Moi! Mun piti tehdä tästä vaan perinteinen KOOTD-postaus ja esitellä esikoisen asua, mutta jotenkin tuli sellainen fiilis että se olisi näiden kuvien aliarvioimista. Koska katsokaa nyt tuota asennetta ja itsevarmuutta joka näistä kuvista huokuu. Ihan mieletön! Se on jotain minkä mä toivon säilyvän mun lapsilla ikuisesti, tuo meininki ja fiilis että he saavat olla juuri omia itsejään ja pystyvät ihan mihin tahansa.

Jokaisella lapsella on kova luotto itseensä ja omiin kykyihinsä kunnes joku sitä luottamusta horjuttaa. Jokainen lapsi ajattelee olevansa maailman coolein tyyppi joka voi tehdä ihan mitä vaan haluaa. Musta on surullista että se luottamus omaan itseen särkyy niin monelta mitä vanhemmaksi tulee, ja kestää ikuisuus saada se takaisin, jos saa ollenkaan. Miten paljon enempään ihmiset pystyisivät, jos aina ei olisi joku lyttäämässä?

Lapsilla on myös mieletön kyky nähdä hyvää kaikissa ja kaikessa. He kannustavat toisia täydestä sydämestään, ja iloitsevat aidosti muiden menestyksestä aivan kuin omastaan. He eivät osaa omasta takaa ajatella niin kieroutuneesti, että jonkun toisen menestys olisi itseltä pois. Miten sen kyvyn voisi säilyttää tässä maailmassa, jossa jokaisen nurkan takana lymyää aikuisia valmiina latistamaan, haukkumaan ja ”palauttamaan maan pinnalle”?

Tuo termi, ”palauttaa maan pinnalle” on jotain mistä mä en ole koskaan oikein tykännyt. Ymmärrän sen jotenkuten silloin jos joku haaveilee jostain mitä on yksinkertaisesti aivan mahdotonta toteuttaa. Mutta toisaalta, kaikki on joskus ollut mahdotonta. Kaikista nykyajan keksinnöistä on varmasti joku maailmassa haaveillut jo vuosikymmeniä ellei -satoja sitten. Ne ovat silloin olleet aivan mahdottomia asioita toteuttaa, mutta niin vain ovat toteutuneet kovan työn ja tutkimuksen tuloksena. Monet hienot keksinnöt lähtevät jonkun rohkean ihmisen halusta tehdä jotain mikä toisista tuntuu mahdottomalta, mutta mihin keksijä itse uskoo.

Lapsenomainen into ja mielikuvitus on jotain jolla pääsee jo todella pitkälle. Mä aion vaalia sitä omissa lapsissani, ja kannustaa heitä eteenpäin aina. Toki vanhemman velvollisuus on myös huolehtia siitä että lapsi ei tee mitään oman tai toisten terveyden tai hyvinvoinnin kustannuksella, se nyt on itsestäänselvää. Mutta en koskaan aio lytätä heidän haaveitaan, olivat ne sitten NASAn astronautiksi ryhtymistä tai vaikka ammattilaistanssijaksi ryhtymistä. Ei myöskään ole vanhemman tehtävä päättää siitä onko lapsen oma haave tarpeeksi arvokas toteutettavaksi. Jos lapseni haaveilisi jostain mitä ei yleisesti pidetä niin arvokkaana, mutta se tuntuisi hänestä itsestään tärkeältä, ei minun tehtäväni olisi sanoa että ei ole ok pyrkiä siihen.

Samaan aikaan kun haluan kannustaa, en missään nimessä halua painostaa. Kaikista ei tarvitse tulla astronautteja tai erityislahjakkuuksia todellakaan. Se mitä haluan viestiä lapsilleni on että heidän haaveensa ovat arvokkaita, ja mä kannustan heitä, valitsivat he minkä tahansa tien. Kaikessa ei tarvitse olla paras, mutta jokainen on jossain hyvä. Haluan auttaa lapsiani löytämään omat vahvuutensa ja uskomaan niihin.  Haluan myös auttaa heitä säilyttämään sen lapsenomaisen innon niin pitkään kuin mahdollista, ehkä se on mahdollista säilyttää ikuisesti?

