Tämä vuoden kestävä ihana haaste, joka niin monessa blogissa on jo ollut, on mennyt mulla joka vuosi sivu suun. Olen aina vuoden viimeisinä päivinä miettinyt, että “ensi vuonna teen sen!” ja sitten unohtanut, ja muistanut vasta nähdessäni jonkun toisen ekan 1/52 -postauksen. Mutta nyt, nyt kerrankin mä muistin (vaikka vuosi virallisesti alkoikin jo viime viikolla) ja nyt mä aloitan tämän ja jatkan sitä vuoden loppuun asti.

Arkista sisältöä on toivottu enemmän, joten sitä tulee. Joka viikko, yksi arkinen kuva meidän perheen arjesta ja arkiset kuulumiset kuvan takaa, hetkistä ennen kuvaa ja kuvan jälkeen. Tästä tämä lähtee, ensimmäinen viikko.

Perjantai-iltapäivä. Katsottiin lasten kanssa vanha Heinähattu ja Vilttitossu -elokuva mun lapsuudesta ja syötiin samalla irtokarkkeja. Näytetään kaikki Oton nappaamassa kuvassa melko tyytyväisiltä. Mua naurattaa joku hupsu juttu leffassa, jonka tajusin vasta aikuisena. Taapero nauttii antaumuksella itse valitsemistaan (ja annostelemistaan) irtokarkeista ja isommat keskittyvät täysillä elokuvaan. Esikoinen näyttää ilmeensä puolesta siltä, että hän ehkä tajusi sen jutun jonka minäkin nyt aikuisena tajusin. Jostain syystä keskimmäisellä on vain yksi sukka, enkä juuri nyt muista miksi. Ehkä roska sukan sisällä?

Leffassa tapahtui paljon sellaista, mitä en muistanut tai ollut huomannut ennen. Mun lapsuudessa lasten leffoissa sanottiin näköjään paljon useammin “tyhmä”, mikä aina hämmentää, kun katson vanhoja leffoja uudelleen. Muistin leffan pelkästään suloisena ja opettavaisena, mutta siinä olikin paljon sellaista, mikä yllätti, kun katsoin uusin silmin. 

Lopun taikinaterapia-kohtaus oli silti edelleen yhtä hauska kuin ennenkin, onneksi. Ja nauratti meidän lapsia vähintään yhtä paljon kuin mua aikoinaan. Heinähattu ja Vilttitossu oli yksi mun oman lapsuuden lempparileffoja, joka nauratti ja jonka vuokrasin monta kertaa, vaikka olin jo aika iso silloin kun se ilmestyi. 

Oli ihanaa löhötä sohvalla ensimmäisen arkiviikon päätteeksi ja aloittaa viikonloppu yhdessä. Siinä sohvalla muruset kainalossa on niin hyvä olla. Mä toivon, että meidän lapset haluavat viettää meidän yhteisiä leffaperjantaita vielä monen monta vuotta, vaikka kasvavatkin isommiksi. 

Ensimmäinen arkiviikko humpsahti ohi juuri niin nopeasti kuin arkiviikot tapaavat humpsahtaa. Ensin on maanantai ja yhtäkkiä onkin jo perjantai, vaikka toki nyt vaikutti se, että maanantai oli vielä loppiainen. Arkeen paluu sujui kivasti ja ollaan päästy hyvin takaisin kiinni normaaliin arkirytmiin, vaikka vähän jännitti, kun lomalla nukuttiin aamuisin yhdeksään tai kymmeneen lasten kanssa. Tänään oli koululaisella jo eka kasin aamu ja sekin meni mainiosti. 

Leffailta on meidän perjantaiperinne, josta haluttiin pitää kiinni, vaikka keskimmäinen oli lähdössä illaksi kaverisynttäreille sisäleikkipuistoon. Tehtiin siis tänään ihan väärässä järjestyksessä: ensin karkit ja leffa, sitten vasta iltaruoka. Kenellekään ei maistunut ruoka karkkien jälkeen, mutta yritettiin vähän syödä, että ei mennyt ihan pelkäksi herkutteluksi. Ei se niin vakavaa onneksi ole, jos joskus ei ruokailut mene putkeen. Ja lapset söivät sitten tuhdimman iltapalan vielä. 

Synttärit olivat menneet oikein kivasti ja takaisin sieltä tuli iloisesti puhua pulputtava 6-vuotias. Keitettiin synttäreiden aikana esikoisen kanssa vielä veriappelsiinimarmeladia, sillä hän oli lukenut appelsiinimarmeladin reseptin jostain ja halusi ehdottomasti kokeilla meiltä kotoa jo valmiiksi löytyneillä veriappelsiineilla sitä. Siitä tuli aivan tajuttoman hyvää ja laitetaan sitä ainakin heti aamulla paahtoleivän päälle! Tämä toimisi loistavasti myös juustojen kanssa, maku oli nimittäin hieman samanlainen kuin mun lempparissa greippihillossa, mutta ihan aavistuksen makeampi.

Sellainen perjantai-iltapäivä ja ilta meidän perheellä. Ei vuoden eka perjantai, mutta arjen eka perjantai. Tervetuloa takaisin arki, olet ihan best <3

Ihanaa viikonloppua kaikille! <3

Huomenna se arki taas alkaa ja tuntuu siltä, että nyt on oikein loistava hetki aloittaa se. Rentoilua on takana juuri sen verran, että viime yönä en meinannut saada unta, kun olen tainnut saada unta jo liikaakin varastoon. Yleensä siis nukahdan heti kun menen sänkyyn, mutta sitten kun takana on liian monet liian hyvät yöunet, ei uni enää tulekaan heti. Eilen oli juuri se tilanne, että pyörin vaan pirteänä sängyssä, vaikka menin yöpuulle aika myöhään. Onneksi heräsin tänään ihan pirteänä kuitenkin. Arki varmasti tasoittaa yöunitilanteen takaisin normaaliin ”laitan silmät kiinni ja alan nukkumaan” -meininkiin.

