Törmäsin Annika Ollilan blogissa tähän hauskaan kumpi todennäköisemmin -haasteeseen, joka ilmeisesti on kiertänyt jo monissa blogeissa. Lisäsin tähän lisäksi vielä muutaman oman kysymyksen loppuun, koska näihin oli niin hauska vastailla. Ideana tässä on siis se, että vastattiin yhdessä Oton kanssa kysymyksiin, että kumpi meistä kahdesta todennäköisemmin tekee asian X.  Esimerkiksi kumpi on todennäköisemmin myöhässä, kumpi nukahtaa ensin yms. Olisi tosi hauska kuulla teiltäkin vastauksia näihin joihinkin!

Kumpi todennäköisemmin…

…pyytää ensin anteeksi?  Molemmat

Oltiin tästä sitä mieltä, että menee aika fifty-fifty. Varmaan se pyytää ensin anteeksi, joka ensin kiukutteli.

…nukahtaa ensin? Iina 

Mä nukahdan aina ensin, ehkä kerran puolessa vuodessa Otto nukahtaa ennen mua ja sitten mä en saa unta, koska en ole tottunut kuuntelemaan kenenkään toisen unituhinaa ja mietin, että miksi se nukahti ennen mua ja nukunkohan mä koko yönä nyt. 

…puhuu unissaan? Ei kumpikaan

Me ei olla kumpikaan muistaaksemme puhuttu kertaakaan unissaan. Mutta mä tuhisen joskus ja Otto kuorsaa joskus, jos sillä on nuha ja se nukkuu selällään. 

…suuttuu hävitessään lautapelin? Ei kumpikaan. 

Meillä ei mene pelit tunteisiin. Lasten kanssa pelatessa yleensäkään ei ole itsellä kauheasti mielessä oma voitto ja yhdessä taas pelataan enemmän sellaisia pelejä, joissa peli itsessään on super hauska, eikä voittajalla ole mitään väliä. Esim. Cards against humanity tai Alias. 

…tarjoaa kahvilassa?  Molemmat

Meillä on yhteinen talous, se maksaa kenellä on vaikka kädet vapaana, lompakko helpommin käden ulottuvilla tms. 

…valitsee huonon leffan? Iina

Minä! Ehdottomasti minä. Otto tietää aina parhaat leffat ja yleensä jos katsotaan joku huono leffa, niin se on sitten mun valitsema. Kerran halusin katsoa Bling Ringin ja Otolle jäi siitä varmaan traumoja, kun se oli hänen mielestä niin surkea leffa. 

…ostaa toisen lempiherkkuja kaupasta? Molemmat

Yleensä tämä menee aika fifty-fifty, mutta nyt koronan aikaan Otto tietysti hoitaa kaikki ostokset, joten se herkkujen ostaminenkin on hänen vastuulla. 

…unohtaa ostaa sen, mitä meni ostamaan?  Otto

Otto ehdottomasti! Ilman listaa Otolla ei ole kauppaan menemistä. Otto ei myöskään yleensä mieti kaupassa, että tarvitseeko jotain muuta kuin vaikkapa saman illan ruuan, ellei siitä ole erikseen tehty listaa. Mulla taas on yleensä niin, että jos menen vaikka ostamaan kolmen päivän päivällistarpeet, ostan samalla myös kaikkia tarvittavia välipaloja, juotavaa, leipää, jugurttia ja hedelmiä yms, vaikka niistä ei olisi ennen kauppaan menoa puhuttukaan mitään. Mutta toki tällä hetkellä Otto hoitaa kaikki kauppareissut ja pyritään tekemään koko viikon ostokset kerralla, joten tehdään yhdessä aina kunnon lista, joka kattaa aivan kaiken. 

…kieltäytyy kutsusta ollakseen vaan kotona? Otto

Otto vastaa että Otto, mä vastaan että minä. Mutta tämä johtuu siitä, että mulle tulee enemmän kutsuja. Jos meille tulisi yhtä paljon, niin varmaan sitten Otto kieltäytyisi useammin. 

