Törmäsin Sara Vannisen Tickle Your Fancy -blogissa ja Mona Visurin Mona’s Daily Style -blogissa mahtavaan 10 suoraa kysymystä rahasta -postaukseen ja halusin ehdottomasti toteuttaa oman tästä aiheesta. Rahapuhe on viime vuosina muuttunut yleisemmäksi ja neutraalimmaksi, mikä on todella hienoa. Silti siihen liittyy yhä edelleen todella paljon salailua ja häpeää ja sellaista, että ei uskalleta puhua asioista niiden oikeilla nimillä.

Täytyy myöntää, että myös mua jännittää hirveästi puhua tästä aiheesta. Vaikka monet puhuvat tosi rohkeasti rahasta ja moni ihminen kokee sen nykyisin jo aivan tavallisena puheenaiheena, on myös paljon ihmisiä, jotka edelleen ajattelevat rahasta puhumisen olevan esimerkiksi leuhkimista. Rahan puutteesta on tänäkin päivänä paljon sallitumpaa puhua kuin siitä, miten rahaa käyttää. On enemmän ok sanoa, että rahaa ei ole, kuin kertoa, että tulee ihan mukavasti toimeen. Sen pitäisi muuttua niin, että jokainen voisi puhua rahasta suoraan, oli sitä paljon tai vähän tai sopivasti.

Ilman Saran ja Monan esimerkkiä en olisi uskaltanut ottaa lukuja tässä esille. Vaikka luvuthan ne on, jotka kaikkia kiinnostavat kun tällaista postausta tulee lukemaan.  Ja tottahan se on, että vain puhumalla asioista avoimesti voi raottaa salaisuuksien verhoa. Mä uskon, että avoimuus luo tasa-arvoa tässäkin asiassa.

Kysyin teiltä Instagram Storiesin puolella, mitä te haluatte tietää rahasta ja tehän vastasitte. Sain kymmeniä kysymyksiä, joiden joukosta mä valitsin kymmenen. Onneksi monet kysymykset olivat myös samoista aiheista ja muutamia yhdistelin niin, että pystyn kertomaan hieman monipuolisemmin. Älyttömän suuri kiitos kaikille kysymyksiä lähettäneille ja tässäpä tulisi nyt mun suorat vastaukset suoriin kysymyksiin rahasta.

10 suoraa kysymystä rahasta

1. Kuinka paljon tienaat vuodessa? Kumpi teidän perheessä tienaa enemmän, sinä vai Otto?

Viime vuonna tienasin karvan vajaat 100 000 euroa, josta maksoin toki myös ison siivun veroja. Yrittäjänä palkan maksu on kuitenkin vähän erilaista kuin palkansaajana. En maksa itselleni joka kuukausi yhtä suurta palkkiota, vaan se vaihtelee suuresti. Osa tästä summasta koostui muille yrityksille tekemästäni sisällöntuotannosta.

Minä tienaan enemmän ja näin on ollut jo muutaman vuoden. Nyt varsinkin kun Otto on opintovapaalla, päävastuu perheen elatuksesta on minulla. Näin oli myös Oton vanhempainvapaan aikana. Se sopii tosi hyvin meille. Ensimmäisinä vuosina tilanne oli aivan toisinpäin, kun minä olin minimi-äitiysrahalla kotona lasten kanssa ja Otto taas on ollut alusta asti vakitöissä.

2. Onko teillä yhteiset rahat vai omat rahat? Entäs omat tilit vai yhteiset tilit? Kuka maksaa mitäkin?

Meillä on aina ollut 100% yhteiset rahat. Molemmilla on omia tilejä ja molemmat säästävät myös omiin rahastoihin, mutta kummallakin on käyttöoikeus tileihin ja kaikki mitä tulee on yhteistä. Vaikka meillä on lähes aina ollut niin, että jompikumpi tienaa huomattavasti enemmän, ollaan aina pidetty itsestään selvänä, että meillä ei ole mun tai sun rahoja. Mä hoidan meillä laskujen maksun ja muut käytännön asiat, mutta maksan niitä ihan yhtä lailla kummankin tililtä. Ollaan ehkä muutama vuosi sitten n. vuoden verran tienattu suunnilleen yhtä paljon, mutta ennen sitä Otto tienasi mua paljon enemmän ja nykyisin taas päävastuu taloudesta on mulla.

3. Miten paljon rahaa kuluu kuukaudessa ruokaan ja päivittäistavaroihin? Entäs viikossa? Mihin kuluu eniten rahaa kuukaudessa? Missä asioissa pihistätte ja mistä ette ole valmiita tinkimään?

Me pyritään siihen, että käytettäisiin kotona valmistettavaan ruokaan ja päivittäistavaraan n. 200€ viikossa, eli n. 800-900€ kuussa, koska se tuntuu järkevältä summalta. Usein menee kuitenkin enemmän, koska meidän ei ole absoluuttinen ”pakko” pysyä tuossa summassa. Eniten rahaa meillä menee ruokakauppaan ja ulkona syömiseen, koska ruoka on vaan niin hyvää, heh.

