Siitä on jo yli kahdeksan vuotta kun mä tulin ensimmäisen kerran raskaaksi. Näiden vuosien aikana mun paino on vaihdellut parhaimmillaan (tai pahimmillaan) 25 kiloa, vaikka raskauskiloja sainkin enimmillään 17. Olen käynyt ison pään sisäisen matkan niiden kilojen kanssa ja tutustunut mun vartaloon raskauksien ja imetysaikojen jälkeen kolme kertaa uudelleen. Jokainen raskaus on muuttanut mun vartaloa omalla tavallaan, eikä niiden muutosten hyväksyminen ole aina ollut niin helppoa. Tällä hetkellä koen kuitenkin olevani oman vartaloni kanssa enemmän sinut kuin koskaan ennen.

Se ei johdu siitä, että olisin nyt milliäkään timmimpi kuin aiemmin. Päin vastoin. Tämä kolmas palautuminen on ollut hitaampi prosessi kuin aiemmat kaksi kertaa ja tällä kertaa mun vatsaan jäi myös pieni erkauma vatsalihaksiin.

Eka raskaus kahdeksan vuotta sitten muutti mun kroppaa enemmän kuin mikään muu siihen mennessä. Rakastin kasvavaa vatsaa, enkä kriiseillyt vartalosta, vaikka se paljon muuttuikin. Nautin siitä, kun ekaa kertaa elämässäni sain muotoja. Ensimmäisen raskauden jälkeen palauduin melko nopeasti eikä mulla ollut sen suurempia vaivoja, paitsi lantion nivelten kivut ekoina viikkoina. Pehmeät muodot hävisivät yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin, vain muutamat raskausarvet jäivät lantiolle.

Ehdottomasti nopein palautuminen mulla on kuitenkin ollut tokasta raskaudesta. Silloin tuli vähiten kiloja ja mulla oli synnytyksen jälkeen niin hyvä olo, että unohdin koko ajan olevani vasta synnyttänyt. Muistan kun juoksin täysillä vaunujen kanssa bussiin 10 päivää synnytyksestä ja vasta bussissa tajusin, että ei hitto, mähän olen vasta synnyttänyt, tuleeko mulle nyt joku kohdun laskeuma juoksemisen takia. Mutta ei onneksi tullut. Sain muutaman arven lisää, mutta muuten toinen raskaus ei muuttanut vartaloa mitenkään. Tokan raskauden jälkeen mun paino alkoi imetyksen myötä tippumaan nopealla tahdilla alaspäin ja olin silloin tosi hoikka, jopa useamman kilon hoikempi kuin ennen raskauksia. En kokenut sitä vartaloa omakseni, vaan painon jatkuva putoaminen ja siihen liittyvät kommentit ahdistivat.

Kolmannen raskauden aikana mun oli kuitenkin lopulta vaikea suhtautua ennätysnopeasti muuttuvaan kroppaan. Matka siitä, kun paino oli ihan liian alhaalla siihen, että mua kutsuttiin mm. buldogiksi mun pyöristyneiden poskien vuoksi ei ollut se helpoin tie. Se tuntui välillä tosi pahalta. Raskauskiloja ei tullut sen enempää kuin aiemminkaan, mutta se fyysinen muutos oli silti suuri.

Olen aiemminkin kertonut siitä, miten pahalta vartalon arvostelu raskausaikana tuntui ja miten hukkasin oman tyylini silloin. Ne samat fiilikset jatkuivat pitkään myös synnytyksen jälkeen. Kolmannella kerralla palautuminen myös oli ihan oikeastikin aiempaa hitaampaa. En tiedä vaikuttiko siihen ikä vai se, että kroppa venyi jo kolmannen kerran, mutta vaivoja ja esim. liitoskipuja oli paljon enemmän ja ne kestivät useamman viikon. Paino ei myöskään lähtenyt putoamaan erityisen nopeasti.

Jo silloin jälkitarkastuksessa vuonna 2017 yritin myös kysellä neuvolalääkäriltä, että tuntuuko vatsalihaksissa erkaumaa, mutta hän ei osannut siihen sanoa juuta eikä jaata. Aloitin treenaamisen tosi varovasti raskauden jälkeen 2017 syksyllä, enkä tehnyt mitään liikkeitä, jotka olisivat osuneet mahdolliseen erkaumaan. Vauvavuoden aikana vältin kaikkia niitä liikkeitä, jotka on kielletty, mikäli erkauman mahdollisuutta ei ole voitu poissulkea. Yritin kyllä kokeilla erkaumaa vatsastani itsekin, mutta en tietty ole mikään ekspertti, niin se mun tunnustelu oli vain sellaista mutu-tuntumaa.

Koska treenasin aktiivisesti lantionpohjalihaksia, mulla ei ole ollut esim. virtsankarkailuongelmia tai muita. Ainoa oire mun erkaumasta on olleet alaselkäkivut vuoden synnytyksen jälkeen ja esim. juostessa ja pömpöttävä vatsa heti navan alapuolelta. Sille ei ole tapahtunut mitään, vaikka mitä olen yrittänyt. Kivut selästä ovat onneksi helpottaneet ajan myötä.

