Somemaailmassa puhutaan paljon aitoudesta. On ihmisiä, jotka julistavat olevansa aitoja. On ihmisiä, jotka kaipaavat kiiltokuvan keskeltä aitoutta. On ihmisiä, jotka määrittelevät kuka ja millainen ihminen voi olla aito. Kun joku kertoo parisuhdeongelmista tai siitä, kuinka joskus vihaa omaa lastaan, kiitellään aitoudesta. Kun kerrotaan rakkaudesta tai jaetaan harkittuja ja editoituja kuvia, syytellään sen puutteesta. Aitouden määrittelemiseen liittyy hyvin vahvasti nykyisin vastakkainasettelu. Usein keskustelussa korostuu vain tietynlainen tyyli olla aito ja kaikki muu koetaan epäaitona.

Mutta kuka oikeastaan on aito?

Mun mielestä on hieman kummallinen ilmiö, että tuntemattomat ihmiset voivat määritellä kuka on aito ja kuka ei. Ja ylipäätään se tarve määritellä jonkun ihmisen aitous tuntuu mun mielestä hämmentävältä. Mä itse ajattelin aina ennen aitoudesta sillä tavalla, että jos joku on oikeasti aito oma itsensä, se näkyy kyllä. Että ei tarvitse erikseen julistaa tai alleviivata olevansa aito, vaan ihmiset kyllä huomaavat silloin kun puhuu tai kirjoittaa vilpittömästi suoraan sydämestä, oli kyseessä mikä tahansa aihe tai asia. Mutta eivät kaikki sitä huomaa. Ilmeisesti se ei vaan näy joillekin, jotka ovat muodostaneet jo oman mielipiteensä.

Siksi olen jo kauan sitten lakannut miettimästä olenko jonkun mielestä aito vai en. Tärkeintä mulle on se, että minä itse ja ne ihmiset ketkä mut tuntevat, tietävät kuka ja millainen olen. Olen jo aikoja sitten huomannut, että tein somessa sitten niin tai näin, se on aina jollekin väärin. Siksi teen juuri niin, kuin musta itsestä tuntuu oikealta. Koskaan ei voi miellyttää kaikkia, eikä tarvitsekaan. Mulle aitous on sitä, että olen rehellinen itselleni. En tee mitään, minkä takana en voisi seisoa, enkä sano mitään mikä ei ole totta. Se, mitä joku muu on siitä sitten mieltä, ei enää ole mun käsissä. Se on hänen totuutensa minusta, ei se, kuka minä oikeasti olen. Tämän ymmärtäminen on ollut tosi helpottavaa ja vapauttavaa. Se on tehnyt mut paljon rohkeammaksi sen kanssa mitä uskallan sanoa tai tehdä.

Mun tyyli on alusta asti ollut täällä blogissa ja muissa kanavissa ihan samanlainen, koska sellainen mä olen. Olen aina nostanut esiin pääosin niitä hyviä ja ihania asioita arjessa ja elämässä, vaikka olen kertonut myös isättömyydestä, masentuneen vanhemman lapsena kasvamisesta, läheisen kuolemasta ja migreenin kanssa elämisestä. Olen jakanut täällä ilon ja onnen lisäksi aika monta isoa ja surullista asiaa mun historiasta ja nykyhetkestä. Kerron ikävistä asioista silloin, kun ne vaikuttavat  tai ovat vaikuttaneet merkittävästi mun elämään ja fiiliksiin, koska haluan. Se, että en olisi kertonut ollenkaan näistä asioista, ei kuitenkaan tekisi musta epäaitoa. Se tarkoittaisi vain, että olen halunnut rajata sen osan itsestäni pois somesta. Ja minulla olisi siihen ihan täysi oikeus.

Mainitsen arjen hankalista sattumuksista silloin kun sellaisia tapahtuu siinä määrin, että ne jäävät mieleen. Oksennustauti tai haava sarveiskalvolla ovat sellaisia, jotka saattavat jo tehdä päivästä tai viikosta kokonaisuudessaan niin epämukavan, että saatan asiasta mainita. Kiukuttelu yhtenä aamuna vaatteita pukiessa taas ei – sellaiset unohtuvat multa heti. Sellainen mä vaan olen ihmisenä, en kiinnitä sen suurempaa huomiota arjen pieniin ikävämpiin hetkiin. En silti koskaan väitä etteikö niitäkin joskus olisi.

Mun mielestä siinä ei ole mitään pahaa tai epäaitoa, jos arjessa mieleen nousevat ne ikävät asiat tai haluaa puhua niistä enemmän kuin positiivisista asioista. Joidenkin elämässä myös tapahtuu oikeasti paljon enemmän ikäviä asioita kuin toisten, mikä on tosi harmillista. Luonnollisesti niillä asioilla voi silloin olla suurempi rooli elämässä ja niistä voi haluta puhua enemmän. Ikävistä kokemuksista puhuminen voi olla todella voimaannuttavaa ja arvokasta sekä itselle että muille. Siksi on tärkeää puhua ikävistä asioista, silloin kun itse niin haluaa. Me kaikki koetaan tapahtumia omalla tavallamme ja meillä jokaisella on oma tapa tarkastella elämää. Jokaisella on vapaus kertoa omasta elämästään mitä ja miten itse haluaa.