…on myöhässä sovitusta? Iina 

Minä! Olen liian optimistinen ja usein lähden ihan viimetingassa. Yleensä ehdin juuri ja juuri paikalle, mutta jos joskus joku meidän perheestä myöhästyy niin se olen kyllä minä. 

…siivoaa tarkemmin?  Iina

Minä! Vaikka muuten minä olen meidän suhteessa se suurpiirteisempi, niin siivouksessa minä olen tarkempi. Otto siivoaa ennemmin ns. “pahimmat pois” ja mun mielestä pitää siivota kunnolla jos siihen ryhtyy. Siksi Otto siivoaa useammin ja minä perusteellisemmin, toimii meillä. 

…kehuu herkemmin? Otto

Luulen, että Otto. Vaikka yritän itsekin kehua Ottoa usein ja paljon, niin kyllä fakta on se, että Otto kehuu mua useammin. Muistan aina kiittää tarvittaessa ja sanoa usein, että rakastan  ja kyllä myös kehun Ottoa, mutta voisin kyllä kehua vieläkin enemmän. Otan tavoitteeksi, että muistaisin kehua vieläkin enemmän, koska Otto kyllä ansaitsee kaikki kehut mitä vaan voin keksiä.

…huomauttelee pienistä asioista? Otto

Tässä kyllä Otto! Juuri niinkuin ollaan meidän podissakin puhuttu, Otto on pikkutarkempi ja minä olen suurpiirteisempi. Mutta Otto ei silti onneksi ole mikään ärsyttävä nalkuttaja, eikä hän jatkuvasti huomauttele mistään.

…sanoo lapsille joo? Iina 

Minä! Mulla on vahvana se periaate, että kiellän vain ne asiat, joista voisi olla haittaa lapsille tai jollekin toiselle. En kiellä siksi, että en jaksaisi sotkua askartelusta, tai en kiellä siksi, että lapsen pilkkoma salaatti valmistuisi hitaammmin kuin aikuisen pilkkoma. 

…herää aikaisemmin? Iina 

Minä! Olen ehdottomasti meistä kahdesta enemmän aamuihminen. Otto taas jaksaa helpommin valvoa myöhään. 

…laittaa pyykkikoneen päälle? Iina 

Minä! Pyykkien lajittelu ja pyykkikoneen päälle laittaminen on mun hommaa. 

…siivoaa keittiön? Otto

Otto! Otto siivoaa keittiön ehkä 90% ajasta. 

…sotkee? Iina 

Minä! Olen tehokas siivoamaan ja perusteellinenkin, mutta osaan kyllä myös sotkea. 

…valitsee musiikin, mitä kuunnellaan autossa? Iina 

Minä! Koska Otto ajaa, niin mä toimin DJ:nä. Mutta en ole mikään diktaattori, vaan kyllä muutkin saa päättää mitä me kuunnellaan. Tähän muuten pakko sanoa (koska joku kuitenkin kysyy aiheeseen liittyen), että en ole vielä aloittanut ajotunteja, koska koronan takia meillä ei ole mahdollisuutta harjoitella niin, että lapset olisivat hoidossa. Heti, kun vaan on turvallista, niin aloitetaan harjoitukset! 

…lämmittää saunan?  Otto

Otto! Täällä uudessa kodissa meistä on kuoriutunut kyllä oikein saunahirmuja ja sauna lämpiää paljon useammin kuin vanhassa kodissa. Saunaan tekee mieli lenkin jälkeen, lauantaisin ja ihan muuten vaan, jos on ollut pitkä päivä.

