Tänään täytän 30 vuotta. Se tuntuu niin oudolta! 30! Mun äiti oli 30 vuotta, viikkoa vaille 31 kun mä synnyin. Lapsuudessa oma äiti tuntui aina niin aikuiselta, tietenkin. Nyt alan olla itse samassa iässä, kun äitini oli saadessaan minut. Ehkä olen itsekin nyt oikeasti aikuinen. Ja joo, onhan minulla jo neljä lasta. Ja on elämässä tullut tehtyä ja koettua yhtä sun toista ja mentyä eteenpäin. Mutta ei mun pää ainakaan ole pysynyt mukana siinä, että siinä missä ne omat neljä lasta vanhenee, sitä itsekin oikeasti vanhenee.

Pään sisällä olen edelleen se sama Iina kuin vaikka 9-vuotiaana tai 15-vuotiaana. Muistan edelleen mitä ajattelin, kun työnsin mun tädin vanhoja vakosamettisia nuken vaunuja pitkin Ruoholahden katuja 7-vuotiaana (kaikki luulee varmaan, et mulla on oikee vauva täällä), tai kun käytiin mun serkun kanssa ostamassa jäätelöt Rantsilan matkahuollon kiskalta kesälomalla mummolassa paljain jaloin (että voisinpa olla Helsingissäkin aina ilman kenkiä).

Muistan, kuinka istuin yksin äidin kanssa OYSin päivystyksen käytävällä 28.3.2006 14-vuotiaana odottamassa, että äiti pääsee magneettikuvaukseen. Sairaalassa porattiin kovalla äänellä ja siellä oli kirkkaat valot ja muistan vieläkin kuinka äiti itki ja huusi tuskissaan sairaalasängyllä, kun aivoinfarktia ja keuhkoveritulppia ei oltu vielä diagnosoitu ja jokainen ääni ja valo tuntui hänestä siltä, että pää halkeaa. Se oli mun elämän hirvein ja pelottavin hetki.

Muistan mitä ajattelin, kun me oltiin Oulussa vanhan vesitornin luona ottamassa tosi hienoja kuvia Irc-Galleriaan mun bestiksen kanssa ysiluokalla (että tää kirkkaan keltainen seinä näyttää tosi mageelta mun violettia leopardineuletakkia vasten ja mun farkkuminihame yhdistettynä caprimittaisiin mustiin leggingsseihin on todella cool ).

Ja muistan kuin eilisen, miltä tuntui tehdä raskaustesti 19-vuotiaana ja kertoa sen olevan positiivinen ihanalle pojalle, jonka oli tavannut vain reilua kuukautta aiemmin. Hitto se oli pelottavaa, outoa, ihanaa, jännittävää ja ikimuistoista. En koskaan unohda miten pilkoin tärisevin käsin paprikaa kaverin keittiössä ja tiesin, että mun sisällä kasvaa ihan oikea vauva.

Pitkä matka on tullut kuljettua Kätilöopistolta vuonna 1991 tähän päivään. Kaikki mitä olen kokenut, on vaikuttanut siihen kuka olen ja millainen elämä mulla on juuri nyt. Ja kuulkaa, se elämä on erittäin kiva. Mun elämä on täynnä kaikkea sitä ihanaa, mistä nuorempana haaveilin. Ennen kaikkea se on täynnä rakkautta ja onnea joka päivä, ja rakkaus oli mun suurin haave. Rakkaus ja äitiys. Ei tule mieleen mitä enemmän olisin voinut universumilta toivoa 30-vuotispäivääni mennessä kuin neljä hyvinvoivaa lasta ja puoliso, joka rakastaa mua ja jota itse rakastan niin paljon, että voisin haljeta.

Jos onnellisuus on menestymisen korkein muoto kuten olen kuullut sanottavan, niin sitten koen olevani kyllä ihan valtavan menestynyt. Ei, minusta ei kirjoiteta inspiraatioartikkeleita HS Visiossa, en ole vielä kasvattanut valtavaa sijoitussalkkua (ihan mukavan kuitenkin) eikä Instagram-nimimerkkiäni korista sininen verified-merkki. Mutta mä voin aidosti hymyillä niin, että poskiin sattuu, ihan joka päivä jossain kohtaa päivää, tai joskus vaikka koko päivän.