Ollaan otettu kaikki ilo irti yhteisestä ajasta lasten kanssa: vietetty lapset päättää -päivää, käyty luistelemassa ja kiipeilemässä. Tänään vietettiin vielä koko päivä keskustassa Oton isällä ja käytiin illalla katsomassa LUX Helsinki -valonäytös. Sitä oli lähtenyt katsomaan ”muutama muukin” ja en tiedä johtuiko siitä väenpaljoudesta vai jostain muusta, mutta itselle tuli sellainen olo, että sitä on hypetetty ehkä vähän liikaa. Toki tuomiokirkko oli mielettömän näköinen ja valokuja Kaisaniemen puistossa oli upea, mutta muuten odotin somehypen pohjalta aika paljon, eikä tapahtuma ihan vastannut niitä odotuksia kaikilta osin. Mutta tulipahan sopivan pitkä iltalenkki hyvässä seurassa. Uskon, että eniten vaikutti ihmisten määrä, sillä kaikkea ei nähnyt kovin hyvin ja eteneminen oli paikoitellen todella hidasta tai täysin pysähtynyttä. Me lähdettiin paikalle heti viideltä lasten kanssa.

Ihan mieletöntä, että tällaisia tapahtumia järjestetään ja ihan mieletöntä, että tämä saa niin paljon ihmisiä liikkeelle. Jos aiot lähteä vielä katsomaan valotaidetta 7.1. tai 8.1., niin suosittelen ainakin pitkiä hermoja ja hyviä kenkiä ja lisäksi juotavaa mukaan, väentungoksessa voi mennä pitkään ennen kuin pääsee liikkumaan mihinkään suuntaan ja kaksi valoteoksista on sellaisia, että niihin pääsee vain erikseen jonottamalla (toinen niistä on myöskin merkitty ei lapsille suositeltavaksi).

Helsingin talvi on ollut todella leuto tähän asti ja luistelemaan on päässyt ainoastaan tekojäillä. Me käytiin lasten kanssa lauantaina Käpylässä luistelemassa ja se sujui kyllä tosi kivasti. Taaperon tasapaino on kehittynyt vuoden aikana ihan huimasti ja hänkin pysyi jo itsekseen pystyssä luistimilla tosi hyvin. Viime talvena hän oli jo hirveän kiinnostunut luistelusta, mutta silloin pystyssä pysyminen oli vielä paljon haastavampaa, kun ikää oli vuosi ja 11 kuukautta. Nyt meni niin hyvin, oli ihanaa katsoa toisen iloa uudesta taidosta.

Sunnuntaina käytiin kiipeilemässä koko perhe esikoisen kummisedän ja hänen tyttöystävänsä kanssa ja meillä oli sielläkin tosi kivaa! Siis mä en ole koskaan itse kiipeillyt lapsenakaan, muuten kuin johonkin lasten kiipeilytelineeseen. En todellakaan mihinkään puihin tai kallioille. Leikkipuistojen kiipeilyseinät tuntuivat jo lapsena musta pelottavilta ja ihan mahdottomilta ja voin kertoa, että olin eilen kiipeilemässä alkuun aivan pihalla. Multa puuttuu se luonnollinen ote kiipeilyyn aivan täysin. Mutta on myös todettava, että onneksi kiipeillessä oppii nopeasti!

Mua pelotti ihan vietävästi, mutta aloitin lasten radoilla ja kun pääsin ekan lasten radan ylös asti, uskalsin kokeilla helpoimpia aikuisten ratoja. Niissä en päässyt vielä puoliväliä pidemmälle, koska mua pelotti ajatus putoamisesta niin paljon. Mutta se oli niin kivaa silti, että aion kokeilla uudelleenkin ja voittaa mun pelot. Meidän lapset näyttivät upeasti mallia mulle, heillä taas on sellainen todella luontainen kyky kiivetä ja se näyttää heille niin helpolta ja vaivattomalta.

Me käytiin kiipeilemässä Suomenojan Boulderkeskuksessa, missä Otto on käynyt yksin ja meidän isojen lasten kanssa monta kertaa aiemminkin. Siellä on hieno kiipeilyalue lapsille ja sen lisäksi tosi paljon ja hienoja ratoja aikuisille. Aion ehdottomasti lähteä kyllä uudelleenkin. Meillä oli myös taapero mukana ja hänkin kokeili kiipeilyä ja innoissaan, vaikka ei ihan ylös asti ratoja vielä päässytkään.

Mulla on todella pitkä matka Oton tasolle vielä, mutta kiipeily oli tosi hyvää treeniä koko kropalle ja jotenkin tosi hauskaa ja palkitsevaa. Olin ihan yllättynyt siitä, että tuli se fiilis, että haluan mennä uudestaankin, koska ajatus kiipeilystä on ollut mulle itselleni jotenkin niin pelottava ja hankala. Ihanaa kun läheiset innostavat uusien kokemusten pariin.

Olen tosi kiitollinen siitä, miten ihana joululoma lapsilla ja meillä on ollut. Ollaan vietetty paljon aikaa yhdessä, ollaan saatu olla kaikki terveenä ja ollaan tehty yhdessä ihania asioita. Tämä aika on ollut juuri sellaista kuin toivoinkin. Parasta oli se, kun kysyin lapsilta, että mikä on ollut kivointa, mitä ollaan joululomalla tehty. He vastasivat, että ”Vaikea valita, kun ollaan tehty niin paljon kaikkea kivaa. Mutta vaikka on ollut kivaa tekemistä, niin on ollut kivaa myös löhötä kotona paljon.” Ja sitäkin ollaan tehty kyllä ja olen nauttinut siitä vähintään yhtä paljon kuin lapset. Sopivassa suhteessa raitista ilmaa, liikuntaa ja sohvalla pötköilyä. BEST!