Olipa hauskaa tehdä tällainen pariskuntakysely pitkästä aikaa! Ihanaa iltaa kaikille <3

Musta tuntuu, että viimeisen kuuden viikon aikana on tapahtunut niin paljon, että jossain määrin olen hetkeksi unohtanut olevani muutakin kuin äiti, yrittäjä, kokki ja muuton keskellä. Tiedättekö, kun on vaan ollut niin paljon kaikkea muuta, että en ole edes istahtanut hetkeksi alas miettimään, että mitä mulle kuuluu, millainen olo mulla on, miltä musta tuntuu.

Olen vain syöksynyt eteenpäin kuin höyryjuna ja yrittänyt pitää huolen omalta osaltani kaikista perheenjäsenistä ja kodista ja töistä, olla läsnä, mutta olla silti tehokas. Ja en missään nimessä tarkoita ettenkö olisi nauttinut näistä viikoista samalla, todellakin olen. Olen nauttinut aivan älyttömän paljon siitä, että olen voinut oikeastaan siirtää omat ajatukset ja tarpeet hetkeksi syrjään ja keskittyä kaikkeen muuhun. Mun mielestä on tosi rentouttavaa heittäytyä täysillä perhe-elämään, töihin ja kodin laittamiseen. Mutta toki tekee hyvä aina välillä myös pysähtyä kuuntelemaan itseä. Siksi ajattelinkin nyt listata muutamia ajatuksia, joita mulle heräsi tänä aamuna, kun kysyin itseltäni: mitä minulle kuuluu.

1. Olen innostunut uudelleen ruuanlaitosta ihan kunnolla ja nauttinut siitä. Kuluneiden kuuden viikon aikana ollaan tilattu ruokaa kotiin kaksi kertaa, eikä käyty ravintolassa kertaakaan. Tämä on ihan valtava muutos entiseen, sillä normaalisti me syödään ulkona lounasta tai päivällistä tai tilataan ruokaa vähintään 2-4 kertaa viikossa. Ensin tuntui raskaalta, että kaikkina päivinä oli vaan kokattava ne viisi ateriaa. Nyt siihen on tottunut, siihen on saanut sellaisen hyvän rutiinin. Ja ollaan huomattu, että ihan oikeasti pystytään aivan hyvin siihen, että isot ostokset tehdään kerran viikossa ruokakaupasta ja muuten ei ramppailla. Kuusi viikkoa sitten käytiin kaupassa vielä suunnilleen joka päivä niiden isojen ostosten lisäksi, kun aina ”muka puuttui jotain”, eli siis teki mieli jotain, mitä ei ollut. Olen aika fiiliksissä tästä. Olen aina fiiliksissä siitä, kun testaan jotain uutta reseptiä ja se maistuu hyvältä! Huomaan, että tähän vaikuttaa myös se, että keittiö on nyt yhteisessä tilassa olohuoneen kanssa. Kokkaaminen on paljon kivempaa, kun ei tarvitse eristäytyä yksin keittiöön.

2. Nautin juoksemisesta edelleen aivan älyttömän paljon ja siitä olen pitänyt kiinni myös tässä poikkeus-arjessa. Säännöllistä juoksuharrastusta on takana nyt seitsemän kuukautta. Se on mulle todella paljon. En osaisi enää olla ilman lenkkeilyä. Rakastan vaan juosta ja kuunnella podia tai äänikirjaa ja olla miettimättä yhtään mitään. Nykyisin huomaan, että juoksen joskus jopa nopeammin kuin joku toinen lenkkeilijä – se on jotain, mikä on mulle ihan uutta. En ole ikinä ennen tätä ollut ketään muuta nopeampi! Se ei ollut mitään sellaista, mitä olisin tavoitellut, en ole yrittänyt juosta kovempaa, niin on vaan käynyt ihan huomaamatta. Ja nyt kun meillä on tramppa, huomaan, että mun kestävyys on parantunut ihan hulluna. Vielä viime kesänä pomppiessani mun tädin trampalla, mun piti pitää taukoja aina välillä. Nyt jaksan hyppiä vaikka 20 minuuttia putkeen helposti.