Kävin jopa vatsalihasten erkauman kuntouttamiseen synnyttäneille naisille tarkoitetun kurssin, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta mun erkaumaan. Se johtuu siitä, että mun vatsalihasten erkauma on venynyttä lihaskalvoa ja mun synnytyksestä oli aikaa jo pari vuotta. Vahvistuksen erkaumalle sain vasta tänä keväänä, kun asiantunteva lääkäri kokeili ja sormet upposivat syvälle mun mahaan navan kohdalta.

Jos erkauma ei ole ekan vuoden aikana kuntoutunut, se ei siitä enää itsekseen kuulemma kuntoudu (T. lääkäri, jolta kysyin). Se ei ole pelkkää rasvaa jonka voisi vain polttaa vaan se on venynyttä lihaskalvoa ja iho-rasvakudosta. Ihan samalla tavalla kuin laihduttaessa tai raskauden jälkeen nahka voi jäädä roikkumaan, eikä se ylimääräinen nahka häviä itsekseen, ei myöskään häviä mun erkauma. Muihin raskauden tai synnytyksen jälkeisiin vaivoihin fysioterapia tai liikunta voi tuoda helpotusta vielä vuosienkin jälkeen, mutta se mun erkauma ei siitä mihinkään katoa. Ainoa keino korjata se on abdominoplastia eli vatsanpeitteiden korjausleikkaus. Mutta sitä mulla ei ole suunnitelmissa.

Toistaiseksi erkauma ei aiheuta mulle fysiologisia ongelmia, eikä se joka päivä jossain vaiheessa päivää esiin enemmän tuleva pieni pömppö mua häiritse. En ole myöskään vielä varma, onko meidän lapsiluku täynnä ja tuntuisi turhalta käydä läpi suuri toimenpide, jonka tulokset sitten häviäisivät kuin tuhka tuuleen mahdollisen tulevaisuuden raskauden myötä. Mutta jos mua joskus tulevaisuudessa häiritsee, tulee selän kanssa ongelmia tai erkauma pahenee, on hyvä tietää, että sellainenkin vaihtoehto on olemassa.

Merkittävän suuri erkauma voi hoitamattomana aiheuttaa pahoja selkävaivoja ja johtaa myöhemmin jopa selkäleikkaukseen. Selän kuormitus on erilainen kun vatsalihakset eivät hoida omaa osuuttaan ja selkäranka kuluu silloin niiltä osin, mihin paine kohdistuu. Silloin abdominoplastia on ainakin lääkärin mukaan lievempi (ja ennaltaehkäisevä) keino kuin selkäleikkaus ja sen voi saada myös julkisella puolella, jos erkauma aiheuttaa vakavaa haittaa. Mun maltillinen 3cm erkauma ei kuitenkaan välttämättä aiheuta mitään ongelmia ikinä, eikä siis kuulu julkisen puolen hoidon piiriin.  

Tällä hetkellä mä olen vaan iloinen, että erkauma varmistui, koska nyt mä osaan olla armollisempi itselleni ja omalle vartalolleni. En olisi mitenkään voinut välttää erkaumaa, enkä voi sille mitään itse, että se siinä nyt on. Kyse ei ole siitä, että olisin muuten huonossa kunnossa tai en olisi pitänyt itsestäni huolta. Sen kyllä sanon, että olisi aivan älyttömän tärkeää, että neuvolalääkärit oppisivat tunnistamaan erkauman ja kokeilemaan sitä, koska ehkä munkin erkauma olisi voinut kuntoutua paremmin, jos olisin voinut tehdä jotain toisin jo heti synnytyksen jälkeen.

Se ei saa jäädä vain synnyttäjien vastuulle, että selvittää tietoa erkaumasta ja palutumisesta, koska kaikilla on siihen erilaiset voimavarat ja mahdollisuudet. Ainakin Helsingissä on tänä keväänä aloitettu kaikille tuoreille synnyttäjille pääsy ilmaiseksi äitiysfysioterapiaan, mikä varmasti edistää palautumista ja on tosi hyödyllinen ja hieno juttu! Varmasti ehkäisee myös niitä tulevaisuuden selkävaivoja. Tämä käytäntö saisi ehdottomasti muuttua koko Suomen laajuiseksi.

Erkauman lisäksi pysyviä muutoksia mun vartalossa kolmen raskauden jälkeen ovat oikeastaan vain ne raskausarvet ja navan ympäriltä tosi ohueksi venynyt iho. Haalistuneita arpia on lantiolla paljon ja mahassa joitakin vähän isompia, mutta ei kovin montaa. Lantio ei levinnyt pysyvästi, tissit eivät kasvaneet pysyvästi tai kadonneet ja painoa on n. 5kg enemmän kuin ennen mun ihan ensimmäistä raskautta. Tämä kroppa tuntuu mun omalta edelleen.