Me pihistetään esim. siivousvälineissä ja päivittäistavarassa: voin hyvin ostaa kaupan oman merkin talouspaperia, leivinpaperia, siivousrättejä tai mopin, eikä tarvitse olla aina sitä hienointa merkkiä. Ruuasta ei tingitä, se on meillä aina ykkönen ja eniten katson sitä, missä ruoka on valmistettu ja mitä se sisältää. Voin kyllä ruuassakin ostaa kaupan omaa merkkiä, jos ravintoarvot ja tuotanto-olosuhteet on kohdallaan. Halutaan syödä terveellisesti ja monipuolisesti ja innostutaan helposti uusista resepteistä. Ei tingitä myöskään terveydestä ja turvasta, vaan meillä on kattavat henki-, tapaturma- ja sairaskuluvakuutukset kaikilla.

4. Jääkö teillä kuukausittain rahaa säästöön ja/tai sijoittamiseen? Harrastatko säästämistä tai sijoittamista? Kuinka paljon rahaa säästät tai sijoitat kuukaudessa? Paljonko rahaa on säästössä?

Meillä ei ”jää” rahaa säästöön tai sijoituksiin, vaan ne on ensimmäiset rahat jotka tililtä lähtee kun jotain sinne tulee. Mä en ajattele niin, että säästän jos jotain jää, vaan säästö on automatisoitu ja tärkeä osa kuukausibudjettia. Eli säästöt ja sijoitukset lähtee aina tiettynä päivänä kuukaudesta, aina ekana säännöllisesti tililtä ennen kaikkea muuta. Toki säästöön tai rahastoihin voi laittaa ylimääräistä myös kuun lopussa tai milloin vaan jos haluaa. Me sijoitetaan itsellemme kuukaudessa n. 10-20% meidän kuukauden tuloista, riippuen ihan siitä paljonko tilille tulee.

Tietty summa lähtee automaattisesti, mutta esim. mun tulot voivat vaihdella todella paljon kuukaudesta riippuen ja aina jos on enemmän mitä laittaa talteen niin laitetaan. Meillä on säästössä puskurirahoina n. 4 kuukauden tulot, tulevaan asuntoon käsiraha ja sitten erilaisissa rahastoissa jonkin verran ja niihin säästetään säännöllisesti. Mulle on tärkeää, että jos jotain yllättävää tapahtuu, meillä on sitä varten rahaa säästössä. Lisäksi on ihan äärimmäisen tärkeää kartuttaa varallisuutta ja säästää pitkäaikaisesti rahastoihin ja/tai osakkeisiin esim. eläkepäiviä varten, koska yrittäjänä mun eläketurva on ihan olematon palkansaajiin verrattuna. Oman asunnon ostamisen jälkeen aion jatkaa sijoittamista myös asuntosijoittajana.

5. Kuinka suuri osa meidän kuukausittaisista menoista muodostuu asumiskustannuksista?

Ehkä n. 1/5 muodostuu asumiskustannuksista, eli vastikkeesta ja asuntolainasta, sähköstä, vedestä ja autopaikasta.

6. Oletteko koskaan joutuneet ”elämään kädestä suuhun”? Voiko vähätuloinen olla onnellinen yhtälailla kuin se jolla on rahaa?

Olemme todellakin. Silloin kun me tavattiin, Otto oli osa-aikaisena McDonald’sissa töissä ja itse olin pelkällä opintotuella. Keskeytettyäni koulun sain hetken aikaa jopa toimeentulotukea koska en ollut oikeutettu työttömyyspäivärahaan enkä näkyvästi raskaana 19-vuotiaana (ja kouluttamattomana) enää saanut töitä loppuraskauden ajalle, vaikka niitä aktiivisesti hain. Me elettiin aivan todella pienillä tuloilla.

Onneksi meidän esikoisen syntymäpäivän aamuna Otto sai puhelun, että hän oli päässyt siihen työpaikkaan töihin, jossa häntä edelleen odottaa työpaikka opintovapaan ajan. Se oli meille ihan älytön lottovoitto, jonka jälkeen ei enää saatu muita tukia kuin minimiäitiyspäivärahaa & myöhemmin kotihoidontukea, kun olin lasten kanssa kotona. Kyllä ainakin meiltä se vei hurjasti energiaa ja aiheutti stressiä ja unettomia öitä, kun ei ollut tarpeeksi varaa ihan perustarpeiden täyttämiseen. Vaikka aika oli lyhyt, se on silti jäänyt mieleen tosi stressaavana. Uskon, että pienillä tuloillakin voi olla onnellinen, mutta kyllä se heikentää ihmisen turvallisuudentunnetta tosi paljon, jos joka kuukausi joutuu miettimään miten rahat saa riittämään, eikä pysty varautumaan mihinkään yllättävään.

7. Säästättekö tai sijoitatteko lapsille? Onko lapsilla omat tilit? Säästättekö lapsille ensiasunnon ostoon tai ajokorttiin?

