Miten voi olla, että meidän pieni vastasyntynyt onkin jo kuukauden? Laskettu aika olisi ollut 1.9. jolloin hän täytti tasan neljä viikkoa. Arki on alkanut ja hänestä on tullut luonteva osa meidän perhettä. Klassinen, ”en enää osaisi kuvitella elämää ilman vauvaa” on niin totta. Hän on osa meitä, vaikka on ollut täällä vasta vähän aikaa. Hän on niin ihana ja rakas ja niin tärkeä meille kaikille.

Nyt kuukauden iässä meidän kuukauden etuajassa syntynyt vauveli on kehittynyt ihan valtavasti ja aivan samassa tahdissa kuin täysiaikaisena syntyneet sisaruksensa. Hän on jo hymyillyt viime viikolla isille ja meidän esikoiselle kummallekin ja katsonut suoraan silmiin. Minä odottelin tähän päivään asti ekaa hymyäni häneltä. Välillä pääsee jo pieniä jokeltavia ääniä pikkuvauvan ähinän seasta ja ne ovat maailman suloisimpia. Hän katselee kiinnostuneena neuvolasta saatua kasvokuvaa hoitopisteen yläpuolella ja seuraa katseellaan esimerkiksi mustaa ilmapalloa ja mustavalkoista kuvakirjaa, jota lapset heiluttavat hänelle innoissaan.

Hän on tosi rauhallinen ja tyytyväinen, eikä ole onneksi kärsinyt onneksi masuvaivoista ollenkaan. Ollaan päästy helpolla. Hän nukkuu yleensä pitkiä päiväunia ja öisinkin on unessa pääosin. Yksi sellainen yö on ollut, että hän heräsi kahden aikaan ihmettelemään ja seurustelemaan ja valvoi yli tunnin, ja viime viikolla oli yksi sellainen yö, jolloin hän heräsi pitkän unipätkän jälkeen vartin välein aamuun asti. Mutta muuten hän on nukkunut melko hyvin kaikki yöt. Meillä on ollut myös yksi sellainen yö, jolloin hän heräsi vaan kahdesti syömään. Yleensä taas nukkuu yhden pidemmän n. 4h pätkän yössä ja muuten syö n. tunnin välein, yhteensä yleensä 4-5 kertaa.

Tuntuu ihan utopistiselta, että neljännellä kerralla voi päästä näin helpolla. Toki meillä on ollut jokainen lapsi erilainen ja ollut sekä helppoja että haastavampia hetkiä vauvavuosina, mutta tämä nelonen on kyllä ainakin tähän saakka ollut tosi chilli tapaus. Mua jännitti ennenaikaisuuden vuoksi mahdolliset mahavaivat, koska suolisto olisi voinut olla vielä kehittymätön. Mutta onneksi niitä ei koskaan tullut, ilmeisesti vauveli kerkesi kasvaa riittävän kauan mun kohdussa, että hänelle ei tullut mitään kurjia vaivoja ennenaikaisuudesta. Meidän supervauva.

Hereillä vauva viihtyy sekä sylissä, että pötkötellen lattialla ja ihmetellen. Toki hänellä on vanhempien lisäksi kolme maailman innokkainta viihdyttäjää, että ei varmasti aika käy makoillessakaan tylsäksi. Hän myös nukkuu päiväunia mielellään niin vaunuissa, sitterissä, sylissä, autossa, vauvapesässä kuin sängyssäkin. Sellainen lunki nelonen, joka on tottunut alusta asti ison perheen menoon ja meininkiin.

Ihan hurjaa, että ensi viikonloppuna meidän vauva saa jo nimen. Tai no nimi hänellä on ollut sieltä maaliskuusta asti kun käytiin häntä kurkkaamassa ultrassa ja saatiin tietää, että hän on tyttö-oletettu. Mutta nyt varsinkin syntymän jälkeen ollaan puhuttu hänestä lähinnä vauvana, jotta lapset eivät vahingossa käyttäisi nimeä läheisten kuullen ennen kuin nimi on virallisesti käytössä. Viime päivinä olen tehnyt kastejuhlajärjestelyita, tilannut kakkua ja käynyt koristeostoksilla. Menukin on suunniteltu. Meidän juhlat ovat tällä kertaa tosi pienet, vain kummit ja isovanhemmat/Oton sisarukset. Mutta ihana saada juhlia edes pienellä porukalla.

Tänään käytiin myös neuvolassa ja vauva oli kasvanut ihan valtavasti. Tuntuu hyvältä, että oma maito riittää näin hyvin, varsinkin kun se alkuun jännitti. Ihanaa kun hän kasvaa ja samalla niin haikeaa. Nämä ensimmäiset viikot ovat niin ainutlaatuisen ihanaa aikaa, ja kuluvat niin käsittämättömän nopealla vauhdilla. Jos hän oppisi ja kehittyisi yhtä nopeasti kun meidän kolmonen, niin viiden kuukauden kuluttua hän jo konttaisi ja nousisi seisomaan omin avuin, apua! Mutta meille kyllä varsin mieluusti kelpaisi hieman hitaampi vauhti, niin saisi nauttia rauhassa pötköttelevästä tyypistä vieläkin pidempään, kyllähän siinä pääsee paljon helpommalla kuin perässä juostessa, hah.

Kirjoitan varmaankin nyt ekan vuoden aikana ainakin jonkinlaiset tällaiset kuukausipostaukset talteen, sitten myöhemmin en enää. Mutta tätä vauvan kehitystä on kiva seurailla ja varsinkin, kun tiedän, että siellä ruutujen takana on monta lähes samanikäistä vauvaa, niin olisi ihan vaihtaa kuulumisia muiden loppukesän/alkusyksyn vauvojen vanhempien kanssa! Saa laittaa siis instassakin viestiä tai tulla kommentoimaan oman vauvan kuukausikuulumisia, niitä on ihana lueskella!

