3-vuotiaan vaatekaappi kevät 2020

05.03.2020

Mitä vanhemmaksi meidän kuopus kasvaa, sitä enemmän hänellä on mielipiteitä omasta pukeutumisestaan. Se on mun mielestä aivan ihanaa ja samalla myös haikeaa. Kaikki mun ideat eivät mene enää todellakaan läpi, hyvä jos 1% niistä menee. Haaveilin taaperolle täksi kevääksi esimerkiksi Mini Rodinin ihanasta babies-anorakista, mutta onneksi mentiin paikan päälle kivijalkaliikkeeseen katsomaan sitä ennen ostamista, sillä kuopus ei missään nimessä halunnut sitä. Siinä on kuulemma aivan liikaa vauvoja niin isolle 3-vuotiaalle, että pukisi sitä päälleen. Ymmärrän hyvin. Tässä iässä hänelle on tosi tärkeää tulla kohdatuksi isona, hän ei ole enää vauva. Joten emme siis ostaneet sitä takkia.

Hittijuttuja tällä hetkellä on aurinkolasit (lähes aina päässä, satoi tai paistoi), kultaglitter (isosiskon vanha ja sen jälkeen Oton pikkuserkun lapsella ollut kultainen glitter-bomber on lempivaate), valkoiset lenkkarit jotka hän itse valitsi kaupasta, sekä violetti tupsulippis, jonka hän myös itse valitsi kaupasta. Hän on oikeastaan valinnut tämän vuoden puolella jokaisen vaatteen itse, joka ollaan ostettu, enkä ole ostanut mitään kysymättä häneltä. Huomasin jo syksyllä, että hänellä alkaa olla vahvoja mielipiteitä mun lemppareista kaupoissa ja totesin, että pääsen helpommalla kun otan hänet vahvasti mukaan päätöksentekoon. Hänen tyylistään ja ulkonäöstään siinä on muutenkin kyse, eikä minun, joten on vain loogista, että hän itse valitsee.

Mulle tyyli on aina ollut vahva itseilmaisun keino ja siksi mun mielestä on ihan hirveän tärkeää, että jokainen joka haluaa omaan tyyliinsä vaikuttaa, saa niin tehdä. Meillä on ollut myös vaiheita, kun isompia ei ole kiinnostanut vaatteet ollenkaan. He ovat vaan halunneet, että minä valitsen aina kaapista (ja kaupasta) vaatteet, ettei heidän vaan tarvitse uhrata sekuntiakaan niihin asioihin jostain muusta paljon kiinnostavammasta. Sekin on ollut enemmän kuin ok. Pyrin aina kuuntelemaan tosi herkällä korvalla lasten omia mieltymyksiä vaatehommissa ja tekemään ratkaisut niiden pohjalta.

Mun omia suosikkeja pukeutumisessa tällä hetkellä lapsille ovat edelleen murretut sävyt, ruskea, hiekka ja beige sekä farkku. Kuopuksella on taas hyvin vahva pastellikausi meneillään ja erityisesti haaleanvaalea violetti on hänen suosikkinsa. Hän on kyllä itse asiassa saanut mut ihastumaan siihen väriin myös ja olenkin jo pidempään miettinyt jotain ihanaa vaalean violettia lisäystä omaan kaappiini. Vielä ei sitä oikeaa ole kuitenkaan tullut vastaan, joten en ole ostanut mitään.

Kuopus on kasvanut reippaasti viime syksystä pituutta ja ollaan siksi taas käyty vaatekaapin sisältöä läpi. Onneksi tuplakokojen vaatteet on pitkäikäisiä ja monet vaatteet, jotka ovat olleet käytössä jo puoli vuotta tai vuoden menevät vieläkin aivan helposti. Naftimmat ja istuvammat vaatteet sen sijaan ovat jo jääneet pieneksi ja niitä on uusittu. Mun mielestä on kiva, että kaapin sisältö on sopiva yhdistelmä niin muunneltavaa ja pitkäikäistä (t-paitoja, collegeita & huppareita superpitkillä resoreilla, paitoja käännettävillä hihoilla) kuin istuvampaakin vaatetta, kuten kauniita mekkoja ja leggingssejä.