3. En aio stressata tulevaisuudesta. Kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, miten nämä viikot ja kuukaudet vaikuttavat meidän kaikkien ihmisten elämään, talouteen ja kaikkeen. Aion mennä vaan päivä ja viikko kerrallaan eteenpäin ja katsoa mitä eteen tulee, sillä ei tässä muutakaan vaihtoehtoa ole.

4. Musta on tullut himosaunoja. Täällä uudessa kodissa olen saunonut enemmän kuin koskaan missään. Ei meillä sauna lämpeä joka päivä, mutta joka toinen tai joka kolmas päivä ja se on meille usein. Saunominen rentouttaa ihanasti ja tuntuu jotenkin erityiseltä juuri nyt. Nyt kun meille satoi lunta, niin mietin, että pitäisikö juosta saunasta lumihankeen! Se vasta olisi hauskaa.

5. Rakastan tätä omaa rauhaa, mikä meillä nyt on. Se on mulle ihan korvaamattoman arvokasta ja vaikuttaa jotenkin mun fiiliksiin tosi paljon. Viihdyin kyllä myös rivitalossa, mutta mä nautin ihan hirveän paljon siitä, että nyt meillä on oikeasti täällä ihan oma rauha. Kukaan ei jatkuvasti kävele suoraan meidän pihan vierestä, eikä mistään ulkopuolelta edes kantaudu ääniä meidän pihalle. Verhoja voi pitää auki koko päivän, kun kukaan ei voi tulla niin lähelle, että näkisi meille sisään. Bussit ei pysähdy meidän keittiön ikkunan alapuolelle liikennevaloihin. Vaikka olen aina ollut kaupunkilaistyttö, ai että mä rakastan sitä, että oman rauhan voi saada myös täällä Helsingissä. Täällä uudessa kodissa on vähän sellainen olo, kuin olisi jossain mökillä koko ajan (vaikka ei ollakaan kaukana mistään). Silleen hyvällä tavalla. En tiennyt kaipaavani tätä rauhaa niin paljon ennen kuin sain sen.

6. Vaikka en ole pysähtynyt miettimään tunteitani sen tarkemmin, olen koko ajan tuntenut oloni onnelliseksi. Olen niin onnellinen, että se on pelottavaa. Vaikka nautin toki unelmien toteuttamisesta, se on myös ihan älyttömän pelottavaa.  Se on pelottavaa, koska on niin paljon menetettävää. Mutta valitsen olla pelkäämättä. Valitsen nauttia jokaisesta ihanasta hetkestä, jonka saan, ja valitsen olla murehtimatta tulevasta.

Sellaisia ajatuksia tähän hetkeen. Olipa jotenkin virkistävää hetkeksi pysähtyä miettimään tätä kaikkea. Nyt voi taas palata höyryjunailemaan, eikun! Ihanaa viikon jatkoa kaikille <3

Tänään sinä täytät seitsemän vuotta. En kestä, että jälleen juuri sinun synttäreillä oli huonoa tuuria, kun sattui tämä koronavirus-pandemia – viime vuonna sinulla oli synttäreilläsi käsi murtunut. Vaikka onkin ollut nyt huonoa synttärituuria, et ole antanut sen haitata tai hidastaa synttärimeininkiä ollenkaan. Positiiviselle luonteellesi tyypillisesti keksit heti ratkaisun. Pidettiin tänään synttärisankari päättää -päivä kotona. Ja se päivä oli upea ja sinun näköinen ja vähintään yhtä hauska kuin synttärijuhlat. Vaikka rock-teemaiset synttärisi siirtyivät tulevaisuuteen, ollaan juhlittu sinua oikein olan takaa perheen kesken. Vaikka tämä tilanne kestäisi 8-vuotissynttäreihisi asti (mitä kukaan ei todellakaan toivo), me pidetään myös 7-vuotissynttärit, minä lupaan sen.

