Mua naurattaa. Siis me tehtiin viime viikon torstaina kunnon sellainen överikauppareissu, että ostettiin ruokaa niin, että sitä riittää varmasti tämän viikon loppuun. Oltiin edelliset pari viikkoa tyhjennelty pakkasen ja kuivakaapin juttuja, kun huomattiin, että joitakin monta kuukautta ”varastossa” henganneita juttuja oli menossa pikkuhiljaa vanhaksi. Käytettiin siis kaikki makaronipussin jämät, säilykkeet, ateriakastikkeet, seesaminsiemenet, wokvihannekset, kalapuikot ja muut pois. Torstaina täytettiin taas ihan kaikki kaapit tuoreilla jutuilla, ja ajateltiin, että vietetään viikonloppu kokkaillen rauhassa kaikkia herkkuja. Siinä kävikin niin, että ei laitettu viikonloppuna kertaakaan ruokaa. Torstaina ostettiin pannupizzat kotiin mukaan kauppareissun yhteydessä ravintolasta, ettei tarvinnut enää kauppareissun jälkeen illalla alkaa kokkaamaan.

Perjantaina vietettiin Oton perheen luona iltaa Kauniaisissa, ja syötiin maailman parasta boloa, eli bolognesea, heh. Lauantaina me taas vietettiin treffi-iltaa Oton kanssa ja Oton sisko laittoi lapsille illallista meillä. Me herkuteltiin Oton kanssa Copas Y Tapasin päivän menulla, joka siis vaihtuu joka päivä ja jossa ainoastaan pääruuan voi valita, muut on ylläreitä. Ai että oli hyvää, siis ihan älyttömän herkullinen yllätysmenu!

Meidän tapas-lajitelmassa oli mm. juustovaahtoa, hirvitartaria ja haukea, sekä savustettua hauen mätiä. Pääruoaksi mä söin taimenta myskikurpitsalla ja suolapuolukoilla, ja jälkkäriksi oli jotain luomupäärynäjäädykettä, jonka kanssa oli jostain kukasta tehtyä jotain (en nyt muista kukan nimeä). Mutta siis aivan älyttömän herkullinen menu, ehkä yksi parhaista, joita olen tänä vuonna syönyt.

Sunnuntaina me mentiin extempore kylään meidän kavereille Espooseen katsomaan heidän uutta kotia, ja kaverit kysyivät, että halutaanko syödä heillä tortilloja. Ja tietty me nyt haluttiin nauttia herkullisesta ruuasta yhdessä kavereiden kanssa. Ja niin siinä sitten kävi, että ei kokattu illallista koko viikonloppuna, ja lounaaksikin syötiin vaan jämiä, ja yhtenä päivänä Snack Potia lasten toiveesta. Aika mukavaa.

Nyt meillä on siis edelleen kaikki kaapit ihan täynnä ruokaa. Onneksi katsoin kauppareissulla päiväykset tarkkaan, eikä mitään mennyt vanhaksi sillä aikaa kun herkuteltiin muiden kokkaamilla herkuilla. Varsinkin kaikkien kasviproteiinien ehdoton etu lihaan verrattuna on kyllä se, että ne säilyvät niin pitkään. Siis joku Mifu Jauhis tai Härkis säilyy viikkotolkulla, eikä tarvitse murehtia, että ne menisivät vanhaksi jos haluaakin lähteä käymään syömässä jossain (neljänä päivänä peräkkäin, hups).

Hieno facepalm, eikö!

Oli aika ihanaa viettää viikonloppua vaihteeksi näinkin päin, että ei kokattu kertaakaan. Kokkailun sijaan käytettiin aikaa mm. joulumaan rakentamiseen legoilla (kuvissa), niihin meidän treffeihin Oton kanssa, sekä kavereiden näkemiseen. Vietettiin paljon aikaa rakkaiden ihmisten kanssa ja otettiin rennosti.