Tällä hetkellä mä olen tosi sinut mun vartalon kanssa ennen kaikkea siksi, että se toimii normaalisti ja se tuntuu hyvältä. Missään ei ole kremppaa, pystyn juoksemaan ja joogaamaan. Niska- ja hartiaseudun kivut on hellittäneet tänä keväänä täysin muutosten myötä ja olen vaan niin kiitollinen siitä, että voin hyvin ja jaksan. Oma fiilis on mulle ehdottomasti hyvinvoinnin tärkein mittari. Toivottavasti mä saan nauttia terveestä ja toimivasta kropasta mahdollisimman pitkään. Ainakin aion pitää siitä hyvää huolta!

Miten teillä on sujunut palautuminen raskauden/raskauksien jälkeen? Oletteko kärsineet erkaumasta tai saaneet jostain apua sen kuntouttamiseen? Onko palautuminen ollut erilaista eri raskauksissa? Miltä kropan muutokset ovat tuntuneet?

Siis. Arvatkaa montako kertaa mä olen jättänyt jonkun kuvan julkaisematta, koska mun maha pömpöttää siinä, kuten se joskus tekee. MONTA. Arvatkaa montako kertaa olen kriiseillyt menkkaturvotuksissa, että luuleekohan joku nyt mun olevan raskaana. MONTA. Arvatkaa montako kertaa olen harmitellut villapaidan huonossa kohdassa olevaa ruttua, joka saa mut näyttämään kuvassa isommalta kuin olen, ja jonka takia en voi julkaista muuten kivaa kuvaa. MONTA. Ja arvatkaa kauanko meni, että sain ensimmäisen raskauskyselyn, kun epähuomiossa välittämättä siitä miltä mun maha saattaa jonkun mielestä näyttää, julkaisin kuvan? Ei kauaa. Jo samana yönä inboxissani oli raskausonnitteluita. ”Tuleeko teille neljäs, ihanaa onnea!” Katso kuva tästä!

Oi kyllä, olen hävennyt mun mahaa, joka ei ole enää 24/7 litteä ja tasainen vaan joskus myös pehmeä ja herkästi turpoava. Mun mahassa on kasvanut kolme lasta. On ihmisiä, joille raskaudet eivät tee suuria muutoksia kroppaan. On ihmisiä joilla on litteä maha heti synnytyksen jälkeen seitsemännelläkin kerralla. On ihmisiä, joiden maha ei koskaan palaudu ennalleen ensimmäisen raskauden jälkeen. On ihmisiä, joiden maha turpoaa herkästi, vaikka ei olisi koskaan ollutkaan raskaana. Ja on minä. Minä ja mun aivan tavallinen maha, joka on eri vaiheissa kuukautta ja erilaisilla päivän ruokalistoilla erilainen. Se on erilainen eri vaatteissa ja ilman vaatteita. Se on erilainen eri asennoissa ja eri kuvakulmissa. Voisin väittää, että yhtenäkään päivänä mun maha ei näytä koko päivää samalta.

Mä en yleensä tartu tällaisiin ”juoruihin” tai spekulaatioihin, koska tiedän, että vaikka sanoisin mitä, niin joku aina voi keksiä musta aivan mitä haluaa, ja levittää sitä oikeana tietona. Ja monet vielä uskovat ennemmin näitä ”jokuja” kuin sitä kenestä puhutaan. Se ei todellakaan ole fine, mutta olen siihen ihan tottunut. Mutta syy miksi tartuin tähän on se, että mä en todellakaan ole ainoa, jolle näin käy.

Naisten mahojen tuijotteluhan on aivan järkyttävän suuri ilmiö. Miettikää vaikkapa Meghan Marklea, jonka vatsaa tuijotettiin hänen ja prinssi Harryn häistä asti jatkuvasti. ”Onko se raskaana, voisko se olla?”. Vähän aikaa sitten yksi Ruotsin suurimmista perhebloggaajista, Yaya’s -blogin Johanna Ljungqvist, kohtasi aivan samanlaisen tilanteen kuin minä nyt. Hän julkaisi iinstassa ihan normi asukuvan, jossa hänen vatsansa ei ehkä ole tasan litteä,  vaan pömpöttää ehkä millin verran ja heti hän oli raskaushuhujen keskellä.

Tämä mahojen tuijottelu on aivan todellisuudesta vieraantunutta. Newsflash: aika harvan vatsa on oletukselta litteä. Some vääristää kuvaa ihmisten vartaloista entisestään, ja nähtävästi litteästä vatsasta on tullut se oletus, ja kaikki muut mahat ovat sitten raskaana. Tämä on aivan kertakaikkisen oksettava ilmiö, johon mä en enää halua olla osallinen. Mä en todellakaan aio jatkossa välittää siitä, jos joku kuvittelee kuvan perusteella tietävän mitä mun kohdussa tapahtuu.

Ensinnäkin. Jokaisella on oikeus kertoa tai olla kertomatta omasta raskaudestaan juuri silloin kun itse haluaa. Mikäli joku ei ole kertonut omasta raskaudestaan, hän ei joko a) ole raskaana tai b) halua puhua siitä vielä tai c) puhua siitä ollenkaan. Näistä kaikkein yleisin on varmasti vaihtoehto a. Mutta kannattaa ottaa huomioon myös vaihtoehdot b ja c. Vaikka olisit kuinka varma jonkun raskaudesta, jos hän ei itse ole kertonut siitä, ei sinulla ole siitä mitään oikeutta kysellä tai juoruilla.