Mun jokaisessa päivässä on hetkiä, jolloin ajattelen ja koen olevani ihan valtavan onnellinen ja kiitollinen siitä, mitä mulla on. Ei elämä mitään ruusuilla tanssimista ole todellakaan, näihin vuosiin on mahtunut myös huolta, tuskaa ja murhetta. Mun jokainen päivä ei ole helppo, eikä kuulukaan olla. Mutta mulle onnellisuus on myös sitä, että silloinkin kun on joku vaikeampi hetki, mulla on se turva ja tunne, että mun ympärillä on ihmisiä, joille olen rakastettu ja hyväksytty ja arvokas omana itsenäni, vaikka mitä tulisi eteen. Ja vaikka jokainen hetki ei olisi helppo, se tekee elämästä kokonaisuutena helppoa, että on se turva. Sen turvan välittäminen mun lapsille on mun tärkein tehtävä.

Mulla oli kahdeksan kohdan lista asioita, jotka halusin saavuttaa ennen kuin olen 30. Saavutin niistä tavoitteista puolet. Ehkä olisin saavuttanut toisenkin puolen ilman koronapandemiaa tai ilman haavetta neljännestä vauvasta, ehkä en. Vauvahaavetta en uskaltanut puolitoista vuotta sitten sanoa edes ääneen vielä. Matkalla osa mun arvoista muuttui ja tuli uusia haaveita. Mun ajatusmalli muuttui ehkä kasvuyrittäjästä tasapainoyrittäjäksi (Lähiömutsin lanseeraama mahtava termi). Tajusin, että se mitä haluan itse yrittäjänä jatkuvaa etenemistä enemmän on tasapaino – riittävästi aikaa yhdessä perheen kanssa ja riittävästi töitä, jotta voin ylläpitää nykyistä elintasoa. Ja se vauva. Jos olisin tehnyt entiseen malliin töitä, tulos olisi varmasti tällä hetkellä ainakin sen 50% enemmän, joka on se kasvu, jota tavoittelin silloin. Sen sijaan mulla on enemmän aikaa perheelle, haaveilemani vauva ja edelleen se sama tulos. Mä kutsun tätä voitoksi, koska minulle se on sitä.

Joku toinen haluaa toisia asioita, eikä yksikään haave ole vähemmän arvokas. Minäkin saatan haluta jatkaa kasvun polulla tulevaisuudessa. En halua vastakkain asetella perhettä ja kasvuyrittäjyyttä – koska kyllä nekin voi yhdistää ja varsin menestyksekkäästi voikin, siitä on Suomessakin lukuisia mahtavia inspiroivia esimerkkejä. Mutta juuri nyt, juuri tässä hetkessä, kaipaan itse tätä, missä tilanteessa olen nyt.

Paahdoin yrittäjyyteni ensimmäiset vuodet hurjaa tahtia kohti tuloksia ja kohti mun unelmia. Monet niistä unelmista se paahtaminen mahdollisti – kuten oman unelma-asunnon oston ja matkan New Yorkiin. Nyt koen olevani hyvässä paikassa ottaakseni hetken aikaa hieman rennommin. Nauttiakseni vauva-arjesta, Oton tulevasta vanhempainvapaasta ja ehkä myös pikkuhiljaa pandemian jälkeen avautuvasta maailmasta. Pysähtyäkseni miettimään, mitä seuraavaksi haluan, mitä meidän perhe haluaa. Mitkä ovat niitä arvokkaita kokemuksia ja opetuksia, joita haluan kokea yksin ja yhdessä perheeni kanssa. Tai ehkä haluankin jatkaa tehden juuri samoja juttuja maailman tappiin asti, onhan se sujunut hyvin jo 10 vuotta. Ehkä en haluakaan mitään enempää tai vähempää.

30-vuotiaana tiedän, että mun ei tarvitse tietää kaikkea. Mulla ei tarvitse olla viisivuotissuunnitelmaa, eikä mun tarvitse olla valmis. Saan muuttaa mieltäni mistä tahansa, milloin tahansa. Saan erehtyä ja tehdä virheitä. Saan tuntea kaikki tunteet ja näyttää ne. Saan opetella ja harjoitella ja kokeilla siipiäni. Saan nauttia elämästä juuri sellaisena kuin se on.

Se, että en tiedä vielä mistään mitään, on P A R A S T A. Miten mielettömän upeita seikkailuja voikaan odottaa kulman takana, seikkailuja joista en tiedä vielä mitään. Pidän sydämen ja ajatukset avoimena ja pysähdyn hetkeen. Kiitos kaikesta siitä, mitä on juuri nyt.

Ihanaa lauantaita kaikille ja hyvää 30-vuotissynttäria mulle <3

*Mun päällä oleva mekko saatu ilmaiseksi lainaan The Ateljesta.

