehdä harrastuspohjalta. Niin nopeasti aika kuluu.

Tarinan alku

Mutta eipä hypätä asioiden edelle, vaan aloitetaan ihan alusta. Moikka, olen Iina, 26 vuotta. Olen kolmen lapsen äiti, intohimoinen yrittäjä ja Oton vaimo, jonka mielestä arki on ihmisen parasta aikaa.

Synnyin 26 vuotta ja neljä kuukautta sitten Kätilöopiston sairaalassa Helsingissä, äitini ainoaksi lapseksi. Lapsuuteni vietin äidin kanssa kahdestaan Helsingissä, Ruoholahdessa ja Lauttasaaressa asustellen, ja Ruoholahdessa ja Kalliossa koulua käyden. Kaikki loma-ajat tosin vietin Oulussa, äidin puolen suvun luona. Välillä asuin mummolassa pari kuukauttakin putkeen, kun kesälomat koulusta olivat niin pitkiä.

Kahden kodin tuska

Olen aina kokenut jonkinlaista kahden kodin tuskaa, kun sydän on aina ollut puoliksi Oulussa ja puoliksi täällä Helsingissä. Olen sydämeltäni niin stadilaistyttö kun vain mahdollista, rakastan mukulakiviä, Esplanadin puistoa, Kiseleffintaloa ja sporassa istumista kuulokkeet korvilla. Olen opetellut uimaan Kallion Urheilutalolla, laulanut suvivirttä joka kevät Tuomiokirkossa ja pyöräillyt pitkin Ruoholahden katuja kavereiden kanssa. Olen kuitenkin ihan pienestä asti ollut todella perhekeskeinen, ehkä juuri siksi että me oltiin äidin kanssa kahdestaan. Olen aina kaivannut mun rakasta sukua ympärille. Ja vaikka stadia puhunkin pääosin, niin kyllä multa vääntyy Oulun murre heti kun puhun jonkun oululaisen kanssa.

Muutto Ouluun ja äidin sairastuminen

Mun äiti sai töitä Oulusta mun ollessa kasiluokalla, ja musta tuntui että mun elämäni suurin toive toteutui, kun alettiin valmistelemaan muuttoa Ouluun jouluna 2005. Saatiin asunto Oulun keskustasta, ostettiin auto ja kävin tutustumassa uuteen kouluuni. Kaikki oli hetken aikaa ihan täydellistä, kunnes kolme kuukautta meidän muuton jälkeen eräänä tiistaiaamuna mun äiti sai aivoinfarktin ja molemminpuolisen keuhkoveritulpan. Se tarina on pitkä, ja surullinen, eikä se oikeastaan ole vieläkään ohi. mutta koen että ollaan silti äidin kanssa selvitty siitä voittajina, ainakin niin voittajina kuin noin hirveistä asioista on mahdollista selvitä. Aivoinfarkti vaikuttaa edelleen meidän elämään, mutta sen läpikäyminen äidin kanssa on tehnyt musta kuitenkin sen ihmisen kuka tänä päivänä olen. Välillä äidillä tulee vieläkin vaikeampia kausia, ja silloin on mun tehtävä olla tukena niin hyvin kuin pystyn.

Teinivuodet ja muutto takaisin Helsinkiin

Äidin sairastelun jälkeen mä elin muutaman vuoden Oulussa aivan tavallista teinielämää bileineen, draamoineen ja ystävineen, ja kävin lukion, sekä valmistuin ylioppilaaksi. Matkustin ystävien kanssa Hki-Oulu -välin lisäksi Ruotsissa ja Englannissa, muutin ensimmäiseen omaan vuokrakämppään ja seurustelin. Samalla veri veti kuitenkin takaisin Helsinkiin. Mun oli vaan pakko myöntää itselleni, että vaikka kaipasin kuinka Ouluun sukulaisten luokse, se oli mulle vaan liian pieni kaupunki. Koin että en voinut tavoitella siellä omia unelmiani, kaipasin tilaa ja mahdollisuuksia. Kaipasin ehkä myös uutta alkua, Oulu muistutti joka päivä äidin sairastumisesta, ja elämäni vaikeimmista vuosista. Niinpä hain Helsinkiin parturi-kampaajakouluun, ja pääsin kuin pääsinkin juuri sinne minne halusin: ruotsinkieliselle pa-ka-linjalle Arabianrantaan.

