Kirppislöydöillä jatketaan, löysin nimittäin kesän aikana SPR:n Kontista mielettömän aarteen: Nuoren äidin kirjan vuodelta 1947, joka on Armas Ruotsalaisen kirjoittama ja Werner Söderström osakeyhtiön kustantama. Minun löytämäni versio on kirjan 8. painos. Ja siis kirjahan ei ole aarre siksi, että siitä löytyisi täydelliset vinkit 2020-luvun mamitsuikkeleille kuten minä, vaan siksi, että monet asiat ovat niin absurdeja, että niitä on vaikea edes käsittää. Halusinkin listata tähän postaukseen kirjan oppeja.

Äidit vuonna 1947 ovat lähteneet äitiyteen aivan erilaisista lähtökohdista kuin me. Neuvolatoiminnan perusteet luotiin Arvo Ylpön toimesta 1920-luvulla ja vuonna 1944 Suomessa annettiin laki, jonka mukaan joka kuntaan oli vuoteen 1949 mennessä perustettava äitiys- ja lastenneuvola. Laki äitiysavustuksesta oli annettu kymmenen vuotta ennen kirjan ilmestymistä, vuonna 1937, mutta vasta n. 2/3 äideistä sai sen silloin. Vasta vuonna 1949 äitiysavustus tuli kaikkien äitien saataville. Lähteet (Kela & Wikipedia).

”Vuonna 1938 äitiysavustuksen sai noin kaksi kolmasosaa synnyttäjistä. Silloin äitiysavustuksen arvo oli 450 markkaa kutakin syntyvää lasta kohden. Summa vastasi runsasta kolmannesta teollisuustyöntekijän kuukauden keskipalkasta. Avustus myönnettiin raha- tai luontaisavustuksena tai osittain kummassakin muodossa.” (Kela.fi)

Listasin omasta mielestäni mielenkiintoisimpia neuvoja, joita 73 vuotta sitten annettiin äideille koskien raskautta, synnytystä, lapsivuodeaikaa, imetystä ja vauvan ensimmäistä vuotta. Neuvot ovat suoria lainauksia kirjasta. Osa niistä on yllättävän samankaltaisia kuin nykypäivänä – osa taas tuntuu ihan käsittämättömiltä.

Nuoren äidin neuvot vuonna 1947

Raskausaika:

– ”Raskaan naisen elintavat olkoot ylimalkaan mahdollisimman samanlaiset, kuin ne ovat olleet aikaisemmin, jos ne nimittäin ovat olleet terveydenhoidollisten vaatimusten mukaiset.”

– ”Raskauden alkukuukausina tosin niinä päivinä, jolloin kuukautisten pitäisi ilmestyä, jossakin määrin on tarpeen ruumiillinen lepo. Näinä aikoina näet emä on tavallista herkemmässä tilassa, ja silloin voi helposti syntyä keskenmeno ruumiillisten ponnistusten vaikutuksesta. Mutta mitään syytä ei ole heittäytyä laiskaksi, säästää muka voimiansa ja mennä heti vuoteeseen vähäpätöisten vaivojen vaikutuksesta.”

– ”Kaikkinainen raskas työskentely, raskaiden esineiden nosteleminen ja kantaminen, rasittava suursiivous jms. muut toimet eivät sitä vastoin tietenkään ole soveliaita puuhia raskauden tilassa olevalle.”

– ”Erikoisen tärkeä on kohtuullinen jokapäiväinen kävely ulkona. Se on hyödyllistäkin varsinkin raskauden ajan loppukuukausina, kun vaikeutunut liikkuminen helposti pyrkii synnyttämään ummellaoloa.”

– ”Raskauden aikana on säännöllisesti joka neljäs viikko tutkitutettava virtsa. Vain siten voidaan ajoissa havaita häiriöt munuaisten toiminnassa. Munuaistaudin oireina: turvotusta jaloissa ja ulkoisissa sukuelimissä, päänsärkyä, näköhäiriöitä ja huimausta.” (nyk. pre-eklampsia?)

– ”Erikoista ruokavaliota ei raskauden aikana tarvitse noudattaa, jos henkilö on tavallisessa kunnossa.”

– ”Tavallinen sekaruoka on meidän oloissamme paras, kumminkin niin, että lihansyöntiä vähennetään ja se jätetään kokonaan pois raskauden viimeisenä 1-2 kuukautena.”

– ”Kaikkia kovin happamia aineita, etikkaa sekä viiniä ja alkoholijuomia on vältettävä raskauden aikana.”

– ”On ollut vallalla luulo ja yhä vieläkin on, että äiti kykenee vaikuttamaan sikiön kasvuun, siis pysyttämään sen pienikokoisena, määrättyä ruokavaliota noudattamalla. Täten muka synnytys tapahtuu suhteellisen helposti. Tämä luulo on kumminkin väärä.”

– ”Suojatakseen vatsanpeitteitä liialliselta venymiseltä, tulee raskauden tilassa olevan käyttää viidennestä kuukaudesta lähtien sopivaa vatsasidettä.”

– ”Yleisesti tunnettua on, että vatsan, reisien ja rintojen ihoon syntyy raskauden aikana raskausviiruja, joista myöhemmin jää rumentavia arpia. Näiden syntymistä voidaan jossain määrin ehkäistä. Se tapahtuu siten, että näiden paikkojen ihoa erikoisella tavalla hierotaan aamuin ja illoin kuudennesta raskauskuukaudesta alkaen. Ennen hierontaa on näihin paikkoihin siroteltava jotakin jauhetta, esim. talkki- tai lastenjauhetta. Sitten ihoa hierotaan 10-30 minuuttia ensin sivelemällä ja sitten sen kimmoistamiseksi kohottelemalla ihoa poimulle peukalon ja etusormen väliin kohta toisensa jälkeen ja siinä vatkaamalla. Tällainen menettely tuntuu kyllä ajan oloon rasittavalta, mutta sitä on kumminkin kärsivällisesti jatkettava loppuun saakka, jos toivotaan tuloksia.”

– ”Erittäin tärkeää on, että raskauden tilassa oleva kylpee usein ja muutoinkin mitä tarkimmin huolehtii puhtaudestaan.”

– ”Ulkoisia sukuosia on pestävä joka päivä lämpimällä vedellä ja huolellisesti kuivattava. Emättimen huuhteluja sitä vastoin ei saa käyttää raskauden aikana omin päin. Ne ovat sallittuja ainoastaan lääkärin määräyksestä. Jos ilmestyy valtavaa mätäistä vuotoa emättimestä, on asiasta viipymättä neuvoteltava lääkärin kanssa.”

– ”Raskauden vaikutuksesta emä alkaa suurentua nopeasti kaikkiin suuntiin. Raskauden tilassa emä tulee pallomaiseksi  ja runsaan verekkyyden sekä pehmeän sisällyksensä takia laadultaan pehmeän taikinamaiseksi.” (luulin ensin, että äidistä puhutaan emänä, mikä olisi tehnyt tästä aika hauskan, mutta se tarkoittaakin kohtua).

Raskausaikaan oli aivan valtavasti erilaisia neuvoja. Relevantein näistä on ehkä se, että raskausaikana saa noudattaa nykyisinkin suunnilleen samanlaisia elintapoja kuin ennen raskauttakin. Jännittäviä ohjeita oli mm. lihansyönnin vähentäminen ja lopettaminen kokonaan loppuraskaudesta. Liittyiköhän tämä jotenkin esim. mahdolliseen ummetukseen tms? Toki nykyisin tiedetään entistä paremmin liiallisen lihansyönnin haitat keholle, olikohan niistä jotakin tietoa jo silloin. Ja sitten tuo raskausarpien ehkäiseminen on kyllä aivan oma lukunsa. Siis että pitäisi joka päivä nipistellä ja vatkata ihoa ja se auttaisi muka jotenkin. 