Aitouden ja negatiivisista asioista kertomisen vastapuolella ei kuitenkaan ole positiivisten asioiden feikkaaminen tai negatiivisista asioista systemaattisesti kertomatta jättäminen ja epäaitous. Niin väittäminen on mun mielestä ikävää ja väärin. Ihan yhtä aitoa ja totta voi olla iloisista ja hyvistä asioista ja hetkistä kertominen. Eikä niistä kirjoittaminen välttämättä tarkoita, että on jättänyt vaan pois ne ikävät asiat.

Ihmisillä tuntuu joskus olevan sisäsyntyinen tarve mustavalkoiseen ajatteluun ja vastakkainasetteluun. Harvoin asiat kuitenkaan ovat mustavalkoisia tai selkeästi niin tai näin. Somessa ei myöskään koskaan ole kenenkään ihmisen koko elämä. Siksi mun mielestä on turhaa määritellä jonkun toisen ihmisen aitoutta varsinkaan sosiaalisen median perusteella. Ennemmin kannattaa keskittyä siihen, onko itse itselleen aito. Oman elämän kannalta sillä on paljon enemmän merkitystä.

Joskus nuorempana mietin kerran, että olisi mahtavaa, kun ihmiset voisivat tulla vaikka viikoksi kärpäseksi meidän kattoon katsomaan, millaista se meidän arki ja elämä on. Halusin todistaa, että se oikeasti on sellaista kuin kerron. Silloin mua häiritsi tosi paljon se, jos joku ei uskonut mua. Nykyään mulla ei ole tarvetta todistella kenellekään mitään, jos joku ei usko niin sitten hän ei usko. Ja siinä se.

Mitä te ajattelette aitoudesta? Miksi uskotte, että aitous on yleisesti noussut niin suureksi keskustelunaiheeksi viime vuosina?

Blogin synttäreitä vietetään huomenna keskiviikkona 8.5., mutta sitä varsinaista synttäripostausta ennen mä halusin tehdä tämän. Blogin 10 luetuinta postausta kautta aikojen. Jos top10:sta jätetään pois ne selkeät synnytykset, vauvauutiset & vauvan sukupuolen paljastus sekä meidän häät, näiden 8 vuoden aikana seuraavat allaolevat 10 postausta ovat olleet kaikkein luetuimpien joukossa. Suoritin perusteellista tutkimusta Google Analyticsissa ja selveni, että kun ne meidän elämän suurimmat käänteet on jätetty pois, eniten tykätään lukea (todella yllättäen) ruuasta, sekä raskaudesta, vauvaan valmistautumisesta ja synnyttämisestä yleisesti. Sen pidemmittä puheitta, tässä tulevat blogin 10 luetuinta postausta kautta aikojen.

Blogin 10 luetuinta postausta kautta aikojen

1. Tätä kukaan ei OIKEASTI kerro synnytyksestä

Sijalla yksi tämä klassikko vuodelta 2016. Mulla oli silloin vauvakuume pahimmillaan ja taisin lukea aika paljon kaikkia raskaus- ja vauva-aiheisia artikkeleita. Mua alkoi pohdituttaa se, miten synnytyksestä yleisesti kirjoitettiin niissä kaikissa. Halusin tuoda jotain uutta niihin ”tätä kukaan ei koskaan kerro” -listauksiin omien kokemusteni pohjalta ja tämä oli lopputulos. Teksti sai jo julkaisupäivänä aikaan valtavan määrän kävijöitä, mutta vielä näin yli kolme vuotta julkaisun jälkeenkin sitä luetaan kymmeniä, parhaimmillaan satoja kertoja, joka ikinen päivä. Tätä postausta luetumpi on itse asiassa ainoastaan meidän kolmannen raskauden julkistus, eli jopa meidän suurimmat elämänmullistukset jäivät sitä lukuunottamatta tämän taakse kokonaislukukerroissa. Se ehkä kertoo siitä, miten kovasti raskausaikana ihmiset etsivät sitä tietoa ja kokemuksia synnytyksestä.

2. Minä olen oikea nainen

Vuonna 2015 kehopositiivisuus teki tuloaan mediassa, mutta sitä ei välttämättä osattu toteuttaa aivan sillä tavalla kuin oli tarkoitus. Silloin joka puolella puhuttiin siitä, miten virkistävää on, kun mediassa vihdoin näytetään ”oikeita naisia” ja ”normaalin näköisiä naisia”. Samaan aikaan oli myös eräs ”tissigate” eli julkisuudesta tuttu henkilö antoi lausunnon, että ilman isoja tissejä ei voi olla oikea nainen.  Myös itse sain juuri silloin todella paljon kriittisiä kommentteja alhaisesta painostani. Tämä kaikki yhdessä sai mulle aikaan tunteen, että en kertakaikkiaan voinut olla hiljaa. Oikea nainen on jokainen nainen, eikä sen asian kanssa ole mitään merkitystä tissien koolla tai vaa’an lukemalla. Kenelläkään toisella ei ole oikeutta määritellä kuka tai millainen voi olla oikea nainen.