Heinäkuussa 2010 sain asunnon Ullanlinnasta, jonne muutin tarmoa täynnä. Edessä oli oma elämä rakkaassa kotikaupungissa, elämä joka oli vain mun itseni käsissä. Musta tuntui että kaikki ovet oli avoinna ja mä pystyin ihan mihin vaan. Todellisuus iski kuitenkin aika nopeasti vasten kasvoja, ei se elämä opintotuella kaukana perheestä ollutkaan niin kovin hohdokasta. Vaikka mulla oli paljon kavereita ja tekemistä, olin oikeastaan välillä tosi yksinäinen ja surullinen, ja hukassa. Parturi-kampaajan ura ei tuntunutkaan yhtään omalta, vaikka tykkäsin leikata hiuksia. Luulin että se oli juuri sitä mitä halusin, mutta sitten kun se ei ollutkaan, en oikein tiennyt että mitä ihmettä mä lähtisin elämälläni tavoittelemaan.

Oton tapaaminen

Juuri silloin, uutenvuotena 2010 mun elämään asteli Otto. Otto, joka oli ihan yhtä hukassa kuin minäkin. Me ihastuttiin, rakastuttiin, ja reilu kuukausi meidän ensitapaamisesta huomasin olevani raskaana. Yhdessä me ei oltukaan niin hukassa, vaan kaikki palaset tuntuivat loksahtelevan kohdilleen, ainakin meidän mielestä. Moni muu oli vähän toista mieltä, ja onhan se totta että eihän se hirveän loistavaa tulevaisuutta yleensä lupaa, jos on 19-vuotiaana raskaana kuukauden tuntemisen jälkeen. Me kuitenkin oltiin alusta asti tässä yhdessä, ja mulla oli syvä luottamus siihen että Otto haluaa rakentaa mun kanssa yhteisen elämän.

Unohdin koko Ullanlinnan kodin, ja vietin kaiken aikani Oton huoneessa neljän äijän solukämpässä raskauden ensimmäisinä viikkoina. Alettiin etsimään yhteistä kotia, ja rakentamaan yhteistä elämää. Kolmen kuukauden seurustelun jälkeen muutettiin ensimmäiseen yhteiseen kotiin, kauas Kantakaupungista ja mukulakivistä. Koulu jäi kesken, se ei vaan tuntunut omalta jutulta muutenkaan, ja halusin keskittyä vauvaan valmistautumiseen. Toukokuussa 2011 perustin tämän blogin, ja siitä se sitten lähti.

Esikoisen syntymä

Syyskuussa 2011, yhdeksän kuukautta meidän tapaamisen jälkeen, Otto kosi mua mun syntymäpäivänä, ja mentiin kihloihin. Kaksi päivää sen jälkeen syntyi meidän esikoinen. Hän tuli maailmaan pylly edellä ja kuukautta liian aikaisin, 46 sentin mittaisena kirppuna. Olin aina haaveillut olevani nuori äiti, ja kun sain vauvan rinnalleni ensimmäistä kertaa, mä tiesin että äitiys on juuri se mitä olen elämältä halunnut. Me oltiin haljeta onnesta ja rakkaudesta.

Ensimmäinen vauvavuosi oli helppo, ja pari kuukautta ennen esikoisen 1v-synttäreitä me annettiin toiselle vauvalle lupa tulla. Ja vauvahan päätti tulla heti kun sai luvan. Blogini oli kasvanut tasaisesti, ja joulukuussa 2012 sain paikan uudesta perheblogiportaalista. Olin onneni kukkuloilla, säännöllinen bloggaaminen ja kirjoittamiseen laitetut tunnit alkoivat tuottaa tulosta, ja sain joukon samanhenkisiä mahtavia äitibloggaajia ympärilleni.