Synnytys

– ”Kolme tai neljä viikkoa ennen odotettua synnytystä tulee raskaana olevan vielä kerran tutkituttaa tilansa lääkärillä, mikäli se suinkin on mahdollista.”

– ”Suurin osa synnytyksistä on aina tapahtunut ja tapahtuu yhä edelleenkin kotona. Tällä on monet etunsa. Mutta toisissa tapauksissa on edullisempaa tai aivan välttämätöntäkin, että synnyttäjä on erikoisessa synnytyslaitoksessa tai sairaalassa, jossa on synnytysosasto.”

– ”Synnytyshuoneeksi kodissa valittakoon tilavin, valoisin ja rauhallisin huone. Kaikki tarpeettomat huonekalut on siitä poistettava.”

– ”Tärkein periaate synnyttäjän hoidossa on se, että häntä koetetaan suojella mahdollisimman tarkoin kaikenlaatuiselta tartunnalta.”

– ”Synnyttimistä tapahtuva jälkivuoto on säännöllisissä oloissa tosin tympeän, mutta ei oikeastaan epämiellyttävän hajuista. Jos se muuttuu pahanhajuiseksi, on syytä epäillä lapsivuodeäidin tilassa jotakin tavallisuudesta poikkeavaa.”

– ”Milloin äiti saa synnytyksen jälkeen nousta vuoteesta? Jos hän on täysin terve ja tuntee itsensä kyllin voimakkaaksi, voi hän neljäntenä, viidentenä päivänä synnytyksen jälkeen siirtyä hetkiseksi istumaan mukavaan nojatuoliin. Mihinkään raskaaseen ruumiilliseen työhön ei ole soveliasta ryhtyä ennen kuin kuuden viikon kuluttua synnytyksestä.”

Varsinaista synnytystä kirjassa ei ihan hirveästi käsitelty, siitä olikin hyvin kirjoitettu, että ”kirjan tarkoituksiin ei kuulu varsinaisten naistentautien kuvaaminen, ei synnytyksen selostaminen eikä synnytyksen aiheuttamien sairaalloisuuksien pohtiminen”, koska kirjassa on tahdottu antaa äideille vain tärkeimmät neuvot tapahtumista ja yleiset ohjeet terveydenhoidosta. Ohjeissa korostetaan erityisen paljon hygieniaa synnytyksen kaikissa vaiheissa, mikä on tietenkin tosi hyvä. Huomion kiinnitti se, että sängystä ei saanut nousta ollenkaan moneen päivään – kuinka iso kontrasti tässä onkaan siihen, miten nykyisin kävellään jo parin tunnin sisällä yksin suihkuun, mikäli se suinkin vain on mahdollista. 

Vastasyntyneen hoito

– ”Kokemuksesta tiedämme, että vasta ne keskoset, joiden paino on 1500 grammaa, saattavat yleensä jäädä elämään. Mutta on nähty tapauksia, että niinkin köykäiset kuin 1200 grammaa painavat keskoslapset on saatu huolellisessa hoidossa pysymään elossa ja kehittymään edelleen.”

– ”Keskoset nukkuvat paljon, eivätkä useinkaan herää syömään muuten kuin erikoisia keinoja käyttäen. Ennen syöttöä niitä on hoputettava hereille varovasti ravistamalla tai muulla tavoin.”

– ”Synnytysvaivojen jälkeen lapsi nukahtaa heti uneen, eikä tavallisesti herää siitä ollenkaan koko ensimmäisen elinpäivän kuluessa.”

– ”Kun lapsi on syntynyt ja päästänyt ensimmäiset parahduksensa, on ensimmäisiä tehtäviä napanuoran katkaisu ja silmätippojen pano vastasyntyneen silmiin. Silmätippoina käytetään 2-prosenttista laapisliuosta. Täten ehkäistään syntymästä vaarallinen silmientulehdus, joka on ennen tehnyt useat ihmiset ainaisesti sokeiksi.”

-” Äiti tarvitsee nyt lepoa ja rauhaa. Siitä syystä ei pienokainen saa yhtämittaa olla äidin vierellä vuoteessa. Lapsella tulee olla oma vuoteensa, jossa sitä yleensä makuutetaan. Mutta älköön kiellettäkö äitiä välistä pitämästä luonansa pienokaista, jonka takia hän on moninaiset vaivat kestänyt.”

– ”Vastasyntyneen henkinen tila on alussa aivan uinuksissa. Se ei tiedä mitään ympäristöstään eikä sen taholta ole havaittavissa mitään tahdon ilmauksia.”

– ”Imettämiseen ei tarvitse ryhtyä aivan kohta synnytyksen jälkeen, sillä vastasyntynyt nukkuu ensimmäisinä päivinä miltei lakkaamatta. Myös äiti tarvitsee lepoa synnytysvaivojen jälkeen. Sentähden jätetäänkin pienokainen alussa rauhaan. Luonnotonta olisi pakottaa sitä heti kohta syömään. Sitä paitsi varsinainen maidon eritys rinnoista alkaa useimmiten vasta toisena tai kolmantena päivänä. Ensi kerran lapsi asetetaan rinnoille tavallisesti vasta 12-14 tunnin kuluttua, kun se tulee levottomaksi ja kirkuen ilmaisee olevansa nälkäinen.”

Aika poikkeavaa nykyneuvoihin verraten, että ensi-imetystä suositeltiin vasta 12-14 tunnin kuluttua, kun nykyisin vauva usein laitetaan rinnalle asap. Toisaalta, imetyksen kannalta melko armollista, että ennen pidettiin hyvin normaalina sitä painon laskua alussa ja maidon nousun hitautta, kun taas esim esikoisen kanssa lisämaitoa tuputettiin meille jo seuraavana päivänä synnytyksestä, kun imetys ei sujunut, mikä stressasi kovasti. Hurjimpia olivat kyllä nuo keskosuuteen liittyvät neuvot ja se, että vasta 1500g keskosilla oli melko hyvät edellytykset selviytyä. Nykyisin lääketiede on niin kehittynyttä, että jo paljon pienemmät keskoset voivat selviytyä. Mutta keskosen ravistelu (edes varovasti) on kyllä ihan käsittämätön neuvo! Toisessa kohdassa kirjaa neuvottiin myös, miten äitikin voi opetella laittamaan keskoselle kumiletkun ruokintaa varten (nenä-mahaletkun).

Vauvan hoito

– ”Ensimmäinen kylpy saa kestää vain 3 minuuttia. Pienokaisen kylvetys ei saa myöhemminkään kestää yleensä 5 minuuttia pitempää aikaa. Jos lasta pidetään liian kauan lämpimässä kylvyssä, se väsyy. Kylvetyksen jälkeen se makaa hiljaisena vuoteessansa eikä enää tyytyväisenä liikuttele käsiänsä ja ja jalkojansa kuten tavallisesti, vaan voi hikoillakin.”

– ”Silloin tällöin näkee kapalolapsen vaatekappalten joukossa myös vaha- tai kumikankaan. Vaha- ja kumikankaiden käyttö käy laatuun vain tilapäisesti ja lyhyen aikaa esim. matkoilla, kun kapalojen muutto voi olla hankalaa. Samaa on sanottava erikoisista pienokaisten kumihousuista, joita on viime aikoina ilmestynyt kauppaan.”

– ”Pienokainen tarvitsee ilmaa valoa, aurinkoa, puhtautta ja rauhaa. Sentähden onkin jokaisen, ken tahtoo terveitä lapsia ja kenellä on varaa ja mahdollisuutta siihen, annettava lapsillensa kaunein ja terveellisin huoneensa. Aivan nurinkurista on käyttää lapsen huoneena jotakin ahdasta ja pienehköä huonetta semmoisessa kodissa, missä esim. aurinkoinen ja ilmava sali pidetään käyttämättömänä ja etupäässä vieraiden varalta.”