Ikävää on ehkä se, että vaikka nykyisin kehopositiivisuus on levinnyt jo laajemmalle ja mediassakin sitä osataan toteuttaa mielestäni paremmin, moni edelleen toistelee näitä samoja lauseita. Juuri pari päivää sitten näin instassa H&M:n mielettömän upean uimapukukuvan, jossa oli kaunis nainen mallina. Kommenttiboksi oli täynnä kommentteja ”Kiitos kun näytitte kerrankin OIKEAN vartalon”, ”vihdoinkin valitsitte NORMAALIN naisen malliksi”. Ihana puoli oli se, että kuvan kommenttiboksissa oli myös paljon niitä, jotka kiinnittivät huomion siihen, että ei tulisi puhua oikeasta tai normaalista yhtään minkään kokoisen vartalon kohdalla pelkästään, kun me kaikki olemme koosta riippumatta yhtä normaaleja ja oikeita. Mun mielestä on upeaa, että mediassa ja mainonnassa näkyy ihan kaikenlaisia vartaloita yhä enemmän ja enemmän.

3. ”Susta tulee isä”

Kolmantena on postaus, jossa kirjoitin siitä, miltä tuntui kertoa Otolle ensimmäistä kertaa, että hänestä tulee isä. Postaus oli vastine Oton omassa blogissaan kirjoittamalle postaukselle siitä, miltä hänestä tuntui kuulla tulevansa isäksi ensimmäistä kertaa. Molempien osapuolten näkökulmien kertominen oli yksi hauskimpia asioita siinä, kun blogattiin molemmat. Se oli mullekin jotenkin niin hauskaa, varsinkin, kun tykkäsin tosi paljon Oton kirjoitustyylistä. Nykyisin saan lukea läpi lähinnä jotain koulutehtäviä joita hän kirjoittaa, on nekin ihan hauskoja, mutta en saa ehkä lukijana niin paljoa irti sovelluksen käyttöliittymän toimivuuden arvioinnista kuin mitä sain hänen blogiteksteistään.

4. Mitä vauva tarvitsee vuonna 2017

Odotettiin meidän kuopusta ja pohdiskelin silloin meille tarpeellisia hankintoja. Ei oltu vielä ostettu juuri mitään eikä meillä ollut jäljellä esikoisen tai keskimmäisen jäljiltä juuri mitään. Postaukseen tuli paljon hyödyllisiä vinkkejä aiheeseen liittyen. Tällä postauksella on edelleen päivittäin kymmeniä tai satoja lukukertoja.

5. Sairaalakassin sisältö (2)

Myös tämä raskausajan postaus vuodelta 2017 on yksi blogin luetuimmista. Sairaalakassin sisältö ei niinkään saanut valtavaa kävijäpiikkiä aikaiseksi julkaisuhetkellä, mutta koko tänä sen julkaisun jälkeisenä aikana se on yksi kaikkein eniten lukukertoja keränneistä. Toivottavasti mahdollisimman moni sairaalakassin sisältöä miettinyt raskaanaoleva on saanut siitä hyviä vinkkejä! Myös tämän postauksen kommenttiboksissa oli loistavia vinkkejä teiltä.

6. Raskausajan ruokavalio

Ruokavalio pohdituttaa lähes kaikkia raskaanaolevia varmasti jossain vaiheessa ja siitä tulee etsittyä tietoa. Se on varmasti suurin syy sille, miksi tämä mun postaus keikkuu Google Analyticsin top10:ssä, vaikka en ole ollut raskaana yli kahteen vuoteen, eikä tässä ollut mitään järisyttävän erilaista tai huomiota herättävää. Se, miten suosittu tämä postaus on ollut, on yksi hyvä muistutus siitä, miten tärkeää on tarkistaa faktat ja noudattaa suosituksia, kun kirjoittaa jostain terveyteen liittyvästä. Mä onneksi pohjasin oman postaukseni ruokavaliosta 100% Eviran 2017 tuoreimpiin raskausajan ruokasuosituksiin, enkä lähtenyt neuvomaan ketään mututuntumalla. Kenties pitäisi vielä päivittää postaus joka vuosi uusimpien suositusten mukaan, sillä sitä luetaan edelleen joka päivä.

7. Tuleeko meille neljäs lapsi 

Vastaanotin viime joulun alla raskauskysymyksiä ja onnitteluita neljännestä lapsesta, koska mun vatsa kuulemma pömpötti instagram-kuvassa, jossa mulla oli rutussa oleva villapaita päällä. Kirjoitin aiheesta postauksen ja pyysin myös muita jakamaan omia kokemuksiaan perättömistä raskaushuhuista ja uteluista hashtagilla #maharauha. Postausta jaettiin laajasti ja se oli kiistatta viime vuoden luetuin postaus ja yltää kautta aikain myös sijalle 7. Aihe oli tosi tärkeä ja olen ihan älyttömän iloinen, että niin moni siihen silloin tarttui ja myös samaistui.

8. Vegaaninen & gluteeniton suklaakakku

Suklaakakkupostaus kesältä 2016 on ollut suosituin ruoka-aiheinen postaukseni jo kolmen vuoden ajan. Postausta kommentoidaan edelleen varmaan useimmin kaikista vanhoista postauksistani. En sitä tehdessäni ollut huomannut, että käyttämäni leivontamargariinin aromit tulivat kuitenkin maidosta vaikka itse rasva oli pelkkää kasvirasvaa, joten tätä on korjattu ainakin, että juuri kyseinen margariini ei ollutkaan vegaaninen, mikä on tosi hyvä,  ettei kukaan vegaani vahingossa joudu syömään eläinperäistä. Onneksi ohje on ihan pätevä, jos valitsee itselle sopivan margariinin sen sijasta.

