Kirjoitin viimeksi meidän perheen kaksikielisyydestä viime vuoden tammikuussa, eli reilut puolitoista vuotta sitten. Sanomattakin on selvää, että kielellinen kehitys on ollut huimaa sen jälkeen, ja nyt mennään jo aivan eri sfääreissä kuin silloin. Silloinkin lapset pärjäsivät jo hienosti päiväkodissa ruotsiksi, mutta nyt voisi sanoa että kielet ovat etenkin esikoisella ihan tasavahvoja, joissain asioissa ruotsi tulee jopa vahvemmin kuin suomi. Keskimmäisenkin ruotsin kieli on nykyään vahvaa, ja hän pystyy kommunikoimaan ruotsiksi oikein hyvin niin arkipäivän asioissa, kuin esimerkiksi kertomaan omista leikeistään/harrastuksistaan/unistaan/ajatuksistaan.

Meidän kuopuksen kielellistä kehitystä onkin nyt jännittävää seurata, hän on kuitenkin ensimmäinen lapsista jolle on systemaattisesti puhuttu ruotsia jo aivan ensi hetkistä alkaen. Vielä hän ei itse sano mitään, mutta reagoi jo tiettyihin sanoihin ja äänenpainoihin. On hauskaa seurata kuinka hän selkeästi tykkää myös ruotsin kielestä, ja on tykännyt siitä jo ihan pienestä asti. En tiedä johtuuko se siitä että ruotsi on lähtökohtaisesti pehmeämpää ja vähemmän töksähtelevää kuin suomen kieli, vai mistä, mutta häntä aina hymyilyttää kun tytöt ja Otto puhuvat hänelle ruotsia.

Uskon että Novalla on jo huomattavasti helpommat lähtökohdat kaksikielisyyden oppimiseen kuin tytöillä aikoinaan, hänellä kun on jo kolme läheistä jotka sitä toista kieltä puhuvat koko ajan. Silloin kun tytöt starttasivat päiväkodissa, Otto oli meidän perheestä ainut joka oikeasti käytti ruotsin kieltä arjessa, eikä hänkään säännöllisesti. Nyt jopa minä käytän ruotsia viitenä päivänä viikossa, kun haen tai vien tyttöjä, ja Nova on kuullut sitä pienestä asti joka päivä.

Mua jännitti etukäteen vähän tämä meidän superpitkä kesäloma, ja yhdeksän viikon tauko päivähoidosta. Mitä se tekee kielelle juuri ennen esikoisen eskarin aloitusta. Huoli oli aivan turha, eikä kieli ruostunut tytöillä kesän aikana ollenkaan. Tipa on aloittanut vahvasti eskarissa, ja hienosti kirjoittaa omaan vihkoonsa viikon tapahtumat ruotsiksi ja osaa kertoa päivistään. Eskaristakin on saatu pelkkää positiivista palautetta. Kesän aikana hän on kuunnellut paljon ruotsinkielistä musiikkia, ja lukenut paljon ruotsinkielisiä helppolukuisia kirjoja, ja lasten lehtiä, joita ollaan hamstrattu Haaparannalta ja Tukholmasta. Esikoinen on myös lukenut paljon ruotsiksi kirjoja kuopukselle, ja laulanut ruotsinkielisiä lauluja.

Niille jotka lukevat meidän perheen kaksikielisyydestä ensi kertaa, suosittelen aiempia postauksiani aiheesta. Meidän päätöksestä opettaa lapsista kaksikielisiä voi lukea täältä, ja TÄSTÄ löytyy video jolla vastasin lukijoiden kysymyksiin kaksikielisyydestä pari vuotta sitten. Lyhykäisyydessään kuitenkin tausta kuuluu niin, että Otto on asunut osan lapsuudestaan Tukholmasta, ja käynyt päiväkodin ja kaikki koulut ruotsin kielellä. Myös työt hän tekee ruotsiksi nykyäänkin, vaikka Suomessa asutaan.