– ”Sanomattakin on selvää, että lapsen huone on puhdistettava joka päivä. Huoneen puhdistuksen ajaksi lapsi on siirrettävä toiseen huoneeseen. Lapsen huonetta on useita kertoja päivässä tuuletettava, sillä raikas ilma on terveyden ensi ehtoja.”

Siivousneuvot kuulostavat melko vaativilta, joskin entisaikaan ilmanvaihto ei ollut yhtä kehittynyttä kuin nykyisin ja varmasti tuuletus ainakin oli ihan perusteltua. Ihana ajatus, että lapselle pitää antaa kodin kaunein huone! Ja nauratti myös kylvetysneuvot, ilmeisesti vauvan rauhallisuus koettiin ongelmallisena, kun ei saanut kylvettää liian lämpimässä ja liian pitkään. 

Vauvan ruokavalio & imetys

– ”Äidinmaito on paras imeväisen ravintoaine.”

– ”Joka aterialla on syötävä vain yhdestä rinnasta.”

– ”Lapsen ei tarvitse antaa imeä kauempaa kuin 15 minuuttia kullakin aterialla.”

– ”Ensimmäisinä päivinä syötetään lasta 5-6 kertaa vuorokaudessa. Kun sitten maidon eritys on tullut täyteen vauhtiinsa ja pienokainen on tottunut hyvin imemään, on rinnanantoa vähennettävä. Tavallisesta imetetään lasta viisi kertaa vuorokaudessa. Useampi rinnananto, mikä on tavallista, on luonnotonta ja vahingollistakin tavallisissa oloissa.”

– ”Missään tapauksessa ei aterioiden väliaika saa olla kolmea tuntia lyhyempi. Öisin on pidettävä aina pitempi väliaika, nimittäin 6-8 tuntia. Se on tarpeellista pienokaiselle, mutta vielä enemmän äidille ja muille perheenjäsenille.”

– ”Järkähtämättä on koetettava noudattaa tätä sääntöä jo alusta alkaen tekemättä siinä poikkeuksia.”

– ”(Ulkopuolisen) imettäjän valinta on aina jätettävä lääkärin tehtäväksi.”

– ”Imettämisen lopettamisen syynä on hyvin usein suorastaan kevytmielisyys. Varsinkin ylemmissä piireissä on päässyt tässä suhteessa vallalle ikävä muoti, ja sitä matkivat usein myös monet alempisäätyiset, vaikkakin useimmiten tietämättömyydestä. On tullut tavaksi olla imettämättä omaa lastaan, koska se ei ole hienoa. Imettäminen sitä paitsi estää äitiä seuraelämän vaatimuksia täyttämästä ja mielinmäärin huvittelemasta.”

– ”Kauneuden menettämisen laita on usein päinvastoin kuin luullaan. Monet ennestään laihat ja heikot naiset lihovat ja pulskistuvat imettäessään, kuten on aikaisemmin mainittu. Toista on, jos lapsia on syntynyt paljon ja tiheään, silloin kyllä nainen ennenaikojaan vanhenee ja lakastuu, mutta se ei suinkaan ole imettämisen, vaan liian tiheiden raskauksien ja synnytyksien syy.”

– ”Jos imettäjä on terve ja maitoa on riittävästi, niin on tarpeetonta liiaksi kiinnittää huomiota hänen luonteensa mahdollisiin heikkouksiin. Sillä ne eivät vaikuta mitään imetettävään lapsee, nimittäin maidon välityksellä, kuten usein turhanpäiten pelätään.”

– ”Vielä on toivottavaa, että imettäjää ei aivan lyhyen ajan jälkeen lähetetä pois, vaikka lapselle ei hänen olonsa enää olisi välttämätöntäkään. Pelättävää näet on, että hänen joutuessaan huonopalkkaiseen toimeen on pakko jättää lapsensa halvasta maksusta kehnoon hoitoon ja siten todennäköisesti ennenaikaiseen kuolemaan.”

– ”Aivan vastasyntynyttäkin aletaan nykyisin ruokkia maidon ja kauraliman sekoituksella jo heti alusta lähtien. Limakeite sekoitetaan keittämättömään maitoon ja siihen pannaan myös tarvittava sokerimäärä. Sokeriprosentin lisäämiseksi käytetään joko tavallista sokeria, maitosokeria tai erikoista ns. ravintosokeria. Sokeria käytetään tavallistesti 5%.”

– ”Hunaja. Viime aikoina on koetettu käyttää sokerin asemesta myös hunajaa imeväisten maitoseoksiin ja onkin saatu sillä varsin hyviä tuloksia.”

– ”Tuoreet, siis keittämättömät hedelmä-, marja- ja juurikasmehut ovat tärkeitä pienokaisten terveydelle ja lapsi sietää niitä jo verraten aikaisin, aloitetaan lisäravintoaineksien anto nykyisin tavallisesti niillä. Sellaisia sopii lapsille syöttää jo melko aikaisin, nimittäin jo 2-3 kuukauden ikäisestä lähtien. Siten ne ehkäisevät vähäverisyyden ja riisitaudin kehittymistä pienokaisissa ja niitä käytetään myös näiden tautien hoitokeinona.”

– ”Puolen vuoden iässä, usein jo viidennelläkin kuukaudella, voi sitten rinnan tai pullon ohella antaa lapselle yhden maitoaterian sijasta jotakin entistä sakeampaa kasvisruokaa. Varsin soveliasta on aloittaa tällöin perunasoseella. Erittäin soveliaita tähän tarkoitukseen ovat perunan ohella porkkana- ja pinaattisose. Myös punajuurta, kukkakaalia ja herneitä voi käyttää pienokaisen lisäruuan valmistukseen.”

Nämä ruokailuun ja imetykseen liittyvät neuvot olivat todella mielenkiintoisia! Imetyksen puolesta puhuttiin vuolaasti, mikä on tosi hienoa. Samalla on todella hurja ajatus, että vielä 70 vuotta sitten oli myös ihan tavallista, että otettiin ulkopuolinen imettäjä, jonka oma pieni vauva saattoi sitten mennä jonnekin hoitoon sillä aikaa kun imettäjä imetti toisten vauvaa. Ja vauvan joka ruokaan lisättiin paljon sokeria! Kirjassa kirjoitettiin myös pitkästi siitä, että kaupoissa myytävät ”lastenjauheet” esim. Nestlen korvikejauheet ovat pahasta vauvoille ja paljon parempi ratkaisu on nuo lehmänmaito-kauralima-sokeri-seokset. Kumpikohan on oikeasti ollut silloin parempi vaihtoehto nykytiedon valossa arvioituna? 

Aivan oma lukunsa ovat tietenkin myös nuo kiinteiden ruokien suositukset! Siis sokeroituja mehuja 2kk iästä alkaen, nykyisin kiellettyjä nitraattipitoisia punajuurta ja pinaattia puolen vuoden iässä hyvinä ensiruokina ja hunajaa makeutukseen, mitä ei nykyisin saa botuliini-riskin takia antaa alle 1-vuotiaalle ollenkaan. Kirjassa ollaan melko armottomia myös lapsen ”normaalin koon” suhteen. Eräässä kuvassa esimerkiksi 9-kiloista viiden kuukauden ikäistä vauvaa on kuvailtu ”sairaalloisen lihavaksi”, vaikka nykyisin kaiketi ajatellaan, että ekana vuonna lapsi kehittyy omaan yksilölliseen tahtiinsa ja painon nousu siitä kyllä tasaantuu, kun lapsi lähtee liikkumaan enemmän. Mutta nykyään ei tietty tuputeta myöskään sitä sokeria vauvoille samaan tahtiin kuin ennen. 