Kahden lapsen äitiys & häät

Huhtikuussa 2013 meidän toinen vauva syntyi. Hän tuli ihan oikein päin, synnytys kesti kaksi ja puoli tuntia, ja vauva kerkesi kolmella ja puolella tunnilla täysiaikaiseksi. Toinen vauvavuosi ei ollut ihan niin seesteinen kuin ensimmäinen, ja puolentoista vuoden ikäero ei ollut ehkä se kaikkein helpoin. Oikeastaan toinen vauvavuosi oli varmasti perhe-elämäni rankin, järjestettiin nimittäin samaan aikaan meidän häitä, ja Otto teki melkein koko ajan seitsenpäiväistä työviikkoa siinä samalla. Blogikin alkoi viedä enemmän aikaa,  ja pätkittäiset yöunet veivät voimia.

Helmikuussa 2014 saatiin kuin saatiinkin häät järjestetyksi ja musta tuli Oton vaimo. Keskimmäisen täytettyä yksi vuotta, alkoi arkikin helpottaa. Saatiin taas nukkua. Käytiin Oton kanssa häämatkalla Berliinissä, ja nautittiin tasaisesta arjesta. Esikoinen aloitti metsäkerhossa, jota hän rakasti.

Lapsiperhearkea ja paljon töitä

Tammikuussa 2015 mun blogi muutti tänne Indiedaysille, ja olin innoissani siitä että blogista oli tullut mulle ensimmäistä kertaa ihan varteenotettava työ. Se jäi kuitenkin sivutyöksi, kun mulle tarjottiin korufirmasta paikkaa sisällöntuottajana. Yhtäkkiä oltiin keskellä ruuhkavuosia, minä kahden työn välissä ja lapset päiväkodissa. Se oli mahtavaa, intensiivistä, inspiroivaa ja välillä rankkaa. Nautin kuitenkin hurjasti molemmista töistäni, ja lapset olivat päiväkodissa vain kolme päivää viikossa. Saatiin sopivasti sekä yhteistä aikaa, että aikuisten aikaa. Matkustettiin Oton kanssa kahdelleen Tukolmassa ja Lontoossa. Pikkuhiljaa alettiin haaveilemaan vielä yhdestä pikkuisesta, jolle tuntui olevan tilaa meidän perheessä.

Haaveita kolmannesta vauvasta

Häntä ei kuitenkaan alkanut kuulua ihan heti. Vuonna 2016 tein kovasti töitä vuoden ensimmäisen puolikkaan, ja kesäkuussa 2016 tein sitten positiivisen raskaustestin. Me oltiin niin onnellisia että se tuntui ihan epätodelliselta. Heinäkuussa mut irtisanottiin mun sisällöntuottajan työstä, ja hetken olin ihan pihalla, että mitäs nyt tapahtuu. Onneksi mulla oli mun blogi, enkä pudonnut tyhjän päälle. Päädyin perustamaan oman yrityksen, ja samalla kun kasvatin yritykseni liikevaihtoa, kasvatin myös mahaa.

Muutettiin isompaan kotiin, ja mä tein töitä läpi raskauden. Viime helmikuussa meidän rakas kuopus syntyi, ja loput vaiherikkaasta vuodesta voi lukea tuoreesta vuosikoosteesta. Nyt on tammikuu 2018, ja takana on pian seitsemän vuotta sekä äitiyttä, että bloggaamista. Tällä hetkellä olen juuri siinä missä haluankin olla, meidän kodikkaassa just meidän perheelle sopivassa kodissa, miehen kanssa johon olen korviani myöten rakastunut, kolmen ihanan tytön äitinä, unelmieni työssä oman itseni pomona ja sata rautaa tulessa.