On myös tärkeää tehdä asioita vain siksi että niistä nauttii, vailla sen suurempia pyrkimyksiä. En missään nimessä oleta että lapseni harrastaisivat jotain vain tullakseen kyseisessä lajissa ammattilaiseksi. Kannustaa voi ja pitää niissäkin asioissa, joita tehdään vain tekemisen ilosta.

Tällaisia pohdintoja maanantain kunniaksi. Kannustetaanhan toinen toistamme, eikä lytätä?

Ihanaa päivää kaikille <3

Toimin vuoden 2017 ajan Henki-Fennian ambassadorina, ja postaus on osa Henki-Fennian ja Lifien kaupallista kampanjaa. Henki-Fennia on haastanut mut kiinnittämään huomiota itseni ja perheeni kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin erilaisten teemojen kautta.

Tällä kertaa mun tehtävänä oli pohtia miten pystyn turvaamaan meidän koko perheen tulevaisuuden entistä paremmin ja nauttimaan tästä päivästä – toisin sanoen keskittymään kunnolla tämän vuoden haasteeseeni, eli lisäämään meidän perheen hyvinvointia. Tällä viikolla vietetään myös Global Money Weekia, joten aihekin on enemmän kuin ajankohtainen. Rahasta ja säästämisestä pitäisi puhua enemmän, sillä se todella on tärkeä osa elämää.

Siitä asti kun tulin äidiksi olen alkanut säästää rahaa tulevaisuuteen. Kyllä, vasta siitä asti. Siihen asti että tulin äidiksi kuusi vuotta sitten, mä pystyin kyllä säästämään joihinkin asioihin joita esimerkiksi halusin ostaa, tai vaikkapa matkoihin, mutta pidempiaikainen säästäminen on tullut mukaan vasta vanhemmuuden myötä. Vanhemmuuden myötä on alkanut miettiä tulevaisuutta ja elämää paljon pidemmälle, ja halu turvata perheen tulevaisuus ajoi mut ottamaan selvää erilaisista säästämistavoista ja konkreettisesti säästämään ja sijoittamaan.

Aluksi säästäminen ihan vaan tilille tuntui ajatuksena helpolta, mutta se ei kuitenkaan pidemmän päälle ole kannattavaa, päin vastoin, inflaation myötä säästetyn rahan arvo vain laskee vuosi vuodelta, koska raha ei tilillä makuuttamalla kasva ollenkaan korkoa. Aika pian siis ymmärsin että jos haluan oikeasti säästää, se tarkoittaa käytännössä sijoittamista.

Henki-Fennian säästövakuutus on hyvä vaihtoehto silloin jos sijoittaminen esimerkiksi rahastoihin ei ole kovin tuttua, ja riskinotto pelottaa mutta rahat olisi kuitenkin kiva saada tuottamaan. Koska säästövakuutus on räätälöitävissä jokaisen tarpeisiin, se sopii loistavasti myös tuottohakuisemmalle säästäjälle joka on valmis ottamaan riskiä enemmänkin. Säästövakuutus sisältää myös henkivakuutusturvan joka tuo turvaa lähimmäisillesi pahimman sattuessa.

Kun pääsin säästämisessä alkuun, musta on tullut tosi innokas säästäjä ja olenkin säästänyt jo monta vuotta. Säästän sekä lyhytaikaisemmin esimerkiksi matkoja ja hankintoja varten joka kuukausi tietyn summan maltillisella riskillä, ja sen lisäksi me säästetään lapsille tuottohakuisemmin aavistuksen korkeammalla riskillä, koska säästöaika on niin pitkä että se kohtuullistaa riskiä. Henki-Fennian joustavalla säästövakuutuksella voi säästää täysin omaan elämään sopivasti. Sillä voi säästää vaikkapa joka kuukausi tietyn summan, esim 50€/kk, tai sitten voi laittaa aina vähän harvemmin isomman summan sivuun.