Juhlistettiin meidän perheen pienintä viime viikonloppuna, kun vietettiin kastejuhlaa ja samalla paljastettiin hänen nimensä. Juhlat sujuivat aivan yli odotusten ja ihanaa kun kaikki kutsutut pääsivät paikalle, kun muutenkin pidettiin tavallista pienemmät juhlat. Kastetilaisuus oli tosi meidän näköinen ja meillä oli aivan ihanan rento ja mukava ja luonteva pappi myös. Hän puhui meistä niin kauniisti, että siinä ihan herkistyi. Meidän esikoinen piti myös upean lauluesityksen juhlassa yhdessä isoisänsä kanssa ja koko juhlaväki pyyhki silmäkulmia.

Tuli vaan niin ihana hyvä mieli siitä, miten paljon rakkaita ja upeita ihmisiä meillä on ympärillä ja otettu olo siitä, miten he kaikki tulivat yhdessä muistamaan meidän pienintä. Toki ihmisiä on paljon enemmänkin ja mieluusti oltaisi pidetty vaikka 100 hengen kastejuhla, että kaikki tärkeät ihmiset olisi saanut mukaan, mutta tällä kertaa nyt näin. Isompien juhlien aikakin tulee vielä!

Kastelahjoista tuli kyselyä instassa, joten kerron tässä samalla hieman niistä. Vauva sai upeita lahjoja, mm. koruja, säästöpankkeja, vaatteita (ostettuja ja itsetehdyn villatakin) sekä osakkeita ja rahastoja. Mahtavia, kestäviä lahjoja, eikä mitään turhaa krääsää. Mun mielestä parhaita lahjoja on sellaiset, jotka kestävät aikaa tai joista on iloa myös tulevaisuudessa. Korut, osakkeet ja rahastot ovat juuri sellaisia, ja samalla muistuttavat hienosti vanhempia avaamaan lapselle hyvissä ajoin arvo-osuus- ja osakesäästötilin ja aloittamaan itsekin säästämisen hänelle.

Rakastan myös itsetehtyjä lahjoja, just esimerkiksi villavaatteita, peittoja yms. Ne on sellaisia, jotka ehdottomasti säästän meidän lapsille aikuisuuteen asti. Vaate on myös erittäin hyvä lahja silloin, jos tuntee lahjan saajan maun. Mun äiti esimerkiksi tietää täysin mistä tykkään ja siksi uskalsi ostaa meille aivan ihanan asun vauvalle. Vaikka vaatteet jäävätkin joskus pieneksi, ne ihanimmat lempparit voi säästää ja vaikka ne myisi tai antaisi eteenpäin, niin ihanissa vauvakuvissa ja videoissa muisto niistä säilyy.

Kastejuhlan tarjoilut: grazing table

Me haluttiin kastejuhlaan mahdollisimman helpot tarjoilut, joiden eteen ei tarvitse nähdä suurta vaivaa. Siksi päädyttiin tällä kertaa siihen, että tilattiin upea porkkanakakku mangomoussella valmiina ja sitten sen lisäksi tarjolla oli ainoastaan valmiista herkuista kasattu ”grazing table”, eli herkkupöytä, johon sain idean Pinterestistä. Idea herätti valtavaa kiinnostusta Instassa, joten tässä tulee nyt hieman tarkemmin meidän pöytään ostetut herkut, budjetti ja määrät. Meillä oli n. 20 vierasta paikalla, eli mitenkään valtavan iso porukka. Tarjottavat riittivät todella hyvin, mutta ei jäänyt juurikaan ylimääräistä, ihan yksittäisiä juttuja jäi ja juustoja pienet kimpaleet.

Grazing table suolaiset:

– Juustot: Brie, Pitkään kypsytetty Cheddar, Manchego, St. Agur sinihomejuusto, Mustapippurituorejuusto

– Tapakset: Tapas-leikkeleet, 3x eri pikku tapaksia Pirkka Tapas-valikoimasta (marinoituja oliiveja, chilejä, valkosipulinkynsiä)

– 2x juustokeksilajitelmat

– 2 pakettia Pirkka juustohilloja (yhteensä 6 pientä purnukkaa)

– Viinirypäleitä 1rs, viikunoita (5kpl), 1 cantaloupemeloni, 125g karhunvatukoita, 1rs kirsikkatomaatteja

– Fetadippiä (ohje täällä) ja patonkia

– 300g kuivapaahdettuja pähkinöitä

Grazing table makeat:

– 24kpl macaronseja

– 1pkt Oreoita

– 1pkt Lotus Biscoff keksejä

– 1 pussi isoja vaahtokarkkeja

– 100g mansikkatoffeepalloja

– 1 rs Pandan valitut konvehteja

– 400g mansikoita

– 300g pensasmustikoita

– 300g vadelmia

– 1 pussi valmiita maustettuja marenkeja

Meidän lähipiirissä ei ole lainkaan ruoka-aineallergioita (paitsi itselläni muutama lievä siitepölyn ristikkäisallergia), mikä helpottaa todella paljon tarjoiluiden suunnittelua aina juhlissa. Jos on allergisia, niin sitten ne täytyy tietysti huomioida. Meillä meni näihin herkkuihin yhteensä n. 120-130€ (+ valmiina tilattu kakku) mikä on mun mielestä todella maltillinen summa. Ei sitä olisi juurikaan halvemmalla päässyt jos olisi tehnyt esim. pari erilaista voileipäkakkua ja leiponut vielä jotain makeaa kakun kaveriksi.

