Havahduin siihen, että en ole kirjoittanut meidän kuulumisia pitkään aikaan. On ollut niin paljon sellaisia rajattuja aiheita, joista kirjoittaa, että ne ihan perus kuulumiset on jääneet ihan kokonaan pois täältä. No mitä meille sitten kuuluu? Hyvää!

Kirjoitin pari viikkoa sitten meidän lähestyvästä lomasta, ja siitä miten lasketaan siihen päiviä kaikki. No kävi niin, että tein heti silloin sen lomalaskurin lapsille. Arvatkaa milloin muistettiin ekan kerran vetää siihen rastit ruutuun? Eilen. Ruksattiin aika monta päivää kerralla, lapset hihkuivat ilosta kun oli mennyt jo niin monta päivää ja niin nopeasti. Tässä on ollut niin paljon puuhaa, että ei olla ehditty ees odottelemaan reissua, vaikka se odottelu ja jännäilyhän on puoli ruokaa. Mutta kyllä tässä vielä ehtii odotella ja jännäillä myöhemminkin, onneksi.

Meidän 5v on oppinut pyöräilemään (ilman apupyöriä siis), ja ollaankin käyty yhdessä lenkillä niin, että isot tytöt on pyöräilleet ja me ollaan kävelty reipasta vauhtia Oton kanssa. Pyöräilystä on tulossa juttua myöhemmin tällä viikolla, tai siis pyöräilemään oppimisesta ja vinkeistä siihen liittyen. Nyt meidän perheessä onkin enää yksi tyyppi, joka ei itse vielä osaa pyöräillä, mutta hänkin istuu jo terhakkaasti oman nelipyöräisen potkupyöränsä selkään. Siitäkin lisää varsinaisessa pyöräilypostauksessa sitten.

1-vuotias on kulkenut mun mukana tapaamisissa tällä(kin) viikolla, ja loppuviikosta on luvassa kaikki tämän kevään pressipäivät. Ollaan käyty parissa tapaamisessa, ja molemmat sujuivat tosi hyvin. Ollaan myös ulkoiltu ja touhuttu kotona. Joillakin pressipäivillä ajattelin mennä käymään, mutta kaikkiin en mitenkään ehdi vaikka haluaisinkin.

Taaperotyyppi tulee tietysti mukaan, ja saapa nähdä miten reissut sujuvat. Tällä hetkellä tuntuu olevan ihan arpapeliä, että onko meillä rauhallinen reissu, vai super aktiivinen reissu. Välillä hän on niin rauhallinen ja hengailee vaan yhdessä paikkaa ihmettelemässä jotain, ja toisena päivänä hän on ihan all over the place ja hikikarpalot otsalla yritän vain pysyä hänen perässään. Onneksi hän on ollut ihanan iloinen, vaikka vähän kujeileekin. Tämä 1v ikä on kyllä hikikarpaloista huolimatta niin ihana, että melkein joka päivä poskiin sattuu kun hymyilyttää ja naurattaa niin paljon hänen toilailunsa.

Meille kuuluu hyvää, ja fiilis on loistava! Tulevat päivät ja viikot on täynnä kaikkea kivaa, mutta onneksi välissä ehtii aina ottaa ihan iisistikin ja vaan olla kotona ja ulkoilla. Se tasapaino on paras, että on sopivasti jännittävää puuhaa, ja sopivasti rentoa spontaania hengailua ja verkkareita. Enempää ei voisi toivoakaan. Tänään tehtiin kauppareissu, ja sen jälkeen haettiin meille kaikille pizzat kotiin. Ison kauppareissun jälkeen on ihan parasta, kun ei tarvitse alkaa laittamaan ruokaa, vaan saa syödä jonkun muun laittamaa herkkua.

Ihanaa ja toivottavasti aurinkoisempaa viikkoa kaikille <3

Jaa-a, niin siinä sitten kävi, että tilapäisjärjestely muuttui ainakin toistaiseksi pysyväksi ratkaisuksi. Kuopus siirtyi mun äidin vierailun ajaksi omasta huoneestaan nukkumaan isosiskojen huoneeseen, jotta mun äiti sai hänen huoneestaan siksi aikaa ”vierashuoneen”. Isosiskot olivat ihan super innoissaan tästä yökyläilystä jo etukäteen, ja kuopus ei ihan tajunnut mistä oli kyse. Kun sitten ekana iltana Otto vei kaikki tytöt kerralla nukkumaan, taapero jäi iloisena sänkyyn höpöttelemään siskoilleen.