Vakuutusta tehtäessä voi määrittää samalla kertaa muun muassa sijoitusajan pituuden, sijoitettavan summan suuruuden, sijoituskohteet ja vakuutuksen edunsaajat. Näihin voi tehdä muutoksia milloin tahansa vakuutuskauden aikana, ja säästöön kertyneen summan voi nostaa osissa tai kokonaan ihan milloin haluaa. Eli jos vaikka tulee äkillinen rahantarve, voi säästöstä nostaa sitä varten koska tahansa. Esimerkiksi jos mulla vaikka menisi kamera rikki ja tarvitsisin nopeasti uuden blogin takia, on hyvä olla rahaa säästössä. Ilman kameraa mä en voisi tehdä mun töitä, ja uusi laadukas kamera maksaa vähintään tuhat euroa. Vaikka sen voisi maksaa kuukausittaisesta budjetista, on kiva että löytyy sen verran ylimääräistä säästöstä, että ei tarvitse.

Lapsille me säästetään siksi, että me halutaan auttaa heitä myös sitten kun heidän on aika lähteä omille teilleen, tai sitten kun he haluavat toteuttaa elämänsä suuria haaveita. Oli se sitten vaihto-oppilasvuosi tai oman kodin pesämuna, mä haluan kyetä tukemaan taloudellisesti meidän kaikkia lapsia sitten jos he sitä tukea joskus tarvitsevat. Tai vaikka eivät niin kovin tarvitsisikaan, mutta se olisi mukavaa ja helpottaisi elämää. En missään nimessä sano etteivätkö lapset saisi ja heidän pitäisi itsekin tehdä töitä unelmiensa ja tulevaisuutensa eteen, mutta haluan tukea kaikkea mahdollista opiskelua, haaveiden toteuttamista ja omaan tulevaisuuteen sijoittamista parhaani mukaan. Haluan myös kannustaa lapsia itseään laittamaan vaikkapa synttärilahja- ja muita rahoja säästöön ja opettaa näin säästämistä heillekin jo pienestä pitäen.

Henki-Fennian säästövakuutuksella voi halutessaan säästää hyvin myös lapselle tai lapsenlapselle, tai muille lähiomaisille. Mäkin aloitin säästämisen nimenomaan lapsista, säästin ensin heille koska se tuntui tärkeältä ja oli jotenkin helppo polku säästämiseen. Pikkuhiljaa innostuin sitten säästämään itsellenikin, enkä hetkeäkään ole katunut. On maailman paras tunne kun tietää että kaikkeen yllättäväänkin on varautunut ja että jos oikeasti tuntuu että haluaa tai joutuu ostamaan jotain kallista, siihen on mahdollisuus.

Minulle ehdottoman tärkeä osa hyvinvointia on, että pystyn olemaan huoletta meidän tulevaisuudesta myös rahallisesti. Henki-Fennia säästövakuutuksen avulla voi sekä elää hetkessä, että varautua tulevaisuuteen. Mikäs sen parempaa!

KILPAILU:

Klikkaa itsesi Henki-Fennian sivuille ja vastaa lyhyesti kolmeen kysymykseen säästämisestä niin voit voittaa 50 euron lahjakortin Stockmannille! Kilpailusivulle pääset TÄSTÄ.

Yhteistyössä Henki-Fennia.

Aurinkoista päivää kaikille!