Nyt ollaan saatu myös paljon kivoja suosikkeja kaappiin, joita olen säästänyt isosiskoilta tai joita ollaan saatu Oton pikkuserkulta takaisin meille. Niin ihanaa, kun lempparijutut tulee takaisin! Tykkään ihan hirveästi edelleen monista vaatteista, jotka on olleet isommilla käytössä 3-4 vuotta sitten. Kaapissa on myös monia kirppislöytöjä, joita olen tehnyt erityisesti Oulussa Vadelmatarhan kirppiksellä.

Tältä näyttää 3-vuotiaan vaatekaappi keväällä 2020:

Vaatteiden määrä:

18kpl housuja tai leggingssejä (4/18 puuttuu kuvasta, koska varavaatteina päiväkodissa/päällä/pyykissä)

14kpl pitkähihaisia paitoja (2/14 puuttuu kuvasta, koska varavaatteina päiväkodissa)

11kpl lyhythihaisia paitoja (1/11 puuttuu kuvasta, koska varavaatteina päiväkodissa tai pyykissä)

2 hametta

7 hupparia

9 collegea (2/9 puuttuu kuvasta, koska varavaatteina päiväkodissa)

5 neuletta/neuletakkia

6 pitkähihaista mekkoa

7 lyhythihaista mekkoa

Housut (vasemmalta oikealle), Ylärivi: Nosh, Nosh, Zara, alarivi: Adidas, Lindex, Gina Mini

Leggingssit: Ylärivi: Molo Kids, Nosh, Mini Rodini, Mainio (2nd hand), Nosh. Alarivi: Papu, Mainio, Nosh. 

Paidat ylärivi: Gugguu (2nd hand), Nosh, Lindex (2nnd hand), Cubus. Paidat alarivi: Nosh, Kaiko, Nosh, Nosh (2nd hand). 

Paidat ylärivi: Zara, Nosh, Cubus (2nd hand) Paidat alarivi: Lindex (2nd hand), Mini Rodini, Prisma?, Zara (2nd hand). 

T-Paidat: Ylärivi: Gina Mini, Gina Mini, Vimma (2nd hand), Blaa (2nd hand), Mini Rodini. Keskirivi: Makia, Adidas, Gina Mini, Mini rodini (2nd hand). Alarivi: Gina Mini, Mini Rodini. 

Pitkähihaiset mekot: Ylärivi: Cubus (2nd hand), Gugguu, Mainio, Alarivi: Name It, Name it (2nd hand), Mini Rodini (2nd hand). 

Lyhythihaiset mekot: Ylärivi: Zara (2nd hand), Zara (2nd hand), Gugguu (2nd hand), Gugguu (2nd hand). Alarivi: Pieces (2nd hand), Mini Rodini (2nd hand), Mainio, Primark, Newbie. 

Neuleet: Ylärivi: Zara (2nd hand), Hux Baby, Polarn O. Pyret. Alarivi: Lindex, Zara. 

Hupparit: Ylärivi: Vimma, Nosh, Nosh, Zara (2nd hand). Alarivi: Gugguu (2nd hand), H&M (2nd hand), Metsola. 

Colleget: Ylärivi: Gina Mini, Zara, Makia. Alarivi: Bobo Choses, Zara (2nd hand), Primark. 

Collegemekot: Mini Rodini (2nd hand), Mini Rodini (2nd hand), Metsola. 

