Mun tärkeimpänä tavoitteena viime vuodelle oli olla armollisempi itselleni. Koen onnistuneeni siinä osittain: olin joissain asioissa itselleni armollisempi kuin ennen. Joinakin iltoina annoin vaan olla jos en jaksanutkaan tehdä enää töitä lasten mentyä nukkumaan, ellei ollut pakollisia deadlineja ja uskalsin pitää hieman enemmän lomaa, kuin aiempina yrittäjävuosina. Olin myös itselleni armollisempi äitinä ja ehkä myös puolisona.

Joka kerta kun hölläsin, huomasin miten paljon siitä oli hyötyä. Ja joka kerta kun vaadin itseltäni liikaa, asetin itselleni kohtuuttomia tavoitteita tai vertasin itseäni toisiin, huomasin miten siitä ei ollut mitään hyötyä. Silti en osannut täysin välttää asettamasta itselleni paineita tai vaatimuksia (tai vertaamasta). Mutta armollisuutta kun kerran harjoittelen, niin on sanottava, että onnistuin armollisuudessa silti viime vuonna paljon paremmin kuin sitä edellisenä vuonna. Oikeasti paljon paremmin. Tärkeintä oli oivaltaa se, että siitä seuraa enemmän hyvää, että en tee jotain (enkä koe siitä huonoa omaatuntoa) kuin siitä, että vaadin itseäni tekemään tai olemaan jotain väkisin, vaikka en jaksaisi tai haluaisi. Se oivallus ei tullut hetkessä vaan pikkuhiljaa vuoden aikana. Se oli tärkeä oivallus. Uskon, että se määrittelee tämän ja kaikkien tulevienkin vuosien kulkua hyvin vahvasti.

Tänä vuonna aion asettaa itselleni lisää samansuuntaisia tavoitteita. Olkoon tämän vuoden teemoja armon ja rakkauden lisäksi lempeys ja mukavuus. Lempeys ja mukavuus niin itselleni kuin toisillekin, sanojen kaikissa merkityksissä. Mun mielestä lempeä on aivan ihana sana, se on niin suomalainen ja pehmeä. Toinen suomalainen sana jota rakastan, on lämpimämpi. Lempeämpi, lämpimämpi. Ai että, heti tulee sellainen olo, että haluan halata jotain!

Tein instassa viime viikolla jonkun kirjahaasteen, jossa piti avata lähin kirja sivulta 20 ja lukea siitä kolme ensimmäistä adjektiivia. Ne adjektiivit kuvaisivat mun vuotta 2020. Mun lähin kirja sijaitsi keittiössä mun vasemmalla puolella ja sieltä löytyivät sanat konkreettinen, rennompi, mukavampi. Sopivat aika hyvin teemaan, eikö?

Mä olen just se ihminen joka vähän uskoo näihin hömppäjuttuihin ja voihan se kuulkaa olla, että ihan vaan koska nyt luin ne sanat, niin mun vuosi todella tulee olemaan konkreettinen, rennompi ja mukavampi. Siksi, että ne sanat pyörii mun takaraivossa heti vuoden alusta asti. Ehkä ne jollain tasolla myös määrittävät sitä, miten toimin ja teen, vaikka en aina sitä tiedostaisikaan.  Tai sitten eivät. Nuo sanat ovat kuitenkin niin ihanat, että ihan mielellään annan niiden ohjailla mua, jos ovat ohjaillakseen. Toki jos olisin lukenut kolme ihan hirveän ikävää sanaa, olisin lempeästi ja armollisesti voinut myös kuitata, että tämähän oli ihan hömppää, eikä siihen kannata uskoa.

Näiden ajatusten pohjalta kirjaan itselleni muutaman tavoitteen:

1. Konkreettisuus – enemmän tekoja, vähemmän pohdiskelua. En halua uhrata aikaa ”pitäisikö vai eikö” -ajatuksille tänä vuonna, kun senkin ajan voisi käyttää siihen, että tekee jotain siistiä. Olen jo sen verran ”iso”, että ne mun ”pitäisikö vai eikö” -ideat harvoin on niin hulluja, että oikeasti kannattaisi jättää tekemättä tai pitäisi miettiä kahteen kertaan. Yleensä kyse on vain siitä, että jännittää tai on epävarma itsestä tai siitä, mitä muut ajattelevat, vaikka idea on hyvä. Eli jahkailun sijaan vaan tuumasta toimeen!