Sitten vielä teemasta: haluttiin kukka/päivänkakkara-teema, sillä kukka on yksi elämän symboleista ja liittyy olennaisesti meidän valitsemaan nimeen. Kukkakoristeita ostin Flying Tigerista (kaksi kartonkista viirinauhaa, sekä nuo kukka-coctailtikut, jotka tulivat muffinivuokien mukana. Nimikoristeen tilasin Ecodecorista ja se on valmistettu puusta. Kakun tilasin Vilma Vihervaara leipoo ja kukkakimpun ostin Kukkatehtaalta. Kukan muotoiset pahvilautaset olivat alelöytö Confettista, ne ovat Meri Meri -merkkiä, kuten myös vaaleankeltaiset servietit.

Askartelin myös itselleni ja meidän vauvalle kukista seppeleen ja kukkapinnin. Niihin ostin kukat ihan Prismasta (krysanteemit ja viikkokimpun), ja niihin meni yhteensä 8 euroa. Kukkalankaa multa löytyi jo kotoa valmiiksi juhannusseppeleiden jäljiltä.

Vauvalla oli yllään sama kastemekko, jossa minut ja mun seitsemän serkkua, sekä meidän serkusten kaikki yhteensä 7 lasta on kastettu. Se on tärkeä ja rakas mekko, joka on kulkenut suvussa jo 80-luvulta alkaen. Ihanaa, että kaikki meidän tyypit on myös kastettu samassa puvussa. Pukuun pitäisi vielä kirjailla nimet ja syntymäpäivät, mutta siinä on jo aika iso homma kun 15 nimeä ja päivämäärää. Mutta ehkä joku jaksaa joskus vielä tehdä sen! Olisi niin ihana muisto.

Oli kyllä kertakaikkisen ihana kastepäivä ja siitä jäi niin hyvät muistot meille! Tilaisuus ja tarjoilut onnistuivat ja oli jotenkin ihanan stressitöntä ja kiireetöntä. Varmasti iso osa oli sillä, että tarjoilut oli niin helpot, eikä tarvinnut hikoilla keittiössä. Lisäksi meillä oli myös koristeiden kanssa Oton sisko koko aamupäivän apuna, niin se oli myös valtava apu. Itse laitoin meidän perheen tyttöjen hiuksia, askartelin seppeleitä ja meikkailin vauva kantorepussa nukkuen. Ja toki sekin oli ihanan helppoa, kun vauva nukkui melkein koko kasteen virallisen osuuden ajan, ja senkin ajan jonka oli hereillä, hän oli tyytyväinen. Meillä on edelliset kaksi kastejuhlaa menneet niin, että vauva on ollut tosi itkuinen, niin tämäkin meni ihanan lungisti.

Mahtavaa alkanutta viikkoa kaikille ja laittakaa vielä DM jos on jotain kysyttävää tarjoiluista, koristeista tai muista <3 

Uskomatonta, että nyt alkaa oikeasti tuntua siltä, että tällainen lista on ajankohtainen! Vielä monta asiaa pitäisi tehdä ennen synnytystä – tai oikeastaan haluaisin tehdä nämä asiat ennen synnytystä. Synnytys tapahtuu silloin kun tapahtuu, eikä silloin ole loppupeleissä niin väliä sillä, onko näitä juttuja tehnyt. Mutta listasin sellaisia asioita, jotka tuntuvat mulle tärkeiltä ja haluaisin ne vielä tämän raskauden aikana tehdä.

1. Odotusajan kuvaukset rannalla auringon laskiessa Oton kanssa

Ollaan oltu perhekuvauksissa ja se oli ihanaa. Mulla siintää haaveissa kuitenkin vielä sellaiset tosi myöhään täydellisessä auringonlaskussa otetut kuvat ja vain kahdestaan Oton kanssa, minä, Otto ja kamera. Otto on kuvannut mua 10,5 vuotta ja hänen kanssa tuntuu kuin kuvaisin itse itseäni. Ei olla koskaan kuvattu kahdestaan mitään kunnon odotusajan kuvia, joten siksi tämä olisi mulle tosi tärkeä ja ihana juttu, joka ollaan toteuttamassa tässä melko pian.

