Me ollaan tänä vuonna löydetty nimenomaan metsät jotenkin uudella tavalla. Ollaan me kyllä aina ulkoiltu perheen kesken, tehty pitkiä pyörälenkkejä ja samoiltu myös metsissä. Mutta jotenkin tänä vuonna jotain on naksahtanut ja metsässä olemisesta on tullut ehkä kivointa, mitä mä voin keksiä koko perheen yhteiseksi tekemiseksi. Kivempaa kuin mikään muu. Me nautitaan siitä ihan valtavan paljon koko porukka. Se on niin mielettömän hyvää vastapainoa kaikelle muulle arjessa. Metsässä mun päässä ei pyöri mitään ajatuksia, ei stressiä, ei työasioita eikä mitään to do -listoja. Metsässä mä vaan hengitän ja nautin. Se on aivan ihanaa.

Aina nykyään kun mietitään, että mitä tehtäisiin viikonloppuna, mä sanon ekana ”mennäänkö metsään?”. Ja sinne me yleensä mennään, jos ei ole mitään muuta erityistä tekemistä. Metsään voi mennä hyvällä säällä ja sinne voi mennä vesisateella, molemmissa on puolensa. Lasten kanssa vesisade metsässä on ihan parasta: voi ihmetellä kotiloita ja kuunnella sateen ropinaa.

Yleensä pakataan jotain evästäkin mukaan, kaakaota termariin, leipiä ja marjoja tai digestive-keksejä. Saatetaan olla metsässä retkellä monta tuntiakin. Just nyt kaikki upeat värit ulkona kannustavat lähtemään metsään vieläkin useammin. Mä niin toivon, että tämä innostus ei laannu siksi aikaa kun on pimeää ja synkkää, eikä vielä lunta maassa. Lumihan tuo sitten taas ihan oman lisämausteensa ulkoiluun ja lumisessa metsämaisemassa ulkoileminen on, jos mahdollista, vieläkin ihanampaa kuin syksyn väreissä samoilu. Marraskuu on luultavasti synkkä ja pimeä, mutta siihenkin voisi saada voimaa ulkoilusta. Metsässä on rauhallista ja kaunista silloinkin, kun puissa ei ole lehtiä eikä maassa lunta.

Mä olen aina toivonut, että ulkoilusta ja liikunnasta tulisi mulle sellainen samanlainen tarve kuin mitä syöminen ja nukkuminenkin on. Koska se ei koskaan ole ollut mulle sitä, vaikka satunnaisesta ulkoilusta olenkin aina nauttinut. Se satunnainen ulkoilu ei kuitenkaan riitä. Mä olen ihmisenä tosi mukavuudenhaluinen ja olen aina rakastanut vaan makoilla sohvalla lukemassa kirjaa tai hengailla mukavasti sisällä herkkuja syömässä. Jossain vaiheessa aikuisiällä olen kuitenkin ymmärtänyt, että liikunta ja ulkoilu ei muutu mulle perustarpeeksi tai ihanaksi palauttavaksi asiaksi, jos en oikeasti pitkäjänteisesti sitä harjoittele ja muuta mun asennetta. Siksi olen yrittänyt harjoitella pikkuhiljaa, niinkuin kaikkia muitakin asioita elämässä. Aina ei ehkä ole huvittanut lähteä sinne metsään, mutta sitten kun on lähtenyt, niin on huomannut, miten mielettömän ihanaa siellä on.

Ja nyt alan olla ehkä vihdoinkin siinä pisteessä, että mä ihan oikeasti kaipaan sinne ulos ja metsään. Mä oikein odotan jo tiistain harrastusrumbassa, että tulisi viikonloppu ja pääsisi tekemään oikein kunnon pitkän metsäretken. Kyllä me lähimetsässä saatetaan käydä arkenakin ihmettelemässä, mutta ihanimpia ovat ne viikonlopun rauhalliset retket. Mä olen ihan fiiliksissä siitä, että meininki on nykyään tämä, koska aina ennen ajattelin, etten koskaan opi tykkäämään ulkoilusta ja liikunnasta säännöllisenä juttuna. Vihdoinkin olen alkanut oppia nauttimaan. Haluan näyttää lapsille pienestä asti miten kivaa on ulkoilla ja miten ihanaa metsässä on rauhoittua arjen askareista.

Meidän lapset ovat pienestä asti kyllä rakastaneet ulkoilua ja halunneet päästä sinne ulos säännöllisesti, niin metsään kuin leikkipuistoonkin ja sitä ollaan kyllä tehty. Yleensä meillä on ollut tosi kivaa. Mutta vasta viime aikoina olen alkanut fiilistellä metsäilyä niin paljon, että tekee mieli usein lähteä sinne ihan omasta aloitteesta, ilman, että kukaan toinen edes pyytää. Tästä mä haluan pitää kiinni. Metsässä samoilu on ilmaista, terveellistä, rentouttavaa ja nautinnollista. Siis ihan parasta koko perheen tekemistä <3

Missä on teidän lemppari-metsä? Onko teillä ollut samaa, että ulkoilu ei ole koskaan tuntunut itsestä ”pakolliselta”, vaan on pitänyt opetella haluamaan lähteä ulos?