Otto on siis kaksikielinen, ja halusimme yhdessä siirtää tämän suuren rikkauden häneltä lapsille. Mun oma ruotsin kielen taitoni on lähtöisin siitä että aloitin ruotsin lukemisen jo tokaluokalla, eli olen lukenut pitkän ruotsin, ja opiskellut sitä jopa pidempään kuin englantia. Lukion jälkeen kävin myös raskaaksi tulemiseeni asti ruotsinkielistä ammattikoulua. Kykenen hyvin kommunikoimaan ruotsin kielellä, ja etenkin nyt monta vuotta sitä säännöllisesti kuulleena se on melko vahva mullakin. Ei tietenkään tunnekieli, kuten Otolla tai tytöillä, mutta melko luontevasti se sujuu.

Arjessa me tehdään niin, että Otto puhuu aina ruotsia ja mä puhun aina suomea, silloin kun tytöt on hereillä. Ei siis vaihdella kieliä, vaan pidetään kumpikin se oma kieli, koska molemmat ymmärretään molempia kieliä. Tyttöjen ollessa hereillä meillä ei siis käytännössä ole yhteistä kieltä, hah. Kahdestaan ollessamme puhutaan suomea. Ja nyt Novan kanssa ollaan kyllä fuskattu välillä niin, että tyttöjen ollessa hoidossa puhutaan vaan suomea. Tässä pitää skarpata!

Me ollaan kyllä ylpeitä siitä miten hienosti tytöt ovat omaksuneet molemmat kielet, ja tiedetään että tämä on ollut hyvä päätös. Yksi parhaita juttuja siinä on se, että tytöt pääsevät ruotsinkieliseen kouluun. Jo kaksi ja puoli vuotta ollaan saatu nauttia ruotsinkielisen varhaiskasvatuksen tarjoamista mahdollisuuksista, ja siitä miten loistavaa hoitoa, opetusta ja kokemuksia lapset ovat siellä saaneet. Olen iloinen että he saavat jatkaa samalla tiellä aikuisuuteen asti, ja tulevat kokemaan upeita juttuja koulutiensä aikana.

Hassuja sanasekoituksia meidän lapsilla on kyllä tullut tässä vuosien varrella, tän hetken lemppareita on ainakin esikoisen ”fongata” pokemon, eli ottaa kiinni, kun hän pelaa pokemonpeliä puhelimella ja nappaa pokemoneja ulkona. Ollaan kyllä muistutettu että se on ottaa kiinni, mutta aina sieltä tulee se fongata. Se on söpöä! Keskimmäisellä on ainakin ”klipata” eli leikata saksilla. Viime viikolla mä klippasin hänen hiukset, hah!

Tiedän että siellä ruutujen takana on muitakin kaksi- tai monikielisiä perheitä! Miten teillä sujuu? Oletteko olleet tyytyväisiä erikieliseen varhaiskasvatukseen/kouluun? Mitä lapset ovat tykänneet siitä että heillä on käytössä useampi kieli? Onko teillä ollut hassuja sanasekoituksia?

Viikko sitten alkoi eskari ja päiväkoti, ja meidän päivät täyttyivät uusista ja vanhoista rutiineista, kuljetuksista ja harrastuksista. on ollut mahtavaa palata tavalliseen arkeen, tehdä asioita organisoidusti ja ennen kaikkea uppoutua taas kunnolla bloggaamiseen. Musta tuntuu että pää pursuaa ideoita ja tulevien postausten lista on megapitkä. Miten voikin olla että vuodesta toiseen into vain kasvaa? No juu, mutta siitä ei nyt pitänyt puhua, vaan ottaa niitä arkikuulumisia tähän väliin.

