Itseasiassa yksi meidän aineettoman yhteisen tekemisen perhejoulukalenterin luukuista oli tänä vuonna kotitreeni tonttulakit päässä koko perheelle ja se oli varsin hauskaa ja hikoiluttavaa puuhaa. Tällä hetkellä monet harrastukset ovat tauolla (niin myös meillä) ja siksi on tärkeää huolehtia muilla tavoin, että tulee liikuttua riittävästi. Me ollaan ulkoiltu paljon ja sen lisäksi ollaan tehty monia kotitreenejä. Minä en ole mikään ammattilainen, tiedän treenaamisesta hyvin vähän. Mutta sen tiedän, että tämä treeni on melko helppo ja hauska ja otin siihen mukaan omia lemppariliikkeitäni, joissa tulee hiki. Ja hien pintaan saaminen on kai ihan hyvä juttu?

Vaihtoehtoisia treenausmuotoja tälle lämmittelyn ja viiden liikkeen kombolle on myös esimerkiksi tonttudisko. Eli laittaa vaan mahdollisimman tanssittavaa joulumusiikkia päälle ja sitten tanssii ainakin puoli tuntia – aivan täysillä. Toimii parhaiten jos on seuraa esim. puolisosta tai lapsista, tai miksei pitäisi yhteisdiskoa vaikka Teams-tapaamisen merkeissä ystävien kanssa. Erityisen hyvin tonttudiskossa toimii taustalla Spotifyn oma Christmas Pop -soittolista, siellä on menevää joulumusaa. Mutta sen pidemmittä puheitta, tässä meidän perheen hatusta vedetty hauska kotitreeni.

Tonttutreeni – hauska kotitreeni tonttulakit päässä:

Lämmittely 2 kierrosta: 20 haarahyppyä, 20 polvennostojuoksua (per puoli), 20sek lantion pyöritystä, 20 sek olkapäiden pyöritystä (musaehdotus: Elastisen Vain elämää -versio Tip Tap -biisistä toimii loistavasti lämmittelybiisinä).

Treeni: Tee kaksi tai kolme kierrosta, pidä kierrosten välissä minuutin tauko. 

Kyykkyhyppy x 20 (jump squat)

Mountain climber x30 (kummallekin puolelle, eli yhteensä 60)

Aasinpotkut x30 (kummallekin puolelle, eli yhteensä 60) (Donkey kicks)

Bicycle crunches x30

Lankku 30 sek (plank)

Huom! Kuvat eivät ole ohjeita, että ”tee liike näin”, ne ovat kuvituskuvia minusta tekemässä liikkeitä. Jos et ole tehnyt jotakin liikettä aiemmin, suosittelen katsomaan YouTubesta ammattilaisen ohjevideon miten liike tehdään oikeaoppisesti, minulta ei kannata siihen ottaa mallia. Laitoin tätä helpottaakseni kaikkiin liikkeisiin mukaan englanninkielisen nimen, niin varmasti löytyy videot niillä.

Toistojen määrää voi muokata oman harrastuneisuuden mukaan ja tilalle voi hyvin vaihtaa myös omia lempiliikkeitä, helpompia tai raskaampia. Hyviä treenejä löytyy myös Pamela Reifiltä YouTubesta ilmaiseksi ja itse olen tykästynyt tosi paljon myös Sara Ticklen 500-treeneihin, joita löytyy hänen blogista kolme erilaista.  Mulle on kaikessa liikunnassa tärkeintä se, että se on kivaa ja rentouttavaa ja sitä mielestäni tämä treeni on. Tämän jälkeen on ihana mennä saunaan, se viimeistelee rentoutuneen fiiliksen täydellisesti!

Toinen vinkki vielä: jos ei muuten huvita treenata, sekin toimii hyvin, että laittaa jonkun jouluelokuvan pyörimään suoratoistopalvelusta ja sitten tekee vaikka puolen tunnin ajan kaikkia sellaisia liikkeitä, joita tehdessä voi samalla katsella leffaa. Kyykyt, polvennostojuoksut, haarahypyt askelkyykyt ja muut pystyssä tehtävät liikkeet sopivat tähän erityisen hyvin, kun silloin näkee samalla hyvin telkkarin. Tämä on tällaisen laiskan treenaajan pro tip, että jos muuten ei saa itseään liikkeelle (niinkuin mulle välillä käy) niin tämä vaihtoehto on aika hyvä.