Mua ilahduttaa se, että aika iso osa vaatekaapin sisällöstä on tällä hetkellä joko sisarusten vanhoja, sisarusten ja Oton pikkuserkun lasten vanhoja tai kirppikseltä. Kaikki allaolevat vaatteet on olleet jollain toisella jo aiemmin käytössä:

Nämä allaolevat taas ovat tämän talven ja kevään uutena ostettuja löytöjä:

Laitoin loppuun vielä meidän lemppariasuja ja lempparivaatteita tältä talvelta ja keväältä. Niissä näkyy paljon vaalean violettia, keltaista ja mun lemppareita, eli ruskeaa. Vaikka 3-vuotias ei kaupasta uutena halua juuri mitään ruskeaa (paitsi mekot ja paidat kelpaa,  etenkin jos niissä on heppoja tai sateenkaaria) hän kuitenkin rakastaa niitä vanhoja ruskeita vaatteita, joita kaapissa on ollut jo pidempään.

Tsekkaa myös muut vaatekaappi-sarjan postaukset:

Vauvan toimiva vaatekaappi

Taaperon vaatekaappi (1v)

Taaperon vaatekaappi (2v)

5-vuotiaan vaatekaappi

Ekaluokkalaisen vaatekaappi

Mitkä värit ja kuosit hallitsevat teidän lasten vaatekaapeissa tällä hetkellä? Kuinka pitkään teillä käytetään suunnilleen 2-3-vuotiaan vaatetta yhdessä koossa? Kuinka paljon vaatteita on teidän mielestä sopivasti?


Isompien muksujen talven topat

13.10.2017

Multa tulee erikseen vielä postaus meidän kuopuksen talven varusteista, vauvan talvipukeutumisesta on nimittäin toivottu vinkkipostausta muutamaan otteeseen. Nyt kuitenkin sellainen välitsekkaus meidän isompien lasten talvipukeutumiseen, sillä tälle talvelle ostettiin molemmille uudet talvivaatteet. Edellisillä seteillä mentiin kaksi edellistä talvea, ja nyt tuli sitten kasvu ja mieltymykset vastaan ja piti katsella uusia vaihtoehtoja. Vanhat setit on edelleen tallessa, esikoisen vanhat keskimmäiselle kakkoskamppeina, ja kaikki muut vanhat topat odottavat kuopuksen kasvua edelleen hyväkuntoisina.

Tähän talveen asti mulla on ollut kokemusta teknisissä talvivaatteissa ainoastaan Mini Rodinista, Polarn O. Pyretistä ja Molosta, mutta tänä talvena ollaan laajennettu nyt esikoisen takin osalta Gugguu:n toppaan. Testikokemuksia käytännössä ei ole vielä Gugguun laadusta siis ollut, kun ilmat on olleet niin lämpimiä, eli vielä en osaa sanoa oliko päätös hyvä vai huono. Toivotaan että hyvä.  Olen kuitenkin lukenut muiden testikokemuksia viime vuoden GG:n talvivaatteista, ja ne ovat olleet tosi positiivisia.

Gugguun takeissa on loistavat tekniset ominaisuudet, eli vesipilariarvo 20 000, hankauksen kesto 40 000, hengittävyys >12 m2Pa/W, 100% tuulenpitävyys, teipatut saumat ja bionic finish eco -käsittely, joka on PFC- eli perfluoratuista yhdisteistä vapaa. Takki on suunniteltu Suomessa, ja valmistettu eteläisessä naapurissamme Virossa. Se on myös tosi kaunis ja yksinkertainen, ja musta väri on varmasti melko turvallinen valinta.

Esikoinen valitsi itse itselleen sekä takin että housut. Katsottiin yhdessä useita eri vaihtoehtoja noilta luettelemiltani merkeiltä, jotka mä olin katsonut etukäteen sopiviksi, ja hän sitten valitsi itselleen mieluisimman yhdistelmän. Hän ei halunnut haalaria, vaan nimenomaan takin ja housut. Gugguun mustan takin kaveriksi valikoituivat Molon Jump Pro -housut ihanassa Fine Feather -kuosissa. Myös niissä on hyvät tekniset ominaisuudet: vesipilariarvo 10 000, Hengittävyys 8000/m2/12h ja 100% tuulenpitävyys, sekä PFC-yhdisteistä vapaa vedenpitävyyskäsittely.