Harrastukset on tosiaan startanneet, ja eskari- ja päiväkotiarkikin on alkanut sujumaan. Eskarilaisella on välillä ollut väsymystä ilmassa, niinkuin eskarin opettaja varoittelikin että voi aluksi tulla lapsille. Onhan se eskari aivan eri tavalla intensiivistä kuin päiväkodissa oleminen, kun sitä lepohetkeä ei ole, ja koko ajan tehdään jotain. Mutta hirmuisesti Tipa tuntuu tykkäävän silti eskarista ja kaikesta mitä siellä tehdään, ja eiköhän siihen uuteen arkeen ja rytmiin siellä myös totu pikkuhiljaa. Eskariryhmästä on löytynyt paljon uusia sekä vanhoja kavereita, ja rinnakkaisesta ryhmästä myös. Eskariryhmä on mukavan kokoinen, kun siellä on 14 lasta ja yksi opettaja sekä yksi hoitaja. Ei ole liian suurta ryhmää, ja kaikki tulivat nopeasti tutuksi.

Tänä syksynä Tiara halusi vaihtaa sirkuskoulun balettiin, kun vihdoin pääsi aloittamaan kunnon esibaletti -ryhmässä pienempien satubaletin sijaan. Hän oli ekoista treeneistä niin innoissaan, että sitä oli ilo seurata. Uskon että useamman vuoden tanssi- ja sirkus/akrobatia -taustasta on hyötyä baletissa. Hän on onneksi myös harjoitellut jo monta vuotta sitä miten kuunnellaan ohjeita ja tehdään liikkeitä perässä, ja harjoittelee tunnollisesti myös kotona. Saa nähdä kuinka pitkälle innostus kantaa tämän lajin parissa.

Zelda on haaveillut niin sirkuskoulusta, baletista kuin karatestakin, mutta luulen että hän tykkäisi eniten jostain perheharrastuksesta, missä saisi touhuta yhdessä aikuisen kanssa. Ajateltiin mennä ensi viikonloppuna testaamaan taitoliikuntakeskuksen Peuhu-tuntia, missä lapsi saa liikkua temppuradalla yhdessä vanhemman kanssa. Siitä tulee varmasti hauskaa!

Mä olen tehnyt omaa kunto-ohjelmaani personal trainerin kanssa nyt kuukauden verran, ja siitä on tulossa lisää juttua loppuviikosta. Energiatasot on ainakin nousseet kohisten, ja askel tuntuu huomattavasti kevyemmältä kun ei ole enää ihan niin rapakunnossa. Mutta tästä tosiaan lisää myöhemmin ihan oman postauksensa verran!

Olen nauttinut suunnattomasti siitä, että olen kyennyt erottamaan päivästä oman ajan töille ja oman ajan perheelle. Se on helpottanut päivien suunnittelua niin paljon, ja koen myös että olen pystynyt itse rentoutumaan paremmin. Erilaiset vaiheet tuovat kyllä mukavaa vaihtelua tähän yrittämiseen, ja nautin kyllä paljon myös siitä että meillä oli vapaa ja mahtavan aikatauluton kesä. Mutta nyt on hyvä näin, rutiinit on tervetullutta vaihtelua.

Arki on lähtenyt kivasti rullaamaan, ja odotan jo kovasti sitä mitä syksy tuo tullessaan. Tällä viikolla on luvassa pari kivaa pressiä joita odotan innolla, ja mulla on vaikka mitä mahtavia suunnitelmia syksyn varalle, joten pysykää matkassa mukana!

AINIIN, ja pakko kyllä mainita tässä, että meidän neiti puolivuotias nousi tänään ensimmäisen kerran seisomaan ekaksi polvilleen tukea vasten ja sitten seisomaan tukea vasten, tukena toimi bObles. En kestä. Tätä se tämä viikko siis toi tullessaan, kun sunnuntaina sitä pohdiskelin. On vissiin ihan himpun verran kiire isosiskojen perään. 

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Henki-Fennian kanssa, ja on osa vuottani Henki-Fennian Ambassadorina.