Ihanaa Naistenpäivää teille mun ihanat lukijat! Mun on jotenkin hirveän vaikea aloittaa tätä postausta jotenkin järkevästi, kun mulla on niin paljon sanottavaa. On niin monta tärkeää asiaa, tärkeää näkökulmaa jotka kaikki liittyvät naisiin ja tyttöihin, naiseuteen ja tyttöyteen, tasa-arvoon ja äitiyteen. Kaikki pitäisi kerralla saada sanotuksi mutta keskittymiskyky menee täysin siihen kun hihittelen tässä Otolle ja vauvalle.

Otto tuossa hengailee vauvan kanssa ja juttelee vauvalle ”Niin, kuules huomenna mennään neuvolaan ja selviää taas paljonko oot bulkannut. Joooo, susta on tullut kunnon möhkö!” Ja vauva ölisee vastaukseksi ja välillä ähisee. ”Se on kuule käsi mitä sä syöt, ei oo tissi. Oot nyt kuukauden yrittänyt syödä sitä kättä ja vieläkään et oo tajunnut että sieltä ei tule maitoa. Ai nyt suutuit peitolle”. En kestä kun nuo kaksi on niin söpöjä, vauva on aivan isin tyttö, tai sitten Otto on aivan vauvan isi. Molemmat ovat tainneet kietoa toisensa ihan pikkusormen ympärille.

Nyt täytyy kuitenkin yrittää keskittyä vaikka ajatukset harhailevatkin, koska mä haluan kirjoittaa tämän tekstin.

Moni teistä ehkä muistaa meidän Naistenpäivän kukkaperinteen, jossa jokainen perheen nainen saa valita itselleen Naistenpäivänä mieleisensä kukan? Tänäänkin kävimme kukkaostoksilla esikoisen ja vauvan kanssa, sillä aikaa kun keskimmäinen oli flunssatoipilaana kotona etätöitä tekevän isänsä kanssa. Molemmilla isommilla tytöillä oli tarkat toiveet oman kukkansa suhteen, toinen halusi pinkin ison ruusun ja toinen halusi mitä tahansa missä on glitteriä.

Valitsin tänä vuonna vielä vauvan puolesta, ensi vuonna hän taaperoikäisenä tarratkoon kiinni juuri siihen kukkaan mikä miellyttää. Tämä kukkaperinne on meille vain kiva perinne, ei mikään ”Miehen on pakko ostaa Naistenpäivänä kukkia tai se on ajattelematon kusipää” -juttu. Musta on vaan kiva tuoda kauniita asioita piristämään arkea, ja kukat Naistenpäivänä on siihen sopiva pieni piristys.

Toisaalta ne myös omalta osaltaan symboloivat ehkä mulle valinnanvapautta kovin yksinkertaisella tavalla. Tytöt saavat itse valita mieleisensä kukat Naistenpäivänä, niinkuin he saavat itse valita miten oman elämänsä elävät ja millaisia ihmisiä ovat. Joskus teininä heistä tämä perinne voi olla ihan tylsä ja sitten he voivat vapaasti toki valita olla valitsematta yhtäkään kukkaa, mutta siihen asti nautin siitä kivasta pienestä hetkestä kun saa ihastella kauniita kukkia yhdessä heidän kanssa, ja valita sieltä jotkut kivat omaa kotia koristamaan.

Mä toivon että voin äitinä olla mun tytöille esimerkki vahvasta naisesta, joka ei hyväksy yhtään vähempää kuin tasa-arvon ja samat oikeudet kaikille, ja joka on valmis omalta osaltaan tekemään töitä sen eteen että nämä arvot myös toteutuvat. Toivon myös että meidän tytöt ja heidän sukupolvensa jatkavat tärkeää työtä sen eteen että vielä jonain päivänä ihan kaikilla maailman naisilla voisi olla yhtä leppoisa Naistenpäivä kuin meillä täällä Suomessa.