Ihanaa viikon jatkoa kaikille, nyt vauva tuolla heräilee päikkäreiltä ja mä menen nuuskuttamaan vauvan tuoksua <3 

Meidän vauva täytti tiistaina jo kaksi viikkoa ja nämä viikot ovat kyllä hujahtaneet aivan hetkessä. Ne kolme ensimmäistä yötä sairaalassa ovat enää kaukainen muisto vain ja ollaan aika hyvin päästy kotona jo tähän vauvalyfeen kiinni. On hän vaan niin ihana ja rakas! Vauva on sujahtanut luontevasti osaksi meidän perhettä ja elämää. Vauvanhoitokin on tullut kuin jostain selkäytimestä, ei ole tarvinnut paljoa miettiä, että mitenkäs tämä nyt menikään. Hän on tosi tyytyväinen ja lunki tyyppi ainakin toistaiseksi. Vauva on kulkenut hyvin mukana kun ollaan touhuttu isompien kanssa (pidettiin esim. vikana kesälomapäivänä lapset päättää päivä ja käytiin museossa ja leikkipuistossa).

Ollaan nukuttu hyvin myös ekojen koti-öiden jälkeen kun löytyi ne itselle sopivat toimintatavat. Ekat kaksi yötä nukuin nimittäin hänen kanssa sohvalla, kun oli niin vaikea siirtyä sieltä sairaalan valoisasta huoneesta & puoli-istuvasta asennosta yhtäkkiä pilkkopimeään makkariin täysin makuulle. Mutta kahden sohvayön jälkeen me siirryttiin omaan sänkyyn ja laitettiin sinne pikkuinen yövalo. Se on koko yön päällä, eikä häiritse, mutta auttaa näkemään vauvan aina kun hän havahtuu. Me nukutaan perhepedissä, koska imetyksen kannalta se on mulle kaikkein kätevintä. Perhepedissä vauva jatkaa unia aina syönnin jälkeen heti ja saadaan nukuttua molemmat hyvin.

Tähän pariin viikkoon on mahtunut yksi vähän tiheämmin heräilty yö, kun vauva söi tunnin välein koko yön ajan. Muuten hän havahtuu yleensä n. 2-3h välein syömään yöllä ja nukkuu läpi yön. Iltaisin hänellä on yleensä sellainen parin tunnin tankkaushetki ja ollaan silloin tiiviisti ihokontaktissa. Hän viihtyy päivisin unien välissä hereillä yleensä jo tunnin ja välillä jopa kaksi, ja on ihanaa kun hän tuijottelee silmiin ja ihmettelee meidän meininkiä. Ensimmäistä tarkoituksellista hymyä odotellessa! Vahinkohymyjä unissaan tulee monta kertaa päivässä ja ne on niin suloisia.

Meillä oli eilen neuvolassa vielä painokontrolli (painoa on tärkeää seurata tiheästi kunnes 3kg raja ylittyy) ja nythän se 3kg raja olikin jo mennyt yli! Oikein hyvin siis riittää mun maito. Saa olla kyllä helpottunut ja kiitollinen edelleen siitä, että ennenaikaisuudesta huolimatta imetys on sujunut näin helposti. Kaikki oli muutenkin oikein mainiosti neuvolassa, eikä enää tarvitse seurata painoakaan erityisemmin, vaan ne ihan perus neuvolakäynnit ohjelman mukaan riittää. Meillä oli tällä kertaa eri hoitaja, kun omalle ei ollut aikoja, ja oli niin hauskaa hämmentää kun hän kysyi, että onko vauva meidän ensimmäinen ja me saatiin ylpeänä ilmoittaa että ”ei, kun neljäs!”. Ihmisillä on aika hauskoja reaktioita, kun me varmaan näytetään iän puolesta perus ensisynnyttäjä-perheeltä, mutta sitten kyseessä onkin jo meidän neljäs lapsi.

Oton isyysvapaata on vielä muutama päivä jäljellä ennen kuin arki alkaa täysillä siihen asti, että Otto jää marraskuussa vanhempainvapaalle. Nyt vauva ehtiikin kasvaa jo melkein 4kk ikään ennen kuin Oton vanhempainvapaajakso alkaa, kun mulla oli juuri ennen hänen syntymäänsä vasta alkanut 29. päivä heinäkuuta se mun oma pakollinen (minimi)äitiysrahakausi. Mutta mikäs siinä, vauva ehtii myös loppupäässä sitten kasvaa kuukauden vanhemmaksi ennen kuin Oton vanhempainvapaajakso loppuu, niin sehän on vaan kiva. Nyt pitää kuitenkin selvitä nämä kolme kuukautta tässä välissä ensin niin, että teen itse myös jonkin verran töitä. Toistaiseksi ainakin vaikuttaa siltä, että se onnistuu ihan hyvin, koska vauva nukkuu ihan hyviä päiväunipätkiä. Mutta toki mennään 100% vauvan ehdoilla, katsotaan millaiseksi se arki sitten muodostuu kun Otto on palannut töihin ja vauva vähän kasvaa.

Lapset ovat ottaneet pikkusiskon niin ihanasti vastaan ja joka päivä täällä käydään debattia siitä, että kuka saa pitää ekana vauvaa ja kuinka kauan ja milloin on kenenkin vuoro. Vauvalla on hereillä ollessaan viihdyttäjiä tarjolla ihan joka suunnasta ja lapset myös ihanasti auttavat vauvan hoidossa täysin pyytämättä. Tuovat esimerkiksi puhtaat vaatteet tai harson, tai heittävät käytetyn vaipan roskikseen. Joka ilta vauvalle lauletaan tuiki tuiki tähtönen, kuten myös mahassa ollessa. Saapa nähdä kuka meistä saa sen ensimmäisen tarkoituksellisen hymyn osakseen, kaikki me ollaan kovia höpöttelemään vauvalle.

Viime viikolla pidettiin lapsille lapset päättää päivä, joka oli valtava hitti! Lapset keksivät kaikkea ihanaa tekemistä, joka onnistui hyvin myös vauvan kanssa, kuten leikkipuiston ja Luonnontieteellisessä museossa vierailun. Meillä oli niin kiva päivä! Tällä viikolla he palasivat jo arkeen kun koulu ja dagis alkoivat 10 viikon kesäloman jälkeen. Nyt meillä on jo nelosluokkalainen, tokaluokkalainen ja yksi, joka on dagiksen isoimpien ryhmässä!