2. Hiljennä huono omatunto! Mulla on taipumus tuntea huonoa omatuntoa tosi helposti, silloinkin kun yritän olla itselleni armollinen tai silloinkin, kun jonkun muun mielestä olen tehnyt enemmän kuin tarpeeksi. Huono omatunto on juuri sellainen asia, joka ei vie mua yhtään mihinkään, eikä anna mulle tai kenellekään toiselle yhtään mitään. Siksi mun on turhaa tuntea sitä.

Silloin kun tarvitsen lepoa (vaikka aina olisi hommia tehtäväksi) tai haluan pitää vapaapäivän, sen pitäminen on sijoitus mun omaan tai mun perheen hyvinvointiin. Ihan viimeinen asia, mistä tarvitsee tuntea huonoa omatuntoa. Ja jos teen jotain siistiä työjuttua, minkä vuoksi olen hetken pois lasten tai Oton luota, se mahdollisesti vie mua eteenpäin uralla, tai saan luotua tärkeitä kontakteja. Ei siitäkään tarvitse tuntea huonoa omatuntoa. Tai jos vietän kahdenkeskistä aikaa Oton kanssa ja lapset ovat mummun tai isoisän kanssa, se tekee hyvää parisuhteelle, mikä taas on hyväksi koko perheelle. Miksi siitäkään pitäisi tuntea huonoa omatuntoa? On tärkeää tiedostaa jos oikeasti toimii jossain asiassa väärin ja pitää esimerkiksi pyytää anteeksi tai muuttaa toimintatapoja, mutta sellaiset asiat kuin lepääminen, uran edistäminen tai parisuhdeaika eivät ole niitä. Ne ovat normaalia arkea ja elämää, mistä on turha potea huonoa omaatuntoa.

3. Rento yhdessäolo – niin ystävien kun sukulaisten ja perheenkin kanssa. Enemmän porukalla rauhassa kokkailua, spontaaneja treffejä ja ”hei mitä kuuluu” -puheluita. Vaikka usein kalentereiden yhteensovittaminen on hankalaa ja treffejä joutuu sopimaan välillä pitkän ajan päähän, ei siinä menetä mitään jos kysyy vaikka spontaania lounas- tai leikkitreffiseuraa. Ja joskus saattaa yllättyä, kun sopiva hetki löytyikin heti.

4. Ainakin kolme viikkoa lomaa vuoden aikana. Oikeaa lomaa. Viime vuonna pidin yhden viikon  putkeen Mallorcalla ja toisen viikon parin päivän pätkissä vuoden aikana. Tänä vuonna otan tavoitteeksi yhteensä kolme viikkoa lomaa.

Siinäpä ne pähkinänkuoressa, mitä tältä vuodelta toivon. Jännittävää nähdä mihin tämä vuosi vie meidät, koska tällä vuodella on mahdollisuus olla yksi käänteentekevimmistä meidän elämässä: asuntohaaveen mahdollinen toteutuminen vihdoinkin, Oton valmistuminen, keskimmäisen koulutaipaleen aloitus vain muutamia isoja juttuja mainitakseni. Mitä ikinä vuosi tuokaan tullessaan, toivottavasti saadaan viettää tämäkin vuosi yhdessä ja terveenä, ne ovat mun suurimmat ja tärkeimmät toiveet aina ja ikuisesti.

Mitä te toivotte tai tavoittelette vuonna 2020?

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Clas Ohlsonin kanssa.

Me saatiin viime vuoden puolella marraskuussa Oton kanssa testiin Cura Of Swedenin Cura Pearl -painopeitot. Painopeitoista on puhuttu todella paljon kuluneen vuoden aikana somessa ja mediassa muutenkin ja oltiin tosi innoissamme, kun päästiin testaamaan niitä. Tässä postauksessa jaan kokemuksia painopeitosta kahden kuukauden testijakson jälkeen. Oltiin kuultu niistä niin paljon hyvää etukäteen. Painopeitto ei ole mikään uusi keksintö, vaikka ne vasta viime aikoina ovatkin tulleet kuluttajamyyntiin. Painopeittoja on käytetty Ruotsin terveydenhuollossa jo vuosien ajan menestyksekkäästi esimerkiksi univaikeuksien ja ADHD:n hoitoon.

Painopeiton idea on siinä, että painava peitto tuntuu kuin turvalliselta ja lämpimältä halaukselta ympärillä. Tutkimusten mukaan painopeitto saattaa pidentää syvän unen määrää nukkuessa ja tätä kautta parantaa unen laatua, jolloin herää pirteämpänä uuteen päivään. Painopeiton käyttö voi edistää aivojen hyvän olon hormonien, kuten serotoniin ja oksitosiinin erittymistä, lisätä melatoniinin tuotantoa ja vähentää stressihormoni kortisolin tasoa. Painopeiton käyttö myös tasaa hengitystä ja vähentää levottomuutta, sekä luo turvallisuuden tunnetta. Sitä voi siis käyttää rauhoittumiseen muutenkin kuin nukkuessa, esimerkiksi stressaavan päivän jälkeen illalla sohvalla rentoutuessa.