Näillä eväillä on hyvä lähteä arkeen. Joulukoristeet on kerätty ja koti tuntui päivällä ihanan valoisalta (kiitos pieni kerros märkää lunta) ja avaralta, kun joulukuusi lähti olohuoneesta. Arki saa tulla!

Lopuksi vielä älyttömän suuri kiitos kaikista New York -vinkeistä, niitä on tullut ihan valtavasti ja niin hienoja juttuja! Tässä vain matkainto kasvaa, vaikka vielä vähän aikaa pitää jaksaa odotella.

Ihanaa uutta viikkoa ja arkeen paluuta kaikille <3

Siis joulukuuta on takana jo kaksi viikkoa. Tiedän, etten ole ainoa, josta tuntuu siltä, että joulukuussa aika menee eteenpäin vähintään tuplanopeudella. Kai se on vaan just sitä, että kun nauttii niin kovasti joulun odottamisesta ja oikein haluaa pysähtyä ja fiilistellä kaikkia niitä ihania joulua edeltäviä asioita, niin sitten tuntuu, että aikaa menee vielä tavallistakin nopeammin. Joulukalenterissa on enää kymmenen luukkua jäljellä ja ensi viikolla lapsilla on viimeinen dagis-, koulu- ja eskariviikko tälle vuosikymmenelle.

Me aloitettiin tämä viikko käymällä isojen tyttöjen kanssa kolmestaan leffassa. Käytiin Tammen järjestämässä Frozen II -kutsuvierasensi-illassa, jossa päästiin tapaamaan myös Suomen suosituimmat lapsitubettajat Elina ja Sofia. Ihanat Elina ja Sofia myös ääninäyttelevät elokuvassa Annan ja Elsan hahmoja niissä kohdissa, joissa he ovat vielä lapsia. Tämä oli kyllä huikea tapa aloittaa viikko ja leffa oli kyllä tosi hyvä, tykättiin hurjasti.

Otto aloitti oman lomansa jo tämän viikon keskiviikkona ja se oli kyllä niin ihana juttu. Hänellä on nyt melkein kuukausi lomaa koulusta, joten arki on ihanan rentoa jo nyt, vaikka itselläni vielä hommaa onkin. Mulla on vielä ensi viikko täysi työviikko, mutta ainakin jouluaatoksi ja joulupäiväksi mäkin hiljennyn täysillä joulun viettoon ja ensi viikon jälkeen otan muutenkin loppuvuoden rennommin, vaikka en täysin lomalla olekaan.

Käytiin keskimmäisen kanssa keskiviikkona kahdestaan ravintolassa ja ostoksilla, kun haluttiin viettää kahdenkeskistä aikaa. Meillä oli kyllä niin hauskaa kahdestaan. Käytiin Vapianossa syömässä ja pyörittiin kaupoissa etsimässä hänelle uusia housuja, sekä jakkua joulujuhlamekon kaveriksi. Molemmat löytyivät.

Lapsilla on ollut jo joulujuhlia ja voi että miten ihanaa oli seurata meidän taaperon ensimmäistä joulujuhlaa. Mua taisi jännittää paljon enemmän kuin häntä, mutta niin hienosti meni. Tippa linssissä katsoin miten reippaasti hän esiintyi siellä kavereidensa kanssa. Ja oli ihanaa mennä yhdessä koko perhe katsomaan, kun joulujuhla oli ennen koulun ja eskarin alkua. Isommatkin kannustivat ja taputtivat pikkusiskolleen niin ihanasti ja olivat hänestä niin ylpeitä. Ensi viikolla on vielä isompien joulujuhlat, enkä malta odottaa, että pääsen näkemään nekin. Tulevista joulujuhlaesityksistä on kovasti supistu, mutta meille vanhemmille ei ole paljastettu mitään, ettei yllätys mene pilalle.

Tänään oltiin katsomassa esikoisen musiikkikoulun joulukonserttia, jossa hän esiintyi. Hän lauloi Whamin Last Christmasin yksin lavalla isolle yleisölle. Se oli ihan mieletöntä. Esitys meni niin hyvin ja se itsevarmuus ja rohkeus mikä hänestä huokui lavalla ison yleisön edessä, oli jotain ihan huikeaa. Ei voi kuin ihailla.

Huomenna meille tulee meidän ystävien koira hoitoon pariksi päiväksi, kun ystävillä on muutto. Me ollaan odotettu tätä jo monta viikkoa ja oikeasti aivan ihana päästä pariksi päiväksi kokeilemaan, millaista olisi, jos meillä olisi koira. Koira on (etenkin Otolla) haaveissa ollut jo pitkään, mutta ainakaan ennen meidän omaa muuttoa ei meille varmasti tule koiraa. Katsellaan sitä asiaa siis uudelleen joskus sitten, kun ollaan ensin löydetty se oma koti. Mutta yhtä kaikki aivan ihanaa saada pörröinen kaveri tänne pariksi päiväksi meidän kanssa leikkimään ja ulkoilemaan ja touhuamaan.

Ollaan leivottu piparkakkutaloa, pidetty jouluista perhekasaa (kaikki sai kertoa kivoja asioita, mitä on tapahtunut joulukuussa) ja luettu joulusatuja. Perhejoulukalenteri on toiminut ihan huippuhyvin, vaikka pari luukkua meillä onkin rästissä. Yhtenä iltana ei jaksettu lähteä ruuan jälkeen joulukävelylle ja kirjastosta pitäisi käydä lainaamassa joulusatuja vielä. Ensi viikolla ei ole harrastuksia enää, kun ne jäivät joulutauolle, niin silloin varmasti on enemmän aikaa ja jaksamista tehdä ne rästiluukutkin jos lapset haluavat. Me ei missään nimessä haluta, että perhejoulukalenteri on mitään hampaat irvessä suorittamista, joten silloin kun ei ole ollut fiilistä tai aikaa, niin ollaan ihan surutta jätetty luukut rästiin. Perhejoulukalenterin koko idea on olla innostavaa ja rentoa yhteistä puuhaa ja sellaisena me aina halutaan se pitää. Yksi luukku tehtiin myös etuajassa, kun sille oli niin sopiva hetki, eikä sekään haittaa mitään.