Me ollaan täällä kyllä niin täysin vauvakuplassa ja niinkun Otto kirjoitti oman IG-kuvan kuvatekstissään, voitais olla aina vaan vauvakuplassa. Täällä on ihanaa. Vauvan kanssa tulee elettyä niin täysin hetkessä koko perhe ja kiinnitettyä jatkuvasti huomiota kaikkiin suloisiin pieniin asioihin.

Kaupallinen yhteistyö: Flora Suomi

Eilen meidän perheellä alkoi arki, kun lapset palasivat 10 viikon kesälomalta kouluun ja dagikseen. Tänä syksynä ollaan arjessa aivan uuden edessä, kun yritetään löytää hyviä ja toimivia arkirutiineja neljän lapsen perheenä. Meidän vauva täyttää tänään jo kaksi viikkoa. Hän on aivan ihana tyyppi, joka tuo arkeen oman suloisen lisänsä. Ollaan selvitty hienosti arjen askareista ja ruuanlaitosta ainakin toistaiseksi myös kuuden hengen perheenä, pitkälti kiitos ruuanlaittoa rakastavan mieheni. Valehtelisin silti jos väittäisin, etteikö nopeat, helpot ja maistuvat arkiruokavinkit tulisi entistäkin enemmän tarpeseen tänä syksynä!

Siksi ajattelinkin vinkata teille meidän viime aikojen lemppari arkiruokareseptin, joka valmistuu helposti ja nopeasti ja maistuu ihan koko perheelle. Se on Oton täyteläinen ja helppo kukkakaalikeitto, joka saa mausteista makua Flora Pehmeä Curry ruuanlaittovalmisteesta, ja raikkautta tuoreista yrteistä. Kasviöljypohjainen Flora Pehmeä Curry kestää hyvin hauduttamista, mikä tekee keiton valmistuksesta erityisen helppoa ja nopeaa, kun sen voi lisätä samalla kun kaikki muutkin ainesosat. Vaikka ainesosalista on pitkähkö, suurin osa aineksista on sellaisia, jotka löytyvät ainakin meiltä aina jo valmiiksi kaapista (mausteet, rasva, valkoviinietikka).

Eli jos vain muistaa napata kaupasta pari kukkakaalia ja Flora Pehmeän Curryn, niin soveltamalla oman maustekaapin mukaan pääsee jo hyvin pitkälle. Rakastan Flora Pehmeän Curryn nimensä mukaisesti pehmeää makua. Se on sellainen lempeän mausteinen ja maistuu hyvin myös lapsille. Pavut tuovat keittoon proteiinia, jolloin se pitää nälkää pidempään kuin pelkkä kukkakaali pitäisi.

Oton helppo ja nopea kukkakaalikeitto

n. 1kg kukkakaalia

2 kevätsipulia

2 valkosipulinkynttä

3 ruokalusikallista Flora & Voita (tai Flora & Voi Merisuolaa)

1 tölkki valkoisia papuja

1-1,2 litraa vettä

1 kasvisfondi

1,5 tl suolaa

1tl mustapippuria

1tl ruokosokeria

2 rkl valkoviinietikkaa

1 prk Flora Pehmeä Curry ruuanlaittovalmistetta

3-4 rkl sitruunamehua

0,5 ruukkua lehtipersiljaa

Huuhtele kukkakaali ja pilko sopivan kokoisiksi paloiksi. Huuhtele ja pilko kevätsipulit ja valkosipulinkynnet. Huuhtele ja valuta pavut. Kuumenna isossa kattilassa Flora & Voi Merisuola. Lisää kukkakaalit ja sipulit ja kuullota muutaman minuutin ajan. Lisää sekaan pavut, vesi, kasvisfondi, Flora Pehmeä Curry, mausteet ja valkoviinietikka. Anna kiehua 10-15 minuuttia. Huuhtele ja hienonna puoli ruukkua lehtipersiljaa. Soseuta keitto esim. sauvasekoittimella. Tarjoile keitto sitruunamehun ja lehtipersiljan, sekä herkullisen leivän kanssa.

Helppoa ja terveellistä välipalaa lapsille

Nyt kun lapset palasivat takaisin kouluun, he tarvitsevat iltapäivisin helppoja ja nopeita välipaloja. Kysyinkin lapsilta, että mikä on heidän lemppari välipala ja he vastasivat kuin yhdestä suusta, että ”supermacka!” eli helpot välipalavoileivät. Ja joo, toki voileipä on aina helppo välipala, senkun voitelee leivän voilla, heh. Mutta kovin ravitseva se ei silloin ole. Siksi me ollaan haluttu tarjota lapsille helppo keino syödä monipuolista välipalaa, ja näin arjen alettua ollaan harrastettu hyvin kevyttä ”meal preppausta”. Eli ollaan pesty ja pilkottu jääkaappiin valmiiksi sopivan kokoisia kasviksia, joita voi helposti laittaa leivän päälle. Ja ollaan sovittu, että leivälle otetaan vähintään kahta eri väristä kasvista. Lapset ovat itse saaneet valita mitä kasviksia kaupasta ostetaan, (mm. kirsikkatomaattia, avomaankurkkua, jäävuorisalaattia, avokadoa, rucolaa ja paprikaa). Lisäksi leivälle tulee Flora & Voita, sekä juustoa.

Flora & Voi Normaalisuolainen yhdistää kasviöljyjen hyvää tekevät ominaisuudet sekä voin täyteläisen maun. Flora & Voi on säilöntäaineeton rypsiöljystä ja voista valmistettu levite. Se maistuu herkulliselta leivän päällä ja sopii loistavasti myös ruoanlaittoon ja leivontaan. Mun oma lemppari on Flora & Voi Merisuola, jossa suolaa on hieman runsaammin. Mutta se on meillä sellainen herkuttelulevite, jota käytän esim. silloin, kun ruuaksi on jotain täyteläistä keittoa ja sen kanssa esim. jälkiuunileipää, jonka päälle ei tule muuta kuin voita. Jos tykkäätte ravintolassa siitä, kun saa jotain herkullista leipää, voita ja merisuolahiutaleita voin päällä alkuun, niin Flora & Voi Merisuola maistuu juuri siltä. Ihan täydellinen maku!