Kirjassa on myös laajasti (satoja sivuja) tekstiä kasvatuksesta ja esimerkiksi 16-sivuinen luku lapsen karaisemisesta ilma- ja aurinkokylvyin (what!!) ja oma lukunsa myös imeväisten voimistelusta ja voimisteluharjoituksista kuvallisin ohjein. Kiinnostaisiko teitä oma postauksensa kirjan kasvatusneuvoista? Mä koin, että melkein 600-sivuisessa kirjassa on niin paljon mielenkiintoisia juttuja, että en edes yritä niitä kaikkia tunkea yhteen postaukseen, koska siitä tulisi niin mahdottoman pitkä.

Ajattelin, että nämä tällaiset raskaus- ja vauvavuoden jutut voi niputtaa yhteen, mutta ihan oma lukunsa voisi olla sitten  ne kasvatusaiheet ja lapsen kasvu muuten. Mun mielestä näitä on aivan super mielenkiintoista lukea ja erityisesti verrata nykyajan neuvoihin!

Tämä kirja on kyllä melkoinen aarre ja kattava kurkistus 1940-luvun äitiyteen. Kuvaavaa on etenkin se, että kirjassa neuvotaan nimenomaan äitejä ja isän rooli on aivan minimaalinen. Isiä ei mainita juuri missään kohdissa ainakaan näissä raskausajan ja vauvavuoden neuvoissa. Kasvatusosioon asti en ole vielä kunnolla edes ehtinyt.

Tekstin lähteet: Nuoren äidin kirja, kirjoittanut lääketieteen ja kirurgian tohtori Armas Ruotsalainen, kustantanut Werner Söderström Osakeyhtiö 1947.

Ootteko kuulleet esim omilta isovanhemmilta jotain hauskoja neuvoja, joita ennen vanhaan on ollut vauvan hoidosta tai imetyksestä? Tai jotain hurjia kertomuksia siitä, miten on selvitty vaikeista synnytyksistä tai keskosuudesta? 

Mulla on takana kolme synnytystä, jotka on kaikki olleet toistensa kanssa tosi erilaisia. Jokainen on jäänyt mieleen mun elämän parhaana hetkenä lopulta, vaikka kaikilla kerroilla lopputulosta ei ole saavutettu ihan kuten oppikirjoissa. Eikä mulla ole jäänyt mitään traumoja synnyttämisestä, olen siinä tosi onnekas. Mulle synnytys on kokemuksena sellainen, että voisin kokea sen vaikka kerran vuodessa, ihan oikeasti. Se on intensiivistä, se on euforista, se on vaan jotenkin mielettömin tapahtuma, mitä koskaan mun elämässä on ollut (tai tulee olemaan).

Synnyttäminen on mulle tunteiden räjähdys ja alusta loppuun asti mä vaan rakastan sitä yli kaiken. Vaikka meidänkin synnytyksissä on aina ollut kaikenlaisia kommelluksia, kipua ja pelottaviakin hetkiä, niin mitään mä en vaihtaisi niistä. Olen vaan tosi kiitollinen, että olen saanut kokea ne ja lopputuloksena on ollut terve lapsi ja terve äiti.

Kuva on otettu n. viikkoa ennen mun ensimmäistä synnytystä, kun olin sairaalassa saamassa kortisonipiikkejä ja supistuksenestolääkettä. 

Synnytyksen kaikki vaiheet on omalla tavallaan mun mielestä tosi hienoja ja voimaannuttavia ja se ajatus, että kestää sitä kovaa kipua on myös mulle jotenkin voimaa antava. Mulla on aina ollut synnytyksen jälkeen sellainen superwoman olo, että pystyn ihan mihin vaan, kun pystyin siihen. Mun on ollut helppo luottaa omiin kykyihin varsinkin ekan synnytyksen jälkeen, kun oli jo sellainen tuntuma siihen ja tiesi, että oma kroppa pystyy siihen vähän oudommissakin olosuhteissa (perätila).

Se on ehkä ”vähän” ongelmallista, että synnytykseen liittyy aina myös raskaus ja lapsen vanhemmuus koko loppuelämäksi, muuten mä voisin oikeastikin synnyttää ihan synnyttämisen ilosta joka vuosi. Mutta raskausaikoja en jaksaisi, eikä meille ehkä niin montaa lastakaan voisi tulla kuin mitä mulla on hedelmällisiä vuosia tässä jäljellä. Se ei ihan toimisi. Enkä tiedä olisiko synnytys ihan niin euforinen ja tajunnanräjäyttävä kokemus ilman sitä build-upia eli raskautta tai palkintoa eli vauvaa. Ehkä ei.

Tässä mä olin pääsemässä kotiin odottamaan, että mun synnytys käynnistyy luonnollisesti, sen jälkeen kun mulle ensin oli monta päivää sanottu, että en lähde enää kotiin ilman vauvaa. 

Mä rakastan muistella omia synnytyksiä ja rakastan lukea muiden synnytystarinoita tai katsoa niitä sarjoissa ja leffoissa, tai YouTubessa. Mulle myös toisten synnytykset on takuuvarma itkettäjä, mä itken aina silmät päästäni kun vauva syntyy, oli kyseessä sitten joku ohjelma tai synnytystarina blogissa. Olen varma, että ei ole fyysisesti mahdollista mulle olla itkemättä katsoessani tai lukiessani synnytyksestä. Silloin aina eniten itkettää se, kun katsoo sitä ilmettä synnyttäneen äidin kasvoilla, josta näkyy ne kaikki tunteet kerralla ja miettii, että just toltakin musta tuntui, mä tiedän ton!

Aina kun mä puhun omista synnytyksistä tai muiden synnytyksistä, tulee sellainen synnytysikävä ja haikea fiilis. Saakohan sitä enää koskaan kokea? Pari kertaa olen jo ajatellutkin, että tämä oli mun viimeinen synnytys, enää en koskaan saa kokea tätä mieletöntä tunnetta. Olen surrutkin sitä. Mutta eihän sitä tiedä jos joskus vielä.

Postauksen kuvina on kuvia musta juuri ennen synnytystä ja heti sen jälkeen, joita en ennen ole näyttänyt ollenkaan tai joista olen rajannut kasvot pois, koska häpesin sitä, miltä näytin. Nyt mä näytän ne, koska mä näytin niissä ihan itseltäni, juuri siltä, miltä mä nyt synnyttämässä näytin. Kaikkeni antaneelta, onnelliselta, turvonneelta (koska mua synnytys turvottaa) ja omalta itseltäni. Niissä ei ole mitään noloa, hävettävää tai rumaa. Niissä on minä.

Tässä kuvassa meidän esikoinen on n. 12h ikäinen. 

Me tehtiin Oton kanssa podcast-jakso synnytykseen sekä isän rooliin liittyen (synnytyksessä). Sen tekeminen oli hauskaa, koska Otto muisti monta sellaista juttua, mitä mä en ja sama toisinpäin. Otto oli esimerkiksi unohtanut lapsivedet, jotka räjähtivät kätilön naamalle ja hiuksille. Oli myös mahtavaa keskustella toisen fiiliksistä siinä synnytyksen aikana, koska ei niistä todellakaan siellä synnytyksissä ehtinyt juuri puhumaan.

Nauhoitusten jälkeen luin mun synnytysten jälkeen tuoreeltaan kirjoittamia synnytystarinoita ja huomasin, että niin moni sellainen pikkujuttu on jo unohtunut ihan kokonaan vuosien saatossa. Onneksi kirjoitin ne silloin heti synnytysten jälkeen ylös, muuten olisi unohtunut monta ihanaa yksityiskohtaa ihan täysin. Haluttiin kuitenkin tehdä podijakso spontaanisti sen pohjalta, mitä muistettiin, eikä käsikirjoittaa jaksoa mun postausten mukaan. Siksi luin ne vasta sen jälkeen uudelleen.