Molempia. Kaikilla lapsilla on omat tilit ja omat arvo-osuustilit sekä sijoituksia rahastoissa. Säästämme jokaiselle saman summan kuukausittain. Vaikka oltiin tosi nuoria kun esikoinen saatiin, niin onneksi tajuttiin, että säästäminen hänelle kannattaa. Kaikille kolmelle ehtii kertyä hyvät säästöt tässä kaikkien vuosien aikana ja ne pääsevät kasvamaan korkoa, kun rahat on sijoitettu rahastoihin. Pitkäaikaisesti säästäessä pystyy myös ottamaan hieman enemmän riskiä, koska pitkä aikaväli tasaa sitä niin hyvin. Näin rahoille voi saada paremman tuotonkin. Sitten kun lapset saavat rahat, he saavat toki itse tehdä niillä mitä haluavat. Mä en halua ajatella niin, että lapset olisivat jotenkin tilivelvollisia meille siitä, mihin he rahat käyttävät aikuisena. Ne ovat sitten heidän rahojaan, jotka me ollaan vapaaehtoisesti haluttu heille säästää.

8. Miten opetatte lapsille rahan käyttöä tai säästämistä? Saako teidän lapset viikkorahaa? Miten raha näkyy lastenne elämässä, puhutteko rahasta lapsillenne?

Lapset saivat viikkorahaa jonkin aikaa, mutta lopulta luovuttiin siitä käytännöstä. He eivät olleet vielä kiinnostuneita viikkorahasta (kuin ehkä ekalla ja tokalla viikolla) ja monesti koko juttu vaan unohtui meiltä. He eivät myöskään muistaneet viikkorahojen olemassaoloa, joten käytännössä he vaan keräsivät kolikoita lompakkoon. Ajateltiin, että siirrytään viikkorahakäytäntöön myöhemmin takaisin, kunhan lapset on vielä vähän isompia.

Synttäri- ja hammaskeijurahat he säästävät myös lompakkoon ja saavat tehdä niillä mitä haluavat. Suurimmaksi osaksi nekin vaan hengaavat siellä lompakossa, eli voisihan ne käydä myös viemässä pankkiin ja tilille, niin pääsisivät nekin kasvamaan korkoa. Me jutellaan kyllä rahasta paljonkin lasten kanssa ja erityisesti ollaan puhuttu siitä, että rahaa ei vaan tipu jostain, vaan meidän aikuisten pitää tehdä töitä, jotta saadaan rahaa. Ollaan puhuttu summista ja ollaan puhuttu siitä, että mitään ei voi ostaa jos ei rahaa ole. Ollaan keskusteltu siitä paljonko asuminen maksaa, paljonko ruoka maksaa ja paljonko käytetään rahaa heidän harrastuksiinsa. Ollaan puhuttu myös siitä, että kaikilla maailman ihmisillä ei ole yhtä paljon rahaa eikä samanlaisia mahdollisuuksia elämässä. On tärkeää, että he ymmärtävät rahan arvon.

9. Millaisia rahankäyttäjiä olette? Kumpi teistä on säästäväisempi ja kumpi tuhlaavaisempi Oton kanssa? Millaiset opit rahankäyttöön saitte kotoa?

Kaikessa muussa ollaan melko maltillisia paitsi siinä ruuassa. Ulkona syöminen tai ruuan tilaaminen kotiin on varmaan meidän suurin ”rahankäyttöpahe”. Ollaan molemmat muuten ihan yhtä säästäväisiä ja pohditaan ostopäätöksiä tarkkaan. Otto on saanut kotoa eväät säästämiseen ja sijoittamiseen ja järkevään rahankäyttöön. Meillä ei koskaan kotona ollut varaa sijoittaa tai edes säästää mun lapsuudessa ja varsinkin äidin sairastuttua vakavasti meillä oli paljon talousvaikeuksia. Varmasti äidin olisi ollut helpompi opettaa rahataitoja, jos rahaa olisi ollut. Äiti teki parhaansa niillä eväillä mitä sai. Mä olen opetellut oman perheen myötä säästämään ja sijoittamaan ja miettimään muutenkin omaa rahankäyttöäni.

10. Miten olette valmistautuneet omakotitalon hankintaan? Mikä on teidän budjetti uudelle kodille? Onko se se mihin teillä on varaa vai se mitä haluatte maksaa?

Meillä on tulevaa kotia (joka ei välttämättä ole omakotitalo) varten tarpeeksi suuri käsiraha, jotta saadaan sellainen koti kuin me halutaan. Me ei haluta ottaa niin isoa lainaa kuin mikä meillä ehkä olisi mahdollisuus saada, sillä toiveissa on oman asunnon ostamisen jälkeen ostaa myös sijoitusasunto(ja). Halutaan pitää omat asumiskustannukset järkevällä tasolla (samana tai matalampina kuin nyt) ja hankitaan sellainen koti, joka täyttää meidän tarpeet ja jossa on hyvä olla, mutta ei yhtään sen enempää.