Lasten helpot ja nopeat välipalavoileivät

4 palaa lasten lempileipää (meillä esim. ohutta ruisleipää tai kaurarieskaa)

Flora & Voita

4-8 viipaletta omaa lemppari juustoa

Valmiiksi jääkaappiin pilkottuja vihanneksia, esim: kirsikkatomaattia, avomaankurkkua, jäävuorisalaattia ja paprikaa.

Paahda leivät jos haluat. Voitele Flora & Voilla. Lisää 1-2 viipaletta juustoa, sekä vähintään kahta eri vihannesta päälle.

Meillä koko perhe rakastaa paahdettua leipää ja paahdetaan aina leivät. Se maku on Flora & Voi sulaa leivälle on niiiiiiin herkullinen!

Oton kukkakaalikeitto on niin hyvää, että me tehdään sitä ruuaksi melkein joka viikko. Ja lapset ovat olleet oikein tyytyväisiä näihin välipalavoikkareihin, koska saavat itse valita ja niissä on ihanasti makua. Täydelliset arjen helpottajat! Maistuu hyvin aikuisellekin ja helpottaa pikkuvauva-arkea, kun on valmiiksi pilkottuja vihanneksia jääkaapissa. Imettäessä nälkä yllättää usein lyhyellä varoitusajalla ja silloin olisi helppo turvautua johonkin ei-niin-terveelliseen vaihtoehtoon. Mutta kun vihanneksia löytyy jo valmiiksi kaapista käyttövalmiina, ei ole mitään syytä napata jotain patukkaa, kun herkullinen leipäkin valmistuu vaikka yhdellä kädellä.

Tiistaina 3.8. Herättiin joskus puoli yhdeksän maissa ja syötiin aamupalaa lasten kanssa. Otolla oli työpäivä (etänä) ja hän oli herännyt jo hieman aiemmin. Mulla oli ihan hyvä fiilis, olin saanut yön nukuttua. Aamupuuhien jälkeen lapset menivät ulos leikkimään ja tein itsekin jonkin aikaa töitä koneella. Vastasin meileihin ja tein pari laskua. 

Yhdentoista jälkeen lapset tulivat sisälle ja aloin laittamaan meille lounaaksi uunifetapastaa. Klo 11.33 siinä tomaatteja vuokaan laittaessani tunsin ensimmäisen melko napakan (mutta ei kipeän) supistuksen, joka kesti minuutin. Klo 11.35 tuli seuraava. Ja klo 11.37 latasin supistuslaskurin playkaupasta. Sinne piirtyi supistuksia tasaiseen tahtiin alle kahden minuutin välein. Mulla oli sinä päivänä viikkoja 35+6, laskettu aika oli 1.9. 

Seitsemän supistuksen jälkeen laskuri kehotti lähtemään sairaalaan ekan kerran. Mutta koska mulla nyt on joskus ennenkin ollut säännöllisiä napakoita supistuksia, jotka ovat loppuneet jossain vaiheessa, päätin vielä seurailla. Kerroin Otolle, mun fiiliksistä ja sain ruuan uuniin. Otto alkoi laittamaan viimeisiä kamppeita kasaan ja hommaamaan lapsille hoitopaikkaa. Itse olin ihan varma, että ei tässä tarvitse mihinkään lähteä. Sovittiin, että seuraan mun fiiliksiä tunnin ajan ja jos ne eivät mene ohi, soitan synnärille ja kysyn neuvoa. 

Edelleen merkkasin supistuksia ylös sovellukseen ja joka viidennen supistuksen jälkeen se kehotti menemään sairaalaan. Kun supistukset edelleen jatkuivat puoli yhdeltä, soitin Naistenklinikalle. Kerroin tilanteesta ja aiemmista synnytyksistä ja ihana ja ystävällinen kätilö kehotti tulemaan nyt ainakin tsekkaamaan kohdunsuun tilanteen, koska mun historialla tilanne voisi edetä nopeastikin. Mulla oli niin outo fiilis, koska en voinut uskoa, että kuin salama kirkkaalta taivaalta, näillä viikoilla ilman mitään ennakko-oireita olin yhtäkkiä lähdössä synnärille tsekkiin. 

Me pakattiin lapset ja tavarat autoon ja lähdettiin ajamaan Oton siskolle, minne lapset menivät hoitoon päiväksi. Autossa supistukset hidastuivat hieman ja tulivat 3-4 minuutin välein. Ajattelin, että ollaankohan me nyt ihan turhaan menossa sinne ja meidät käännytetään heti takaisin kotiin. 

Pudotettiin lapset Oton siskon luo ja jostain syystä mua itketti hirveästi kun sanottiin heipat. Kai se jännittävä tilanne purkautui sillä tavalla, ja onhan synnyttäminen aina pelottavaa kun mitä tahansa komplikaatioita voi tulla. Itku kurkussa halasin lapsia ja kerroin rakastavani ja sanoin, että nähdään pian, ja yritin naurahtaa siihen vielä, että tuskin pikkusisko vielä tänään syntyy, että me tullaan varmaan kohta hakemaan teitä kotiin. 

Kun Otto ja lapset poistuivat autosta, jäin yksin sinne itkemään. Nyt jo naurattaa, mutta silloin olin aivan itkuinen ja suunnilleen mietin, että olikohan tämä nyt viimeinen kerta kun sain kertoa lapsille, että rakastan heitä. (Hormones much?). Onneksi Otto tuli pian takaisin ja lohdutti mua, ja sai mut nauramaan omilla pöntöillä jutuillaan. 

Ajettiin Naistenklinikalle ja musta tuntui, että supistukset tuli edelleen tosi hitaasti (3-4min välein) eivätkä tuntuneet miltään. Kello oli tässä vaiheessa n. 13.15. Alkoi tuntua entistä enemmän, että me ollaan ihan turhaan menossa tsekattavaksi ja mua ehkä vähän nolottikin. Ehdotin Otolle, että kävellään pikku lenkki ja mennään vaikka portaita ylös alas jos saisin supistukset “takaisin käyntiin” kun ne edelleen tulivat “vain” 3-4 minuutin välein. No, en mä jaksanut kävellä portaita kovin kauaa, kun meni jo lihakset maitohapoille ja totesin, että no kyllä tämä nyt riittää, mennään katsomaan mikä tilanne. 