Tässä lukiessani ihan yllätyin siitä, miten raskaasti otin ennen esikoisen syntymää epätietoisen sairaalassaoloajan, jolloin synnytyksen käynnistymistä esteltiin. Aika oli täysin kullannut mun muistot, ja se oli mun päässä enää sellainen ”hassu pikku yksityiskohta”, jonka olin autuaasti unohtanut. Nyt kun luin tuota omaa tekstiäni, mieleen muistuivat kaikki ne tunteet. Miten huolestunut, ahdistunut ja pettynyt olin silloin. Mutta aika kultasi muistot, sekä tietysti se, kun saatiin meidän esikoinen ja kaikki meni niin hyvin kuitenkin.

Mun epäsynnytyskertomuksen, kaikki kolme synnytyskertomusta sekä Oton synnytyskertomuksen viimeisimmästä synnytyksestä pääsee lukemaan tästä:

1. Epäsynnytyskertomus
2. synnytys nro. 1
3. synnytys nro. 2
4. synnytys nro. 3
5. Oton synnytyskertomus

Kuuntele podcast-jakso Spotifyssa TÄSTÄ tai Soundcloudissa TÄSTÄ. Paljon on myös kysytty, että voiko podia kuunnella ihan ilmaiseksi, eli voi kuunnella. Soundcloudissa onnistuu kuuntelu aivan ilmaiseksi ja tosi helposti. Kuuntelu onnistuu myös Spotifyssa ilman premiumia. Ja ensi jaksosta eli 3. jaksosta eteenpäin podia voi kuunnella myös Apple-puhelimien podcast appista.

Tämän jakson yhtenä epävirallisena teemana olivat myös Oton kommellukset synnytyksissä ja siihen liittyen ollaankin kyselty instassa teidän puolisoiden kommelluksista tai möläytyksistä. Ollaan naurettu aivan vedet silmissä teidän kertomuksille, niin hauskoja juttuja! Olisi tosi hauskaa lukea niitä myös täältä blogin puolelta! Eli mitä teidän puolisot tai tukihenkilöt on möläyttäneet tai koheloineet synnytyksen aikana? 

Siitä on jo yli kahdeksan vuotta kun mä tulin ensimmäisen kerran raskaaksi. Näiden vuosien aikana mun paino on vaihdellut parhaimmillaan (tai pahimmillaan) 25 kiloa, vaikka raskauskiloja sainkin enimmillään 17. Olen käynyt ison pään sisäisen matkan niiden kilojen kanssa ja tutustunut mun vartaloon raskauksien ja imetysaikojen jälkeen kolme kertaa uudelleen. Jokainen raskaus on muuttanut mun vartaloa omalla tavallaan, eikä niiden muutosten hyväksyminen ole aina ollut niin helppoa. Tällä hetkellä koen kuitenkin olevani oman vartaloni kanssa enemmän sinut kuin koskaan ennen.

Se ei johdu siitä, että olisin nyt milliäkään timmimpi kuin aiemmin. Päin vastoin. Tämä kolmas palautuminen on ollut hitaampi prosessi kuin aiemmat kaksi kertaa ja tällä kertaa mun vatsaan jäi myös pieni erkauma vatsalihaksiin.

Eka raskaus kahdeksan vuotta sitten muutti mun kroppaa enemmän kuin mikään muu siihen mennessä. Rakastin kasvavaa vatsaa, enkä kriiseillyt vartalosta, vaikka se paljon muuttuikin. Nautin siitä, kun ekaa kertaa elämässäni sain muotoja. Ensimmäisen raskauden jälkeen palauduin melko nopeasti eikä mulla ollut sen suurempia vaivoja, paitsi lantion nivelten kivut ekoina viikkoina. Pehmeät muodot hävisivät yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin, vain muutamat raskausarvet jäivät lantiolle.

Ehdottomasti nopein palautuminen mulla on kuitenkin ollut tokasta raskaudesta. Silloin tuli vähiten kiloja ja mulla oli synnytyksen jälkeen niin hyvä olo, että unohdin koko ajan olevani vasta synnyttänyt. Muistan kun juoksin täysillä vaunujen kanssa bussiin 10 päivää synnytyksestä ja vasta bussissa tajusin, että ei hitto, mähän olen vasta synnyttänyt, tuleeko mulle nyt joku kohdun laskeuma juoksemisen takia. Mutta ei onneksi tullut. Sain muutaman arven lisää, mutta muuten toinen raskaus ei muuttanut vartaloa mitenkään. Tokan raskauden jälkeen mun paino alkoi imetyksen myötä tippumaan nopealla tahdilla alaspäin ja olin silloin tosi hoikka, jopa useamman kilon hoikempi kuin ennen raskauksia. En kokenut sitä vartaloa omakseni, vaan painon jatkuva putoaminen ja siihen liittyvät kommentit ahdistivat.

Kolmannen raskauden aikana mun oli kuitenkin lopulta vaikea suhtautua ennätysnopeasti muuttuvaan kroppaan. Matka siitä, kun paino oli ihan liian alhaalla siihen, että mua kutsuttiin mm. buldogiksi mun pyöristyneiden poskien vuoksi ei ollut se helpoin tie. Se tuntui välillä tosi pahalta. Raskauskiloja ei tullut sen enempää kuin aiemminkaan, mutta se fyysinen muutos oli silti suuri.

Olen aiemminkin kertonut siitä, miten pahalta vartalon arvostelu raskausaikana tuntui ja miten hukkasin oman tyylini silloin. Ne samat fiilikset jatkuivat pitkään myös synnytyksen jälkeen. Kolmannella kerralla palautuminen myös oli ihan oikeastikin aiempaa hitaampaa. En tiedä vaikuttiko siihen ikä vai se, että kroppa venyi jo kolmannen kerran, mutta vaivoja ja esim. liitoskipuja oli paljon enemmän ja ne kestivät useamman viikon. Paino ei myöskään lähtenyt putoamaan erityisen nopeasti.

Jo silloin jälkitarkastuksessa vuonna 2017 yritin myös kysellä neuvolalääkäriltä, että tuntuuko vatsalihaksissa erkaumaa, mutta hän ei osannut siihen sanoa juuta eikä jaata. Aloitin treenaamisen tosi varovasti raskauden jälkeen 2017 syksyllä, enkä tehnyt mitään liikkeitä, jotka olisivat osuneet mahdolliseen erkaumaan. Vauvavuoden aikana vältin kaikkia niitä liikkeitä, jotka on kielletty, mikäli erkauman mahdollisuutta ei ole voitu poissulkea. Yritin kyllä kokeilla erkaumaa vatsastani itsekin, mutta en tietty ole mikään ekspertti, niin se mun tunnustelu oli vain sellaista mutu-tuntumaa.

Koska treenasin aktiivisesti lantionpohjalihaksia, mulla ei ole ollut esim. virtsankarkailuongelmia tai muita. Ainoa oire mun erkaumasta on olleet alaselkäkivut vuoden synnytyksen jälkeen ja esim. juostessa ja pömpöttävä vatsa heti navan alapuolelta. Sille ei ole tapahtunut mitään, vaikka mitä olen yrittänyt. Kivut selästä ovat onneksi helpottaneet ajan myötä.

Kävin jopa vatsalihasten erkauman kuntouttamiseen synnyttäneille naisille tarkoitetun kurssin, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta mun erkaumaan. Se johtuu siitä, että mun vatsalihasten erkauma on venynyttä lihaskalvoa ja mun synnytyksestä oli aikaa jo pari vuotta. Vahvistuksen erkaumalle sain vasta tänä keväänä, kun asiantunteva lääkäri kokeili ja sormet upposivat syvälle mun mahaan navan kohdalta.