Me ollaan oltu vanhempia yli kahdeksan vuotta ja olisi hölmöä väittää, ettei vanhemmuus olisi vaikuttanut millään tavalla kaverisuhteisiin. On se. Toisaalta, en ole ollenkaan varma onko se ainoa vaikuttava tekijä, tai läheskään merkittävin vaikuttava tekijä. Sen lisäksi, että meille on syntynyt kahdeksassa vuodessa kolme lasta, elämä on edennyt niin meillä kuin koko lähipiirilläkin eteenpäin monella eri tavalla. Olisi aika itsekeskeistä ajatella, että ainoastaan meidän lapset olisivat vaikuttaneet kaverisuhteisiin, kun suhteessa kuitenkin on aina kaksi osapuolta ja jokaisen oma tarina menee eteenpäin yhtäaikaa. Lasten lisäksi kaverisuhteisiin ovat vaikuttaneet työt, parisuhteet, muutot, elämäntilanteen muutokset ja kaikki mahdollinen mitä nyt elämässä voi tapahtua niin meillä kuin muillakin.  

Silloin kun musta tuli äiti, mun kaverisuhteet alkoivat kyllä muuttua. Osa päättyi kokonaan ja osa vahvistui. Se oli ihan luonnollista, elämän risteyskohdassa näki ketkä seisoivat rinnalla ja sellaiset “oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti” -kaveruudet loppuivat siihen. Jäljelle jäi harva mutta niin rakas ja ihana joukko ystäviä. 

Pikkuhiljaa mukaan alkoi tarttua uusiakin ystäviä. Äitikavereita, somekavereita ja vanhojen kavereiden uusia puolisoita. Ihan uusia tyyppejä, joista nousi tärkeitä ystäviä. Oton mukana sain itselleni myös toisen perheen ja toisen ystäväpiirin. Vaikka meillä oli yhteisiä ystäviä, paljon oli myös omia kavereita, joihin sitten tutustuttiin vasta toistemme kautta.

Niistäkin kavereista, jotka vanhemmuuden ensimmäisinä vuosina olivat rinnalla, on osa jäänyt pois. Ja heidänkin tilalleen on tullut uusia. Osan kanssa on kulunut vuosia ilman, että ollaan nähty ollenkaan ja sitten tiet ovatkin kohdanneet myöhemmin uudelleen, läheisempinä kuin koskaan ennen tai ainakin moikkauksen verran kaupungilla.  

Ystävyys on niin jännä ilmiö, johon vaikuttaa niin moni asia. Mulle ystävyys on vastavuoroista välittämistä, sitä, että ollaan toisen asioista ja kuulumisista kiinnostuneita. Sitä, että juttu jatkuu aina siitä mihin se on jäänyt. Eivät lapsiperheelliset ole ainoita, joilla kalenterissa ei ole tarpeeksi usein tilaa ystävien näkemiselle. Kyllä niitä kiireitä ja menoja on lähes kaikilla, puhumattakaan välimatkasta, mikä myös on merkittävä yksittäinen tekijä siinä, kuinka usein ystäviä näkee. 

Siksi mä arvostan omissa ystävissäni (ja tiedän, että he arvostavat mun ystävyydessä) sitä, että aina voi jatkaa siitä mihin edellisellä kerralla jäätiin. Vaikka välissä olisi vuosi ettei nähdä, aina tavatessa tuntuu kuin ei koskaan olisi erossa ollutkaan.

 

Mulla on rakkaita ystäviä ympäri Suomen ja osa myös jopa toisissa maissa kuin Suomessa. Onneksi on Whatsapp, jonka ansiosta ne kaukanakin olevat ystävät tuntuvat olevan lähellä. Rakastan myös nykyisin vähintään yhtä paljon kuin teininä vaan lähteä ulos kävelemään ja soittaa ystävälle maraton-puhelun.

Meillä on takana kolme vauvavuotta, jotka ovat olleet ystävyyden kannalta melko erilaisia. Ensimmäinen ja toinen vauvavuosi olivat sellaisia, että aika paljon näin ystäviä ja jonkin verran myös ilman vauvaa. Olin niin paljon yksin lasten kanssa päivisin Oton tehdessä 7-päiväisiä työviikkoja, että välillä kaipasin kunnon breikkiä ja halusin lähteä vauvavuoden aikanakin aikuisten kesken istumaan iltaa. 

Tämä viimeisin, kolmas vauvavuosi taas oli sellainen, että tosi paljon pesittiin kotona. En juuri tehnyt yksin, siis ilman lapsia ja Ottoa, mitään. Se oli mulle tärkeää aikaa, mä nautin ihan valtavan paljon siitä, että sain olla kiinni meidän vauvassa ja saatiin olla niin paljon koko perhe yhdessä. Etenkin Oton vanhempainvapaan aika oli tärkeä tauko meille kaikkien niiden aikataulujen täyttämien vuosien jälkeen. Onneksi meidän ystävät ymmärsivät sen. Yksikään mun kaveri ei ajatellut (tai ainakaan sanonut sitä ääneen), että nyt olen hylännyt heidät, kun en vietä kahdenkeskistä aikaa, vaan mukana on aina vauva tai Otto ja vauva. He ymmärsivät, kuten mäkin, että se oli mulle ainutlaatuista aikaa, josta otin kaiken irti. 

Silloin me nähtiin yhdessä porukalla tai kahviteltiin kavereiden kesken yhdessä vauvan kanssa, eikä siinä ollut mitään ongelmaa. Ihan samalla tavalla mua kiinnosti ystävien kuulumiset edelleen. Ja jos ei nähty niin sitten saatoin lähteä vaunulenkille maraton-puhelua soittamaan. Whatsappkin lauloi harva se päivä. 

Sen vuoden jälkeen on ollut taas helppo lähteä ja mennä ja tehdä ihan aikuisten kesken. Sen vuoden jälkeen kahvilla käynnit, terasilla istumiset ja illalliset kavereiden kanssa on taas ollut ihan maailman parasta. Tekee niin hyvää olla välillä vaan aikuisten kesken ja vaan rentoutua.