9. 15 helppoa ja nopeaa arkiruokaa meidän perheen ruokalistalta

Arkiruokapostaus viime syksyltä on top10:ssä, koska se on myös yksi eniten päivittäin luetuista postauksista. Ja voi vitsit olen onnellinen, että löysin sen uudelleen tätä koontipostausta tehdessäni, siellä oli nimittäin monta arkiruokasuosikkia, jotka talveksi jäivät meiltä pois, mutta nyt voisi hyvin ottaa taas repertuaariin. Toivottavasti mahdollisimman moni on saanut sitä kautta uusia helppoja arkiruokia omalle listalle! Tälle voisi myös joku kerta tehdä kakkososan, sillä me ollaan testattu vaikka mitä hyviä arkisapuskoita tässä kuluneen puolen vuoden aikana. Miltä kuulostaisi esim. lohi-bibimbap, tuorepasta-vihannessörsseli, härkislasagne, härkiscurry ja nopeat vuohenjuusto-paholaisenhillopizzat?

10. Vauvan vaatekaappi: Vastasyntyneen pukeminen talvella

On helppo ymmärtää miksi myös tämä postaus nousi top10 joukkoon. Vastasyntyneen pukeminen sydäntalvella, varsinkin ekaa kertaa, mietitytti ainakin mua ihan tosi paljon kevät- ja syysvauvojen jälkeen. Siksi halusin tehdä siitä postauksen ja kysyä samalla teidän neuvoja. Postauksen kommenttien ansiosta meille hankittiin silloin vielä ainakin merinovillainen kypärälakki, joka oli tosi hyvä vinkki.

Heti top10 tuntumassa oli useampiakin postauksia tältä keväältä, kuten Ihanat erilaiset perheet -sarjan kaikki postaukset, 10 suoraa kysymystä rahasta -postaus sekä viime viikolla julkaistu suoraa puhetta parisuhteesta. Ne ovat olleet esillä näitä tässä listauksessa olevia postauksia vähemmän aikaa, joten on mahdollista, että ne nousevat sieltä vielä näiden listaamieni tekstien ohi joku kaunis päivä. Tuntuu hienolta ajatella, että näin monen vuoden jälkeen pystyy vielä herättämään paljon keskustelua ja kiinnostusta ja olen siitä tosi kiitollinen. Huomenna synttäripäivänä luvassa on vähän erilaista postausta, sekä tietovisaa ja ylläriä IG:ssä @iinalaura! Kannattaa siis seurailla huomenna!

Nyt mua kiinnostaisi ihan hirveästi tietää, jos vaan muistatte, että mikä oli eka postaus jonka luit mun blogista? Mikä oli se teksti, joka sai teidät tulemaan tänne ekaa kertaa? Olis aivan älyttömän mielenkiintoista kuulla! 

Menen niihin hotelleihin, ravintoloihin ja tapahtumiin, joiden tiedän olla some-ystävällisiä ja kaunista kuvattavaa.

EN omasta aloitteestani, muiden järjestämien tapahtumien takia toki kyllä. Tämä on oikeastaan vähän paha, sillä katsoin juuri meidän lomakuvia Kreikasta uudelleen, kun olin selannut yhden fanittamani instaajan feedin kuvia Kreikasta. Meidän kuvat on täynnä värejä, lasten liukumäkiä, strutsikuvioisia UV-pukuja ja hahmoilla varustettuja pillimehuja. Ehkä siksi mulla on vain 14,7 tuhatta instaseuraajaa, kun mun instafeedi ei ole tarpeeksi someystävällinen. Vaikka rakastan estetiikkaa ja kauniita kuvia, arvotan hyvän fiiliksen, viihtyvyyden ja oman perheen ”näköisyyden” aina kaikkea muuta korkeammalle. Eli EI, kun itse valitsen, en koskaan mieti someystävällisyyttä, vaan sitä, missä meillä on paras olla.

Sisustan, teen kattauksen tai pukeudun niin, että niistä saa hyviä kuvia.

Silloin kun olen ottamassa sisustus- kattaus- tai asukuvia, niin toki ovat kuvat myös mielessä. Järjestelen kotona, teen kauniin kattauksen tai laitan sellaisen asun päälle, jonka haluan ikuistaa. Mutta en ole sisustanut meidän kotia sen mukaan, mikä näyttää hyvältä kuvissa, vaan mistä meidän perhe tykkää. Siksi meillä on olohuoneessa aina vähän liikaa tavaraa, ja pöytä ei ole upean näköistä käsiteltyä puuta vaan halpaa valkoista kalustelevyä, joka on helppo pyyhkiä puhtaaksi. En ole ostanut vaatteita kuvat mielessä, vaan omia pukeutumistarpeitani ja mieltymyksiäni ajatellen. Kattauksen kanssa varsinkin olisi parannettavaa, sillä mulla on todella vähän sellaista ”kattausrekvisiittaa”. Meidän arkikattaukset koostuvat Ikean laseista, Teema-lautasista, ja sekalaisista aterimista. Ei kovin instakamaa, eh?

En ota itsestäni kuvia, enkä Insta stories -videoita, joissa minulla ei ole meikkiä.

No otan todellakin! Meikittömyys on ihan normijuttu eikä mikään uroteko.

Teen asioita ja kerron asioista blogissa, joiden tiedän tukevan omaa brändiäni.