Jos erkauma ei ole ekan vuoden aikana kuntoutunut, se ei siitä enää itsekseen kuulemma kuntoudu (T. lääkäri, jolta kysyin). Se ei ole pelkkää rasvaa jonka voisi vain polttaa vaan se on venynyttä lihaskalvoa ja iho-rasvakudosta. Ihan samalla tavalla kuin laihduttaessa tai raskauden jälkeen nahka voi jäädä roikkumaan, eikä se ylimääräinen nahka häviä itsekseen, ei myöskään häviä mun erkauma. Muihin raskauden tai synnytyksen jälkeisiin vaivoihin fysioterapia tai liikunta voi tuoda helpotusta vielä vuosienkin jälkeen, mutta se mun erkauma ei siitä mihinkään katoa. Ainoa keino korjata se on abdominoplastia eli vatsanpeitteiden korjausleikkaus. Mutta sitä mulla ei ole suunnitelmissa.

Toistaiseksi erkauma ei aiheuta mulle fysiologisia ongelmia, eikä se joka päivä jossain vaiheessa päivää esiin enemmän tuleva pieni pömppö mua häiritse. En ole myöskään vielä varma, onko meidän lapsiluku täynnä ja tuntuisi turhalta käydä läpi suuri toimenpide, jonka tulokset sitten häviäisivät kuin tuhka tuuleen mahdollisen tulevaisuuden raskauden myötä. Mutta jos mua joskus tulevaisuudessa häiritsee, tulee selän kanssa ongelmia tai erkauma pahenee, on hyvä tietää, että sellainenkin vaihtoehto on olemassa.

Merkittävän suuri erkauma voi hoitamattomana aiheuttaa pahoja selkävaivoja ja johtaa myöhemmin jopa selkäleikkaukseen. Selän kuormitus on erilainen kun vatsalihakset eivät hoida omaa osuuttaan ja selkäranka kuluu silloin niiltä osin, mihin paine kohdistuu. Silloin abdominoplastia on ainakin lääkärin mukaan lievempi (ja ennaltaehkäisevä) keino kuin selkäleikkaus ja sen voi saada myös julkisella puolella, jos erkauma aiheuttaa vakavaa haittaa. Mun maltillinen 3cm erkauma ei kuitenkaan välttämättä aiheuta mitään ongelmia ikinä, eikä siis kuulu julkisen puolen hoidon piiriin.  

Tällä hetkellä mä olen vaan iloinen, että erkauma varmistui, koska nyt mä osaan olla armollisempi itselleni ja omalle vartalolleni. En olisi mitenkään voinut välttää erkaumaa, enkä voi sille mitään itse, että se siinä nyt on. Kyse ei ole siitä, että olisin muuten huonossa kunnossa tai en olisi pitänyt itsestäni huolta. Sen kyllä sanon, että olisi aivan älyttömän tärkeää, että neuvolalääkärit oppisivat tunnistamaan erkauman ja kokeilemaan sitä, koska ehkä munkin erkauma olisi voinut kuntoutua paremmin, jos olisin voinut tehdä jotain toisin jo heti synnytyksen jälkeen.

Se ei saa jäädä vain synnyttäjien vastuulle, että selvittää tietoa erkaumasta ja palutumisesta, koska kaikilla on siihen erilaiset voimavarat ja mahdollisuudet. Ainakin Helsingissä on tänä keväänä aloitettu kaikille tuoreille synnyttäjille pääsy ilmaiseksi äitiysfysioterapiaan, mikä varmasti edistää palautumista ja on tosi hyödyllinen ja hieno juttu! Varmasti ehkäisee myös niitä tulevaisuuden selkävaivoja. Tämä käytäntö saisi ehdottomasti muuttua koko Suomen laajuiseksi.

Erkauman lisäksi pysyviä muutoksia mun vartalossa kolmen raskauden jälkeen ovat oikeastaan vain ne raskausarvet ja navan ympäriltä tosi ohueksi venynyt iho. Haalistuneita arpia on lantiolla paljon ja mahassa joitakin vähän isompia, mutta ei kovin montaa. Lantio ei levinnyt pysyvästi, tissit eivät kasvaneet pysyvästi tai kadonneet ja painoa on n. 5kg enemmän kuin ennen mun ihan ensimmäistä raskautta. Tämä kroppa tuntuu mun omalta edelleen.

Tällä hetkellä mä olen tosi sinut mun vartalon kanssa ennen kaikkea siksi, että se toimii normaalisti ja se tuntuu hyvältä. Missään ei ole kremppaa, pystyn juoksemaan ja joogaamaan. Niska- ja hartiaseudun kivut on hellittäneet tänä keväänä täysin muutosten myötä ja olen vaan niin kiitollinen siitä, että voin hyvin ja jaksan. Oma fiilis on mulle ehdottomasti hyvinvoinnin tärkein mittari. Toivottavasti mä saan nauttia terveestä ja toimivasta kropasta mahdollisimman pitkään. Ainakin aion pitää siitä hyvää huolta!

Miten teillä on sujunut palautuminen raskauden/raskauksien jälkeen? Oletteko kärsineet erkaumasta tai saaneet jostain apua sen kuntouttamiseen? Onko palautuminen ollut erilaista eri raskauksissa? Miltä kropan muutokset ovat tuntuneet?

Tein pari vuotta taaksepäin postauksen, ”Tätä kukaan ei kerro synnyttämisestä”, jolla halusin rikkoa perinteisiä rajoja ja kertoa synnytyksestä niitäkin asioita, mitä ei yleensä listata jokaisessa ”tätä kukaan ei kerro synnyttämisestä” -postauksessa tai listassa. Tänään mulla on sama periaate – haluan kertoa niitä asioita, jotka olen kirjaimellisesti saanut kohdata ihan yksin äitinä. Asioita, joista kukaan ei kertonut mulle äitiydestä etukäteen.

Vaikka näitä listoja on enemmän kuin viisitoista tusinassa, on silti olemassa monia asioita joista ei vaan puhuta, mutta sitten kun tulee kaverin kanssa puheeksi, käy ilmi että joku muukin on sitä samaa miettinyt. Varmasti myös monella on vähän eri asiat, joku kuulee jostain yleensä vaietusta asiasta, ja toinen taas ei kuule jostain, jonka joku toinen kokee olevan yleisesti tiedossa. Tässä siis kahdeksan asiaa, jotka mulle itselleni tuli ihan uutena äitiyden myötä. Nämä on ihan random -asioita, osa liittyy pikkuvauva-aikaan tai synnytykseen, ja osa äitiyteen yleisesti.

1. Tunteiden heittelyt molempiin suuntiin

Joka paikassa puhutaan kyllä baby bluesista, ja siitä miten tuoreet äidit herkästi itkeskelevät kun hormonit heittelevät. Harvoin puhutaan siitä, että tunteet kulkevat yhtä kovaa toiseenkin suuntaan: itse olen saanut meidän lasten kolmen vauvavuoden aikana myös kaikkein hysteerisimmät nauruhepulini, ja kokenut niin valtavan suuria onnen tunteita, että sydän on meinannut räjähtää. Välillä olen vaan ihmetellyt että miten en pysty hallitsemaan nauruani, se vaan jatkuu ja jatkuu.

2. Synnytyksen jälkeen kätilö tulee säännöllisesti painamaan käsillä kohtua

Tämä tuli mulle järkytyksenä, enkä ollut osannut siihen varautua. Ensimmäiset kerrat sattui ihan sikana! Kohdun painaminen on tärkeä ja hyvä asia, sillä kätilö varmistaa että kohtu supistuu takaisin eikä verenvuotoa ole liikaa. Mutta se oli pelottavaa, enkä ollut ollenkaan osannut varautua siihen! Musta tuntui oudolta ja ällöltä edes itse koskea omaan  mahaan, kun siitä oli yhtäkkiä poistunut muutama kilo vauvaa ja lapsivettä, ja yhtäkkiä joku muu tulee ja PAINAA kovaa juuri siitä.