Me käytiin kesäloman alussa vierailemassa Fennian pääkonttorilla Pasilassa koko perheen kesken. Lounastettiin Henki-Fennian porukoiden kanssa, ja mulle tuli jotenkin niin nostalginen fiilis. Mun äiti oli vakuutusyhtiössä töissä aivoinfarktiinsa asti, ja mä olen viettänyt ison osan lapsuudestani vakuutusyhtiön tiloissa ja tapahtumissa, kokouksissakin hengaillen. Usein tärkeässä vastuuasemassa ollut yksinhuoltajaäitini joutui ottamaan minut mukaan eri tilaisuuksiin, kun ei saanut ketään hoitajaa, eikä se minua haitannut. Oikeastaan pidin kovasti siitä että pääsin työjuttuihin mukaan, ja olin muutenkin sellainen vähän pikkuvanha lapsena että tulin hyvin toimeen äidin kollegoiden kanssa.

Äiti opetti pitämään huolta vakuutusasioista

Mun äitini on opettanut mua pitämään vakuutusasioista huolta kahdella tapaa. Toisaalta siksi, että hän on aina ollut vakuutusyhtiössä töissä, ja se maailma tuli mulle tutuksi pienestä asti. Toisaalta taas siksi, että yksinhuoltajana hän päätyi säästämään väärästä paikasta: omasta henkivakuutuksestaan. Mut oli vakuutettu, meidän koti oli vakuutettu ja auton vakuutukset oli kunnossa, mutta äiti itse oli täysin vailla turvaa sen pahimman varalta. Ja sitten se pahin tapahtui. Kuin salaman kirkkaalta taivaalta, mun äiti sai aivoinfarktin, ja menetti työkykynsä pysyvästi vain 46-vuotiaana. Nykyään äiti on pienituloinen eläkeläinen, ja mua itkettää ja harmittaa se edelleen yli kymmenen vuoden jälkeenkin, että äiti joutuu kärsimään vielä näin pitkään tapahtuneen jälkeen talousvaikeuksista vain siksi, että hänellä ei ollut henkivakuutusta.

Silloin kun me muutettiin Oton kanssa yhteen, äiti kannusti heti hankkimaan kunnon vakuutukset, ja painotti että meidän kannattaa ehdottomasti ottaa myös henkivakuutukset itsellemme. Meillä on Oton kanssa ollut jo monta vuotta henkivakuutukset kunnossa, ja varustettuna turvalla vakavan sairauden varalta. Ikinä ei voi tietää mitä tapahtuu, ja varsinkin kun on lapsia, siihen pahimpaan täytyy mun mielestä varautua. Henkivakuutus on ihan viimeinen kohta jossa kannattaa tinkiä.

Vakuutusasiat  voi hyvillä mielin unohtaa kun ne ovat kunnossa

Vakuutusasiat on sellaisia, että ei niitä niin paljoa tule arjessa ajateltua, ja se on hyvä, niin sen kuuluukin olla. Ne kannattaa olla kunnossa, että niitä ei koskaan tarvitsekaan ajatella, ellei tule tilannetta että vakuutusta tarvitsee. Ja se tilanne voi tulla jo tänään, siksi vakuutusten ottamista ei koskaan kannata siirtää huomiselle. Me ollaan vakuutettu kaikki mahdollinen. Koti ja irtaimisto, auto kattavasti, lapset, ja matkavakuutuksetkin on aina kunnossa koko perheellä.

Henkivakuutus on luonnollinen osa tätä pakettia, mutta silti se jää monelta ottamatta, koska sitä ajatellaan irrallisena juttuna ja sellaisena ”ei-pakollisena vakuutuksena” jonka ottamatta jättämisellä säästää rahaa. Henkivakuutus on kuitenkin pieni hinta siitä, että sillä saa turvattua elämän kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Eikä se muutaman euron kuukausittainen rahansäästö paljoa lämmitä siinä vaiheessa, jos työkyky menee loppuelämäksi ja jää pelkän työkyvyttömyyseläkkeen varaan. Ei ainakaan mun mieltäni lämmittäisi.