Koskaan, ei koskaan voi tietää, mitä joku toinen käy läpi. Mulla on ollut onni tulla melko helposti raskaaksi joka kerta kun ollaan vauvaa toivottu, mutta entä jos ei olisikaan? Entä jos me käytäisiin juuri nyt läpi rankkoja lapsettomuushoitoja tai olisin juuri saanut keskenmenon, ja sitten spekuloitaisiin, että olen raskaana? Miltä se tuntuisi? Mulle se ei ole onneksi totta, mutta monelle muulle tämä on todellisuutta. Raskauskyselyitä ja spekulaatioita, jotka voivat tuntua aivan järkyttävän pahalta ihmisestä, joka toiveista huolimatta ei saa lasta.

Mä en aio enää kertaakaan miettiä miltä mun maha näyttää. Olen sitten vaikka joka viikko raskaana tästä hamaan tulevaisuuteen, mutta se ei ole mun eikä kenenkään muunkaan tehtävä joutua miettimään, aiheuttaako raskaushuhuja olemalla oma itsensä kuvissa. Mun maha ei pömpötä raskaushuhut aiheuttaneessa kuvassa yhtään sen enempää kuin Otonkaan samanlaisessa jouluneuleessa. Mutta minä olen se, joka joutuu kohtaamaan nämä raskaushuhut ja jolta vaaditaan täydellisen litteää mahaa, koska olenhan nainen. Joo, ymmärrän, että Otto ei voi olla raskaana. Mutta se ei silti anna kenellekään oikeutta spekuloida, että meillä naisilla on se mahdollisuus. Mä toivon, että sitten kun mun omat tytöt ovat siinä iässä, että lisääntyminen olisi mahdollista, he eivät enää joudu kohtaamaan näin naurettavia paineita.

Mä julistan MAHARAUHAN ja haastan jokaisen teistä kertomaan omat tarinanne! Onko teidän mahaa tuijoteltu tai spekuloitu raskautta? Onko joku kysellyt teiltä raskaudesta ennen kuin itse olette halunneet kertoa, tai silloin kun ette edes ole olleet raskaana? Jakakaa omat kokemukset instassa tai muualla somessa tai blogissa tai ihan missä tahansa tunnisteella #MAHARAUHA. Tästä pitää puhua!

Ja teille, jotka tuijotatte muiden mahoja. Lopettakaa, ja keskittykää omaan mahaanne.

PS: Jos jäi vielä jollekin epäselväksi niin EI, en ole raskaana. En myöskään kaipaa vinkkejä, kuinka pömppiksestä pääsee eroon, tai mitään muitakaan mahaani liittyviä ystävällisiä neuvoja.

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Lifen kanssa, ja on osa vuottani Life-ambassadorina. Psst! Lopussa sekä arvonta että alekoodi!

Kuten varmasti luittekin, maalis-huhtikuun taitteessa mä kärsin rajusta vatsataudista, ja melkein heti perään sairastuin angiinaan. Sama taudit kiersivät myös osan muusta perheestä, ja tällä viikolla parille meistä on iskenyt ihan tavallinen flunssa. Ennen tuota vatsatautia oltiin viimeksi kipeänä viime vuoden lokakuussa, eli meille on tullut koko talven sairastelut nyt kerralla muutaman viikon sisään. Nyt tärkeänä tavoitteena onkin katkaista ikävä tautikierre ja lähteä hyvinvoivana ja terveenä kohti kesää, lämpöä ja valoa. Sairastelusta ei tykkää kukaan, ja varsinkin kun on kevään loppurutistus menossa töiden kanssa ennen kesää ja hiljaisempia viikkoja, olisi mahtavaa saada hoitaa työt terveenä.

Ollaan syöty nyt parin kuukauden ajan Lifen omia vitamiineja ja lisäravinteita, sekä probiootteja vatsan hyvinvointiin. Uskon että nämä tuotteet ovat olleet apuna siihen, että ollaan sentään toivuttu nopeasti ikävistä taudeista, ja saatu olla välissä terveenäkin. Nyt kuitenkin olisi huippua saada vastustuskyky takaisin sille samalle tasolle, että ei tarvitsisi olla kipeänä ollenkaan. Faktahan on että päiväkoti-ikäisten lasten perheissä kahdeksankin nuhakuumetta vuodessa on ihan normimäärä, että kyllä me ollaan päästy vähällä näistä muutamasta taudista huolimatta. Nyt on vaan ollut huonoa tuuria, vatsatauti varmaan alensi vastustuskykyä niin että nyt muutkin bakteerit ovat päässeet tarttumaan.