Huh! Mua jännitti tehdä tällainen vähän erilainen postaus ja etenkin nuo kuvat. Mun kroppa ei ole mitenkään erityisen atleettinen, mulla on edelleen paljon parantamista keskivartalon hallinnassa kolmen raskauden jälkeen ja mun ryhti ei ole koskaan ollut kovin optimaalinen. Mutta parhaani yritän. Ja ainakin mun mielestä kaikkien upeiden ja urheilullisten treenivinkkien sekaan mahtuu tällainen yksi kieli poskella tehty tonttutreeni, joka ei lupaa mitään muuta kuin hikeä ja hauskanpitoa.

Jos jotain vuosi 2020 on mulle opettanut, niin sitä armollisuutta itseäni kohtaan, jota olen etsinyt itsestäni jo vuosia. Kauan sitten, ennen kuin musta tuli ensin hukassa oleva teini ja sitten kovaa vauhtia eteenpäin pyrkivä ja mielellään perheelleen omistautuva aikuinen, tein joka päivä paljon asioita, joista nautin. Makasin piirtämässä lattialla niin, että vasemman kyynärpääni iho näyttää edelleen 15 vuotta myöhemmin aivan norsun nahalta. Luin niin paljon kirjoja, että en nykyisin saa luettua edes viidessä vuodessa yhtä paljon kuin silloin puolessa vuodessa. Askartelin, maalasin tauluja ja haaveilin. Kirjoitin ajatusten virtaa ylös päiväkirjoihin ja fanfictioniin. Olin rennosti yksin.

Teininä rentouduin eri tavalla. Juhlin ja olin ulkona ystävien kanssa. Nukuin ihan hulluna. Katsoin paljon leffoja, ystävien kanssa. No, silloinkin vietin paljon sellaista aikaa, kun en hirveästi juuri kelaillut mitään, olin vaan.  Mutta silloin tavallaan unohdin ne asiat, joita tykkään ihan yksin tehdä. Silloin olin aina kavereiden kanssa.

Sitten tuli Otto, tuli blogi ja tuli vauva. Blogista tuli ensin rakas harrastus, ihana puuha, jota tehdä yksin sillon kun vauva nukkui ja Otto pelasi. Se oli mun oma juttu. Keskitin kaiken luovuuteni siihen. Mukaan tuli Instagram, Facebook ja YouTube, joihin sai myös purkaa luovuutta eri muodoissa. Ne olivat asioita, joita tein ihan yksin ja nautin niistä. En edes muistanut lukea, piirtää tai maalata, kun puuhailin niin mielellään blogini parissa aina kun oli luppoaikaa. Se oli ihana, joustava harrastus, kunnes siitä tuli mulle työ. Olen nauttinut ihan hirveästi työstäni ja olen käyttänyt siihen todella todella paljon aikaa ja resursseja.

Se raja, jolloin harrastus muuttui työksi on tosi häilyvä mun muistikuvissa. Meni todella pitkään tajuta, että blogi ja some eivät olleet niitä ”mun omia juttuja” enää. Ne eivät ole mulle enää rentoutuskeino tai oma harrastus, vaan ne ovat mun työ. Ne toki antavat edelleen mulle ihan valtavan paljon energiaa, iloa ja inspiraatiota, mutta ne ovat myös työ, josta tarvitsee taukoja ja rentoutumista. Se on toki positiivinen ”ongelma”, että rakkaasta harrastuksesta on saanut itselleen työn.

Työ voi olla samaan aikaan todella inspiroivaa ja todella kuluttavaa. Ja vaikka olenkin erittäin kiitollinen, että saan tehdä työkseni juuri sitä mitä rakastan, olen tänä vuonna vihdoin alkanut oikeasti tajuta, että tarvitsen sen rinnalle niitä muitakin oikeita omia juttuja. Niitä, joissa kukaan ei vaadi multa mitään, joita tehdessä voi vaan antaa ajatusten virrata tai olla ajattelematta mitään.