Mä arvostan sitä, että mun ystävät ovat olleet kärsivällisiä, eivätkä heti ole ajatelleet, että vauvavuosi määrittelee koko ystävyyden suunnan loppuelämäksi. Koska ainakaan mulla se ei ole koskaan ollut niin. Se on totta, että ainakin mun maailma on vauvavuosina kutistunut väliaikaisesti ja vauva-aiheet ovat olleet paljon mielessä. Aina olen silti osannut puhua muustakin. 

Nykyään taas voi joskus olla, että kun näen ystäviä, ei mainita sanallakaan meidän lapsia koko näkemisen aikana. Mulla on Otto sitä varten, että voin ihmetellä sen kanssa meidän lapsia maailman tappiin asti. Ystävien kanssa on ihan parasta puhua kaikesta muusta mahdollisesta ja mahdottomasta (toki Otonkin kanssa, mutta ehkä ymmärrätte). Ja tietty äitiystävien kanssa vertaistuki on kultaakin kalliimpaa ja toimii molempiin suuntiin.

Mä olen ihan valtavan kiitollinen kaikille meidän ihanille ja mahtaville ystäville, jotka ovat seisseet meidän rinnalla. Ystävillä on ihan mielettömän suuri merkitys elämässä. Olen myös hurjan kiitollinen kaikille niille, jotka ovat olleet ihania kummeja meidän lapsille ja tärkeitä ja turvallisia aikuisia heidän elämässä jo monta vuotta. Tulevat käymään ja pelaavat ja leikittävät, vievät leffaan tai ulos ja muistavat laittaa whatsappissa viestiä. Kiitos ihanat ystävät kun ootte just sellaisia kuin ootte <3

Meidän podcastin 1. Tuotantokauden viimeinen jakso ilmestyi tänään ja sen aiheena on Kaverit, parisuhde ja pikkulapsiarki (vieraana ystävät). Jaksossa on vieraana tosiaan meidän ystävät Emmis ja Aku, jotka molemmat ovat myös meidän lasten kummeja. Heidän kanssa keskustellaan mm. siitä, miten ollaan tutustuttu, siitä miten lapset ovat vaikuttaneet ystävyyteen heidän mielestä, sekä siitä millaista on olla somessa esillä olevien tyyppien ystävä. Ja paljon muusta! Ihan uskomatonta, että 10 viikkoa meni näin nopeasti ja kaikki jaksot ovat nyt ulkona. 

Kuuntele Yhdessä S01E10:

Spotifyssa TÄSTÄ

Soundcloudissa TÄSTÄ

Apple Podcasteissa TÄSTÄ

Miten lapset ovat vaikuttaneet teidän kaverisuhteisiin, vai ovatko mitenkään? Saa tosi mielellään kertoa myös kaverin näkökulmasta (eli jos sulla ei itselläsi ole lapsia ja sun ystävä on saanut lapsen, niin onko se vaikuttanut jotenkin)? Olis tosi mielenkiintoista kuulla! 

Kuten aiemmin kirjoitinkin, mulla oli tälle talvelle ostoslistalla uusi villakangastakki, tarkemmin sanoen camel coat. Mulla ei ole ollut kunnollista villakangastakkia sitten teinivuosien, jolloin ostin viimeksi sellaisen villakangastakin, joka kesti monta vuotta. Lopulta luovuin siitä ehkä viitisen vuotta sitten. Silloin vaatteiden eteenpäin laittaminen oli mulle pikkujuttu, enkä miettinyt sen tarkemmin, että voisiko vaatetta sen sijaan vielä huoltaa tai jatkojalostaa. Takki oli ihan kelpo takki silloinkin ja olisin voinut sitä käyttää edelleen, jos en olisi luopunut siitä.

Sen villakangastakin jälkeen mulla olleet ”villakangastakin näköiset” takit ovat olleet niin huonolaatuisia, että hävettää edes myöntää. Sellaisia 100% polyesterisia lirpakkeita, jotka eivät ole lämmittäneet, mutta ovat hiostaneet ja ovat hajonneet jo ekan talven aikana. Pari niistä sain ja yhden taisin myös vuonna 2015 ostaa. Sanomattakin on varmaan selvää, että ne eivät kestäneet. Vuorikankaat repesivät ylhäältä alas, puolet napeista tippui hukkaan, vetoketjut lakkasivat toimimasta tai pinta nyppyyntyi pahasti. En ole ostanut tai saanut sellaisia tai minkään muunkaanlaisia villakangastakkeja vuoden 2015 jälkeen ja takkikaapissa on ollut aukko tyylikkäälle ja ajattomalle takille, jota voisi pitää siistimmissä tilaisuuksissa.

Rakastan mun makuupussitakkia, jolla pyörähtää nyt kolmas talvi käyntiin, mutta se ei varsinaisesti ole se itsenäisyyspäivän juhlien go-to, eikä liioin se valinta, joka puetaan päälle pieneen fine dining -ravintolaan, josta mun takki yksin veisi 1/10 pinta-alasta. Se on täydellinen kaikkeen ulkona liikkumiseen ja puistossa seisoskeluun myös, mutta ei mihinkään hienompiin tilaisuuksiin. Se on myös tosi painava, eli kaupungilla liikkumisessa se on tuskastuttavan kuuma ja ahdistava. Se päällä ei kertakaikkiaan voi olla. Kaipasin kevyttä, siistiä takkia joka olisi designiltaan ajaton.