Me syödään Oton kanssa molemmat Lifen monivitamiineja, eli Life Multi Mania ja Life MultiWomania. Otto on meidän perheestä se, jolla on ollut aina paras vastustuskyky, ja hän välttyikin kokonaan angiinalta, ja sairastui vatsatautiin meistä viimeisenä. Onneksi hän sai senkin lievempänä kuin minä. Miesten Life MultiMan sisältää Beetakaroteenia, monia B-vitamiineja, Biotiinia, foolihappoa, C- D- ja E-vitamiinia, Jodia, Rautaa, Kuparia, Kromia, Mangaania, Molybdeenia, Seleeniä ja Sinkkiä. Kaikkia tarpeellisia vitamiineja ja hivenaineita, optimoituna juuri miehen tarpeisiin.

Life Multi Woman sisältää samat vitamiinit ja hivenaineet, mutta paremmin naiselle sopivina määrinä. Näiden lisäksi syödään Lifen vahvaa D-vitamiinia, joka parantaa vastustuskykyä ja luuston hyvinvointia. Lifen Vahva D-vitamin sisältää 100 mikrogrammaa D-vitamiinia, ja onkin hyvä erityisesti meille suomalaisille, jotka emme saa D-vitamiinia talvella auringosta juuri ollenkaan. Olen miettinyt, että kävisin mittauttamassa oman D-vitamiinitasoni, sillä puhuimme Life-konsulttini kanssa tästä D-vitamiinimittauksesta, ja mua kiinnostaisi tietää omakin tasoni, että onko se lähelläkään optimaalista.

Näiden lisäksi me syödään Life Omega-3 70% valmistetta, joka sisältää 1000mg kalaöljyä, josta 630mg omega-3 rasvahappoja, 300mg EPAa, josta 200mg DHA:ta ja 30mg DPA:ta. 100mg on muita Omega-3 rasvahappoja, sekä 5mg E-vitamiinia. Lifen omat kalaöljykapselit on eettisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla tuotettuja, ja niissä Omega-3 on hyvin tiivistetty ja luonnollisessa muodossa oleva vahva kalaöljy. Kalaöljyn hyödyistä olen kirjoittanut blogissani ennenkin, mutta se on siis aivoille, sydämelle ja verisuonille hyväksi oleva lisäravinne. DHA edistää aivotoiminnan ja näön pysymistä normaalina, ja EPA ja DHA yhdessä edistävät sydämen normaalia toimintaa, mistä hyötyy koko verenkiertoelimistö. Meillä myös isommat lapset syövät kalaöljyä, tosin vähän eri muodossa, eli hyvänmakuisina geelipaloina. 

Probiootit, eli tuttavallisemmin maitohappobakteerit, ovat suolistossa luonnollisesti eläviä bakteerikantoja, joiden positiiviset vaikutukset perustuvat niiden kykyyn kiinnittyä suoliston pintaan ja palauttaa sinne oikea bakteeritasapaino. Lisäksi maitohappobakteerit voivat muun muassa maitohappoa tuottamalla tuhota pahoja bakteereita sekä tehostaa immuunivastetta. Miksi meillä syödään probiootteja? Minäpä kerron muutaman syyn:

– Erityisesti raskaana olevien ja meidän imettävien äitien  olisi hyvä käyttää probiootteja, sillä näin voi parantaa oman suolistomikrobiston tasapainoa. Kun lapsi saa jo raskaus- ja imetysaikana äidiltä hyvän bakteerikannan, hänen riskinsä sairastua aikuisena atooppiseen ihottumaan tai astmaan laskee merkittävästi. Monissa muissa maissa probiootit on jo lisätty osaksi raskaus- ja imetysajan virallisia ravitsemussuosituksia. Mä imetän vielä meidän taaperoa, ja olen koko raskaus- ja imetysajan syönyt maitohappobakteerivalmistetta. 

– Maitohappobakteerit ovat hyviä myös näin alkavana siitepölyaikana, sillä allergiaoireilu voi helpottaa, kun suoliston mikrobiston epätasapainoa korjataan probioottien avulla. Viime vuonna en kärsinyt ollenkaan siitepölyallergiani oireista, ja samaa toivon tälle keväälle.

– Probiooteista voi olla apua mm. korvatulehdusten ehkäisyssä, autoimmuunisairauksien kuten Diabeteksen ehkäisyssä ja suun hyvinvoinnin edistämisessä. Ei kannata myöskään unohtaa probiootteja antibioottikuurin aikaan, eikä matkalle lähtiessä.

Lifen omat probiootit on vegaanisia, ja ne sisältävät seitsemän ihmisperäistä maitohappobakteerikantaa ja 5 miljardia bakteeria/kapseli. Kuulostaa hurjalta, ja tehokkaalta. 

Mä uskon että tästä lähdetään nyt takaisin kohti tervettä ja hyvinvoivaa kehoa, ja meidän sairastelut olis nyt tässä. Toivottavasti lähestyvä kesä, sekä lasten pitkä yli kahden kuukauden kesäloma auttavat tässä myös. D-vitamiinia tankataan muuten purkin lisäksi pian Etelän auringossa, sillä me ostettiin viime viikolla reissu heti kesäloman alkuun! Seuraavassa Life-postauksessa kerronkin matkalle mukaan otettavista, ja ennen matkaa nautittavista valmisteista, sekä luonnonkosmetiikasta. Olen ihan innoissani, sekä matkasta että loistavista tuotteista.