Ja arvatkaa mitä. Olen niin onnellinen, että olen viimeinkin tajunnut sen! Koska: tänä vuonna olen tehnyt niin paljon kivoja juttuja. Olen ottanut aikaa ihanille, rentouttaville asioille arjessa. Olen vaan nauttinut ja puuhaillut ja ollut läsnä hetkessä itselleni. Eikä se ole ollutkaan niin vaikeaa mitä luulin. Hetkiä siellä täällä. Joskus kokonaisia päiviä. Olen maalannut akryyliväreillä ja vesiväreillä, piirtänyt, tanssinut, lukenut kiinnostavia kirjoja. Olen askarrellut tupsuja tai koristeita ja käyttänyt tunteja vanhojen kenkien puhdistamiseen, jotka olivat mulle tärkeät. Olen omistautunut kasvomaalauksille ja viettänyt aikaa katsellen kauniita kuvia joulukoristeluista. Olen vaan ollut ja puuhastellut asioita ilman paineita siitä, että niiden puuhien pitäisi johtaa johonkin tärkeään tai suurempaan. Miten virkistävää!

En osaa sanoa mikä oli se yksi asia, joka käynnisti tämän lumipalloefektin ja sai mut ottamaan niitä pieniä hetkiä itselleni melkein joka päivä. Ehkä se oli pitkästä aikaa kiinnostavaan kirjaan uppoutuminen, tai maalaaminen yksin akryyliväreillä pitkän tauon jälkeen. Mutta olen vaan niin iloinen, että olen saanut nämä asiat takaisin! Uskon, että vaikutusta on ollut myös ympäristöllä. Tässä kodissa on niin paljon helpompaa rentoutua ja hengittää ja ottaa itselleen tilaa. Täällä on tilaa luovuudelle ja oma rauha. Kun ikkunoista näkyy lähinnä tuulessa huojuvia puita, mun on jotenkin tosi paljon helpompaa rauhoittua, kuin hektisen tien varrella olevassa rivarissa.

Olen puhunut armollisuudesta monesti ja se on ollut tavoitteena mulla kauan, mutta ehkä vasta nyt olen alkanut sisäistää sen aidosti, enkä vaan tavoitellut sitä. Pelkän puheen sijaan ymmärtänyt mitä se juuri mulle merkitsee. Ja se jos mikä on korvaamattoman arvokasta. Tuntuu kuin uusi maailma olisi auennut, jossa mikä tahansa luova puuha on mulle mahdollista. Hitto vie, olen jopa miettinyt alkaisinko neulomaan ensimmäistä kertaa sitten kasiluokan. Ei sitä kuulkaa tiedä mistä kaikesta ehdin vielä innostua!

Nyt syyskuussa tulee vuosi siitä, kun juoksin ensimmäisen lenkin pitkän tauon jälkeen, Mallorcan helteessä Oton siskon kanssa. Se tuntui niin hyvältä silloin, vaikka olinkin lenkin jälkeen aivan dööööd. Mutta se fiilis: mä pystyin siihen! Ja siitä sain kipinän aloittaa juoksemisen uudelleen.

Harmaaseen Suomeen palattuamme suuntasin lenkille. Laitoin napit korville, kuuntelin podcastia ja juoksin. Oli niin hiki, puolimatkassa loputtomassa ylämäessä tuntui, etten vaan jaksa enää enempää, mutta juoksin kuitenkin. Parin päivän päästä lähdin taas. Ja taas. Parin viikon kuluttua olin niin ylpeä itsestäni, kun olin pitänyt lenkeistä kiinni. Viikot vaihtuivat kuukausiksi.

Välillä ei huvittanut yhtään lähteä lenkille, tai tuntui ettei kertakaikkiaan ollut aikaa, mutta lähdin silti. Päätin, että juoksen joka viikko vähintään kolme kertaa ainakin 20-30min lenkin. 20min voi kuulostaa lyhyeltä ja tokihan se on lyhyt aika, mutta ensin piti saada kiinni siitä säännöllisyydestä, siitä, että oikeasti lähden sinne lenkille kolme kertaa viikossa. Otin aikaa lenkille sieltä mistä sitä löytyi ja aina sitä jostain löytyi parikymmentä minuuttia.