Mehän ollaan Oton kanssa nukkujina aivan ääripäitä: Otto nukkuu yleensä melko huonosti ja mä nukun yleensä melko hyvin. Siinä missä mä menen sänkyyn, laitan silmät kiinni ja alan nukkumaan, Otto saattaa pahimmillaan pyöriä tunteja, joka ilta. Melatoniini on auttanut Ottoa pahimmissa univaikeuksissa jo vuosien ajan, mutta yhä edelleen hänelle nukahtaminen on ollut kuitenkin huomattavasti hankalampaa kuin mulle. Mulla itselläni univaikeudet on tosi satunnaisia, niitä tulee ehkä kerran parissa kuukaudessa. Silloin musta tuntuu, että en pysty rauhoittumaan ja säpsähdän aina kun olen nukahtamassa.

CURA of Sweden suosittelee, että painopeiton käyttäjä valitsee peiton, joka vastaa n. 10-15 % käyttäjän omasta painosta. Jos esimerkiksi painaa 70 kg, valitaan peitto, jonka paino on 7 tai 9 kg. Clas Ohlsonin valikoimassa Cura Pearl -painopeittoja on saatavilla 3, 5, 7, 9 ja 11 kg painoisina. Mä valitsin itselleni 5kg painopeiton ja Otto valitsi itselleen 7kg painopeiton. Kun me saatiin pakatut peitot kasseissa käteen, niin hitsi ne tuntuivat painavilta. Ajattelin etukäteen, että noin painavan peiton alla on varmaan tukalaa.

Avattiin paketit heti päästyämme kotiin ja kääriydyttiin niihin. Me jämähdettiin siihen varmaan puoleksi tunniksi pötköttämään, se oli niiiiiin ihanaa!  Ja päällä se peiton paino ei tuntunut ollenkaan ahdistavalta tai tukalalta tai edes painavalta. Kun esim. 5kg jakautuu tasaisesti koko kehon päälle, niin eihän siinä silloin ole painoa juuri ollenkaan, ainakaan liikaa. Oton 7kg peittokin tuntui musta tosi mukavalta, eli olisin voinut valita sellaisenkin itselleni. Cura Of Sweden suosittelee, että jos ei ole ennen käyttänyt peittoa, sitä pidetään ensin lyhyitä aikoja.

Peittojen kanssa oli niin ihana hengailla, että me otettiin ne heti testiin myös nukkumapeitoiksi. Alkuun jännitin, että tuleekohan painopeiton kanssa kuuma, mutta ei tullut. Onhan se lämmin, mutta ei esimerkiksi meidän normaalia talvipeittoa lämpimämpi vaan ehkä jopa aavistuksen viileämpi. Cura Pearl -peitto on ihan tavallisen 200×150-peiton kokoinen ja sen ulkokangas on 100% puuvillaa. Painava täyte peiton sisällä on tehty piihelmistä ja polyesteristä.

Siitä voi varmaan jo päätellä jotain, että kahden kuukauden jälkeen peitot on meillä edelleen joka yö käytössä? Niiden kanssa on i h a n a a  nukkua! Joka ilta mä rakastan kääriytyä mun peittoon ja se tuntuu siltä, kun joku halaisi mua kun mä nukun. Kysäisin myös Otolta hänen kokemuksiaan, koska hän on meistä se, joka toivoi peitolta enemmän (ja myös meistä se huomattavasti kriittisempi):

”Mun mielestä painopeiton kanssa nukkuminen on tosi mukavaa ja miellyttävää. Painon ansiosta tuntuu, kuin peitto halaisi takaisin. Tässä vaiheessa olen tottunut siihen tosi hyvin ja se paino tuntuu rentouttavalta, kun siellä alla makoilee. Peitto auttaa mun nukahtamisvaikeuksiin siten, että se paino esim. auttaa mun käsiä löytämään mukavan asennon, koska mun isoin vaikeus nukahtamisen kanssa on se, että en tiedä mitä tekisin mun käsillä. Peitto auttaa mun käsiä asettumaan.” – Otto

Tunnistan tuon Oton kuvaileman käsiongelman, mullekin on käynyt joskus niin  ja hitsi se on ärsyttävää. Mulla on tässä painopeiton käyttöaikana ollut tosiaankin vain yhtenä iltana nukahtamisvaikeuksia ja oletan sen illan johtuneen siitä, että olin nukkunut liikaa joululomalla, kun nukuin joka yö n. 8-9h yöunet ja normaalisti nukun 7-7,5h ja jaksan ihan hyvin. Sen yhden yön jälkeen ei ole ollut univaikeuksia mullakaan taas. Positiivinen ongelma, kun nukkuu liian hyvin, eikö?