Kuka olen vuonna 2018? Olen edelleen se sama Iina. Haaveilen suurista, mutta en niin suurista, etten pystyisi toteuttamaan.  Mun unelmat on tavoitteita. Nautin edelleen arjesta. Viikon paras hetki voi hyvin olla automatka eskarista kotiin, kun saa oivaltaa yhdessä oman lapsen kanssa jotain mahtavaa. Tai se voi olla maanantai-ilta, kun saa katsoa vauvan makaavan X-asennossa pienessä pallomeressä keskellä sotkuista olkkarin lattiaa, nauramassa sydämensä kyllyydestä. Uskon siihen, että lasten kanssa voi elää ihan täysillä, oman perheensä näköistä elämää. Haluan välittää arjen ilosanomaa, ja se on kautta vuosien ollut blogini kantava teema.

Ymmärrän erilaisuutta ja tiedostan, että on uskomattoman monta tapaa elää onnellista ja mahtavaa elämää. Ei ole olemassa vain yhtä versiota hyvästä arjesta, vanhemmuudesta, aikuisuudesta, parisuhteesta tai urasta. Jokaisella on omansa. Saan voimaa muiden auttamisesta, ja hyväntekeväisyys on tärkeä osa mun elämää. Yritän olla tiedostavampi ja fiksumpi kuluttaja ihan joka päivä, mutta samalla rakastan muotia, tyyliä, sisustusta ja kauniita asioita. Kuinka tehdä hyviä valintoja, mutta silti itsensä näköisesti? Siinä yksi suurimpia tavoitteitani tällä hetkellä. Tärkeintä elämässä mulle on perhe, ja perheestä ja läheisistä huolehtiminen. Juon ennemmin kahvia kuin teetä, olen höpsähtänyt lastenvaatteisiin, olen koukussa Ahaa-pikkupaloihin ja osaan ulkoa Fröbelin palikoiden tuotannosta ainakin puolet.

Siinäpä minä ja mun elämä pähkinänkuoressa. Hauska tutustua teihin, jotka luette näistä jutuista ensimmäistä kertaa, ja tervetuloa mukaan lukemaan!

Moikka! Takana on tosi kiva viikonloppu, joka piti sisällään sekä kivaa tekemistä, että rentoa löhöilyä kotona. Voisin siis sanoa että juuri mun lemppari viikonloppu, kun rakastan sekä touhuta, että ottaa rennosti. Perjantaina meillä oli ystäväperhe kylässä koko päivän ja lapsilla riitti leikkiä ja touhua iltaan saakka, ja me aikuiset höpöteltiin ja laitettiin yhdessä ruokaa, eikä unohdettu pulliakaan. Pullat tosin tulivat kyllä pakasteesta, niinkun meillä aika usein, mutta hyviähän nekin ovat. Illalla katsottiin vaan telkkaria ja mentiin aikaisin nukkumaan.

Eilen käytiin kuopuksen yksivuotiskuvauksissa Annina Segermanin studiolla Vallilassa, enkä malta odottaa millaisia ihania kuvia sieltä tulikaan! Meidän aamu oli kyllä sellaista sähellystä kun koitin saada kaikki kolme tyttöä valmiiksi kuvauksia varten ja itseni siinä samalla (kun otettiin myös perhekuva). Lopulta siinä kävi niin että meikkasin itseni vasta automatkalla, ja ehdittiin nippanappa muutama minuutti myöhässä, huh.

Kuvauksissa oli hauskaa, ja Annina oli aivan hurmaava tyyppi. Meidän kohta-yksi-vee oli kyllä varsin vallattomalla tuulella, ihanan iloinen, mutta joka paikkaan olisi pitänyt päästä tutkimaan. Paikallaan pysyminen ei kuulunut suosikkipuuhiin, mutta kyllä uskon että saatiin silti ihania kuvia. Studio oli aivan ihana paikka, ja oli kivaa käydä kuvauksissa.