Päivystyksessä meidät otti vastaan ystävällinen ja ihana kätilö, joka kertoi, että Otto ei saa valitettavasti tulla mukaan päivystyshuoneeseen, mutta hän saa odottaa ulkopuolella aulassa. Menin yksin kätilön kanssa sitten tutkimushuoneeseen ja kätilö laittoi mut käyrille. 

Kätilö oli todella ihana ja kunnioittava ja kysyi luvan kaikkiin tutkimuksiin ja näytteisiin. Ensin hän otti multa streptokokkinäytteen, joka otetaan kaikilta synnyttäjiltä rutiininomaisesti. Sitten hän tsekkasi kohdunsuun ja mun valtavaksi yllätykseksi se olikin jo 5cm auki. Supistuksia ja sydänääniä piirtyi tasaisesti käyrille koko ajan. Sain soittaa Otolle, että olen 5cm auki ja kertoa, että me siirrytäänkin nyt suoraan synnytyssaliin, vauva syntyy tänään. Olin aivan pyörällä päästä, koska en millään uskonut että tilanne oli edennyt taas niin paljon, vaikka musta ei tuntunut miltään. 

Kello kahden maissa me siirryttiin synnytyssaliin ja olin aivan ihmeissään. Siellä me sitten oltiin ja ihmeteltiin. Edelleenkään musta ei tuntunut ollenkaan siltä, että olisin synnyttämässä edes samana päivänä tai samalla viikolla. Kuvattiin pari hauskaa videota, katsottiin hetki Netflixiä ja höpöteltiin kaikkea. Yritin pomppia jumppapallolla ja vauvasta otettiin koko ajan käyrää.

Kello neljän maissa vauvan sydän alkoi lyödä tosi nopeasti, syke huiteli koko ajan 190-200 välillä, eikä laskenut siitä ollenkaan. Mun piti mennä hetkeksi pötköttelemään ja mulle tiputettiin pussillinen suolaliuosta kanyylista, jotta vauva vähän rauhoittuisi. Kanyyli oli laitettu jo aiemmin mahdollista epiduraalia varten, koska ajateltiin, että synnytys saattaisi edetä nopeasti. Vauvalla oli ihan hullut bileet käynnissä mahassa, hän vispasi joka suuntaan ja mun maha vaan heilui. 

Kätilö kävi aina välillä moikkaamassa meitä, mutta muuten oltiin lähinnä kahdestaan vaan Oton kanssa. Halittiin, höpöteltiin ja heitettiin läppää. Heti kun suolaliuos oli tippunut, nousin takaisin ylös ja kävelin ja kyykkäsin ja yritin edistää synnytyksen edistymistä, mutta edelleenkään ne kahden minuutin välein tulevat supistukset eivät olleet minkään tuntuisia, ei tarvinnut edes hengitellä tai lopettaa sitä mitä olin tekemässä, jos supistus sattui tulemaan. 

Seitsemän aikaan illalla mulla alkoi olla jo tosi nälkä, kun oltiin syöty vaan se lounas ennen puolta päivää. Alkoi myös olla tosi turhautunut fiilis, kun synnytys ei vaan edennyt. Aloin jopa epäillä, että ehkä me kuitenkin oltiin siellä turhaan ja oikeasti en ollutkaan 5cm auki, vaan siinä oli käynyt joku moka kätilöllä. Mietin ahdistuneena, että voisiko ne oikeasti lähettää meidät vielä kotiin tässä vaiheessa, jos kohdunsuun tilanne on mitattu väärin. 

Pyydettiin kätilö silloin iltaseitsemän jälkeen paikalle ja hän tsekkasi kohdunsuun tilanteen. Olin auennut seitsemään senttiin ja kohdunsuu oli tullut takaa eteenpäin. Selkeästi jotain siis tapahtui!

Olin ihan valtavan helpottunut, koska mua pelotti, että on oikeasti käynyt joku moka. Tuli sellainen huijarisyndrooma fiilis, että synnytys tuntuu liian helpolta ollakseen oikeasti käynnissä. Edelleenkään mulla ei siis ollut kipuja ollenkaan, enkä ollut ottanut mitään kipulääkettä. Kuten myöhemmin sain huomata, nämä mun kohdunsuuta avaavat supistukset olivat huomattavasti vähemmän kivuliaita kuin jälkisupistukset synnytyksen jälkeen.

Pyysin myös pientä iltapalaa, koska musta tuntui että en oikeasti kohta jaksa synnyttää, kun oli niin nälkä. Sain mehua, hedelmää ja jugurttia ja ne antoivat energiaa. Sovittiin samalla, että jos mitään merkittävää muutosta ei tapahdu seuraavan tunnin aikana, niin kahdeksalta puhkaistaan kalvot. Tiesin, että mulla kalvojen puhkaisu saattaa edistää tilannetta nopeastikin, joten pidin sitä ihan hyvänä ratkaisuna siihen kohtaan. 

Tunti kului siinä syödessä iltapalaa, vastaillessa vielä muutamaan työmeiliin ja viestitellessä ystävien kanssa. Kello tuli kahdeksan, ja edelleen mulla oli ihan samanlainen olo kuin aiemmin. Olisin voinut lähteä vaikka kauppaan.

Noin vartin yli kahdeksan illalla kätilö tuli puhkaisemaan kalvot ja samalla laitettiin sydänkäyräpinni vauvan päähän kiinni. Aloin olla hieman malttamaton, koska kalvojen puhkaisusta huolimatta musta tuntui, että supistukset eivät lainkaan kovene, eikä synnytys edisty. Pompin edelleen jumppapallolla ja odotin, odotin ja odotin. 