Mä tykkään hakea peiton joskus alakertaan illalla kun katsellaan sarjoja, koska sen kanssa on ihanaa hengailla sohvalla ja rentoutua. Mulla se rentoutumisen vaikeus tulee yleensä illalla siinä vaiheessa, kun saan työt valmiiksi ja pitäisi yhtäkkiä hypätä työmoodista rentoutumismoodiin, vaikka ajatukset vielä laukkaa to do -listassa. Peitto auttaa unohtamaan ne ”pitäisi tehdä” -asiat ja keskittymään siihen, mitä oikeasti sillä hetkellä haluaa tehdä.

Näin vuoden alussa on paljon hyvinvointiasiat esillä joka puolella ja mun mielestä hyvä uni on yksi tärkeimmistä hyvinvoinnin peruspilareista. Ilman kunnon yöunia on vaikea jaksaa huolehtia muistakaan hyvinvoinnin tärkeistä aspekteista, kuten liikunnasta tai monipuolisesta ravinnosta. Jos taas ei jaksa huolehtia niistä, ei luultavasti saa myöskään nukuttua kovin hyvin. Mun ihana iltarutiini on syödä mahdollisimman värikästä iltapalaa sohvalla peittoon kääriytyneenä ja rentoutua hetki sarjoja katsellen, sitten käyn iltapesulla ja luen vielä hetken sängyssä kirjaa ennen kuin alan nukkumaan.

Nukkuminen on ihan älyttömän tärkeää ja vanhemmuuden vuosien aikana myös niitä kausia kokeneena, kun ei saanut nukkua kuukausiin kunnolla, sen todella tietää mikä se unen merkitys omalle jaksamiselle on. Kun mä saan nukkua, mä jaksan tehdä niitä asioita mitä pitää, niitä asioita mitä haluan ja niitä asioita mistä nautin.

Me ollaan testikokemusten perusteella tosi tyytyväisiä ja olen iloinen, että saatiin nämä peitot. Uskon, että tullaan käyttämään niitä myös jatkossa, tosin kesällä voi olla, että ainakin yritän nukkua pelkällä pussilakanalla, mikäli helleaalto taas iskee.

Peitoista voi lukea lisää Clas Ohlsonin sivuilta ja mä vastaan myös tosi mielelläni kysymyksiin meidän kokemuksista, jos jotain kysyttävää vielä on! Oletteko te kokeilleet painopeittoa? Millainen fiilis tuli?

Me tuunattiin taaperolle joululahjaksi oma leikkikeittiö, kuten täällä kerroinkin. Moni toivoi vinkkipostausta keittiön tuunauksesta, joten tässäpä sellainen tulee. Pinterest on täynnä mahtavia Ikea Duktig hacks -vinkkejä ja ohjeita ja niiden pohjalta leikkikeittiön tuunaus oli helppoa suunnitella ja toteuttaa. Suomenkielisiä ohjeita ei niin paljoa löytynyt, joten siksikin ajattelin, että olisi kiva toteuttaa postaus tästä meidän kokemuksesta.

Me ostettiin Ikea Duktig -leikkikeittiö käytettynä Torista. Keittiö löytyi ihan lyhyen matkan päästä kotoa ja maksettiin siitä käytettynä 50€, jolloin saatiin mukaan vielä kassillinen leikkiruokia ja astioita. Keittiö oli todella hyväkuntoinen, ainoastaam muoviosat olivat vähän naarmuuntuneet ahkerassa käytössä, mutta se ei menoa hidasta ja kaikki toimi kuten pitääkin. Koska meillä oli nimenomaan tarkoituksena tuunata keittiöstä oman näköinen, haluttiin ehdottomasti ostaa se käytettynä. Tuunatulle keittiölle tuli lopulta hintaa enemmän kuin uutena ostetulle tulisi, koska maalit ja varusteet on aika arvokkaita. Mutta toki jos kotoa esim. löytyisi jo valmiina pohjamaalia ja kalustemaalin jämät, tuunaus olisi huomattavasti edullisempaa. Meiltä löytyi valmiina yksi maalisuti, maalipesuaine ja maalarinteippiä, joten niissä säästettiin muutama euro.