Keskimmäiselle tosiaan menee juuri nyt hyvin esikoisen edellinen talvisetti, eli Molon Pearson -takki Winter Floral -kuosissa, ja  tummanharmaat Molon Pollux Active-housut. Ne on tosi hyvässä kunnossa, ja olen pessyt ne vasta kerran eli niissä on kaikki tekniset ominaisuudetkin hyvin tallella. Ne ovat olleet kovassa käytössä päiväkodissa kaksi talvea esikoisella, ja siitä huolimatta näyttävät edelleen melkein kuin uusilta, ainoastaan vaaleimmissa kukissa on vähän tummentumaa, mutta yhtään kulumaa tai reikää ei ole. Mielestäni se kertoo hyvin siitä, että vaikka ne olivat ostettaessa kalliit, niin ostos kannatti, kun vaatteet ovat säilyneet näin hyvässä kunnossa, ja varmasti säilyvät myös keskimmäisen käytön jälkeen vielä kuopukselle.

Muuten ei olisi ollut oikeastaan edes tarvetta hankkia keskimmäiselle omia uusia talvikamppeita, mutta hän halusi ehdottomasti päiväkodin ulkoilua varten haalarin. Ymmärrän sen hyvin, haalari on helpompi pukea vielä neljävuotiaana, ja hän myös viime vuonna piti aina vuorotellen haalaria ja takki+housut -settiä päiväkodissa. Esikoisella ei ole ollut haalaria enää vuosikausiin omasta halustaan, eikä keskimmäiselle mennyt enää vanha haalari, niin sellainen oli sitten tämän syksyn ostoslistalla. Isommilla tytöillä on usein keskenään melko erilainen maku, mutta nyt he yllättäen ihastuivat molemmat tuohon samaan Molon Fine Feather -kuosiin. Keskimmäiselle ostettiin siis Molon Polaris -haalari Fine Feather -kuosilla.

Polaris-haalarissa on yhtä hyvät tekniset ominaisuudet kuin Jump Pro -toppahousuissakin, eli se on tosi hengittävä, lämmin ja pitää hyvin vettä. Mun omat suurimmat toppasuosikit tälle talvelle olivat Mini Rodinin mäyräkoirat, Gugguun Lilac -väri ja Molon Paper Petals -kuosi, mutta lapset saivat itse valita, ja onhan nämä heidän omatkin valinnat tosi kivoja, tykkään kyllä myös niistä. Tärkeintä mulle on että lapsella on hyvä ja mukava olla ulkoillessa, ja että hän tykkää itse omista vaatteistaan. Ulkovaatteissa kuitenkin vietetään talvella paljon aikaa.

110cm mittaisella esikoisella on sekä takista että housuista koko 116, ja 104cm mittaisella keskimmäisellä haalarista koko 110. Saapa nähdä kuinka pitkään näillä pärjätään, se voi olla että vielä ensi talvenakin menevät – tai sitten ei. Molon kamppeet ovat mitoitukseltaan yllättävän reilua tuohon pari vuotta vanhaan takkiin verrattuna. Gugguun takki taas vastaa hyvin kokoaan, eli kasvunvaraa on mutta ei kovin paljoa.

Ostin molemmille myös Helsinki Design Weekin Little Market -tapahtumasta Metsolan merinovillapipot, joissa on korvien kohdalla tuulensuoja ja joissa merinovilla on suoraan ihoa vasten sisäpuolella (EDIT/ No ei kyllä ole näissäkään, vaan näissä on se sama puuvillavuori mikä tuntuu olevan kaikissa paksuissa merinopipoissa. Jos joku tietää miksi se puuvillavuori laitetaan niihin, niin kertokaa ihmeessä! Mua kiinnostaa!) Ne on tosi lämpimät ja kauniit. Saattaa olla että ostan vielä tuubihuivit kaveriksi samalta merkiltä. Muuten mennään aluskerrosten suhteen samalla tavalla kuin kuopuksenkin vaatteissa: ohutta merinovillaa ja paksumpaa merinovillaa.