Olen kiertänyt syksyn aikana second hand -myymälöitä ja kirppiksiä juuri sellainen kamelin värinen pelkistetty takki mielessäni ja selannut myös nettikirppiksiä. En ole löytänyt ollenkaan sitä väriä tai mallia mitä olen toivonut, ja nekin jotka ovat olleet edes etäisesti toivomaani mallia muistuttavia, ovat olleet täysin liian isoja, huonoa materiaalia ja/tai liian huonokuntoisia. Yhden juuri täydellisen takin bongasin FB-kirppiksellä, mutta sekin oli ehtinyt jo mennä ja perässä oli sen lisäksi jo seitsemän ”jono” -kommenttia. En siis ainakaan aio syytellä itseäni yrityksen puutteesta. Yritin löytää takin käytettynä ensin ja aloitin hyvissä ajoin. En jättänyt viime tippaan ja sitten heti luovuttanut kun ei löydy.

Olin niin kovasti päättänyt löytää takin käytettynä, että mua harmitti kyllä kun ei löytynyt. Harkitsin paria ”ihan kivaa” käytettyä takkia, jotka eivät kuitenkaan olleet ihan sitä mitä halusin. Tai joihin ihastuin täysillä, mutta jotka edustivat enemmän yhden tai kahden talven trendiä kuin pitkäikäistä valintaa. Totesin, että haluan ennemmin ostaa juuri sen takin, jollaista olen jo pitkään miettinyt, koska sille mulla on varmasti käyttöä, enkä kyllästy siihen kun muoti vaihtuu, koska se on tyyliltään sellainen, joka näyttää hyvältä joka vuosi.

Yksi päivä kiertelin äidin kanssa kauppoja ja löysin sellaisen takin, joka oli materiaaliltaan italialaista villasekoitetta (75% villaa), väriltään ihana vaalea kameli ja malliltaan täydellinen. Jätin takin silloin vielä kauppaan, koska halusin vielä harkita ostosta rauhassa. Eilen oltiin Oton kanssa kaupoilla katsomassa hänelle villakangastakkia ja samalla näin uudelleen sen saman takin, johon olin jo kerran tykästynyt. Sovitin sitä ja rakastuin. Se oli kevyt ja juuri sellainen, jonka halusin. Ostin sen.

Takki löytyi Zarasta. Sen kangas on italialaisen Mantecon valmistama ja googlasin tämän Mantecon ja heidän vastuullisuusraporttinsa vielä ennen ostopäätöksen tekemistä. Tulin siihen tulokseen, että ostan takin. Kankaan valmistusprosessi on jäljitettävissä aina lammasfarmille asti ja se on valmistettu turvallisesti ilman haitallisia kemikaaleja. Manteco myös velvoittaa asiakasyrityksiään noudattamaan omia vastuullisuusvaatimuksiaan valmistusprosessin kaikissa vaiheissa. Takki ei todellakaan ole täydellinen ostos enkä minä tee ihmisenä pelkästään täydellisiä vaate- tai muitakaan ostoksia. Mutta se on harkittu ostos, jonka tarkoituksena on kestää aikaa ja käyttöä. Uskon, että mulle olisi tullut parempi fiilis takista, jos olisin löytänyt sen käytettynä. Mutta koska en löytänyt, aion nyt nauttia tästä takista, jonka lopulta ostin.

Takki ZARA | Neule ZARA | Housut Bubbleroom | Kengät H&M | Laukku Gucci 

Takki on malliltaan melko suora ja se sopii hyvin niin mekkojen kanssa kuin housupuvun päällekin. Tänä syksynä näitä perusmallisia villakangastakkeja on näkynyt älyttömän paljon yhdistettynä rennosti ihan vaan huppariin ja farkkuihin ja sitäkin ajattelin kokeilla. Tykkään siitä, miten tällainen ajaton malli uudistuu joka vuosi, kun sen voi yhdistellä milloin mihinkin.

Takille kaivoin varastosta kaveriksi vanhat kengät, jotka olen ostanut jo vuonna 2013 H&M:ltä. Mustat platform-nilkkurit, joiden korkea korko ei tunnu niin korkealta platformin ansiosta. Tämän tyylisiä kenkiä on näkynyt taas paljon kaupoissa ja olenkin iloinen, että olen säästänyt nämä kaikkien näiden vuosien ajan, vaikka en nyt muutamaan talveen ole käyttänytkään. Nyt ne ovat taas ajankohtaiset. Kengät ovat olleet aikanaan hyvinkin ahkerassa käytössä ja kestäneet sitä mielestäni hyvin.

Mulla on joitakin sellaisia kenkiä ja vaatekappaleita, joita säästän pitkiäkin aikoja vaikka en käyttäisikään. Olen tehnyt niitä oman postauksenkin nimeltä Vaatekaapin aarteet ja edelleen olen sitä mieltä, että joitakin juttuja kannattaa säilöä.

Tykkäättekö te villakangastakeista? 

Raha-aiheisen postauksen kirjoitettuani vastaanotin jälleen yllättävän monta kommenttia ja viestiä, joissa kysyttiin, että mitä mä oikein teen työkseni. Muutama kommenttien/viestien lähettäjistä oli omien sanojensa mukaan blogin/somekanavien pitkäaikaisia seuraajia, mutta silti oli jäänyt epäselväksi, että mikä se mun työ on mistä saan rahaa. Tämä oli tosi yllättävää mulle, koska itse koen, että olen tuonut esiin tosi avoimesti mun töitä täällä. Mutta toisaalta, ei koskaan voi olettaa, että pitkäaikaisetkaan seuraajat olisivat lukeneet tai katselleet tai kuunnelleet kaikkea sitä sisältöä, mitä olen tuottanut. Näiden vuosien aikana olen julkaissut esimerkiksi 2673 blogipostausta, joten on ihan oletettavaa, että niistä jotkut vaan menevät ohi.

