Vihdoinkin: marraskuun viimeinen päivä

30.11.2018

Marraskuussa:

Olen päässyt puhumaan tärkeistä asioista ja osallistumaan hienoihin tilaisuuksiin, joissa mua on oikeasti kuunneltu.

Olen kokenut väsymystä ja riittämättömyyden tunteita.

Olen viettänyt ihania pieniä ja isompia hetkiä meidän perheen kanssa, ja nauranut aivan vedet silmissä meidän minien jutuille.

Olen itkenyt ja surrut, sillä tässä kuussa tuli vuosi siitä kun menitin rakkaan mummuni.

Olen tuntenut, että mun ote lipeää, enkä pysty tuottamaan sellaista sisältöä, mitä juuri sillä hetkellä olisin halunnut.

Olen kirjoittanut lukemattomia postauksia, jotka ovat edelleen lukemattomia (heh), koska en ole uskaltanut julkaista niitä.

Olen kirjoittanut vuoden luetuimman ja kehutuimman postaukseni, jonka ansiosta tuntui, että löysin oman ääneni vahvempana kuin koskaan.

Olen kokenut aivan älyttömän flow-tilan, jossa tuntui, että pystyn tuottamaan juuri sellaista tekstiä jota olen aina halunnutkin tuottaa.

Olen ottanut kantaa lapsiperheiden asioihin, ja saanut uusia tärkeitä kontakteja ja hienoja ihmisiä ympärilleni.

Olen päässyt mukaan luomaan tulevaisuuden Suomea.

Olen ensin ujostellut ja hävennyt, ja sitten uskaltanut olla rohkeasti minä.

Olen saanut uusia ystäviä.

Olen yrittänyt uusia asioita ja epäonnistunut.

Olen yrittänyt epäonnistumisen jälkeen uudelleen ja onnistunut.

Olen vaihtanut ajatuksia satojen teistä kanssa, ja tälläkin hetkellä instagramin inboxi näyttää 99+ viestipyyntöä. Mä rakastan puhua teidän kanssa ja kuulla teidän kokemuksia. Kiitos kiitos kiitos, että jaatte niitä.

Olen harmitellut pimeyttä ja imenyt irti jokaisen auringonsäteen jonka olen saanut.

Olen syönyt enemmän konvehteja kuin kehtaan myöntää edes itselleni.

Olen ollut luokkakokouksessa ja pikkujouluissa.

Olen viettänyt lukijailtaa ja alkanut suunnitella jo seuraavaa.

Olen luullut olevani kiireinen, sitten ottanut kalenterin käteen, järjestänyt sen ja samalla ajatukseni, ja todennut, että ei. Mä en ole kiireinen, mulla on paljon tekemistä, mutta hallitsemalla mun menot kalenterissa ja pään sisällä, selviän niistä ilman kiirettä.

Olen syönyt kalaa ainakin kolme tai neljä kertaa joka viikko. Tuntuu, että kroppa oikein vaatii D-vitamiinia kun on ollut niin pimeää.

Olen kirjoittanut ylös kaikkea hauskaa mitä meidän kuopus on sanonut ääneen. Tässä kuussa hänen puheensa on aivan räjähtänyt, ja juttua tulee enemmän kuin stand up -koomikoilla.

Olen kerännyt kuopuksemme kenkiä ja sukkia lukuisia kertoja hypermarketin käytäviltä ja pukenut niitä uudelleen, sillä hän haluaa istua ostoskärryssä aina paljain varpain, ja heittää kengät ja sukat iloisesti aina jonnekin.

Olen kauhistellut kuinka meidän lapset vaan kasvavat. Toiselta irtosi jo neljäs hammas, ja toiselta alkoi juuri heilumaan kaksi ensimmäistä.

Olen ollut ylpeä siitä, miten taitavia, fiksuja ja oma-aloitteisia meidän lapset ovat.

Olen viettänyt lukuisia iltoja tehden blogini joulukalenteria. Se on tuottanut mulle valtavasti iloa ja hyvää mieltä.

Kiitos marraskuu, kaikessa pimeydessäsi ja ristiriitaisuudessasi saatoit olla vuoden hienoin kuukausi. Nyt alkaa kuitenkin vuoden paras aika, ainakin mun mielestä. JOULU. Joulukuu.

Huomisesta alkaen blogissa ilmestyy joka ikinen aamu klo 6.00 joulukalenterin uusi luukku. Kalenteri on tehty täysin teidän toiveiden ja edellisvuosien suosikkien pohjalta, ja mä toivon, että tämä on hienoin joulukalenteri jonka olen koskaan tehnyt. Siellä tulee olemaan videoita, haastatteluja, kertomuksia, muistoja, herkkuja, lahjavinkkejä, Ottoa ja kaikkea muuta. Kiitos, että saan tehdä sitä taas jälleen kerran teille.

Maailman ihaninta marraskuun viimeistä teille jokaiselle, ja KIITOS. 