Materiaalit:

Ikea Duktig -leikkikeittiö

Maalipesuaine + rätti

Pohjamaalia (pikkupurkki riittää yhteen kerrokseen)

Kalustemaalia (pikkupurkki riittäisi yhteen kerrokseen, mutta kaikkia sävyjä ei saa sekoitettua pikkupurkkiin ja siksi me jouduttiin esim. ostamaan 0,9l purkki, jotta saatiin haluamamme sävy).

Kultaista spray-maalia (kromin kiilto)

Marmorikuvioista DC-fix-kalvoa (kapeampi riittää)

Uunin nuppeja eli esim.  pyöreitä vetimiä 4kpl

Mattoveitsi

Akkuporakone (ei pakollinen, mutta nopeuttaa huomattavasti)

Pieni maalitela

Sekoitustikkuja

Sekoitusastia

Pensseli

Maalarinteippiä

Sanomalehtiä tai suojapaperia

Hengityssuojamaski

Työvaiheet:

1. Aloita puhdistamalla kaikki maalattavat pinnat maalipesuaineella perusteellisesti.

2. Irroita kaikki muoviosat puuosista (vetimet, hana, allas, keittolevyt) ja keittiön ylä- ja alaosa toisistaan.

3. Teippaa kaikki pinnat piiloon, joita ei maalata (kuten uuninluukun muovi ja ripustustanko).

4. Maalaa yksi kerros pohjamaalia ja anna kuivua rauhassa (vähintään suositellun ajan, mieluiten pidempään).

5. Maalaa yksi kerros pintamaalia ja anna kuivua rauhassa (vähintään suositellun ajan, mieluiten pidempään).

6. Maalaa vielä toinen kerros pintamaalia ja anna osien kuivua rauhassa ainakin 2-3 vuorokautta.

7. Maalaa spray-maalilla kaikki muoviosat, jotka haluat kultaisiksi. Tämä kannattaa tehdä ulkona ja osia varten voi esim. halkaista pahvilaatikon maalausalustaksi, mikä minimoi sotkun määrän. Otto maalasi kaikki osat halkaistun pahvilaatikon suojissa. (Spray-maalin päälle voi halutessaan ostaa vielä jonkun lakan tms. joka pitää sen paremmin paikallaan).

8. Anna osien kuivahtaa rauhassa ja maalaa toinen kerros päälle.

9. Kiinnitä pöytälevyyn DC-fix -kalvo. Leikkaa kalvo levyn reikien kohdalta mattoveitsellä ja varo ilmakuplia.

10. Kiinnitä uunin nupit halutessasi uunin yläpuolelle.

11. Liitä kaikki osat takaisin yhteen ja voila!

Projektin tekemiseen kannattaa varata muutama päivä ja niiden lisäksi vielä muutama päivä kuivumiseen. Vaikka maalipurkin kyljessä lukee esim. ”käyttökuiva 16h kuluttua” niin oikeasti kannattaa antaa kuivahtaa rauhassa vielä vähän pidempään, varsinkin, kun leikkikeittiössä pinnat tulevat kovaan käyttöön.

Keittiö on ollut nyt jatkuvassa käytössä jouluaatosta asti, eli n. kaksi viikkoa. Se on kestänyt kulutusta todella hyvin, paitsi pesualtaan spray-maalipintaan on tullut naarmuja. Kaikki muut maalatut pinnat ovat kestäneet ilman naarmun naarmua. Mietittiin, että altaan voisi vielä pestä ja maalata ja sen jälkeen käsitellä vielä jollain pinnoitus-lakalla ja antaa kuivahtaa rauhassa ennen käyttöön ottoa. Se on onneksi kaikkein helpoiten irroitettava osa, joten ei haittaa, vaikka sitä pitäisi korjailla jälkikäteen. Taaperoa naarmuinen allas ei häiritse ollenkaan onneksi. Voi olla, että jää siis vain suunnitteluasteelle, heh.

Ollaan kyllä todella tyytyväisiä lopputulokseen, oli niin mieletöntä nähdä meidän 2-vuotiaan ilme kun hän avasi jättimäisen paketin jouluaattona. Ihanaa kun hänellä on persoonallinen keittiö, joka on kuulemma hänen ”lempivärinen”. Me tykätään kovasti tällaisista yhteisistä tuunausprojekteista ja varmasti keksitään tulevaisuudessakin lisää tällaisia toteutettavaksi, kunhan joskus vihdoin muutetaan. Se mikä mua vähän ihmetytti oli, että sain jonkin verran myös ilkkuvia kommentteja koskien leikkikeittiön ostamista käytettynä.  Esimerkiksi ”Kai teidän vanhempienkin kaikki lahjat on sitten käytettynä ostettu” ja ”noloa antaa käytetty lahja, miksi ette ostaneet uutena”. Toivottavasti näin vuonna 2020 viimeisetkin tyypit alkaisivat hiffaamaan, että käytettynä ostamisessa ei ole mitään noloa, päin vastoin. On coolia ostaa jotain vanhaa ja antaa sille uusi koti ja elämä.