Parin minuutin päästä kuului vaan ”Nova shhhh.” Ja sitten koko kolmikko olikin hiljaa aamuun asti, vain tasainen tuhina kuului, kun kävin katsomassa. Seuraavana iltana ei kuulunut edes hyssyttelyä, kaikki vaan nukahtivat samantien. Mun äiti lähti jo maanantaina, ja kun hän lähti, niin tytöillä oli ensimmäisenä mielessä vain se, että ”eihän pikkusiskon tarvitse mennä omaan huoneeseen nukkumaan, saadaanhan me olla yhdessä vielä?”. Ja me tietenkin luvattiin, että saa. Koska aww, en kestä!

Tähän asti siis Otto on yleensä nukuttanut taaperon iltaisin, ja siinä on mennyt n. 5-15 minuuttia. Mutta nyt hän sitten nukahtaa vaan sinne omaan sänkyynsä ihan itsekseen, toki isosiskojen turvallisen tuntuisessa seurassa. Kaikki kolme tyyppiä ovat ahtautuneet samaan huoneeseen nukkumaan, ja kerrossängyn ja ison pinnasängyn lisäksi sinne ei sitten juuri muuta mahdukaan kuin vaatekaapit. Ja he ovat tyytyväisiä näin. Meidän ihanat pienet, niin tärkeitä toisilleen. Osasin tavallaan odottaa tätä, koska meidän tytöt on vaan niin super läheisiä keskenään, ja yleensä viettävät kaiken ajan yhdessä päivisinkin. Mutta silti se, että isommat oikein pyysivät, että pienimmäinenkin saa nukkua heidän kanssa, oli niin suloista.

Kyllä täytyy ajatella, että ainakin jotain on mennyt oikein, kun he niin kovasti välittävät toisistaan. Vaikka nahistelevat välillä, niin silti haluavat olla yhdessä aina kun mahdollista. Se on jotain sellaista, mitä en osannut edes etukäteen odottaa, sillä mulla ei ole omista sisaruksista mitään kokemusta. Mun kokemukset muista ihmisistä sisaruksineen ovat olleet monenkirjavia, mutta tietysti ulkopuolisena en koskaan ole päässyt seuraamaan sisarussuhdetta niin läheltä kuin äitinä. Varmasti aika monella äidillä on se tunne, että juuri se omien lasten sisarussuhde on ainutlaatuisen läheinen ja ihana, ja niin myös mulla. On kyllä mielettömän suuri rikkaus päästä seuraamaan lasten kasvua yhdessä.

Mennään tällä järjestelyllä niin kauan kuin tytöt haluavat, ja toinen tyhjä makkari saa toimia sitten leikkihuoneena, kuten myös olohuone. Meille vanhemmille se on ihan sama miten he huoneensa haluavat jakaa, kunhan heillä on hyvä olla.

Yhtenä iltana, kun toinen isommista tytöistä näki kuulemma ikävää unta, ja tuli kertomaan asiasta kesken unien, hän totesi itse, että ”ei se haittaa että näin pahaa unta, ei meidän huoneessa silti ole mitään pelottavaa, siellä on vaan paljon sänkyjä ja rakkaita tyttöjä.”. Enpä olisi osannut itse paremmin sanoa. Paljon sänkyjä ja paljon rakkaita tyttöjä,  kuulostaa ihan just meiltä. Sinne ne taas menivät nukkumaan tänäkin iltana, yhdessä ja tyytyväisenä.

Rakastan näitä vaan niin paljon <3

Meillä on nyt selkeästi viimeisen kuukauden aikana alkanut taaperon oman tahdon kausi, ja hän on sellainen kujeileva pieni tyyppi, joka todella tahtoo vahvasti silloin kun tahtoo. Toisaalta hänestä on samalla kuoriutunut niin ihanan hellä ja rakastava tyyppi, joka antaa haleja ja pusuja, ja hymyilee niin iloisesti että sulattaisi jäisimmänkin sydämen. Hän on kertakaikkiaan ihan mahtava pikkutyyppi, jonka kanssa ei koskaan tule tylsää.

”Oho, puppu!”