Käytiin viemässä kynttilä Pyhäinpäivänä muualle haudattujen muistomerkille, ja ihailtiin upeaa kynttilämerta. Siellä hautausmaalla me seisottiin pimeässä Oton kanssa, ja samalla kun katsoin kaunista kynttilämerta ja kuulin ihmisten puheensorinaa, mä itkin. Itkin, koska huomenna on vuosi siitä, kun mä menetin mun rakkaan mummun. Ja mulla on niin hemmetin kova ikävä, vieläkin.

Viime viikonloppu oli tunteikas ja ihana viikonloppu. Postaus alkoi naurulla ja päättyi itkuun. Huomisesta vasta tunteikas päivä tuleekin. Mä haluaisin huomenna muistella mun mummua yhdessä lasten kanssa, ja aion sytyttää kynttilän täällä kotona. Se saa palaa koko päivän. Nyt tätä kirjoittaessakin mua itkettää ikävästä ja surusta. Mutta kyllä se taas siitä. Onneksi on lapset, joiden kanssa surullisestakin päivästä voi löytää pieniä iloja ja rakkautta. Vaikka päätän tämän postauksen nyt näihin haikeisiin tunteisiin, haluan silti toivottaa kaikille teille ihanaa uutta viikkoa <3 

Parin viikon takainen positiivisen psykologian luento herätteli mua monella tapaa, ja toinen asia, joka siitä konkreettisesti on jäänyt käteen, on arkinen kiitollisuus. Mä tunnen sellaista syvää kiitollisuutta perheestä, terveydestä, kodista ja töistä ja kaikista muista ”isoista” asioista ihan joka päivä. Se on mulle helppoa ja luontaistakin, enkä usko, että menee päivääkään etten ajattelisi sitä, miten kiitollinen olen kaikesta siitä hyvästä mitä meillä on. Osaan myös olla kiitollinen Otolle tai lapsille konkreettisista sanoista tai teoista, ja ilmaisen kiitollisuuttani usein. Arjessa on kuitenkin myös paljon sellaista hyvää ja ihanaa, joka saattaa vaan mennä ohi, ellei sitä erikseen pysähdy ajattelemaan. Siksi ajattelin listata muutaman asian, joista olen kiitollinen juuri tänään (niiden ilmiselvien ensimmäiseksi mainittujen isojen asioiden lisäksi).

1. Olen kiitollinen siitä, että saatiin niin ihanaa asiakaspalvelua apteekissa. Yhdellä meidän mineistä on yhtäaikaa useampi afta suussa, ja se on tietysti tosi ikävän tuntuista. Käytiin hakemassa apteekista helpotusta, ja saatiin tosi asiantuntevaa apua, ja lisäksi lapsi sai vielä työntekijältä kehuja hienosta käytöksestä, joista selkeästi ilahtui. Olen myös kiitollinen siitä, että aftasuihke auttoi nopeasti.

2. Olen kiitollinen Ilmastonmuutosta käsittelevän postauksen kommenteista. Ihan älyttömän ihania kommentteja, asiallista keskustelua, pitkiä tekstejä ja hienoja ajatuksia. Mua jännitti ihan super paljon tarttua polttavaan aiheeseen, mutta jälleen te osoititte, miten upeita tyyppejä olette, ja miten hienosti ja monimuotoisesti osaatte ajatella ja perustella näkemyksiänne.

3. Olen kiitollinen siitä, että sain viime viikonloppuna saanut sovittua kolmen ystävän kanssa vihdoin treffit! Ollaan taas puhuttu vaikka kuinka kauan, että ”pitäisi” nähdä, mutta aina se vaan on jäänyt. Mutta nyt on tärskyt merkitty kalenteriin, joten vihdoin nähdään. Miten se onkin aina niin hankalaa saada sovittua.

4. Olen kiitollinen siitä, että päästiin lasten kanssa näkemään kirjamessuilla Antti Tuisku! Antti oli signeeraamassa kirjoja, juuri kun käveltiin siitä ohi. En mennyt kilometrin mittaiseen jonoon kirja kourassa, sillä mä kuuntelin kirjan äänikirjana silloin, kun mun toinen silmä oli silmälapun takana ja tuskat olivat kovat. Antti Tapani pelasti sen sunnuntain, kun taapero tökkäsi mulle silmään kivuliaan haavan. Makasin vain pimeässä ja kuuntelin tuntikausia Antin vaikuttavaa tarinaa. Kirjamessut olivat muutenkin hieno kokemus tänä vuonna, vaikka eloisa taaperomme pitikin koko perheen jatkuvassa liikkeessä.