Henkivakuutuksen saa hankittua itselleen helposti Henki-Fennian nettisivujen kautta, jo heti nyt tänään. Apua mieltä askarruttaviin kysymyksiin saa esimerkiksi nettisivujen chat-palvelusta, puhelimitse numerosta 010 503 7960 tai paikan päältä Henki-Fennian konttorista. Vakutuusneuvojat auttavat mielellään kaikissa mieltä askarruttavissa kysymyksissä, ja vakuutusasiat kannattaa hoitaa aikailematta kuntoon, jos ne eivät jo ole kunnossa.

LUKIJAKILPAILU:

Mikä sinua mietityttää henkivakuutuksissa? Henki-Fennian asiantuntija vastaa lukijoiden esittämiin kysymyksiin kommenttiboksissa. Kaikkien 28.8. mennessä kysymyksen jättäneiden kesken arvotaan 50 € lahjakortti Stockmannille. Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään, ja lue arvonnan tarkemmat säännöt TÄÄLTÄ.

Aurinkoista maanantaita kaikille!

Moikka! Me kuvattiin Ruotsin reissulta 190 videoklippiä, yhteensä useamman tunnin edestä materiaalia, ja nyt olen saanut vihdoin editoitua kaiken 13 minuutin mittaiseksi tekstitetyksi videoksi, joka on kooste meidän huikeasta viimeviikkoisesta reissusta. Videolla pääsee kurkistamaan niin muumidiskoon, automatkoille, Kolmårdeniin, hotellihuoneeseen kuin Tukholmaankin: Miltä näytti Mall of Skandinavia, entäs se kuuluisa delfiinivuoristorata Marine Worldissa, ja Bamse Världin lihapullat? Reissu oli ihan mahtava, ja musta on ihan parasta että kuvattiin niin paljon videoita. Me tehtiin sellainen oma leffa meille niistä missä on kaikki laaduttomimmatkin klipit yhteen putkeen, ja katsottiin se jo yhtenä sadepäivänä.

Lupasin kertoa teille myös Kolmårdenista tarkemmin, ja tässä samassa yhteydessä ajattelin sen tehdä. Videolta saa sellaisen pikaisen silmäyksen tuohon ihanaa eläinpuistoon, mutta tässä myös vähän lisätietoa.

Kolmårdenin jättimäinen eläinpuisto sijaitsee siis Norrköpingissä, n. 1,5h ajomatkan päässä Tukholmasta. Reissua ei siis ihan pysty Päivä Tukholmassa -risteilyllä vetämään, vaan se vaatii ainakin yhden yön hotellissa risteilyn lisäksi. Norrköpingissä ja eläinpuiston lähelläkin on paljon kivoja hotelleja, mutta me päätettiin yöpyä Tukholmassa suoraan, kun ajomatka ei kuitenkaan ollut ihan niin pitkä.

Puisto on ihan uskomattoman suuri, ja siellä on esillä yli 750 eläintä. Eläinten, safari-gondoliajelun ja muiden jännittävien juttujen lisäksi puistossa on kaksi huvipuistoa, ja yksi leikkipuisto. Huvipuistoista toinen on enemmän isommille lapsille ja aikuisille oleva Marine World (jossa on kuitenkin myös yksi pienille sopiva vuoristorata, ruokapaikkoja ja narunvetoa). Toinen taas on pienemmille sopiva Bamse Värld jossa on paljon eri laitteita, ruokapaikkoja, kauppoja, ulkoilmateatteri, ja paljon muuta. Leikkipuisto on nimeltään Kulmården, ja se on oikeasti ehkä kivoin leikkipuisto missä ollaan ikinä käyty. Mahtavia liukumäkiä ja kiipeilytelineitä, pehmeää hiekkaa ja paljon keinuja.