Sitten kun lenkistä tuli rutiini, saatoin alkaa miettimään matkaa, nopeutta ja aikaa. Aloin tarkkailla tuloksia mun älykellosta ja terveysappista. Olin ihan tyytyväinen. Appi näytti, että kehitystä tapahtui jo muutamassa viikossa kivasti. Talvella mun keskivauhti oli usein 8km/h, johon olin aivan tyytyväinen. Pyrin juoksemaan aina n. puoli tuntia, matkasta viis. Leuto talvi oli juoksun kannalta ihanteellinen, sillä missään ei ollut jäätä ja oli helppo juosta kun ei tarvinnut edes sen kummemmin miettiä vaatteita. Koko talven pärjäsi juoksutakilla, juoksutrikoilla ja lenkkareilla.

Pidin juoksusta kiinni myös muuton aikaan ja tutkin innoissani kodin lähistön uusia lenkkimaastoja. Keväällä meitä puraisi kunnon ulkoilukärpänen, kun ei juuri muutakaan voinut rajoitusten aikaan tehdä. Huhti-toukokuussa kävin lenkillä lähes joka ikinen päivä, joko yksin tai koko perheen kanssa. Se oli ihan mahtavaa. Nautin siitä ja olo oli tosi energinen.

Kesäkuussa rakastin lenkkeillä lämpiminä kesäiltoina ja monesti lähdin lenkille myös jo aamupäivällä niin, että esikoinen pyöräili ja mä juoksin. Yhtenä kesäiltana lenkillä ollessani mulle iski kauhea aurallinen migreeni ja näkö lähti kesken lenkin. Siitä tuli jotenkin sellainen kammo ja ahdistus, että en juossut moneen viikkoon lenkkejä yksin. 

En voinut sietää ajatusta, että mulla lähtisi uudelleen näkö niin, että olen yksin keskellä skutsia myöhään illalla.  Juoksin koko kesän vain keskellä päivää meidän esikoisen kanssa yhdessä. Jos näkö olisi lähtenyt, hän olisi voinut soittaa Oton hakemaan. Meillä oli tosi kivaa lenkeillä ja höpöteltiin kaikenlaista. Edelleen tykkään lähteä hänen kanssa lenkille. 

Elokuun puolella otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja päätin, että en anna yhden migreenin lannistaa mun juoksuintoa. Todennäköisyys sille, että migreeni iskee uudelleen lenkillä on hyvin pieni. Olen juossut aikuisvuosinani varmaan muutaman sata lenkkiä yhteensä ja kaksi kertaa on iskenyt migreeni. Niiden kahden migreenin välissä oli viisi vuotta. Pakkasin siis migreenilääkkeet ja minikokoisen vesipullon vyölaukkuun ja lähdin yksin lenkille. Ainakin saisin lääkkeen heti otettua, jos migreeni iskisi kesken lenkin. Ja hyvinhän se lenkki meni, eikä tullut migreeniä.

Nyt olen uskaltanut juosta taas jo useammankin lenkin yksin ja se on ollut ihanaa vaihtelua. Kesän höpöttelylenkit taisivat muuten tehdä hyvää mun juoksukunnolle: Kun totuin juoksemaan kovaa niin, että koko ajan juttelin samalla esikoisen kanssa, nyt juoksen yksin ihan ekstrakovaa. 

Tällä hetkellä mun perus vajaan viiden kilsan lenkillä mun keskivauhti on yli 11km/h, mikä on jo huomattava kehitys siitä vuoden takaisesta. Kun en höpöttele koko ajan, vaan keskityn pelkkään juoksuun, niin vauhtikin on kova ihan huomaamatta. Tuo vauhti tuntuu nyt ihan samalta kuin talvella se 7-8km/h keskivauhti. Tai no, en edes ole mitenkään “död” lenkin jälkeen kuten silloin, vaan yleensä on ihan hyvä fiilis, vaikkakin hiki. Jaksan juosta lenkin ihan helposti ja tiedän, että jaksaisin pidempäänkin jos vaan malttaisin käyttää enemmän aikaa lenkkiin kuin sen puoli tuntia. 