Kello 20.40 kävin vielä vessassa ja kun tulin vessasta, tunsin ensimmäisen kipeän supistuksen, jonka aikana mua sattui niin kovaa, että oli pakko hengitellä ja teki mieli huutaa. Mua sattui todella kovaa häpyluuhun, enkä ollut ennen tuntenut sellaista synnytyskipua. Pelkäsin, että vauva on jotenkin väärässä asennossa ja kipu “väärässä paikassa” johtuu siitä. 

Säikähdin sitä outoa tunnetta ja painoin soittokelloa. Meidän oma kätilö oli silloin auttamassa toisessa synnytyksessä, joten paikalle tuli toinen kätilö. Sanoin, että mä haluan epiduraalin, mutta kätilö ehdotti, että tsekattaisiin ensin kohdunsuun tilanne ennen sen laittoa. Sanoin, että haluan vaan sen epiduraalin heti, ja kätilö lähti valmistelemaan sitä. 

Sillä aikaa meidän oma kätilö tuli paikalle ja mun kivuliaat supistukset jatkuivat. Kun olin selvinnyt ensijärkytyksestä niiden suhteen, ne tuntuivat hieman helpommilta kestää. Hengittelin, roikuin Otossa ja yritin pitää leuan rentona ja hengityksen tasaisena. Nojasin päätä taaksepäin ja yritin ajatella, että vauva liukuu alaspäin jokaisella supistuksella.

Sovittiin kätilön kanssa, että tsekataan sittenkin ensin se kohdunsuun tilanne, että jos se on edistynyt lähelle ponnistusvaihetta, niin en ota sitä epiduraalia, koska se ei kuitenkaan auta mitään mulla enää siinä vaiheessa. Kun olin hetken saanut tuntea sitä kipua ja tajusin, että pärjään sen kanssa vaikka se onkin kovaa, tuntui helpommalta kestää sen aikaa, että tilanne tarkastetaan. Kohdunsuu oli auennut jo yhdeksään senttiin. Tein ehkä pelottavimman päätökseni ikinä ja päätin olla ottamatta epiduraalia ensimmäistä kertaa. Tässä vaiheessa kello oli n. 20.50. 

Epiduraalin sijaan tartuin ilokaasumaskiin kuin henkeni hädässä. Se oli auttanut mua aiemmissakin synnytyksissä, ja ajattelin, että se voisi olla hyvä apu tälläkin kertaa. Menin sängylle ja aloin hengittää ilokaasua aina supistusten aikana. Ne tulivat todella tiheästi. Vaivuin ihan omaan maailmaani ilokaasun ja supistusten kanssa, musta tuntui, että suunnilleen irtauduin mun ruumiista, enkä tuntenut sitä kipua. En kuullut Ottoa tai kätilöä ollenkaan, musta tuntui, että ne oli kahdestaan siellä ja mä olin jossain ihan muualla. 

Tasan yhdeksältä mua alkoi ponnistuttaa ja siinä vaiheessa kätilö käski mun hengitellä välillä myös raitista ilmaa ilokaasuhenkäysten välissä. Olin kylkimakuulla ja samalla kun musta tuntui, että en osaa ponnistaa siinä asennossa, musta tuntui, että en myöskään jaksa liikkua senttiäkään mihinkään toiseen asentoon. Kaikki muut lapset olen ponnistanut puoli-istuvassa asennossa ja se tuntui ajatuksena helpolta ja turvalliselta, mutta musta tuntui, että en vaan kertakaikkiaan kyennyt vaihtamaan asentoa. Päädyin ponnistamaan kyljellään niin, että Otto piti mun jalkaa ylhäällä.

Kipu oli tässä vaiheessa todella kovaa, ja kaikki mun ajatukset siitä, että synnytän hiljaa ja annan vauvan vaan “liukua ulos” lensivät kyllä ihan jonnekin romukoppaan. En ollut lainkaan seesteinen, vaan melko tuskainen ja karjuva, heh. Kätilön neuvo, että työnnä se kipu ulos, oli kyllä tosi hyvä, juuri niin mä yritin tehdä. Ja se todella auttoi, kun työnsi kipua ulos. Tunsin, kuinka jokaisella supistuksella vauva oli aavistuksen lähempänä syntymää.

Se oli kyllä taas kaamein vaihe kun vauvan pää oli jo ulkona ja piti odottaa seuraavaa supistusta, jotta myös vartalo syntyy. Siinä vaiheessa sattuu kaikkein eniten mun mielestä, mutta onneksi se on nopeasti ohi. Kello 21.13 vauva syntyi, napanuora tiukasti kaulan ympäri kiertyneenä ja hieman sinisenä. Kätilöt olivat kuitenkin tosi rauhallisia, ottivat vaan napanuoran pois kaulan ympäriltä ja vauva alkoi samantien itkemään sen jälkeen. Olin haaveillut itse ottavani vauvan vastaan, mutta en pystynyt siihen. Kätilö ojensi vauvan mulle rinnalle ja olin niin helpottunut ja rakastunut ja onnellinen.

Me vaan katsottiin Oton kanssa toisiamme ja vauvaa ja  itkimme molemmat. Se oli niin käsittämättömän taianomainen hetki, ei mikään muu elämässä ole tuntunut samalta kuin se hetki, kun oman lapsen tapaa ensimmäistä kertaa. Ja me saatiin kokea se jo neljännen kerran, miten onnekas voi ihminen olla? Tuntui niin suurelta siunaukselta, että kaikki meni tälläkin kertaa näin hyvin, ja synnytys oli niin helppo, vaikka pitkä odottelu olikin.

Mulla alkoi heti vauvan synnyttyä kovat jälkisupistukset ihan omasta takaa, kun istukka ei ollut tullut ulos. Halusin keskittyä vauvaan rauhassa ja sanoinkin siinä, että kätilö voi sittenkin antaa sitä oksitosiinia, jotta istukka syntyy nopeammin ja pääsen kivuista eroon. Niin ne vaan on synnytykset tässäkin erilaisia, viimeksi mua taas ei sattunut ollenkaan enää sitten kun vauva oli syntynyt ja istukan syntymää ei edes huomannut.