Kysyin tänään tytöiltä, että mikä on parasta siinä että on nainen. Vastaukseksi sain: se että voi synnyttää vauvoja mahasta. Ja täytyy kyllä olla samaa mieltä. Se on aika hemmetin hieno asia, ja meidän naisten yksinoikeus. En tähän päivään mennessä ole koskaan kuullut että he olisivat sanoneet että eivät voi tehdä tai olla jotain koska he ovat tyttöjä, ja siitä olen ylpeä. Toivon että he oppivat jo pienestä asti että heistä voi tulla ihan mitä tahansa, juuri sitä mitä he itse haluavat olla.

Äitinä ja vaimona mä näytän jatkuvasti kolmelle tyttärelleni mallia naiseudesta. Se on todella iso vastuu, ja toivon että osaan hoitaa tehtäväni mahdollisimman hyvin. Toivon että kun he katsovat mua, he näkevät tyypin joka uskaltaa olla oma itsensä eikä anna toisten kävellä itsensä tai kenenkään muunkaan yli.

Vaikka meillä Suomessa asiat on jo aika hyvin, riittää täälläkin vielä tehtävää tasa-arvon toteutumisen puolesta. Yksi tärkeä kysymys ovat perhevapaat ja niiden uudistaminen, joka on viime aikoina ollut tapetilla. Tästä aiheesta aion kirjoittaa oman tekstin sillä se on meillekin tällä hetkellä erittäin ajankohtainen.

Jos Suomessakin riittää vielä naisten oikeuksien parantamisessa tekemistä, niin todellakin riittää myös maailmalla. En nyt lähde rönsyilemään enää enempää tähän aiheeseen, koska muuten tästä tekstistä tulisi 700 sanan sijaan 1700 sanan mittainen. Mutta sen verran sanon että jokainen päivä on hyvä ja tarpeellinen päivä kiinnittää huomiota näihin asioihin, niin meillä kuin maailmallakin.

Ihanaa Naistenpäivää vielä kerran kaikille, ja kiitos kaikille ihanille naisille jotka tsemppaatte, piristätte, kannustatte ja autatte sieltä ruutujen takaa vuodesta toiseen <3

Aika toiselle mun ja Oton yhteiselle Q & A -postaukselle! Kuvattiin teille sekä video, että vastattiin myös kirjallisena niinkuin viimeksikin. Kiitos hurjasti teille kaikille hauskoista ja mielenkiintoisista kysymyksistä! Vieläkin jäi materiaalia yhteen videoon mutta se saa luultavasti odottaa sinne asti että meidän perheen vauvavahvistus on syntynyt.

Jos videon upotus ei näy, näette videon myös TÄSTÄ. Muistakaa myös tilata mun kanava jos haluatte nähdä videot aina heti kun ne ilmestyy!

Onko teidän lasten joulu vain Joulupukin odottamista vai kokevatko he myös joulun uskonnollisen puolen? 

Iina: Mä en vastakkainasettelisi noin rajusti, joulussahan on monta muutakin merkityksellistä asiaa kuin uskonnollisuus tai joulupukki. Meidän joulussa tärkeintä on aina yhdessäolo ja perhekeskeisyys, se että rauhoitutaan yhdessä viettämään aikaa, syömään hyvin, hassuttelemaan ja vähän odottamaan sitä joulupukkiakin. Uskonto ei ole meillä mitenkään suuremmin arjessa läsnä, mutta käytiin kirkossa laulamassa Kauneimpia joululauluja, ja myös päiväkodin kautta lapset osallistuivat Julvandringeniin jossa jouluevankeliumi tulee tutuksi.

Otto: Lähinnä pukin venailua.

Mikä on paras joululahja minkä olette toiselta ikinä saaneet?

Iina: Sain yhtenä jouluna Otolta maailman ihanimman rakkauskirjeen, joka oli ehkä kaikkein ihanin. Vaikka tykkään mä kaikista laukuista ja kirjoista ja muistakin.

Otto: Ehkä tämän vuoden yllättäjä, Cards Against Humanity-seurapeli hirveille ihmisille jonka Iina mystisesti onnistui repimään jostain. Vielä kun pelaamaan pääsisi.