Mun työtähän on siis sisällön tuottaminen. Tuotan sisältöä blogiin, Instagramiin, Facebookiin, YouTubeen sekä teen Oton kanssa podcastia nimeltä Yhdessä. Lisäksi tuotan satunnaisesti (silloin kun ehdin) sisältöjä suoraan yrityksille, pidän koulutuksia ja konsultoin sekä järjestän tapahtumia. Kaikki nämä ovat osa mun työtä. Mun tulot koostuu sekä mun tuottamasta kaupallisesta sisällöstä että ei-kaupallisesta sisällöstä. Eri kanavissa mun tuottama sisältö tavoittaa kuukausittain yhteensä n. 100 000 eri ihmistä, joista valtaosan blogissa mutta paljon myös muissa kanavissa.

Musta itsestäni on tosi mielenkiintoista tehdä aina välillä katsauksia siihen, miltä mun työviikko näyttää ja siksi halusin toteuttaa pitkästä aikaa tällaisen viikkokatsauksen. Olen tehnyt näitä toki aiemminkin, ainakin vuosina 2016 (jolloin keväällä blogi oli vielä mun sivutyö ja tein toista työtä päivätyönä) sekä 2017 ollessani 4kk ikäisen vauvan äiti. Nyt reilun kahden vuoden tauon jälkeen on musta ihan hyvä hetki tehdä katsausta siihen, mikä on meininki juuri nyt. Sen pidemmittä puheitta, viime viikon kaikki työpäivät:

MUN TYÖVIIKKO 30.9.-6.10.2019

Maanantai

07.30-07.45 Herätys, vastaan seuraajien viesteihin sängyssä

TAUKO TÖISTÄ, LAPSET VALMIIKSI JA DAGIKSEEN/KOULUUN

9.00- 13.00 Kirjoitin kolmen postauksen tekstit alustavasti valmiiksi

13.00 Postasin insta storyyn videon, jolla annoin seuraajille mahdollisuuden kysyä rahaan liittyviä kysymyksiä IG Storyssa

13.15 Instassa vastailua seuraajien lähettämiin viesteihin

13.30 Sähköpostin läpikäyntiä ja vastailua sähköposteihin

14.00- Viikon aikataulun koostaminen, to do -lista

14.15-14.30 Illalla julkaistavan postauksen hakukoneoptimointi

TAUKO TÖISTÄ, LAPSET KOTIIN JA LASTEN KANSSA HENGAILUA

20.00 kaupallisen kamppiksen julkaisu: Prisma Sport jossa instakuva ja insta storyt, kirjoitettu & kuvattu aiemmin. 

20.30 Instassa saatujen rahakysymysten läpikäynti ja kokoaminen

21.30 työpäivä päättyy 

Vastaanotetut sähköpostit: 24

Lähetetyt sähköpostit: 3 

Vastaanotetut instagram -viestit: 45

Lähetetyt instagram -viestit: 38

Päivän työtunnit: 7h 15min 

Tiistai

07.00-07.15 Herätys: käyn läpi yön aikana tulleita viestejä sängyssä

TAUKO TÖISTÄ, LAPSET VALMIIKSI KOULUUN JA DAGIKSEEN

08.15 Yön aikana tulleiden rahakysymysten läpikäyntiä 

08.30 Kirjoitan raha-aiheista postausta

10.00 Raha-aiheisia instastoryja, kiitän seuraajia ja käyn läpi sitä, mistä aiemmista jutuista voi löytyä vastauksia joihinkin kysyttyihin kysymyksiin

10.30 Jaan storyssa muutamia seuraajien jakamia storyja, joissa mun tili tägätty

10.40 Jatkan raha-aiheisen postauksen kirjoittamista

15.00 Kerron storyssa, että meidät on nimetty Babyshop Awardseihin, joissa käynnistyi myöhemmin äänestys (tällä viikolla vasta)

TAUKO TÖISTÄ, LASTEN HAKEMISTA JA HARRASTUKSIA JA HENGAILUA YHDESSÄ + ILTATOIMET

20.30 Raha-aiheisen postauksen läpikäyntiä, viimeiset viilailut, hakukoneoptimointi ja linkkaukset loppuun 

21.00 Raha-aiheisen postauksen julkaisu ja jakaminen eri kanavissa

21.30 Työpäivä päättyy 

Vastaanotetut sähköpostit: 24

Lähetetyt sähköpostit: 4

Vastaanotetut instagram -viestit: 10

Lähetetyt instagram -viestit: 9

Päivän työtunnit: 8h 

Keskiviikko

7.20-7.30 Herätys: vastaan seuraajien viesteihin sängyssä

TAUKO TÖISTÄ, LAPSET VALMIIKSI JA DAGIKSEEN/KOULUUN

9.00-9.30 työmatka Indieplacen toimistolle

9.30  Indieplacen toimistolla, mennään nauhoittamaan podcastin ekan kauden vikaa jaksoa, ensin lyhyt tapaaminen ennen sitä 

10.00- 10.45 jakson nauhoitusta yhdessä kavereiden kanssa 

11.00-12.30 ideointi- ja lounaspalaveri Oton kanssa podin tulevista aiheista

13.00 Takaisin kotona – insta storyssa kerron omia ajatuksiani syntyvyyden laskusta ja kysyn seuraajilta, kuinka syntyvyyden lasku on koskettanut heidän elämää

13.30 postauksen tekemistä syntyvyyden laskusta 

16.30 viesteihin vastaamista insta storyssa

17.00 postauksen koostamista saaduista kymmenistä vastauksista

18.30-18.45 Koko perheen kuvaaminen ulkona

TAUKO TÖISTÄ, LASTEN KANSSA HENGAILUA (Otto oli hakenut lapset, laittanut meille ruuan ja söin samalla kun tein töitä aiemmin)