2. Sairaalakassin pakkaaminen & sinne tarvittavien juttujen ostaminen

Ostoslista sairaalakassiin: Lansinoh-voidetta, liivinsuojia, jättisiteitä, pitkä laturin johto, sisätohvelit? Sairaalakassin pakkaaminen on varmaankin ajankohtaisempaa vasta tuossa elokuun alussa, mutta hyvä on jo pikkuhiljaa miettiä mitä sinne tarvitaan. Menen varmasti jo aiemmin hyväksi havaituilla jutuilla ja toivon, että en oikeastaan ehdi tarvita kassista mitään (sillä toiveissa mahdollisimman varhainen kotiutuminen, mikäli mun ja vauvan vointi sen sallii). Teen sairaalakassista sitten oman postauksensa, kun sen sisältö on selvillä.

3. Synnytyssuunnitelman kirjoittaminen

En aio kirjoittaa mitään kovin yksityiskohtaista suunnitelmaa, mutta sellaisia itselleni tärkeimpiä asioita ylös (kuten se varhainen kotiutuminen), toiveita kivunlievityksestä, ponnistusasennosta ja muista.

4. Vauvan vaatteiden pesu valmiiksi

En ole pessyt vielä mitään muita vauvan vaatteita, paitsi muutaman kirppisostoksen, joissa oli tosi voimakas pesuaineen tuoksu ja oli pakko pestä ne, kun koko asuntoon levisi se tuoksu. Onneksi 24h etikkavesiliotuksella ja ulkona kuivaamisella saa hyviä tuloksia aikaan, vaikka pesuaineen haju olisi kuinka pinttynyt. Jätän varmaankin tämän vielä elokuun alkupuolelle, että vaatteet ovat sitten mahdollisimman raikkaita vauvan syntyessä, eivätkä yhtään sellaisia kaapin hajuisia.

5. Käynti kampaajalla raidoittamassa hiukset + ehkä jotain muutakin ihanaa hemmottelua

Raidoitan hiuksiani n. 4-5kk välein, edellisen kerran kävin helmikuussa. Nyt jos sopivasti elokuussa kävisin ottamassa raidat, niin sitten ei tarvitsisi miettiä tukkaa taas moneen kuukauteen ja olisi fresh fiilis. Olen miettinyt myös geelilakkausta kynsiin, koska sitten kynnet ei olisi yhtään terävät ja niitäkään ei tarvitsisi sen kummemmin miettiä ekoina viikkoina. Mutta voi olla, että sitä en jaksa kuitenkaan mennä ottamaan, olen tosi laiska kaikkien kauneudenhoitopalveluiden kanssa muutenkin.

6. Vielä yhdet yön yli -treffit Oton kanssa

Lapset saavat mennä yökylään ja me vietetään vielä viimeinen ”Mini babymoon” Oton kanssa ennen vauvan tuloa. Sitten kuluu taas tovi, ennen kuin saa kahdenkeskistä aikaa yön yli, joten olisi ihana vielä kerran käydä rennosti pitkän kaavan mukaan syömässä, ajella kauniissa kesäillassa, mennä myöhään nukkumaan ja nukkua aamulla pitkään kahdestaan. Meidän 4v taisi olla suunnilleen 1,5v kun hän meni ekan kerran yökylään ja luulen, että tämänkin vauvan kanssa saattaa mennä suunnilleen samoihin aikoihin, ennen kun raaskin jättää. Toki ei voi etukäteen tietää, voihan se olla, että se tunne tulee jo aiemminkin. Mutta ei silti haittaa yhtään käydä rauhassa treffeillä vielä ennen synnytystä.

7. Kahdenkeskistä aikaa jokaisen lapsen kanssa

Tämä on ehdottomasti mulle listan tärkein kohta! Vaikka otetaan arjessa muutenkin kahdenkeskisiä hetkiä lasten kanssa ja aion ottaa niitä myös vauvan synnyttyä, haluan todellakin käydä jokaisen lapsen kanssa kahdestaan tekemässä jotain spessumpaa vielä ennen vauvan syntymää. Esimerkiksi lounaalla ja koulutarvikeostoksilla, tai museossa ja jätskillä tai jotain muuta kivaa, mitä lapsi itse haluaa tehdä. Olla yhdessä rauhassa monta tuntia ja vaan jutella ja keskittyä 100% yhteen lapseen kerrallaan.