Olen pitänyt sitä prioriteettina, että ylipäätään liikun sen 3-4 kertaa viikossa. Enkä siis vieläkään ole yrittänyt juosta mitään 10km lenkkejä, 4-6km on ollut mulle se perus lenkin pituus. Nyt ajattelin kuitenkin, että näin vuoden jälkeen voisin alkaa kokeilla juosta vaikka kerran viikkoon vähän pidemmänkin lenkin. Olisi niin siistiä juosta joskus elämässä vaikka Naisten kymppi tai ehkä jopa puolimaratoni. Ehkä kokeilen jo tällä viikolla juosta vaikka seitsemän kilsaa, tai vaikka 40 minuuttia. En halua ottaa mitään pitkän ajan tavoitteita, mulle tärkein tavoite on se, että en anna säännöllisen liikunnan pudota pois mun arjesta, tapahtui mitä tapahtui.

Tämä on mulle ihan valtava saavutus, että olen oikeasti pitänyt vuoden kiinni tästä. Säännöllinen liikunta osaksi elämää oli mun tärkein tavoite ja mulla on vaan niin hyvä mieli siitä, että onnistuin. Miten voikin yksi viikon lomareissu muuttaa ihmisen elämää näin paljon?

Juokseminen on mulle kaikkein sopivin ja helpoin harrastus, koska lenkille on helppo lähteä omien aikataulujen mukaan ihan milloin haluaa. Ja lisäksi se on ilmaista ja hauskaa!

Onko täällä muita juoksijoita? Miten olette lähteneet pidentämään matkoja lenkillä?

Multa toivottiin Instagramin puolella postausta siitä, miten pidän huolta itsestäni ja mun kropasta lapsiperhearjen keskellä. Tämä oli itselleni aika iso positiivinen huomio. Kolmannen raskauden jälkeen en nimittäin paljoa tällaisia postaustoiveita ole saanut, sillä meni kauan aikaa niin, etten oikeasti ollut hyvässä kunnossa. Ja se myös näkyi. En mä vieläkään koe olevani mitenkään huippukunnossa, mutta jaksan hyvin arjessa ja kroppa tuntuu omalta. Ja nyt ajattelin kertoa miten se on onnistunut. Spoiler alert! En ole himoliikkuja, en käy salilla enkä noudata minkäänlaisia ruokavalioita tai dieettejä. Jos siis haluat lukea keinoja pitää itsestään arkisesti huolta ilman sen suurempia kommervenkkejä, jatka lukemista.

1. Pienensin annoskokoja ähkystä riittävään.

Raskaus- ja imetysaikana olin tosi nälkäinen. Söin oikeasti paljon ja usein ja se jäi päälle. Oli vaikea lopettaa syömistä, vaikka maha tuntui jo kylläiseltä. Tänä keväänä tein tietoisen päätöksen pienentää annoskokoja, syödä vähän hitaammin ja lopettaa sitten, kun lautanen on tyhjä, eikä vasta sitten kun tuntuu siltä, että maha on ääriään myöten täynnä. Otan siis tietoisesti aavistuksen vähemmän ruokaa kuin ennen, mutta kuitenkin täysin riittävästi. Mitään ruoka-aineita tai aterioita en ole jättänyt pois, enkä mieti hiilareita tai protskuja tai kaloreita. Lakkasin vaan syömästä liikaa. Toimii!

2. Teen töitä seisten.

Mun työasento ei vieläkään ole optimaalinen ja tarvitsisin ihan oikean seisomatyöpisteen. Mutta noin niinkuin muuten kropan kannalta on ainakin tuhat kertaa parempi seisoa koko työpäivä tietokoneen ääressä, kuin istua tai olla puoli-istuvassa asennossa koko työpäivä koneen ääressä. Samalla kun seison, venyttelen välillä, liikuttelen jalkoja ja pyörittelen olkapäitä. Välillä seison esim. yhdellä jalalla ihan huomaamattani vaikka vartin ja Otto naureskelee mun asennoille ja ottaa musta salakuvia. Hän edelleen istuu oman työpisteensä ääressä silloin kun tekee töitä, ja arvatkaa kumpi meistä valittaa edelleen niska- ja hartiasärkyä ja kumpi ei? Niinpä. Ainakin mun kokemuksella seisominen on paljon parempi vaihtoehto kuin istuminen.