Marraskuun aurinkoisin viikonloppu

18.11.2018

Ha! Eilen vietettiin vuoden harmainta päivää, ja sen kunniaksi  saatiinkin vihdoinkin upea auringonpaiste koko viikonlopuksi. En voi sanoin kuvailla miten mielettömän upealta auringonpaiste on tuntunut harmaan kuukauden jälkeen. Ollaan nautittu auringosta täysin rinnoin ja vietetty suurin osa ulkona tankkaamassa valoa ja vaan nauttimassa. Eilen meillä kävivät iltapäivällä ja illalla kylässä Väätäiset Turusta, ja lapset tekivät meille huikean esityksen jossa ei ollut päätä eikä häntää, ja joka loppui mahtavaan konfettisateeseen, aivan kuin Taika-Pasin sketseissä Putouksessa. Olipa ihanaa nähdä ystäviä pitkästä aikaa, ja lapsetkin selvästi nauttivat toistensa seurasta.

Tänään ollaan myös oltu suurin osa päivästä ulkona, sillä heti aamupäivällä suunnattiin Kaivarin rantaan. Ensin vähän käveleskeltiin, ja sitten mentiin lohikäärmepuistoon leikkimään. Moni muukin perhe oli lähtenyt ulkoilemaan upeaan säähän ja puisto oli täynnä ihmisiä. Puistoleikkien jälkeen me suunnattiin vielä Cafe Carouseliin pikkulounaalle ja istuskelemaan. Oli ihanaa olla kuivassa puistossa, kun viime aikoina aina puistossa on ollut vaan märkää, kylmää ja kuraista. Niin eri fiiliksellä jaksaa itsekin olla messissä puistoleikeissä, kun voi nauttia säästä.

Tämä viikonloppu on ollut ihanan rentouttava ja mukava, ollaan vaan nautittu hyvästä seurasta, hyvästä säästä ja rennosta yhdessäolosta. Ollaan kokkailtu hyvää ruokaa ja oltu vaan rauhassa. Mihinkään ei ole ollut hoppua tai pakko mennä.

Puistoreissun jälkeen siivottiin vihdoinkin meidän piha, koska se on ollut myös märkä ja kylmä viimeiset pari viikkoa, eikä talvisiivous ole houkuttanut. Mutta nyt saatiin se aikaiseksi, ja ensi viikolla saadaan vihdoin sitten laitettua uloskin talven tunnelmavalot, joita ei haluttu laittaa ennen kuin piha on siisti. Tulee niin hyvä fiilis kun saa hoidettua asioita pois to do -listalta. Piha on tuijottanut joka päivä ikkunasta muistuttaen, että siellä on edelleen kaikki hiekkalelut levällään ja kaikki ulkokalusteet pitäisi laittaa talvea varten kasaan. Nyt piha on valmis talveen.

Syötiin iltaruuaksi teriyaki-lohta ja riisiä ja salaattia, ja sen jälkeen alkoi sen verran kolottamaan piparihammasta, että leivottiin vielä pipareita. Otto lähti käymään kuopuksen kanssa leffakarkkiostoksilla (meillä on tänään aikuisten leffailta), ja sillä aikaa me leivottiin isompien tyttöjen kanssa kaikessa rauhassa ja kuunneltiin joululauluja. Siis jotenkin tuntuu, että tytöt on kasvaneet ihan hurjasti edellisestä pipareiden leipomisesta. Kaikki meni niin jouhevasti tänään, molemmat tekivät pipareita vieri viereen, saivat ne helposti irrotettua pellille ja vielä koristelivatkin niin siististi.

Meillä oli niin hauskaa tyttöjen kanssa, ihanaa puuhastella välillä isompienkin kesken, vaikka sai taaperokin tulla toki koristelemaan oman nimikkopossunsa. Me leivottiin jälleen kerran koko meidän joulunviettoporukalle megaisot possupiparit, jotka nimikoitiin. Se on meidän ihana jouluperinne. Mun ja Oton piparit vähän kärtsäsivät, mutta onneksi yhdeksän muuta piparia saivat kauniin värin pintaan. Ja kaikki koristeltiin upeasti, niin ei se pieni palaneisuuskaan haittaa niissä mun ja Oton pipareissa.

Kertakaikkisen ihana viikonloppu takana, ja nyt se saa luvan huipentua vielä siihen, että me katsotaan Oton kanssa vihdoinkin Tuntematon sotilas. Meidän piti katsoa se jo silloin kun se ekan kerran tuli vuokrattavaksi, mutta vauvavuonna (eikä nähtävästi sen jälkeenkään) ole koskaan tuntunut siltä, että olisi käyttää kolme tuntia elokuvan katsomiseen. Mutta tänään ajateltiin tehdä se, ja ollaan varustauduttu glögillä, pipareilla ja irtokarkeilla. Tästä tulee hyvä ilta!

Ihanaa sunnuntai-iltaa ja alkavaa uutta viikkoa kaikille <3