8. Käynti osteopaatilla/äitiyshieronnassa ennen synnytystä, jotta keho on mahdollisimman rento ja valmis

En ole ikinä käynyt osteopaatilla tai hieronnassa tai yhtään missään tällaisessa, joten voisi olla hyvä käydä! En nyt koe oloa mitenkään erityisen kireäksi, eikä mulla ole mitään vaivoja sinällään, mutta viikolla 38 voisin käydä sellaisessa synnytyksen käynnistymistä tukevassa käsittelyssä. Se kuulostaa jotenkin ihanan rentouttavalta ja haaveilen siitä, että sitten synnytys siitä lähtisi sen jälkeen käyntiin ja pääsisi hyvissä voimissa synnyttämään. Mutta vaikka ei lähtisikään, niin se olisi varmasti ihanaa silti.

9. Hengitysharjoitukset

Hengittäminen on mulle tärkeimpiä juttuja synnytyksessä, ja ainakin ponnistusvaiheessa koen osaavani jo hengittää ihan hyvin. Mutta varsinkin siinä avautumisvaiheen loppupuolella kohdunsuun ollessa auki 7-8cm (jolloin mulla yleensä alkaa vasta kunnon kipu) haluaisin osata hengittää vieläkin paremmin ja rentoutua enemmän. Siksi olen kuunnellut äänikirjoja aiheeseen liittyen ja lukenut ohjeita. YouTubessa on myös paljon ohjeita tähän liittyen ja aion vielä harjoitella lisää ennen synnytystä rentoutumista hengittämällä oikein. Nähtäväksi jää, että minkä verran siitä on mulle apua. Voisin tehdä postauksen myös mun synnytyssuunnitelmasta, ja kertoa siinä enemmän tästä.

10. Siivoa kotona: kylppärit ja sauna, aamiaiskaappi ja kuivaruokalaatikot, pakastin.

Ollaan tässä kesän aikana tehty kunnon suursiivousta ja järjestelyä kotona (hello pesänrakennusvietti) ja aika lailla kaikki muu on jo siivottu, makuuhuoneiden kaappeja ja kodinhoitohuonetta myöten. Nämä yllämainitut olisi kuitenkin vielä jäljellä. Keittiön hommat ajattelin hoitaa tässä mitä pikimmiten. Saunan ja kylppäreiden pesu taas on oivaa kolmen ässän hommaa, eli sen kunnon kuurauksen säästän niille viikoille kun synnytys saa käynnistyä.

11. Asenna turvakaukalo ja telakka autoon

No tämä on oikeastaan Oton hommia, eikä kaukaloa tarvitse asentaa mitenkään, kunhan vaan napsautetaan kiinni telakkaan. Mutta tämä olisi hyvä olla tehtynä sitten kun synnytys alkaa lähestyä, koska ilman kaukaloa vauva ei voi lähteä ainakaan auton kyydissä kotiin, heh.

Sellainen to do -lista. Nämä ovat kaikki mun mielestä sellaisia ihania juttuja ja musta on mahtavaa olla jo tässä vaiheessa, että niitä voi pikkuhiljaa alkaa tekemään. Alkaa tuntua niin konkreettiselta, että kohta meidän vauva oikeasti jo syntyy. Niin ihanaa!

Juhannus 2021 oli i-h-a-n-a! Niinkuin oikeastaan koko viime viikko. Vihdoinkin tuntuu, että on päässyt kiinni normaaliin elämään, saanut tavata rakkaita ihmisiä ja nauttia kesästä. Meille tuli juhannukseksi Emilian ja Topiaksen porukka Turusta ja päästiin myös ensimmäistä kertaa tapaamaan meidän vastasyntynyttä ihanaa kummipoikaa. Hän vei kyllä aivan täysin meidän sydämen. Niin suloinen ja ihana tyyppi, joka viihtyi pitkiä aikoja myös mun ja Oton sylissä. Voin kertoa, että meidän molempien vauvakuume kyllä kasvoi ainakin tuhatkertaiseksi juhannuksen aikana, kun päästiin nuuhkuttamaan vauvantuoksua ja pusuttelemaan minikokoisia varpaita.

Tehtiin yhdessä Emilian kanssa myös perinteiset kukkaseppeleet koko porukalle, myös vauva sai oman miniseppeleen. Tällä kertaa ostin seppelekukat valmiina kaupasta, niin päästiin helpommalla. En jaksanut lähteä mahan kanssa kykkimään kukkaniitylle, mutta tämä toimi ihan hyvin näinkin. Bongasin fb:stä kukkatarjouksen yhdestä tietystä K-marketista ja käytiin sieltä hakemassa vielä tuoreita kauniita pioneja hintaan 1,50€/3 kappaletta. Supermarket-kukkien kanssa (varsinkin pionien) on usein vähän arpapeliä, että miten hyvälaatuisia ovat, mutta nämä pionit aukesivat aivan mielettömän kauniiksi ja upeiksi, eikä hajukaan ollut paha, kun joissain pioneissa on vahva ominaistuoksu. Saatiin ihanat kukkaseppeleet tehtyä ja oli niin ihanaa askarrella. Vauva nukkui juuri sopivasti pitkät päikkärit sillä aikaa kun me askarreltiin.