3. Käyn 1-2 kertaa viikossa 6-8km lenkillä kaverin kanssa.

Me ei juosta, mutta kävellään niin reipasta tahtia kuin jaloista lähtee. Ihan mieletön fiilis aina lenkin jälkeen, kun on saanut höpötellä kaikesta maan ja taivaan välillä rauhassa ja sitten on tullut vielä liikuntaakin samalla. Aiemmin tuntui, ettei mun arjessa ole aikaa liikunnalle tarpeeksi. Nykyisin sitä on vaan löytynyt, kun aloitti pikkuhiljaa. Ensin käytiin lenkillä vain kerran viikossa, joka viikko. Kun siitä onnistui pitää kiinni, on helppo lisätä arkeen myös toka lenkki. Eikä se reilu tunti ole niin pitkä aika, päivään jää silti 23 muuta tuntia.

Varsinkin näin kesällä lenkille on tosi helppo lähteä vielä myöhäänkin illalla, kun on valoisaa pitkään. Mielellään lisäisin viikkoon vaikka kolmannenkin lenkin, mutta en halua ahnehtia heti liikaa. Lisätään lenkki kerrallaan ja pidetään niistä kiinni. Mulla on ainakin tapana kyllästyä, jos yritän liian kovaa ja usein. Suuri kiitos kaverille, joka alkuun muisti aina pyytää lenkille, vaikka multa meinasi unohtua. Mä todella odotan innolla meidän lenkkejä aina! Kävelyä tulee myös muuten vaan paikasta toiseen liikkuessa, kun hoitaa kävellen esim. kaikki alle 2km etäisyydet.

4. Venyttelen tai joogaan tai teen lihaskuntoa 1-3 kertaa viikossa YouTuben videoiden avulla.

Tämä on täysin viikon aikatauluista kiinni, mutta silloin kun tuntuu olevan sopiva hetki, teen 10-30min jooga-, kehonpaino-treeni- tai venyttelyvideon. Se voi olla aikaisin aamulla, myöhään illalla tai vaikka keskellä päivää. Usein lapset tulevat mukaan ja meillä on hauskaa yhdessä. Videot sopii hyvin mulle, koska mä olen tosi laiska lähtemään mihinkään tunneille kodin ulkopuolelle. Liikunta sopii mulle silloin, kun sen harrastaminen vaatii multa mahdollisimman vähän muuta säätöä. Siksi joogavideot ja siksi lenkit. Aloitin 5-10min lyhyillä videoilla ja huomasin, että usein tuli tehtyä vielä toinenkin video siihen perään, kun se olikin niin kivaa. Sitä 5min pikavenyttelyä oli paljon helpompi lähestyä kuin jotain 30-45min videota ja siksi aloitin niillä. Sitten tuli ihan huomaamatta tehtyä kuitenkin 20-30min treeni, vaikka aloitti sillä ”mä nyt venyttelen nopeesti vaan 5 minuuttia” -asenteella.

5. En kiellä itseltäni mitään enkä pakota itseäni mihinkään.

Silloin kun tekee mieli herkkuja, syön herkkuja. Herkut on hyviä! Varsinkin kesällä mä tarvitsen jäätelöä ja se on ihan fine. En pakota itseäni lenkille silloin kun ei huvita, enkä pakota itseäni tekemään treeniä, jos ei huvita. Silloin yleensä huvittaa. Vältän sellaista ”turhaa” napostelua, että kävisi aina vähän väliä hakemassa kaapista keksin tms. Jos syön herkkuja, niin sitten syön niitä kunnolla, hetkestä nauttien. En myöskään juo mitään limuja tms. kokoajan, vaan jos haluan juoda limua, niin sitten nautiskelen siitä. Muuten janojuomana toimii vesi.

+ Lähden mukaan lasten juttuihin ja leikkeihin.

Puistossa en seisoskele paikallaan puhelinta selaten vaan kiipeilen ja hypin trampoliinilla. Pihalla en makaa (pelkästään) aurinkotuolissa, vaan pelaan lasten kanssa jalkapalloa tai hypin hyppynarua. Kun lähdetään lasten kanssa puistoon, he usein pyöräilevät ja me kävellään Oton kanssa reipasta tahtia. Näin tulee huomaamattakin liikuttua ja se on paljon hauskempaa kuin seisoskelu, lapsetkin tykkäävät. Sitten kun pääsee rannalle, aion mennä sinne veteen uimaan ja leikkimään, enkä vaan makoile pyyhkeen päällä.