Me oltiin perillä Kolmårdenissa puolen päivän aikaan, ja puisto meni illalla kuudelta kiinni. Meillä jäi muutama juttu tekemättä, mitä olisi ollut hauskaa vielä tehdä, mutta aika vaan loppui kesken. Ensi kerralla tehdäänkin siis ehkä niin, että ei lähdetä heti laivalta suoraan puistoon, vaan mennään sinne ihan kokonaan eri päivänä, niin ehditään käydä ihan jokainen paikka läpi. Kaikki tärkeimmät siis nähtiin ja koettiin kyllä, mutta muutama laite jäi käymättä ja leikkipuistossa oltaisiin voitu olla vieläkin pidempään.

Puiston sisäänpääsymaksu on aikuisilta 47 euroa, ja lapsilta (3-12v) 42 euroa. Alle kolmevuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi. Vaikka hinta on suuri vaikkapa kotimaiseen Korkeasaareen verraten, on nähtävää ja koettavaa miljoona kertaa enemmän kuin siellä. Mielestäni hinta on siis ihan kohdillaan. Korkeasaaressa viihtyy ehkä muutaman tunnin, täällä ihan oikeasti koko päivän tai vaikka kaksi.

Eläimiä Kolmårdenissa pääsee näkemään niin kävellen, maatilalla, tiikerimaailmassa kuin siellä gondolisafariajelullakin. Ajelulle suosittelen lämpimiä vaatteita, sillä helteestä huolimatta siellä yläilmoissa oli ihan jäätävä tuuli aina välillä, ja me hytistiin pikkuvaatteissamme. En osannut varautua niin suureen lämpötilavaihteluun. Ajelu oli aika pitkä, se kesti varmaan n. puoli tuntia (tai siltä se ainakin tuntui). Sen aikana sai nähdä uskomattoman läheltä kirahveja, kissaeläimiä, karhuja ja vaikka mitä muita. Eläimillä ei ollut mitään aitauksia, vaan ihan mielettömän suuri alue missä ne olivat ihan kaikessa rauhassa.

Nähtiin myös norsuja (videolla näkyy vain heidän sisätilat missä olivat vilvoittelemassa, ulkona oli tosi suuri tila norsuille myös), maatilan eläimiä ja apinoita. Tytöt olivat ihan haltioissaan kaikista eläimistä, mutta luulen että silti heille isoin lemppari oli kyllä se Bamse Värld.

Me säästettiin Bamse Värld ihan viimeiseksi, koska arvattiin että se on lemppari. Tytöt jaksoivat hienosti kävellä, vaikka puisto on oikeasti ihan järkyttävän suuri,  ja maastossa paljon korkeusvaihteluita, ja me vielä käveltiin koko sen kuuden tunnin ajan. Puistossa on myös rattaita ja vetokärryjä 40kr panttia vastaan, ja ne näyttivät olevan suuressa suosiossa, vaikka me jätettiin vuokraamatta kun ei ole isommilla tytöillä ollut rattaita käytössä enää pitkiin aikoihin.

Rattaat oli kunnon rattaita, eli ei mitään hankalia työntää tai ohjata. Suosittelen (jos lapsi on rattaissa istumiseen sopivan ikäinen eikä tarvitse vaunukoppaa) mieluummin puiston rattaita kun omia, niin uskaltaa jättää ne esimerkiksi gondoliajelun ajaksi parkkiin. Me ei uskallettu omia cybexejä jättää ilman lukkoa vaikka parkki ihan suojaisalta ja turvalliselta näyttikin, ja siksi kävin vain isompien tyttöjen kanssa gondoliajelulla, ja se jäi harmillisesti Otolla ja Novalla käymättä.