Joululahjaostosten suhteen ollaan jo melko hyvällä mallilla, ehkä 2/3 lahjoista on hankittuna. Tuunattava keittiökin on jo puoliksi valmiina, jatketaan sitä iltaisin ja lasten ollessa hoidossa/koulussa ensi viikolla. Siitä keittiön tuunauksesta muuten tulee sitten myöhemmin postausta, kun sitä on kovasti toivottu. Muuten meillä on vielä jouluvalmistelut ihan vaiheessa. Minkäänlaista joulusiivousta ei ole aloitettu, lopullinen menu pitäisi vielä suunnitella ja alkaa pikkuhiljaa ostella jouluruokatarvikkeita varastoon, koska jotkut jutut loppuvat aina (kuten bataattisoseet, joita usein käytän bataattilaatikkoon säästääkseni aikaa). Joulustressiä ei ole, vaan rennolla meiningillä mennään.

Toivottavasti lumi ja aurinko tekisivät mahdollisimman comebackin, sillä ne piristivät tällä viikolla niin valtavasti! Ihanaa viikonloppua ja huomista kolmatta adventtia kaikille <3

Marraskuun viimeisen viikon ja hyvän, positiivisen fiiliksen vuoksi mä haluan nyt listata asioita, joista tulee mulle hyvä mieli just nyt. Sellaisia juttuja, jotka on saaneet mut hymyilemään viime aikoina. Mun mielestä välillä on tosi hyvä kiinnittää huomiota niihin ihaniin pieniin asioihin, joista tulee hyvä fiilis. Haluaisin myös ihan hirveästi kuulla teiltä, että mitkä asiat teille on tuonut hyvää fiilistä viime aikoina?

1. Jouluvalot joka puolella. Siitä huolimatta, että ei vieläkään olla saatu ripustettua itse meidän  terassille jouluvaloja, kaikki muut jouluvalot on saaneet mut hymyilemään viime päivinä tosi paljon. Ulkona on ihan mielettömän ihanan näköistä illalla pimeälläkin, kun kaikki tuhannet valot loistaa niin kirkkaana. Rakastan joulun ajan hämärtyviä päiviä ja kauniita valoja iltaisin.

2. Meidän lasten joululahjatoiveet. Meidän joululahjafilosofiasta on tulossa luukku blogin joulukalenteriin, mutta en vielä paljasta monesko luukku se on. Sanon silti, että ne toiveet on saanut mut oikeasti hymyilemään viime aikoina niin paljon.

3. Oton lähestyvä joululoma. Enää muutama viikko ja hänellä alkaa kuukauden mittainen joululoma koulusta. AH! Ja toki lastenkin joululoma hymyilyttää, en malta odottaa, että saadaan hengailla yhdessä koko perhe ne pari viikkoa.

4. Teidän viestit. Viime päivinä Instan puolella on käyty ihan käsittämättömän vilkasta keskustelua ja olen saanut teiltä niin monta uskomattoman ihanaa viestiä, että olen ollut aivan häkeltynyt. Vaikka mulla meni yhtenä iltana neljä tuntia ja toisena päivänä vielä useampi tunti (ja peukalo kramppasi) vastata viestisumaan, siitä tuli niin hyvä mieli. Kiitos ihan mielettömän paljon! Ja peukalokramppikin helpotti yön jälkeen, hah.

5. Kirjat, joita olen lukenut viime aikoina. Sekin saa hymyilemään, että tänä vuonna olen lukenut enemmän kirjoja, kuin varmaan viitenä viime vuonna yhteensä. Kyllä sille lukemisellekin löytyy aikaa, kun vaan ottaa sitä jostain välistä. Ajattelin ottaa vielä oikein loppukirin tähän loppuvuoteen ja lukea ainakin viisi kirjaa. Katsotaan miten käy.

6. Blogijoulukalenterin tekeminen ja askartelu. Vaikka askartelu ja käsityöt onkin mun työtä varten, mä rentoudun ihan älyttömästi niitä tehdessä. Rakastan piipertää lankojen parissa ja liimailla ja suunnitella. Ja kotona on ihanan kotoisaa just nyt, kun itsetehtyjä askarteluprojekteja hengailee siellä täällä.

7. Viikonloppuna koittava kahdenkeskinen reissu Oton kanssa. Me reissataan ihan Suomen sisällä, mutta saadaan 48 tuntia kahdenkeskistä aikaa. Me ollaan viimeksi oltu niin kauan kahdestaan joskus vuonna 2015, joten odotan sitä ihan todella paljon. Aikomuksena on vain rentoutua, syödä hyvin, ulkoilla, jutella hurjasti, nukkua pitkään ja valmistella yhtä joululahjaprojektia, joka on tietenkin kivaa puuhaa.

8. Meidän podcastin jouluspessun nauhoitukset. YLLÄRII! Tänään nauhoitettiin Yhdessä-podin jouluspessu-jakso Oton kanssa ja se ilmestyy 7.12. tutuilla alustoilla. Vitsit oli ihana päästä nauhoittamaan pitkän tauon jälkeen ja vielä puhumaan meidän lempiaiheesta, eli joulusta. Koittakaa kestää, seuraavat viikot tässä blogissa tulevat olemaan hyvin jouluntäyteisiä.