20.00 Postauksen viimeistelyä, vastailua viesteihin instassa

20.30 kuvien editointia

21.00 Syntyvyyden laskuun Suomessa liittyvän postauksen julkaisu ja nosto fbssä ja instassa

21.15 viesteihin vastailua instassa ja storyssa seuraajien kokemusten jakamista

22.30 kommentteihin vastailua 

23.00 työpäivä ohi 

Vastaanotetut sähköpostit: 21

Lähetetyt sähköpostit: 4

Vastaanotetut instagram -viestit: 40

Lähetetyt instagram -viestit: 30

Päivän työtunnit: 12h 55min 

Torstai

8.45 Työpäivä alkaa instaviestien ja sähköpostien lukemisella ja vastailulla

9.00 sähköpostin läpikäymistä, inboxiin tullut aamun aikana jo 20 uutta viestiä

9.00-9.30 vastaan tärkeimmät sähköpostit pois alta

9.30-14.00 Mallorca-videon editointia

14.00-14.15 illan postauksen tsekkaus ja hakukoneoptimointi

TAUKO TÖISTÄ, LASTEN HAKU JA HARRASTUKSET JA YHDESSÄ HENGAILUA + MUN ÄIDIN HAKU MEILLE JUNALTA

20.00 lapset nukkumaan

20.00 Viesteihin vastailua instagramissa, koneen ongelmien selvittelyä ja googlailua

21.00 Meidän uudesta autosta kertovan postauksen julkaisu, tilastojen tsekkaus, kommenttien julkaisu, postauksen jako eri kanaviin

21.45 kommentteihin vastailua

22.15 työpäivä päättyy 

Vastaanotetut sähköpostit: 20

Lähetetyt sähköpostit: 0

Vastaanotetut instagram -viestit: 48

Lähetetyt instagram -viestit: 30

Päivän työtunnit: 7h 15min 

Perjantai: 

10.00 Työpäivä alkaa: seuraajien viesteihin vastailua instassa & sähköpostin läpikäyntiä

10.30 Matka palaveriin Oton kanssa, seuraajien viesteihin vastailua instassa

11.00 Palaveri klo 11-12.30 yhteistyökumppanin ja myyntitiimin kanssa REDIssä tulevista yhteistyökuvioista

12.30-13.30 Podcast-jakson esikuuntelu Oton kanssa

TAUKO TÖISTÄ, LASTEN KANSSA HENGAILUA, MUTTA IG Storyja pitkin päivää, seuraajien viesteihin vastaamista instagramissa

18.00 IG-kuvan julkaisu, kommentteihin vastailua (työpäivä päättyy suunnilleen)

(Treffeillä Oton kanssa muutaman IG Storyn kuvaaminen)

Vastaanotetut sähköpostit: 25

Lähetetyt sähköpostit: 2

Vastaanotetut instagram -viestit: 25

Lähetetyt instagram -viestit: 20

Päivän työtunnit: n. 4h 

Lauantai: 

11.00-11.15 Podcast-jakson otsikon ja kuvauksen kirjoittaminen ja toimittaminen eteenpäin

TAUKO TÖISTÄ MUTTA: IG Storyja pitkin päivää, seuraajien viesteihin vastaamista pitkin päivää

17.30-18.30 kuvausreissu ulos Oton kanssa kahteen eri lokaatioon

18.30 Mallorca-videon editointia loppuun, musiikit ja äänitasojen säätö

21.00 videon tekstitykset kohdilleen YouTubessa

22.30 Mallorca-aiheisen videon julkaisu ja jakaminen blogissa ja eri somekanavissa

23.00 Seuraajien viesteihin vastailua

23.30 työpäivä päättyy 

Vastaanotetut  sähköpostit: 4

Lähetetyt sähköpostit: 0

Vastaanotetut instagram -viestit: 28

Lähetetyt instagram -viestit: 10

Päivän työtunnit: 6h 15min (+ satunnaiset storyt)

Sunnuntai:

8.30 Kirjanpitoa: Palkkioiden laskutusta ja yhden laskun maksu

9.00 Kommenttien julkaisua ja vastaus kolmeen sähköpostiin

9.20-9.40 Seuraajien kommentteihin ja viesteihin vastailua instassa 

TAUKO TÖISTÄ, MUTTA: päivän aikana kuvaamista synttäreillä

18.30 Kuvien editointi

19.30 Postauksen kirjoittaminen

21.00 Postauksen julkaisu ja jakaminen eri kanavissa

21.15 Podcastin instatilillä kuvan jakaminen ja uudesta jaksosta teasaaminen sekä omalla että podin instatilillä

21.45 seuraajien viesteihin vastaamista instagramissa

22.30 Työpäivä päättyy

Vastaanotetut  sähköpostit: 5

Lähetetyt sähköpostit: 3

Vastaanotetut instagram -viestit: 30

Lähetetyt instagram -viestit: 30

Päivän työtunnit: 5h 10min 

Koko viikon työtunnit yhteensä: 50h 50min

Koko viikon julkaistut blogipostaukset: 6

Koko viikon julkaistut IG-Storyt: 95 

Koko viikon julkaistut IG-kuvat: 7

Koko viikon julkaistut YouTube-videot: 1

Koko viikon julkaistut podcast-jaksot: 1

Täytyy sanoa, että yllätyin tuosta tuntimäärästä nyt kyllä vähän. Tai siis, no mulla on tälläkin hetkellä suunnilleen samanlainen työviikko menossa kuin viime viikko oli, mutta en jotenkin ole osannut ajatella, että tunteja kuluu viikossa työntekoon näin paljon. Kuitenkin tuotakin listausta kun kävin läpi, niin keskiviikkoa lukuunottamatta mulla oli tosi hyvin aikaa olla esimerkiksi lasten kanssa joka päivä ja se on mulle sitä rentouttavaa aikaa myös. Mulle henkilökohtaisesti tärkeintä on se, että mulla on aikaa olla mun lasten kanssa ja sitä järjestän joka viikko niin paljon kuin vain pystyn.