Puistossa on hurjasti ruokapaikkoja, ja niissä on paljon eri ateriavaihtoehtoja. Me käytiin Bamse Världissä syömässä Farmors Köttbullareita lasten toiveesta, ja ne olivat kyllä tosi hyvät perus ruotsalaiset lihapullat mummon kurkuilla ja puolukoilla. Kaikissa ruokapaikoissa taisi olla melko samat hinnat, eli aikuisten annokset 89kr (n. 10€) ja lasten annokset 39kr (n. 5€). Tosi edullista siis, melkein jotkut pikaruokahinnat, ja ei siellä siis mitään gourmet-ravintoloita ollutkaan. Mutta mahat sai todellakin täyteen.

Meillä oli kyllä tosi jännittävä päivä, josta edelleen puhutaan. Se taisi olla lapsille mukava ja mieleenpainuva kokemus. Uskon että mennään Kolmårdeniin vielä monta kertaa, ehkä seuraavan kerran niin että Novakin siitä jotain jo ymmärtää. Ainiin, puistossa on paljon istumapaikkoja, ja vessat ja hoitohuoneet on hyvin saavutettavissa. Mä itse tosin imetin ihan missä milloinkin, välillä samalla kun käveltiin ja välillä istahdettiin johonkin.

Huh, sellainen megalomaaninen paketti! Tuo video oli oikeasti suuritöisin mitä olen koskaan tehnyt, käytin siihen yhteensä kaksi kokonaista työpäivää leikkauksineen, tekstityksineen ja musiikkeineen. Ei se täydellinen ole vieläkään, mutta ainakin tekstit mahdollistavat sen että sitä voi katsoa vaikka ilman ääniä samalla kun syöttää vauvaa, heh! Kommentoikaa ihmeessä täällä tai tubessa, mitä tykkäsitte videosta, koska mua oikeasti kiinnostaa tosi paljon! Haluan tehdä enemmän videoita, jos te niistä tykkäätte.

Ainiin, ja tubessa videot tulevat aiemmin kuin blogissa, siellä julkaisen uuden videon aina monta tuntia aikaisemmin kuin täällä, eli jos haluaa nähdä videot ekana, niin kantsii seurata siellä @iinalaura -kanavaa!

Mukavaa torstai-iltaa kaikille <3

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Hasbro Marvel Titan Heron kanssa.

Meidän tytöt ovat vanhempiensa tapaan hulluna supersankareihin, niin leffoissa, leikeissä kuin asusteissakin. Nelivuotiaalla unimaski muuttuu supersankarin naamioksi, ja kuusivuotiaan mielestä kaikkein parhaita leffoja ovat juuri supersankarielokuvat. Me ollaan käyty Oton kanssa meidän parisuhteen aikana ehkä viisi tai kuusi kertaa yhdessä leffassa, ja ainakin puolet niistä kerroista ollaan käyty katsomassa nimenomaan Marvelin elokuva. Voisi siis sanoa että supersankarit ovat lähellä meidän koko perheen sydämiä.

Supersankarit iskevät lapsiin ehkä  eniten juuri siksi, että he voivat tehdä mitä tahansa siistiä, mitä me ihmiset ei oikeasti voida. Leikeissä vilisevät meidän tytöilläkin jo hyvikset ja pahikset, ja tärkeintä on että hyvikset voittavat pahikset. Vaikka kaikki meidän saamat Marvel Titan Hero -supersankarilelut oikeasti ovatkin niitä hyviä sankareita, leikissä pitää aina olla se pahis jolta supersankari voi pelastaa kaikki kivat tyypit. Leikissä pitää olla aina onnellinen loppu, ja supersankarihan on ihan täydellinen heppu varmistamaan sen että lopussa kaikkia hymyilyttää. Joskus siis Thor pääsee leikkimään pahista, ja toisinaan Hulk on se paha tyyppi jolta kaikki pitää pelastaa.