Sinä et vauvavuotesi jälkeen ole koskaan ollut vaativimmasta päästä. Olet joustava ja sopeudut tilanteeseen kuin tilanteeseen helposti. Minulle on aina ollut äärimmäisen tärkeää, että tunnet olosi tärkeäksi tässä perheessä. Että sinun äänesi tulee kuulluksi siinä missä muidenkin, vaikka et aina muista pitää itsestäsi meteliä. Että me tehdään yhdessä asioita, jotka ovat sinulle tärkeitä ja että sinä saat tavoitella omia unelmiasi ja kertoa mielipiteesi. Teen parhaani, jotta se aina toteutuisi.

Muista aina, että sinulla saa olla huono päivä. Sinulla saa olla suru tai paha mieli ja me lohdutetaan ja tuetaan. Vaikka olet meidän iso pieni aurinko, sinäkin saat suuttua, murehtia ja harmistua. Sinulla on lupa erehtyä, kokeilla, vaihtaa mielipidettä ja tehdä virheitä. Meillä kaikilla on. Eikä sinun koskaan tarvitse miellyttää ketään. Olet hyvä juuri sellaisena kuin olet ja me ollaan sinusta ylpeitä. 

Toivoit syntymäpäivälahjaksi kirjaa, joka kertoisi sinulle kaiken rock-musiikista, sen historiasta, erilaisista rock-bändeistä ja artisteista. Etsimme sellaista kissojen ja koirien kanssa netistä ja lopulta löysimme yhden ainoan lapsille tehdyn kirjan rock-musiikista. Se löytyi ruotsin kielellä. Mikä onni, että te lapset olette kaksikielisiä, muuten emme olisi voineet toteuttaa ainoaa toivettasi. Joululahjaksi toivoit koko perheen yhteistä lautapeliä ja nyt syntymäpäivälahjaksi tätä kirjaa. Molempia toiveita mietit pitkään ja hartaasti. Et koskaan pyydä mitään, mitä et oikeasti tarvitse ja minä arvostan sitä ihan älyttömän paljon. Eniten sinä arvostat perheen yhteistä aikaa, mikä on maailman ihaninta.

Rakastan tiedonjanoasi ja haluan kertoa sinulle kaiken. Olet ihan älyttömän fiksu ja hämmästytät meitä usein tietämällä monia sellaisia asioita, joita emme edes tienneet sinun vielä tietävän. Et ehkä ole aina se perheen äänekkäin keskusteluihin osallistuja, mutta aina kun osallistut, sinulla on jotain järkevää sanottavaa. Olet empaattinen ja puhut kauniisti muista ihmisistä. Huomaat paljon sellaista, mitä moni muu ei. Olet ihana tytär, sisko ja ystävä. Rakastat ilahduttaa toisia ja teetkin sitä niin usein kuin mahdollista. Rakastan pieniä yllätyksiäsi, kauneushoitolassasi istumista ja niitä suuria ja lämpimiä haleja, joita annat.

Näen sinussa paljon samaa, kuin itsessäni samassa iässä, vaikka rakkauden rockia kohtaan olet kyllä perinyt isältäsi. Rakastat huomata yhtäläisyyksiä sinussa ja minussa ja se on minulle suurin kohteliaisuus ikinä. Olen ylpeä siitä, että sinä olet ylpeä niistä piirteistä ja kiinnostuksen kohteista, joita olet  meiltä saanut.