Kyllä ja en. Esimerkiksi yhteistöissä olen tosi tarkka siitä, millaisiin yhteistöihin suostun. Mulla on super tarkat kriteerit, ja kieltäydyn usein monista tarjouksista, jotka eivät istu omiin arvoihini. Mun oma brändi perustuu mun omiin arvoihin, ja itse asiassa mun blogista on myös tehty opinnäytetyönä brändianalyysi viime vuonna. Se oli todella mielenkiintoista luettavaa mulle. Vaikka tavallaan tiedän, millainen mun brändi on, ja haluaisin kaiken sisällön tukevan sitä, se ei aina onnistu koska mä olen kuitenkin ihminen, ja ihmisenä myös ristiriitainen. Joskus siis julkaisen myös asioita, jotka eivät oikeastaan istuisi omaan brändiini, mutta koska tärkein osa mun brändiä (mun mielestä) on AITOUS, on niiden asioiden julkaisu perusteltua. Ja silloin kun istun tässä naputtelemassa suoraan sydämestä, ei brändin rakennus ole mielessä. Mulle se brändi on vaan se yleinen fiilis, minkä haluan mun persoonasta, mun blogista ja muista kanavista välittyvän, eikä mikään tiukka ohjenuora jota orjallisesti noudatan.

Käsittelen kuvat niin, että näytän kauniimmalle.

EN. Toki kuvakulmat valitsen niin, että näytän mahdollisimman edustavalta omasta mielestäni, ja kyllä mä esimerkiksi hillittömän kokoisen monsterifinnin saatan editoida leuasta pois blogia varten, ihan vaan ettei joka toisessa kommentissa sitten lue, että ”sulla on muuten jäätävän kauhea menkkafinni leuassa”.  Insta storiesissa sekään ei ole edes mahdollista, video paljastaa kaiken. Väri ja valo tekevät myös paljon ulkonäölle, ja niitä editoin Lightroomissa. En kuitenkaan harrasta mitään varsinaista ulkonäön muokkaamista editointiohjelmilla, koska se ei vaan ole mun juttu (enkä varmaan edes osaisi). Ihan ilman käsittelyäkin kuvissa on suuria eroja, ja kroppa tai kasvot voivat näyttää aivan erilaiselta ihan vaan kuvakulman tai valon ja varjon takia.

Silottelen elämääni somessa.

EN. Kaikista meidän kohtaamista suurista vaikeuksista, kuten äitini sairaudesta ja mummun kuolemasta olen kirjoittanut, kuten myös pienemmistä jutuista kuten oksennustaudeista, valvomisista, vuodelevoista ja supistuksista ja kaikesta muusta. Mulla on kuitenkin melko tiukat rajat, ja joistakin asioista kirjoitan ympäripyöreästi enemmän kuin henkilökohtaisesti. Pidempi kirjoitus aiheeseen liittyen löytyy otsikolla Mikä on meidän positiivisen arjen salaisuus?

Kadun joitakin blogiyhteistöitäni.

KYLLÄ. En siksi että en voisi seistä tuotteen takana, vaan siksi, että en itse ole saanut aina kaikilta yrityksiltä tai yhteyshenkilöiltä reilua (tai edes asiallista) kohtelua tai palkkiota, lähinnä silloin alkuaikoina. Onneksi olen Indieplacella onnellisesti jo neljättä vuotta (eiks noin voi sanoa, jos on ollut kolme täyttä vuotta ja neljäs on meneillään?) ja Indieplacen kautta kaikki hoituu aina reilusti ja bloggaajan panosta ja näkemystä kunnioittaen.

Bloggaajien elämä on glamourista.

KYLLÄ ja EI. Ihan samat kakkavaipat, flunssakaudet, aikaiset ja nihkeät päiväkotiaamut ja satunnaiset mikropizzalounaat ne multakin löytyy. Mutta bloggaamisen myötä elämässä on myös paljon enemmän ilmaista shamppanjaa, lanseeraustilaisuuksia lasisilla kattoterasseilla, jatkuvia uutuustuotteita, gaaloja ja hienojen ihmisten tapaamista. Joka päivälle olisi jotkut kekkerit, joskus monetkin. Harvoin kuitenkaan tulee käytyä missään, koska se ei-glamourinen puoli mun elämästä on korkeammalla mun prioriteettilistalla. Se on kuitenkin suuri etuoikeus, että saa kutsuja mielenkiintoisiin tilaisuuksiin, ja joskus pääsee jopa ulkomaille asti kokemaan mielettömiä ja eksklusiivisia juttuja, ja silloin kun on sopiva hetki, on upeaa päästä käymään noissa tilaisuuksissa.

Ajattelen hetket Instagram-kuvina.

EN. En osaa tätä, ja se on varmasti yksi syy siihen, miksi mun instafeedi on juuri niin repaleinen värioksennus, kuin alussa kuvailin. Ehkä mun pitäisi harjoitella?

Seuraan Jodelia ja keskustelupalstoja sekä googlaan nimeni tasaisin väliajoin.

EN, koskaan. Opin jo vuosia sitten, että olen paljon onnellisempi, kun en seuraa em. kanavia (no silloin kun opin tämän, ei Jodelia vielä ollut edes olemassa). Olen myös kieltänyt kaikkia mun ystäviä ja läheisiä kertomasta, mitä niissä puhutaan, ja siksi olen onnellisen, autuaan tietämätön. En koskaan myöskään avaa tai julkaise lukijoiden lähettämiä linkkejä ks. palstoille, tai katso screenshotteja. Silloin vielä kun näitä juttuja luin, opin sen, että siellä harvoin puhutaan mitään, mikä olisi totta. Sillä ei ole mitään väliä mikä on totta, vaan juttuja keksitään ihan jatkuvasti täysin hatusta ilman totuuden häivääkään, ja siksi niitä on turha lukea.