Meidän taaperon yksi lempipuuhista tällä hetkellä on tiputella tahallaan kaikkea mahdollista, tai heitellä esim. ruokaa lattialle. Joka kerta kun hän tahallaan heittää jotain, hän toteaa ”Oho, puppu!”, eli ”Oho, tippui.”, ja hymyilee iloisen aurinkoisesti päälle.

”EIIIIIIIIIIII!”

Hän ilmaisee voimakkaasti mielipiteensä, jos ei halua tehdä jotain. Esimerkiksi jos hän ei halua pukea, tulla rattaisiin istumaan tai antaa siskolle barbia takaisin. Meidän yksivuotiaasta lähtee yllättävän kova ääni, ja tämä meidän tyyppi nimenomaan oikein huutaa vastauksensa painokkaasti. Hän harvoin itkee tahtoessaan tai ei tahtoessaan, mutta hän sanoo EIIIII erittäin kuuluvalla äänellä.

”Bebbemage”

Hänen lempikirjansa on Mervi Lindmanin Bebbe och fina kroppen, ja kirjassa on kohta, jossa taapero-Bebbe ihailee hienoa Bebbemageaan, eli bebbemasua. Myös meidän taapero ihailee omaa bebbemageaan, hän nostaa paidan ja taputtelee tyytyväisenä pikkuista pötsiä.

”EI TUU.”

Hän sanoo ”ei tuu” kun hän ei halua tulla jonnekin, esimerkiksi pois keinusta.  Hän sanoo ”ei tuu” myös silloin kun hänellä on kiire juosta omiin leikkeihinsä eikä hän ehdi tulla antamaan äidille halia.

”Moi”

Otto aina kiusoittelee isompia tyttöjä kutsumalla heitä nimeltä niin kuin hänellä olisi joku maailman tärkein asia kerrottavanaan, mutta sitten hän sanookin vain ”Moi.”. Isot tytöt oppivat hyvin nopeasti että isi on vähän höpö, ja alkoivat vastaamaan ”mitä?” -kysymyksen sijaan suoraan vaan ”Moi.”. Yksivuotias on alkanut tekemään samaa, eli aina kun häntä kutsutaan nimeltä, hän vastaa ”Moi” ja nauraa päälle.

”Poiiiisssssss”

Aina kun mennään vessaan, (joo kyllä, monikossa) hän kiipeää seisomakorokkeelle seisomaan, eikä sitten uskalla tulla alas, ja sanoo ”poissss”. Iiiihan joka kerta, vaikka hän tietää, että ei uskalla tulla pois itse. Aina on ihan pakko kiivetä. Pari kertaa olen kysynyt että miksi hän aina kiipeää siihen, vaikka tietää että ei pääse pois. Vastaukseksi tuli painokas ”piipee!” eli kiipee. Mitäpä siihen lisäämään.

”Naaanni, Naaanni!”

Kun perheessä on kaksi Pikkukakkos-ikäistä, ei taaperokaan välty televisiolta kokonaan. Hän katselee hyvin satunnaisesti siskojensa kanssa lastenohjelmia, tosin harvemmin hän jaksaa niihin keskittyä muutamaa sekuntia tai minuuttia kauempaa. On kuitenkin yksi ohjelma, johon hän on ihastunut: se on perjantaiaamuisin kakkoselta tuleva Sanni Sateenkaari, jonka yksi jakso kestää 12 minuuttia, ja joka on yksi meidän viisivuotiaan suosikkiohjelmista. Joka kerta kun taapero löytää kaukosäätimen, hän toteaa ”Naaanni, Naaanni” ja alkaa tanssimaan kuin kuulisi jo sarjan tunnarin korvissaan. Hänen mielestään telkkarista pitäisi aina tulla Sanni Sateenkaari, mutta ehkä ihan hyvä että ei tule.

”Joooooooooooooooo!”

Vaikka Ei-sana on kovassa suosiossa tällä hetkellä, on ”Joo” edelleen taaperon yleisin vastaus, onneksi. Hän sanoo sen niin aidon innostuneella ja iloisella äänellä joka kerta, että se on vaan niin söpöä. ”Tuutko mukaan suihkuun?” ”joooooooooooooooooo!” hän vastaa ja on jo riuhtomassa portaiden turvaporttia auki, jotta pääsee ”piipeee” yläkertaan ja suihkuun leikkimään.

”Mammiaaaaaaaa!”