Tuntuu uskomattomalta, että olemme saaneet seurata sinun kasvuasi jo seitsemän vuotta ja sinä olet jo ensi syksyn koululainen. Vaikka tämä eskarin kevät sai hieman odottamattoman käänteen ja käyt mitä luultavimmin eskarin loppuun kotona, olet kyllä niin valmis kouluun kun voi lapsi vain olla. Tiedän, kuinka suurella innolla sinä odotat koulun alkua. Lupaan olla sinun tukenasi koulussa. Lupaan, että meiltä voit aina kysyä apua, ja meille voit aina kertoa jos jokin asia askarruttaa, ilahduttaa tai huolestuttaa. Me autetaan aina. Ja jos me ei tiedetä vastausta kaikkiin sun kysymyksiin, selvitetään yhdessä. Lupaan, että me ei koskaan jätetä sinua yksin kysymysten, huolien tai murheiden kanssa. Lupaan, etten koskaan sano sinulle turhaan ei vain oman mukavuuteni tähden. 

Muistathan aina olla sellainen kiva kaveri ja kiva sisko kuin nyt olet. Muistathan aina olla oikeudenmukainen ja pitää huolen, että kaikki pääsevät mukaan. Muistathan auttaa toisia, jos he pyytävät apua. Muistathan auttaa silloinkin jos huomaat jonkun tarvitsevan apua, vaikka tämä ei itse uskaltaisi sitä pyytää. Kerrothan meille, jos joskus tarvitset itse aikuisen apua asioiden selvittämisessä. Älä koskaan murehdi yksin. Ja vaikka joku joskus sanoisi, että äidille ja isille ei saa kertoa, niin älä usko. Ei ole olemassa sellaista asiaa mitä ei meille saisi kertoa. Mikään, mitä ikinä sanot tai teet, ei voisi vähentää sen rakkauden määrää, joka meillä on sinua kohtaan. Me rakastetaan sua A I N A, vaikka mitä tapahtuisi.

On maailman suurin kunnia saada olla sinun ja siskojesi äiti. Te kolme ja teidän omat ja yhteiset jutut tekevät meidät niin onnelliseksi ihan joka päivä. Kiitos, kun olet juuri sinä. Kiitos, kun me saadaan olla sun vanhemmat. Kiitos, kun innostut aina kaikesta niin helposti. Kiitos, kun muistat kehua aina kun näet jotain kaunista. Kiitos, kun kerrot meille sun ajatuksista ja haaveista. Kiitos, kun luet pikkusiskollesi satuja ja eläydyt niihin. Kiitos, kun kysyt niin mahtavia kysymyksiä. Kiitos, kun keksit aina hauskaa tekemistä koko perheelle. Kiitos kun teet mulle kampauksia, rakastan sitä kun joku laittaa mun tukkaa. Kiitos kun naurat niin paljon. Kiitos kun katat aina pöydän ja tyhjennät tiskikoneenkin pyytämättä. Kiitos, kun otat aina kainaloon, jos joku kaipaa läheisyyttä ja tulet itsekin usein kainaloon. Kiitos, kun olet juuri sinä. Olet ihana, rakas ja maailman siistein 7-vuotias <3 Vielä kerran paljon onnea äidin ja isin rakkaalle 7-vuotiaalle! 

Miltä näyttää tavallinen arkipäivä 3-vuotiaan näkövinkkelistä? Meidän 3-vuotias rakastaa valokuvausta ja eräänä päivänä hän jo valmiiksi otti niin paljon kuvia, että päätin hänen saavan kuvata halutessaan vaikka koko päivän. Ihan aamusta iltaan ei 3-vuotias oletettavasti jaksa keskittyä yhteen asiaan, mutta hän otti kuitenkin yllättävän paljon kuvia päivän aikana ihan omasta aloitteestaan. Tässä näkyy toki vain häviävän pieni osa päivästä, eli tämän postauksen perusteella ei kannata tehdä päätelmiä koko meidän päivän sisällöstä.