Bloggaaminen ei ole oikea työ. 

ON! Mä olen elättänyt itseni ja perheeni jo pitkään bloggaamalla. Bloggaaminen on ihan oikea työ, ja siitä saa ihan oikeaa rahaa, jos pystyy tarjoamaan tarpeeksi rahalle vastinetta. Se taas vaatii tarpeeksi suurta tavoittavuutta. Se, mikä bloggaamisen arvoa työnä vähentää on se, että jotkut edelleen suostuvat tekemään ”yhteistyötä” jotain 5€ arvoisia ilmaislahjoja vastaan, eli tekevät ilmaista työtä. Siksi edelleen mullekin tulee viikottain myös ehdotuksia, että esittelisinkö vaikka mun instaseuraajille jonkun 10€ heijastimen, ja ”saisin arpoa” heille toisen. Huom. se palkkio mulle olisi siis se heijastin ja arpominen. Kukaan ei elä heijastimilla eikä arpomisella, eikä lehdistäkään osteta mainostilaa esim. koiranruualla. Olisi ihan mieletöntä, että kaikki noudattaisivat samoja pelisääntöjä, jollaiset alalle on luotu. Niiden nimi on PINGEthics, käykää allekirjoittamassa (ja noudattakaa) jos koskettaa teitä.

HAASTE:

• Kerro, keneltä sait haasteen.
• Vastaa väittämiin.
• Lisää listaan yksi bloggaamista koskeva väittämä lisää  (ehkä sellainen, jonka olet joskus kuullut) ja vastaa myös siihen itse.
• Lähetä haaste kolmelle muulle bloggaajalle.

Saatu Iinalta, annetaan haaste eteenpäin Elsalle, Emilialle ja Millalle.

Tänä syksynä blogimaailmassa on käyty keskustelua siitä, onko koko bloggaaminen jo aivan väljähtynyttä touhua, ja kuinka kauan blogeilla on vielä tulevaisuutta. Olen seurannut keskustelua mielenkiinnolla, ja nyökytellyt monen tekstin kohdalla että ”joo, tältä mustakin tuntuu”. Se on ihan fakta juttu, että bloggaaminen on elänyt murroksessa jo vuosia, ja se millainen blogimaailma on tällä hetkellä, ei välttämättä ole ihan se munkaan suosikkini. Haikailen joskus itsekin sitä aikaa, kun bloggaaminen oli vähän yksinkertaisempaa – kuvattiin vaan päivän touhut, löpistiin jotain ja samantien liveksi saman päivän jutut.

Nykyään bloggaaminen on niin paljon ammattimaisempaa jo harrastelijatasolla, että kun sitä ihan oikeasti tekee työkseen, ovat odotukset itseä kohtaan välillä kohtuuttomia. Taito ja tieto lisäävät tuskaa, ja siitä ottaa enemmän paineita, että omien kirjoitusten pitäisi aina, ja joka kerta tarjota lukijoille jotain konkreettista. Joku tunne, jotain järkevää ajateltavaa, vinkkejä tai vertaistukea. Miksei hyvä mieli riittäisi?

Koulutuksissa painotetaan sitä, että blogi ei voi menestyä vain arkisella hutulla, vaan lukijan täytyy saada siitä irti jotain enemmän. ”Eihän kukaan jaksa lukea päivästä toiseen turhanpäiväistä löpinää ja kuulumisia, vaan blogin täytyy erottua joukosta.” Puhumattakaan siitä, että jokaisesta postauksesta pitäisi löytyä hakukoneoptimoitu otsikko fiksulla avainsanalla varustettuna, ainakin pari väliotsikkoa, ja selkeä punainen lanka.

Mutta hetkinen – eikös se arkinen löpinä kuulumisineen ollut juuri se, mistä kaikki alkoi? Eikö juuri se ollut se, mikä erotti blogit naistenlehdistä ja muista lifestylemedioista? Aito elämä, arki ja tunteet. Ei siloitellut kuvat, ei ammattilaisten haastattelut aiheiden yhteydessä, ei toimittajatasoisesti jäsennelty teksti, tai huippukuvaajien ottamat asukuvat. (näillä en viittaa omaan blogiini, vaan blogimaailmaan yleisesti)

Kuusi ja puoli vuotta sitten kirjoitin blogia itselleni, mutta muut toki lukivat sitä. Kysyin kyllä joskus postaustoiveita, mutta uskalsin ja halusin käsitellä niitä aina vain ja ainoastaan omasta näkökulmastani. Uskalsin tuoda esiin rohkeitakin mielipiteitä, ja kirjoittaa välillä tiukasti. Nykyään harkitsen tuhanteen kertaan ennen kuin avaan suuni jostain päivän polttavasta aiheesta, ja siinä harkintavaiheessa suurin osa aiheista tippuukin jo pois. Ei vaan ole sen arvoista.