Nyt mä haluaisin kuulla teidän rahatarinoita! Jos haluatte vastata näihin samoihin kysymyksiin (johonkin niistä tai vaikka kaikkiin), niin olisi aivan älyttömän mielenkiintoista lukea teidän kokemuksia ja ajatuksia! Mihin teillä kuluu arjessa eniten rahaa? Sijoitatteko ja jos niin mihin (vinkit on aina paikallaan)? 

Oltiin pari viikkoa sitten hiihtolomalla Oulussa ja sain tehtyä meidän lomasta nyt teille (tekstitetyn) videon! Kuvattiin viikon aikana monia kivoja asioita joita tehtiin, mutta toki 12 minuuttia on aika pieni osuus ihan kokonaisesta viikosta. Videolla pääsette meidän mukaan ainakin poroja katsomaan, pulkkamäkeen, luistelemaan, leikkipuistoon, ostoksille, mun äidin kanssa lounaalle & katsomaan ihanaa pientä vauvaa. Me tavattiin Oulussa paljon rakkaita ihmisiä ja meillä oli ihana loma. Uskon, että videolta välittyy ainakin se syy miksi haluan aina lähteä Ouluun ja mistä siellä eniten tykkään: meidän reissut on aina täynnä rakkautta ja mahtavia tyyppejä.

Halusin tekstittää videon, koska mä itsekin tykkään katsoa videoita usein just sellasissa paikoissa, missä äänet ei voi olla päällä. Niinku esimerkiksi metrossa, ellei ole sitten kuulokkeita. Mulla ei ole koskaan nappikuulokkeet mukana, koska en voi kuunnella niistä musiikkia, kun se aiheuttaa mulle migreenin. Siksi en oikeastaan käytä niitä ollenkaan mihinkään muuhunkaan ja usein katson videot äänettömällä. Pssst! Tekstitys pitää laittaa erikseen päälle siitä YouTuben caption-napista (en tiennyt)!

Tein tekstitykset youtuben tekstitysohjelmalla, mikä oli ihanan helppoa! Nyt kun on oikeasti rauhallista työskentelyaikaa päivisin, on paljon enemmän aikaa myös huomata, että jotkut asiat, jotka ennen on tuntuneet hankalalta, ei loppupeleissä viekään niin paljoa aikaa. Kuten tämä tekstitys. Ei tuossa mennyt kuin 45 min kun pyöräytin tekstit videolle, eli jatkossa voin ne laittaa ihan mielellään. Näin yhä useampi pystyy katsomaan videoita. Nyt kun mulla on myös aikaa editoida videoita rauhassa, aion yrittää tehdä niitä taas säännöllisemmin. Voisin hyvin tehdä ainakin 1-2 videota kuukaudessa, se tuntuu mulle sopivalta tahdilta. Videoita toivotaan usein ja mielelläni niitä teen, mutta tietysti niiden tekeminen on sitä palkitsevampaa, mitä enemmän ihmiset niitä katsoo ja antaa palautetta.

Mulla on YouTubessa vielä aika vähän tilaajia, vaikka videoilla onkin yleensä paljon katselukertoja. Siksi pyydänkin kauniisti, että jos tykkäät videoita katsella, niin käy tilaamassa mun Iinalaura -kanava, niin tiedän kuinka moni niitä oikeasti haluaa nähdä! Toki mulla on paljon myös sellaisia seuraajia täällä, joita videot ei kiinnosta yhtään ja ymmärrän senkin hyvin. Mulla meni monta vuotta itsellä, ennen kuin innostuin niitä katsomaan. Piti vain löytää ne itselle mieluisat ja mielenkiintoiset tubettajat ennen kuin pääsin hommaan sisälle. Kanavan tilaaminen ei tarkoita muuta kuin että YouTubessa tulee ilmoitus kun ilmestyy uusi video, eli sen 1-2 kertaa kuussa. Mulle se on kuitenkin iso juttu ja aion ainakin tehdä jonkun spesiaalitoivevideon kunhan seuraava tuhatluku tulee tilaajissa täyteen. Tilaajana yleensä videot pääsee myös katsomaan aikaisemmin kuin täältä blogin kautta, koska julkaisen ne aina YouTubessa ihan ekana suoraan.

Toivottavasti tykkäsitte meidän hiihtolomavideosta! Tähän kommenttiboksiin saa myös mieluusti esittää videotoiveita, jos teillä sellaisia on. Mistä aiheista te haluaisitte seuraavaksi nähdä videon? Minkä pituisista videoista tykkäätte eniten?

Eilen illalla mä tirautin kyyneleet, kun lapset olivat menneet nukkumaan. Jotenkin tuntui niin isolta asialta tämä taaperon päiväkodin aloitus. Vaikka ajankohta oli päätetty jo vauvavuoden aikana ja vaikka tiesin, että hän on valmis, hoitopaikka ihana ja me tarvitaan Oton kanssa rauhallista työ- ja opiskeluaikaa, mua itketti. Tuntui niin haikealta. Tuntui niin älyttömän haikealta, että nämä kaksi vuotta ja kuukausi päälle olivat nyt sitten siinä.