5. Olen kiitollinen hienoista työmahdollisuuksista. Pääsen tällä viikolla tekemään jotain, mikä jännittää ja pelottaa mua hirveästi, mutta samalla on ihan älyttömän hienoa ja tärkeää. IIK mua jännittää niin paljon. Jollekin toiselle sama voisi olla pieni juttu ja ihan perus kauraa, mutta mulle se on ensimmäinen kerta ja siksi jännitän etukäteen.

6. Olen kiitollinen ihanista sukulaisista, jotka auttavat ja välittävät. Oton enon perhe poimi meille suppilovahveroita valmiiksi, ja saatiin käydä hakemassa ne valmiiksi käsiteltynä ja pakastettuna. Alunperin meidän piti mennä mökille poimimaan itse, mutta ei saatu sopivaa viikonloppua sovittua. Ihanan sydämellistä, ja olen niin iloinen sienistä, joita meillä on nyt pakkanen täynnä. Ensi viikonloppuna taas päästään kahdestaan Oton kanssa treffeille, kun Oton sisko tulee meille lasten kaveriksi. Ja viikko sitten oltiin juuri Oulussa mun rakkaiden sukulaisten luona.

7. Olen kiitollinen tänä vuonna n. 173663484% parantuneista ajanhallinnan taidoista meidän perheessä. Monta vuotta mentiin erilaisilla listoilla, paperilippusilla ja lappusilla, ja oltiin aina ihan pihalla koko perheen aikatauluista. Nyt ollaan pidetty jo puolisen vuotta google-kalenteri 100% ajantasalla Oton kanssa, ja sinne merkitään ihan_kaikki. Siis ihan kaikki. Ehkä tämä on osasyy siihen, miksi treffejä kavereiden kanssa on nykyään helpompi sopia, kun näkee paljon paremmin, mitkä hetket ovat oikeasti vapaana, eikä tarvitse vaan arvailla. Kun molemmat pysyy menoista perillä, arki ei myöskään tunnu niin kiireiseltä, kun konkreettisesti näkee mitä on milloinkin.

8. Olen kiitollinen siitä, että taaperon kaksi poskihammasta ja yksi kulmahammas tulivat viimein läpi, ja ollaan saatu taas nukkua viimeiset pari yötä. Sitä edeltävät yöt olivat pitkästä aikaa herätyksiä täynnä. Sitä ehtii aina unohtaa kun saa nukkua hyvin, että miten rankkaa se väsymys on useamman katkonaisen yön jälkeen. Mutta onhan se hampaiden tulo kaikkein rankinta taaperolle itselleen, onneksi pienenkään ei nyt tarvitse kärsiä kutittavista ja aroista ikenistä.

9. Olen kiitollinen siitä, että saatiin  viikonloppuna oikeasti levättyä kunnolla ja ladattua akkuja. Kirjamessujen lisäksi lapset kävivät lauantaina karkki vai keppostelemassa, ja tulivat sitten naapurin tytön kanssa meille katsomaan Putousta. Sunnuntaina tavattiin ystäväperhettä, ja illalla vielä Oton perhe tuli meille extempore-piipahdukselle. Sen jälkeen pelattiin yhdessä Kimbleä, ja se oli niin rentoa ja kivaa. Tuntui siltä, kuin kellojen siirto olisi antanut yhden ekstratunnin päivään, kun me herättiin kellon mukaan 7.25 mutta fiilis oli yhtä pirteä kuin olisi nukkunut puoli ysiin.

Kysyin vielä Otolta, mistä arkisesta asiasta hän on juuri tänään kiitollinen. Vastaukseksi sain:

”Siitä, että meillä on vieläkin ”lihapullia”.”

Lihapullat ovat siis meidän perheen höpsö vitsi, kun taapero kutsuu ihan kaikkia pullia lihapulliksi. Oikeasti meillä ei ole lihapullia vaan korvapuusteja, joita Otto käy ei-niin-salaa hakemassa keittiöstä aina kun silmä välttää.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3 Mistä te olette tänään kiitollisia?