Käyn tekstin läpi kymmeniä kertoja ennen julkaisua, ja yritän miettiä jokaisen mahdollisen ihmisen näkökantaa ja ottaa kaikki mahdolliset skenaariot huomioon. Siitä huolimatta en yleensä onnistu siinä täysin. Aina joku omaa niin kertakaikkiaan erilaisen näkökulman kuin minä itse, että en ole osannut ottaa sitä edes huomioon. Vaikka yritän vääntää rautalangasta jokaisen mahdollisen asian, se ei yleensä riitä. Mun mielestä on hurjan hienoa ja avartavaa keskustella erilaisista mielipiteistä, vaihtaa ajatuksia ja saada uusia näkökulmia, mutta en aina uskalla enää herättää sitä keskustelua.

Arvatkaa miksi myös rakastan tehdä kaupallisia yhteistöitä (sen lisäksi että on kivaa testata uusia juttuja, haastaa itseään kuvien ottamisessa ja oppia uusia asioita)? Koska silloin en yleensä aseta itseäni ja elämääni alttiiksi arvostelulle, vaan tuotteen tai palvelun, tai korkeintaan sen kuinka usein teen kaupallisia yhteistöitä. Silloin saan lukea pääosin mukavia arvontakommentteja, tai keskustella talvivaatteiden ominaisuuksista. Se on turvallista, mukavaa, eikä se satuta mua. Henkilökohtaisuus ja itsensä antaminen on pelottavaa – siksi jostain muusta on niin paljon helpompi kirjoittaa.

Nämä asiat on mietityttäneet mua paljon tänä syksynä. Mitä kaikkea olen valmis ottamaan vastaan, mitä antamaan? En vieläkään tiedä täydellistä vastausta, mutta tiedän sen että kaikesta huolimatta rakastan edelleen tätä mitä saan tehdä. Rakastan jutella teidän kanssa, rakastan inspiroitua teistä ja haastaa itseäni inspiroimaan teitä. Vaikka joskus tuntuu ihan älyttömän raskaalta asettaa itsensä alttiiksi sille kaikelle, mille bloggaaja itsensä altistaa, se kaikki muu on tärkeämpää, ja vetää pidemmän korren. Teidän viestit ja kuulumiset merkitsevät mulle ihan älyttömän paljon. Se kaikki muu mielettömän upea osallistuminen ja myötäeläminen, jota 99% saamastani palautteesta onneksi edelleen on.

Olen pohtinut kaikkia mahdollisia asioita, ja päättänyt vaan, että tärkeintä on tehdä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Tämä blogimaailmassa käyty keskustelu on auttanut mua ymmärtämään jälleen kerran, että en ole näiden ajatuksieni ja tuntemuksieni kanssa yksin. Kaikki me bloggaajat ja muutkin somevaikuttajat ollaan samassa veneessä, ja punnitaan samoja asioita joka päivä. Välillä se vaan unohtuu, kun ei muista vaihtaa niitä ajatuksia kollegoiden kanssa. Helposti vaan ajautuu miettimään pessimistisesti, että on varmaan ainoa joka saa niin hirveitä kommentteja. No, en ole, en todellakaan, valitettavasti ja onneksi.

Ainoa oikea tapa blogata on mielestäni se, että tuottaa vain sellaista sisältöä mikä itsestä tuntuu oikealta. Ja niin mä aion tehdä jatkossakin. Joskus se tarkoittaa jotain, ja joskus jotain muuta. Mä lupaan olla rohkea, ja tarttua pelkäämättä jatkossa niihin aiheisiin joita pidän tärkeänä. Aion edelleen rohkeasti kertoa meidän elämästä sellaisena kuin sen koen, ja näyttää niitä asioita mitä pidän sopivina näyttää. Ja aion näyttää sitä arkea, ja höpötellä välillä vailla päätä tai häntää. Tiedän, että teidän joukosta löytyy paljon niitä, jotka tykkäävät myös arkisesta rupattelusta vailla punaista lankaa. Vaikka blogimaailma kuinka ammattimaistuu, en aio kadottaa itseäni täältä.

Se tarkoittaa sitä, että toisinaan täällä voi olla hyvinkin ammattimaiseen tapaan toteutettua sisältöä, ja toisinaan niitä puhelimella otettuja vähän mössöisiä räpsyjä. Ja sitä, että välillä listaan joululahjatoiveita, joskus ällösöpöilen parisuhdejuttuja ja toisinaan kerron mielipiteitäni. Juuri siihen sillisalaattityyliin, jota täällä on aina ollutkin. En ole eikä musta tule sisältöautomaattia, joka tekee aina tasalaatuista taattua tavaraa, vaan olen minä, ja blogi elää mun mukana.

Sana on vapaa, millainen viba teille tulee tällä hetkellä blogeista yleisesti? Mitä kaipaisitte lisää? Onko ammattimaisuus kiinnostavampaa, vai se arkinen höpöttely? Mitä haette, kun lähdette lukemaan blogia, mitä toivotte saavanne siitä irti?

Kukaan ei vielä ole huomauttanut ainakaan, mutta itse olen toki huomannut että samaan aikaan kun me muutettiin, myös blogi muutti ”uuteen kotiin”. Osoite on säilynyt samana, ja olen edelleenkin tavallaan Indiedaysilla – mutta Indiedaysin ja Blogiringin yhdistyttyä syntyi kolme mahtavaa uutta portaalia. Indiedays palautettiin alkuperäiseen tarkoitukseensa: kauneuden ja muodin portaaliksi, ja me lifestylebloggaajat saimme ihan oman uuden kodin: Lifien, jonne siirtyi Indiedaysilta monta vanhaa suosikkiani sekä roppakaupalla uusia ihania tuttavuuksia. Indiedaysin ja Lifien lisäksi nyt löytyy vielä upouusi ruokasivusto Foodlover, joka sitten taas kokoaa Suomen parhaiden ruokablogien sisällöt Kinuskikissasta Hellapoliisiin saman sivun alle.