En edes jännittänyt tulevaa, olin edellisviikon harjoittelun pohjalta varma, että kaikki sujuu kyllä hyvin. Oli vaan niin surullinen olo siitä, että aika on mennyt niin nopeasti ja mun ”vauva” aloittaa jo päiväkodin. Toki tässä voisi syyttää myös pms-oireita vahvoista tunteista, kenties niilläkin oli hieman vaikutusta. Onneksi Otto lohdutti mua ja osasi sanoa just ne oikeat sanat.

Aamulla oltiin koko porukka reippaina ja juteltiin vain kivoja asioita päiväkodista. Mietittiin mitä kaikkea kivaa siellä voi sitten tehdä, mitähän on ruuaksi ja millä leluilla taapero aikoo leikkiä pihalla. Käytiin läpi samassa ruokapöydässä istuvien leikkikavereiden nimiä, muisteltiin mistä pienet leluautot löytyvät leikkihuoneessa ja mikä oli sen hauskan siilipelin nimi, jota hän viime viikolla pelasi useamman kerran. Käytiin läpi päiväkodin päivärytmiä ja juteltiin yhdessä siitä, milloin me tullaan hakemaan. Valittiin yhdessä perhevalokuvat, jotka taapero sai mukaan päiväkotiin katseltavaksi.

Vietiin ensin koululainen kouluun, viisivuotias omaan ryhmäänsä ja sitten tuli aika jättää taapero pihalle leikkimään oman ryhmänsä kanssa. Ensin hän sanoi, että haluaa tulla meidän kanssa kotiin. Mutta käytiin läpi samat jutut mitä kotonakin moneen kertaan, että nyt äiti ja isi menee tekemään töitä ja sitten iltapäivällä tullaan taas hakemaan ja hänellä on varmasti tosi kiva päivä. Ja tietenkin, että hän on rakas. Sitten hän kiipesi itse omahoitajansa syliin ja vilkutti meille. Sinne he jäivät juttelemaan siitä, että tänään on lauluhetki ja nyt voi mennä keinumaan.

Mä olin ihan häkeltynyt siitä, miten iisisti kaikki meni. Toki tämä oli vasta ensimmäinen päivä ja niitä itkuisiakin aamuja voi hyvin tulla sitten kun taapero tajuaa, että tämä on nyt pysyvä ratkaisu. Mutta ainakin tämä eka aamu meni hurjan hyvin ja se tuntui itsestä tosi huojentavalta. Kun on itse selvinnyt siitä ekasta aamusta niin sitten on paljon helpompi vastaanottaa myöhemmin niitä itkuisiakin aamuja, jos niitä joskus tulee. Itselle ainakin se eka aamu on se vaikein.

Mäkään en itkenyt aamulla, vaikka lähellä oli, että päiväkodin kulman takana meinasi silmät melkein vetistyä. Otto heitti onneksi tyhmää läppää ja sai mut nauramaan. En voi väittää, ettenkö olisi katsonut päivän aikana tosi monta kertaa kelloa, että milloin saa lähteä hakemaan. Mutta mullakin oli aika tuottelias ensimmäinen oikea lapsivapaa työpäivä kahteen vuoteen ja yhteen kuukauteen. Sain tehtyä monta asiaa mitä pitikin, kuten vastattua moneen sähköpostiin, puhuttua 2 työpuhelua, editoitua _yhdeksästäkymmenestä_  hiihtolomalla kuvatusta videoklipistä 12min videon, kirjoitettua tämän tekstin tähän asti, editoitua kuvia ja merkittyä kaikki seuraavan kuukauden tärkeät päivämäärät kalenteriin. Ja työpäivästä palkinnoksi mä sain ihan vapaan illan perus postauksen julkaisua ja päiväkodista hakemisen jälkeen tapahtuneita allaolevia kuulumisia lukuunottamatta.

Mentiin tänään hakemaan lapsia siinä kolmen aikoihin, ja meitä vastassa päiväkodilla oli iloinen minityyppi (+ iloinen vähän isompi minityyppi). Taapero oli syönyt tosi reippaasti, nukkunut pitkät päiväunet ja ehtinyt ottaa tanssiaskeliakin päivän aikana. Tuli niin hyvä mieli kun mentiin ja siellä hän hengaili tyytyväisenä kuuntelemassa satua toisen taaperon kanssa. Kysyttiin, että oliko hänellä kiva päivä ja hän vastasi ”jooooooooo!”. Hän kertoi meille juurta jaksain päivästään monta kertaa. Hän viihtyi kyllä illan melko tiiviisti mun kyljessä kiinni, mitä osasin olettaakin. Päivä oli varmasti hänelle tosi jännittävä, vaikka kivaa olikin ollut. Mutta niin hienosti meni kaikki, tästä on super hyvä jatkaa!

Mä laitan nyt koneen pois, soitan mun äidille ja sitten katson sarjaa. Voin kertoa, että tuntuu luksukselta tehdä tämä jo klo 21 illalla. Ihanaa uutta viikkoa kaikille!

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Food Market Herkun kanssa.