Siinäpä ne, mun keinot pysyä (omasta mielestäni) riittävän hyvässä kunnossa. Mä olen kaukana atleettisesta, eikä näillä neuvoilla mitään huippukuntoa saavutakaan. Mutta näin mä jaksan arjessa, saan liikuntaa, saan nautiskella, saan olla just sellainen kuin olen. Voi hyvin olla, että jossain vaiheessa liikun enemmän ja nautin siitä. Voi olla, että joskus alan nauttimaan salilla käynnistä ja ryhmäliikunnasta tai aloitan vaikka uinnin. Mutta just nyt on hyvä näin.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3

Miten te pidätte itsestänne huolta arjessa? Mikä liikunta tuo teille eniten iloa tai hyvää fiilistä? Mikä on teidän lemppariruoka just nyt?

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Oral-B:n kanssa.

Hampaiden pesu on yksi niitä arjen peruspilareita, joka toistuu kaksi kertaa päivässä, päivästä toiseen ja vuodesta toiseen. Välillä se voi tuntua tylsältä, ärsyttävältä ja hankalalta. Mutta sillä on tosi suuri merkitys. Meillä on kolme lasta, eli me vanhemmat harjataan lasten hampaita yhteensä 12 minuuttia päivässä, joka ikinen päivä. Siitä kertyy aika monta minuuttia vuoden aikana, ja siksi on tärkeää, että se aika on meille kaikille mahdollisimman mukavaa.

Mulle suuhygienia on aivan älyttömän tärkeä juttu, jonka haluan opettaa lapsilleni oikein alusta asti. Haluan, että he oppivat puhdistamaan hampaiden kaikki pinnat ja oppivat heti alusta sen, että hampaita harjataan se kaksi minuuttia, eikä yhtään vähempää. Mulle itselleni on ollut pitkän harjoittelun tulos, että maltan oikeasti harjata hampaita ne kokonaiset kaksi minuuttia putkeen. Mun lapsuudessa kun ei ollut mitään ajastimia tai täriseviä hammasharjoja, jotka kertovat, kun on harjannut tarpeeksi pitkään. Kaksi minuuttia tuntui musta alkuun tosi pitkältä ajalta, suorastaan ikuisuudelta. Kaksi minuuttia kuitenkin on se aika, jota hammaslääkärit suosittelevat.

Miten hampaiden pesusta sitten saa hauskempaa ja mielenkiintoisempaa sekä lapsille että aikuisille? Meidän keino on jo vuosien ajan ollut Oral-B:n Stages Power Kids Disney-sähköhammasharjat ja Oral-B Disney MagicTimer -sovellus. Minä sain ensimmäisen Oral-B -sähköhammasharjani vuonna 2013, ja siitä asti olen itse käyttänyt ainoastaan sähköhammasharjaa. Meidän lapset saivat omat Oral-B Stages -sähköhammasharjat silloin, kun täyttivät kolme vuotta ja saivat alkaa käyttämään sähköhammasharjaa. Ollaan siis taaperoa lukuunottamatta pesty sähköhammasharjalla hampaita jo pieni ikuisuus. Se näkyy hampaissa: lapsille (tai meille vanhemmille) ei ole koskaan ollut mitään huomautettavaa lasten hammastarkastuksissa. Ja se kahden minuutin hammaspesu on meidän lapsille yhtä normijuttu kuin vaikkapa koko yön läpi nukkuminen tai aamupalan syöminen.

Ladattavat Oral-B Stages Power Kids Disney lasten hammasharjat puhdistavat lasten hampaat tehokkaasti, sillä ne liikkuvat värähdellen ja pyörien. Lukuisat tutkimukset todistavat, että pyörivällä harjaspäällä varustetut sähköhammasharjat puhdistavat hampaat tehokkaammin, kuin manuaaliset hammasharjat tai vain värähtelevät sähköhammasharjat. Oral-B Stages -hammasharjoissa on lasten suulle suunniteltu pieni, pyöreä pää ja ikenille hellävaraiset, erittäin pehmeät harjakset. Hammasharja värähtelee aina 30 sekunnin välein ja lopulta 2 min kohdalla, jolloin lapsi tietää, että on harjattu tarpeeksi pitkään. Hammasharjoja saa niin Frozen-, Prinsessat- kuin Spiderman -aiheisinakin. Meidän lapsilla on Frozen -hammasharjat, joita myös meidän hiljattain Frozenista innostunut taapero ihailee aina hammaspesun yhteydessä. Hänen oma sähköhammasharjansa odottaa vielä avamaattomana 3-vuotispäivää, sillä sitä nuoremmille sähköhammasharjaa ei suositella ollenkaan.