3. Lantionpohjalihakset voivat olla paremmassa kunnossa kuin ennen äidiksi tulemista

Ennen kuin tulin raskaaksi ensimmäisen kerran 19-vuotiaana, en ollut uhrannut elämästäni ajatustakaan lantionpohjalihaksille, ikinä. Tai no sen verran, että hihittelin jos satuin törmäämään mainokseen jossa oli ”Geisha-kuulat.” Silloin aloin kiinnittää lantionpohjalihaksiin ensimmäistä kertaa huomiota, kun niistä puhuttiin perhevalmennuksessa, neuvolassa ja äitiysoppaissa. Kolmen lapsen jälkeen uskallan väittää että mulla on huomattavasti timmimmät lantionpohjalihakset kuin seitsemän vuotta sitten, enkä aio tulevaisuudessakaan unohtaa niiden treenailua. Lantionpohjalihakset siis voivat olla paremmassa kunnossa kuin ennen äidiksi tulemista, mutta eivät ilman harjoitusta. Jos niitä ei kuntouta ja treenaile, voi sanoa hello virtsankarkailulle ja heipat trampoliinille. Kuntouttaminen on tärkeää aloittaa jo heti synnärillä, ja jatkaa sitä hamaan tulevaisuuteen asti.

4. Järkyttävä kuolemanpelko

Mä olen aina suhtautunut jollain tasolla pelokkaasti kuolemaan, mutta vanhemmuuden myötä se pelko suorastaan räjähti. Varsinkin heti synnytyksen jälkeen iltaisin mulla oli todella vaikea saada unta, kun pelkäsin kuolemaa mitä ihmeellisimmistä syistä. Ajatuksissa pyöri vaan että kuka sitten syöttää meidän tissivauvaa jos kuolen ennen kuin hän syö kiinteitä, kun hän ei juo tuttipullosta (vaikka ei ollut mitään järjellistä syytä pelätä kuolemaa). Onneksi nämä pelot on hellittäneet, ja niihin pystyy jälkeenpäin suhtautumaan jo huumorilla.

5. Yöheräilyt tuntuvat rankemmalta vauvavuoden jälkeen

Tämä on varmasti ihan vauva- ja perhekohtaista, mutta meillä on ainakin mennyt niin, että vauvavuoden aikana sitä jatkuvaa heräilyä jaksaa, siihen tottuu, eikä se aiheuta sellaista kauheaa syvää väsymystä. Taaperoaikana sitten taas ehtii tottua niihin hyviin, kokonaisiin öihin, ja sitten jo yksi katkonainen yö aiheuttaa pahempaa väsymystä, mitä vauvavuonna tuli koettua. Tuntuu hullulta, että voi yhden kolmen herätyksen yön jälkeen olla väsyneempi, kuin puolen vuoden kuuden herätyksen öiden, mutta totta se on. Taaperovuonna hormonit eivät pelastakaan enää ihan samalla tavalla kuin vauvavuonna, vaikka imetys jatkuisikin. Osittain varmasti on myös tottumisesta kyse: kun tottuu jälleen nukkumaan kokonaisia öitä, tuntuu yksiki katkonainen yö rankalta.

6.  Tiukat housut aiheuttavat menkkakipuja ja turvotusta

Tätä kukaan ei oikeasti kertonut, ja ensimmäisen synnytyksen jälkeen olinkin ihan varma että mulla on joku gynekologi-käyntiä vaativa ongelma. Äidin ja muutaman synnyttäneen ystävän kanssa juteltuani selvisi, että kyseessä on ihan vain se, että kohtu on herkempi synnytyksen jälkeen, ja jopa tiukat vaatteet voi saada sen ärtymään. Tokalla ja kolmannella kerralla osasin jo varautua siihen, että vielä jopa vuosi synnytyksen jälkeen tiukka housujen vyötärö voi aiheuttaa menkkakipumaista jomottelua alaselkään ja alamahaan, ja jopa turvotusta. Mulla tämä on mennyt ohi yleensä 1-2 vuoden kuluessa synnytyksestä, mutta olen kuullut että jotkut eivät voi käyttää esim. farkkuja enää ollenkaan. En todellakaan ihmettele enää, miksi niin monet äidit pukeutuvat leggingsseihin ja tunikoihin.

7. Yllättävät edut joita ei olisi tullut heti ensimmäisenä ajatelleeksi

Kolmannen lapsen opittua istumaan, mulla on ollut yllättävän paljon aikaa sävyttää hiuksia colormaskilla, ja käyttää pre-shower itseruskettavaa, lapseni nimittäin rakastaa leikkiä suihkussa. Hän leikkisi suihkussa vaikka koko päivän niin että vesi valuu suoraan naamalle. Hän usein pyytää itse päästä suihkuun leikkimään, ja on aina valmiina suihkukaveriksi sille joka on menossa suihkuun. Hänen kanssaan ei ole ollut sitä ongelmaa että ”ei pääsisi suihkuun”, tosin yksin en yleensä edes yritä mennä koska tykkään käydä siellä yhdessä taaperon kanssa.

Mulla on siis viimeiset kuukaudet ollut tukka ojennuksessa ja rusketus kunnossa paremmin kuin esim. hektisessä kahden työn arjessa ennen kolmannen lapsen syntymää. Ei kannata ajatella etukäteen että joutuisi luopumaan kaikesta äitiyden vuoksi, vaan olla avoimin mielin ja kokeilla. Tämä on vain yksi pieni ja hieman hupsu esimerkki sellaisista yllättävistä kivoista asioista, joita vanhemmuus on tuonut tullessaan. Niitä on miljoona muutakin, ja jokaisella ne on omanlaiset. Niihin voi johtaa myös seuraava kohta:

8. Voit olla juuri sellainen äiti kuin itse haluat

20-vuotiaana ensimmäisen lapsen kohdalla koin voimakasta tarvetta olla sellainen äiti, kun äitien nyt vaan odotettiin olevan. Otin paineita joka asiasta, stressasin ja yritin miellyttää muita. Inhosin sitä kuinka mua katsottiin kaupungilla, ”tuolla tuo nolo teiniäiti menee”, ja inhosin sitä, miten joka tuutista tuli neuvoja ja paineita siitä miten mun pitää tehdä ollakseni oikeanlainen ja hyvä äiti. Onneksi olen löytänyt oman tapani toimia kaikessa. Tärkein neuvo mikä mulla on tuleville vauvaperheille on, että löytäkää juuri ne omat tavat toimia ja ne ratkaisut, jotka sopii juuri teidän perheelle, vauvalle ja parisuhteelle tai parisuhteettomuudelle.

Äitiys on myyttejä täynnä, ja jokainen kokee sen ihan omalla tavallaan. Vaikka jokainen maailman äiti kirjoittaisi tällaisen listan, jäisi silti varmasti asioita kertomatta, koska monet jutut on myös niin yksilöllisiä, ja jokainen kokee äitiyden omalla tavallaan. Mä en ole liiallisen pelottelun kannalla, enkä ainakaan itse halunnut lukea mitään kauhukertomuksia ennen yhtäkään synnytystä. Olenkin aina pyrkinyt tuomaan omassa blogissani omia kokemuksiani esiin realistisesti, mutta positiivisesti. Tämä lähestymistapa pätee mulla ihan kaikkeen. Tässä listassa halusin listata nimenomaan sellaisia juttuja, joita en ole nähnyt millään muulla niistä miljoonasta lukemastani listasta, eli jätin tietoisesti pois kaikki ne yleisimmät jälkivuodot, maidonnousut, rajattoman suuren rakkauden ja synnytyksen jälkeisen kakalla käynnin (ei ollu muuten paha).

Mitä sellaista sinä haluaisit kertoa äitiydestä, mitä et ole kuullut mistään muualta? Mikä on järkyttänyt tai ilahduttanut sua äitiydessä?

Vuosi sitten tähän aikaan oli yhtä kova pakkanen kuin nytkin. Aamu alkoi niin tavallisesti kuin mahdollista, ja koko päivä sujui aivan tavallisissa merkeissä, leikkien, ruokaa laittaen ja hengaillen. Mikään ei enteillyt että meidän perhe olisi saamassa uuden jäsenen juuri sinä päivänä. Mulle tulvahtavat kaikki ihanat muistot kuopuksen synttäripäivästä mieleen kun ajattelenkin vain sitä. Ihan kuin se olisi ollut viime viikolla, eikä VUOSI sitten.