Lapsilla ei ollut yhtään pitkiä hoitopäiviä ja vaikka kuopuksella on vapaapäivä perjantaisin, onnistui mun tällä viikolla hoitaa pakollisia työjuttuja silloinkin, koska mun äiti tuli meille kyläilemään ekaa kertaa sitten viime huhtikuun. Joka päivä ehdittiin viettää edes pieni hetki kahdenkeskistä aikaa Oton kanssa sekä kunnon treffit perjantaina ja kävin mä viime viikolla myös kaksi kertaa lenkilläkin ja järkättiin vieläpä esikoisen synttärit. Näin kun katsoo viime viikkoa taaksepäin niin jopa vähän hengästyttää, mutta sitten taas viime viikolla tunnelma oli melko rento ja kiireetön keskiviikkoa lukuunottamatta.

Viime viikko oli ihan tavallinen työviikko. Oli pari palaveria, nauhoitukset, sekä paljon kirjoitustyötä ja kommunikointia seuraajien kanssa. Viime viikolla käytettiin kuvaukseen aika vähän aikaa, enkä ehtinyt osallistua yhteenkään tapahtumaan, vaikka kutsuja tuli monta. Tämä viikko näyttää taas erilaiselta ja tämäkin on ihan tavallinen.

Sen mä tästä näen itsekin, että se näkyy myös työtuntien määrässä, että läsnäolon vaatimukset eri kanavissa ovat kasvaneet. Muutama vuosi sitten riitti vielä se, että vastasi kommentteihin blogissa ja instassa sekä sähköposteihin. Nykyisin Instagram storiesin kautta lisääntynyt kommunikointi ottaa ison osan työviikosta.

Mä rakastan olla vuorovaikutuksessa seuraajien kanssa ja se on parasta tässä ammatissa, mutta samalla myös on vaikea tasapainoilla sisällön tuottamisen ja kommunikaation ristitulessa. Vaikka tekee niin paljon kuin ikinä jaksaa, ehtii ja pystyy, se ei koskaan ole tarpeeksi. Aina joku osa-alue kärsii, koska yhden ihmisen mediatoimisto ei pysty vaan kaikkeen. Kun katson tätä listaa, mä näen, että tein parhaani ja yritin, mutta silti tiedän, että viime viikollakin jäi monta viestiä ja kommenttia vastaamatta. Niille kommentoijille se fiilis on, että mä en tehnyt parastani, mulla ei ollut aikaa heille. Se tuntuu pahalta ja se on mulle se kaikkein vaikein pala purtavaksi tässä ammatissa.

Mutta kokonaisuutena olen viikkoon tyytyväinen. Sellainen viikko se!

Yksi aihe, josta puhumista olen enemmän tai vähemmän ”vältellyt” blogissa on seksi. Niinkin luonnollinen asia kuin seksi. Mulle on ollut vaikeampaa puhua seksistä julkisesti, kuin esimerkiksi rahasta, tasa-arvosta tai politiikasta. Ei siksi, että mulle itselleni seksi olisi jollain tapaa ongelma, vaan siksi, koska haluan ehdottomasti kunnioittaa Ottoa ja meidän parisuhdetta. Mulle on ollut vaikeaa löytää keino puhua tästä tärkeästä aiheesta julkisesti niin, että en kerro liikaa meidän yksityisiä asioita, mutta kuitenkin niin, että puhun asioista niiden oikeilla nimillä ja rohkeasti. Tavallaan olen varmasti pelännyt ihan turhaankin, koska Otto ei ole mitenkään erityisen yksityinen tai asioista vaikeneva tyyppi. Mun mielestä on silti aina parempi kunnioittaa toista liikaa, kuin liian vähän.

Samalla kun haluan suojella meidän yksityisyyttä seksin(kin) osalta, haluaisin kuitenkin olla sellainen rohkea ja ennakkoluuloja murtava tyyppi, joka uskaltaa ottaa esille tämänkin aiheen. Haluaisin murtaa tabuja ja näyttää, että on ihan ok puhua nautinnosta, läheisyydestä ja siitä, miten pikkulapsiarki vaikuttaa seksielämään, tai vaikuttaako mitenkään. Haluan myös näyttää, että seksi on luonnollinen asia, josta puhumisessa ei ole mitään noloa.

Haluan olla myös sellainen äiti, jolta ei hävetä kysyä mitään. Haluan opettaa, että pimppi, pippeli, pylly ja tissit on ihan yhtä arvokkaita kehonosia kuin korvat, nenä ja kyynärpää. Haluan suhtautua niihin neutraalisti ja olla luomatta jo alusta asti erilaista stigmaa niiden ympärille. Lapselle mikään kehon osa ei ole nolo tai hävettävä, ellei joku toinen näytä hänelle, että näitä asioita kuuluu hävetä ja nolostella. Vaikka ainakin mun ikäluokassa se on vielä enemmän sääntö kuin poikkeus, että nämä sanat ovat lapsuudessa olleet sellaisia hihityksen aiheita, olen yrittänyt itse vastata rohkeasti ja suoraan lasten kysymyksiin myös täydessä bussissa, ruokakaupassa ja kirjastossa.