Kun joku ruoka on oikein tosi hyvää, on se taaperon mielestä ”mammiaa” eli namia. Maissi on mammia, ruisleipä on mammia, avokado on mammia ja kaikkein eniten mammia on maustamaton jugurtti, jota hän söisi ja söisi vaan.

”Vauva”

Kaikki omanikäiset tai vähän nuoremmat, tai häntä vähän vanhemmat ovat vauvoja hänen mielestään. Kaupungilla hän osoittelee sellaisia omaan silmään kaksivuotiaitakin, ja yksivuotiaan rautaisella itsevarmuudella kutsuu vauvaksi, sekä osoittaa iloisesti sormella. Muutaman kerran on isompia lapsia naurattanut meidän tyypin kommentit.

Hänellä on kyllä ihan mahtavia juttuja, ja joka päivä hän oppii jotain uutta, ja sitä on uskomattoman hienoa seurata vierestä. Tänään hän oppi sanomaan mm. ”maissi” ja ”kurkku” eli ”kuukku”. Ihana höpöttäjä <3

Mitkä on teillä tällä hetkellä taaperoiden lempparisanoja? 

 

Tänään katsellaan maailmaa vähän taaperon näkökulmasta, taaperon silmin maailma on nimittäin aivan hurjan jännittävä paikka. Mitä kaikkea taapero ehtii touhuta yhden aamupäivän aikana, millaisia tunteita tuntea, ja mikä on aamupäivän ihanin hetki?

Aamupalaa, eli ”AAMU!!AJAA!!”

Taapero tahtoo aamupalaa, eli hän sanoo erittäin painokkaasti monta kertaa ”AAMU! AJAA!” ja juosta hilputtaa kohti keittiötä. Tänä aamuna aamu-ajaksi kelpaa maustamaton jugurtti, kaverit nimittäin päätyvät lattialle. Ja jugurtti päätyy suun lisäksi myös parin metrin säteellä ihan joka suuntaan. Mutta voi että on taapero ylpeä sitten kun lautanen on tyhjä, ja lusikalla huitomisen lisäksi hän myös söi sillä ihan itse. Ruoka ei ole viime viikon vatsataudin jälkeen vielä maistunut ihan entiseen malliin, mutta onneksi sentään aina jotain menee alas, ja nestettä hän tankkaa reippaasti.

*Ezpz Halinallelautanen & Elodie Detailsin ihan paras ruokalappu saatu Ipanaiselta. 

Vauva totesi ”PIIPAAAAA” eli ”kiipeää” (portaat ylös)

Hän halusi siskojen huoneeseen leikkimään siskojen jännittävillä leluilla, legoilla, barbeilla ja kassakoneella. Siskot kutsuvat täystuhoksi, mutta omasta mielestään taapero on mitä parhainta leikkiseuraa, jonka voisi ottaa mukaan ihan kaikkiin isojen tyttöjen leikkeihin jo.

 ”Auto. Nuin. Aaauto. Nonni.”

Taapero rakastaa mennä verhon taakse bOblesin päälle seisomaan, ja katselemaan ohi ajavia autoja ikkunasta. Hän kommentoi autoja painokkaasti ja osoittelee, ja höpöttää välissä vauvakielellä.

”Nääääääääin.” 

”Näääääääin” hän sanoo tyytyväisenä, ja yrittää monottaa siskoa naamaan. Sisko nauraa rätkättää onnellisena, ja yritän vieressä sanoa että ei saa nauraa, ettei taapero luule että naamaan monottaminen on ihan ok. Sitten hän sanoo ”Paijaa” ja paijaa ”hellästi” siskon naamaa, edelleen niillä täydellisen söpöillä varpaillaan. Yksi taaperon tämän hetken lemppareita on myös sanoa painokkaasti ”ei! ei!” samalla kun tekee kiellettyä asiaa.

”Kukkuuuuuuuu!”

Alakertaan mennessä on ihan pakko kurkistella pinnojen välistä etätöitä työpisteellään tekevää isiä. ”Kukkuuuuuuu” sanoo taapero intoa puhkuen uudelleen ja uudelleen, ja antaa isille pinnojen välistä märän pusun suoraan nenän päähän.

”Kiiiiiiijaaaaa. Äitiiii, kiijaaaaaaa.”