PS: Mitä olette mieltä sellaisesta, että listaisin esim. kerran viikossa insta storiesin puolella mun @iinalaura-tilillä vaikka 7 asiaa joista olen siinä viikossa kiitollinen? Jos alkaisin pitämään vähän sellaista ”kiitollisuuspäiväkirjaa” vaikka sunnuntaisin?

Viime viikolla ystäväni Maria huikkaili mulle IG Storiesissa, että olisinko halukas kirjoittamaan yksinäisyydestä, ja auttamaan ehkä seuraajiani löytämään itselleen uusia ystäviä. Aihe on ihan valtavan tärkeä, ja totta ihmeessä olen kiinnostunut! Kysyin myös teiltä äänestyksessä, että oletteko kiinnostuneita tällaisesta postauksesta, ja melkein kaikki (94%) vastasivat KYLLÄ! Joten tässäpä tulee mun kokemuksia ystävyydestä, yksinäisyydestä  ja ystävien löytämisestä. Ja lopussa sitä luvattua apua ystävien löytämiseen.

Uskon tässä vuosien aikana kokeneeni vähän molempia: sen kun on ihan hirveästi läheisiä ystäviä, ja sen kun tuntuu että ei ole ketään, kenelle puhua. Olen aina ollut tosi nopea tutustumaan, ja mun ympärillä on lähes aina ollut paljon sekä tuttuja, kavereita että ystäviä. On kuitenkin ollut aika, kun olen huomannut, että kaikki läheiset ystävät ovat joko fyysisesti ihan järjettömän kaukana, tai sitten muuten vain kadonneet. Olen toki siitä onnekas, että mun vierellä on jo pian 8 vuotta ollut Otto, ja vaikka olen kokenut yksinäisyyttäkin, olen aina pystynyt puhumaan kuitenkin hänelle. En ole koskaan ollut 100% yksin ja se on jo iso asia.

Se ajatus siitä, että joku on ihan yksin, että ei oikeasti ole yhtään ketään kenelle kertoa päivän hauskoista sattumuksista, kenen kanssa lähteä kahville, jakaa murheita tai osuvia meemejä tai kysyä kaikenmaailman kysymyksiä, on sydäntä särkevä. Ja tiedän, että se ajatus on monelle totisinta totta. Jokainen meistä tarvitsee niitä ihmisiä, kenen kanssa jakaa arkea ja ajatuksia. Ihmisiä, kenen seurassa voi olla oma itsensä ja näyttää oman haavoittuvaisuutensa. Jokainen tarvitsee ystäviä, jotka kannustavat eteenpäin, muistavat laittaa whatsappissa viestiä ja kyselevät ”Mitä sulle kuuluu?”.

Kaikkein yksinäisin olen ollut, kun menetin erään mun entisistä parhaista ystävistäni silloin kun meidän elämä mullistui esikoisen myötä. Samaan aikaan mun kaksi pitkäaikaista parasta ystävääni asuivat toinen Rovaniemellä ja toinen Jyväskylässä. Vauvan ja uuden elämäntilanteen myötä kaipasin muutenkin ystäviä enemmän kuin koskaan ennen, sillä olin paljon kotona ensin raskaana ja sitten vauvan kanssa. Ei mua käynyt kukaan Oton lisäksi katsomassa sairaalassa, kun olin vuodelevossa vikoilla raskausviikoilla. Ei mun ollut niin helppoa lähteä jonnekin minglaamaan ja tutustumaan uusiin tyyppeihin vastasyntyneen kanssa, niinkuin ennen vauvaa oli ollut. En tavannut ihmisiä koulussa tai töissä, vaan mun oli pakko alkaa etsimällä etsiä ystäviä itse.