Tekniset hanskat meinasin vielä ostaa. Keskimmäiselle menee esikoisen viimevuotiset Reimatecin hyvät tekniset hanskat, mutta esikoiselle ostetaan varmaan Polarn O. Pyretistä tälle talvelle sormikasmalliset tumppujen sijaan, koska ne on kuulemma paremmat käytössä. Lisäksi esikoiselle ostetaan uudet talvikengät, kun viime talven Superfitin kengät on jääneet juuri pieniksi. Ne ovat onneksi keskimmäiselle juuri sopivat nyt, eli pääsevät kuitenkin käyttöön vielä, hyväkuntoiset kun ovat.

Onneksi talven isoimmat vaatehankinnat on jo tehty, niissä on aina sellainen miettiminen ja sovittelu ja pohdiskelu. Toivotaan että näillä nykyisillä seteillä pärjätään mahdollisimman pitkään, kun ne on noin kivat!

Millaisia toppavaatteita teillä on leikki- tai kouluikäisille tänä talvena? Onko teillä kokemusta Gugguun topasta, ootteko tykänneet?


Syksyn shoppailut – perinteinen ostospostaus

10.08.2017

Tässä on jotain mitä en ole tehnyt moneen vuoteen: ihan perinteinen ostospostaus. Jotenkin näitä ei ole tullut tehtyä sitten blogin alkuaikojen, kun nämä on vaihtuneet päivän asu -tyyppisiin ratkaisuihin ja muihin stailatumpiin kuviin. Multa kuitenkin pyydettiin postausta syksyn droppiostoksista ja muista syysjutuista sekä lapsille että itselleni, ja ajattelin että tämä on nyt kaikkein iisein ja oikeastaan hauskinkin ratkaisu. Oli aika nostalgista asetella ostoksia kuvia varten, tuli ihan mieleen joku vuosi 2012, hah! Kuvasin kuitenkin vaatteita myös lasten päällä, ettei mene ihan höpöksi. Nuo Gugguun uudet värit on kyllä niin suloiset, ja helppo yhdistellä meillä jo olemassaoleviin vaatteisiin.

Suurin osa ostoksista on Tukholmasta, mutta osa lasten jutuista on löytöjä Oulusta ja osan tilasin netistä juuri ennen reissua. Aloitetaan ihmeessä lasten vaatteista.

Droppisyksyn aloittivat Tiny Cottons, Bobo Choses ja Gugguu. Tinyltä mä tilasin Novalle ihanat laamanaama-leggarit, grid-bodyn ja mustat polvirastileggarit. Ne on kaikki aivan ihania käytössä, ja vastaavat myös hyvin kokoaan, 6-12months. Tai no ehkä ovat naftimmasta päästä verrattuna esimerkiksi Rodinin 68/74 -kokoon, mutta kuitenkin. Menevät hyvin nyt puolivuotiaana ja varmasti ainakin vielä jonkin aikaa, ehkä jopa sinne 1v asti. Boboa meillä ei ole koskaan ennen ollut, mutta ekan Bobo-ostokseni jälkeen olen aivan rakastunut. Novalle ostin ihanan Keep Waters Tidy -paidan joka on niin pehmeä (ja pysyy joka pesun jälkeen) niin pehmeänä ja ihanana että olen vaan ihan rakastunut. Suloisin paita ikinä! Bobon paitoja aion ostaa lisää.

Gugguulta tilasin Novalle trikoopantsit kauniin vaaleanharmaassa sävyssä ja vähän reilussa koossa 74, ja isommille tytöille Ballerina-paidat Mauve- ja Smokey Blue -sävyissä. Ballerinapaidat on tosi hyviä mitoitukseltaan meidän kirpuille, ja nuo trikoopantsit on Novalle tosi hyvät jo nyt kun kääntää lahkeiden resorit ja kiristää vyötäröä napeilla. Nämä menee varmaan 1v asti ellei hän nyt aio kasvaa vielä kymmentä senttiä ennen sitä.