Leikkikeittiö on ollut meillä olkkarissa nyt joulusta asti ja siinä se varmaan saa olla vielä hyvän tovin, se tuo niin paljon iloa koko meidän perheelle. Keittiön lisäksi se toimii kauppana, ravintolana ja myös nukketeatterina, kun sen taakse pääsee itse piiloon ja voi tehdä esim. käsinukeilla esityksen. Peiton voi ripustaa ”esiripuksi”.

Kysykää hei ihmeessä, jos on jotain kysyttävää projektiin liittyen, mä kerron mielelläni!

Huomenna se arki taas alkaa ja tuntuu siltä, että nyt on oikein loistava hetki aloittaa se. Rentoilua on takana juuri sen verran, että viime yönä en meinannut saada unta, kun olen tainnut saada unta jo liikaakin varastoon. Yleensä siis nukahdan heti kun menen sänkyyn, mutta sitten kun takana on liian monet liian hyvät yöunet, ei uni enää tulekaan heti. Eilen oli juuri se tilanne, että pyörin vaan pirteänä sängyssä, vaikka menin yöpuulle aika myöhään. Onneksi heräsin tänään ihan pirteänä kuitenkin. Arki varmasti tasoittaa yöunitilanteen takaisin normaaliin ”laitan silmät kiinni ja alan nukkumaan” -meininkiin.

Ollaan otettu kaikki ilo irti yhteisestä ajasta lasten kanssa: vietetty lapset päättää -päivää, käyty luistelemassa ja kiipeilemässä. Tänään vietettiin vielä koko päivä keskustassa Oton isällä ja käytiin illalla katsomassa LUX Helsinki -valonäytös. Sitä oli lähtenyt katsomaan ”muutama muukin” ja en tiedä johtuiko siitä väenpaljoudesta vai jostain muusta, mutta itselle tuli sellainen olo, että sitä on hypetetty ehkä vähän liikaa. Toki tuomiokirkko oli mielettömän näköinen ja valokuja Kaisaniemen puistossa oli upea, mutta muuten odotin somehypen pohjalta aika paljon, eikä tapahtuma ihan vastannut niitä odotuksia kaikilta osin. Mutta tulipahan sopivan pitkä iltalenkki hyvässä seurassa. Uskon, että eniten vaikutti ihmisten määrä, sillä kaikkea ei nähnyt kovin hyvin ja eteneminen oli paikoitellen todella hidasta tai täysin pysähtynyttä. Me lähdettiin paikalle heti viideltä lasten kanssa.

Ihan mieletöntä, että tällaisia tapahtumia järjestetään ja ihan mieletöntä, että tämä saa niin paljon ihmisiä liikkeelle. Jos aiot lähteä vielä katsomaan valotaidetta 7.1. tai 8.1., niin suosittelen ainakin pitkiä hermoja ja hyviä kenkiä ja lisäksi juotavaa mukaan, väentungoksessa voi mennä pitkään ennen kuin pääsee liikkumaan mihinkään suuntaan ja kaksi valoteoksista on sellaisia, että niihin pääsee vain erikseen jonottamalla (toinen niistä on myöskin merkitty ei lapsille suositeltavaksi).

Helsingin talvi on ollut todella leuto tähän asti ja luistelemaan on päässyt ainoastaan tekojäillä. Me käytiin lasten kanssa lauantaina Käpylässä luistelemassa ja se sujui kyllä tosi kivasti. Taaperon tasapaino on kehittynyt vuoden aikana ihan huimasti ja hänkin pysyi jo itsekseen pystyssä luistimilla tosi hyvin. Viime talvena hän oli jo hirveän kiinnostunut luistelusta, mutta silloin pystyssä pysyminen oli vielä paljon haastavampaa, kun ikää oli vuosi ja 11 kuukautta. Nyt meni niin hyvin, oli ihanaa katsoa toisen iloa uudesta taidosta.

Sunnuntaina käytiin kiipeilemässä koko perhe esikoisen kummisedän ja hänen tyttöystävänsä kanssa ja meillä oli sielläkin tosi kivaa! Siis mä en ole koskaan itse kiipeillyt lapsenakaan, muuten kuin johonkin lasten kiipeilytelineeseen. En todellakaan mihinkään puihin tai kallioille. Leikkipuistojen kiipeilyseinät tuntuivat jo lapsena musta pelottavilta ja ihan mahdottomilta ja voin kertoa, että olin eilen kiipeilemässä alkuun aivan pihalla. Multa puuttuu se luonnollinen ote kiipeilyyn aivan täysin. Mutta on myös todettava, että onneksi kiipeillessä oppii nopeasti!