9. Anna lapsesi pukea sinut -viikko. Eli siis hommahan meni niin, että unohdin viime viikolla anna lapsesi pukea sinut -päivän. Päätin siis sen kunniaksi viettää anna lapsesi pukea sinut -viikon, eli lapset saavat tällä viikolla joka arkipäivä valita minulle asun (viikonloppuna en ole kotona). Loppuviikosta luvassa siis kooste ja asukuvat kaikista asuista ja fiilikset lasten valinnoista.

10. Se, miten tyhjät meidän pyykkikorit on. Ollaan otettu itseämme niskasta kiinni pyykkisuman kanssa ja saatu taltutettua koko syksyn meitä ärsyttäneet pyykkivuoret. Ne eivät kertaakaan ole tänä syksynä ennen tätä kadonneet kokonaan, vaan aina vain vähän pienentyneet. Ollaan siis aina pesty ne ihan pakolliset lempparit vaan ja sitten aina ne ei-niin-usein käytetyt on vaan jääneet ja jääneet. Nyt ollaan saatu kaikki pestyä ja pyykkikori(en) pohja(t) näkyy vihdoin. Olen niin ylpeä meistä! Pyykit on meidän inhokkihommaa niin siksi ne on ne, jotka aina kärsii jos on muuten paljon tekemistä. Mutta nyt on vaatekaapit ja pyykkikorit järjestyksessä ja seesteinen fiilis siltäkin osin.

Mikä teitä on hymyilyttänyt viime aikoina tai tehnyt iloiseksi?

Tämän vuoden aikana esittelen täällä blogissa 12 ihanaa, erilaista perhettä, jotka kaikki ovat lähteneet perhe-elämään erilaisista lähtökohdista ja erilaisilla kokoonpanoilla. Perheitä yhdistää se, että he näkevät onnea ja iloa siinä omassa arjessaan ja perheessään, oli se arki ja perhe millainen tahansa. Tämän postaussarjan ideana on tuoda esiin lapsiperheiden diversiteettiä Suomessa. Yksikään perhe, yksikään lapsi eikä yksikään vanhempi ole samanlainen kuin toinen. Hyvin erilaisista lähtökohdista voi kuitenkin tulla samaan lopputulokseen: ihanaan ja omalta tuntuvaan lapsiperheen arkeen. Tänään on vuorossa sarjan yhdeksäs perhe.

Ihanat erilaiset perheet: Mikaela, 29, Jari, 50,  Lara, 13, & Meri, 2,

Mikaela tuli äidiksi ensimmäistä kertaa 16-vuotiaana. Hän opiskeli silloin lukion ensimmäistä vuotta ja ihmetteli outoa väsymystä. Hän oli niin käsittämättömän väsynyt, että ei jaksanut edes käydä koulua. Mikaela lopetti jopa lukion kesken väsymyksen vuoksi, mutta se ei vaan hellittänyt. Lopulta hän meni lääkäriin selvittämään väsymyksen syytä.

– Lääkärissä todettiin, että olin raskaana viikolla 16. Raskaus oli niin pitkällä, että abortti ei ollut enää edes mahdollinen ilman erityisen painavaa syytä, eikä se ollut mulle edes vaihtoehto.

Mikaela oli tehnyt raskaustestin, joka oli ollut negatiivinen. Myös kuukautiset olivat tulleet aivan normaalisti koko raskauden ajan. 

– Se oli shokki, mutta olin ajatellut ja pelännyt sitä jo etukäteen. Mun äiti oli silloin mukana lääkärissä ja odotti ulkopuolella. Lääkäri pyysi mutsin sisään ja kertoi uutiset, johon mutsi sanoi vaan et kyl me täst selvitään. Faijan kommentti kotona oli “WAU”.

Perhe oli Mikaelan tukena alusta asti, eikä hänen tarvinnut pelätä, että kukaan omasta lähipiiristä suuttuisi hänelle tai arvostelisi. Muut ihmiset kuitenkin epäilivät Mikaelan kykyä selviytyä äitiydestä niin nuorena. 

Esikoinen syntyy

Lara syntyi kiireellisellä sektiolla sydänäänten tasaisuuden vuoksi, mutta kaikki oli onneksi kunnossa. Vauva-arki lähti alusta asti hyvin käyntiin, eikä Mikaelalla ollut nuorena yksinhuoltajana mitään ongelmia suoriutua siitä. 

– Mä tykkäsin olla Laran kans kotona ja luin tosi paljon kirjoja hänelle. Meidän arki oli mukavaa ja tasaista. Tosi monissa nuorten kirjoissa yksinhuoltajaäiti aina raahasi miehen kotiin. Mä en halunnut Laralle sellaista, että hän joutuisi katsomaan kun äidillä vaihtuu poikaystävät ja sitä rataa. 

Mikaela muutti Laran kanssa Matinkylään uuteen kotiin. Siellä Lara tutustui naapurin muutaman vuoden vanhempaan lapseen, jonka kanssa alkoi leikkiä yhä useammin. 

– En ees aluksi tykännyt, kun 3v vanhempi lapsi kiusasi meidän Laraa ja pompotteli. Silti Lara halusi olla sen kanssa ja se oli kuulemma hauska tyyppi. Myöhemmin sitten kävi ilmi kun pidempään asuttiin siinä, ettei lapsen kotona ollut kaikki hyvin. Vuosien mittaan lapsi vietti enemmän ja enemmän aikaa meidän kanssa.

Naapurin lapsi alkoi viettää aikaa Mikaelan ja Laran luona. Aluksi hän oli heillä päivisin, mutta pian hän alkoi viettää öitäkin heidän luonaan.

– Mä päällystin hänen koulukirjat ja annoin aamupalaa. Meininki lapsen kotona meni niin pahaksi, että hän vietti meillä arkisinkin öitä, vaikka alkuun oli ollut vain viikonloppuisin. Lopulta lapsi otettiin huostaan ja se oli se pääsyy miksi me muutettiin myöhemmin Kotkaan. 