On kyllä niin suuri onni ja siunaus, kun on ystäväperhe, jossa on paljon samanikäisiä lapsia ja joiden kanssa on muutenkin paljon yhteistä. Meillä oli niin rento juhannusviikonloppu. Lapset tulevat super hyvin toimeen keskenään ja heitä ei kyllä paljoa sisällä näkynyt, kun heillä oli niin hyvät meiningit yhdessä. Pelasivat, pomppivat, uivat, kävivät puistossa, kuvasivat oman leffan ja vaikka mitä muuta viikonlopun aikana. Siksi meillä olikin niin paljon aikaa helliä pienimmäistä, kun isommat lapset eivät ihan hirveän kiinnostuneita olleet meidän aikuisten seurasta, haha.

Kokattiin yhdessä paljon hyvää ruokaa, nautittiin upeasta säästä ja oltiin paljon ulkona. Vaikka meillä ei omaa mökkiä olekaan, niin kuitenkin täällä oman kodin pihalla pääsee ihanasti melkein mökkitunnelmiin, kun kuuntelee linnunlaulua ja pulikoi porealtaassa. Toki se perinteinen järvimaisema puuttuu, mutta kaikkea ei voi eikä tarvitsekaan saada. Kyllä nuo pihapuut kelpaavat maisemaksi hyvin myös. Pelattiin koko porukalla mölkkyä meidän etupihalla, leivottiin Brita-kakkua (oli muuten mun ihan eka kerta kun leivoin sitä) ja katsottiin me leffaakin, joka tosin jäi kesken kun oltiin kaikki niin väsyneitä päivän kaikista muista aktiviteeteista.

Meillä ei ole oikein koskaan ollut muita juhannusperinteitä kuin kukkaseppeleet, mutta tämä oli nyt toinen juhannus putkeen samalla porukalla ja musta kyllä tuntuu, että tämä voisi olla se meidän juhannusperinne. Että vietettäisiin juhannusta yhdessä aina tällä porukalla, askarreltaisiin kukkaseppeleitä ja vietettäisiin kiireetöntä ja rentoa aikaa yhdessä. Kiitos rakkaat ystävät ihanasta juhannusviikonlopusta, tätä muistellaan pitkään ja tämän voimalla jaksaa taas talven pimeydessä!

Niin vaan kesä etenee hullua vauhtia ja Oton ensimmäinen kesälomaviikko ja juhannuskin on jo takana. Kesäkuun loppu häämöttää ja sitten onkin jo heinäkuu, what! Otolla on vielä kaksi viikkoa lomaa jäljellä, ja mä aion viettää jonkin verran yhteistä lomaa Oton kanssa myös. Tällä viikolla teen vähän enemmän töitä ja ensi viikolla pidän varmaankin muutaman lomapäivän yhtäaikaa Oton kanssa.

Ihanaa viikon jatkoa ja alkavaa heinäkuuta kaikille! 

Sinne vierähti viimeisen kolmanneksen ensimmäinen viikko ja samalla lasten ensimmäinen kesälomaviikko. Viime viikolla otin 50×90 tyynyn polvien väliin nukkuessa, kun tiedän, että moni tekee niin raskausaikana. Ajattelin sen helpottavan, kun mulla oli muutamana yönä ollut lonkat hieman kipeänä kääntyillessä. Tyynyn kanssa nukuin muutaman yön, mutta se ei yhtään auttanut, vaan päin vastoin pahensi: sen kanssa mulla tuli polvet kipeäksi! Ensin kuvittelin sen olevan myös joku raskausoire, mutta sitten yhtenä yönä olin heittänyt unissani tyynyn lattialle ja nukuin heräämättä aamuun asti ilman polvisärkyä. Päätin, että tyyny saa jäädä sinne lattian nurkkaan, ja ei ole särkenyt polvia sen jälkeenkään.