Tiny Cottonsia ostin isommille tytöille Oulun Noomista kesäalennuksesta, kolmet leggarit ja ihanan vaaleanpunaisen teepparin jotka menevät hyvin päiväkodissa ja eskarissa. Tiny Cottonsin mitoitus on isommille melko naftia, ja Zeldalle ostettu koko 6y vastaa Rodinin 104/110-kokoa, Tiaran 8y taas 116/122-kokoa Rodineista.

Tukholmasta löytyi vielä Tiaralle makeat urheilutrikoot River Islandista syksyn harrastuksiin. Zeldakin olisi halunnut mutta ei ollut jäljellä hänen koossaan, nyyh. Hän sai sitten kultaisen rusettilippiksen, joka on myös ihan tosi cool! Molon kaupasta Mall of Scandinaviasta ostin myös tytöille pitkähihaiset trikoopaidat, Zeldalle harmaan hopealangoilla koristellun ja Tiaralle mustan jossa on aavistus röyhelöä helmassa.

Tiaralle löytyi myös hyvästä alesta Molon heleä kaktuskuosinen Wayton-kuoritakki syksyksi eskariin. Siinä on ihan tarpeeksi hyvät vesipilarit ja tiedän että sen päälle puetaan kuitenkin kurikset. Hurjempaan menoon on onneksi edelleen viimevuotinen Kaxsin kuoritakki. Tukholmasta en ostanut Novalle muuta kuin Mini Rodinin ihanan vauvanpää-bodyn, joka on niin huippu!

Itsellenikin tein löytöjä, ja seurasin aika orjallisesti omaa listaani. Löysin muutaman muunkin kivan vaatteen, mutta jätin ne kauppaan koska ne poikkesivat listaltani niin paljon (esim. armeijanvihreä mekko pliseeratulla helmalla). Ostin ne mustat culottesit mitkä aioinkin, sekä löysin täydellisesti istuvat mom jeansit. Lisäksi ostin Pull & Bearista navyn siniset liituraitahousut joissa on käännetyt lahkeet. Ne istuivat myös tosi hyvin, ja voiko hyviä housuja oikeasti olla liikaa, varsinkaan äidillä joka konttaa puolet päivästä vauvan kanssa lattialla, ja kuluttaa polvia puhki hetkessä!

Mä löysin jotain burgundyn väristä myös – ihanan pliseeratun hameen, sekä paksun vetoketjukoristeisen neuleen Gina Tricotista. Tupsuja löytyi myös, kenkien muodossa, sillä ostin mahtavat pörrö -slip onit River Islandista.

Loput mun löydöt olikin sitten jotain ihan muuta kuin vaatteita, nimittäin meikkejä ja muutama tarpeellinen juttu työntekoa varten. Lagerhausista ostin aivan ihanan to do -listin, sekä Tipan synttäreille rainbow-serviettejä, ja maailman söpöimmän avokado-astiapyyhkeen. Lisäksi sieltä löytyi levyllinen suklaata söpössä violetissa käärepaperissa, kuulemma ihan just mulle T. lapset. Oli aika söpöä, kun he sanoivat että mun pitää ehdottomasti ostaa se.

Meikkilöytöjä tein Sephorasta, joka on kyllä ihan taivas! Ostin tuttua ja hyväksi havaittua Benefitin Roller Lash -ripsiväriä, sekä upouutta Airbrush -peitevoidetta, jonka pitäisi sulautua täydellisesti ihoon ja peittää mun ikuisesti tummat silmänaluset. Ei auta niihin edes kymmenen tunnin yöunet, mutta toivotaan että tuo peitevoide auttaa. Lisäksi ostin Lancomen Teint Miracle-meikkivoiteen, korealaisen Holika Holikan Pearl -maskin, sekä uudet ripsentaivuttimet vanhojen ja kärsineiden tilalle.

Loput ostokset olivat lähinnä ruokaa, pari pientä matkamuistoa ja lasten omia ostoksia mitä he halusivat höpötellä itse säästämillään viikkorahoilla. Disney Storesta mukaan tarttui ihana Ruuturouvan rooliasu Zeldalle, ja pikkuisia Minni & Iines -magneettipaperinukkeja Tiaralle.