Mikaelaa ei hyväksytty sosiaalitoimessa lapsen sijaisvanhemmaksi, vaan lapsi muutti kauemmas sukulaisen luokse. Lapsi ei saanut enää käydä Mikaelan ja Laran luona, koska hänen vanhempansa asui samassa talossa, jolloin lapsi olisi saattanut nähdä häntä heidän luona käydessään.

Ei skumppalaseja vaan pölyä ja rujoa kauneutta

Vuonna 2015 Mikaela päätti, että hän ja Lara muuttavat Kotkaan, kauas Helsingin hälinästä ja lähemmäs huostaanotettua naapurin lasta, jota he halusivat edelleen tavata. Naapurin lapsesta oli tullut vuosien saatossa heilel älyttömän rakas, kuin oma lapsi Mikaelalle ja kuin sisko Laralle. Kotkassa he voisivat taas tavata säännöllisesti. 

– Olin just laittanut Laralle koulupaikkahakemuksen Kotkaan ja valmistelin muuttoa, kun Jari alkoi jutella mulle Instagramissa. 

Jari ja Mikaela olivat molemmat Hernesaaren telakoilla töissä ja päätyivät sitä kautta tykkäilemään ja kommentoimaan toistensa kuvia. Mikaelaa viehätti Jarin rehellinen meininki, joka oli samanlaista kuin hänellä itselläänkin. 

– Hernesaaren ranta oli just rakennettu ja se oli tosi suosittu ja hieno. Mulle Hernesaari on aina ollut sellanen rujo ja pölyinen ja paskainen duunaripaikka, niin musta oli kiva kattoa Jarin kuvia. Silläkin oli sellaisia ei mitään skumppalaseja, vaan kuvia laivatelakalta ja Hernesaaren rujoudesta.

Mikaela ei silloin tiennyt, että Jarilla oli ollut pienimuotoinen ihastus häneen jo pidemmän aikaa. 

– Olin paloesimiehenä töissä ja työkaverit aina ajeli välillä Hernesaaressa. Kerran ne kysyi multa, että kun siellä on se yks venetelakka nii siellä on semmonen tosi hyvännäkönen tatuoitu muija, ooksä käyny koskaan kattoo? Sanoin, että en oo käynyt kattomassa, niin ne ajelutti mua sinne paloautolla katsomaan. Me käytiin aina välillä vähän kurkkimassa salaa kun oli aikaa, ja jossain vaiheessa yhdistin, että tuo on se sama kenen kanssa juttelin instan kautta, Jari kertoo.

Mikaela tykkäsi siitä, että Jari ei ollut niinkuin muut miehet. Hän ei kommentoinut Mikaela ulkonäköä tai ehdotellut sopimattomia.

– Jari kommentoi mun kuviin, että “aa otsalamppu on parasta”, se ei ollut sellaista mitä olin tottunut kuulemaan miehiltä. 

Jari ei ollutkaan naimisissa

Alkuun Mikaela ei tiennyt edes, että Jari oli sinkku, vaan luuli hänen olevan naimisissa ja harmitteli sitä, koska Jarin kanssa juttu luisti niin hyvin.

– Jarin äiti sairasti silloin syöpää ja Jari puhui siihen liittyen siitä, että hänellä ei ole sisaruksia eikä perhettä, eli kävi ilmi ettei Jari ollutkaan naimisisssa. Siitä meni viikko, niin pyysin Jarin puhelinnumeroa ja Jari antoi numeron ja sähköpostin.

Mikaela ja Jari sopivat treffit kirjamessuviikonlopulle. Mikaelan piti tavata Jari pikaisesti ennen messuja, mutta suunnitelmat muuttuivat lennosta.

– Ajattelin, että näen nopeasti Jaria ennen kuin menen messuille, mutta sitten me hengattiinkin koko ilta yhdessä, enkä ikinä päässyt sinne messuille asti. Rakastan kirjoja yli kaiken, että se oli tosi iso juttu etten mennyt sinne. Siihen asti olin aina käynyt joka vuosi. 

Pariskunta alkoi tapailemaan, vaikka Mikaelalla olikin edessä muutto Kotkaan Laran kanssa. Suhde eteni nopeasti ja pian Kotkaan oli muuttamassa myös Jari. 

– Kysyin, että minkä takia Jari päätti, että hänkin muuttaa Kotkaan, niin hän vaan sanoi, että se tuntui oikealta. Jari päätti muuttaa mun kanssa vaikka oltiin tapailtu vasta muutama kuukausi. Jari asui silloin äitinsä luona, kun äiti sairasti syöpää, eikä pärjännyt yksin. Jarilla ei ollut omaa taloa, mitä olisi pitänyt myydä ennen muuttoa.

Vaikka Jarilla ja Mikaelalla on iso ikäero, ennakkoluuloja he eivät kohdanneet ainakaan lähipiiristä. 

– Olin aina ajatellut, että vanhempi mies olisi mulle hyvä, koska tykkään siitä, että on elämänkokemusta ja elämänviisautta. Jarilla oli etukäteen meidän ikäerosta ennakkoluuloja, hän mietti, että onko hänellä näin nuoren kanssa mitään yhteistä. Onneksi oli, Mikaela naurahtaa.

Muutto yhteen & kohdunulkoinen raskaus

Jari, Mikaela ja Lara muuttivat Kotkaan uutena vuotena 2016. Kotkan hidastempoisempi elämän tahti viehätti.

– Me molemmat oltiin aika kyllästytty pääkaupunkiseudun ruuhkiin ja kiireeseen. Siellä ei ollut luontoa ympärillä oikein. Vaikka asuin Matinkylässä ja siellä oli luontoa ja metsää, niin ei se ollut sama asia kuin täällä. 

Perhe oli asunut Kotkassa muutaman kuukauden, kun Mikaela alkoi ihmetellä miksi hänen kuukautisensa eivät millään loppuneet ja vuoto oli todella runsasta. 