Silloin samoihin aikoihin olin perustanut blogin, ja aloin ensin tutustua toisiin bloggaajiin. Vuonna  2011 piirit olivat vielä tuhat kertaa pienemmät kuin nykyään, ja samanhenkistä seuraa löytyi helposti toisista nuorista äideistä. Vaikka en tavannut ihmisiä fyysisesti, jo se, että oli joku kenelle jutella FB:ssä oli tosi ihanaa ja terapeuttista. Esikoisen ollessa n. puolivuotias mä tutustuin toiseen äitiin, jonka kanssa alettiin käymään läheisen asukastalon perhekahvilassa. Sillä oli ihan valtavan suuri merkitys ihan kaikkeen. Oli niin upeaa jakaa kokemuksia vanhemmuudesta toisen äidin kanssa, ja nähdä millaista se arki oli toisessa nuoressa perheessä. Käytiin usein vaunulenkeillä ja se oli kultaakin kalliimpaa.

Sittemmin toinen mun kaukana asuneista ystävistä on muuttanut Helsinkiin, ja muiden etä-ystävien kanssa tavataan aina kun mahdollista. Olen tutustunut moniin ihaniin ihmisiin töiden kautta, ja olen löytänyt rakkaita ystäviä Oton perheen ja ystävien kautta. Monista vanhoista kavereista tai tutuista on tullutkin näiden vuosien aikana niitä ystäviä, joihin tukeutua. Muutamasta blogin seuraajasta on myös kehittynyt ihan ystäviä, kun ollaan esimerkiksi vaihdettu niin monia kommentteja ja myöhemmin viestejä, ja sitten jo tavattu. Koen suurta onnea, että ympärillä on niin ihania ja mahtavia ihmisiä, joiden kanssa viettää aikaa ja jakaa iloja ja suruja.

Postauksen kuvat on ottanut ihana Mona, johon olen tutustunut vasta tänä vuonna! Ihan mahtava tyyppi <3 Meidän piti käydä vaan lounaalla, mutta sitten päädyttiinkin vielä kahville ja vielä ex tempore -pikareissulle leikkipuistoon.

Mä olen ihmisenä sellainen, että mun on helppoa tutustua vaikka leikkipuistossa, juhlissa tai fb-ryhmässä toisiin. Moneen ystävään olen tutustunut esimerkiksi Instagramissa, ja sitten vaan sopinut treffit ja mennyt vaikka lounaalle. Mulle on luontaista tutustua helposti ja oon sellainen avoin ja puhelias tyyppi. Monet ei kuitenkaan koe tutustumista yhtä helpoksi kuin minä, ja jos jää esimerkiksi muuttuvan elämäntilanteen myötä yksin, voi jäädä yksin pitkäksi aikaa. Vaikka kaikki eivät olisikaan niin puheliaita tai kovia tutustumaan, me kaikki kuitenkin tarvitaan ystäviä, ja meillä on oikeus saada ystäviä. Meillä kaikilla on tarve tukiverkolle ja ihmisille, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia.

Olen hurjan iloinen siitä, että olen kuullut teiltä esimerkiksi mun järjestämissä lukijailloissa syntyneistä pitkäaikaisista ystävyyssuhteista! Ihan älyttömän siistiä, että olen voinut tuoda kaksi toisilleen entuudestaan tuntematonta tyyppiä yhteen ja he ovat muodostaneet ystävyyssuhteen. Haluaisin vaan liittää hurjasti enemmänkin ihmisiä yhteen, kuin heitä jotka ovat vuosien varrella päätyneet lukijailtoihin mukaan.

Haluaisin tarjota sellaisen matalan kynnyksen tutustumispaikan tämän postauksen kommenttiboksissa, kuten Maria ehdotti. Tänne saa ilmoittautua halukkaita, jotka toivoisivat uusia ystäviä. Kommenttiin voi laittaa vaikka pienen ”ilmoituksen”, että kuka on ja mistä päin (tai kertoa itsestään mitä ikinä haluaakaan), ja muut voivat sitten huikata siihen, jos ovat vaikka samalta paikkakunnalta tai muuten haluavat tutustua. Mä toivon että tämän myötä syntyisi monta uutta ystävyyttä, kahvitreffejä tai mitä ikinä haluattekaan tehdä toistenne kanssa. Sitten kun on halukkaat kasassa, ihmisten on helppo perustaa vaikka whatsapp- tai fb-ryhmiä, tai jutella ihan kahden kesken tai tavatakin. Ja jos edes kaksi uutta tyyppiä löytäisivät toisensa, olisi tämä jo onnistuminen. Toivottavasti mahdollisimman moni ystäviä kaipaava tarttuu tähän, ja löytää itselleen seuraa!