Mua pelotti ihan vietävästi, mutta aloitin lasten radoilla ja kun pääsin ekan lasten radan ylös asti, uskalsin kokeilla helpoimpia aikuisten ratoja. Niissä en päässyt vielä puoliväliä pidemmälle, koska mua pelotti ajatus putoamisesta niin paljon. Mutta se oli niin kivaa silti, että aion kokeilla uudelleenkin ja voittaa mun pelot. Meidän lapset näyttivät upeasti mallia mulle, heillä taas on sellainen todella luontainen kyky kiivetä ja se näyttää heille niin helpolta ja vaivattomalta.

Me käytiin kiipeilemässä Suomenojan Boulderkeskuksessa, missä Otto on käynyt yksin ja meidän isojen lasten kanssa monta kertaa aiemminkin. Siellä on hieno kiipeilyalue lapsille ja sen lisäksi tosi paljon ja hienoja ratoja aikuisille. Aion ehdottomasti lähteä kyllä uudelleenkin. Meillä oli myös taapero mukana ja hänkin kokeili kiipeilyä ja innoissaan, vaikka ei ihan ylös asti ratoja vielä päässytkään.

Mulla on todella pitkä matka Oton tasolle vielä, mutta kiipeily oli tosi hyvää treeniä koko kropalle ja jotenkin tosi hauskaa ja palkitsevaa. Olin ihan yllättynyt siitä, että tuli se fiilis, että haluan mennä uudestaankin, koska ajatus kiipeilystä on ollut mulle itselleni jotenkin niin pelottava ja hankala. Ihanaa kun läheiset innostavat uusien kokemusten pariin.

Olen tosi kiitollinen siitä, miten ihana joululoma lapsilla ja meillä on ollut. Ollaan vietetty paljon aikaa yhdessä, ollaan saatu olla kaikki terveenä ja ollaan tehty yhdessä ihania asioita. Tämä aika on ollut juuri sellaista kuin toivoinkin. Parasta oli se, kun kysyin lapsilta, että mikä on ollut kivointa, mitä ollaan joululomalla tehty. He vastasivat, että ”Vaikea valita, kun ollaan tehty niin paljon kaikkea kivaa. Mutta vaikka on ollut kivaa tekemistä, niin on ollut kivaa myös löhötä kotona paljon.” Ja sitäkin ollaan tehty kyllä ja olen nauttinut siitä vähintään yhtä paljon kuin lapset. Sopivassa suhteessa raitista ilmaa, liikuntaa ja sohvalla pötköilyä. BEST!

Näillä eväillä on hyvä lähteä arkeen. Joulukoristeet on kerätty ja koti tuntui päivällä ihanan valoisalta (kiitos pieni kerros märkää lunta) ja avaralta, kun joulukuusi lähti olohuoneesta. Arki saa tulla!

Lopuksi vielä älyttömän suuri kiitos kaikista New York -vinkeistä, niitä on tullut ihan valtavasti ja niin hienoja juttuja! Tässä vain matkainto kasvaa, vaikka vielä vähän aikaa pitää jaksaa odotella.

Ihanaa uutta viikkoa ja arkeen paluuta kaikille <3

Me tajuttiin tuossa joulun alla Oton kanssa, että vuonna 2019 ei annettu toisillemme synttärilahjoja, ei äitienpäivä- eikä isänpäivälahjoja, ei hääpäivälahjoja eikä meillä oikein ollut mitään joululahjatoiveitakaan. Ei vaan keksitty mitään kumpikaan, ei saajan roolissa omia toiveita, eikä antajan roolissa omia ideoita. Ollaanko vähän tylsiä? Jep. Ollaan me, mutta turha sitä on väkisinkään mitään alkaa keksimään, vai mitä. 

Mietittiin yhdessä, että mistä “hemmottelusta” me molemmat ollaan nautittu viime vuosina kaikkein eniten? Yhteisestä ajasta ja uusista kokemuksista. Olivat ne sitten rauhallista rentoilua lähellä tai uusien paikkojen valloittamista kauempana. 

Heitin oikeasti ihan vitsillä Otolle, että “no mennään sinne New Yorkiin, kun munhan piti käydä siellä ennen kuin täytän 30”. Ajattelin, että Oton mielestä se olisi too much, eikä mun kolmekymppiset nyt vielä niin lähellä ole, mutta mun yllätykseksi Otto sanoikin, että “no mennään!” Ja hitto, siitä se ajatus sitten lähti. Ostettiin samalta istumalta New Yorkin matka tälle keväälle meille kahdelle. Se on meidän kaikki viime vuoden lahjat ja tämän vuoden seurustelun 9. vuosipäivän lahja ja hääpäivälahja. 