Hän kuvaa meillä muutenkin lähes joka päivä jotain. Olen jättänyt mun kakkoskameran niin, että lapsetkin saavat sen halutessaan itse otettua ja 3-vuotias osaa hienosti laittaa itse kameran päälle, tarkentaa ja ottaa kuvan. Asetuksia hän ei tietenkään osaa säätää, niin ne on kakkoskamerassa aina automaatilla. Mutta silti mä joka kerta hämmästyn, miten upeita kuvia hän osaa ottaa niillä automaattiasetuksilla! Sen pidemmittä puheitta, tässä tulee kuvamateriaalia kolmevuotiaan näkökulmasta.

Aloitetaan päivä päivän asu -kuvalla! Asuksi valikoitui isosiskojen vanha Elsa-mekko puettuna yöpaidan päälle.

Äiti tekemässä töitä aikaisin aamulla, sisko katsomassa leivontavideota äidin viekussa.

Sisko kirjautumassa sisään luokan päivittäiseen videochattiin, jossa käydään läpi päivän sisältöä.

Pajunkissat ja itse ripustetut (ja viime vuonna 2-vuotiaana siskojen kanssa maalatut) puukoristeet.

Toinen omakuva vähän lähempää. Taustalla näkyy imuri.

Katto on niin hämmentävän korkealla, että siitä oli pakko ottaa kuva suoraan ylöspäin.

Siinä on isi tulossa vanhalta kodilta. Hänellä on kädessä kahvakuula ja pyykkikori. Vanhalta asunnolta tuli mukaan myös kuopuksen rakas Tripp Trapp -tuoli vihdoinkin. Eteinen on vielä muuttokaaoksen vallassa.

Isosisko ja äidinkielen kirjat. Kuvassa upeasti mukana myös isin energiajuomatölkki.

Eteinen samalla kun isi lastaa autosta tavaraa tavaran perään sisälle. Yksinkertaisesti: kaaos.

Äiti tekemässä töitä varsin ergonomisessa asennossa kuvattuna portaista ylhäältä. Sisko sohvan nurkassa katsomassa sitä samaa leivontavideota.

Piirustustarvikkeet. Piirrettiin porukalla kuvia pääsiäisteemalla.

Äiti ottamassa kenkiä pois, kun oltiin menossa trampoliinille pomppimaan ilta-auringossa.

Salakuva isosiskoista leikkimässä pikkulegoilla.

Isosisko ja pääsiäisnoidan hattu. Naamiaisleikki alkakoon!

Tähän on tallentunut siskon hieno liike. Kenties hän nosti jonkun tavaran ylös, ettei pikkusisko yllä siihen?

Aika ihania ja rehellisiä kuvia meidän yhdestä päivästä. Tältä mä oikeasti näytän 95% ajasta, siis vaatteiden puolesta. 95% ajasta en istu koneella, mutta päivisin mä olen tehnyt aika paljon hommia siinä missä Otto on ollut lasten kanssa ja remppaillut. Otolla on helpompi keskittyä iltaisin ja mulla taas päivisin, niin ollaan tehty tällainen järjestely. Nämä kuvat ovat kyllä arvokkaita ja ihanan arkisia muistoja meille! Pitäisi ehdottomasti muistaa tallentaa hänen ottamat kuvat vaikka omiin kansioihin muutenkin, koska niitä on niin ihana katsella jälkeenpäin sitten ja näyttää myös hänelle itselleen.

Mitäs tykkäsitte vähän erilaisesta postauksesta? Tykkääkö teillä lapset valokuvata?

PS: Huomenna tulee postausta meidän ruokailutilan seinästä ja sävystä, kuten toivottiin! <3 

Tällä kertaa arkikuva on yhden kuvan sijaan kuvasarja – ihan vaan, koska yksi kuva ei olisi kertonut tarpeeksi. Tai ainakaan en halunnut jättää yhtään kuvaa pois. Jokainen kuva kertoi omaa tärkeä osaansa tässä pienessä tarinassa. Kaikki kuvat on otettu n. kahden minuutin sisällä toisistaan, samassa tilanteessa, samassa spotissa. Viikon arkikuvat on otettu viime viikolla, päivää ennen muuttoa tänne uuteen kotiin. Otto pohjamaalasi ruokailutilan seinää, josta oli irronnut maalia samalla kun irrotimme tapettia. Meidän kuopus oli kovin kiinnostunut maalauspuuhista ja tuli katselemaan isänsä työskentelyä. Hetken siinä katseltuaan (ja isin olkapäähän nojailtuaan) hän kysyi, saisiko itsekin tarttua telan varteen.