Ollaan oltu nyt pari päivää täällä syyslomalla mun tädin perheen luona, ja täällä on ihanaa! Kyllä tuli taas niin kotoisa ja ihana fiilis kun puin kotona tutun Oulu-paidan päälle, lastasin Oton kanssa tavarat ja lapset autoon, ja otettiin nokka kohti Oulua. Täällä on niin helppo rentoutua ja levätä ja irtautua kaikesta. Tällä hetkellä kun kirjoitan tätä, lapset leikkivät kaikki kolme tuolla mun kummipojan ja hänen kaverinsa kanssa, ja naurun kiljahdukset vaan raikaavat tänne jatkuvasti.  Oulussa mustakin aina tuntuu kuin olisin lomalla, vaikka tekisinkin täällä välillä töitä. Ympäristöllä ja rakkailla ihmisillä on vaan niin rentouttava vaikutus.

Ihanaa ottaa tällainen pieni hengähdystauko tähän väliin, sillä lokakuu on ollut tavallista enemmän täynnä töitä ja tapahtumia, ja vuoden työntäyteisimmät kuukaudet ovat vasta edessä: marras- ja joulukuu. Uskon, että tämän ihanan akkuja lataavan reissun ansiosta saan hurjasti lisää energiaa tuleviin viikkoihin. Odotan innolla kaikkea ihanaa, mitä lähestyvä joulu tuo tullessaan. Ollaan kyllä onnekkaita, kun meillä on tällainen ihana paikka johon ollaan aina tervetulleita, ja jossa meillä on aina hyvä olla tärkeiden ihmisten kanssa.

Näiden päivien aikana ollaan käyty mun mummun haudalla, herkuteltu donitseilla, nähty mun äitiä ja Armasta ja ulkoiltu. Sellaista ihan perus Oulu-puuhaa, mitä nyt täällä aina tehdään. Huomenna mennään moikkaamaan mun pappaa, kun hän on kotiutunut reissusta. Onkin jo ehtinyt tulla hurja ikävä! Pitää yrittää nähdä taas niin paljon sukulaisia ja ystäviä kun vain ehditään tämän loman aikana.

Täällä on ollut uskomattoman kaunista, aurinko on paistanut ja ruskaakin on vielä jäljellä, vaikka pelkäsin, että täällä olisi jo ihan kaikki lehdet pudonneet puista. Upeaa väriloistoa on onneksi edelleen näkyvissä. Lapset ovat nauttineet ulkoilusta ihan täysillä, kun on koko ajan leikkikavereita paikalla, ja iso piha jossa juosta ja touhuta. Huomenna mun tädilläkin alkaa loma, niin voidaan touhuta sitten koko porukalla jotain hauskaa.

Käytiin tänään aamulla Ainolan puistossa Hupisaarten leikkipuistossa leikkimässä, ja meillä oli niin hauskaa. Siellä on paljon tekemistä sekä isoille että pienille, ja koko perhe viihtyi siellä super hyvin. Ainolan puisto oli ihan lemppari jo lapsuudessa, ja edelleen siellä on käytävä aina kun tänne tullaan. Taapero ihmetteli vesisuihkuja, ja halusi mennä kuulemma ”vähän uimaan”. Ihan ei päästetty enää uimaan lokakuun hyiseen veteen, mutta ihasteltiin kyllä vesisuihkuja kauempaa yhdessä.

Mä toivottelen kaikille upeaa syksyistä viikonloppua <3

Lupailin arkiruokavinkkejä postatessani palata aamupalavinkkien kera, mikäli niitä toivottaisiin. Ja tehän toivoitte, ainakin vastaanotin aika monta hep-huikkaisua (apua, meinasin sanoa ”heppiä”, mutta sitten onneksi pysähdyin ajattelemaan). No joo, mutta palataanpa siihen aiheeseen. Eli aamuihin meidän perheessä. Me yritetään pitää aamuisin sellainen kiireetön tunnelma arkenakin, mutta tietty joskus se aikataulu on meilläkin turhan nafti, jos nukutaan tavallista myöhempään, tai on tavallista aikaisempi aamu.