Se on myös meidän ensimmäinen kahdenkeskinen ulkomaanreissu sitten vuoden 2015, jolloin käytiin Lontoossa kahdestaan. Se on myös mun ensimmäinen reissu mihinkään Euroopan ulkopuolelle koskaan. Ja mä olen niin innoissani! 

Se on ollut pikkutytöstä asti yksi mun suurimpia haaveita, että pääsen joskus käymään New Yorkissa.  Ja nyt mun unelma toteutuu, mä en kestä! Yksi mulle rakkaimmista biiseistä on Empire state of mind. Rakastan kaikkia leffoja ja sarjoja, joiden miljöönä toimii New York. Rakastan kirjoja, jotka kertovat New Yorkista. Rakastan Humans of New Yorkia. Joskus lapsena en olisi ikinä uskonut, että joskus oikeasti lähden vielä New Yorkiin. Mulle matkustelu ei ole koskaan ollut itsestäänselvyys, vaan etenkin lapsena vain kaukainen haave. Mutta nyt mun suuri unelma toteutuu ja en voisi olla enemmän innoissani. Parasta on se, että saan kokea sen yhdessä Oton kanssa. 

Siitä asti kun me ostettiin reissu, mä olen kiljaissut  aina meidän katsoessa Gossip Girliä iltaisin, että “IIIK TONNE ME MENNÄÄN!”. En tajua miten Otto kestää vielä reissuun asti, koska Gossip Girliä riittää katseltavaksi vielä viikkojen ajan. Aina kun näkyy New Yorkin siluetti jossain, mä voisin vaan kiljua innosta. 

Me ollaan reissussa neljä yötä, mikä on myös meidän pisin kahdenkeskinen reissu ikinä. Siitä tulee varmasti ihan kreisiä, intensiivistä, maailman siisteintä ja niin hauskaa. Lapset ovat sen aikaa mun äidin kanssa, mikä menee varmasti oikein hyvin. Mun äiti on heille rakas, tuttu ja turvallinen aikuinen ja onneksi on Armas-koirakin vielä seurana. Jotenkin naurattaa, että olin itse jo kolmevuotiaana mummolassa kesällä parikin viikkoa ilman äitiä, mutta meidän lapsille pisin aika tähän mennessä on ollut (isommille) kolme yötä ja pienimmälle kaksi. Mä rakastin mun mummola-kesiä pienenä, ne oli ihan best. 

Mutta nyt tulee sitten uusi kokemus meille kaikille. Tiedän jo valmiiksi, että meille aikuisille tulee ihan jäätävä ikävä ja lapset eivät luultavasti ehdi ikävöidä, kun on niin paljon kaikkea kivaa tekemistä. Ainakin aiemmin se on mennyt juuri niin. Onneksi melko pian reissun jälkeen on hiihtoloma, niin ehditään tankata läheisyyttä sitten ekstra paljon heidänkin kanssa. Ja me todellakin tullaan tekemään reissu joskus New Yorkiin myös lasten kanssa, mutta vasta sitten, kun he ovat niin isoja, että reissusta jää heille (kaikille) oikeasti paljon muistoja ja he saavat siitä kaiken irti. 

Mutta nyt! Nyt mä haluaisin kuulla teiltä muilta, jotka olette käyneet New Yorkissa, että mitä siellä kannattaa tehdä? Mitä ehdottomasti EI kannata tehdä? Olen ainakin kuullut, että moni sanoo että Empire State Buildingin sijaan kannattaisi käydä Top of The Rockissa? Ja olen kuullut, että Times Squaren ravintoloissa on ylikallista ja ei-niin-hyvää ruokaa, mutta muutaman korttelin päässä sieltä olisi tosi kivoja ravintoloita? Neljä päivää on niin valtavan kaupungin kokemiseen tosi lyhyt aika ja siksi haluttaisiin kokea vain ne kaikkein siisteimmät jutut, joita siinä ajassa ehtii kokea. Me rakastetaan kokea paikkoja kävellen, joten tiedän jo valmiiksi sen, että tullaan kävelemään siellä ihan liikaa. Varmasti liikutaan myös metrolla, mutta mahdollisimman paljon kävellään. 

Mitä tehdä New Yorkissa neljässä päivässä? Paras rento ravintola? Paras fine dining -ravintola? Paras aamiainen? Paras näköala? Kannattaako käydä katsomassa Vapauden patsasta? Paras vinkki New Yorkiin?