– Tein raskaustestin ja päättelin että kyseessä on varmaan kohdunulkoinen raskaus, kun oli paljon vuotoa ja kesti niin kauan. Kerroin Jarille siitä ja mentiin lääkäriin. Ne otti mut samantien leikattavaksi ja poisti mun toisen munatorven ja samalla totesi, että mulla on endometrioosi. 

Leikkauksen aikana paljastui myös, että Mikaelalle tehdyn sektion yhteydessä toisen puolen munatorvi oli vioittunut ja arpeutunut, kun tikit oli ilmeisesti ommeltu liian kireälle. Lääkäri oli sitä mieltä, että raskautuminen tulee olemaan hankalaa, ku toista puolta ei ole ja toisen puolen kulkuväylä on arpeutunut lähes umpeen. 

Kohdunulkoisen raskauden jälkeen Mikaela ja Jari keskustelivat lapsista ja kävi ilmi, että Jari toivoisi tulevansa isäksi. Mikaela taas ajatteli, ettei välttämättä haluaisi enää enempää lapsia, kun Larakin oli jo niin iso ja omatoiminen. 

Uudelleen raskaana 

Puolen vuoden kuluttua kuitenkin Mikaelan kuukautiset olivat päivän myöhässä ja Jari sanoi heti, että “Sä olet raskaana.”

Mikaela muisti, että hänen läheisellä ystävällään joka oli joskus asunut heillä, oli jäänyt ylimääräinen raskaustesti heille. 

–  Muistin että mulla on se (testi) ku oltiin Jarin kanssa saunassa ja Jari sanoi, että tee se.  Pissasin tikkuun ja sitten menin takaisin sinne saunaan. Me kinasteltiin siitä, että kumpi katsoo sitä tikkua ja Jari sitten katsoi ja sanoi, että “joo moi”. Olin raskaana. 

Raskausaika meni hyvin ja toukokuussa 2017 Mikaelan synnytys käynnistyi perheen ollessa saaressa mökkeilemässä. 

– Mulla meni lapsivedet kun olin yksin korjaamassa laituria ja huusin Jarille, että tuu katsomaan, Mikaela muistelee.

– Olin Mikaelan siskon kanssa mökissä kahvilla ja kun Mikaela huusi, niin aattelin, että ei sillä ole mitään sen kummempaa. Jatkoin kahvin juontia kaikessa rauhassa. Varmaan 10 minuutin päästä kävelin veneelle katsomaan ja sillä olikin lapsivedet mennyt. Kaikki tavarat jä siihen ja sieltä toista tuntia ajettiin veneellä sinne missä auto on, Jari kertoo nauraen.

Pariskunta ehti kuitenkin hyvin sairaalaan veneellä ja autolla ja Meri syntyi seuraavana aamuna. Jarille oman lapsen syntymä oli hieno kokemus.

– Olihan se makeeta ja mahtavaa kun syntyi vauva, ihan oikeasti, Jari kertoo.

Sairaalassa Mikaelan oletettiin tietävän jo kaikki, kun hänellä kuitenkin oli entuudestaan jo yksi lapsi.

– Meille ei kerrottu mitään siellä osastolla. Sanoinkin kun lähdettiin osastolta, että kun siitä oli kuitenkin jo 10-11 vuotta kun edellisen lapsen sain, niin ei mulla ollut mitään tietoa mistään ihokontakteista tai mistään. Meille ei tuotu missään vaiheessa esimerkiksi vaatteita vauvalle. Olisin kaivannut enemmän tukea, enkä sitä että oletetaan, että tiedän kaiken jo etukäteen. 

Raskas alku vauvaperhe-elämälle

Vauva-arki lähti hyvin nukkuvan Merin kanssa heti sujumaan, vaikka Jari kulkikin edelleen Helsingissä töissä Kotkasta arkipäivisin. Merin ollessa kahden kuukauden ikäinen, Jarin äidin syöpähoidot lopetettiin ja hän siirtyi saattohoitoon. 

– Oltiin sillon aika paljon Kontulassa Jarin äidin kämpällä. Me aika usein tehtiin silleen et lähdettiin aamupäivällä Merin kanssa bussilla Helsinkiin ja tultiin sitten Jarin kyydillä takaisin. 

Jarin työpäivät venyivät matkoineen ja äidin luona käymisineen  jopa 12-13 tunnin mittaisiksi. 

– Silloin ku Jari teki pitkää päivää Helsingissä ja Jarin äiti oli saattohoidossa, niin ei se arki ollut niin helppoa. Jarille tietysti kaikista raskainta. Molemmat otettiin se niin, että tilanne nyt on tämä, että on turha raivota tai itkeä kun ei se siitä miksikään muuttunut sillä. Niinkuin Jari sanoi, niin meillä oli kuitenkin toisemme ja se helpotti tosi paljon.

Tukea toisesta vanhemmasta

Vaikka työmatkat ja Jarin äidin sairaus kuormittivat vauva-aikana, vanhemmuuden jakaminen toisen aikuisen kanssa oli yksinhuoltajaäitinä vuosia Laraa kasvattaneelle Mikaelalle helpottavaa ja ihanaa.

– Oli ihan uutta, kun rinnalla oli toinen, jota oikeasti kiinnosti ihan tasan yhtä paljon ne kaikki pikkujutut. Vaikka oltiin silloin tosi paljon tekemisissä vanhempien ja ystävien kanssa kun Lara oli vauva, niin en usko, että ketään heistä oikeasti kiinnosti ihan täydestä sydämestä tismalleen yhtä paljon, kun toista vanhempaa kiinnostaa oman vauvan uudet taidot. 

Vaikka Mikaela sai yksinhuoltajanakin aina apua jos tarvitsi hoitajaa, hänelle henkinen vanhemmuuden jakaminen yhdessä Jarin kanssa on iso asia.