Nyt taas supistukset oli tosi kipeitä ja halusin istukan mahdollisimman nopeasti ulos, vaikka synnytyssuunnitelmassani olin toivonut, että oksitosiinia ei anneta rutiininomaisesti heti synnytyksen jälkeen istukkaa varten. Oksitosiinin avulla istukka ja kalvot kuitenkin syntyivät nopeasti (synnytyksen viimeinen vaihe oli 13 minuuttia) ja sitten kipu vihdoin alkoi helpottaa. Onneksi mieltä saa aina muuttaa ja tehdä juuri niinkuin itsestä tuntuu parhaalta. Mitään repeämiä mulle ei tullut tälläkään kertaa, enkä tarvinnut ollenkaan tikkejä. 

Vauva hakeutui itse rinnalle mun sylissä ja ensimmäinen imetys salissa oli juuri niin ihana kuin toivoin. Me vaan tuijoteltiin ja paijattiin ihanaa tummatukkaista minityyppiä, joka tuntui niin älyttömän pieneltä, mutta oli heti niin skarppi ja jäntevä. Olin vähän jännittänyt, että jaksaako vauva tulla itse rinnalle ja miten hengitys sujuu pienillä viikoilla, kun en ollut saanut kortisoneja, toisin kuin esikoista odottaessani ehdin saada. Mutta hän on kunnon sissi ja kaikki sujui aivan mainiosti alusta lähtien.

Kun oltiin saatu rauhassa pitää vauvaa rinnalla ja syödä hyvä iltapala synnytyksen jälkeen, mä lähdin suihkuun ja vauva mitattiin ja punnittiin. Hänen syntymämitat olivat 2660g ja 48cm, päänympärys oli 33cm. Otto piti vauvaa sylissä sen aikaa kunnes sain vaatteet päälle ja sitten me taas vaan ihmeteltiin häntä. Mulla oli niin hyvä olo, ei yhtään tuntunut siltä, että olin juuri synnyttänyt. Olisin voinut lähteä samantien kotiin, mutta tiesin kyllä, että pienten viikkojen takia meillä ei ollut mitään mahdollisuuksia polikliiniseen synnytykseen, hotelliyöpymiseen tai varhaiseen kotiutumiseen.

Noin puoli yhden aikaan yöllä meitä tultiin hakemaan, eikä saatu kovasti toivomaamme perhehuonetta. Mut vietiin synnyttäneiden osastolle vauvan kanssa jaettuun huoneeseen ja Oton piti lähteä kotiin yöksi. Se oli kyllä ihan hirveää, varsinkin kun tiesin, että niin kauan kun olemme sairaalassa, Otto saa vierailla meidän luona vain yhden tunnin päivässä. Mua itketti niin paljon se, että Otto menettää kaikki vauvan ensimmäiset hetket ja oli tosi vaikeaa jäädä sinne yksin vauvan kanssa. Mutta me sovittiin yhdessä vauvan kanssa, että nyt panostetaan ihan täysillä imetykseen ja ihokontaktiin ja lähdetään kotiin heti kun 48h pakollinen pienillä viikoilla syntyneen sokeriseuranta on tehty.

Ja niin siinä onneksi kävi, että päästiin sitten kotiutumaan perjantaiaamuna, koska kaikki oli vauvalla ja mulla hyvin. Imetys sujui ihan super hienosti ja hän jaksoi tilata maitoa ja syödä mahan täyteen suoraan rinnasta. Se oli ihan mahtavaa. Onneksi päästiin niinkin nopeasti kotiin Oton ja ylpeiden isosiskojen luo, ilman lisämaitoja ja valohoitoa. 

Nyt ollaan oltu jo yli viikon ajan kotona ja edelleen tuntuu käsittämättömältä, että meidän vauva tosiaan jo syntyi. Laskettuun aikaan on vielä melkein kolme viikkoa, mutta vauva on ollut täällä meidän kanssa jo 12 päivää. Hän on maailman ihanin tyyppi ja koko perheen silmäterä. Ollaan ihan valtavan kiitollisia siitä, että kaikki meni näin hienosti tälläkin kertaa ja saatiin meidän pieni rakas turvallisesti maailmaan.

Saatiin sekä Naistenklinikan päivystyksessä että synnytyksessä ihan mielettömän hyvää hoitoa ihanilta kätilöiltä ja olen niin kiitollinen kaikesta heille. Myös synnyttäneiden osastolla meitä hoitamassa oli monta ihanaa kätilöä.  

Synnytyksen avautumisvaiheen kesto oli huikeat 9 tuntia, ponnistusvaihe ja jälkeisvaihe molemmat 13 minuuttia. Tämä oli siis mun hitain synnytys, mutta ehdottomasti myös helpoin. Jos oltaisiin odotettu siihen asti, että kipu alkoi (eli 20.45 asti), niin ei kyllä oltaisi ehditty viedä lapsia hoitoon ollenkaan ja vielä ajaa Naistenklinikalle alle puolessa tunnissa. Oli siis erittäin hyvä, että soitin jo heti päivällä ja otin mun supistukset todesta, vaikka koko ajan epäilyttikin ja oli sellainen fiilis, että ihan turhaan viedään tilaa oikeilta synnyttäjiltä, hah. 

Kiitos vielä hurjasti Naistenklinikalle, meidän kätilöille ja ennen kaikkea Otolle siitä, että tämä kokemus oli jälleen kerran niin hieno. Otto oli maailman paras tuki synnytyksessä ja meillä oli synnytys täynnä naurua, iloa ja onnea. En olisi voinut toivoa parempaa synnytyskokemusta <3 

Meidän pieni rakas syntyi tiistaina 3.8. Klo 21.13 ihan yllättäen, raskausviikolla 35+6. Synnytys käynnistyi lounasaikaan ilman mitään ennakoivia merkkejä ja pää on vieläkin aivan pyörällä siitä, että en olekaan enää raskaana vaan vauva on ollut jo pian kuusi päivää täällä. 