Ollaan kuultu useaan otteeseen neuvolassa kehuja meidän tyttöjen leikkitaidoista, he kun ovat usein olleet kuopuksen neuvolakäynnillä mukana, ja koko käynnin ajan leikkineet kahdestaan leikkipöydän figuureilla mitä mielikuvituksellisempia leikkejä. Olen aina korostanut leikin merkitystä arjessa, ja yrittänyt pitää sen tärkeänä osana jokaista päivää. Me ollaan aina vanhempina tarjottu lapsille mahdollisuuksia leikkiin, ja usein myös osallistuttu siihen itse.

Eikä vähiten siksi, että on hauskaa nähdä myös omien lapsuuden leikkien ja tapojen luonnistuvan omalta jälkikasvulta. Melko samoja tai ainakin saman tyyppisiä leikkejähän nuo edelleen leikkivät, mitä itsekin on pienenä leikitty. Uskon että se on meidän vahvuus vanhempina, että muistetaan melko hyvin vielä itsekin millaista oli olla lapsi, mistä silloin tykättiin ja mitä oltaisiin toivottu meidän vanhemmilta, tai vaikka sisaruksilta. On helppoa asettua oman lapsen asemaan, kun muistaa vielä miten mahtavaa se oli, kun äiti joskus tuli mukaan leikkimään ukkeleilla.

Vanhempana mä pyrin olemaan lapselleni vähän kuin se supersankari joista he niin kovasti tykkäävät. Turvallinen ja tärkeä aikuinen jota katsoa ylöspäin, joka rakastaa ja kunnioittaa. Ja joka pitää aina huolta ja puolustaa, sekä näyttää hyvää esimerkkiä, mutta osaa myös hassutella ja tekee joskus virheitä. Kukaan ei ole täydellinen, supersankari tai ei.

Kysyin meidän lapsilta, ketkä ovat heidän tosielämän supersankareitaan (kun ensin oltiin keskusteltu hetki syvällisesti kaiken kirjaimellisesti ottavan keskimmäisen kanssa siitä, onko supersankareita oikeasti olemassa, ja millainen on todellinen supersankari) ja näin he vastasivat:

T: ”Mun supersankari on isi, koska isi on niin rakas mulle ja koska se on niin niin vahva.”

Z: ”Mun supersankari on isi, koska isi on niin vahva!”

Tässä on nyt pari päivää sitten jakamani videon jälkijunassa todettuna, että videosta viisastuneena kysyin kysymykset tytöiltä eri huoneissa ja varmuuden vuoksi kuiskaten, ja pyysin vastaamaan kuiskaamalla, jotta toinen ei kuule vastausta. Eli täysin toisistaan tietämättä vastasivat tismalleen samat vastaukset. Maailman hellyyttävimmät vastaukset!

Näistä Marvelin Titan Hero -leluista meidän esikoisen lemppari on Captain America, ja keskimmäisen lemppari on Thor. Johtuukohan siitä, että molemmilla tuli mukana asuste, Captain Americalla kilpi ja Thorilla vasara ja niillä on kivaa leikkiä? Vai onkohan tässä jotain syvällisempää taustalla? Näin kolmen tytön äidin näkökulmasta toivoisin vielä suurempaa panostusta tyttösupersankareihin, heitäkin onneksi tuosta Titan Hero -sarjasta löytyy, ei vaan saatu niitä meille testiin.

Meidän tytöt on kaikki kolme oman elämänsä supersankareita, ja haluan että he näkevät pienestä asti, että he voivat ja saavat tehdä ihan mitä haluavat, eikä tarvitse kangistua mihinkään kaavoihin tai ahtautua muottiin. Jokainen saa olla sellainen kuin on! Tyttösupersankarit ovat ihan yhtä cooleja kuin poikapuoliset kollegansa, ja heitä voisi tuoda vielä enemmän esiin ihan täydessä roolissa, päähenkilöinä, eikä ainoastaan sivuhahmoina tai osana porukkaa.

Kuka on teidän tai teidän lasten suosikki Marvelin supersankareista?