Kuvausten jälkeen käytiin tekemässä ruokaostokset viikoksi eteenpäin, ihan parasta että sekin on taas viikoksi hoidettu ja nyt ei tarvitse miettiä kauppahommia ollenkaan. Joku kerta olen ajatellut kokeilla jotain kauppakassi-palvelua, että tekisin ostokset etukäteen verkosta ja vaan noutaisin sitten ruuat. Se on varmasti ihan mahtavan helppoa. Ehkä ensi viikko on se viikko kun innostun kokeilemaan? Jotenkin vaan sitä aina tulee ennemmin lähdettyä sinne kauppaan, kun tutustuttua uuteen tapaan tehdä ostokset. Ruokakassipalveluhan meillä on monesti ollutkin käytössä ja ollaan siitä tykätty, mutta koko viikon kaikkia ostoksia jugurteista leipiin yms. en ole vielä tehnyt etänä koskaan. Saa kertoa kokemuksia kauppakassipalveluista jos ootte testanneet!

Kauppareissun jälkeen Zeldan kummisetä tuli meille kylään, ja vietettiin hänen kanssa iltapäivää siinä samalla kun kokkailtiin ja puuhasteltiin muutenkin. Illalla lasten mentyä nukkumaan herkuteltiin Oton kanssa juustoilla, ja katsottiin leffaa Elisan Vuokraamosta. Ihanan rento lauantai.

Ja tänään on sitten ollut mukava sunnuntai. Aamulla Otto heräsi lasten kanssa, ja itse nukuin kymmeneen asti! Mitä luksusta, sen jälkeen oli todellakin uudelleensyntynyt olo, kun olin mennyt illalla nukkumaankin jo ennen puolta yötä. Yötä toki pilkkoivat yöherätykset minityypin kanssa, mutta silti sain nukkua yhteensä tosi pitkän yön, ja se teki kyllä hyvää. Saankohan tänään unta ollenkaan kun nukuin niin pitkään?!

No, sitä on turha murehtia etukäteen, jos en saa, niin luen sitten kirjaa sängyssä, se vasta luksusta onkin. Siitä on nyt reilu viikko kun kuopus muutti omaan huoneeseen nukkumaan (ja nukkuu siellä yleensä aamuyöhön asti, ennen kuin tulee meidän viekkuun), ja on niin ihanaa kun voi taas illalla pitää valoa päällä makkarissa ja lukea kirjaa. Niiin parasta, mä rakastan lukemista ennen nukkumaanmenoa, ja nyt olen taas lukenut joka ilta. Yleensä nukahdan niin että kirja on vielä mulla käsissä (tai naamalla), ja Otto siitä sitten nostaa ystävällisesti kirjan pois ja sammuttaa valon. Mutta oikeesti, aivan ihanaa!!

Apua, ajauduinpas sivuraiteille nyt, kun aiheena oli tämä päivä. Aamulla heräämisen jälkeen oli ihana fiilis, ja aurinko paistoi.  Me päätettiin lähteä päiväksi Oton perheen luokse Graniin ja siellä vierähtikin monta tuntia, ulkoillessa ja hengaillessa. Tosi kiva päivä ja lapset saivat purkaa hulluna energiaa puistossa, ja kävelyllä.

Kiitos muuten kaikille farkkusuosituksista, niitä on tullut ihan hurjan suuri määrä! Ainoa on vaan että aika todella tasaista tuntuu olevan eri merkkien kesken, ja musta tuntuu että oon vaan enemmän sekaisin kuin ennen postausta, että mitä lähden ostamaan! Kun niin erilaisia kokemuksia monella samoistakin merkeistä, toiset kehuu ja toisilla ollut ihan huonot. Mutta kokeilemallahan se selviää, mikä itselle sopii parhaiten. Nyt ainakin tiedän mitä lähden kokeilemaan, ja katson sitten sen pohjalta lisää.

Ihanaa alkavaa uutta viikkoa kaikille <3