Ja saihan hän. Voi kuinka onnelliseksi tuo pieni ihminen tulikaan, kun hänkin sai kokeilla maalata kuten isi! Hän oli niin onnellinen. Hän vetäisi pari kertaa telalla juuri oikeaan kohtaan (ja yhden kerran ihan viereen, mikä ei haitannut mitään) ja ilmoitti sitten, että nyt mä en jaksa enää. Maalaus oli ilmeisen rankkaa, tai sitten vaan ei niin hohdokasta, että sitä olisi jaksanut muutamaa vetoa pidempään. Mutta se ilme hänen kasvoillaan kun hän sai kokeilla ihan itse! Hän oli niin innoissaan ja iloinen ja ylpeä siitä, että hän maalasi seinää. Niin pieni ja niin iso asia samaan aikaan. Sitä iloa oli ihana katsoa. Se oli yksi niistä monista kerroista viime aikoina kun mulle on noussut onnen kyyneleet silmiin.

Ihan yhtä suurella innolla lapset ovat repineet tapetteja, irrottaneet pahveja lattiasta, etsineet sukille pareja ja valinneet maaleja uusien huoneiden seiniin. Ja myös keksineet leikkejä tämän kaiken keskelle ja unohtaneet olevansa edes mukana missään muutossa. He ovat jo löytäneet uuden kodin parhaat piilopaikat, järjestelleet pikkulegot laatikoihin ja kikatelleet iltaisin kolmestaan, vaikka olisi jo pitänyt nukkua. He ovat täällä jo ihan kotonaan.

Ei voi kuin olla kiitollinen meidän lapsille siitä, että tämä kaikki onnistui ja pysyttiin kaikki järjissämme. Vaikka muutto oli varmasti heillekin normaalia rankempi kokemus nyt, kun he olivat koko prosessissa alusta loppuun asti mukana, he jaksoivat  hienosti. Meidän kuopus muutti elämänsä ensimmäistä kertaa ja tämä muutos oli hänelle iso juttu. Mutta hienosti hänkin on sopeutunut. Vaikka kaikki on vähän outoa nyt, kun on poikkeustila, niin lapsille on varmasti ollut muuton kannalta aika kivakin se, että ollaan oltu niin paljon yhdessä. Yhdessäolo on tuonut turvaa ja pysyvyyttä ison muutoksen äärellä. Iltaisin ollaan käperrytty kainalokkain sohvalle ja vaan halittu. Se on ollut maailman ihaninta.

Oli kyllä niin oikea päätös tulla tänne juuri nyt.

Ruokailutila ei muuten ole vielä valmis, koska meiltä puuttuu tuolit. Me ei vielä olla päätetty millaiset tuolit me halutaan, joten mietitään rauhassa. Tällä hetkellä mennään vanhoilla Ikea-jakkaroilla, tripp trappilla, esikoisen työtuolilla ja yhdellä vaaleanpunaisella pinnatuolilla! Ihan hyvin ollaan pärjätty niilläkin. Ei haluttu raahata enempää pinnatuoleja tänne, kun ollaan myymässä ne kuitenkin. Haluaisitteko, että esittelen ruokailutilan seinäprojektin erikseen ensin, vai koko tilan vasta sitten, kun kaikki on 100% valmista siellä? Kertokaa ihmeessä, niin tiedän!

Haluan toivottaa kaikille vielä ihanaa alkanutta viikkoa ja ison halauksen sinne ruutujen taakse <3