Kuinka usein värjäätte hiukset? Onko teillä luottokampaaja vai värjäättekö itse?

Iina: Mä käyn Salon Pepe Åhmanilla, joka on mun pitkäaikainen yhteistyökumppani. En tee juuri itse omille hiuksilleni mitään radikaalia, paitsi ylläpidän sävyä oikeilla tuotteilla. Silloin kun en ole raskaana, käyn kampaajalla n. 2kk välein. Nyt olen raskausaikana ainoastaan raidoittanut hiuksia kaksi kertaa.

Otto: Iina leikkaa ja värjää mun hiukset aina kun musta siltä tuntuu.

Mikä on kengänkokonne?

Iina: 36 tai 37 kengästä riippuen

Otto: 42

Iina: Minkälaisista asioista et kerro blogissa, kerro esimerkkejä? Oletteko yhdessä päättäneet olla kertomatta jostain tietystä?

No en koskaan kerro mitään tarkkoja kuvauksia meidän päivistä tai aikatauluista etukäteen, ja harvoin muutenkaan ellei kyseessä ole joku päivä kuvina -tyyppinen juttu. Suurin osa meidän läheisistä pysyy myös pois blogista, ja heistä en myöskään kerro koskaan mitään sen suurempaa. Monista asioista puhun yleisellä tasolla, mutta en kerro kuitenkaan mitään henkilökohtaista. Esimerkiksi taloudesta puhun mielelläni, mutta en kuitenkaan kerro pankkitilin saldoa. Tai kirjoitan mielelläni vaikka rakkaudesta ja tunteista, mutta intiimiasiat eivät tosiaankaan kuulu blogiin. Lapsista olen kertonut yhä vähemmän henkilökohtaisia asioita sitä mukaa kun he kasvavat ja kehittyvät enemmän omiksi persoonikseen, enkä koskaan jaa tai ole jakanut lapsista mitään mikä voisi heidät oikeasti nolata tai haitata heidän elämäänsä jotenkin.

Otto: Unelma-autosi?

Autojen suhteen olen aika kaikkiruokainen, riippuu vähän mihin tarkoitukseen. Ariel Atom ja Tesla ovat tällä hetkellä aika korkealla. Mönkijän olen aina halunnut mutta sitä nyt ei ihan autoksi lasketa.

Otto: Koetko elämääsi ikinä liian julkiseksi, kun elämänne on blogin vuoksi niin avointa ja julkista?

En oikeastaan, olen todella passiivinen somen käyttäjä nykyään niin eipä nämä asiat minua kotisohvalla silmään pistä.

Otto: Mikä puhelin sinulla on?

Duunista saatu iPhone joku. Teknologiaintoni ei ole hiipunut mihinkään, on vain niin hyvä Asuksen tabletti tällä hetkellä ettei kiinnosta kahta samankaltaista laitetta ylläpitää. Apple on ihan kiva jos lähinnä soittaa ja käyttää WhatsApp.

Jos teidän tytöt haluaisivat teineinä alkaa bloggaamaan tai vloggaamaan (tai mikä nyt silloin olisikaan se ykkösjuttu, tällanen vastaava kuitenkin), antaisitteko luvan?

Iina: Antaisin kyllä, tietenkin ikää pitäisi olla ainakin sen verran kuin yhteisöpalveluiden ikärajat vaativat. Ja ainakin aluksi mä haluaisin tarkistaa minkälaista sisältöä jaetaan. Uskon että lapset saavat hyvät lähtökohdat siihen mitä on ok jakaa, kun he ovat pienestä asti seuranneet miten minä toimin somessa. Ja aion kyllä opastaa heitä siitä mikä on ok ja mikä ei. Toivon silti että kouluissa esimerkiksi lapset saisivat laadukkaampaa ja monipuolisempaa media- ja markkinointikasvatusta, koska niin monista varhaisteineistä ja vielä vanhemmistakin huomaa että heillä ei ole mitään hajua miten blogi- tai vlogimaailma esimerkiksi toimii, tai miten markkinointi niiden taustalla toimii, ja sitten tulee kaikenlaisia väärinkäsityksiä ja ylilyöntejä ja noloja tilanteita.