Lifien kuvaillaan olevan vähän kuin hyvä naistenlehti: Ystävä, viihdyttäjä ja ajatustenherättäjä. Täältä löytyy kaikkea lapsiperhearjesta sisustukseen, hyvinvoinnista parisuhdeasioihin ja remppahommista vahvoihin mielipiteisiin. Tunnen oloni täällä ehkä hieman kotoisammaksi kuin Indiedaysissa aikoinaan, sillä portaalin kuvaus vastaa niin hyvin sitä miten kuvailen omankin blogini sisältöä. Indiedaysilla olo oli toki henkisesti kotoisa, olihan meillä aivan huikea porukka, mutta silti oma blogi tuntui jotenkin nuhjuiselta upeiden muotibloggaajien keskellä. Täällä Lifiessa meitä on niin monta erilaista ja mahtavaa persoonaa että jokaiselle on oma sopiva tilansa.

Puutalobaby-blogin Krista haastoi kaikki uudet Lifie-vaikuttajat #meollaanlifie -haasteeseen, eli jakamaan blogissaan muutaman blogisuosikin täältä uudesta yhteisöstä. Suosikkeja on vaikeaa valita, sillä Lifien etusivu on jatkuvasti täynnä uutta inspiroivaa ja kaunista sisältöä. Mutta yritin nyt ottaa tuosta viisi blogisuosikkia satunnaisessa järjestyksessä, jotka jaan teidänkin kanssa pienen kuvauksen kera. Toivottavasti löydätte uutta kivaa luettavaa!

1. Mami Go Go

Mintun rento, kaunis ja rehellinen blogi on ollut mun lemppareita jo vuosia. Tutustuin Minttuun Pampersin pressimatkalla Frankfurtiin vuonna 2014 kun Suomesta mukana ei ollut kuin kaksi bloggaajaa, minä ja Minttu. Siitä asti blogia on tullut säännöllisesti luettua ja Minttu on ihan huippu tyyppi jolla on pettämätön sisustussilmä ja ihania ajatuksia.

2. Deko 133

Tämä blogi on mulle aivan uusi tuttavuus johon törmäsin vasta Lifien myötä. Deko 133 sisältää ihania DIY-ideoita ja sisustusjuttuja, esimerkiksi aivan ihanan betonikynttelikön ohjeen. Ohjeet vaikuttavat sopivan helpoilta toteuttaa, vaikka ei mikään askarteluvirtuoosi välttämättä olisikaan (kuten minä). Mulla on tosi kova DIY-kuume ja luulen että tulen ainakin jotain näistä ohjeista kokeilemaan itsekin.

3. Nakit ja mutsi

Päivin blogi on kuulunut mulla aiemminkin satunnaisesti lukurepertuaariin, mutta varmasti nyt kun postauksiin törmää useammin tuossa etusivulla niin tulee luettua vieläkin säännöllisemmin. Mä tykkään kovasti Nakkimutsi-Päivin asenteesta ja tyylistä kirjoittaa, ja mua naurattaa koska mä sanoin aina Zeldaa pikku-nakiksi silloin kun hän oli vauva, tietämättä tästä blogista mitään. Ihanan rento ja rehellinen blogi, jossa arki on mun mielestä realismista huolimatta (tai ehkä juuri siksi) lämmintä ja kivaa.

4. Uusi Kuu

Emilian blogia olen lukenut siitä asti kun muutin Indiedaysille, ja sieltä löytyy kaunista sisustusta ja pohdintaa ja myös sitä perhe-elämää mitä itsekin elän. Ja tällaiselle jouluhullulle Uuden kuun jouluaiheinen sisältö on pahemmanlaatuista joulukoristelukuumetta nostattavaa.

5. Mirvaannamarian

Aloin lukemaan tätä blogia varmaankin joskus kesällä, kun se jostain pomppasi fb-feediini. Mirvan blogissa kuvat ovat kauniita ja mielipiteet vahvoja. Hän kirjoittaa monista ajankohtaisista aiheista, eikä pelkää sanoa suoraan mitä ajattelee. Olen kovasti koukussa myös postausten kommenttibokseihin joista usein löytyy mielenkiintoista keskustelua. Hän myös postaa tosi ahkerasti eli jos kaipaat usein uutta luettavaa niin kannattaa seurata tätä!

Sittenhän tietysti löytyy vielä Emilian blogi ja monta muutakin joita seuraan säännöllisesti. Kannattaa tutkia etusivua ja noita uusia osioita joista postauksia on helpompi löytää tietyistä kategorioista. Mä tykkään Lifiestä tosi paljon ja uskon että tästä tulee mahtava yhteisö jossa on hyvä meininki ja paljon yhteisöllisyyttä bloggaajien kesken. Ja toivottavasti tätä kautta myös moni uusi tyyppi löytää mun ja muiden blogeihin, kun eri blogien lukijakunnat sekoittuvat ja törmäävät uuteen sisältöön.

Oletteko huomanneet uuden blogiyhteisön ja mitä tykkäätte? Mitkä on teidän lifie-lemppareita?