ALEKOODI & TARJOUSKAMPANJA:

Lifella on nyt juuri meneillään tarjouskampanja, jossa kahden Lifen oman Life-tuotesarjan tuotteen ostaja saa kolmannen (edullisimman) tuotteen kaupanpäällisiksi. Se on voimassa myymälöissä  16.-22.4. Alekoodilla sandwich saatte 20% alennuksen kaikista kaikista normaalihintaisista Lifen oman Life-tuotesarjan tuotteista vuoden loppuun saakka. Koodi on voimassa sekä Lifen verkkokaupassa, että Lifen kaikissa myymälöissä koko tämän vuoden ajan. Lifen oma tuotevalikoima on todella kattava, tässä postauksessa kerrottujen tuotteiden lisäksi siihen kuuluu yli 60 muuta tuotetta, kuten luonnonkosmetiikkaa. 

ARVONTA:

Osallistu arvontaan ja voit voittaa vapaavalintainen Lifen oman Life-tuotesarjan tuotteen! Mitkä ovat tärkeimpiä askelia, joita sinä otat oman hyvinvointisi vuoksi? Minkä Life-tuotteen sinä haluaisit voittaa? Tsekkaa Lifen tuotevalikoima ja kerro oma vastauksesi postauksen kommenttiboksiin, ja osallistut arvontaan, jossa palkintona on vapaavalintainen Life-tuotesarjan tuote. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Osallistumisaikaa on 24.4. klo 22.00 asti. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

Ihanaa päivää kaikille ja onnea arvontaan!

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Swiss Clinicin kanssa.

Mistä apu raskauden jälkeiseen hiustenlähtöön?

Synnytyksestä tulee ensi viikolla kuluneeksi vuosi. Tämän vuoden aikana olen käynyt jälleen läpi sen vaiheen, jossa tukkaa irtoaa tukoittain päästä. Ohimot ovat kaljuuntuneet, ja mulle on viime viikkoina alkanut kasvaa taas otsatukka, vaikka en sitä koskaan itselleni leikannutkaan. Multa vaan lähti niin paljon hiuksia yhtä aikaa otsalta, että nyt kun ne kasvavat takaisin, on mulle itsestään ilmestynyt lyhyet otsahiukset.

Sitä aina sanotaan, että raskaus EI voi mitenkään paksuntaa hiuksia, vaikka moni äiti kokee että hiukset ovat raskausaikana tuuheammat ja elinvoimaisemmat kuin muuten (mukaan lukien minä). Sanotaan myös, että imetys ei aiheuta hiustenlähtöä, mutta silti moni äiti kokee että imetysaikana hiuksia lähtee huomattavasti tavallista enemmän. Ja tottahan se onkin että karvatupet eivät mitenkään yhtäkkiä lisäänny raskausaikana ja vähene imetysaikana.

Karvatupen erilaiset vaiheet

Kyse on erilaisista vaiheista. Hiukset eivät kasva koko ajan, vaan hiuksen sykli vaihtelee aktiivisten ja inaktiivisten vaiheiden välillä. Hiuksen elinkaaressa on kolme vaihetta: Anageenivaihe eli kasvuvaihe, katageenivaihe eli siirtymävaihe ja telogeenivaihe eli inaktiivinen vaihe.

Jostain syystä ainakin mulla useampi karvatuppi on raskausaikana anageenivaiheessa, ja hiukset voivat tosi hyvin. Imetysaikana taas hiusta lähtee jatkuvasti, eikä sitä tunnu kasvavan takaisin niin paljon, mitä raskausaikana oli. Se taas voi johtua siitä, että osa raskausaikana aktivoituneista karvatupeista jää inaktiiviseen telogeenivaiheeseen. Toisin sanoen karvatuppi ei ole kuollut, se on vaan lepotilassa, eikä siihen kasva uutta hiusta. Useimmiten se johtuu kommunikaatio-virheestä tupen solujen välillä, joka taas voi johtua mistä vaan. Minä veikkaan syyksi hormoneja.

Swiss Clinic Hair Renewal Serum testissä

Sain testattavaksi Swiss Clinicin uutta Hair Renewal serumia, ja olin tosi innoissani, sillä olen aiemminkin tykännyt kovasti testaamistani Swiss Clinicin tuotteista, kuten Skin Renewal Serumista ja Skin Resculpting Treatmentistä. Ne ovat auttaneet mua sekä kasvojen että vartalon ihonhoidossa merkittävästi. Mun kokemuksia kasvojen mikroneulauksesta voi lukea täältä, ja ennen-jälkeen -kuvia viime syksynä tehdystä vartalon mikroneulaushoidosta voi nähdä tässä postauksessa.

Hair Renewal serumia käytetään päivittäin levittämällä muutamia tippoja päänahkaan, ja antamalla kuivua. Seerumi ei tee hiuksista likaisen tuntuisia, ja se tulee lisätä aina pestyyn tukkaan. Itse en tosin pese hiuksia joka päivä, vaan joka toinen päivä, joten olen käyttänyt hoitoa näin ollen vain joka toinen päivä. Seerumi tulee kauniissa lasipullossa, jossa on pipetti, jolla seerumia on helppo annostella suoraan päänahkaan.