Olin niin onnellinen tästä öisien polvisärkyjen loppumisesta, että en edes muistanut enää miksi olin alunperin ottanut sen tyynyn unikaveriksi. Mutta tässä kirjoittaessani muistin, että ainiin, nehän olivat ne lonkat. Mutta nekään eivät ole nyt vaivanneet onneksi moneen yöhön. Minä en siis nähtävästi ole yksi niistä raskaanaolijoista, jotka vannovat tyynyjen kanssa nukkumisen nimeen. Mulle on helpompaa kun on vaan se yksi tyyny pään alla, haha. Mutta tulipahan kokeiltua, ei siinä mitään. Ja voihan se olla, että sellainen kunnon isompi vartalotyyny auttaisi paremmin, kun tuo meidän oli vähän lyhyt.

Päivisin mulla ei juurikaan mitään kipuja ole ollut missään nivelissä, ne on vaan ne yöt ja kyljen kääntämiset/pitkään samassa asennossa nukkumiset. Herään välillä kun käännän kylkeä, koska tässä vaiheessa se ei mene enää niin ohimennen, kun mahalla on sen verran jo kokoa, heh. Mutta pääosin on vielä ihan levännyt ja jaksavainen olo päivälläkin ja kokonaisiakin öitä on tähän viikkoon mahtunut. Ja se on varmaan myös tämä kesä ja aurinko, joka piristää. Ja tietty sekin, ettei aamulla ole pakko nousta mihinkään tiettyyn kellonaikaan, kun lapsilla ei ole koulua/dagista. Niin jos ei saa niin hyvin nukuttua yöllä, voi unia jatkaa vielä aamulla.

Vauva on nyt viime päivinä liikkunut todella paljon, mutta suurin muutos on itse asiassa aika hienovarainen. Hän on puskenut selkää/pyllyä ylöspäin tähän asti aina vasemmalta puolelta, ihan sieltä viikolta 15+ asti kun kuvasin ekat liikkeet videolle. Mutta nyt viikolla 29 hän yhtäkkiä päätti, että venyttää sittenkin mun napaa, eikä enää vasenta puolta. Ja nyt hän puskee ylöspäin siis ihan keskeltä mahaa, ja silloin mun maha on tosi hassun muotoinen ja eteenpäin työntyvä, ihan kuin jalkapallo paidan alla.

Vointi on edelleen hyvä. Hieman ovat ehkä harjoitussupistukset lisääntyneet viime aikoina, nyt niitä on tullut kyllä ihan päivittäin muutamia, mutta edelleen menevät heti levossa ohi, eivätkä vaivaa esimerkiksi kävellessä liikaa. Ylös (esim. sohvalta) nouseminen, portaat ja kumartelu ovat niitä juttuja, jotka supistuksia aiheuttavat. Mutta ne ovat todellakin enemmän kuin tavallisia tässä vaiheessa raskautta ja varsinkin kun ovat kivuttomia, niin ne eivät mua pelota.

Ollaan lähdössä reissuun vielä tässä kesäkuun aikana Oulun seudulle, joten toivon, että mun vointi säilyy hyvänä vielä ainakin sen aikaa. Sitten heinäkuussa voi jo himmailla ja pysytellä lähempänä kotia ja tehdä pikkuretkiä, jos vointi sallii. Seuraava neuvolakäynti mulla on vasta kesäkuun loppupuolella ja sitä odottelen mielenkiinnolla, että onko mulla lähtenyt rauta-arvot nousuun, kun olen syönyt rautaa, ja ovathan kaikki muutkin arvot kunnossa. Mutta hyvästä voinnista ainakin voisi päätellä, että kaikki on ihan niin kuten pitääkin. Olen niin onnellinen, että ollaan jo näin hyvillä viikoilla ja vauva kasvaa ja voimistuu joka päivä.

Checklist viikko 29.:

Vauvan koko hedelmänä: Talvikurpitsa (ja edelleen). Samassa appissa vauvan koko on myös koiranpentu ja suklaarasia, mitkä naurattavat mua kovasti, koska koiranpentuja on noin miljoona eri kokoista riippuen rodusta, iästä ja vanhempien koosta, ja suklaarasoita samoin. Suurimmat suklaarasiat ovat vastasyntynyttäkin isompia, puhumattakaan siitä, minkä kokoinen serkkuni irlanninsusikoiran pentu oli kolmen kuukauden iässä viime kesänä, hah. 

Cravings: Nyt ei ole tehnyt oikein mieli mitään ja tuntuu, että ei pysty syömään ihan niin paljoa kerrallaan ruokaa enää, kun vauva on vallannut sen verran tilaa mahasta. Ei oikein tule edes nälän tunnetta, olen syönyt vaan säännöllisesti kohtuullisen kokoisia annoksia ruokaa, että jaksan. 

Oireet: Ei muita oireita, paitsi nuo yölliset nivelsäryt (jotka menivät onneksi ohi), sekä satunnaiset harjoitussupistukset.