Toivoisin, että sitten kun meidän lapset ovat aikuisia, seksi ei olisi enää tabu. Toivoisin, että se olisi silloin ihan yhtä normaali puheenaihe kuin mikä tahansa muukin asia. Mun äiti on aina vastannut mun kysymyksiin seksuaalisuudesta kunnioittavasti, rehellisesti ja suoraan, mutta silti mua on nolottanut tosi paljon kysyä. Ei siis äidin vuoksi, vaan ihan sen ilmapiirin vuoksi, mikä sukupuolielinten ja kaiken seksiin liittyvän ympärillä vallitsi mun lapsuudessa yleisesti. Mä olen kasvanut lapsesta teiniksi ja aikuiseksi niin, että ei saanut koulussa käyttää hiuksista nimitystä ”tukka” koska se muka tarkoitti häpykarvoja ja oli tosi noloa sanoa niin. Se ehkä kertoo kaiken olennaisen siitä, miten noloa mistään seksuaalisuuteen liittyvästä puhuminen muka oli ysärillä ja 2000-luvun alussa.

Koen, että viimeisen 10 vuoden aikana seksistä puhuminen on vapautunut tosi paljon ja siitä on tullut sallitumpaa kuin ennen, mikä on mahtavaa. Silti se on edelleenkin kohahduttavaa ja rohkeaa, että uskaltaa puhua seksistä. Mun mielestä viime aikoina tosi rohkeasti ja hienosti seksistä on puhuneet esimerkiksi seksuaaliterapeutti Marja Kihlström ja Iidan matkassa -blogin Iida. Mä ihailen aivan älyttömästi sitä rohkeutta ja mutkatonta suhtautumistapaa, joka heillä molemmilla on aiheeseen.

Olen myös huomannut, että seksi aiheena kiinnostaa tosi monia etenkin mun oman ikäisten naisten joukossa. Siksi haluaisin oppia tuomaan sitä esiin täällä blogissakin, ihan samanlaisena aiheena kuin vaikka perhearkea tai parisuhdetta. Ei seksi ole mulle elämässäkään yhtään vähemmän tärkeä osa kuin edellämainitut, niin miksi se ei saisi näkyä täälläkin? Miksi ei voisi vaikka kerran kuussa postata jostain seksiin liittyvästä? Miksi ei voisi järjestää ihan samalla tavalla arvontaa liukuvoiteesta ja dildosta, kuin järjestää vaikka kosmetiikasta? Tottakai voi!

Ne rajoitukset ovat vain mun omassa päässä. Ja se, jos tuntuu ettei voi kirjoittaa aiheesta tarpeeksi neutraalisti, fiksusti ja kunnioittavasti johtuu enemmän omasta taidon puutteesta, kuin siitä, että itse aihe olisi hankala. Aion siis opetella mutkatonta suhtautumista itsekin ja nostaa seksin ja seksuaalisuuden säännölliseksi puheenaiheeksi.

Nyt mä haluaisinkin kuulla teitä, että mitkä seksiin liittyvät asiat teitä kiinnostaa? Millaisista seksiin liittyvistä asioista te haluaisitte, että herättäisin keskustelua tai kirjoittaisin? Toivoisitteko enemmän asiantuntijasisältöä, jossa olisi mukana esimerkiksi seksuaaliterapeutti, lääkäri tai joku muu alan ammattilainen vastaamassa kysymyksiin? Vai kaipaatteko enemmän ajatuksia, vertaistukea, tuntemuksia, vinkkejä? Kertokaa ihmeessä, koska mä haluan tehdä juuri sellaista sisältöä, joka teitä kiinnostaa ja josta teille voisi olla jotain hyötyä tai iloa.

Me tehtiin Oton ja seksuaaliterapeutti Marja Kihlströmin kanssa jakso nimeltä Seksi pikkulapsiarjessa meidän Yhdessä-podcastiin, joka on nyt kuunneltavissa. Jaksossa puhutaan siitä, miten raskaudet ja synnytykset on vaikuttaneet meidän seksielämään, millaista seksistä puhuminen on meille keskenään, onko meillä ollut jotain seksuaalisuuteen liittyviä haasteita, jne. Lisäksi Marja Kihlström vastaa jaksossa podcastin seuraajien lähettämiin kysymyksiin seksiin tai seksuaalisuuteen liittyvistä asioista ja ongelmista, esim. Mitä tehdä jos halut ja tarpeet eivät kohtaa ollenkaan kumppanin kanssa, tai mitä jos miehellä ei vaan seiso.

Meidän omasta mielestä tämä 9. jakso oli ehkä kaikkein lempparein tähän asti. Podcast on formaattina sellainen, että siinä uskaltaa ottaa esiin sellaisiakin aiheita, joista kirjoittaminen ei tunnu ehkä niin luontevalta. Siksi tämä ura rentona seksistä juttelijana oli helpointa aloittaa sieltä. Podin tekeminen kuitenkin rohkaisee olemaan avoimempi muillakin alustoilla. Mikäli teitä siis kiinnostaa lukea tästä aiheesta myös blogin puolella, huikatkaa ihmeessä tähän niin tiedän ja huomioin sen! Kiitos ihan mielettömän paljon myös kaikille rohkaisevasta ja ihanasta palautteesta, jota tämän päivän jaksosta on tullut.

Kuuntele Yhdessä S01E09: Seksi pikkulapsiarjessa (vieraana seksuaaliterapeutti Marja Kihlström)

Spotifyssa TÄSTÄ

Soundcloudissa TÄSTÄ

Apple Podcasteissa TÄSTÄ