– Pikkulapsen vanhempana oleminen on sellaista ultimate hippeilyä: kaikki elämän pienet ilot tulee eri tavalla esille. Lapsen kanssa voi ihmetellä, miten hienon värinen on kananmuna. En usko että kaikki he, jotka eivät kauheasti tykkää lapsista tajuavat,  että omat lapset on tavallaan kopioita vanhemmista ja huumorintaju on aika samanlaista ja arki on sellaista mitä ne vanhemmat siitä arjesta tekee. Esimerkiksi meillä Meri tykkää sekoilla ihan niinkuin me vanhemmatkin. 

Kiireetöntä arkea maaseudulla

Kun Jarin äiti kuoli, Jari myi äidiltään perityn kaksion Kontulasta ja pari osti siitä saaduilla rahoilla ison talon Kotkan maaseudulta. Rahaa jäi vielä ylikin. Kotkan Helsinkiä huomattavasti edullisemmat asunnot mahdollistavat sen, että pari tulee hyvin toimeen ja voi asua omassa velattomassa talossa luonnon ympäröiminä. 

Jari lopetti työt Helsingissä jokin aika sitten, ja tällä hetkellä Mikaela ja Jari tulevat toimeen yrittäjinä. Jari valokuvaa häitä sekä luontokuvia, joita he myyvät sisustustauluina. 

– Kun meillä on niin pienet menot niin pärjätään hyvin. Mieluummin mä valitsen sen, että on vähän vähemmän rahaa ja enemmän yhteistä aikaa.

Jari toimii sopimuspalokunnan varapäällikkönä ja nuoriso-osaston kouluttajana ja lisäksi perheellä on liuta eläimiä, kuten kanoja, koira ja kissa. Palokunta ja veneily ovat koko perheen yhteisiä harrastuksia. 

– Meidän arki on ihanan kiireetöntä, eikä erityisen kuormittavaa kun saadaan elää oman näköistä elämää. Saadaan voimavaroja toisistamme ja luonnosta, Jari kertoo.

– Me otetaan asiat sellaisena kun ne tulee, eikä murehdita etukäteen kumpikaan mitään. Sen mukaan mennään mitä on ja mitä tulee. Yksi syy miksi ihastuin Jariin oli se, että hän on niin positiivinen. Mustakin on aina sanottu, että olen tosi positiivinen ja optimistinen, mutta välillä musta tuntuu, että Jarin rinnalla mäkin olen tylsä mörökölli. Jari ei tosiaan murehdi turhista, Mikaela lisää.

Perheenlisäystä

Pian Mikaela ja Jari saavat perheeseen yhden jäsenen lisää, sillä Mikaelan laskettu aika on marraskuun viimeisenä päivänä.

– Olin just päättänyt, että aloitan ehkäisyn seuraavien kuukautisten jälkeen, että en jaksa enää odottaa ja toivoa. Halusin Merille kaverin, ku Lara on kasvanut yksin. Se on jotenkin harmi, miten yksin hän välillä oli. Mulla itsellä on viisi sisarusta ja on ihan erilaista, kun on aina joku, jonka kanssa jakaa kaikki. Meillä on mökki Haminan ulkosaaristossa, niin piti saada Merille sinne saareen seuraa.

 Tulevaisuudelta pari toivoo samanlaista kiireetöntä elämää ja aikaa kaikelle tärkeälle kuin nytkin.

– Jari sanoi joskus ihan alkuaikoina, että lapset on vaan lainassa, että me kaksi on se mitä jää jäljelle lopulta. Sen mukaan se arki ja elämä pitää rakentaa ja huomioida toista ja pitää ottaa kans sitä parisuhdeaikaa. Tottakai lapset on tärkein asia, mutta ne ei ole siinä ikuisesti. 

13-vuotiaan esikoisen kanssa Mikaela on jo saanut huomata, että koko ajan kavereista tulee tärkeämpiä, eikä vanhemman kanssa enää ehdi viettää niin paljon aikaa. Heillä on kuitenkin läheiset ja lämpimät välit.

– Kun Lara on jo 13v, niin mä voisin melkein sanoa, et hän on mun paras kaveri. 13-vuotiaan kanssa pystyy oikeasti heittää läppää ja voi keskustella ihan mistä vaan. 2-vuotiaan Merin kanssa taas on tilannekomiikkaa. 

Mikaelan ja Jarin terveiset muille lapsiperheille:

Pitäisi osata ottaa ihan rauhassa, eikä stressata kaikesta. Ja nauttia hetkestä, eikä miettiä mitään turhia murheita, tai ottaa paineita ulkopuolelta tai miettiä mitä muut sanoo. Me ei kumpikaan olla sellaisia, että mietittäis että mitäköhän noikin sanoo. Somesta ei kannata myöskään ottaa paineita vaan elää rauhassa oman näköistä elämää.

Mikaela ja Jari inspiroivat mua ihan älyttömän paljon! Heidän mutkaton elämänasenne ja rento elämän tyyli landella oli jotain niin ihailtavaa. Se kiireettömyys, yhteinen aika ja keskittyminen olennaiseen oli jotain sellaista, mitä ihailen todella paljon. Inspiroivaa on myös se, miten kiitollisia molemmat olivat siitä mitä heillä on, huolimatta siitä millaisia mutkia matkaan on mahtunut. Kiitos ihan mielettömän paljon teidän ihanalle perheelle, että sain kertoa teidän tarinan ja tavata teidät. Olette aivan ihania! <3

Tutustu muihin Ihanat erilaiset perheet -sarjan perheisiin:

1. perhe: Emma, Timo & Torsti

2. perhe: Emilia & Minea

3. perhe: Siiri, Hannele & kaksi lasta

5. perhe: Sanna, Pyry, Jimi & Venla 

6. perhe: Marjut, Janne & Minea 

7. perhe: Linda, Luca & Sisu

8. perhe: Tiia, Patrik, Noa ja Mio