Kun mun piti tämän kaupallisen kamppiksen myötä miettiä, kenet haluaisin yllättää Food Market Herkun Bakeryn herkuilla, päätös oli tosi helppo. Toki mulle tulee heti ainakin 10 ihmistä mieleen, kenet haluaisin yllättää, mutta oli yksi, jota halusin erityisesti kiittää ja ilahduttaa. Mun ystävä Emmis, joka auttoi meitä hääpäiväbileiden järjestämisessä taannoin. Emmis auttoi meitä niin paljon ja lisäksi hän on vaan mulle tosi rakas ystävä, ja halusin ehdottomasti yllättää juuri hänet herkkuövereillä.

Me sovittiin treffit ihan perus arkipäivälle. Käytiin Oton ja nukkuvan taaperon kanssa Food Market Herkun Bakeryssa hakemassa suolaiset piiraat meille aikuisille lounaaksi, ja valittiin ihanat leivonnaiset ja kakkupalat mukaan. Mä taisin mennä niin sekaisin kakkupaloista, että unohdin ostaa taaperon lounaan kokonaan, ja muistin sen vasta kun oltiin jo Emmiksen ovella herkkujen kanssa. Onneksi Emmis sanoi heti, että hätä ei ole tämän näköinen ja kysyi maistuuko taaperolle edellispäivän couscous ja vihannekset. No maistuihan hänelle. Sitten päästiin porukalla ihanien kakkupalojen kimppuun!

Tiesittekö muuten, että Food Market Herkun Bakerystä saa sekä kakkupaloja, leivoksia, pullia, leivonnaisia että kokonaisia kakkuja? Tiesittekö, että niiden lisäksi siellä on myös loistava valikoima suolaisia leivonnaisia? Mä tiesin kyllä, mutta liian usein sitä tulee ajateltua asiat liian monimutkaisesti. Sillä tavalla monimutkaisesti, että pitäisi erikseen esim. lähteä ystävän kanssa ihan kahvilaan, että viitsii syödä herkullisen kakkupalan.

No ei tarvitse. Herkun Bakerysta mielettömät kakkupalat voi napata huokeaan hintaan mukaan, ja mennä vaikka ystävälle kotiin kylään. Mä ainakin rakastan edelleen sitä kyläily-kulttuuria, että rennosti vaan hengaillaan ystävien luona. Se on ihan parasta! Ja jalassa voi olla vaikka verkkarit. Herkusta saa edulliseen muutaman euron hintaan ihan uskomattomia kakkupaloja esim. Mbakeryn kakuista. Kokonainen kakku lähtee mukaan alle 30 eurolla, mikä sai mut miettimään, että miksi en ulkoistaisi joku kerta synttärikakkuhommia Herkulle, ja hakisi valmista hyvää kakkua suoraan sieltä. Siihenhän voisi vaikka itse laittaa synttäriteemaan sopivat koristeet päälle, niin säästyisi kaikelta siltä leipomis-stressiltä ja saisi takuuvarmasti herkullisen ja nätin kakun.

Food Market Herkun suolaiselta puolelta saa ihania piirakoita.  Sekä makeassa että suolaisessa valikoimassa on sokerittomia, maidottomia, gluteenittomia ja kananmunattomia vaihtoehtoja, joten esim. erikoisruokavalioiden tarjottavat juhliin tai herkut arkeen saa myös sieltä. Se mihin mä ihastuin kakkupaloja valitessani oli Herkun ihana Petits Fours -leivosvalikoima. Niitä sai valita Pick & Mix -tarjouksena, 4 minileivosta 6 euroa tai 1,50/kpl. Ihanat ranskalaistyyliset minileivokset ovat täydellinen herkku vaikka ihan tavalliseen arkipäivään. 

Kannattaa muuten käydä nappaamassa Herkun Cafe & Choco -pisteeltä myös kahvit mukaan (ja vaikka konvehditkin). Se piristää vaikka kesken kauppareissun. Tai nyt kun tässä ideoin, niin keväämmällä voisi mennä vaikka ihanalle puistopiknikille. Hakisi vaan Herkusta kahvit ja leivokset mukaan ja istahtaisi ihanaan kevätaurinkoon ystävän kanssa. Oi kevät, tule jo!

Vaikka me pyritäänkin syömään arjessa mahdollisimman terveellisesti eikä syödä herkkuja yleensä kuin herkkupäivänä, on pieni (tai isompikin) herkkuhetki joskus paikallaan muulloinkin. On ihana ilahduttaa ystävää, juhlistaa jotain kivaa työjuttua tai tehdä jotain spesiaalia vaikka ihan tavallisena tiistaina. Ja se on enemmän kuin ok aina silloin tällöin.

Meillä oli ihana iltapäivä herkkuja porukalla maistellen ja taaperokin nautti, kun meillä oli ”kakkupäivä”. Hän suositteli erityisesti kaikkea mistä löytyi marjoja, sillä vaikka hän herkuista tykkääkin, ovat marjat hänen suurimpia herkkujaan. Petits Fours -valikoimassa on aivan ihana marjaleivos!