Yleensä pyritään varaamaan lapsille aikaa kotona n. tunti ennen lähtöä aamulla, ja laitetaan aina iltaisin kaikki vaatteet ja reput valmiiksi. Tämä onnistuu siksi, että koulu alkaa ekaluokkalaisella joka aamu vasta klo 9, ja matka on lyhyt. Mä vien myös päiväkotilaisen sitten aina suunnilleen samaan aikaan päiväkotiin. Itse heräilen yleensä taaperon kanssa siinä puoli kahdeksan maissa, ja herätän isommat lapset samaan aikaan, elleivät ole jo heränneet taaperon höpötyksiin. Aamulla on siis hyvin aikaa katsella hetki Pikkukakkosta, että unihiekat lähtevät silmistä, ja sitten syödä rauhassa aamupala, tehdä aamupesut, harjata hiukset, pukea vaatteet ja lähteä.

Joskus luetaan aamulla kirjaa, yleensä jutellaan kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Mä syön yleensä aamupalan yhdessä lasten kanssa, kun taas Otto syö tai on syömättä töissä. Otto herää arkisin yleensä jo paljon ennen meitä, ja lähtee aikaisin töihin, niin pääsee aikaisin sitten kotiinkin. Viikonloppuisin taas Otto nukkuu vähän meitä myöhempään, koska mä herään muutenkin aina silloin puoli kahdeksalta, mun sisäinen herätyskello on vakiintunut siihen. Meillä toimii tosi hyvin tämä järjestely, koska sitten on arkisin kaikki illat yhteistä aikaa koko perheen kesken, vaikka arkiaamuisin ei nähdäkään Oton kanssa.

Viikonloppuisin taas on ihanaa syödä aamupalaa pitkän kaavan mukaan. Mä tykkään usein kokkailla vähän brunssityylisesti kaikkea mahdollista ainakin toisena viikonloppuaamuna. Hyvää tuoretta leipää tai itse paistettuja croissantteja, Helsingin meijerin herkuttelujugurtteja, munakokkelia ja paljon hedelmiä ja vihanneksia. Ja tietenkin kahvia. Arkisin aamupalat on vähän arkisempia, mutta niissäkin ollaan pyritty tekemään hyviä valintoja.

Arkisin olen ekstatarkka piilosokerin suhteen – meillä ei arkiaamuisin ole tarjolla mitään sokeripommeja, eikä kyllä iltaisinkaan. Viikonloppuisin lapset saavat joskus vanukkaat, herkuttelujugurtit tai pikkupaketin jotain suklaamuroja (kuten tuolla yhdessä kuvassa näkyykin), mutta arkisin meillä on aina mahdollisimman vähäsokerista aamu-, väli- ja iltapalaa. Tässä postauksessa esittelen muutaman meidän lemppari aamupalatuotteen, ja haluan nyt erikseen painottaa, koska joku kuitenkin kysyy, että olemme ostaneet jokaisen tuotteen itse omalla rahalla, eikä tässä postauksessa ole mitään kaupallista yhteistyötä. Ihan vaan puhtaita omia lempparituotteita, jotka kerta toisensa jälkeen löytävät tiensä kaupasta meidän jääkaappiin ja keittiötasolle.

Viisi lempparituotetta aamupalalle:

1. Myllärin Muumi-murot.

Sekä Niiskuneidin vadelmarenkaat että Muumipeikon mustikkahunajamurot on ihan best. Molemmissa on vain ripaus lisättyä sokeria, (mustikkahunajamuroissa 8,9g/100g  verrattuna esim. Nesquickeihin (25,7g/100g), Paw patrol -muroihin (15g/100g) tai Weetos-muroihin (29g/100g).) Ja molemmat on valmistettu pääosin suomalaisesta täysjyväkaurasta, mikä on erittäin jees. Nämä vertaillut ravintosisältöarvot otin Foodiesta.