Otto: En näe ongalmana, Iina varmasti auttaisi alkuun/rajojen kanssa.

Miten vanhemmuus ja lapset on vaikuttanut teidän ystävyyssuhteisiin tai kaveriporukkaan?

Iina: Sellaiset ystävät ovat edelleen läheisiä, joiden kuuluukin olla. Paljon ollaan saatu myös uusia ihania ystäviä vanhemmuuden myötä. Toki se on vaikuttanut myös niin että sellaista ”aikuisten aikaa” on vähemmän ystävyyssuhteissa, mutta sitten taas on ollut ihana huomata miten ihania kummeja esimerkiksi meidän tytöillä on ja miten he ovat tyttöjä huomioineet ja viettäneet heidän kanssa aikaa.

Otto: Hyvästi. Oikeat kaverit jäi kun taas puolitutut vetäytyivät jonnekin taka-alalle. Jyvät akanoista jne.

Mitä mieltä olette siitä, että lapsille ”valehdellaan” joulupukista, hammaskeijusta ja muista vastaavista satuolennoista?

Iina: Kirjoitin joulupukkiasiasta joulukalenteriin postauksen josta käy hyvin ilmi suhtautumiseni kaikkiin satuolentoihin ja niistä lapsille satuilemiseen.

Otto: Se on ihan fine kunhan ei liian vanhana jatku.

Mihin haluaisitte matkustaa seuraavaksi?

Iina: Olen jo pitkään halunnut Tukholmaan, koska se on yksi mun lempikaupunkeja ja sinne on helppo lähteä ihan pientenkin kanssa! Ja toinen minne haluaisin viikonloppureissulle perheen kesken on Berliini, siellä oli huikeaa Oton kanssa mutta paljon jäi sellaista käymättä mitä haluaisin kokea lasten kanssa. Haluaisin myös myöhemmin tänä vuonna pidemmälle reissulle jonnekin lämpimään koko perheen kesken.

Otto: Berliinin voisi käydä uudestaa katsomassa lasten kanssa, tai vaihtoehtoisesti jonnekin lämpimään.

Halailetteko paljon toisianne ja lapsia?

Iina: No kyllä halitaan, ihan tosi paljon.

Otto: Kyllä.

Mitä arvoja haluatte antaa lapsillenne? 

Iina: Muiden kunnioittaminen on tärkeää, ja toisista välittäminen. Haluan opettaa tytöt rakastamaan ja välittämään, ja olemaan toisille kohteliaita. Haluan opettaa myös omanarvontuntoa ja tervettä itsensä rakastamista, sitä että he tietävät olevansa arvokkaita omana itsenään eivätkä anna kenenkään kävellä heidän ylitse. Toivon että he jatkossakin ovat oikeudenmukaisia ja rehellisiä, ja puuttuvat siihen jos huomaavat epäoikeudenmukaisuutta ympärillään. Kunnianhimo ja määrätietoisuus ovat myös musta hienoja juttuja, ja toivon että he rohkeasti tavoittelevat omia unelmiaan.

Otto: “Oikeat”, näin pähkinänkuoressa. En oikein osaa vastata tähän kirjoittamatta aiheesta kokonaista postausta.

Oletteko enemmän ylihuolehtivaisia vai rentoja vanhempia?