Mitä tuote lupaa?

Hair Renewal Serum ei korjaa kokonaan kuolleita hiustuppeja, mutta sen aktiiviset ainesosat vaikuttavat hiustupin toimintaan solutasolla, jolloin hiustupet alkavat toimimaan normaalisti. Lepotilassa olevat hiustupet siirtyvät kasvuvaiheeseen, jolloin hius alkaa taas kasvaa. Tuote lupaa huomattavan eron hiusten tuuheudessa 85 päivässä, ja 40% vähemmän irronneita hiuksia pestessä ja harjatessa.

Haluaisin saavuttaa sen raskausajan tuuhean, hyvinvoivan tukan myös silloin kun en ole raskaana, ja toivon että olen nyt kovaa vauhtia matkalla mun unelmahiuksia kohti.

Mä tykkään Swiss Clinicin tuotteissa siitä, että he ovat tarkkoja siitä mitä lupaavat. Swiss Clinic ei tee katteettomia lupauksia, vaan kaikki testaamani tuotteet ovat tehneet juuri sen mitä ovat luvanneetkin. Hehkutusmarkkinoinnin aikakautena se on todella tärkeää, että voi ihan oikeasti luottaa siihen, että tuote toimii juuri niin kuin lupaa. Siksi uskon myös Hair Renewal Serumiin, vaikka en vielä ole ehtinyt testata sitä koko tuota 85 päivän testijaksoa. Otsalle kasvanut otsatukka ainakin puhuu jälleen aktivoituneiden karvatuppien puolesta, vai mitä?

 

TARJOUS HIUSTEN- JA IHONHOITOON SWISS CLINICILLÄ

Swiss Clinicin verkkokaupasta saa 31.1. asti tilattua sekä Hair Renewal Serumin että Skin Resculpting Treatmentin 20% alennuksella. Se on merkittävä säästö tehokkaille tuotteille. Jos kärsit iho-ongelmista, tai haussa on apu raskauden jälkeiseen hiustenlähtöön, niin kannattaa ehdottomasti tarttua tarjoukseen. Mun fiilis omasta itsestäni on parantunut huomattavasti sen myötä, kun olen saanut hormoniaknen kuriin kasvoilta mikroneulaamalla, ja ei siitä hiusten tuuheutumisestakaan haittaa ole.

Ihanaa iltaa kaikille <3

Synnytyksestä on kulunut reilut puoli vuotta, ja kesän aikana aloittelin varovaisesti treenaamaan. Keväällä toki kävelin vaunulenkkejä paljonkin, ja touhusin lasten kanssa, mutta mitään ohjelmaa en tehnyt silloin enkä ottanut palautumisesta stressiä. En ota kyllä vieläkään, mutta kesällä alkoi tuntua että olo on sen verran normaali rankan raskauden jälkeen, että pystyisi jo liikkumaan enemmän. Alkukeväällä olin kuukausien iisisti ottamisen jäljiltä niin rapakunnossa että reipas kävely tuntui pahalta. Nyt pystyn jo juoksemaan, hyppimään trampalla pitkiäkin aikoja ja treenaamaan ihan normaalisti.

Zeldan kummisetä Kim on valmistunut personal traineriksi, ja hän teki mulle oman henkilökohtaisen ohjelman heinäkuussa, jota olen nyt noudattanut siis pian kuukauden verran. Ohjelma ei ole mitenkään järin rankka, eikä tarkoituksena ole missään nimessä laihduttaa tai pudottaa painoa, vaan vahvistaa kroppaa, parantaa ryhtiä ja jaksaa paremmin arjessa. Mitään erityisruokavaliota en noudata, vaan syön perusterveellisesti kuten tavallisestikin.

En ole kieltänyt itseltäni mitään, vaan jos musta oikeasti tuntuu siltä että tarvitsen maanantaina jäätelön niin sitten syön sen. Ja tiistaina toisen jos maistuu. Imetyksen turvaamiseksi mä yritän jopa syödä aavistuksen tavallista enemmän, imetys kun vie ne 500 ekstrakaloria vuorokaudessa. En kuitenkaan laske kaloreita, vaan ”syön enemmän” sillä tavalla, että otan ruokaa lisää surutta jos tuntuu että mahassa on vielä tilaa, ja aamu- ja iltapalalla otan vielä sen hedelmän muiden ruokien kaveriksi vaikka pärjäisin ilmankin. Tämä tyyli on toiminut hyvin, eikä ole kertaakaan tuntunut että treenillä olisi ollut maidon tuotantoon mitään vaikutusta. Nova käy edelleen todella usein rinnalla, vaikka sormiruokaileekin, eli maitoa kyllä tulee.