2. TwoDads -murot

Meidän tyttöjen lemppareita näistä on uudet AppleBoom -murot, jotka maistuvat omenaiselta. Ne on suunniteltu lapsille yhteistyössä Helsingin yliopiston asiantuntijoiden sekä johtavien suomalaisten lääkäreiden kanssa, osaksi lapsen monipuolista päivittäistä ruokavaliota. TwoDads-muroissa on paljon kuitua (esim. näissä AppleBoomeissa 11g/100g), ne on todella vähäsuolaisia ja ne on valmistettu suomalaisesta täysjyväviljasta. 

3. Juustoportti Hyvin-jugurtit

Juustoportin Mango- ja banaanijugurtit on pelkkää jugurttia ja hedelmäsosetta. Eli siis ihan sama kuin ostaisi erikseen purkin maustamatonta jugua ja purkin maustamatonta 100% hedelmäsosetta, mutta vaan isketty samaan purkkiin. Ne eivät sisällä mitään mehutiivisteitä tai muita makeuttajia (kuten esim. monet muut lapsille suunnatut jugut joita mainostetaan vähäsokerisuudella, mutta kuitenkin maustetaan hedelmäsokerilla tiivisteiden muodossa). Maku on toki vähän miedompi, jos on tottunut yleisesti makujugurtteihin, mutta silti niissä on selkeä hedelmän maku, ja maistuu hyvin meidän lapsille ja myös meille aikuisille. Mun oma lemppari on ihan maustamaton jugurtti, mutta lapsista makujugut on kivoja. Näitä saa sekä isoissa purkeissa, että pikkupurkeissa.

4. Fazer Alku -murot & granolat

Varsinkin Omena-kauragranola on niiiin NAM! Se on rouskuvaa ja rapeaa ja herkullisen omenaista. Alku-granola on makeutettu hunajalla, joten se ei ole meillä mikään joka-aamuinen aamiainen, mutta sentään se on täysjyväkauraa, omenaa ja hunajaa, ei mitään keinotekoista siis.

5. Myllärin Muumi -pikapuurot

Näitä meillä isommat tytöt osaavat tehdä itsekin. Myllärin pikapuuroissa puuro on annosteltu valmiiksi annospussiin, ja se kaadetaan vaan lautaselle, ja päälle 1,5dl keitettyä vettä. Pikkumyyn banaani-päärynäpuuron ainekset ovat: Täysjyväkaurahiutale, banaani, päärynä ja suola, mutta suolaa on 0,5g/100g eli puuro on vähäsuolaista, ja sopii hyvin lapsille. 

Näiden lisäksi lemppareita on maustamattomat pähkinät, marjat, hedelmät ja vihannekset. Me saatiin sieltä Ahvenanmaalta 12kg omenoita, joten viime aikoina lapset on syöneet ainakin omenan päivässä. Kesällä marjoja oli paljon tuoreena, ja nyt taas otetaan pakkasesta. Koitan ostaa aina vähän satokauden mukaan eri hedelmiä, kuten esim. nyt lokakuussa omenoiden kaveriksi päärynää, mangoa ja avokadoa. Mango tosin ei oikein ollut ainakaan taaperon suosikki ensimaistiaisella, mutta ehkä se vaatii vähän harjoitusta? Muuten hän kyllä tykkää hedelmistä, vihanneksista ja marjoista, ja etenkin kaikki kirpeät marjat ja avokadot on hänen suosikkejaan. Lapset tykkäävät syödä myös paahtoleipää, ja mä ostan aina 100% ruispaahtoleipää, koska ruisleipä on vaan best.

Meillä saa lukea aamupalalla kirjaa, meillä saa höpöttää ja syödä rauhassa. Aamupala on meille tärkeä hetki, ja musta on ihana aloittaa aamut yhdessä lasten kanssa. Me nautitaan rauhallisista aamuista, ja olen kyllä tosi iloinen, että ainakin tällä hetkellä pystytään tällaisia aamuja viettämään. Varmasti niitä kasin aamujakin on koulutiellä luvassa, mutta just nyt on hyvä näin.

Millaisia aamuja teillä vietetään? Mitkä on teidän aamupalalemppareita?