Mä aion ehdottomasti pitää mielessä tämän vaihtoehdon, kun lähden suunnittelemaan meidän keskimmäisen merirosvoteemaisten synttäreiden tarjottavia huhtikuulle. Kakun kanssa toki tehdään juuri niin kuin hän haluaa, mutta voisihan sitä vaikka hakea ne muut tarjottavat valmiinakin! Toki Food Market Herkussa on erikseen mahtava juhlapalvelukin sekä isompiin että pienempiin juhliin. Sitä kannattaa ehdottomasti hyödyntää, jos haluaa tarkemmin suunnitella menua. Mutta jos on sellainen go with the flow hömppä, kuten minä välillä, on yksi hyvin iisi vaihtoehto kävellä vaan suoraan Herkkuun ja ostaa Bakeryn tiskiltä tarjottavat, ellei juhliin ole tulossa hurjan suurta porukkaa.

Kiitos ihanasta iltapäivästä Emmikselle ja kiitos ihanasta herkkuhetki-ideasta Food Market Herkulle. Näitä pitää pitää useamminkin! Ja Herkkuhan toimii herkuttelun lisäksi loistavasti myös arkikauppana, niin kuin viime kuussa kerroinkin. Kannattaa tsekata esim. uudet ravintolatasoiset valmiit ruoka-annokset, jotka on luonut Ravintola Grönin omistaja ja keittiömestari Toni Kostian. Makuina on broileria valkosipuli-béchamel-kastikkeessa sekä vegaaninen paahdettua bataattia lehtikaalilla ja endiivillä. NAM! 

Millä herkulla te yllättäisitte ystävän tai puolison tai vaikka äidin?

Vähän samaan tapaan kuin lapsiperheistä muutenkin luodaan jatkuvasti negatiivista kuvaa mediassa, tällä hetkellä päiväkoteja koskien mediassa korostuvat kaikki huonot puolet ja hirveät yksittäistapaukset. Viime päivinä on tullut oikein tavallistakin enemmän ikäviä uutisia eri päiväkodeista, jotka ovat tietysti kaikki tosi surullisia ja ikäviä juttuja. Se ei kuitenkaan ole koko totuus varhaiskasvatuksesta.

Milloin olette viimeksi lukeneet positiivisen ja ylistävän kirjoituksen varhaiskasvatuksen tilasta? Niinpä. On ihan totta, että varhaiskasvatuksessa voi olla ongelmia, suuria ja pienempiä. Henkilökuntapula vaivaa varsinkin näin pahimpaan flunssa- ja vatsatautiaikaan, ryhmäkoot voivat olla liian suuria ja joissakin paikoissa varhaiskasvatuksen työntekijät eivät varmasti pysty tekemään työtään aina niin hyvin kuin itse toivoisivat. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikki päiväkodit olisivat mätiä omenoita ja kukaan varhaiskasvattaja ei välittäisi hoitolapsistaan.

Oma neljän vuoden kokemukseni meidän lasten varhaiskasvatuksesta kahdessa eri paikassa on täysin erilainen kuin se median luoma kuva. Mun kokemus on, että silloinkin kun sijaista ei aina saa poissaolijan tilalle, jokainen opettaja ja hoitaja tekee parhaansa. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja joustoa otetaan sieltä mistä voi. Pienille löytyy syliä aina tarvittaessa ja lapsia kuunnellaan. Lapsia kohdellaan ihan yhtä tärkeinä tyyppeinä kuin aikuisiakin, eikä ikinä ole ollut mitään ”lasten päiväsäilytys” -meininkiä. Ne aktiviteetit järjestetään mitä pystytään, ja jos joskus viikottainen metsäretki peruuntuu henkilökuntavajeen vuoksi, voi järjestää hauskan eväspiknikin vaikka jumppasalissa.

Silloinkin kun mulle kertomassa lapseni päivästä on vieras ihminen, joka on ekaa päivää juuri siinä päiväkodissa sijaistamassa, hän tulee rohkeasti esittäytymään ja kertoo lapseni päivästä sen mitä tietää. Ja jos joskus sijaisen ja muiden henkilökemiat eivät ole kohdanneet, se ei koskaan ole välittynyt minulle asti.

Koskaan en ole ollut näiden neljän vuoden aikana tilanteessa, että kukaan ei olisi osannut kertoa mitä lapseni on päivän aikana tehnyt. Koskaan ei ole ollut tilannetta, että henkilökunta ei olisi tiennyt, missä lapseni on kun tulen häntä hakemaan. Koskaan ei ole ollut tilannetta, että mulle ei olisi osattu kertoa, onko lapseni syönyt tai nukkunut päiväunia. Yleensä kertomusta päivän kulusta höystää vielä jokin hoitajan tai opettajan merkille laittama hetki, jossa lapseni on toiminut erityisen mukavasti tai josta hän on tykännyt erityisen paljon. Meidän koko perheellä on ihan alusta asti ollut sellainen tunne, että lapsista välitetään niin päiväkodissa kuin eskarissakin aidosti.