Tutustuttiin Oral-B:n Disney MagicTimer -sovellukseen samaan aikaan, kun lapset saivat ekat omat sähköhammasharjansa. Sen saa ladattua älylaitteille ilmaiseksi ja se toimii yhdessä kaikkien Oral-B Stages Disney -sähköhammasharjojen kanssa. Kun sovelluksen on ladannut, tarvitsee vain  skannata hammasharja omalla laitteella ja hammasharjan hahmo herää sovelluksessa henkiin. Disney MagicTimerissa on salaisia kuvia, jotka paljastuvat sitä mukaa, kun hampaita pestään tarpeeksi pitkään. Lapset voivat ansaita sovelluksessa ansiomerkkejä ja palkintoja, mitä enemmän he harjaavat sovellusta käyttäen. Se siis auttaa edistämään terveellisiä hammashoitotapoja. Sovelluksessa on myös kalenteri, joka seuraa edistymistä. Tutkimuksen mukaan 90% lapsista harjaa hampaitaan pidempään MagicTimer -sovelluksen avulla. 

Meidän perheessä aikuiset pesevät lasten hampaat, mutta lapset saavat aikuisen pesun jälkeen pestä hampaita myös itse aina halutessaan. Koululaisen kanssa voidaan jossain vaiheessa alkaa jo harjoittelemaan sitä, että hän pesee hampaat kokonaan itse ja aikuinen tarkistaa lopputuloksen, mutta ei ihan vielä. Toistaiseksi he ovat olleet tyytyväisiä aikuisen pesun ja MagicTimer -sovelluksen yhdistelmään. Molemmilta isoilta tyypeiltä lähtee hampaita ja tilalle kasvaa rautahampaita, joista he ovat ylpeitä. Halutaan pitää hyvää huolta niin maito- kuin rautahampaistakin, jotta lapsilla on terve suu myös aikuisena.

Tärkeintä hampaiden hoidossa on esimerkin voima. Se ei siis onnistuisi, että pitää vaan lasten hampaista huolta, mutta unohtaa omat. On tärkeää, että myös me aikuiset pidämme hyvää huolta suuhygieniasta ja näytämme, että pesemme hampaita säännöllisesti ja tehokkaasti ne hammaslääkäreiden suosittelemat kaksi minuuttia. Käytämme myös hammaslankaa ja suuvettä.

Oral-B Stages Power Kids Disney -hammasharjan akku kestää täyteen ladattuna jopa 8 päivää ja se on myös edullinen. Meidän lapset ovat käyttäneet samoja sähköhammasharjojen runkoja jo monen vuoden ajan, joten ne ovat myös pitkäikäisiä. Oral-B Stages -hammasharjoihin on saatavilla myös vaihto-harjaspäitä (koska harjaspäätä tulee vaihtaa säännöllisesti) sekä saman sarjan hammastahna, jossa on ainakin meidän tyyppien mielestä hyvä maku.

Toivon ja uskon, että kun lapset ovat tottuneet pienestä asti harjaamaan sähköhammasharjalla riittävän pitkän ajan, he ylläpitävät tätä tapaa myös aikuisena. Kerran, kun unohdin itse sähköhammasharjan kotiin reissulta ja jouduin ostamaan manuaalisen reissun ajaksi, hampaat tuntuivat koko ajan ällöltä ja likaiselta, vaikka harjasin pidempään kuin kaksi minuuttia. En osaisi enää kuvitella palaavani manuaalisen hammasharjan käyttäjäksi, kun tiedän miten suuri ero siinä pelkässä puhtauden tunteessa on itselläni sähköhammasharjalla harjatessa.

Oral-B Stages Power Kids -sähköhammasharjoja myydään mm. Clas Ohlsonilla, joten kannattaa suunnata sinne hammasharjaostoksille, mikäli sähköhammasharjat vielä puuttuvat.

Minkä ikäisen lapsen olette antaneet harjata hampaat itse? Oletteko itse joutuneet opettelemaan 2 minuutin harjausta niinkuin minä, vai tuliko se luonnostaan omasta lapsuudesta asti?