Taapero ihastelee monta kertaa itse levittämäänsä ja kasaamaansa kirjapinoa. Siellä on vaikka mitä lemppareita niin kirjaston kuin oman kirjahyllynkin valikoimasta. Mikähän tällä kertaa olisi hyvä kirja?

”Tämä. Kiija.”

Sopiva kirja löytyy, ja se onkin tämän hetken luetuin kirja, joka kertoo rakkaista ihmisistä ympärillä. Siskosta, isistä, äidistä, pehmolelusta ja muista tärkeistä jutuista, jotka 1-vuotiasta kiinnostavat. ”Ishi. Ooova.” eli isi ja Nova.

”Tiiishiiiiii.”

On aika tankata läheisyyttä pienen kanssa. Viikonlopun sairastelun ja äidin yhden yön poissaolon jälkeen hän on pitänyt entistäkin hanakammin kiinni imetyksestä, ja halunnut rinnalle ihan kaikessa rauhassa. Siinä on hyvä olla. ”Tiishiii” hän sanoo ja kiipeää syliin.

”Ukkuuu.”

Taapero huomaa itsekin olevansa väsynyt ja nuokkuu äidin sylissä. Hän tahtoo päiväunille. ”Mennäänkö ulos nukkumaan?” kysyn, ja hän vastaa ”ukkuu. tiitti.” Eli nukkumaan, kiitti.

Nukkumassa tyytyväisenä touhukkaan aamupäivän jälkeen.

Hän nukkuu parhaat päiväunet omalla pihalla vaunuissa, kuomu alhaalla hämärässä ja lämpimässä. Taapero nukahti jo ulkovaatteita pukiessa, ja nukkui parin tunnin unet pihalla omissa rattaissaan raikkaassa ulkoilmassa. Lämpöpussista heräsi tyytyväinen ja lämmin tyyppi. <3

Sellainen oli touhukkaan taaperon aamupäivä, ja unien jälkeen jatkettiin lounaalla, leikillä ja sylillä. Ihan tavallinen taaperon tiistai siis, ihana ja touhukas.

Millaisia taaperoita teillä asustaa? Löytyykö samoja lempparipuuhia?

Koska huomenna juhlitaan 100-vuotiasta Suomea, juhlitaan meidän 10-kuukautista kuopusta yhden päivän etuajassa täällä blogissa! Vaikka hän ei vielä satavuotias tai kovin itsenäinen olekaan, niin kyllä tämä kymmenenkin kuukautta on hieno merkkipaalu joka ansaitsee ihan oman postauksensa.

Viimeisen kuukauden aikana hän on ottanut aivan hurjia harppauksia kommunikoinnissa, ja alkaa kyllä muistuttaa enemmän jo taaperoa kuin vauvaa. Hän höpöttää koko ajan, ja laskujeni mukaan sanavarastossa on tällä hetkellä 15 suomenkielistä sanaa, ja koko ajan tulee lisää. Nämä sanat on kaikki sellaisia jotka hän sanoo joka kerta kun on kyseisen asian kanssa tekemisissä (esim. näkee ankan, sanoo kvaak, antaa jotain: sanoo kiitti, tai siis ”tiitti”, laitetaan aamupuuroa: ”puuuuo”). Sen lisäksi hän yrittää tapailla meidän sanomia sanoja koko ajan perässä, ja hänellä on myös kaikkia omia hassuja äänteitä ja juttuja.

Reilu viikko sitten hän oppi osoittamaan sormella, ja sen jälkeen kommunikointi helpottui huomattavasti. Nyt hän osoittaa selkeästi sormella mitä haluaa, ja oikeastaan hän osoittaa kyllä kaikkea muutakin. Kirjasta hän osoittaa koiraa kun kysyy missä koira, ja vauvaa kun kysyy missä vauva. Ruotsinkielisiä sanoja on tällä hetkellä titta, pappa ja bebi, muut ovat suomeksi, mikä ei yllätä, kun kuitenkin se olen minä joka on tällä hetkellä hänen kanssaan kotona. Suomea siis kuuluu reippaasti enemmän.