Mätsää muuten tosi kivasti toi Gugguun Mauve-väri noihin parin vuoden takaisiin Burgundy-leggareihin, ja toi Smokey Blue menee täydellisesti Rodinin yksisarvisen sarvien kanssa, aika hyvä sattuma. Tiaran leggarit saatu blogin kautta.

No juu, sellainen ostospostaus! Ihan hauskaa oli tehdä tällainen pitkästä aikaa että kokosin useammat ostokset yhteen, toivottavasti tekin tykkäsitte. Vielä mulla on ostoslistalla seuraavista dropeista lapsille ainakin asusteita, ja talveksi toppaa, sillä edelliset ovat menneet jo kaksi talvea kun sattuivat olemaan niin hyvän kokoiset ostettaessa. Ja Novalle nyt tietty pitää ostaa jotain pian taas, vaatekaappi elää kokoajan kun neiti kasvaa niin hurjaa vauhtia.

Mitä teille on tarttunut mukaan syksyn dropeista? Entäs ootteko ostaneet itsellenne jotain syysihanuuksia?


Vauvan omia juttuja

20.10.2016

Tänään mulla tuli jo 23 viikkoa täyteen, ihanaa! Mitä enemmän viikkoja, sitä enemmän uskallan rentoutua vaikka tiedänkin jo kahdesta aiemmasta kokemuksesta että seuraavan kerran uskallan ihan oikeasti huoahtaa sitten kun vauvavuosi on ohitse. Vaikka toki siinä vuoden iässäkin saa olla sydän syrjällään, kun minityyppi opettelee kävelemään ja liikkumaan. Ainahan sitä on huolissaan omista lapsista, kuten jokainen äiti tietää. Mutta anyway, ihanaa ajatella miten meidän vauva vahvistuu päivä päivältä, nyt hän on raskaussovelluksen mukaan jo ison mangon kokoinen.

Vihdoinkin vauvalla on myös jo muutama vaatekerta hankittuna eikä ainoastaan yhden käden sormilla laskettavissa olevaa määrää mustia vaatteita, heh. En ole vielä päästänyt suurempia vauvahankintoja valloilleen, hoidetaan nyt se muutto ensin pois alta. Mutta vaatteiden kanssa en ole enää pidätellyt itseäni jos jotain söpöä on sattunut kohdalle, ne kun eivät tuossa minikoossa vie kovin paljoa tilaa muuttolaatikoista.

Oulusta löysin vaikka ja mitä ihanaa niinkun kerroinkin, ja nyt vauvan kaapista löytyy jo vähän väriä. Odotan silti kovasti jo kevätmallistoja, sillä tuntuu jotenkin turhalta ostaa mitään syysvärejä kevätvauvalle, kun tietää jo etukäteen että keväällä sitten kaipailee keltaista ja pastellivärejä. Niin mulle aina käy, hylkään viininpunaisen heti helmikuun auringonsäteiden kimaltaessa lumihangella. Jos nyt kuvitellaan että kävisi niin ihanasti että helmikuussa vielä olisi lunta mistä ihailla aurinkoa, hah.

Mä haluan pukea meidän tytön mahdollisimman pehmeisiin ja käytännöllisiin vaatteisiin. En nyt sano etteikö kaappiin saattaisi eksyä jokunen mekkokin jossain vaiheessa, mutta ainakin toistaiseksi olen etsinyt lähinnä luomupuuvillaa, merinovillaa ja helposti päällepuettavia vaatteita, kuten kietaisubodyja. Hankalinta on löytää noita ihan minimini newborn 50cm vaaatteita, sillä en ole löytänyt omaa silmääni miellyttäviä kuoseja tai värejä niistä juurikaan. Tai jotenkin ne on kaikki niin sellaisia överihempeitä ja nähty jo kahden tytön kanssa. En halua ostaa valko-beige-vaaleanpunaisia, vaan sellaisia meidän tyylisiä, mutta niitä löytyy paremmin vasta koosta 62 alkaen. Jostain pitäisi metsästää Rodinin baby-pakkaus vaikka kotiintulovaatteiksi, mutta en ole ainakaan kivijalkaliikkeissä niitä nähnyt enää loppukesän jälkeen ja silloin en vielä uskaltanut ostaa sellaista kun ei oltu käyty edes ekassa ultrassa vielä. Saattaahan se olla että päädyn kuitenkin hankkimaan lisää vaaleanpunaista, mutta ainakaan toistaiseksi en ole luopunut toivosta löytää jotain värikästäkin.