Iina: Mä olen varmaan aika rento, Otto on vähän ylihuolehtivaisempi. Molempia sopivassa suhteessa, veikkaisin. Tunnen kyllä meitä rennompiakin vanhempia koska joissain asioissa me ollaan vähän nipoja, esimerkiksi siinä että portaissa ei saa leikkiä ja sohvalla ei saa hyppiä. Toisissa asioissa taas ollaan tosi rentoja, lapset saavat pelata konsoleilla ja heillä on oma Wii ja meidän sängyllä saa hyppiä.

Otto: Vähän sekä että, riippuu mistä kyse. Yleisesti ottaen minä ehkä asetan enemmän rajoja, mutta vastapainoksi stressaan muista jutuista vähemmän.

Onko teidän suhdetta epäilty ja sanottu, että eroatte pian? Mitä vastaatte sellaisiin?

Iina: No ei oikeastaan enää moneen vuoteen, mutta alkuaikoina sitäkin enemmän. En mä vastaa mitään, jokainen saa luulla mitä ikinä haluaa, tärkeintähän on se että itse tietää mikä on totta.

Otto: Emme vastaa, kun ei kiinnosta.

Tuletteko toimeen toistenne sukulaisten ja kavereiden kanssa, onko teillä yhteisiä kavereita?

Iina: Tullaan tosi hyvin toimeen ja meillä on paljon yhteisiä kavereita. Monesta Oton sukulaisesta on myös tullut mulle tosi läheisiä ystäviä, ja myös toisinpäin. Kyllä mä uskallan väittää että meidän koko perheellä on kotoisa ja hyvä olo, matkattiin me sitten Ouluun mun suvun luokse tai Pk-seudulla Oton suvun luokse.

Otto: Tulemme ja on. Kutakuinkin jokaikinen “oma” kaveri on nykyään yhteinen kaveri, olemme onnistuneet ympäröimään itsenne hyvillä tyypeillä.

Viihdyttekö perheen kesken vai isommalla porukalla?

Iina: Riippuu tilanteesta. Jouluaattona on kivaa olla perheen kesken ja sitten taas monissa muissa juhlissa on ihanaa että on koko suku ja kaikki läheiset ympärillä. Toisaalta joskus kaipaan mun isoja sukujoulujakin, vaikka samaan aikaan rakastan meidän omia jouluperinteitä. Kummassakin on puolensa ja puolensa.

Otto: Sekä että. Yleisesti ottaen vietämme aikaa enemmän perheen kesken, mutta isompi porukka ei vierasta.

Otto: Mikä tekee Iinasta hyvän äidin?

Iinan rakastava ja huolehtivainen luonne. Hyvä sydän ja rautaiset hermot.

Iina: Mikä tekee Otosta hyvän isän?

Otto on täysillä läsnä lapsille, ja lapsista näkee että isin kanssa he eivät pelkää mitään. Otto on heille maailman suurin turva ja tuki, ja toivon että olen itse samanlainen. Otto ei koskaan unohda sanoa lapsille että rakastaa heitä, ja jokaikisen aamun Otto ja lapset aloittavat aamuhalilla. Otto ei ole sellainen jörö, vaan hän näyttää tunteensa selvästi ja osoittaa rakkauttaan.

Mielettömän ihanaa jouluaattoa tyypit! Niin vaan tuli käytyä läpi tämä vuoden 2016 blogijoulukalenterikin, huh! Mä olen hurjan onnellinen että sain odottaa joulua yhdessä teidän kanssa jälleen kerran, ja virittäytyä joulufiilikseen. Tämän luukun myötä meidän perhe hiljenee joulun viettoon, ja toivottaa teille rauhallista, ihanaa ja rakkaudentäyteistä joulua. Kiitos hurjasti kaikista kauniista sanoista, vinkeistä ja kokemuksista joita olette kalenterin aikana jakaneet, mä olen ainakin aistinut joulufiiliksen joka kerta kun olen viime aikoina kommenttiboksin avannut. Viimeisestä luukusta löytyvät siis meidän perheen perinteiset jouluterkut videolla.

Hyvää joulua <3