Hän ymmärtää puhetta tosi hyvin jo, ja vaikka juttelisin Oton kanssa kahdestaan, tai vaikka isommille tytöille, hän bongailee meidän puheesta tuttuja sanoja. Jos vaikka tytöt kertovat että söivät päikyssä aamupalaksi puuroa niin hän saattaa sanoa puuuuuuuuo ja osoittelee kaappia jossa puuro on. Tai jos kerron Otolle vaikka että Nova vilkutti metrossa jollekin tyypille, niin hän saattaa vilkuttaa sitten uudelleen, kun bongasi tutun sanan. Aina kun sanotaan illalla Otolle ”hyvää yötä” ennen iltamaitoa, hän vilkuttaa, ja usein kun sanon ”Mummu” hän etsii mun puhelimen, koska mummulle pitää soittaa videopuhelu.

Hän rakastaa musiikkia ja musisoimista, ja lempparijuttuja onkin rummuttaa eri esineitä, ja hakata palikoita/legoja/mitä vaan mistä lähtee ääntä toisiinsa, ja tanssia musiikin tahdissa. Hän tykkää myös rikkoa isompien rakentamia lego/palikkatorneja, leikkiä autoilla, järjestellä tavaroita laatikosta toiseen ja purkaa kirjahyllyä. Kirjojen lukeminen on edelleen myös ihan mielipuuhaa, ja parasta just nyt on osoitella kirjasta kaikkea ja päästää kysyvä äännähdys, jotta lukija kertoo mikä juttu on kyseessä.

Hän seisoo jo tosi reippaasti ilman tukea, ja nyt ei enää mene heti alas kun huomaa seisovansa ilman tukea. Silti hän seisoo vielä enemmän tukea vasten kuin ilman. Hän on tällä viikolla alkanut nousemaan myös seisomaan ilman tukea varovasti, mutta ei vielä onnistu joka kerta. Muutama askel ilman tukea on otettu myös huomaamatta, mutta muuten kävelee vielä tukea vasten. Puhelimella olen saanut napattua kuvia missä hän seisoskelee ilman tukea, mutta silloin kun kuvasin nämä kuvat niin ei tietenkään hän halunnut seistä ilman tukea, haha. Mutta eipä tässä kiire ole todellakaan, hän lähtee sitten liikkeelle kunnolla, kun on siihen täysin valmis.

Nyt kymmenen kuukauden iässä saadaan aloittaa hapanmaitotuotteet, ja ajattelinkin tänään ostaa huomista varten jo kaappiin valmiiksi raejuustoa ja maustamatonta jugurttia tai rahkaa. Kymppikuinen syö reippaasti ihan itse kaikkea mahdollista sormiruokaa, ja pääosin samaa ruokaa kuin me, mutta ilman suolaa. Pian siis myös maitotuotteiden kanssa, kunhan ollaan ensin kokeiltu noilla hapanmaitotuotteilla ja todettu että niistä ei tule oireita. Hän harjoittelee jo lusikalla syömistä ihan itse, ja maistelee rohkeasti kaikkea. Välillä ruuat lentävät tahallaan joka puolelle, mutta yleensä hän syö tosi nätisti.

Rinnalla hän käy edelleen omassa tahdissaan, selkeästi nykyään päivisin jo vähän harvemmin, mutta yöllä syödään edelleen yhtä tiheästi kuin ennenkin. Mä varmaan alan tuossa 1v iän kynnyksellä sitten kokeilemaan, jos alkaisi onnistua nukkuminen ilman yöimetyksiä, mutta vielä ei ole kiire kun jaksan itse ihan hyvin. Ja ihan mennään neidin omassa tahdissa, tärkeintä on että vauvelilla on hyvä olla.

Hän rakastaa vauvakavereita, ja muita lapsia, ja touhuaa toisten kanssa aina aivan innoissaan. Lisäksi hän tykkää höpötellä ihan kaikille muillekin, ja tänäänkin metrossa esitteli mun avaimia ja juomapulloa kaikille kanssamatkustajille innoissaan, ja vilkutteli. Hän taitaa olla sellainen sosiaalinen pölöttäjä niinkuin äitinsäkin.

KÄÄK, huomenna me laitetaan joulukuusi olkkariin ja mä odotan innolla mitä kuopus tykkää joulukuusesta (tai joulukuudesta niinkuin meidän isommat tytöt aina vahingossa sanoo). En enää edes muista miten meillä on sujunut kuusen kanssa kahden aiemman kanssa vauva-aikana, pitää käydä vakoilemassa postauksista.

Paljon onnea meidän kymppikuiselle ihanalle rakkaalle höpönassulle <3