Kello 20.51 illalla, vain kolme tuntia aiemmin lapsivesien menolla käynnistyneen synnytyksen jälkeen, saatiin syliimme maailman ihanin pieni ruttuinen vauva, joka kävi heti hanakasti kiinni rintaan ja otti oman paikkansa. Siinä hän on ollut tiiviisti vuoden, äidissä kiinni kuin pieni takiainen, pieni, ihana takiainen. Ja minä hänessä. Olemme olleet takiaisia, koska se on ollut ihanaa ja parasta, juuri sitä mitä toivoin. Raskausaikana en asettanut itselleni paineita, en ajatellut että mun pitäisi olla niin kiinni vauvassa. Ajattelin, että kaikki kulkee kyllä omalla painollaan, ja mulle ja Otolle kehittyy juuri ne vanhemman roolit kuopuksen kanssa, kuin on tarkoitettu.

Kuva: Annina Segerman Photography

Paineita en ole ottanut koko vuonna, kolmannen kanssa olen todellakin osannut relata enemmän kuin kahden aiemman. Ajattelin koko ajan, että olen juuri niin kiinni vauvassa kuin itse haluan ja jaksan. Olen luottanut omiin kykyihin, ja olen luottanut vauvan kykyyn ja vaistoon toimia. Hän kyllä tietää itse paljonko haluaa syödä ja nukkua, kaikessa ollaan menty lapsentahtisesti. Ja se on ollut parasta. Ei olla yritetty mahtua mihinkään muottiin, vaan ollaan toimittu just niin kuin meidän vauvalle ja perheelle on ollut parasta. Voin suositella sitä tapaa ihan kaikille, sillä ei todella ole olemassa yhtä toimivan vauva-arjen muottia, vaan jokaisella perheellä on omansa.

Nyt meidän pienestä vastasyntyneestä on kasvanut yksivuotias. Pieni ja vauva hän on edelleenkin, mutta uskomattoman taitava pieni ihminen joka ei millään osa-alueella varmasti jää huomiotta, hän ottaa oman tilansa, mentiin minne tahansa. Viime viikolla nauratti, kun menin käymään hänen kanssaan pressipäivässä. Showroom oli täynnä ihmisiä, ja tyyppi vaan käveli itsevarmana keskelle suurta tilaa, kaikkien ihmisten eteen ja suoraan DJ-pöydän viereen. Siihen hän jäi seisomaan ja hymyilemään kaikille, ja oikein poseerasi. Hän on sellainen pieni sydäntenmurskaaja, joka rakastaa ihmisiä.

Kuva: Annina Segerman Photography

Hän on pieni ihminen jolla on suuri persoona, ja vahva tahto. Hän osallistuu keskusteluun ja kertoo oman mielipiteensä painokkaasti. Hän on täynnä rakkautta, ja osoittaa sitä usein ja paljon, märillä pusuilla, halauksilla ja paijauksilla. Jos joku ei mene hänen mielensä mukaan, hän kertoo myös sen. Esimerkiksi jos hän ei saa kaupasta kahta samanlaista muumipalloa, jollainen häneltä jo löytyy kotoa, hän ottaa kaksi palloa kainaloon ja lähtee itse kävelemään kassaa kohti niiden kanssa. Ja koska hän ei siitä huolimatta saa vielä kahta samanlaista palloa, hän kertoo painokkaasti, että sellainen ratkaisu on hänen mielestään aivan väärä.

Kyseisen incidentin aikaan eräs turisti-nainen Stockmannilla naurahteli meidän tahtotyypille ja kommentoi ytimekkäästi ”character”. Jep, luonnetta meidän#girlbossilta löytyy. Sen kanssa tulee varmasti vielä hauskaa tulevina vuosina, voin jo kuvitella. Mutta eiköhän me johdonmukaisella meiningillä, tunteiden sanoittamisella, isosiskojen hienolla esimerkillä ja huumorilla päästä aika pitkälle, näin ainakin haluan uskoa. Ja se että on vahva luonne, on pelkästään hyvä juttu.

Kuva: Annina Segerman Photography

Hän puhuu kuin nuori Runeberg, jonka päivä osuvasti onkin synttäriä edeltävä. Sanoja tulee kahdella kielellä, joka päivä uusia, ja niin paljon että niitä ei enää voi edes laskea. Hän vastaa kaikkiin kysymyksiin ”joooooooo” ja nyökkää painokkaasti. Tällä viikolla hän oppi sanomaan myös ei, mutta säestääkseen eitä hän ei puistele päätään, vaan keikkuu puolelta toiselle kuin pikkuinen pingviini. Se vasta on hellyyttävän näköistä. Ja onneksi joo on vielä paljon suositumpi kuin ei.

Hän syö kaikkea ja paljon, koska hän liikkuu aina ja koko ajan. En ihmettelisi jos hän lähtee tässä kohta juoksemaan, sen verran terhakkaasti hän yrittää jo välillä ottaa juoksuaskelia, kun tulee kiire jonkun jännittävän jutun perään. Hän rakastaa heittäytyä lattiatyynylle, kiivetä sohvalle ja sukeltaa pallomereen. Parasta on kuitenkin touhuta isosiskojen kanssa, ja olla yksi ”isoista tytöistä”. Siisteintä mitä hän tietää on leikkiä isosiskojen huoneessa, ihan mitä vaan.

Kuva: Annina Segerman Photography

Hän tykkää kovasti järjestellä kyniä purkkiin ja pois purkista, hoitaa vauvoja, lukea kirjoja, ja touhuta ulkona lumessa. Lempparein lelu on iso parkkitalo, ja synttärilahjaksi saatu saman sarjan poliisiasema. Autoilla hän päristelee ja ajelee jatkuvasti, sekä parkkitalossa että lattialla. Hän tanssii aina kun musiikki soi, paitsi jos äiti yrittää tanssia. Silloin hän haluaa tulla syliin, ja tuntea äidin rytmin sylistä.

Isosiskot rakastavat pikkusiskoaan ehdoitta, ja pitävät hänestä aina huolta. Side näiden kolmen välillä on aivan älyttömän vahva, enkä itse ainoana lapsena edes osannut kuvitella miten ihanaa sitä olisi seurata. Olen niin ylpeä meidän kaikista kolmesta tytöstä. Vaikka isompienkin elämään tuli uusi iso palanen tasan vuosi sitten, he ovat ottaneet sen loistavasti vastaan.

Kuva: Annina Segerman Photography

Kiitos rakas 1-vuotias Nova, että tulit meidän elämään ja olet juuri sinä. Kiitos, että pöristelet äidin mahaa. Kiitos, että laitat aina portaiden turvaportin kiinni jos se unohtuu auki. Kiitos, että tuot äidin kengät valmiiksi olkkariin kun ollaan lähdössä jonnekin. Kiitos, että haluat pestä hampaat seitsemäntoista kertaa päivässä, ja syöt niin hienosti. Kiitos että sanot aina ihanan pienellä unisella äänellä ”moiiii” kun heräät. Kiitos, kun olet nukkunut jo kaksi hienoa kokonaista yötä, ja kohta kaksi viikkoa ilman yötissiä. Kiitos myös niistä ihanista öistä, kun nukuit meidän vieressä ja olit pehmeä ja lämmin äidin mahaa vasten, vauvan kanssa nukkuminen on ihanaa. Kiitos, että teit meidän perheestä vielä enemmän meidän perheen ja hitsasit meitä vielä enemmän yhteen. Olet täydellinen lisä meidän jengiin. #TeamHyttiset

Kuva: Annina Segerman Photography

Onnea meidän maailman rakkaimmalle yksivuotiaalle vielä kerran <3