Kaksi kertaa viikossa teen lihaskunto-ohjelman, ja ohjelman mukaan mun tulee käydä lenkillä kaksi kertaa viikossa, ja venytellä ainakin kerran viikossa. Ohjelman noudattaminen on ollut tosi helppoa, koska se ei ole liian rankka. Ja oikeastaan on tullut vahingossa liikuttua enemmän kuin sen ohjelman noudattamiseksi edes tarvitsisi: tälläkin viikolla olen tehnyt jo lihaskunto-osuudet kahteen kertaan, käynyt kerran lenkillä ja viettänyt 1,5 tuntia trampoliinipuistossa pomppien lasten kanssa.

Liikkuminen on helppoa, kun sille on aikaa. Aina ei ole ollut, ennen Novaa mun treeni-into kaatuikin siihen kun oli vaan arjessa liikaa palasia. Kaksi kokopäivätyötä ei jättänyt juurikaan treenille tilaa. Onneksi nyt on toisin.

Olen huomannut että jaksan ihan super paljon paremmin nyt kun tulee liikuttua enemmän, ja on myös helpompi keskittyä kaikkeen muuhun mitä tekee, kuten töihin. Lasten kanssa lenkkeily on hauskinta, kun he pyöräilevät juuri sopivaa vauhtia että reippaalla kävelyllä pysyy hyvin mukana. Ja vaunujen kanssa on niin kivaa kävellä, että melkein joka päivä tulee tehtyä edes pieni lenkki. Jos itsestä tuntuu että ei jaksaisi lähteä, niin isommat tytöt kyllä pitävät huolen että pääsevät pyöräilemään. Mutta ei oikeastaan ole edes tullut sitä fiilistä että ”ääh en jaksa onko pakko”, vaan enemmänkin olen innolla lähdössä ulos joka päivä, ja päivä tuntuu jotenkin vajaalta jos ei siihen ole sisältynyt mitään liikuntaa.

Tähän asti lihaskunto-ohjelma on ollut täysin kehonpainolla (tai vauvan kanssa) tehtävä, ja jatkan varmaan vielä hetken samalla linjalla. Jossain vaiheessa olen kuitenkin miettinyt että hommaisin salikortin, mutta saa nähdä. Jotenkin kotitreeniin on niin hurjan paljon pienempi kynnys, kun ei tarvitse lähteä mihinkään kauas, ja voi ottaa Novan mukaan treeniin painoksi, niinkuin yleensä teenkin. Nova nauttii hurjasti meidän yhteisistä jumppahetkistä ja kiljuu ilosta kun nostelen häntä. Yhdessä on kivaa liikkua.

Ohjelmassa on otettu huomioon se, että, mä synnytin puoli vuotta sitten meidän kolmannen lapsen. Eli esimerkiksi vatsalihaksissa mulla oli vielä pienen pieni rakonen kun tämän ohjelman starttasin, ja siksi en ole treenannut suoria vatsalihaksia vielä ollenkaan, ettei rako jää pysyväksi. Syviä vatsalihaksia sen sijaan olen treenannut, ja erityisesti pyrkinyt vahvistamaan mun ryhtiä ja selkälihaksia, jotka lösähtivät raskausaikana aivan totaalisesti.

 

Olin tällä viikolla Reiman pressitilaisuudessa kuuntelemassa asiantuntijoiden vinkkejä, sekä tuoreita tutkimustuloksia lasten liikunnasta, ja entistä enemmän vahvistui se fiilis että sille liikunnalle on vaan raivattava arjesta tilaa, oli elämäntilanne mikä hyvänsä. Nykyisten liikuntasuositusten mukaan lasten tulee liikkua kolme tuntia päivässä, ja suurin osa lapsista liikkuu aivan liian vähän. Mä haluan näyttää lapsilleni esimerkkiä siitä miten liikunta on luonnollinen osa arkea, ja kuuluu elämään siinä missä uni, työt ja ruokakin. Jos ei kotoa saa hyvää esimerkkiä terveelliseen elämäntapaan, on sellaisen noudattaminen isompana vaikeampaa. Tämä on siis mielestäni jokaisen vanhemman tärkeä tehtävä.

Mulla on hyvä fiilis, ja aion jatkaa tällä samalla linjalla, itseäni kuunnellen. On tärkeää olla armollinen, ja mä en tee mitään mitä en jaksa, enkä koskaan pakota itseäni mihinkään. Jos ei joku päivä huvita tehdä jotain niin en sitten tee. Armollisuus ja se että tekee ilon ja positiivisuuden kautta, on ainakin mulla paljon tehokkaampaa kuin hampaat irvessä puurtaminen. Tähän asti mulla on ollut super hauskaa, ja ihan parhaat treenit oli alkuviikosta Kimin kanssa, kun vedettiin lihaskunto-ohjelmaa vesisateessa nurmikolla. Sade raikasti ihanasti kun tuli hiki!

Kävin viimeksi vaa’alla kesäkuussa, jolloin raskauskiloja oli jäljellä 7. Sen jälkeen en tosiaan ole käynyt punnitsemassa itseäni, enkä tiedä siis paljonko painan. Myöskään mitään senttejä en ole mitannut. Mittoja tärkeämpää mulle on se että tuntuu hyvältä, ja nyt musta tuntuu hyvältä, toivottavasti myös jatkossa.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3