Synnytys sujui ihan mielettömän hyvin, vaikka olikin hitain kaikista mun synnytyksistä. Jäi niin hyvä mieli tästä synnytyskokemuksesta ja en malta odottaa, että saan kirjoittaa koko synnytys kertomuksen teille. Kuvattiin myös videota synnytyspäivänä ja varmasti jaan pieniä paloja synnytyksestä myös videomuodossa. Kokemus oli jälleen aivan uskomaton ja alkaa itkettää kun vain muistelenkin sitä hetkeä kun sain vauvan rinnalle. Meillä oli synnytyksessä myös aivan huippu kätilö, joka tuki mua juuri oikealla tavalla, ihan kuten Ottokin. Ei olisi voinut paremmin sujua! 

Oltiin vauvan kanssa kolme yötä sairaalassa kahdestaan, sillä meille ei tällä kertaa riittänyt perhehuonetta. Otto sai vierailla synnyttäneiden osastolla vain tunnin päivässä koronarajoitusten vuoksi ja se oli kyllä älyttömän kurjaa. Mun sydän särkyi joka kerta kun Oton piti lähteä kotiin ja tiesin miten paljon hän olisi vaan halunnut olla meidän kanssa ja me hänen. Tunti päivässä on ihan käsittämättömän vähän, se on epäinhimillistä ja hirveää myös tasa-arvoisen vanhemmuuden kannalta. Toivottavasti tästä rajoituksesta luovutaan pian jotta perheet pääsevät aloittamaan arjen aidosti yhdessä. 

Ennenaikaisuuden vuoksi vauva oli sokeriseurannassa ja lisäksi painoa ja bilirubiiniarvoa mitattiin jatkuvasti. Se aika osastolla oli kokonaisuudessaan henkisesti todella rankkaa, eikä vähiten siksi, että se nosti pintaan niin vahvasti ne muistot esikoisen ekoista päivistä sairaalassa, jotka olivat suurin syy siihen, että ylipäätään toivoin polikliinistä synnytystä tai edes varhaista kotiutumista. 

Sillä on ihan valtava merkitys miten hoitohenkilökunta suhtautuu esim. imetykseen ja tämän kolmen yön jälkeen voin kertoa, että lakkasin vihdoin syyttämästä itseäni siitä, että epäonnistuin ennenaikaisen esikoisen imetyksessä. Jos mulla ei olisi sitä kaikkea kokemusta ja tietoa joka mulla nyt on imetyksestä neljännen lapsen kohdalla, imetys olisi varmasti epäonnistunut tälläkin kertaa. Niin vahvasti mua painostettiin ennenaikaisuuden vuoksi toimimaan (ei kaikki, mutta osa henkilökunnasta) vastoin esimerkiksi imetyksen tuen ohjeita vielä vuonna 2021, vaikka mun oma maito nousi hienosti ja vauvalla oli täydellinen imuote ja hän oli virkeänä rinnalla paljon ja usein, eikä paino ollut laskenut lähellekään sitä 10% rajaa ja sokeritkin olivat hyviä koko ajan. Jos en olisi ollut niin tiukkana kun olin, voi olla että ei oltaisi vieläkään kotona ja vauva saisi edelleen lisämaitoa. 

Onneksi päästiin kotiin kolmen yön jälkeen ja täällä vauvan paino on noussut ihan valtavan hienosti, täysin mun omalla maidolla. Hän on oikein virkeä ja hyvinvoiva pieni murunen, joka on valloittanut täysin meidän sydämet. Käytiin eilen paino-ja bilirubiinikontrollissa ja paino oli noussut kahdessa vuorokaudessa jo 80 grammaa, kun tavoite on tässä iässä 15-20 grammaa vuorokaudessa. Eli todella hyvin! Myös bilirubiini oli edelleen riittävän matala, että päästiin takaisin kotiin. Mutta huomenna on vielä sen osalta kontrolli, toivotaan, että se olisi vihdoin kääntynyt laskusuuntaan. 

Ollaan oltu vauvan kanssa jatkuvassa ihokontaktissa, hän on ollut tosi tiheästi rinnalla ja ollaan vietetty aikaa olohuoneen isojen ikkunoiden edessä, jotta hän saisi auringonvaloa, kun sekin auttaa bilirubiinin hoidossa. Harmillisen pilvistä on ollut, mutta jokunen auringonsäde on onneksi osunut kohdalle myös. 

Vauva on aivan ihana, niin meidän oma rakas. Hän on todella tyytyväinen ainakin toistaiseksi ja nukkuu rauhallisesti, mutta herää kuitenkin itse reippaasti syömään tasaisin väliajoin. Hän tuntuu niin tutulta, että juuri tämä ihana pieni vauva oli mun mahassa koko ajan. Just tällainen tyyppi sieltä pitikin tulla meidän perheeseen.

Isosiskot ovat ottaneet vauvan niin upeasti vastaan ja vain odottavat, että tämä meidän ihokontakti-auringossa pesiminen loppuu, jotta hekin pääsevät pitämään vauvaa enemmän sylissä. Tottakai he ovat saaneet pitää vauvaa jo, mutta suurimman osan ajasta hän on tosiaan ollut tässä rinnalla valossa. Siskot ovat laulaneet vauvalle joka ilta tuiki tuiki tähtösen, ihan kuin silloin kun hän oli vielä mahassa. Kun me oltiin sairaalassa, he lähettivät laulun ääniviestillä ja mun piti soittaa se vauvalle. Olen niin ylpeä ja onnellinen kaikista mun neljästä isosta ja pienestä rakkaasta, että voisin haljeta. 

Tämä alku on ollut yhtä vuoristorataa ja jännitystä siitä, saadaanko olla yhdessä vai ei. Täytyy toivoa, että huomisessa kontrollissa saataisiin myös hyviä uutisia ja päästäisiin vihdoin aloittamaan arki ilman jatkuvaa pelkoa siitä, että joudutaan taas eroon toisistamme. Vauva on meidän kaikkien haaveiden täyttymys ja mikään ei tee mua onnellisemmaksi kuin se, että saadaan nauttia hänestä rauhassa yhdessä koko perhe.

Kirjoitin postauksen kokonaan puhelimella, joten pahoittelut jos on hiukan turhia rivivälejä tai jotain outoja typoja! Nyt takaisin vauvakuplaan ja palaan myöhemmin synnytyskertomuksen kanssa ❤️