Jos lapselleni on sattunut hoitopäivän aikana jokin pieni vahinko, haaveri tai konflikti, siitä on kerrottu heti ensimmäisenä. Näitä tilanteita on neljän vuoden aikana ollut maksimissaan yhden käden sormilla laskettava määrä kahdella eri lapsella yhteensä. Ei siis mitenkään hurjan usein. Aina on osattu hyvin kertoa mitä on tapahtunut ja miksi ja miten tilanne on selvinnyt. Ja kaikki on ollut hyvin.

Varhaiskasvatuskeskusteluissa meidän lapsista on aina osattu kertoa hurjan paljon asioita. Henkilökunta on laittanut merkille monia sellaisia pieniä kivoja juttuja, joita omista lapsista on ihana kuulla. Hauskoja hetkiä, joita heillä on ollut tai jotain mitä he ovat sanoneet, mikä on jäänyt mieleen. Sitä on ollut ihana kuunnella. On ollut mahtavaa huomata, että varhaiskasvatuksen henkilökunta tuntee ja tietää heidät ihan samalla tavalla kuin mekin.

Nyt kun kuopus on aloittamassa päivähoitoa ja ollaan oltu itse päiväkodin arjessa mukana useampana päivänä, olen saanut ihaillen seurata vierestä, miten hienosti kaikki toimii. Joku kyyninen sanoisi tähänkin, että ei se päiväkodin arki ole samanlaista silloin kun vanhemmat eivät ole paikalla. Mutta mä uskon, että on. Mä uskon, että näen meidän lapsista, miten kovasti he ovat hoitopaikoistaan tykänneet, silloinkin kun äiti tai isi ei ole paikalla. Näen, miten he luottavat aikuisiin ja tukeutuvat heihin. Olen nähnyt miten he pikkuisena ovat kiivenneet heidän syliin meidän lähtiessä ja hakeneet heistä turvaa. Olen kuunnellut, miten he ovat innostuneesti kertoneet päivistään. Olen saanut nähdä, miten hienosti lapset saavat toteuttaa itseään, ja miten varhaiskasvatussuunnitelmaa toteutetaan käytännössä.

Mä haluan ainakin esittää suuren kiitoksen sekä meidän päiväkodin henkilökunnalle että esikoisen vanhan eskarin, tulevan keskimmäisen eskarin henkilökunnalle. Kiitos, että olette hoitaneet ja kasvattaneet meidän lapsia niin hienosti nämä vuodet. Kiitos syleistä, silityksistä ja hoivasta. Kiitos vaihdetuista kuulumisista ja tarjotuista elämyksistä. Kiitos hyvistä pöytätavoista ja uusista kaverisuhteista, joiden syntymisessä olette olleet apuna.

Kiitos siitä, että lapset osaavat käyttää saksia ja tietävät kaikki lastenlaulut ruotsiksi, joita minä en tiennyt. Kiitos tunnekasvatuksesta ja piparinleipomispäivistä isovanhempien kanssa. Kiitos iloisesti pulppuavista keskusteluista mielenkiintoisista aiheista lasten kanssa ja elämyksistä joita olette tarjonneet. Kiitos, että eskarin uimakoulun myötä meidän lapset ovat innostaneet koko perheen uimaan. Kiitos, kun olette se turvallinen paikka päivästä  ja vuodesta toiseen, jonne voin viedä lapset tietäen, että heillä on yhtä hyvä olla kuin kotona tai isovanhemmilla. Kiitos, että pidätte huolta meidän elämän kaikkein tärkeimmistä asioista.

Mä toivon, että tämä teksti tavoittaa mahdollisimman monet vanhemmat, jotka tällä hetkellä miettivät uskaltavatko laittaa lastaan päiväkotiin ollenkaan. Mä toivon, että tämä tavoittaa mahdollisimman monta päiväkodin työntekijää, joka ei ole saanut tarpeeksi arvostusta työstään. Mä toivon myös, että tämä teksti tavoittaa mahdollisimman monta päivähoitoon tyytyväistä vanhempaa, joka haluaisi jakaa kiitokset päiväkodin henkilökunnalle.

Nyt haluan haastaa jokaisen päivähoitoon tyytyväisen vanhemman jakamaan omat kiitokset joko tähän kommenttiboksiin, tai sitten somessa hashtagilla #kiitospäiväkodille. Someakin tärkeämpää on sanoa kiitos ihan kasvotusten. Siksi mä aion, jälleen kerran, maanantaina päiväkodille mennessäni sanoa ääneen henkilökunnalle, miten kiitollinen olen heidän hyvästä työstä. Monesti olen jo sanonut, mutta sitä ei koskaan voi sanoa liikaa.

PS: Tähän postaukseen en julkaise kauhutarina-kommentteja, niille on omat fooruminsa ja oikea paikka ottaa yhteyttä varhaiskasvatuksen ongelmiin liittyen on oma päiväkoti tai oman kunnan varhaiskasvatuksesta vastaava taho. Tämän postauksen tarkoitus on tuoda esiin niitä ihania työntekijöitä ja paikkoja, joita ihan varmasti tästä maasta löytyy hurjasti! 

Ihanaa viikonloppua kaikille!