Pilvibody Ellos* / Valkoharmaa body Lindex / Harmaa-punainen body Polarn O. Pyret / Musta body Vimma / Pingviinibody Mimi Disain* / Vaaleanpunainen body Gugguu / Cupcakebody Metsola /

Pisarahousut Ellos* / Harmaat housut ZARA / Kalahousut Kappahl / Pingviinihousut Mimi Disain* / Mustat housut Lucky Nr. 7 Lilla Company* /*saatu blogin kautta

En vieläkään voi lakata hämmästelemästä sitä miten minikokoisia nuo 50cm vaatteet onkaan! Siis oikeasti, nehän on ihan ylipieniä. Mutta joo, niitä pitää löytää lisää. Jos tulee mieleen missä olisi persoonallisia 50cm vaatteita tarjolla, niin ehdottakaa ihmeessä. Mulla on ikävä niitä ihania mitä Zeldalla oli viimeksi etenkin kauniin värikästä kuumailmapallobodya. Harmi kun luovuin siitä silloin! En vaan arvannut että sille tulisi enää käyttöä, heh. Mutta joo, ainakin lisää keltaista on saatava! Ehkä sitä alkaa löytyä enemmän sitten tammikuussa kun kevätjutut tulee kauppoihin, mutta toivotaan että ennen vauvan syntymää kuitenkin.

Jumpsuit Gugguu / Tupsupipo Gugguu / Pisarapipo Ellos* / Pingviini kuolahuivi Mimi Disain* / Ohut pipo Joha / *saatu blogin kautta. 

Pipoissa rakastan merinovillaa, ja vauvan tuleva kummitäti Emilia oli tilannut hänelle aivan ihanan Gugguun Whiteberry-värisen tuplatupsu-merinovillapipon yllärinä. Kotiutumispipoksi mä olen ostanut Johan ohuen merinovillapipon Hippu kidsistä. Merinovilla on mun ja Oton kestoläppä, koska aina kun mä ostan jotain merinovillaa niin kehotan Ottoa kokeilemaan miten ihanan pehmeää se merinovilla onkaan. ”Ai mitä onko merinovilla pehmeää, en oiskaan arvannu!”.

Postissa on vielä tulossa ennakkotilatut Papun keltaiset patch-leggingssit ja hulluilta päiviltä ostetut Papun nakkileggingssit persikka-sinisävyisenä. Nekin tosin ovat sitä 62- kokoa kun pienempää ei ollut. Satuin heräämään juuri puoli seitsemältä sinä aamuna kun nakit tulivat myyntiin ja kerkesin saada ihanat leggarit vauvalle vaikka olin ihan varma että ne menisivät multa ohi. Mutta joo vielä on paljon hankittavaa. Mä en ole ostanut esimerkiksi yhtään paria sukkia vielä, ja kokojen 50 ja 56 kanssa olen aivan alkutekijöissä.

Onneksi tässä on hyvin aikaa vielä ja keväämmälläkin sitten ehtii ostostella ihan rauhassa kun on enemmän värikästä tarjolla. Ja vauvan vaatesäilytyskin pitää laittaa vielä kuntoon, mä olen tosin ajatellut hänelle ihan omaa vaatetankoa johon voisi ripustaa kaikki ihanuudet esille. Saa nähdä mihin päädytään lopulta!

Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3